Category Archives: Tilastot

Mitä luinkaan vuonna 2021

Mitä luinkaan vuonna 2021

On taas aika laatia yhteenveto vuoden aikana luetuista kirjoista. Laskuriin pärähti 105 kokonaan luettua kirjaa, ja niissä oli Goodreadsin tietojen mukaan yhteensä 36206 sivua. Näennäisesti jäin siis jälkeen edellisvuosien määristä, sillä viimeksi näin pieniä sivumääriä saavutin vuonna 2017 ja kappalemääriä vuonna 2016. Tästä tohtisin syyttää ennen kaikkea päätoimista opiskeluani, sillä kurssitehtäviä varten on tänä vuonna pitänyt lukea paljon vaativaa eli aikaavievää tieteellistä kirjallisuutta — ja suurin osa tästä kirjallisuudesta on ollut artikkeleita, jotka eivät ole päätyneet näihin sivu- ja lukumäärätilastoihin. Kaiken kaikkiaan lukemiseni määrä ei siis tänä vuonna varmaankaan ollut sen vähäisempää kuin edellisinäkään vuosina.

Keskimäärin keskinkertaista

Vuoden 2021 lukemistoa leimasivat erilaiset itselle asettamani lukuhaasteet. Perkeet, tietenkin, joskaan ne eivät tänä vuonna olleet erityisen tuskan aihe. Tuskastuttavampaa sen sijaan oli jatkaa lukujonon häntäpään tyhjentämistä. Niitähän jäi viime vuoden ahkeran urakoinnin jälkeen vielä viitisenkymmentä, ja vaikken nyt aivan kaikkia vielä tänä vuonna saanutkaan luettua (koska kaiken muun lisäksi hyllyistä löytyi jokunen sellainen vuosikausia lojunut, joita ei ollut merkattu lukujonoon, joten jono kasvoi vuoden mittaan myös häntäpäästä), niin ensi vuodelle niitä jää oikeasti enää kourallinen. Ja nyt möyhitään jo todellista laarinpohjaa, ja lukunautinto on sen mukaista…

Mutta kyllä siihen puoleensataan ihan lukukelpoistakin tavaraa vielä mahtui, muun muassa lähes kaikki Kiekkomaailma-kirjat, jotka ovat jääneet jonon hännille lähinnä siksi, että minua noin yleensä ei ole anglospefi hirveästi kiinnostanut, vaikka laadultaan se on pääsääntöisesti aika helppolukuista (kirjoitan näistä jossain vaiheessa oman blogauksen, jossa erittelen sarjaa tarkemmin). Niinpä tämän vuoden tähtiarvosanojeni keskiarvokin päätyi hyvin keskinkertaiseksi: 3,01, muutaman sadasosan viimevuotista korkeampi. Harvoin olen muuten päätynyt näin symmetriseen tähtijakaumaan.

⭐⭐⭐⭐⭐ 5 kpl
⭐⭐⭐⭐ 25 kpl
⭐⭐⭐ 45 kpl
⭐⭐ 26 kpl
⭐ 4 kpl

Kielihaaste: onnistui!

Kolmas itselle asettamani lukuhaaste oli lukea joka kuukausi kirja jollain sellaisella kielellä, jolla en vielä vuoden aikana ollut mitään lukenut (pois lukien suomi ja englanti). Ja tässä onnistuinkin, toisin sanoen luin vuoden aikana kirjoja yhteensä 14:llä eri kielellä.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
englanniksi 50 9 59
suomeksi 14 13 27
– alkukielisiä (3) (9) (12)
– suomennettuja (11) (4) (15)
hollanniksi 6 2 8
arabiaksi 0 1 1
espanjaksi 1 0 1
italiaksi 0 1 1
norjaksi 1 0 1
portugaliksi 1 0 1
ranskaksi 0 1 1
romaniaksi 1 0 1
ruotsiksi 0 1 1
saksaksi 0 1 1
swahiliksi 1 0 1
viroksi 1 0 1
yhteensä 76 29 105

Tämä taisi olla ensimmäinen vuosi yhtenäisen tilastohistorian aikana, jolloin luin enemmän englannin- kuin suomenkielisiä kirjoja. Olen tästä havainnosta suorastaan järkyttynyt! Selityksenä tälle kammottavalle epätasapainolle on nimenomaan se, että tyhjensin systemaattisesti lukujonon häntäpäätä, johon yleensä tuppaavat jäämään juuri englanninkieliset kirjat, koska kuka nyt sellaisia ihan ihmisten oikeasti haluaa lukea, jos saatavilla on jollain ihan oikeallakin kielellä kirjoitettuja kirjoja. (Nyt joku voisi kysyä, miksi minulla sitten on lukujonossa niin paljon englanninkielisiä kirjoja, jos en niistä pääsääntöisesti edes perusta. No, tulin aikoinaan naineeksi aika hyvän kirjakokoelman, joka kyllä oli aika anglopainotteinen. Mutta se siitä.)

Paitsi että luin suomeksi aika vähän, luin tänä vuonna myös enemmän suomennoksia kuin alkukielisiä. Lisäksi alkukielisissä painottuivat opintoja varten luetut tietokirjat, ja alkuperäisten suomenkielisten kaunokirjojen lukumäärän jääminen vain kolmeen on suorastaan noloa! Ensi vuonna on korjattava tilanne.

Muiden kielten lukumäärä kasvoi tänä vuonna siis huomattavasti aiemmasta (esimerkiksi viime vuonna luin kirjoja vain seitsemällä eri kielellä), mutta vastaavasti kullakin kielellä luettujen kirjojen kappalemäärä jäi pääsääntöisesti vain yhteen. Ainoana poikkeuksena tästä on hollanti, koska tänä vuonna sain taas pitkästä aikaa tilattua Hollannista ison läjän uusia kirjoja, niin oli mitä lukea. Noin kolmannes näistä muunkielisistä kirjoista oli kaiken lisäksi tietokirjoja, eli en suinkaan aina sännännyt suorittamaan lukuhaastetta helpoimmilla mahdollisilla kirjoilla. Erityisesti haluan mainita arabian, sillä arabiaksi luin Koraanin — kuitenkin rinnan suomennoksen kanssa, eihän siitä muuten mitään olisi tullut. Muita suhteellisen hankalasti avautuneita kieliä ovat tässä vaiheessa vielä swahili (edelleen, usean vuoden opiskelusta ja lueskelusta huolimatta) ja romania, mutta muuten lukemani muunkieliset kirjat eivät tuottaneet mainittavia ymmärtämishaasteita.

