Category Archives: Haasteet

Perkeet-lukuhaaste 2022 — viimeistä kertaa

Perkeet-lukuhaaste 2022 — viimeistä kertaa

Aika aikaa kutakin, kuten vanha inhokkisanonta kuuluu. Perkeet-lukuhaaste lähti liikkeelle joulukuussa 2017 hetken mielijohteesta leikkimielisenä vastineena supersuositulle Helmet-lukuhaasteelle. Siitä asti olemme joka vuosi Tyhjän arkin retkikunnassa miettineet kolmetoista epäonnista haastekohtaa, joiden parissa kokeneinkin lukija voi masentaa itsensä. Tämä on jo viides kerta, kun kokoamme haasteen, ja on myönnettävä, että vastenmielisten, tylsien, älyttömien ja muuten inhottavien haastekohtien keksiminen alkaa käydä vuosi vuodelta, sanoisinko, haastavammaksi, koska onhan ne kaikkein ilmeisimmät inhokkikategoriat jo tullut käytettyä. Niinpä vuoden 2022 Perkeet-lukuhaaste on oleva lajinsa viimeinen.

Erikoisuutena tämänvuotisessa haasteessa on se, että haastekohtia on tavallisen kolmentoista sijaan peräti seitsemäntoista. Miksikö? No koska näin kaikkien viisien perkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on täydet 69. Nice!

  1. Jumppa- tai kuntoiluohjekirja.
  2. Jonkun yhdestä kirjasta kuuluisan kirjailijan tuntemattomaksi jäänyt teos.
  3. Konekäännetty kirja (vinkki: voit myös itse konekääntää tekijänoikeuksista vapautuneen teoksen).
  4. Kirja, jonka olet jättänyt kesken tai johon olet vannonut olevasi koskematta enää ikinä.
  5. Laulukirja — ilman, että sinä tai kukaan muu laulaa tai soittaa mukana.
  6. Kirja, joka sinun piti lukea aikoinaan koulussa ja josta et silloin tykännyt.
  7. Vitsikirja 1970-, 80- tai 90-luvulta.
  8. Kirjalla on vastenmielinen nimi.
  9. Käytöstapaopas.
  10. Sellaisen suvun sukuhistoriikki, johon sinulla ei ole mitään yhteyksiä.
  11. Sellaisen suomalaisen maalaiskunnan historiikki, johon sinulla ei ole mitään yhteyksiä.
  12. Geneerinen runoantologia vailla selkeää kantavaa teemaa.
  13. Mainoksessa tai myymäläsisustuksessa somisteena käytetty kirja.
  14. Jonkin teollisuusyrityksen (ei kustantamon!) julkaisema, sen omaan toimialaan liittyvä tietokirja.
  15. Pankin, vakuutusyhtiön tai muun rahoituslaitoksen julkaisema, kotitalouksille suunnattu tietokirja.
  16. Guinnessin ennätyskirja — mielellään reilusti vanhentunut.
  17. EVA:n, muun työnantajajärjestön tai ammattiliiton julkaisema kirja — jos mahdollista, omaan asemaasi nähden vastakkaiselta taholta.

Aiempien vuosien perkeet:

Mitä luinkaan vuonna 2021

Mitä luinkaan vuonna 2021

On taas aika laatia yhteenveto vuoden aikana luetuista kirjoista. Laskuriin pärähti 105 kokonaan luettua kirjaa, ja niissä oli Goodreadsin tietojen mukaan yhteensä 36206 sivua. Näennäisesti jäin siis jälkeen edellisvuosien määristä, sillä viimeksi näin pieniä sivumääriä saavutin vuonna 2017 ja kappalemääriä vuonna 2016. Tästä tohtisin syyttää ennen kaikkea päätoimista opiskeluani, sillä kurssitehtäviä varten on tänä vuonna pitänyt lukea paljon vaativaa eli aikaavievää tieteellistä kirjallisuutta — ja suurin osa tästä kirjallisuudesta on ollut artikkeleita, jotka eivät ole päätyneet näihin sivu- ja lukumäärätilastoihin. Kaiken kaikkiaan lukemiseni määrä ei siis tänä vuonna varmaankaan ollut sen vähäisempää kuin edellisinäkään vuosina.

Keskimäärin keskinkertaista

Vuoden 2021 lukemistoa leimasivat erilaiset itselle asettamani lukuhaasteet. Perkeet, tietenkin, joskaan ne eivät tänä vuonna olleet erityisen tuskan aihe. Tuskastuttavampaa sen sijaan oli jatkaa lukujonon häntäpään tyhjentämistä. Niitähän jäi viime vuoden ahkeran urakoinnin jälkeen vielä viitisenkymmentä, ja vaikken nyt aivan kaikkia vielä tänä vuonna saanutkaan luettua (koska kaiken muun lisäksi hyllyistä löytyi jokunen sellainen vuosikausia lojunut, joita ei ollut merkattu lukujonoon, joten jono kasvoi vuoden mittaan myös häntäpäästä), niin ensi vuodelle niitä jää oikeasti enää kourallinen. Ja nyt möyhitään jo todellista laarinpohjaa, ja lukunautinto on sen mukaista…

Mutta kyllä siihen puoleensataan ihan lukukelpoistakin tavaraa vielä mahtui, muun muassa lähes kaikki Kiekkomaailma-kirjat, jotka ovat jääneet jonon hännille lähinnä siksi, että minua noin yleensä ei ole anglospefi hirveästi kiinnostanut, vaikka laadultaan se on pääsääntöisesti aika helppolukuista (kirjoitan näistä jossain vaiheessa oman blogauksen, jossa erittelen sarjaa tarkemmin). Niinpä tämän vuoden tähtiarvosanojeni keskiarvokin päätyi hyvin keskinkertaiseksi: 3,01, muutaman sadasosan viimevuotista korkeampi. Harvoin olen muuten päätynyt näin symmetriseen tähtijakaumaan.

⭐⭐⭐⭐⭐ 5 kpl
⭐⭐⭐⭐ 25 kpl
⭐⭐⭐ 45 kpl
⭐⭐ 26 kpl
⭐ 4 kpl

Kielihaaste: onnistui!

Kolmas itselle asettamani lukuhaaste oli lukea joka kuukausi kirja jollain sellaisella kielellä, jolla en vielä vuoden aikana ollut mitään lukenut (pois lukien suomi ja englanti). Ja tässä onnistuinkin, toisin sanoen luin vuoden aikana kirjoja yhteensä 14:llä eri kielellä.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
englanniksi 50 9 59
suomeksi 14 13 27
– alkukielisiä (3) (9) (12)
– suomennettuja (11) (4) (15)
hollanniksi 6 2 8
arabiaksi 0 1 1
espanjaksi 1 0 1
italiaksi 0 1 1
norjaksi 1 0 1
portugaliksi 1 0 1
ranskaksi 0 1 1
romaniaksi 1 0 1
ruotsiksi 0 1 1
saksaksi 0 1 1
swahiliksi 1 0 1
viroksi 1 0 1
yhteensä 76 29 105

Tämä taisi olla ensimmäinen vuosi yhtenäisen tilastohistorian aikana, jolloin luin enemmän englannin- kuin suomenkielisiä kirjoja. Olen tästä havainnosta suorastaan järkyttynyt! Selityksenä tälle kammottavalle epätasapainolle on nimenomaan se, että tyhjensin systemaattisesti lukujonon häntäpäätä, johon yleensä tuppaavat jäämään juuri englanninkieliset kirjat, koska kuka nyt sellaisia ihan ihmisten oikeasti haluaa lukea, jos saatavilla on jollain ihan oikeallakin kielellä kirjoitettuja kirjoja. (Nyt joku voisi kysyä, miksi minulla sitten on lukujonossa niin paljon englanninkielisiä kirjoja, jos en niistä pääsääntöisesti edes perusta. No, tulin aikoinaan naineeksi aika hyvän kirjakokoelman, joka kyllä oli aika anglopainotteinen. Mutta se siitä.)

Paitsi että luin suomeksi aika vähän, luin tänä vuonna myös enemmän suomennoksia kuin alkukielisiä. Lisäksi alkukielisissä painottuivat opintoja varten luetut tietokirjat, ja alkuperäisten suomenkielisten kaunokirjojen lukumäärän jääminen vain kolmeen on suorastaan noloa! Ensi vuonna on korjattava tilanne.

Muiden kielten lukumäärä kasvoi tänä vuonna siis huomattavasti aiemmasta (esimerkiksi viime vuonna luin kirjoja vain seitsemällä eri kielellä), mutta vastaavasti kullakin kielellä luettujen kirjojen kappalemäärä jäi pääsääntöisesti vain yhteen. Ainoana poikkeuksena tästä on hollanti, koska tänä vuonna sain taas pitkästä aikaa tilattua Hollannista ison läjän uusia kirjoja, niin oli mitä lukea. Noin kolmannes näistä muunkielisistä kirjoista oli kaiken lisäksi tietokirjoja, eli en suinkaan aina sännännyt suorittamaan lukuhaastetta helpoimmilla mahdollisilla kirjoilla. Erityisesti haluan mainita arabian, sillä arabiaksi luin Koraanin — kuitenkin rinnan suomennoksen kanssa, eihän siitä muuten mitään olisi tullut. Muita suhteellisen hankalasti avautuneita kieliä ovat tässä vaiheessa vielä swahili (edelleen, usean vuoden opiskelusta ja lueskelusta huolimatta) ja romania, mutta muuten lukemani muunkieliset kirjat eivät tuottaneet mainittavia ymmärtämishaasteita.

Vuoden parhaat kirjat

Koska viiden tähden kirjoja tulin lukeneeksi tänä vuonna jopa viisi kappaletta, ei vuoden parhaiden kirjojen valitseminen ole ylivoimaista. Kolmesta viiden tähden kaunokirjasta (kaikki anglokirjoja, mikä kielitilaston valossa ei liene yllättävää) miellyttävin taisi lopulta olla Scott Lynchin Red Seas Under Red Skies vuodelta 2007, jonka arvosteluun kirjoitin seuraavaa:

Selvittyään pinteestä Locke ja Jean huomasivat joutuneensa pinteeseen… Mainio veijaritarina mestarivarkaista, jotka pelaavat pitkää peliä ja kuin ihmeen kaupalla selviävät kaikesta. Juoni on niin monimutkainen, ettei liian väsyneenä kannata lukea.

Tietokirjoista suurimman vaikutuksen minuun tänä vuonna teki Andreas Malmin How to Blow Up a Pipeline vuodelta 2020. Siitä kirjoitin mm. seuraavaa:

Nyt oli erittäin suuren vaikutuksen tehnyt tiivis ja kantaaottava kirja siitä, miksi väkivallaton ilmastoliike tarvitsee rinnalleen omaisuuden sabotoimiseen ja vandalismiin valmiin militantin siiven. — — Pamflettimaisuuteen kuuluu toki se, että kirja ei ole analyyseissään tai perusteluissaan täydellinen, mutta sitäkin paremmin se onnistuu herättämään halun toimintaan, ja juuri sitä tässä ajassa tarvitaan.

Tämän kirjan näkisin mieluusti myös suomennettuna.

Vuoden surkein tykitys

Yhden tähden kirjoja lukulistalta löytyy neljä kappaletta, kaikki kaunokirjallisuutta. Koska noin kolmasosa tänä vuonna lukemistani kirjoista oli Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjaa, ei liene yllätys, että joukkoon mahtui sekä viiden tähden tarinoita että tuotoksia, jotka olisivat saaneet jäädä julkaisematta. Jälkimmäistä joukkoa on vuonna 1990 ilmestynyt sarjan yhdeksäs osa Eric, josta kirjoitin mm. seuraavaa:

Jälleen kerran toiseuttava orientalismi johdattaa ajatukset siihen, että kirjan voisi heittää vaikka seinään. Lähtökohdasta olisi voinut saada vaikka kuinka herkullisen tarinan, mutta makkelipinoon tämä joutuu.

Entä mitä luen vuonna 2022?

Vuosi 2021 oli niin anglopainotteinen, että vuonna 2022 haluan pääasiassa välttää englanninkielistä kirjallisuutta ja lukea paljon enemmän suomeksi. Toisaalta haluan vihdoin saada lukujonon häntäpään tyhjäksi vuonna 2017 tai sitä ennen hankituista kaunokirjoista. Onneksi nämä tavoitteet eivät ole kovin pahasti ristiriidassa keskenään, sillä kunhan pahin tukos kirjaviemäristä on avattu, sieltä alkaa seuraavaksi soljua läpi paljon suomalaista ja suomennettua kirjallisuutta. Ah, sitä odotellessa!

Mutten minä muitakaan kieliä aio unohtaa. Joka kuukausi eri kielellä lukeminen on tietenkin kova tavoite, enkä aivan niin systemaattisesti taida alkavana vuonna edetä. Hyllyssä nyt kuitenkin odottaa vielä erinäisiä kirjoja monilla niistä kielistä, joita tänäkin vuonna luin, joten lueskelen niitä sieltä mieleni mukaan. Etenkin hollanniksi ajattelin taas lukea suhteellisen runsaasti. Ehkä joitakin täysin uusiakin kieliä voisin harkita. Löysin syksyllä kirjamessuilta yhden helppolukuisen oloisen kiinalaisen lastenkirjan, joten ehkä saan ainakin kiinaksi luettua vuonna 2022.

