Perkeet-lukuhaaste julkaistaan nyt kolmatta kertaa, joten olemme päässeet perinteen ikään. Juhuu! Vuodelle 2020 on tarjolla taas kolmetosta epäonnisen kamalaa haastekohtaa. Tuttuun tapaan luku- ja suoritustyyli on vapaa (Perkeissä sääntöjen venyttäminen ja porsaanreikien etsiminen on sitä paitsi vielä motivoivempaa kuin lukuhaasteissa yleensä!), mutta kauheuden maksimoimiseksi suositellaan tietenkin merkitsemään yhdellä kirjalla suoritetuksi aina vain yksi haastekohta. Sillä miksi lukea vuonna 2020:kaan vain helmiä?
- Musikaali- tai oopperalibretto.
- Kirja, jota kirjailija itse luonnehtii raskaaksi lukea.
- Tietokirja aiheesta, jota olet viimeisen vuoden aikana kertonut inhoavasi.
- Aakkostetuista sana-artikkeleista koostuva tietokirja.
- Pyydä kirjastonhoitajaa suosittelemaan eniten inhoamaansa kirjaa.
- Vähintään 50000-sanainen valmis fanifiktiotarina, jonka alkuperäismateriaalia et tunne (lähteenä esim. Finfanfun, FanFiction.net tai Archive of Our Own).
- Pokausopas eli opas kumppanin saamiseksi.
- Ennen vuotta 1990 julkaistu ohjelmointiopas.
- Korttipelikirja.
- Mitä Missä Milloin tai vastaava vuosikirja viime vuosituhannelta.
- Taidenäyttelystä tai museon näyttelystä laadittu kirja.
- Kirja, jota useat kaverisi vihaavat, tai kirja sellaiselta kirjailijalta, jota useat kaverisi vihaavat.
- Kirja, joka oli suosikkisi joskus paljon nuorempana mutta jota et ole nyt vuosiin lukenut.
Aiempien vuosien Perkeet:
Pingback: Kenties ankeimmat perkeet ikinä – Taru Luojola