Vuoden parhaat kirjat

Koska viiden tähden kirjoja tulin lukeneeksi tänä vuonna jopa viisi kappaletta, ei vuoden parhaiden kirjojen valitseminen ole ylivoimaista. Kolmesta viiden tähden kaunokirjasta (kaikki anglokirjoja, mikä kielitilaston valossa ei liene yllättävää) miellyttävin taisi lopulta olla Scott Lynchin Red Seas Under Red Skies vuodelta 2007, jonka arvosteluun kirjoitin seuraavaa:

Selvittyään pinteestä Locke ja Jean huomasivat joutuneensa pinteeseen… Mainio veijaritarina mestarivarkaista, jotka pelaavat pitkää peliä ja kuin ihmeen kaupalla selviävät kaikesta. Juoni on niin monimutkainen, ettei liian väsyneenä kannata lukea.

Tietokirjoista suurimman vaikutuksen minuun tänä vuonna teki Andreas Malmin How to Blow Up a Pipeline vuodelta 2020. Siitä kirjoitin mm. seuraavaa:

Nyt oli erittäin suuren vaikutuksen tehnyt tiivis ja kantaaottava kirja siitä, miksi väkivallaton ilmastoliike tarvitsee rinnalleen omaisuuden sabotoimiseen ja vandalismiin valmiin militantin siiven. — — Pamflettimaisuuteen kuuluu toki se, että kirja ei ole analyyseissään tai perusteluissaan täydellinen, mutta sitäkin paremmin se onnistuu herättämään halun toimintaan, ja juuri sitä tässä ajassa tarvitaan.

Tämän kirjan näkisin mieluusti myös suomennettuna.

Vuoden surkein tykitys

Yhden tähden kirjoja lukulistalta löytyy neljä kappaletta, kaikki kaunokirjallisuutta. Koska noin kolmasosa tänä vuonna lukemistani kirjoista oli Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjaa, ei liene yllätys, että joukkoon mahtui sekä viiden tähden tarinoita että tuotoksia, jotka olisivat saaneet jäädä julkaisematta. Jälkimmäistä joukkoa on vuonna 1990 ilmestynyt sarjan yhdeksäs osa Eric, josta kirjoitin mm. seuraavaa:

Jälleen kerran toiseuttava orientalismi johdattaa ajatukset siihen, että kirjan voisi heittää vaikka seinään. Lähtökohdasta olisi voinut saada vaikka kuinka herkullisen tarinan, mutta makkelipinoon tämä joutuu.

Entä mitä luen vuonna 2022?

Vuosi 2021 oli niin anglopainotteinen, että vuonna 2022 haluan pääasiassa välttää englanninkielistä kirjallisuutta ja lukea paljon enemmän suomeksi. Toisaalta haluan vihdoin saada lukujonon häntäpään tyhjäksi vuonna 2017 tai sitä ennen hankituista kaunokirjoista. Onneksi nämä tavoitteet eivät ole kovin pahasti ristiriidassa keskenään, sillä kunhan pahin tukos kirjaviemäristä on avattu, sieltä alkaa seuraavaksi soljua läpi paljon suomalaista ja suomennettua kirjallisuutta. Ah, sitä odotellessa!

Mutten minä muitakaan kieliä aio unohtaa. Joka kuukausi eri kielellä lukeminen on tietenkin kova tavoite, enkä aivan niin systemaattisesti taida alkavana vuonna edetä. Hyllyssä nyt kuitenkin odottaa vielä erinäisiä kirjoja monilla niistä kielistä, joita tänäkin vuonna luin, joten lueskelen niitä sieltä mieleni mukaan. Etenkin hollanniksi ajattelin taas lukea suhteellisen runsaasti. Ehkä joitakin täysin uusiakin kieliä voisin harkita. Löysin syksyllä kirjamessuilta yhden helppolukuisen oloisen kiinalaisen lastenkirjan, joten ehkä saan ainakin kiinaksi luettua vuonna 2022.

Perkeitäkään en halua vielä unohtaa. Takana on neljä kovaa perjevuotta, ja nyt on pakko myöntää, että vuoden 2022 perkeiden laatiminen on ollut aika hankalaa, kun en halua kierrättää aiempien vuosien haastekohtia tai käyttää mitään liian samanlaista. Aion silti päkittää haasteen kasaan, jos en nyt ihan vuoden 2021 puolella, niin kuitenkin aivan tammikuun alussa. Mutta se tulee olemaan viimeinen perkeet-lukuhaaste.

Joten, sanotaan vaikka niin, että vuonna 2022 ajattelin lukea keskimäärin helpompaa ja mukavampaa kirjallisuutta kuin nyt muutamana vuotena on tullut luettua. Johan tässä on tullut todistettua itselle ja muille, että olen kova lukija joka lukee ihan mitä vain, joten ehkä vaihteeksi voisin taas hyvällä omallatunnolla keskittyä odottamaan sitä, että kohdalle tulee jotakin oikeasti nautinnollista luettavaa.

Perkeet perattu ilman suuria tunteita

Perkeet perattu ilman suuria tunteita

Sain vuoden 2021 Perkeet-lukuhaasteen suoritettua loppuun jo kolme kuukautta sitten syyskuun alussa. Mutta tässä on ollut syksyllä vähän kaikenlaista, niin en ole edes raporttia ehtinyt koostaa ennen kuin vasta nyt. Noh, joka tapauksessa suorituksesta on raportoitava, ei se muuten ole suoritus!

Tänä vuonna Perkeiden lukeminen sujui jotenkin viime vuotta kevyemmin, ehkä osin siksi, että osa kirjoista tuli luettua muutakin tarkoitusta varten, ja ehkä tämä oli kokonaisuudessaan jotenkin vähemmän turhauttava setti kuin viime vuonna. Tähtiarvosanojen keskiarvo tänä vuonna oli 2,81, mikä on yllättävän lähellä yleistä lukemieni kirjojen keskiarvoa (3,03) ja korkeampi kuin yhdenkään aiemman vuoden Perkeissä. Ei huono!

1. Kirjoituskoneella tai kopioiden tuotettu kirja — Juha Paunu & Anne Piisilä: Viito elävästi 2

⭐⭐⭐⭐ Suomalaisen viittomakielen jatkokurssin oppikirja vuodelta 1983. Tämä sopii tähän perjekohtaan vähän venyttäen, koska tämä on tehty kirjapainossa, mutta ulkoasultaan tämä on kuitenkin kierreselkäinen nippu A4-kokoisia konekirjoitusliuskoja, joihin on taitettu joukkoon kuvia.