Perkeitäkään en halua vielä unohtaa. Takana on neljä kovaa perjevuotta, ja nyt on pakko myöntää, että vuoden 2022 perkeiden laatiminen on ollut aika hankalaa, kun en halua kierrättää aiempien vuosien haastekohtia tai käyttää mitään liian samanlaista. Aion silti päkittää haasteen kasaan, jos en nyt ihan vuoden 2021 puolella, niin kuitenkin aivan tammikuun alussa. Mutta se tulee olemaan viimeinen perkeet-lukuhaaste.

Joten, sanotaan vaikka niin, että vuonna 2022 ajattelin lukea keskimäärin helpompaa ja mukavampaa kirjallisuutta kuin nyt muutamana vuotena on tullut luettua. Johan tässä on tullut todistettua itselle ja muille, että olen kova lukija joka lukee ihan mitä vain, joten ehkä vaihteeksi voisin taas hyvällä omallatunnolla keskittyä odottamaan sitä, että kohdalle tulee jotakin oikeasti nautinnollista luettavaa.

Bingokorttini vuodelle 2022

Bingokorttini vuodelle 2022

Uudenvuodenlupaukset ovat out. Uudenvuodenbingo on in!

Viime vuosina on eletty niin absurdeja aikoja, ettei maailmalla ole ollut pulaa epätodennäköisistä tapahtumista. Varsin yleisenä kommenttina tällaisiin tapahtumiin näkyy jonkinlainen vitsi tyyliin ”kenellä oli tämä vuoden 2021 bingokortissaan?” Niinpä on luonnollista, että absurdien aikojen vain jatkuessa tämäkin vitsi kehittyy uudelle asteelle. Fedissä yksi jos toinenkin on tässä parin viikon aikana julkaissut omia bingokorttejaan vuodelle 2022. Minun ymmärtääkseni ensimmäisen näistä julkaisi @mcmoots@weirder.earth 15. joulukuuta 2021 saatesanoilla: ”Et voi vitsailla asioiden löytyvän bingokortistasi ellet ole etukäteen tehnyt bingokorttia.” Toisen esimerkin — vain jokusen mainitakseni — bingokortista tarjoaa Andrew Cassidy.

Ja luonnollisesti oman bingokorttini tein minäkin. Noh, en jaksanut väsätä korttimuotoon, vaan tarjoan sen tässä luettelona.

  • Hiekkapilvi Australiasta sumentaa Kalifornian ilman.
  • Tampereen areenan katto romahtaa kesken MM-kisojen.
  • Kreikkalaiset aakkoset loppuvat, niin covid-variantteihin aletaan käyttää heprealaisia aakkosia, mistä seuraa antisemitismin aalto.
  • Kiina ilmoittaa yhdistävänsä Länsi-Afrikan Kiinaan suoralla rautatiellä.
  • Meksikonlahdella lähtee öljynporauslautta ajelehtimaan, ja se päätyy golfvirran mukana Norjan rannikolle.
  • Merestä löytyy uusi sinivalasta suurempi eläinlaji.
  • Merestä nousee uusi saari, jonka koko ehtii vuoden 2022 aikana kasvaa 10 000 neliökilometriin.
  • Useat arabimaat alkavat suunnitella yhteistä avaruusasemaa Marsiin.
  • Julkaistaan useita tutkimuksia tupakan hyvistä terveysvaikutuksista ja tupakka rehabilitoidaan.
  • Hurrikaani sammuttaa Darvazan kaasukraaterin merivedellä.

Millainen on sinun bingokorttisi vuodelle 2022?

Perkeet perattu ilman suuria tunteita

Perkeet perattu ilman suuria tunteita

Sain vuoden 2021 Perkeet-lukuhaasteen suoritettua loppuun jo kolme kuukautta sitten syyskuun alussa. Mutta tässä on ollut syksyllä vähän kaikenlaista, niin en ole edes raporttia ehtinyt koostaa ennen kuin vasta nyt. Noh, joka tapauksessa suorituksesta on raportoitava, ei se muuten ole suoritus!

Tänä vuonna Perkeiden lukeminen sujui jotenkin viime vuotta kevyemmin, ehkä osin siksi, että osa kirjoista tuli luettua muutakin tarkoitusta varten, ja ehkä tämä oli kokonaisuudessaan jotenkin vähemmän turhauttava setti kuin viime vuonna. Tähtiarvosanojen keskiarvo tänä vuonna oli 2,81, mikä on yllättävän lähellä yleistä lukemieni kirjojen keskiarvoa (3,03) ja korkeampi kuin yhdenkään aiemman vuoden Perkeissä. Ei huono!

1. Kirjoituskoneella tai kopioiden tuotettu kirja — Juha Paunu & Anne Piisilä: Viito elävästi 2

⭐⭐⭐⭐ Suomalaisen viittomakielen jatkokurssin oppikirja vuodelta 1983. Tämä sopii tähän perjekohtaan vähän venyttäen, koska tämä on tehty kirjapainossa, mutta ulkoasultaan tämä on kuitenkin kierreselkäinen nippu A4-kokoisia konekirjoitusliuskoja, joihin on taitettu joukkoon kuvia.

Ikänsä vuoksi suhtauduin kirjaan varautuneesti, koska viittomakielen tutkimus on edennyt huimasti nimenomaan tämän vuosisadan aikana. Mutta pääosin varautuneisuus oli turhaa. Kirjassa esitellään viittomakielessä käytettäviä ilmaisukeinoja nimenomaan elävyyden kautta, ja siinä onnistutaan hyvin, kun otetaan huomioon julkaisuajankohtaan liittyvät tekniset rajoitteet (ei videoita, vain vähän kuvia). Kirja on tarkoitettu kurssilla opettajan johdolla käytettäväksi, ja ilman osaavan viittojan esimerkkiä kirja itsessään ei kovin hyvin aukenekaan. Ainoa selvästi epäilyksiä herättävä on viittomien järjestystä koskeva luku, koska juuri tällä alueella tutkimus on tuonut paljon uutta ja aiemmasta poikkeavaa tietoa. Kirjan sisällöstä valtaosa on esimerkinomaisia harjoitustekstejä, jotka ovat keskenään todella monipuolisia ja vaihtelevia. Luin harjoitukset ja esimerkit kuitenkin nyt vain kursorisesti enkä pääsääntöisesti tehnyt harjoituksia, nimenomaan koska en halua omaksua vanhentuneita kielenkäyttötapoja. En siis suosittele näin vanhaa oppikirjaa kenellekään, joka haluaa oppia viittomakieltä, mutta oman aikakautensa tuotteena tämä on mainio.

2. Kirjassa on mieskansi — Salvador Dalí: Neron päiväkirja

⭐⭐ Melkoinen tuuttaus, joka joissain kohdissa saa hölmöydessään hymyn suupieliin mutta noin muuten valuu saman tien toisesta silmästä ulos.

3. Kirja, jonka lukemista olet tarkoituksella vältellyt — H.P. Lovecraft: At the Mountains of Madness and Other Novels of Terror

⭐ Tätä on tullut välteltyä, koska joskus luin kissan arpomana jo kolmannen omnibussin ja totesin sen varsin tylsäksi. Tämä ykkösosa oli lukukokemuksena ehkä vielä haastavampi, koska kolmosessa oli sentään pääasiassa lyhyitä tarinoita mutta tässä oli kahlattava läpi kolme romaania ja niiden päälle vielä jokunen lyhyt ja keskipitkä tarina. Nimikkoromaani oli paitsi tylsä myös lähinnä hölmö ennemmin kuin kauhistuttava. Charles Dexter Wardin tapauksessa oli hetkensä, ja kellariotusten löytyminen onnistui jopa hieman raottamaan kauhun verhoa, mutta kokonaisuutena tarina oli niin ikään puuduttava. Kaikkein unettavin rimanalitus oli kuitenkin unimaailmaan sijoittuva Dream-Quest of Unknown Kadath, ja sen kohdalla jo ihan vakavissani harkitsin, että kirja saa jäädä kesken, mutta sinnittelin loppuun koska perkeitä ei lintsata. Nyt kun kaksi kolmesta Lovecraft-omnibussista on luettu voin jo melko vakuuttuneena sanoa, että okei, Lovecraftilla on ideansa ja oikeissa käsissä tästä mytoksesta voi saada suht paljonkin irti, mutta Lovecraftin itsensä käsissä se menee lähinnä hukkaan ja suurinta kauhua lukijalle edustaa kirjan alussa syntyvä odotus siitä, että kirja pitäisi jotenkin jaksaa lukea loppuun.

4. Lue peräkkäin kymmenen kirjaa samalta kirjailijalta — Terry Pratchett, kymmenen Kiekkomaailma-sarjan osaa

The Light Fantastic

⭐⭐⭐ Sarjan toisessa osassa suuri tähti lähestyy ja uhkaa kärventää koko maailman, joten antisankarimme päätyvät tahtomattaankin pelastamaan maailmaa, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä luulevat siinä onnistuneensakin.

Equal Rites

⭐⭐⭐ Tällä kertaa Kiekkomaailmassa käy niin, että kun kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta piti tulla velho, niin ähäs kun kahdeksannelle pojalle sattuikin kahdeksanneksi syntymään tyttö ja asia huomattiin vasta kun velhonvalmiudet oli jo siirretty eteenpäin. Sitten seurataan runsaat parisataa sivua sitä, kuinka kaikkien aikojen ensimmäinen naisvelho raivaa tiensä kaikkien aikojen ensimmäiseksi naisvelhoksi — eikä suinkaan ilman kipakan muorin apua. Sarjan kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kolmannessa kirjassa on yllättävän paljon vähemmän irtovitsejä ja sanaleikkejä ja ihan kokonainen yhtenäinen juoni, jos kohta perinteinen sukupuolten tasa-arvo työelämässä ei maailman yllättävin aihe enää tänäpänä olekaan.

Mort

⭐⭐ Kuolema hankkii oppipojan kuolevaisten maailmasta. Alkuhämmennyksen jälkeen oppipoika saa hommasta jujun ja alkaa vähitellen hivuttautua mestarinsa asemaan, mikä ei tuotakaan vaikeuksia, koska Kuolema itse on kyllästynyt työhönsä ja etsii sekä huvituksia että alanvaihtoa kuolevaisten maailmasta. Tällä kertaa oli melkoista struggelitavaraa, erityisesti tosimaailmastamme lainattujen kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori aiheutti lähinnä myötähäpeää.

Sourcery

⭐⭐⭐ Ylivoimaisen voimakas velho ryhtyy diktaattoriksi, ja syttyy maailmanloppua kohti vievä magiasota. Kun sota pyörii taustalla, seurataan kirjan varsinaisia tapahtumia eli lopputtoman monia iskuja munille ja vielä loputtomamman monia seksi- ja selibaattivitsejä, joiden jokaisen jippona on se, että itse asiaa ei mainita sanallakaan. Jos edellisessä osassa häiritsi kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori, niin tässä on isketty britti-imperialistinen toiseuttava orientalismi vieläkin isommalle vaihteelle. Mutta kokonaisuudessaan kerrontaa oli nyt hiukan helpompi seurata, joten tämä osa välttää makkelipinon.

Wyrd Sisters

⭐⭐⭐⭐ Kiekkomaailman sydämessä on pieni kuningaskunta, jossa vallananastaja murhaa kuninkaan ja kruununperijä pelastuu täpärästi noitakolmikon käsiin. Kun perijä on — yllättävänkin aikaisin — täysi-ikäinen, on totuuden hetki. Vai onko sittenkään? Sarjan ensimmäinen hyvä kirja! Tässä on oikea juoni, henkilöt tekevät muutakin kuin hölmöilevät alapääjuttujen parissa ja heitä tulee jopa sympatisoineeksi, ja huumorin kaarta rakennetaan pitkän kaavan mukaan.

Pyramids

⭐⭐⭐ Pseudoegyptin kruununprinssi lähetetään pseudolontooseen opiskelemaan palkkamurhaajaksi, kunnes tulee kutsu nousta valtaistuimelle. Sitten tapahtuu yhtä ja toista ja paitsi ajan myös paikan rakenne muuttuu. Jälleen kerran kirja, jonka lukemista varjosti tunkkaisen britti-imperialistinen orientalismi ja hiukan liian päällekäyvä seksismi. Eikä juonikaan kovin kiinnostava ollut. Ei siis yllä sarjan parhaimmistoon.