Ikänsä vuoksi suhtauduin kirjaan varautuneesti, koska viittomakielen tutkimus on edennyt huimasti nimenomaan tämän vuosisadan aikana. Mutta pääosin varautuneisuus oli turhaa. Kirjassa esitellään viittomakielessä käytettäviä ilmaisukeinoja nimenomaan elävyyden kautta, ja siinä onnistutaan hyvin, kun otetaan huomioon julkaisuajankohtaan liittyvät tekniset rajoitteet (ei videoita, vain vähän kuvia). Kirja on tarkoitettu kurssilla opettajan johdolla käytettäväksi, ja ilman osaavan viittojan esimerkkiä kirja itsessään ei kovin hyvin aukenekaan. Ainoa selvästi epäilyksiä herättävä on viittomien järjestystä koskeva luku, koska juuri tällä alueella tutkimus on tuonut paljon uutta ja aiemmasta poikkeavaa tietoa. Kirjan sisällöstä valtaosa on esimerkinomaisia harjoitustekstejä, jotka ovat keskenään todella monipuolisia ja vaihtelevia. Luin harjoitukset ja esimerkit kuitenkin nyt vain kursorisesti enkä pääsääntöisesti tehnyt harjoituksia, nimenomaan koska en halua omaksua vanhentuneita kielenkäyttötapoja. En siis suosittele näin vanhaa oppikirjaa kenellekään, joka haluaa oppia viittomakieltä, mutta oman aikakautensa tuotteena tämä on mainio.

2. Kirjassa on mieskansi — Salvador Dalí: Neron päiväkirja

⭐⭐ Melkoinen tuuttaus, joka joissain kohdissa saa hölmöydessään hymyn suupieliin mutta noin muuten valuu saman tien toisesta silmästä ulos.

3. Kirja, jonka lukemista olet tarkoituksella vältellyt — H.P. Lovecraft: At the Mountains of Madness and Other Novels of Terror

⭐ Tätä on tullut välteltyä, koska joskus luin kissan arpomana jo kolmannen omnibussin ja totesin sen varsin tylsäksi. Tämä ykkösosa oli lukukokemuksena ehkä vielä haastavampi, koska kolmosessa oli sentään pääasiassa lyhyitä tarinoita mutta tässä oli kahlattava läpi kolme romaania ja niiden päälle vielä jokunen lyhyt ja keskipitkä tarina. Nimikkoromaani oli paitsi tylsä myös lähinnä hölmö ennemmin kuin kauhistuttava. Charles Dexter Wardin tapauksessa oli hetkensä, ja kellariotusten löytyminen onnistui jopa hieman raottamaan kauhun verhoa, mutta kokonaisuutena tarina oli niin ikään puuduttava. Kaikkein unettavin rimanalitus oli kuitenkin unimaailmaan sijoittuva Dream-Quest of Unknown Kadath, ja sen kohdalla jo ihan vakavissani harkitsin, että kirja saa jäädä kesken, mutta sinnittelin loppuun koska perkeitä ei lintsata. Nyt kun kaksi kolmesta Lovecraft-omnibussista on luettu voin jo melko vakuuttuneena sanoa, että okei, Lovecraftilla on ideansa ja oikeissa käsissä tästä mytoksesta voi saada suht paljonkin irti, mutta Lovecraftin itsensä käsissä se menee lähinnä hukkaan ja suurinta kauhua lukijalle edustaa kirjan alussa syntyvä odotus siitä, että kirja pitäisi jotenkin jaksaa lukea loppuun.

4. Lue peräkkäin kymmenen kirjaa samalta kirjailijalta — Terry Pratchett, kymmenen Kiekkomaailma-sarjan osaa

The Light Fantastic

⭐⭐⭐ Sarjan toisessa osassa suuri tähti lähestyy ja uhkaa kärventää koko maailman, joten antisankarimme päätyvät tahtomattaankin pelastamaan maailmaa, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä luulevat siinä onnistuneensakin.

Equal Rites

⭐⭐⭐ Tällä kertaa Kiekkomaailmassa käy niin, että kun kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta piti tulla velho, niin ähäs kun kahdeksannelle pojalle sattuikin kahdeksanneksi syntymään tyttö ja asia huomattiin vasta kun velhonvalmiudet oli jo siirretty eteenpäin. Sitten seurataan runsaat parisataa sivua sitä, kuinka kaikkien aikojen ensimmäinen naisvelho raivaa tiensä kaikkien aikojen ensimmäiseksi naisvelhoksi — eikä suinkaan ilman kipakan muorin apua. Sarjan kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kolmannessa kirjassa on yllättävän paljon vähemmän irtovitsejä ja sanaleikkejä ja ihan kokonainen yhtenäinen juoni, jos kohta perinteinen sukupuolten tasa-arvo työelämässä ei maailman yllättävin aihe enää tänäpänä olekaan.

Mort

⭐⭐ Kuolema hankkii oppipojan kuolevaisten maailmasta. Alkuhämmennyksen jälkeen oppipoika saa hommasta jujun ja alkaa vähitellen hivuttautua mestarinsa asemaan, mikä ei tuotakaan vaikeuksia, koska Kuolema itse on kyllästynyt työhönsä ja etsii sekä huvituksia että alanvaihtoa kuolevaisten maailmasta. Tällä kertaa oli melkoista struggelitavaraa, erityisesti tosimaailmastamme lainattujen kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori aiheutti lähinnä myötähäpeää.

Sourcery

⭐⭐⭐ Ylivoimaisen voimakas velho ryhtyy diktaattoriksi, ja syttyy maailmanloppua kohti vievä magiasota. Kun sota pyörii taustalla, seurataan kirjan varsinaisia tapahtumia eli lopputtoman monia iskuja munille ja vielä loputtomamman monia seksi- ja selibaattivitsejä, joiden jokaisen jippona on se, että itse asiaa ei mainita sanallakaan. Jos edellisessä osassa häiritsi kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori, niin tässä on isketty britti-imperialistinen toiseuttava orientalismi vieläkin isommalle vaihteelle. Mutta kokonaisuudessaan kerrontaa oli nyt hiukan helpompi seurata, joten tämä osa välttää makkelipinon.

Wyrd Sisters

⭐⭐⭐⭐ Kiekkomaailman sydämessä on pieni kuningaskunta, jossa vallananastaja murhaa kuninkaan ja kruununperijä pelastuu täpärästi noitakolmikon käsiin. Kun perijä on — yllättävänkin aikaisin — täysi-ikäinen, on totuuden hetki. Vai onko sittenkään? Sarjan ensimmäinen hyvä kirja! Tässä on oikea juoni, henkilöt tekevät muutakin kuin hölmöilevät alapääjuttujen parissa ja heitä tulee jopa sympatisoineeksi, ja huumorin kaarta rakennetaan pitkän kaavan mukaan.

Pyramids

⭐⭐⭐ Pseudoegyptin kruununprinssi lähetetään pseudolontooseen opiskelemaan palkkamurhaajaksi, kunnes tulee kutsu nousta valtaistuimelle. Sitten tapahtuu yhtä ja toista ja paitsi ajan myös paikan rakenne muuttuu. Jälleen kerran kirja, jonka lukemista varjosti tunkkaisen britti-imperialistinen orientalismi ja hiukan liian päällekäyvä seksismi. Eikä juonikaan kovin kiinnostava ollut. Ei siis yllä sarjan parhaimmistoon.

Eric

⭐ Teinihakkerivelho murtautuu korporaatiohelvetin järjestelmiin ja käyttää saavutustaan naiiviin hedonismiin, koska mihin muuhunkaan teinihakkerit pystyisivät. Sitten seuraa epämääräistä kohellusta eri puolilla maailmankaikkeutta, ja vaikka kirjassa on vain 129 sivua, sekin tuntuu tälle kohellukselle liialta. Jälleen kerran toiseuttava orientalismi johdattaa ajatukset siihen, että kirjan voisi heittää vaikka seinään. Lähtökohdasta olisi voinut saada vaikka kuinka herkullisen tarinan, mutta makkelipinoon tämä joutuu.

Moving Pictures

⭐⭐ Kiekkomaailmassa hullaannutaan aivan uudenlaisesta taikuudesta, nimittäin elokuvien taiasta. Holy Woodin nousua ja tuhoa seurataan Hollywood-klassikoita ja elokuvatrooppeja toisintamalla. Keskitason viihdettä.

Reaper Man

⭐⭐⭐ Mortissa Kuolema kyllästyi työhönsä ja tutkiskeli alanvaihtomahdollisuuksia. Reaper Manissa Kuolema taasen saa potkut ennen kuin seuraaja on valittu, ja sinä aikana kun Kuolema taistelee työpaikkansa takaisin, erääntyneen elinvoiman kertyminen maailmaan ehtii aiheuttaa kaaosta eli synnyttää — ostoskeskuksen? Kirjan kaksi eri tarinalinjaa eivät tuntuneet sitten lainkaan pelaavan yhteen ja toiminnan huippukohta oli sellaista kaaosta että se oli ohi ennen kuin ehdin edes huomata että mitään ratkaisevaa oli tehty. Kuoleman tarinalle voisin antaa neljä tähteä, mutta ostoskeskustarina saisi tyytyä kahteen.

Witches Abroad

⭐⭐⭐⭐ Paha haltiakummi pitää kaukaista valtakuntaa lumoissaan. Hyvä haltiakummi, joka sattuu olemaan Granny Weatherwaxin ystävä, lähtee korjaamaan asioita, koska tarina niin vaatii, mutta eipä hän pääse lähtemään ilman noitakolmikon kahta muuta osapuolta. Matkalla paitsi irvaillaan angloturistien toilailuille maailmalla myös revitään rikki perinteinen satu jos toinenkin. Juoni on vähän siinä ja siinä, mutta tässä oli sarjan tähän mennessä parhaat irtovitsit, jotka pelastavat paljon.

5. Todella pahanhajuinen tai tahrainen kirja — Valdemar Langlet: Vallankumousliike Venäjällä

⭐⭐⭐ Tämä on sekä todella pahanhajuinen että tahrainen kirja, ja kaupan päälle vielä todella repaleinen. Journalistinen yhteenveto vuoden 1905 kumouksellisista tapahtumista eri puolilla Venäjää. Paljon minullekin uutta kiinnostavaa tietoa, yleensä tämä vuoden 1905 vallankumous kuitataan aika ylimalkaisesti tai siitä kerrotaan vuoden 1917 vallankumousta vasten peilaten, mutta tämä vuonna 1906 ilmestynyt kirja kertoo tapahtumista tuoreeltaan. Kirjoittaja on ymmärtääkseni oikeistoliberaali, jotka hekin toki olivat Venäjän oloissa tuolloin vallankumouksellisia, mutta ääneen pääsevät varsin laajasti myös sosialistit. Lisäbonusta hauskan vanhahtavasta suomennoksesta. Harmillisesti kirjasta on ties missä historian vaiheessa hävinnyt 22 sivua, joten minulle ei ihan valjennut, mistä kapina panssarilaiva Potemkinilla puhkesi tai millaiseksi verilöylyksi vapunpäivä Puolassa muuttui, mutta kokonaiskuva välittyi silti ihan kivasti. Kirja on muuten päätynyt minulle muutaman kanttori Kilpirannan jäämistöstä, mutta ei minulla mitään käsitystä siitä ole, miksi kanttorilla oli tällainen kirja hyllyssään. Maailmaa tämä nuhjuinen nide on kyllä epäilemättä nähnyt.

6. Kaverin kirjoittama tai kääntämä kirja, jota et kehtaa moittia, vaikka se olisi kuinka huono tai laaduton — Mariette  Lindstein: Ehdoton valta

⭐⭐⭐ Tämä on kaverin kääntämä trilleri kulttiin ajautuvasta nuoresta naisesta, kulttijohtajan itsekeskeisestä sadismista ja kultista pakenemisesta. Tapahtumia tykitetään kovaa mutta nopealukuista tahtia, ja voi olla, etten kiinnostunut tarinasta niin paljoa, että myöhemmät osat lukisin. Käännöksessä ei tietenkään ole mitään moittimista, se on kaikkiaan niin hyvä ettei siihen kiinnitä erityistä huomiota.

7. Kirja, jonka olet ostanut tarjouksesta tai poistomyynnistä vain, koska se oli niin halpa — Cuca Canals: Itke, Alegría

⭐⭐ Kertomus kultakyyneliä itkevästä naisesta, jota kaikki käyttävät hyväkseen. Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat julmia, väkivaltaisia ja ahneita roistoja, ja pääosin tämä oli vain hyvin inhottava kirja lukea. Ei onneksi paksu.