Eric

⭐ Teinihakkerivelho murtautuu korporaatiohelvetin järjestelmiin ja käyttää saavutustaan naiiviin hedonismiin, koska mihin muuhunkaan teinihakkerit pystyisivät. Sitten seuraa epämääräistä kohellusta eri puolilla maailmankaikkeutta, ja vaikka kirjassa on vain 129 sivua, sekin tuntuu tälle kohellukselle liialta. Jälleen kerran toiseuttava orientalismi johdattaa ajatukset siihen, että kirjan voisi heittää vaikka seinään. Lähtökohdasta olisi voinut saada vaikka kuinka herkullisen tarinan, mutta makkelipinoon tämä joutuu.

Moving Pictures

⭐⭐ Kiekkomaailmassa hullaannutaan aivan uudenlaisesta taikuudesta, nimittäin elokuvien taiasta. Holy Woodin nousua ja tuhoa seurataan Hollywood-klassikoita ja elokuvatrooppeja toisintamalla. Keskitason viihdettä.

Reaper Man

⭐⭐⭐ Mortissa Kuolema kyllästyi työhönsä ja tutkiskeli alanvaihtomahdollisuuksia. Reaper Manissa Kuolema taasen saa potkut ennen kuin seuraaja on valittu, ja sinä aikana kun Kuolema taistelee työpaikkansa takaisin, erääntyneen elinvoiman kertyminen maailmaan ehtii aiheuttaa kaaosta eli synnyttää — ostoskeskuksen? Kirjan kaksi eri tarinalinjaa eivät tuntuneet sitten lainkaan pelaavan yhteen ja toiminnan huippukohta oli sellaista kaaosta että se oli ohi ennen kuin ehdin edes huomata että mitään ratkaisevaa oli tehty. Kuoleman tarinalle voisin antaa neljä tähteä, mutta ostoskeskustarina saisi tyytyä kahteen.

Witches Abroad

⭐⭐⭐⭐ Paha haltiakummi pitää kaukaista valtakuntaa lumoissaan. Hyvä haltiakummi, joka sattuu olemaan Granny Weatherwaxin ystävä, lähtee korjaamaan asioita, koska tarina niin vaatii, mutta eipä hän pääse lähtemään ilman noitakolmikon kahta muuta osapuolta. Matkalla paitsi irvaillaan angloturistien toilailuille maailmalla myös revitään rikki perinteinen satu jos toinenkin. Juoni on vähän siinä ja siinä, mutta tässä oli sarjan tähän mennessä parhaat irtovitsit, jotka pelastavat paljon.

5. Todella pahanhajuinen tai tahrainen kirja — Valdemar Langlet: Vallankumousliike Venäjällä

⭐⭐⭐ Tämä on sekä todella pahanhajuinen että tahrainen kirja, ja kaupan päälle vielä todella repaleinen. Journalistinen yhteenveto vuoden 1905 kumouksellisista tapahtumista eri puolilla Venäjää. Paljon minullekin uutta kiinnostavaa tietoa, yleensä tämä vuoden 1905 vallankumous kuitataan aika ylimalkaisesti tai siitä kerrotaan vuoden 1917 vallankumousta vasten peilaten, mutta tämä vuonna 1906 ilmestynyt kirja kertoo tapahtumista tuoreeltaan. Kirjoittaja on ymmärtääkseni oikeistoliberaali, jotka hekin toki olivat Venäjän oloissa tuolloin vallankumouksellisia, mutta ääneen pääsevät varsin laajasti myös sosialistit. Lisäbonusta hauskan vanhahtavasta suomennoksesta. Harmillisesti kirjasta on ties missä historian vaiheessa hävinnyt 22 sivua, joten minulle ei ihan valjennut, mistä kapina panssarilaiva Potemkinilla puhkesi tai millaiseksi verilöylyksi vapunpäivä Puolassa muuttui, mutta kokonaiskuva välittyi silti ihan kivasti. Kirja on muuten päätynyt minulle muutaman kanttori Kilpirannan jäämistöstä, mutta ei minulla mitään käsitystä siitä ole, miksi kanttorilla oli tällainen kirja hyllyssään. Maailmaa tämä nuhjuinen nide on kyllä epäilemättä nähnyt.

6. Kaverin kirjoittama tai kääntämä kirja, jota et kehtaa moittia, vaikka se olisi kuinka huono tai laaduton — Mariette  Lindstein: Ehdoton valta

⭐⭐⭐ Tämä on kaverin kääntämä trilleri kulttiin ajautuvasta nuoresta naisesta, kulttijohtajan itsekeskeisestä sadismista ja kultista pakenemisesta. Tapahtumia tykitetään kovaa mutta nopealukuista tahtia, ja voi olla, etten kiinnostunut tarinasta niin paljoa, että myöhemmät osat lukisin. Käännöksessä ei tietenkään ole mitään moittimista, se on kaikkiaan niin hyvä ettei siihen kiinnitä erityistä huomiota.

7. Kirja, jonka olet ostanut tarjouksesta tai poistomyynnistä vain, koska se oli niin halpa — Cuca Canals: Itke, Alegría

⭐⭐ Kertomus kultakyyneliä itkevästä naisesta, jota kaikki käyttävät hyväkseen. Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat julmia, väkivaltaisia ja ahneita roistoja, ja pääosin tämä oli vain hyvin inhottava kirja lukea. Ei onneksi paksu.

8. Kirja kirjailijalta, johon toista kirjailijaa verrataan mainoksessa tai takakansitekstissä — Terry Pratchett: Monstrous Regiment

⭐⭐⭐⭐⭐ Tässä vuonna 2003 ilmestyneessä romaanissa köyhä, takapajuinen ja jyrkkää uskonnollista lakia noudattava maa on jatkuvasti sotimassa naapuriensa kanssa, ja maailmanpoliisi saapuu taas paikalle turvatakseen maailmankauppaa. Hmm. Suhteellisen kritiikitön ja joviaali suhtautuminen siihen on kirjan suurimpia kauneusvirheitä, mutta noin muuten tämä on sarjan parhaimmistoa. Monet tarinat alkavat siitä, kun pojaksi pukeutunut tyttö värväytyy armeijaan, ja tässä kirjassa tämä klisee venytetään hersyvästi äärirajoilleen, ja samalla mäiskitään fragiilia maskuliinisuutta ja patriotismia vyön alle joka suunnasta. Sattumalta kirja sopii kuittaamaan perkeiden kasikohdan, koska tämän painoksen takakannessa Pratchettia verrataan Jonathan Swiftiin.

9. Keskiajalla julkaistu kirja — Beowulf

⭐⭐⭐ Sankaritarina uljaasta soturikuninkaasta, joka voittaa kaikenlaisia vihollisia ja saa lopulta surmansa samalla kun voittaa peräti lohikäärmeen, ja siitäkös häntä kunnioituksella muistetaan. Suomennos on oikein hyvä, sanasto on todella vivahteikasta muttei vaikuta väkisin väännetyltä ja säkeet soljuvat myös proosallisesti luettuna.

10. Kansakoulun lukukirja — Zacharias Topelius: Luonnonkirja ala-alkeiskoulun tarpeiksi

⭐⭐⭐ Kirja yhdistelee luonnontiedon perusasioita eläinsatuihin, mukavaan jutusteluun, värssyihin ja Jumalan luomistekojen ylistämiseen. Kirjan parasta antia lienee vanhanaikainen sanasto.

11. Yrityksen vuosikertomus — LähiTapiola Pirkanmaa: Toimintakertomus ja tilinpäätös 2019

Osuustoiminnallisuus eri yritysmuodoissa -kurssin esseetä varten tulin lukeneeksi. Noh, mitä tästä nyt sanoisi, ei tämä mitään viihdekirjallisuutta ole, mutta yllättävän helposti sujui. En osaa tähdittää.

12. Kirjailijamatrikkeli — Frantz Lennartz: Deutsche Schriftsteller des 20. Jahrhunderts im Spiegel der Kritik. Band 1

⭐⭐ Vieraskielisten kirjojen haasteeseen luettu saksankielinen kirja täytti samalla myös tämän perjekohdan. Runsaan 600 sivun aikana esiteltiin muutama sata saksalaiskirjailijaa A:sta G:hen, ja kun Saksassa ollaan ja kirja on ilmestynyt 1984, niin monet esitellyistä kirjailijoista ovat olleet joko natseja, natsien uhreja tai natseja sodassa tappaneita. Lopuista sitten puolet DDR:n kasvatteja. Jotenkin näiden kirjailijaesittelyjen tyyli oli vähän sellainen, että kaikki vaikutti joko ylimieliseltä taiteilijaegoilulta tai sitten loputtoman tylsältä. Muutaman sadan kirjailijan kokoelmasta mieleen jäi myöhempää tutustumista varten ihan vain pari, vaikka kai Saksassa nyt ihan lukukelpoisiakin kirjailijoita on ollut (kai?). Noh, kirja täytti kielihaasteen kyllä hyvin, teksti oli paikoin vaativaa mutta kokonaisuudessaan ihan lukukelpoista, ja olin yllättynyt miten sujuvasti jo luen saksaa. Yhtä kaikki jätän matrikkelin 2. ja 3. osan lukematta, ei tämä nyt kuitenkaan niin mielenkiintoinen elämys ollut.

13. Vuonna 1980–2000 julkaistu poliittinen kirja — World Commission on Environment and Development: Our Common Future

⭐⭐⭐ Osuuskunnat ja kestävä kehitys -kurssia varten piti lukea tämä YK:n kestävän kehityksen raportti vuodelta 1987, ja koska tämä löytyy myös kirjaksi julkaistuna, niin kuittaan samalla tämän perjekohdan.

Tämä on monin tavoin hyvin 80-lukulainen, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tiukkaa asiaa tässä on. Ja monin paikoin alkaa suorastaan masentaa, kun jo 35 vuotta sitten on sanottu, että asialle jos toiselle (mm. ilmastonmuutokselle) olisi pikkuisen niinku kiire tehdä jotain, mutta edelleen vuonna 2021 vatkataan siitä, että ruvetaankos tässä nyt sitten lopulta tekemään jotain vai ei. Väkisinkin miettii, että olisiko näille asioille jo saatu tehtyäkin jotain, ellei 1990-luvulla olisi niin voimakkaasti siirretty kansainvälistä ja kansallista päätäntävaltaa hallituksilta suuryrityksille ja oligarkeille.

Enivei, en silti suosittele tätä lukukokemuksena muille kuin todellisille asianharrastajille (ja niille, joiden kurssikirjallisuuteen tämä nyt sattuu kuulumaan), koska maailma ongelmien takana on muuttunut ja monet tiedot ovat joka tapauksessa vanhentuneita — ja koska samoista asioista löytyy varmasti paljon vetävämminkin kirjoitettua ajantasaista materiaalia.

Vuodenvaihteen 2020–2021 lukuraportti

Vuodenvaihteen 2020–2021 lukuraportti

Vuosi 2020 loppuu muutaman tunnin kuluttua, ja on aika vetää lukuvuoden saavutukset yhteen ja luoda silmäys vuoden 2021 lukusuunnitelmiin. Kollektiivisen kotoiluvuoden lukusaavutusten voisi olettaa olevan ylivertaisia, eivätkä ne nyt niin huonoja minulla olleetkaan — yhteensä 119 kirjaa ja hieman yli 40 000 sivua — mutta kokonaismäärä jäi minulla silti vuosia 2019 ja 2018 pienemmäksi! Ensinnäkin tähän on se yksinkertainen syy, että koronteenit sun muut rajoitukset eivät mullistaneet minun ajankäyttöäni mitenkään erityisemmin, koska olen aina ollut kotona kirja kädessä viihtyvää sorttia. Toinen huomattava syy on se, että aloin syksyllä taas opiskella yliopistossa, mikä vaikutti huomattavasti lukemiston valintaan, ja tätä myötä etenkin tieteellisten artikkelien osuus lukemistosta kasvoi. Ne eivät näy edellä esitetyissä luvuissa, joihin olen laskenut vain kirjat. Kolmas syy on se, että olen tänä vuonna käyttänyt enemmän aikaa uusien kielten opiskeluun, ja oppimateriaalin kanssa vietetty aika on poissa kirjojen vauhdikkaaseen lukemiseen käytetystä ajasta.

Perkeitä ja muita pahnanpohjimmaisia

Myös vuonna 2020 lukemista ohjasi sekä Perkeet-haaste, jonka suoritin nyt kolmatta kertaa, että vapaamuotoisempi tavoite lukea systemaattisemmin lukujonon vanhimpaan päähän roikkumaan jääneitä kirjoja. Pahnanpohjimmaisten karsiminen sujuikin kohtuullisen hyvin: vuosi sitten raportoin, että vuonna 2015 tai ennen sitä hyllyymme tulleista kaunokirjoista minulla oli lukematta vielä runsaat sata, ja nyt näitä kirjoja on jäljellä enää 52. Yleensä tällaiset jonon hännille roikkumaan jäävät kirjat ovat sellaisia, että niiden ei odota olevan kovin kiinnostavia tai vähintäänkin niiden odottaa olevan struggelitavaraa. Siihen nähden onkin yllättävää, että vuonna 2020 lukemieni kirjojen tähtijakauma on näinkin tasapainoinen ja keskiarvokin hulppeat 2,97 (joka, vaikka onkin hieman pitkän aikavälin keskiarvoani matalampi, on silti olennaisesti viimevuotista 2,8:aa korkeampi).