8. Kirja kirjailijalta, johon toista kirjailijaa verrataan mainoksessa tai takakansitekstissä — Terry Pratchett: Monstrous Regiment

⭐⭐⭐⭐⭐ Tässä vuonna 2003 ilmestyneessä romaanissa köyhä, takapajuinen ja jyrkkää uskonnollista lakia noudattava maa on jatkuvasti sotimassa naapuriensa kanssa, ja maailmanpoliisi saapuu taas paikalle turvatakseen maailmankauppaa. Hmm. Suhteellisen kritiikitön ja joviaali suhtautuminen siihen on kirjan suurimpia kauneusvirheitä, mutta noin muuten tämä on sarjan parhaimmistoa. Monet tarinat alkavat siitä, kun pojaksi pukeutunut tyttö värväytyy armeijaan, ja tässä kirjassa tämä klisee venytetään hersyvästi äärirajoilleen, ja samalla mäiskitään fragiilia maskuliinisuutta ja patriotismia vyön alle joka suunnasta. Sattumalta kirja sopii kuittaamaan perkeiden kasikohdan, koska tämän painoksen takakannessa Pratchettia verrataan Jonathan Swiftiin.

9. Keskiajalla julkaistu kirja — Beowulf

⭐⭐⭐ Sankaritarina uljaasta soturikuninkaasta, joka voittaa kaikenlaisia vihollisia ja saa lopulta surmansa samalla kun voittaa peräti lohikäärmeen, ja siitäkös häntä kunnioituksella muistetaan. Suomennos on oikein hyvä, sanasto on todella vivahteikasta muttei vaikuta väkisin väännetyltä ja säkeet soljuvat myös proosallisesti luettuna.

10. Kansakoulun lukukirja — Zacharias Topelius: Luonnonkirja ala-alkeiskoulun tarpeiksi

⭐⭐⭐ Kirja yhdistelee luonnontiedon perusasioita eläinsatuihin, mukavaan jutusteluun, värssyihin ja Jumalan luomistekojen ylistämiseen. Kirjan parasta antia lienee vanhanaikainen sanasto.

11. Yrityksen vuosikertomus — LähiTapiola Pirkanmaa: Toimintakertomus ja tilinpäätös 2019

Osuustoiminnallisuus eri yritysmuodoissa -kurssin esseetä varten tulin lukeneeksi. Noh, mitä tästä nyt sanoisi, ei tämä mitään viihdekirjallisuutta ole, mutta yllättävän helposti sujui. En osaa tähdittää.

12. Kirjailijamatrikkeli — Frantz Lennartz: Deutsche Schriftsteller des 20. Jahrhunderts im Spiegel der Kritik. Band 1

⭐⭐ Vieraskielisten kirjojen haasteeseen luettu saksankielinen kirja täytti samalla myös tämän perjekohdan. Runsaan 600 sivun aikana esiteltiin muutama sata saksalaiskirjailijaa A:sta G:hen, ja kun Saksassa ollaan ja kirja on ilmestynyt 1984, niin monet esitellyistä kirjailijoista ovat olleet joko natseja, natsien uhreja tai natseja sodassa tappaneita. Lopuista sitten puolet DDR:n kasvatteja. Jotenkin näiden kirjailijaesittelyjen tyyli oli vähän sellainen, että kaikki vaikutti joko ylimieliseltä taiteilijaegoilulta tai sitten loputtoman tylsältä. Muutaman sadan kirjailijan kokoelmasta mieleen jäi myöhempää tutustumista varten ihan vain pari, vaikka kai Saksassa nyt ihan lukukelpoisiakin kirjailijoita on ollut (kai?). Noh, kirja täytti kielihaasteen kyllä hyvin, teksti oli paikoin vaativaa mutta kokonaisuudessaan ihan lukukelpoista, ja olin yllättynyt miten sujuvasti jo luen saksaa. Yhtä kaikki jätän matrikkelin 2. ja 3. osan lukematta, ei tämä nyt kuitenkaan niin mielenkiintoinen elämys ollut.

13. Vuonna 1980–2000 julkaistu poliittinen kirja — World Commission on Environment and Development: Our Common Future

⭐⭐⭐ Osuuskunnat ja kestävä kehitys -kurssia varten piti lukea tämä YK:n kestävän kehityksen raportti vuodelta 1987, ja koska tämä löytyy myös kirjaksi julkaistuna, niin kuittaan samalla tämän perjekohdan.

Tämä on monin tavoin hyvin 80-lukulainen, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tiukkaa asiaa tässä on. Ja monin paikoin alkaa suorastaan masentaa, kun jo 35 vuotta sitten on sanottu, että asialle jos toiselle (mm. ilmastonmuutokselle) olisi pikkuisen niinku kiire tehdä jotain, mutta edelleen vuonna 2021 vatkataan siitä, että ruvetaankos tässä nyt sitten lopulta tekemään jotain vai ei. Väkisinkin miettii, että olisiko näille asioille jo saatu tehtyäkin jotain, ellei 1990-luvulla olisi niin voimakkaasti siirretty kansainvälistä ja kansallista päätäntävaltaa hallituksilta suuryrityksille ja oligarkeille.

Enivei, en silti suosittele tätä lukukokemuksena muille kuin todellisille asianharrastajille (ja niille, joiden kurssikirjallisuuteen tämä nyt sattuu kuulumaan), koska maailma ongelmien takana on muuttunut ja monet tiedot ovat joka tapauksessa vanhentuneita — ja koska samoista asioista löytyy varmasti paljon vetävämminkin kirjoitettua ajantasaista materiaalia.

Vuodenvaihteen 2020–2021 lukuraportti

Vuodenvaihteen 2020–2021 lukuraportti

Vuosi 2020 loppuu muutaman tunnin kuluttua, ja on aika vetää lukuvuoden saavutukset yhteen ja luoda silmäys vuoden 2021 lukusuunnitelmiin. Kollektiivisen kotoiluvuoden lukusaavutusten voisi olettaa olevan ylivertaisia, eivätkä ne nyt niin huonoja minulla olleetkaan — yhteensä 119 kirjaa ja hieman yli 40 000 sivua — mutta kokonaismäärä jäi minulla silti vuosia 2019 ja 2018 pienemmäksi! Ensinnäkin tähän on se yksinkertainen syy, että koronteenit sun muut rajoitukset eivät mullistaneet minun ajankäyttöäni mitenkään erityisemmin, koska olen aina ollut kotona kirja kädessä viihtyvää sorttia. Toinen huomattava syy on se, että aloin syksyllä taas opiskella yliopistossa, mikä vaikutti huomattavasti lukemiston valintaan, ja tätä myötä etenkin tieteellisten artikkelien osuus lukemistosta kasvoi. Ne eivät näy edellä esitetyissä luvuissa, joihin olen laskenut vain kirjat. Kolmas syy on se, että olen tänä vuonna käyttänyt enemmän aikaa uusien kielten opiskeluun, ja oppimateriaalin kanssa vietetty aika on poissa kirjojen vauhdikkaaseen lukemiseen käytetystä ajasta.

Perkeitä ja muita pahnanpohjimmaisia

Myös vuonna 2020 lukemista ohjasi sekä Perkeet-haaste, jonka suoritin nyt kolmatta kertaa, että vapaamuotoisempi tavoite lukea systemaattisemmin lukujonon vanhimpaan päähän roikkumaan jääneitä kirjoja. Pahnanpohjimmaisten karsiminen sujuikin kohtuullisen hyvin: vuosi sitten raportoin, että vuonna 2015 tai ennen sitä hyllyymme tulleista kaunokirjoista minulla oli lukematta vielä runsaat sata, ja nyt näitä kirjoja on jäljellä enää 52. Yleensä tällaiset jonon hännille roikkumaan jäävät kirjat ovat sellaisia, että niiden ei odota olevan kovin kiinnostavia tai vähintäänkin niiden odottaa olevan struggelitavaraa. Siihen nähden onkin yllättävää, että vuonna 2020 lukemieni kirjojen tähtijakauma on näinkin tasapainoinen ja keskiarvokin hulppeat 2,97 (joka, vaikka onkin hieman pitkän aikavälin keskiarvoani matalampi, on silti olennaisesti viimevuotista 2,8:aa korkeampi).

⭐⭐⭐⭐⭐ 7 kpl
⭐⭐⭐⭐ 25 kpl
⭐⭐⭐ 53 kpl
⭐⭐ 18 kpl
⭐ 12 kpl

Kielivalikoimassa pieniä muutoksia

Vuoden 2019 tapaan luin myös vuonna 2020 kirjoja seitsemällä eri kielellä:

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 53 23 76
– alkukielisiä (23) (17) (40)
– suomennettuja (30) (6) (36)
englanniksi 17 10 27
ruotsiksi 6 2 8
swahiliksi 4 0 4
hollanniksi 2 0 2
saksaksi 2 0 2
arabiaksi 1* 0 1*
yhteensä 84 35 119

Suomenkielisten kirjojen osuus nousi hieman edellisvuodesta. Kaunokirjojen määrä pysyi kutakuinkin samana, ja erityisesti lisääntyi suomenkielisten tietokirjojen lukeminen. Kaunokirjoissa painopiste kuitenkin siirtyi hieman enemmän suomennoksista alkukielisten teosten suuntaan, mikä onkin oikein ja arvollista, ja yhdessä suuremman tietokirjamäärän kanssa alkukielisten suomenkielisten kirjojen määrä nousi nyt suuremmaksi kuin suomennettujen.

Englanninkielisten kirjojen lukumäärä pysyi samana kuin vuosi sitten, mutta painopiste siirtyi nyt enemmän tietokirjoihin. Ruotsinkielisen kirjallisuuden määrä kasvoi huomattavasti sekä kappalemäärän, sivumäärän että sisällön vaativuuden suhteen. Saksaksi suoritin valtavan urakan lukemalla yhden 1600-sivuisen runokirjan. Swahilin kanssa sinnittelin lähes viime vuoden tasolle.

Hollanti ja espanja olivat vuonna 2020 lapsipuolen asemassa: hollanninkielisten kirjojen määrä romahti ja espanja jäi peräti nollille! Vuosi sitten suunnittelin, että vuonna 2020 luen enemmän ruotsiksi, hollanniksi, saksaksi ja espanjaksi, mutta näillä kielillä luettujen kirjojen yhteismäärä pieneni.

Ainoa uusi kieli vuonna 2020 oli arabia, joskin se on vähän siinä ja siinä, koska lukemani kirja oli kaksikielinen (ja siksi merkitty taulukkoon tähdellä, koska se on laskettu suomenkielisiinkin). Muut ns. eksoottisemmat kielet omasta kirjahyllystä jäivät vielä tänä vuonna kokeilematta. Sen sijaan vuosi sitten asettamani tavoite nostaa tietokirjojen osuutta onnistui mainiosti, ja luettujen tietokirjojen määrä lähes tuplaantui.

Vuoden parhaat lukukokemukset

Monista aiemmista vuosista poiketen vuonna 2020 onnistuin lukemaan monta todella erinomaista kirjaa. Niinpä vuoden parhaan kaunokirjan valinta on tällä kertaa poikkeuksellisen vaikea. Se voisi olla Tapani Tolosen Sokeisto, joka onnistui yllättämään ja ihastuttamaan vielä aivan loppusuoralla joulukuun puolivälissä. Tai se voisi olla Heikki Kännön Mehiläistie, joka suorastaan hersyy absurdia satiiria. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Ming-Yi Wun The Stolen Bicycle vuodelta 2015. Kirjoitin siitä mm. seuraavaa:

Tyyli on samaan aikaan intiimiä ja runollista, kerronta on rauhallista ja tapahtumat yllättävät yksi toisensa jälkeen, ja aina välillä luiskahdetaan maagisen realismin puolelle.

Vuoden parhaan tietokirjan valinta on helpompi: Nicky Gardnerin ja Susanne Kriesin Europe By Rail: The Definitive Guide vei junamatkoille eri puolille Eurooppaa vuonna, jolloin reilaamista ei kannattanut edes harkita. Kirjoitin siitä mm. seuraavaa:

Kirjoittamisen taustatutkimuksen tekosyyllä luin tämän matkaoppaan, jossa esitellään 52 valikoitua junareittiä eri puolilla Eurooppaa ja tarjotaan koostetusti paljon muutakin junamatkailussa hyödyllistä tietoa. Kirjoittajat kannustavat hitaaseen matkailuun, ja reitit onkin valittu pääsääntöisesti välttäen nopeimpia junia. Lukiessa tulee kova hinku päästä taas reilaamaan.

Vuoden kamalin lukukokemus

Niin ikään kamalimman kokemuksen valinta on tällä kertaa vaikea, sillä myös yhden tähden kirjoja tulin lukeneeksi ikävän monta. Se voisi olla jokin perkeistä, mutta on ehkä vähän epäreilua valita perje, kun kerran niihin ryhtyessään jo tietää tarttuneensa paskaan. Tai se voisi olla ainoa vuonna 2020 kesken jättämäni kirja, mutta toisaalta ei sekään nyt kuvottavan vastenmielinen ollut, ainoastaan äärimmäisen tylsä, ja sen sentään äkkäsin jättää kesken ennen suuremman tuskan syntymistä. Ja näin tämän esikarsinnan jälkeen valinta kohdistuu Hannele Mikaela Taivassalon In transitiin vuodelta 2016. Arvosteluni siitä oli lyhyen ytimekäs:

Äntligen tog det slut! Helt ointressanta människor i helt stereotypiska situationer.