⭐⭐⭐⭐⭐ 7 kpl
⭐⭐⭐⭐ 25 kpl
⭐⭐⭐ 53 kpl
⭐⭐ 18 kpl
⭐ 12 kpl

Kielivalikoimassa pieniä muutoksia

Vuoden 2019 tapaan luin myös vuonna 2020 kirjoja seitsemällä eri kielellä:

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 53 23 76
– alkukielisiä (23) (17) (40)
– suomennettuja (30) (6) (36)
englanniksi 17 10 27
ruotsiksi 6 2 8
swahiliksi 4 0 4
hollanniksi 2 0 2
saksaksi 2 0 2
arabiaksi 1* 0 1*
yhteensä 84 35 119

Suomenkielisten kirjojen osuus nousi hieman edellisvuodesta. Kaunokirjojen määrä pysyi kutakuinkin samana, ja erityisesti lisääntyi suomenkielisten tietokirjojen lukeminen. Kaunokirjoissa painopiste kuitenkin siirtyi hieman enemmän suomennoksista alkukielisten teosten suuntaan, mikä onkin oikein ja arvollista, ja yhdessä suuremman tietokirjamäärän kanssa alkukielisten suomenkielisten kirjojen määrä nousi nyt suuremmaksi kuin suomennettujen.

Englanninkielisten kirjojen lukumäärä pysyi samana kuin vuosi sitten, mutta painopiste siirtyi nyt enemmän tietokirjoihin. Ruotsinkielisen kirjallisuuden määrä kasvoi huomattavasti sekä kappalemäärän, sivumäärän että sisällön vaativuuden suhteen. Saksaksi suoritin valtavan urakan lukemalla yhden 1600-sivuisen runokirjan. Swahilin kanssa sinnittelin lähes viime vuoden tasolle.

Hollanti ja espanja olivat vuonna 2020 lapsipuolen asemassa: hollanninkielisten kirjojen määrä romahti ja espanja jäi peräti nollille! Vuosi sitten suunnittelin, että vuonna 2020 luen enemmän ruotsiksi, hollanniksi, saksaksi ja espanjaksi, mutta näillä kielillä luettujen kirjojen yhteismäärä pieneni.

Ainoa uusi kieli vuonna 2020 oli arabia, joskin se on vähän siinä ja siinä, koska lukemani kirja oli kaksikielinen (ja siksi merkitty taulukkoon tähdellä, koska se on laskettu suomenkielisiinkin). Muut ns. eksoottisemmat kielet omasta kirjahyllystä jäivät vielä tänä vuonna kokeilematta. Sen sijaan vuosi sitten asettamani tavoite nostaa tietokirjojen osuutta onnistui mainiosti, ja luettujen tietokirjojen määrä lähes tuplaantui.

Vuoden parhaat lukukokemukset

Monista aiemmista vuosista poiketen vuonna 2020 onnistuin lukemaan monta todella erinomaista kirjaa. Niinpä vuoden parhaan kaunokirjan valinta on tällä kertaa poikkeuksellisen vaikea. Se voisi olla Tapani Tolosen Sokeisto, joka onnistui yllättämään ja ihastuttamaan vielä aivan loppusuoralla joulukuun puolivälissä. Tai se voisi olla Heikki Kännön Mehiläistie, joka suorastaan hersyy absurdia satiiria. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Ming-Yi Wun The Stolen Bicycle vuodelta 2015. Kirjoitin siitä mm. seuraavaa:

Tyyli on samaan aikaan intiimiä ja runollista, kerronta on rauhallista ja tapahtumat yllättävät yksi toisensa jälkeen, ja aina välillä luiskahdetaan maagisen realismin puolelle.

Vuoden parhaan tietokirjan valinta on helpompi: Nicky Gardnerin ja Susanne Kriesin Europe By Rail: The Definitive Guide vei junamatkoille eri puolille Eurooppaa vuonna, jolloin reilaamista ei kannattanut edes harkita. Kirjoitin siitä mm. seuraavaa:

Kirjoittamisen taustatutkimuksen tekosyyllä luin tämän matkaoppaan, jossa esitellään 52 valikoitua junareittiä eri puolilla Eurooppaa ja tarjotaan koostetusti paljon muutakin junamatkailussa hyödyllistä tietoa. Kirjoittajat kannustavat hitaaseen matkailuun, ja reitit onkin valittu pääsääntöisesti välttäen nopeimpia junia. Lukiessa tulee kova hinku päästä taas reilaamaan.

Vuoden kamalin lukukokemus

Niin ikään kamalimman kokemuksen valinta on tällä kertaa vaikea, sillä myös yhden tähden kirjoja tulin lukeneeksi ikävän monta. Se voisi olla jokin perkeistä, mutta on ehkä vähän epäreilua valita perje, kun kerran niihin ryhtyessään jo tietää tarttuneensa paskaan. Tai se voisi olla ainoa vuonna 2020 kesken jättämäni kirja, mutta toisaalta ei sekään nyt kuvottavan vastenmielinen ollut, ainoastaan äärimmäisen tylsä, ja sen sentään äkkäsin jättää kesken ennen suuremman tuskan syntymistä. Ja näin tämän esikarsinnan jälkeen valinta kohdistuu Hannele Mikaela Taivassalon In transitiin vuodelta 2016. Arvosteluni siitä oli lyhyen ytimekäs:

Äntligen tog det slut! Helt ointressanta människor i helt stereotypiska situationer.

Suunnitelmia vuodelle 2021

Menneet on menneitä, suunnataanpa sitten katse tulevaan.

  • Myös vuodelle 2021 olen laatinut Perkeet-lukuhaasteen, ja minähän totta vie aion sen suorittaa, vaikka se muuttuukin vuosi vuodelta sadistisemmaksi.
  • Muiden kielten kuin suomen ja englannin asema on edelleen lukulistallani retuperällä. Niinpä aion joka kuukausi aloittaa (ja toivon mukaan myös lopettaa) kirjan jollakin sellaisella kielellä, jota en ole vuoden aikana vielä aiemmin lukenut. Suomi ja englanti rajataan tämän haasteen ulkopuolelle, eli jos tähän pystyn, tulen vuoden 2021 aikana lukeneeksi kirjoja vähintään 14 eri kielellä. Tietenkin monilla näistä kielistä olisi suotavaa lukea useampikin kuin yksi kirja, mutta katsotaan miten paljon ehdin. Parhaassa tapauksessa nämä muut kielet syövät englanninkielisten kirjojen osuutta.
  • Jatkan edelleen lukujonon vanhimpien kirjojen lukemista. Struggelitavaraa siis tiedossa, mutta jos hyvin käy, vuoden 2021 lopussa olen onnistunut siirtämään lukujonon hännän vuoteen 2017.
  • Opiskelu jatkuu, joten luen tietenkin myös paljon kurssi- ja lähdekirjallisuutta, etenkin kielitiedettä.

Eipä siis muuta kuin nenä kiinni kirjaan!

Perkeet-lukuhaaste 2021

Perkeet-lukuhaaste 2021

Jo neljäs peräkkäinen Perkeet-lukuhaaste on täällä, ”jee”. Perinteiseen tapaan tarjolla on kolmetoista toinen toistaan vastenmielisempää ja lukuhalut lamauttavampaa haastekohtaa. Suoritustyyli on vapaa, mutta kurjuuden maksimoimiseksi on suositeltavaa kuitata yhdellä kirjalla vain yksi haastekohta. Kiitos jälleen kerran Tyhjän arkin retkikunnan aivoriihelle, jonka ansiosta vuonna 2021:kään ei tarvitse lukea pelkkiä helmiä.

  1. Kirjoituskoneella ja kopioiden tuotettu kirja.
  2. Kirjassa on mieskansi.
  3. Kirja, jonka lukemista olet tarkoituksella vältellyt.
  4. Lue peräkkäin kymmenen kirjaa samalta kirjailijalta.
  5. Todella pahanhajuinen tai tahrainen kirja.
  6. Kaverin kirjoittama tai kääntämä kirja, jota et kehtaa moittia, vaikka se olisi kuinka huono tai laaduton.
  7. Kirja, jonka olet ostanut tarjouksesta tai poistomyynnistä vain, koska se oli niin halpa.
  8. Kirja kirjailijalta, johon toista kirjailijaa verrataan mainoksessa tai takakansitekstissä.
  9. Keskiajalla julkaistu kirja (saa toki olla uusintapainos!).
  10. Kansakoulun lukukirja.
  11. Yrityksen vuosikertomus.
  12. Kirjailijamatrikkeli.
  13. Vuonna 1980–2000 julkaistu poliittinen kirja.

Aiempien vuosien perkeet:

Kenties ankeimmat perkeet ikinä

Kenties ankeimmat perkeet ikinä

Sain tänäkin vuonna suoritettua Perkeet-lukuhaasteen, itse asiassa jo lokakuun lopussa. Suoritus oli kuitenkin niin lamauttava ja näännyttävä, etten ole jaksanut raportoida saavutuksestani ennen kuin vasta nyt. Onhan tässä vuosi aivan lopussa ja pian on julkistettava vuoden 2021 Perkeet, joten pakko nyt raportoida vanhat pois alta. Vaikka vähän pahaa tekeekin.

Jo ensimmäiset perkeet vuonna 2018 olivat tuskastuttavia. Tuska paheni vuonna 2019. Mutta vuoden 2020 perkaminen oli turhauttavinta ikinä. Tähtiarvosanojen keskiarvo jäi tänä vuonna niinkin matalaksi kuin 2,25, mikä on aiempiakin vuosia matalampi. Ja keskiarvosta vieläpä puuttuu yksi ”kirja”, perustelun pois jättämiselle voitte lukea alempaa, mutta ei liene vaikea päätellä, mihin suuntaan se olisi keskiarvoa heilauttanut…

Mutta kyllä tänäkin vuonna Perkeissä oli pari helmeäkin, jotka yllättivät hyvyydellään. Juuri sellaisten iloisten yllätysten ansiosta perkeitä jaksaa vuodesta toiseen käydä läpi. (Toki joku voisi sanoa, että hyvien yllätysten löytämiseen olisi helpompiakin tapoja, mutta toisaalta eipä Perkeitä ole helpoksi tarkoitettukaan.)

1. Musikaali- tai oopperalibretto — Richard Wagner: Rienzi

⭐ Ehtaan perjehenkeen valitsin tällaisen yliopiston kierrätyshyllystä löytyneen fraktuuralla painetun Wagnerin oopperan, josta en ollut koskaan kuullutkaan mitään.

Melkein syntyi jopa kalpea aavistus siitä, mitä tässä tapahtui. Vissiinkin paljon dramatiikkaa ja isänmaallista paatosta. Ja lopussa Rooma paloi. Lukemisen jälkeen etsin youtubesta näytellyn version ja pikakelasin sen, jotta syntyisi jonkinlainen käsitys tapahtumista. Ei syntynyt.

Tämä oli kyllä niin ehta 7/5 perje-elämys. Mutta normiasteikolla yhden tähden kokemus.

2. Kirja, jota kirjailija itse luonnehtii raskaaksi lukea — Ralf Andtbacka: Potsdamer Platz

⭐⭐⭐⭐ Valinnan perusteena oli se, että Runeberg-palkinnosta kertoneessa uutisessa mainittiin runoilijan pitävän itsekin runokokoelmaansa liian haastavana ja vaativana. Ja lisähaastavuutta olisi luullut tulleen vielä siitäkin, että tämä on kirjoitettu ruotsiksi (ja joukkoon on sotkettu myös englantia ja saksaa)! Mutta en minä oikeastaan pitänyt tätä lainkaan raskaana tai vaikeana. Kieli on tosi soljuvaa, lauseet on rikkonaisia, yksi ajatus johtaa toiseen ja sanatkin fuusioituvat mitä sekavimmalla tavalla, mutta tätä oli ennemminkin innostavaa lukea. Sisältönsä puolesta runokirja on rosoinen ja milloin mistäkin yllättävästä suunnasta ammentava, mutta kun vain hyppää virran mukaan ja antaa tekstin kuljettaa, niin sivuja huomaakin ahmivansa. Ei tämä tarvitse mitään syvällisempää pohdintaa (joskin totta kai niinkin voi tehdä), koska tunnelma tässä on varsin toimiva. Keskikohdan loppupuolella on kyllä kokonaisuudesta selvästi erottuva osio, jossa siirrytään melkein asiaproosan puolelle ja tiivistetään Potsdamer Platzin historia vuosisatojen varrella, mutta kun siitä on selvitty, niin lennokas sanailottelu jatkuu taas kirjan viimeisen kolmanneksen.