Suunnitelmia vuodelle 2021

Menneet on menneitä, suunnataanpa sitten katse tulevaan.

  • Myös vuodelle 2021 olen laatinut Perkeet-lukuhaasteen, ja minähän totta vie aion sen suorittaa, vaikka se muuttuukin vuosi vuodelta sadistisemmaksi.
  • Muiden kielten kuin suomen ja englannin asema on edelleen lukulistallani retuperällä. Niinpä aion joka kuukausi aloittaa (ja toivon mukaan myös lopettaa) kirjan jollakin sellaisella kielellä, jota en ole vuoden aikana vielä aiemmin lukenut. Suomi ja englanti rajataan tämän haasteen ulkopuolelle, eli jos tähän pystyn, tulen vuoden 2021 aikana lukeneeksi kirjoja vähintään 14 eri kielellä. Tietenkin monilla näistä kielistä olisi suotavaa lukea useampikin kuin yksi kirja, mutta katsotaan miten paljon ehdin. Parhaassa tapauksessa nämä muut kielet syövät englanninkielisten kirjojen osuutta.
  • Jatkan edelleen lukujonon vanhimpien kirjojen lukemista. Struggelitavaraa siis tiedossa, mutta jos hyvin käy, vuoden 2021 lopussa olen onnistunut siirtämään lukujonon hännän vuoteen 2017.
  • Opiskelu jatkuu, joten luen tietenkin myös paljon kurssi- ja lähdekirjallisuutta, etenkin kielitiedettä.

Eipä siis muuta kuin nenä kiinni kirjaan!

Yhteenveto lukuvuodesta 2019

Yhteenveto lukuvuodesta 2019

Vuoden 2019 kirjat alkaa olla luettu, joskin lukeminen jatkuu aivan viimeiselle tunnille asti ja yhden keskeneräisistä saan kyllä vielä tälle vuodelle kirjattua. Niinpä lasken kyseisen opuksen mukaan tilastoihin. Ja kuten vuosi sitten arvelin, tänä vuonna tuli luettua vähemmän kuin viime vuonna. Mutta ei tulos silti ole suinkaan heikko: vuonna 2019 luin toiseksi eniten koskaan yhden vuoden aikana, 113 kirjaa ja 43 000 sivua. (Luvussa ei ole mukana kahta keskeneräistä kirjaa, jotka ovat sellaisia ikuisuusprojekteja, että menee pitkälle ensi vuoteen ennen kuin saan ne tilastoitua. Niistä luin tämän vuoden puolella noin 750 sivua.)

Perkeet ja tiiliskivet suoritettu

Vuonna 2019 suoritin kaksi omaa lukuhaastetta eli perkeet ja tiiliskivet. Etenkin tiiliskivihaaste leimasi tätä lukuvuotta, sillä lähes puolet vuoden aikana luetuista sivuista on peräisin runsaasta kahdestakymmenestä yli 700-sivuisesta kirjasta. Monet tiiliskivistä olivat melkoista struggelitavaraa, eikä vuosi muutenkaan ollut mitään huipputeosten juhlaa. Keskimääräinen tähtiarvosana vuonna 2019 lukemilleni kirjoille oli vaatimattomat 2,8. Kaikkiaan vuoden 2019 tähdet jakautuivat seuraavasti:

⭐⭐⭐⭐⭐ 2 kpl
⭐⭐⭐⭐ 22 kpl
⭐⭐⭐ 39 kpl
⭐⭐ 37 kpl
⭐ 7 kpl

Sen kummempaa määrällistä lukutavoitetta minulla ei tälle vuodelle ollut, vaan lueskelin vanhasta tottumuksesta aina kun siltä tuntui eli tämän tästä päivän mittaan. Oman jännän lisänsä vuoden lukutottumuksiin toivat alkuvuonna aloitetut Tyhjän arkin retkikunnan lukubileet, joita taisimme järjestää noin kerran kuussa, joskus useamminkin. Lukubileet ovat muuten erinomainen tapa kahlata niitä kaikkein puuduttavimpia tiiliskiviä eteenpäin, koska bileiden aikana ei ole suotavaa häiritä muiden lukurauhaa eli ei siinä oikein ole muuta tekemistä kuin vain puskea sivuja. Mutta eivät lukubileet sentään mitään tuskaa ole, sillä kyllä niissä tulee hyviäkin kirjoja luettua!

Kirjoja seitsemällä kielellä

Tämän vuoden perkeissä yhtenä haastekohtana oli lukea kirja jollakin uudella kielellä. Tulin panneeksi paremmaksi ja luin peräti kahdella sellaisella kielellä, jolla en ole aiemmin kirjoja lukenut. Tarkemmin eriteltynä vuoden 2019 kirjat jakautuvat seuraavasti:

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 50 14 64
– alkukielisiä (12) (13) (25)
– suomennettuja (38) (1) (39)
englanniksi 22 5 27
hollanniksi 9 0 9
swahiliksi 5 0 5
espanjaksi 4 0 4
ruotsiksi 3 0 3
saksaksi 1 0 1
yhteensä 94 19 113

Viime vuoden tapaan lukutilastoja dominoivat suomenkieliset kaunokirjat, mutta tänä vuonna tuli luettua poikkeuksellisen paljon suomennettuja kirjoja. Sekä tietokirjojen määrä että osuus kasvoi jonkin verran — noin puolet tietokirjoista muuten käsitteli viittomakieliä. Suomi kuitenkin antoi tilaa muille kielille. Englanninkielisten kirjojen osuus kasvoi jonkin verran (ennen kaikkea tiiliskivihaasteen vuoksi). Toisaalta myös kaikkien muiden kielten osuus kasvoi, ja hollantia lukuun ottamatta kasvoi myös kaikkien muiden kielten kappalemäärä. Uusia kielitulokkaita listalla ovat swahili ja saksa. Ruotsinkielisten kirjojen osuus jäi tänäkin vuonna hämmentävän pieneksi, semminkin kun kaikki kolme olivat läsyjä.

Vuoden parhaat lukukokemukset

Koska viiden tähden kirjoja tuli tänä vuonna luettua vain kaksi, ei ole vaikea valita vuoden parhaita kirjoja. Ja lukuvuosi oli todellakin niin heikko, että vuoden paras kaunokirja löytyi 1930-luvulta: John Steinbeckin Vihan hedelmät, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Tämä teki tosi ison vaikutuksen. Tiesin, että kirja on klassikko ja että mistä se suurin piirtein kertoo. Mutta yllätys oli, miten kapitalisminvastainen ja luokkatietoinen tämä on. Tässä peräti esitellään työläisten itseorganisoimaa asuinyhteisöä, jossa järjestystäkin pidetään itse eikä poliiseja edes päästetä sisään, eli sellaista, mitä voitaisiin luonnehtia vaikka anarkokommunismiksi.