3. Tietokirja aiheesta, jota olet viimeisen vuoden aikana kertonut inhoavasi — Jari Taipale: Brändi liiketoiminnan ytimessä — erotu tai unohda koko homma

⭐ Mikäs sen sopivampi aihe tähän kohtaan kuin markkinointi. Tämä nide löytyi kirjaston vaihtohyllystä. Ainesta tässä oli ehkä parin sivun verran — 190 sivuun venytettynä. Ja toki tämä oli siinäkin mielessä ihan turha kirja oman yritystoiminnan käytännön kannalta, että kaikessa keskityttiin kansainvälisiin suuryrityksiin. Jossain kohtaa oli olevinaan lähdeviittauksia, mutta missään ei ollut lähdeluetteloa, jotta olisi nähnyt, mitä ne lähteet sitten ovat. Pääsee takaisin kierrätyshyllyyn.

4. Aakkostetuista sana-artikkeleista koostuva tietokirja — Pentti Arajärvi & Kaarin Taipale: Kriittinen kaupunkiaapinen — Kuntapolitiikan termit ja taikasanat

⭐⭐ Ensinnäkin olen pettynyt siihen, että kirja on oikeastaan ”kriittinen Helsinki-aapinen” eikä käsittele kuntapolitiikkaa yleisemmin, vaikka nimestä voisi toisin päätellä. Kirja on myös äärimmäisen ajankohtainen — tai siis oli keväällä 2017, ja nyt se on jo äärimmäisen vanhentunut. Sisältö on sillisalaattia: osa artikkeleista on yleisluontoisempia tietoartikkeleita (joita tarkastellaan kirjoittajien poliittisesta näkökulmasta), kun taas osa on ihan puhtaan poleemisia mielipidekirjoituksia. Jotenkin ärsyttävä kokonaisuus, vaikka pääpiirteissään olen kutakuinkin samaa mieltä melkein kaikesta kirjassa esitetystä. Kirjahan päätyi minulle kirjaston vaihtohyllystä, ja sinne se pääsee nyt takaisin.

5. Pyydä kirjastonhoitajaa suosittelemaan eniten inhoamaansa kirjaa — Jukka Mäntyjärvi: Paholaisen huilu

⭐⭐ Tätä bulkimmaksi fantasia tuskin voi käydä. Juoni on simppelin pelikäsikirjoituksen tasoa, ja kerronnassa kelataan toimintakohtaukset läpi niin monen henkilön näkökulmasta, ettei varmasti pieninkään käänne jää hitaimmaltakaan lukijalta huomaamatta.

Nuori papinplanttu kaipaa pois kotikylästään ja elämäänsä jotain muuta. Pääkaupungissa hän ajautuu vahingossa palkkasoturien värväystilaisuuteen, ja hänelle tarjoutuu tilaisuus johonkin muuhun. Hän lähtee parantajana mukaan pahaa taikahuilua etsivään palkkajengiin, ja totta kai matkalla opitaan paremmaksi palkkasoturiksi, tapetaan peikkoja, karataan kääpiöiltä, tullaan petetyksi ja saadaan kostettua petturille, seikkaillaan ansoitetussa luolastossa ja mitä kaikkea muuta kunnon seikkailuun nyt kuuluukaan. Porukassa on myös lemmenkipeä ja auliisti pillua jakava naissoturi, mikä tulee vähän turhan suorasukaisesti ilmi tämän tästä.

No niin, keikka on ohi ja papinplanttumme on vaikean valintatilanteen edessä. Palkkasoturin elämä on raskasta ja epävarmaa, mutta ainakin se on kiinnostavaa, vaikka tappaminen onkin henkisesti rankkaa ja moraalisesti väärin. Mutta toisaalta maalaispapin työ on ihan hemmetin tylsää. Olisiko sittenkin parempi jatkaa elämäänsä tekemällä sitä jotakin muuta, jota palkkasoturina varmasti osuu kohdalle? Niin, lukekaa ja ottakaa selvää, kuinka sankarillemme käy!

6. Vähintään 50000-sanainen valmis fanifiktiotarina, jonka alkuperäismateriaalia et tunne — [piilotettu]

Jätän nyt tarkemmin kertomatta kaiken tarinaa yksilöivän tiedon, koska se nyt vaan ei ole reilua ficcien kirjoittajia kohtaan. Juuh, alkuperäismateriaalista minulla ei ollut mitään hajua (paitsi tarinamaailman nimen olin kyllä kuullut), eikä tämän ficin lukemisen jälkeenkään ole oikein käsitystä siitä, mitä tässä maailmassa yleensä tapahtuu ja minkä asioiden ympärillä alkuperäistarinat pyörivät. Ficci itsessään oli paikoin työlästä lukea, koska kerronta eteni jotenkin epätasaisesti, ja kesti todella pitkään ennen kuin suunnilleen oivalsin, mitä päähenkilö oli tavoittelemassa, ja senkin jälkeen minun oli vaikea ymmärtää, miten kaikki isommat elementit liittyvät pääjuoneen. Mutta, suoritettu!

7. Pokausopas eli opas kumppanin saamiseksi — Elina Pirinen: Kuinka löytää se oikea ja pitää samalla hauskaa

⭐⭐ Olen niin kaukana kirjan kohderyhmästä, että voisi melkein ajatella lukeneensa jotakin spefikuvausta fiktiivisestä cisheteronormatiivisesta ja neurotyypillisestä ihmislajista. Ja se olikin ehkä paras tapa tehdä lukemisesta siedettävää (ja onneksi kirja oli nopeasti ohi). Varsinaisen pokauksen lisäksi tässä kirjassa käsitellään aika paljon parisuhteen alkuvaiheita ja pohditaan sitä, millä edellytyksillä suhdetta kannattaa jatkaa vakavassa mielessä ja miten lopettaa suhde, jota ei kannata jatkaa. Ja seksitipsejäkin annetaan. Mutta niin, eipä oikein mitään kosketuspintaa omaan elämään. Jos tällaisen oppaan ohjeilla olisi joskus nuorempana yrittänyt kumppania löytää, niin varmaan olisi löytämättä jäänyt. (Itse asiassa kun tarkemmin miettii, niin aika pitkälti yksinomaan tämäntyylisen materiaalin ympäröimänä sitä joka tapauksessa nuorena joutui elämään, joten ei ihme, että senaikaiset pariutumisyritykset ja suhdekokemukset olivat niin ala-arvoisia. Onneksi nykyään tietää paremmin.)

8. Ennen vuotta 1990 julkaistu ohjelmointiopas — Alfred V. Aho et al.: The AWK Programming Language

⭐ Valitsin tämän sillä perusteella, että joskus 17 vuotta sitten jollain kieliteknologian kurssilla käytettiin jotain yksittäisiä awk-komentoja, joten arvelin, että ehkä tämän lukeminen ei olisi ihan turhaa. Mnoh, kyllä tämä nyt kuitenkin taisi olla täyttä ajanhukkaa siltäkin kannalta, koska nykyään laajojen tekstimassojenkin käsittelyyn on paljon monipuolisemmat työkalut kuin silloin, kun awk-kieli on luotu. En siis usko koskaan mitään tästä lukemaani käyttäväni, eikä päähäni kyllä mitään tästä jäänytkään. Ihan seikkaperäinen ja systemaattinen kirja kyllä, muttei tätä enää tällä vuosikymmenellä tarvita.

9. Korttipelikirja — Ismo Koponen: Bridge 1. Tarjoaminen

⭐ En ollut aikonut opetella bridgeä, enkä kirjan luettuani todellakaan innostunut opettelemaan. Hyvin vähän tajusin mitään lukemastani, koska kirja on täynnä jargonia, symboleita ja taulukoita. Varmaan bridgeharrastajalle ihan hyödyllinen kirja, mutta minulle pahinta ajanhukkaa ties miten pitkään aikaan. Onneksi ei ollut sataa sivua pidempi.

10. Mitä Missä Milloin tai vastaava vuosikirja viime vuosituhannelta — Mitä Missä Milloin 1982

⭐⭐ Kirjaston vaihtohyllystä poimin tämän vuoden 1982 laitoksen, joka nimikkovuodestaan huolimatta sisältääkin näköjään tapahtumia syyskuusta 1980 elokuuhun 1981. Niinpä kävikin sitten niin onnekkaasti, että satuin saamaan elämäni ensimmäistä elinvuotta koskevan kirjan, joten lukeminen oli siltä osin ehkä asteen kiinnostavampaa, kun saatoin tarkastella, että minkälaiseen maailmaan tulinkaan syntyneeksi.

Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun tutustuin MMM-konseptiin. Luulen myös, että jää viimeiseksi kerraksi. Kokonaisuus oli kuin joukko satunnaisesti valittuja wikipedia-artikkeleita elämän eri osa-alueilta (tässä tapauksessa myös vanhentuneita), mutta kaipa näistä itse kukin on ollut jollakin tavalla ajankohtainen tuolloin. Lopussa oli kymmeniä sivuja urheilutuloksia, ne jätin kylmästi lukematta. Sori not sori.

11. Taidenäyttelystä tai museon näyttelystä laadittu kirja — Inkat ja heidän edeltäjänsä — Perun kolme vuosituhatta

⭐⭐⭐⭐⭐ Vasta luettuani huomasin, että tämä on nimenomaan pelkkä näyttelyluettelo ja että samasta näyttelystä laadittu varsinainen kirja löytyy myös hyllystä. Mutta en nyt jaksa perkeitä varten heti perään lukea sitäkin, vaan kuittaan kohdan suoritetuksi tällä. On nimittäin tässäkin leipätekstiosuuksia välissä.

Yhtä kaikki tämä oli oikein antoisa teos! Perulainen esihistoriallinen taide on muotokieleltään ja aiheiltaan jotenkin niin sympaattista, että siihen perehtyy ilolla. Tässä on näyttelyn jokaisesta esineestä hyvä valokuva ja selitys, ja kuten kaikkien esihistoriallisten artefaktien kohdalla selitysten uskottavuus voi joskus olla vähän siinä ja siinä, mutta pääsääntöisesti ne ovat informatiivisia. Luettelo on järjestetty kulttuureittain kronologisesti, joten kokonaisuudet hahmottuivat tästä paljon paremmin kuin alkuvuonna katsotusta Kansallismuseon näyttelystä, jossa kaikki oli läiskitty ihan sekaisin.

12. Kirja, jota useat kaverisi vihaavat, tai kirja sellaiselta kirjailijalta, jota useat kaverisi vihaavat — Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni — Kuinka ymmärtää muita ja itseään

⭐ Tiesin tästä ennakolta sen, että tämä on ollut tosi suosittu ja että sisältö ei tiettävästi perustu mihinkään kovin pätevään teoriaan. Jälkimmäinen seikka kävikin aika hyvin ilmi siitä, että kirjassa mainitaan vain yksi lähde, jonkun Marstonin pian sata vuotta vanha teos. Muilta osin kirjan teoriaa perustellaan Hippokrateen lähes 2500 vuotta vanhoilla ja asteekkien yli 500 vuotta vanhoilla tavoilla jakaa ihmiset neljään eri perustyyppiin. Modernin konsultin anti on ollut ryhmitellä antiikinaikaiset perustyypit nelikenttään ja antaa akseleille nimet. Kirjan suosio taas perustunee ainakin siihen, että tässä todetaan aika paljon helppoja itsestäänselvyyksiä, joten tämä on kevyt lukea ja tästä voi kokea saavansa paljon vastauksia ja työkaluja vuorovaikutustilanteisiin (eri asia sitten, toimivatko ne käytännössä kovin hyvin). Minä en kylläkään lämmennyt tällaiselle konsulttikielelle. Eri ihmistyyppien kuvaukset olivat lähinnä ärsyttävän kärjistettyjä ja pääsääntöisesti varsin alentuvaan sävyisiä. Jos ihmiset tosiaan olisivat sellaisia kuin kirjassa kuvataan, niin ihmekös se, jos he tuntuvat idiooteilta. Minun ainakin on vaikea ajatella, että yhdistäisin näin kärjistettyjä ja pelkistettyjä kuvauksia tuntemiini ihmisiin.

13. Kirja, joka oli suosikkisi joskus paljon nuorempana mutta jota et ole nyt vuosiin lukenut — Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

⭐⭐⭐⭐⭐ Rikos ja rangaistus sai kunnian tulla valituksi tähän haastekohtaan, jonka taustalla on ajatus, että aika usein nuoruuden suosikit osoittautuvat myöhemmällä iällä luettaessa melko keskinkertaisiksi tekeleiksi.

Mutta Rikokselle ja rangaistukselle ei nyt käynyt näin. Tykkäsin tästä edelleen tosi paljon. Mahdollisesti viehätyin nyt eri kohdista kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta tässä on tosiaan paljon hersyvyyttä ja erinomaisesti kirjoitettuja henkilöitä ja dialogia. Toki rönsyileviä sivujuoniakin on, ja väliin ihmetyttää, mikä niiden paikka kokonaisuudessa on. Mutta niitäkin on ilo lukea. Ja Pietari kaupunkina näyttäytyy tässä jotenkin paljon elävämpänä kuin monissa muissa lukemissani venäläisklassikoissa. Dostojevski jatkaa vahvasti venäläisten klassikkojen suosikkinani.

Yhteenveto lukuvuodesta 2019

Yhteenveto lukuvuodesta 2019

Vuoden 2019 kirjat alkaa olla luettu, joskin lukeminen jatkuu aivan viimeiselle tunnille asti ja yhden keskeneräisistä saan kyllä vielä tälle vuodelle kirjattua. Niinpä lasken kyseisen opuksen mukaan tilastoihin. Ja kuten vuosi sitten arvelin, tänä vuonna tuli luettua vähemmän kuin viime vuonna. Mutta ei tulos silti ole suinkaan heikko: vuonna 2019 luin toiseksi eniten koskaan yhden vuoden aikana, 113 kirjaa ja 43 000 sivua. (Luvussa ei ole mukana kahta keskeneräistä kirjaa, jotka ovat sellaisia ikuisuusprojekteja, että menee pitkälle ensi vuoteen ennen kuin saan ne tilastoitua. Niistä luin tämän vuoden puolella noin 750 sivua.)

Perkeet ja tiiliskivet suoritettu

Vuonna 2019 suoritin kaksi omaa lukuhaastetta eli perkeet ja tiiliskivet. Etenkin tiiliskivihaaste leimasi tätä lukuvuotta, sillä lähes puolet vuoden aikana luetuista sivuista on peräisin runsaasta kahdestakymmenestä yli 700-sivuisesta kirjasta. Monet tiiliskivistä olivat melkoista struggelitavaraa, eikä vuosi muutenkaan ollut mitään huipputeosten juhlaa. Keskimääräinen tähtiarvosana vuonna 2019 lukemilleni kirjoille oli vaatimattomat 2,8. Kaikkiaan vuoden 2019 tähdet jakautuivat seuraavasti:

⭐⭐⭐⭐⭐ 2 kpl
⭐⭐⭐⭐ 22 kpl
⭐⭐⭐ 39 kpl
⭐⭐ 37 kpl
⭐ 7 kpl

Sen kummempaa määrällistä lukutavoitetta minulla ei tälle vuodelle ollut, vaan lueskelin vanhasta tottumuksesta aina kun siltä tuntui eli tämän tästä päivän mittaan. Oman jännän lisänsä vuoden lukutottumuksiin toivat alkuvuonna aloitetut Tyhjän arkin retkikunnan lukubileet, joita taisimme järjestää noin kerran kuussa, joskus useamminkin. Lukubileet ovat muuten erinomainen tapa kahlata niitä kaikkein puuduttavimpia tiiliskiviä eteenpäin, koska bileiden aikana ei ole suotavaa häiritä muiden lukurauhaa eli ei siinä oikein ole muuta tekemistä kuin vain puskea sivuja. Mutta eivät lukubileet sentään mitään tuskaa ole, sillä kyllä niissä tulee hyviäkin kirjoja luettua!

Kirjoja seitsemällä kielellä

Tämän vuoden perkeissä yhtenä haastekohtana oli lukea kirja jollakin uudella kielellä. Tulin panneeksi paremmaksi ja luin peräti kahdella sellaisella kielellä, jolla en ole aiemmin kirjoja lukenut. Tarkemmin eriteltynä vuoden 2019 kirjat jakautuvat seuraavasti:

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 50 14 64
– alkukielisiä (12) (13) (25)
– suomennettuja (38) (1) (39)
englanniksi 22 5 27
hollanniksi 9 0 9
swahiliksi 5 0 5
espanjaksi 4 0 4
ruotsiksi 3 0 3
saksaksi 1 0 1
yhteensä 94 19 113

Viime vuoden tapaan lukutilastoja dominoivat suomenkieliset kaunokirjat, mutta tänä vuonna tuli luettua poikkeuksellisen paljon suomennettuja kirjoja. Sekä tietokirjojen määrä että osuus kasvoi jonkin verran — noin puolet tietokirjoista muuten käsitteli viittomakieliä. Suomi kuitenkin antoi tilaa muille kielille. Englanninkielisten kirjojen osuus kasvoi jonkin verran (ennen kaikkea tiiliskivihaasteen vuoksi). Toisaalta myös kaikkien muiden kielten osuus kasvoi, ja hollantia lukuun ottamatta kasvoi myös kaikkien muiden kielten kappalemäärä. Uusia kielitulokkaita listalla ovat swahili ja saksa. Ruotsinkielisten kirjojen osuus jäi tänäkin vuonna hämmentävän pieneksi, semminkin kun kaikki kolme olivat läsyjä.

Vuoden parhaat lukukokemukset

Koska viiden tähden kirjoja tuli tänä vuonna luettua vain kaksi, ei ole vaikea valita vuoden parhaita kirjoja. Ja lukuvuosi oli todellakin niin heikko, että vuoden paras kaunokirja löytyi 1930-luvulta: John Steinbeckin Vihan hedelmät, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Tämä teki tosi ison vaikutuksen. Tiesin, että kirja on klassikko ja että mistä se suurin piirtein kertoo. Mutta yllätys oli, miten kapitalisminvastainen ja luokkatietoinen tämä on. Tässä peräti esitellään työläisten itseorganisoimaa asuinyhteisöä, jossa järjestystäkin pidetään itse eikä poliiseja edes päästetä sisään, eli sellaista, mitä voitaisiin luonnehtia vaikka anarkokommunismiksi.

Vuoden paras tietokirja taasen on Jeremy Danielin kirjoittama lapsille suunnattu urheilijaelämäkerta Caster Semenya: Road to Glory, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Ja totisesti, enpä olisi uskonut näin liikuttuvani urheilukirjan parissa. Urheilijoiden vartalot noin ylipäätään ovat jatkuvan julkisen arvostelun kohteena, mutta Semenyan keho on ollut oikein erityissyynissä jo vuosikymmenen, eikä syyni ole ollut mitenkään myönteistä. Ihan vihaksi pistää lukea siitä, mitä kaikkea Semenya on joutunut kestämään. Mutta hän on kestänyt, ja hän on näyttänyt arvostelijoilleen. Kaikesta misogyniasta huolimatta hän voitti olympiakultaa, ja kirjan lopussa pääsemme vielä juhlimaan 26-vuotiaan Casterin ja hänen jo teininä kohtaaman vaimonsa Violetin häitä.

Vuoden kamalin lukukokemus

Yhden tähden kirjoja vuoteen sen sijaan mahtui ihan liiaksi asti, ja jokainen niistä ansaitsisi paikkansa vuoden kamalimpana. Mutta kamalista kamalin on kuitenkin selvästi Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat, joka jäi vuoden ainoaksi kirjaksi, jota en yksinkertaisesti saanut luettua loppuun. Kirjoitin tästä laatuopuksesta seuraavasti:

Ei, nyt ei vaan pygee. Jätin kesken sivulla 319. Harvoin tulee vastaan näin umpitylsää ja puuduttavaa kirjaa. Ei tarvitse kuin pari lausetta lukea, niin silmät luppasee. Ajatuskin loppujen 666 sivun lukemisesta tuntuu ihan vihoviimeiseltä rangaistukselta.

Vuoden 2020 lukusuunnitelmia

Koska huomasin hyväksi olla asettamatta määrällisiä lukutavoitteita, en aseta sellaisia ensi vuodellekaan. Luen kun jaksan ja siltä tuntuu, sillä minä totisesti jaksan ja siltä totisesti tuntuu ihan riittävän usein muutenkin. Kirjojen valintaa ohjannevat kuitenkin ainakin seuraavat seikat:

  • Perkeet on ilman muuta suoritettava ensi vuonnakin, sillä enhän minä tohdi kiusata muita ihmisiä julkaisemalla sellaista kamalaa lukuhaastetta, jonka aion itse jättää suorittamatta.
  • Aloitin jo tänä vuonna kaunokirjahyllyssä pisimpään lojuneiden kirjojen luku-urakan. Vuonna 2020 keskeisessä asemassa ovatkin kirjat, jotka ovat saapuneet hyllyymme vuonna 2015 tai sitä ennen. Näitä on jäljellä vielä lähes sata.
  • Ns. eksoottisempien kielten osuutta kirjavalinnoissa voisi kasvattaa vielä lisää. Voisin lukea enemmän ruotsiksi, hollanniksi, saksaksi ja espanjaksi, ja voisin ottaa mukaan jokusen uudenkin kielen. Sellaisia, jotka nykyisen kielitaidon pohjalta ovat helpohkoja saavutuksia, kuten esimerkiksi norja, viro, romania tai portugali.
  • Viime vuosina on tullut hankittua tietokirjahyllyyn kaikkea kiinnostavaa, mutta tietokirjat ovat tupanneet jäädä lukujonon hännille. Pitää ryhdistäytyä ja lukea näitä tietokirjoja ennen kuin tyyten unohdan, miksi ylipäätään kiinnostuin niistä.

Siinähän noita ohjaavia seikkoja onkin ihan riittämiin. Tuskin kaikkia näitä tavoitteita saa yhdessä vuodessa täytettyä, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Perkeet-lukuhaaste 2020

Perkeet-lukuhaaste 2020

Perkeet-lukuhaaste julkaistaan nyt kolmatta kertaa, joten olemme päässeet perinteen ikään. Juhuu! Vuodelle 2020 on tarjolla taas kolmetosta epäonnisen kamalaa haastekohtaa. Tuttuun tapaan luku- ja suoritustyyli on vapaa (Perkeissä sääntöjen venyttäminen ja porsaanreikien etsiminen on sitä paitsi vielä motivoivempaa kuin lukuhaasteissa yleensä!), mutta kauheuden maksimoimiseksi suositellaan tietenkin merkitsemään yhdellä kirjalla suoritetuksi aina vain yksi haastekohta. Sillä miksi lukea vuonna 2020:kaan vain helmiä?

  1. Musikaali- tai oopperalibretto.
  2. Kirja, jota kirjailija itse luonnehtii raskaaksi lukea.
  3. Tietokirja aiheesta, jota olet viimeisen vuoden aikana kertonut inhoavasi.
  4. Aakkostetuista sana-artikkeleista koostuva tietokirja.
  5. Pyydä kirjastonhoitajaa suosittelemaan eniten inhoamaansa kirjaa.
  6. Vähintään 50000-sanainen valmis fanifiktiotarina, jonka alkuperäismateriaalia et tunne (lähteenä esim. Finfanfun, FanFiction.net tai Archive of Our Own).
  7. Pokausopas eli opas kumppanin saamiseksi.
  8. Ennen vuotta 1990 julkaistu ohjelmointiopas.
  9. Korttipelikirja.
  10. Mitä Missä Milloin tai vastaava vuosikirja viime vuosituhannelta.
  11. Taidenäyttelystä tai museon näyttelystä laadittu kirja.
  12. Kirja, jota useat kaverisi vihaavat, tai kirja sellaiselta kirjailijalta, jota useat kaverisi vihaavat.
  13. Kirja, joka oli suosikkisi joskus paljon nuorempana mutta jota et ole nyt vuosiin lukenut.

Aiempien vuosien Perkeet:

Vuoden 2019 perkeet perattu

Vuoden 2019 perkeet perattu

Tänä vuonna perkeiden suorittamisessa kestikin huomattavasti pidempään kuin viime vuonna, mutta nyt olen vihdoin lukenut kirjan kuhunkin haastekohtaan! Viime vuoden tapaan haasteen suorittaminen vaati toisaalta hirveän paljon ponnistelua, mutta toisaalta joukkoon mahtui myös jokunen erinomaisuudellaan yllättänyt helmikin. Tähtikeskiarvo 2,5 on hiukan korkeampi kuin viimevuotinen 2,3, mutta silti jälleen keskimääräistä yleisarvosanaani 3,06 matalampi. Ja näiden arvioiden myötä onkin hyvä hengähtää kaksi kuukautta ennen ensi vuoden perkeitä.

1. Kirja, jonka olet aiemmin jättänyt kesken — Volter Kilpi: Alastalon salissa

⭐⭐⭐⭐ Lukea päräytin-päräytin tämän suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksen, merkkiteoksen sano, ja vaikkei se nyt mikään elämää suurempi elämys ollutkaan, toisin kuin esimerkiksi se eräskin kesäyö kuusi ja puoli vuotta sitten, kun tuossa Tampereen valtatiellä pyöräilin Jyväskylän suuntaan kaartuvan rautatiesillan ali ja siinä juuri raskas tavarajuna mennä päräytti niin että kolina kiiri selkää myöten sillä tavalla kuin vilu olisi ollut, niin, eihän tämä nyt ihan samoissa mitoissa sydänjuuria nykinyt kuin sellaiset täysin odottamattomista tulevat hetkelliset kokemukset, joista elämänmakuinen elämä syntyy, niin onhan se siltikin todettava, että ei tätä kirjaa ansiotta jalustalle nostella.

Eikä tämä tokikaan ensimmäinen kerta ollut, kun tätä tiiliskiveä yritin lukea ja silmiini sujuttaa. Toinen yritys tämä tarkemmin sanottuna oli, ja ensimmäinen sattui yhdeksäntoista vuotta sitten, maaliskuuta silloin elettiin, toisin kuin nyt helmikuuta, mutta silloin oli maaliskuu ja minä nuorena kloppina röhnäsin Lapinjärven koulutuskeskuksessa kuukauden verran, eikä siellä jumalan seljän takana tietenkään mitään muuta ajanvietettä ollut kuin lukea ja lukea. Sinuhe egyptiläisen minä siellä ehdin lukea kokonaan, ehdinpä hyvinkin, ja sen jälkeen töreänä aloitin Alastalon salia, luin-luin iltamyöhiä siellä peltojen keskellä ilman parempaakaan tekemistä, ja ehtihän siinä Härkäniemi piippunsa saada silläkin lukukerralla jo suupieleensä, mutta senpä jälkeen koulutusjakso päättyi ja samalla lyömällä myös joutava norkoilu Lapinjärvellä, ja kun sieltä sitten palasi taas ihmisten ilmoille ja oman kotiympäristönsä ja arkielämänsä virikkeisiin, niin eihän sellaisessa kahdenkymmenen vuoden iässä noin vain muiden ajankulujen keskellä enää tuntitolkulla istuttu lukemassa partojen pärinöistä jossakin Kustavin saaristossa. Keskenpä siis jäi lukeminen sillä kertaa, mutta nyt on lukumuskelia kasvateltu sen verran, että ei tällaisen läsyn plaraamiseen enää viikkoa pidempään kulu, jos lasketaan että viikossa on kahdeksan päivää, ja niin tuli nyt tämäkin uroteko ihmiselon aikana tehtyä ja hankittua itselle oikeutus pitää saavutuksesta julistavaa t-paitaakin ilman mitään filunkipeliä.

Ihastuttavahan tämä kirja oli kieleltään ja verkkaiselta tunnelmaltaan, ja erityisesti lukiessa kiemaisi mukavasti se, kuinka suhteellisen vähän puhuttiin mutta sitäkin enemmälti pyöriteltiin itse kunkin ajukopassa yhtä jos toistakin elon asiaa ja luulottelua kanssaeläjien ajatuksista. Ja tokihan varsinaissuomalaisen kielen lukeminen on aina pelkkää juhlaa, siitä ei pääse mihinkään. Rytmityskin kirjassa on sen verran kohdilleen saatu, ettei siitä pahaa sanaa ole minullakaan. Ja väistämätöntä taitaa sekin olla, että tällaisen rupeaman jälkeen jää vähän tyhjä olo ja haiku ajukoppaan joksikin aikaa.

2. Kirjassa on ruma tai luotaantyöntävä kansi — Charlotte Perkins Gilman: Herland

⭐⭐ Totisesti graafinen suunnittelu on ollut tämän kirjan kansigraafikon intohimo! Ajatuskin sattuu silmiin.

Kirjassa kerrotaan kolmesta yhdysvaltalaisesta tutkimusmatkailijamiehestä, jotka mainitsematta jäävässä maailmankolkassa löytävät maan, joka on luonnonmullistuksen vuoksi elänyt täysin eristyksissä muusta maailmasta kaksi tuhatta vuotta. Tuona aikana maassa on elänyt vain naisia, joille on kehittynyt kyky siitä ilman hedelmöitystä. Ilman miesten häiritsevää läsnäoloa naiset ovat onnistuneet kehittämään yhteiskunnalliset olot niin harmonisiksi, että minkäänlaista konfliktinpoikastakaan siellä ei tunnu esiintyvän.

Koska naisten maassa ei itsessään ole mitään aineksia konfliktiin, kirjan ainoa jännite syntyy siitä, kun ulkoa tulleet yrittävät oppia uuden maan oloja ja uuden maan asukkaat utelevat ulkomaailman asioista, ja näitä sitten verrataan keskenään, usein dialogin, kuvailun ja introspektion eikä niinkään toiminnan keinoin. Kyseessä on siis melko puhdasoppinen ajatusleikki, jonka johtavana kysymyksenä on, että mitä jos kaikki maailman ristiriitaisuudet johtuisivat miehistä ja miehiä ei äkkiä olisikaan.

Olisi kiinnostavampaa lukea näistä lähtökohdista kirjoitettua kirjaa, jossa ei ole lainkaan ulkopuolisia ja ulkomaailmaa, draama olisi rakennettu täysin utopian omien asukkaiden välille ja maailmaa katseltaisiin utopian asukkaan näkökulmasta. Näin voisi keskittyä oikeasti tapahtumiin eikä pelkkään infodumppiin.

3. Yksi kokonainen Valittujen Palojen Kirjavaliot -nide

⭐⭐ Okei, nyt täytyy sanoa, että olen ihan inasen yllättynyt. Eihän nyt ihmisellä perkeiden lisäksi mitään muuta syytä voi olla tarttua tällaiseen abominaatioon. Täytyy olla melkoinen kirjallisuuden vihaaja sen, joka työkseen osallistuu ”menestysteosten” silpomiseen. Niinpä lähtökohtaisesti odotin, että saan lukea ihan totaalista paskaa. Mutta oikeastaan tämän luki ihan siinä missä minkä tahansa muunkin keskinkertaisen viihdekirjan. Ja oli tämä paljon viihdyttävämpää kuin esimerkiksi kesken jäänyt Avalonin usvat, jonka jokainen lause meinaa saada minut niin armottomasti nukahtamaan, että piti ihan ottaa siitä taukoa lukemalla välillä Kirjavalioita.

Melkoinen sillisalaatti tällainen kokoelma kyllä on. Ensimmäinen teos, Erehdysten yö, on kaivosteollisuuden ympärillä pyörivä trilleri ja murhamysteeri (en kyllä ihan saanut kiinni, mikä kirjan öistä oli se, jona mainitut erehdykset tehtiin). Toisena oleva Ilveskissa taas on ihan vihoviimeisen hirvittävä pahanmielen tarina, sillä siinä rääkätään jatkuvasti eläimiä, ja kehystarinana on seurata villinä syntyneen ilveksen ja kotikissan risteymän elämää. Kolmas Kauniita unia, rouva Hunter on aika tavanomainen jenkkiesikaupunkiin sijoittuva stalkkerisarjamurhaajatarina. Neljännen, Rouva Pollifax parantolassa, nimi on todella harhaanjohtava, sillä siinä ei kerrottu rouvan terveyshuolista, vaan kyseessä oli kansainvälinen humoristinen ja lievästi jännittävä agenttitarina James Bond -hengessä.

Kaikkia tarinoita kuitenkin yhdistää se, että niistä on lyhennettäessä otettu pois kaikenlainen henkilönkehittely ja kaikki suvantokohdat, ja jäljelle on jäänyt vain toimintaa toiminnan perään, koko ajan mennään eteenpäin. Lukukokemus lienee näin jossain määrin ohuempi ja yhdentekevämpi kuin jos teokset lukisi alkuperäisessä mitassaan. Ja tietenkin köykäisten viihdetarinoiden kieli on välillä vähän huolimatonta ja tahattoman koomista.

Noh, Kirjavaliot on nyt kokeiltu, enkä usko toista kertaa tällaista settiä lukevani. Anekdoottina mainittakoon, että vaikka Kirjavalioita on julkaistu suomeksikin kymmeniä, ehkä peräti satoja niteitä, juuri tämä nimenomainen osa tulee vastaan todella usein ja löytyi myös minun lapsuudenkotini hyllystä 80-luvulla. Oletan, että Valitut Palat on tätä osaa jaellut aika avokätisesti aikoinaan. Tämänkertainen lukukappale löytyi Sampolan kirjaston vaihtohyllystä, ja sinne se myös palaa.

4. Kirja, jonka kannet ovat kokonaan tai osittain irronneet ja hävinneet — Robert Ruark: Uhuru

⭐ ”Lise Marteliksesta oli omituista, millä tavalla mustat miehet aina liittoutuivat ja kieroilivat toisiaan vastaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt niin katkeraa kilpailua, ei edes pahimpien huorien kesken pahimmissa baareissa, missä hän oli koskaan työskennellyt. Nämä poliitikot olivat pahempia kuin homoseksuellit, aina nokkimassa toistensa silmiä.”

Mm. tämän freeššin tuhnahduksen 1960-luvulta tarjoaa toisen ja kolmannen polven brittisiirtolaisten raskaasta valkoisen miehen taakasta Kenian itsenäisyyden kynnyksellä kertova Uhuru. Kirjassa on suurin piirtein kolmenlaisia mustia henkilöitä: villejä alkuasukkaita, jotka tuskin ovat puusta laskeutuneet, hyväluonteisia ja tottelevaisia palvelijoita sekä vehkeileviä kansankiihottajapoliitikkoja, jotka saavat villit alkuasukkaat ryhtymään julmuuksiin valkoisia ja näiden hyväluontoisia mustia palvelijoita vastaan. Valkoiset sen sijaan ovat lähinnä uhreja.

Enkä olisi tätä tauhkaa lukenut, ellei tätä repaleista nidettä olisi tullut vastaan kirjaston vaihtohyllystä (jos tarkkoja ollaan, irronnut selkämys ei ole hävinnyt, vaan löytyy kirjan välistä, mutta vuosi oli jo pitkällä eikä muita repaleisia kirjoja ollut tullut vastaan, niin tyydyin joustamaan haasteen vaatimuksista sen verran). Täyttä struggelitavaraa.

5. Isän- tai äitienpäivälahjaksi mainostettu kirja — Pajtim Statovci: Bolla

⭐⭐⭐⭐ Statovcin kolmas romaani on taas kerrontateknisesti erinomainen, mutta sisällöllisesti kirja on sama mut eri kuin hänen aiemmat romaaninsa. On aina vähän mälsää, kun kirjailijan voi sijoittaa kategoriaan, jossa jo lukematta tietää, mitä tulee tapahtumaan. Okei, tässä oli ehkä sormenleveyden verran valoisampi loppu kuin aiemmissa, mutta jälleen kerrotaan miesten välisestä rakkaudesta oloissa, joissa asia on pidettävä salassa, ja jälleen kerran sota pilaa kaiken ja pakolaisuus vieraassa maassa jättää olon ontoksi. Toki sinällään vaihtelua näihin ihmissuhdedraamoihin sodan jaloissa tuo se, että nyt ei eletä toista maailmansotaa vaan Jugoslavian hajoamissotia vuosituhannen vaihteessa. Mutta kaipa minä mieluummin lukisin muutakin kuin sotatuskia ja kväärirakkautta ahdasmielisen yhteiskunnan puristuksessa.

6. Kirjallisuustieteellinen teos — Pertti Ojajärvi (toim.): Kirjallisuus nykykapitalismissa

⭐⭐⭐ Tähän haastekohtaan osui varsin hienosti tällainen temaattinen artikkelikokoelma, joka oli oikeastikin kiinnostava. Artikkeleissa käsitellään toisaalta kirjan nimen mukaisesti sitä, millaisia toimintaedellytyksiä kirjallisuudella on nykykapitalismissa ja millaisia rajoitteita ja paineita pitkälle kehittynyt uusliberalismi asettaa niin kirjailijoille kuin kirjallisuusinstituutioille, mutta toisaalta osassa artikkeleista tarkastellaan myös sitä, miten nykykapitalismi näkyy kirjallisuudessa (ja teatterissa ja elokuvassa). Painopiste on suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta vertailukohtaa haetaan välillä mm. Yhdysvalloista, jossa kapitalistinen toimintaympäristö on määrittänyt kirjallisuutta paljon kokonaisvaltaisemmin jo paljon pidempään.

Samaan aikaan tätä lukiessa satuin Tampereella osallistumaan Kertomuksen vaarat -projektiin liittyneeseen Kirjailija tarinataloudessa: häpeä vai kunnia? -keskustelutilaisuuteen, jossa kirjailijat ja kirjallisuudentutkijat pohtivat pitkälti näitä samoja asioita (mainittakoon, että kukaan keskustelutilaisuuden osallistujista ei esiinny tässä kirjassa). Voin siis ounastella, että kyseessä on tällä hetkellä paljon puhuttava aihe, ja sellaisena se toki kiinnostaa minua myös oman kirjailijantyön kautta.

Sekä perkeeksi että kirjallisuustieteelliseksi teokseksi tämä kirja oli siis oikein kiinnostava valinta. Mutta mahtuihan kokoelman viimeiseen artikkeliin (Kristina Malmion Wunderkammer?) myös yksi aivopieruhko: ”He eivät enää ole vain vieraantuneita, ahdistuneita ja eristyneitä subjekteja, vaan jo lähes autistisia, usein vailla inhimillisiä kontakteja ja tunteita.” Kun autistina lukee tällaista, niin meneehän se tunteisiin.

7. Kirja kielellä, jolla et ole aiemmin lukenut kirjoja — Alfred Shemweta: Sauti Ya Kevin

⭐⭐ Hiki ni kitabu cha kwanza nimechosoma kwa Kiswahili.

Elikkäs ensimmäinen swahiliksi lukemani kirja. Suomeksi kirjan nimi on Kevinin ääni, ja sikäli kuin ymmärsin lukemani, tässä on yhdysvaltalainen kertoja Karen, joka isän työn vuoksi on lapsena asunut Tansaniassa ja siellä tutustunut erääseen Keviniin, ja kun Karen myöhemmällä iällä käy uudestaan Tansaniassa, hän kohtaa taas Kevinin ja syntyy jotain säpinänpoikasta, joka kuitenkin päättyy johonkin väärinkäsitykseen. Sitten kerrotaan Kevinin elämäntarina eli kuinka hän maaseudulla joutui orvoksi, otti ainoan vuohen mukaansa (jonka hyeenat sitten söivät — kirjan surullisin kohtaus!) ja lähti matkaan, päätyi Dar es salaamiin katulapseksi ja sieltä onnenkantamoisen myötä kasvattilapseksi perheeseen, joka maksoi koulunkäynnin, ja koulun jälkeen Kevin pääsi pilapiirtäjäksi aikakauslehteen, mutta suhteet kavereihin eivät oikein sujuneet ja seurustelustakaan ei oikein tullut mitään, niin väkisinkin Kevin oli vähän varautunut sitten kun myöhemmin Karenin kohtasi. Noh, kun väärinkäsitykset on selitetty, Karen kertoo voittaneensa jonkin kirjoituskilpailun katulapsista kertovalla tekstillään ja on tullut jonkun säätiön rahoilla ehdottamaan Kevinille, että he voisivat kirjoittaa aiheesta yhdessä kirjan. Onnellinen loppu siis.

Kaikkinensa vähän naiivi tarina, josta ei kliseekäänteitä puuttunut, mutta sentään tarina on kirjoitettu tansanialaiselle yleisölle eikä länsimaalaisille lukijoille, siitä plussaa. Soveltui ihan hyvin kielitaidon harjaannuttamiseen.

8. Väitöskirja alalta, jota et ole opiskellut (ei popularisoitu versio, vaan nimenomaan väitöskirjaversio) — Tauno Perälä: Turun esikaupungit ja niiden aiheuttamat probleemat ensimmäiseen maailmansotaan mennessä

⭐⭐ Tämä kirja on ollut hyllyssäni kohta kaksikymmentä vuotta. Nappasin tämän joskus Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen poistokirjapinosta, koska nimi tuntui jotensakin huvittavalta, mutta enpä vielä tähän asti ollut saanut aikaiseksi lukea. Noh, sisältö oli sikäli hiukan pettymys, että tämä on aika kuivakkaa akateemista tekstiä. Jotkin yksittäiset havainnollistavat lauseet sentään huvittivat mieltä. Toisaalta kyllä tämä myös herätti joitakin ajatuksia 1800-luvun lopun yleisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä, teollistumisesta ja kaupungistumisesta liberalistisissa oloissa. Ei siis aivan turha lukukokemus kuitenkaan.

En nyt ihan tarkkaan tiedä, minkä alan väitöskirja tämä on, koska sitä ei ollut kirjassa mainittu. Mahdollisesti maantiedettä, historiaa tai jotakin yhteiskunnallista ainetta. Joka tapauksessa jotakin sellaista, mitä en ole itse opiskellut.

9. Blogiin tai vlogiin perustuva kirja — Koko Hubara: Ruskeat tytöt

⭐⭐⭐ Ilman perkeitä olisin tuskin saanut aikaiseksi kirjaa lukeakaan, ellei se sen lisäksi olisi saapunut pyytämättä kirjahyllyymme. Kyllä, minulla tosiaan oli sellainen ennakko-odotus, että saatan tuskastua kirjan kanssa, koska aina välillä vaivaa runsas tiedostusähky, ja kaikki tässä kirjassa huokuu tiedostavuutta. Mutta lopulta lukeminen sujui aika kevyesti ja tekstin sävy oli ennakko-odotuksiani vähemmän aggressiivinen (mutta ei yhtään vähemmän tiedostava).

Kirja myös osoittaa valppaalle lukijalle konkreettisesti, mitä etua on intersektionaalisesta lähestymistavasta rakenteellisiin ongelmiin. Minä en ole ruskea, eikä suvuissani ole mitään karjalan evakkoja eksoottisempaa siirtolaistaustaa, joten ihonväriin tai syntyperään liittyvät syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemukset eivät ole minulle tuttuja. Mutta minulla on omat erityisyyteni, jotka aiheuttavat usein hyvinkin voimakasta syrjintää sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, epätoivoista halua löytää muita samanlaisia ihmisiä. Tämä toiseuttamisen ja ulossulkemisen tunne on kaikille erityislaatuisille yhteinen, vaikka sen pintasyyt ovatkin eri ihmisillä erilaiset. Siksi näiden rakenteiden ja niiden aiheuttamien ongelmien ja tunteiden mekanismeja on hyödyllistä tarkastella myös yleisellä tasolla eli intersektionaalisesti. Siksi tästä kirjasta voivat ammentaa muutkin kuin ruskeat tytöt.

10. Urheilijan elämäkerta — Jeremy Daniel: Caster Semenya: Road to Glory

⭐⭐⭐⭐⭐ Tämä haastekohta vaikutti etukäteen todella haastavalta, koska urheilu ei kiinnosta yleensä yhtään ja ensimmäinen mielikuva urheilijan elämäkerrasta on sellainen äijäkansikirja. Mutta hiukan miettimällä tähänkin löytyi kiinnostava tulokulma: Maailmassa on muitakin urheilijoita kuin äijiä. Monet heistä kohtaavat rakenteellisia haasteita, etenkin patriarkaalisia ja kolonialistisia haasteita, ja ketkä muut olisivat sopivampia voittamaan haasteita kuin urheilijat. Alun perin arvelin etsiväni vaikka jonkun naisshakkimestarin elämäkerran, mutta sellaisia lienee kirjoitettu perin vähän enkä onnistunut mistään saamaan sellaista käsiini. Seuraavaksi mieleen tulikin sitten pikajuoksija Caster Semenya, jota rasistinen urheilupatriarkaatti on riepotellut enemmän kuin tarpeeksi. Ja kas, hänestä löytyikin mitä mainioin elämäkerta!

Eteläafrikkalainen Road to Glory -sarja on kirjoitettu nuorille, ja siinä esitellään eteläafrikkalaisia huippu-urheilijoita, joiden matka köyhistä oloista huipulle toivon mukaan innostaa lapsia elämässä eteenpäin. Huippu-urheilun maailmaan liittyy kaikkea iljettävää tauhkaa, kuten ylikaupallisuutta, dopingia, liiallista kilpailuvietin korostamista ja vanhentuneita asenteita, mutta tässä kirjassa keskitytään siihen, mikä urheilussa ja itsensä voittamisessa on hyvää. Semenyan tarina jalkapalloa ja juoksemista rakastavasta lapsesta olympiavoittajaksi esitellään tiiviisti ja systemaattisesti, tärkeitä käännekohtia on dramatisoitu dialogilla, ja kertojaääni on kaiken aikaa aran maalaisnuoren ja altavastaaja Semenyan puolella. Kirjan lopussa on harjoitustehtäviä luokkahuoneessa tehtäväksi.

Ja totisesti, enpä olisi uskonut näin liikuttuvani urheilukirjan parissa. Urheilijoiden vartalot noin ylipäätään ovat jatkuvan julkisen arvostelun kohteena, mutta Semenyan keho on ollut oikein erityissyynissä jo vuosikymmenen, eikä syyni ole ollut mitenkään myönteistä. Ihan vihaksi pistää lukea siitä, mitä kaikkea Semenya on joutunut kestämään. Mutta hän on kestänyt, ja hän on näyttänyt arvostelijoilleen. Kaikesta misogyniasta huolimatta hän voitti olympiakultaa, ja kirjan lopussa pääsemme vielä juhlimaan 26-vuotiaan Casterin ja hänen jo teininä kohtaaman vaimonsa Violetin häitä. Kirja ilmestyi vuoden 2018 lopulla, samoihin aikoihin kuin IAAF:n määräys naisurheilijoiden testosteronipitoisuuksien rajoittamisesta juuri Semenyan lajeissa astui voimaan, joten kirja jättää dramaattisesti mutta silti toiveikkaasti avoimeksi sen, mitä Semenya tämän tärkeän käännekohdan jälkeen tekee.

Kyllä, tämä kirja tietää yleisönsä.

11. Täysin ohi aiheestaan menevä kirja (jos et tiedä ennalta, lue niin monta kirjaa, että tällainen löytyy) — Donna Tartt: Pieni ystävä

⭐⭐ Kirja sopii tähän perjekohtaan, eh nimittäin sekä takakannessa että kirjan alussa luodaan hyvin vahvat odotukset sille, että päähenkilö selvittää veljensä murhaa, mutta eipä hän sitä sitten loppujen lopuksi hirveästi selvittele, kunhan vain sekoilee kaverinsa kanssa ja yksinäänkin kaikenlaisten kuvitelmien perässä, ja murhakin jää kirjassa täysin ratkaisematta.

Jos muuten olet kirjoittaja, olet varmasti joskus kuullut kirjoitusohjeen ”näytä, älä kerro”. Tämä kirja kannattaa lukea varoittavana esimerkkinä siitä, millaista tauhkaa syntyy, kun ohjetta noudattaa orjallisesti ja täysin kritiikittä. Okei, jossain puolivälin jälkeen kerronnan ote vähän jämäköityy ja tapahtumien etenemistä seuraa jossain määrin kiinnostuneena. Mutta ei hyvänen aika sentään, millaista tarpeettomien detaljien vyöryttämistä Tarttin virkkeet ovat.

Kunniamaininta kuitenkin siitä, että kirjassa oli paljon vähemmän huumesekoiluja kuin olin odottanut. Joka tapauksessa kolme Tarttin romaania luettuani en voi kuin ihmetellä, miksi hän on niin arvostettu kirjailija.

12. Kymmenes tai myöhempi osa sarjasta, josta et ole lukenut vielä yhtään kirjaa (älä lue niitä edeltäviä osia ennen tätä) — Francine Pascal: Kielletty rakkaus (Sweet Valley High 34)

⭐⭐ Pjuuh, aika yllätyksetön kirja.

13. Kirjan formaatti, asettelu tai kirjasin on vaikealukuinen ja silmille raskas — Edgar Allan Poe: The Complete Illustrated Works of Edgar Allan Poe

⭐ Ah! Parasta tässä kirjassa on, että se on vihdoinkin loppu!Kolme kuukautta kärvistelin ja itkin verta ja korvista valui mätää, mutta enää ei tarvitse! Hyvästi Poe, toivottavasti emme enää ikinä kohtaa!

Nimittäin ei voi taas kuin ihmetellä, miksi Poeta pidetään niin hienona kirjailijana. Tässä kokoelmassa oli suurin piirtein yksi neljän tähden novelli (Hop-Frog, hieno kostotarina) ja muutama kolmen tähden novelli (The Gold BugThe Black CatThe Thousand-and-Second Tale (joka osoittautui yllättäen feministiseksi tarinaksi)), ja loput olivat sitten joko suhteellisen tyhjänpäiväisiä, kerronnallisesti kömpelöitä tai aivan sietämättömän tylsiä jorinoita.

Tyypillisessä Poen tarinassa ei nimittäin tunnu tapahtuvan mitään. Hän maalailee tunnelmakuvia tai esittelee henkilöitä, mutta sitten ollaankin jo tarinan lopussa. Tai sitten hän selostaa esseistiseen tai journalistiseen tyyliin jotakin kuviteltua tai reaalimaailman tapahtumaa tai ilmiötä (koska ei näistä aina osaa erottaa, kummasta on kyse), eikä näitä kirjoituksia oikein voi novelleiksi kutsua. Kauhua löytyy vain harvoin (ja silloin tyypillisesti on kyse siitä, että joku haudataan tai hautautuu elävältä), ja paljon useammin Poe viljelee satiiria tai hirtehishuumoria. Yllättäen huomasin Poen myös kirjoittaneen sherlockholmesmaisia rikostarinoita paljon ennen Doylea, joskin Poen rikostarinat ovat enemmän konseptuaalisia kuin tarinankerronnan juhlaa. Yksi romaanimittainen tarina kokoelmasta löytyy, ja sekin on vain hämmentävä sillisalaatti merihädässä riutumisen kuvailua, täysin käsistä karannutta infodumppia ja kerronnallista keskeneräisyyttä (romaani loppuu aivan kesken ja sitten sanotaan, että puuttuu kolme lukua, mutta sain sen käsityksen, että Poe on vain jättänyt lopun kirjoittamatta eikä kyse ole lukujen katoamisesta).

Tunnetaan Poe toki myös runoistaan. Niitä on tässä kuutisenkymmentä sivua, mutta koska en yleensä osaa sanoa runoista juuta enkä jaata, niin en tälläkään kertaa osaa arvioida, oliko vika runojen tylsyydessä vai siinä, että minusta ei ole runojen lukijaksi.

Kirja sopii tähän haastekohtaan, sillä tämä on joku halpispainos, jossa yhdelle sivulle on yritetty änkeä aivan liikaa tekstiä.