Vuoden paras tietokirja taasen on Jeremy Danielin kirjoittama lapsille suunnattu urheilijaelämäkerta Caster Semenya: Road to Glory, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Ja totisesti, enpä olisi uskonut näin liikuttuvani urheilukirjan parissa. Urheilijoiden vartalot noin ylipäätään ovat jatkuvan julkisen arvostelun kohteena, mutta Semenyan keho on ollut oikein erityissyynissä jo vuosikymmenen, eikä syyni ole ollut mitenkään myönteistä. Ihan vihaksi pistää lukea siitä, mitä kaikkea Semenya on joutunut kestämään. Mutta hän on kestänyt, ja hän on näyttänyt arvostelijoilleen. Kaikesta misogyniasta huolimatta hän voitti olympiakultaa, ja kirjan lopussa pääsemme vielä juhlimaan 26-vuotiaan Casterin ja hänen jo teininä kohtaaman vaimonsa Violetin häitä.

Vuoden kamalin lukukokemus

Yhden tähden kirjoja vuoteen sen sijaan mahtui ihan liiaksi asti, ja jokainen niistä ansaitsisi paikkansa vuoden kamalimpana. Mutta kamalista kamalin on kuitenkin selvästi Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat, joka jäi vuoden ainoaksi kirjaksi, jota en yksinkertaisesti saanut luettua loppuun. Kirjoitin tästä laatuopuksesta seuraavasti:

Ei, nyt ei vaan pygee. Jätin kesken sivulla 319. Harvoin tulee vastaan näin umpitylsää ja puuduttavaa kirjaa. Ei tarvitse kuin pari lausetta lukea, niin silmät luppasee. Ajatuskin loppujen 666 sivun lukemisesta tuntuu ihan vihoviimeiseltä rangaistukselta.

Vuoden 2020 lukusuunnitelmia

Koska huomasin hyväksi olla asettamatta määrällisiä lukutavoitteita, en aseta sellaisia ensi vuodellekaan. Luen kun jaksan ja siltä tuntuu, sillä minä totisesti jaksan ja siltä totisesti tuntuu ihan riittävän usein muutenkin. Kirjojen valintaa ohjannevat kuitenkin ainakin seuraavat seikat:

  • Perkeet on ilman muuta suoritettava ensi vuonnakin, sillä enhän minä tohdi kiusata muita ihmisiä julkaisemalla sellaista kamalaa lukuhaastetta, jonka aion itse jättää suorittamatta.
  • Aloitin jo tänä vuonna kaunokirjahyllyssä pisimpään lojuneiden kirjojen luku-urakan. Vuonna 2020 keskeisessä asemassa ovatkin kirjat, jotka ovat saapuneet hyllyymme vuonna 2015 tai sitä ennen. Näitä on jäljellä vielä lähes sata.
  • Ns. eksoottisempien kielten osuutta kirjavalinnoissa voisi kasvattaa vielä lisää. Voisin lukea enemmän ruotsiksi, hollanniksi, saksaksi ja espanjaksi, ja voisin ottaa mukaan jokusen uudenkin kielen. Sellaisia, jotka nykyisen kielitaidon pohjalta ovat helpohkoja saavutuksia, kuten esimerkiksi norja, viro, romania tai portugali.
  • Viime vuosina on tullut hankittua tietokirjahyllyyn kaikkea kiinnostavaa, mutta tietokirjat ovat tupanneet jäädä lukujonon hännille. Pitää ryhdistäytyä ja lukea näitä tietokirjoja ennen kuin tyyten unohdan, miksi ylipäätään kiinnostuin niistä.

Siinähän noita ohjaavia seikkoja onkin ihan riittämiin. Tuskin kaikkia näitä tavoitteita saa yhdessä vuodessa täytettyä, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Lukuvuosi 2018 numeroina ja sanoina

Lukuvuosi 2018 numeroina ja sanoina

Jo vuosi sitten vuoden aikana luettuja kirjoja summaillessani totesin, että luin varmaankin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Ja nyt voin jälleen sanoa saman: vuonna 2018 luin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Pidän lukemisistani kirjaa ennen kaikkea Goodreadsissa, ja sinne kilahti yhteensä 160 luettua kirjaa. Kasvua viime vuoteen — saati sitä edeltäneisiin vuosiin — kertyi todella paljon.

Vuonna 2018 luinkin suhteellisen tavoitteellisesti. Varsinaista kappalemäärätavoitetta minulla ei vuoden alussa ollut, mutta jo helmikuussa huomasin pyrkiväni lukemaan joka kuukausi 13 kirjaa. Tähän vähimmäismäärään ylsinkin lopulta joka kuussa, ja yhteensä tavoite ylittyi kolmella. Mutta alun perin ihan vuoden alussa asetin tavoitteeksi vain, että luen joka päivä vähintään sata sivua. Ei siis keskimäärin sata sivua päivässä, vaan joka päivä vähintään sata sivua. Ihan joka päivä en tässä onnistunut, ja alle sataan sivuun jääneitä päiviä mahtui vuoteen ehkä parikymmentä (en pitänyt tarkkaa lukua), ennen kaikkea silloin, kun oli kovasti kiirettä töiden tai kirjoittamisen kanssa. Mutta harvana päivänä sata sivua riitti; jos olisin lukenut joka päivä vain sata sivua, koko vuoden sivumäärä olisi ollut hiukan päälle 36 500. Lopulta luin kuitenkin yli 50 000 sivua.

Ja kuulkaas nyt, minkä vääryyden tässä ehdin vielä aivan viime hetkillä kokea: Joulun aikaan näytti siltä, että minun on mahdollista päästä tasan 160 kirjaan ja tasan 50 000 sivuun, jos vain valitsen loppuvuoden kirjat huolella. Ja minähän valitsin, laskin moneen kertaan, millä kirjojen yhdistelmällä saan Goodreadsin tilastoihin tasan 50 000 sivua. Viimeisen kerran laskin 30.12., kun aloitin vuoden viimeisen kirjan, ja totesin, että kyllä, tämän luettuani saan kauniin tasaluvun. Mutta sitten joku pers-einari meni ja päivitti jonkin vuoden aikana lukemani kirjan tietoja niin, että kokonaissivumäärä kasvoi hupsista vain 163:lla — ja minun kaunis tilastoni meni pilalle. Pilalle!

Aina vain kranttu

Olen huomannut antavani kirjoille Goodreads-tähtiä paljon kitsaammin kuin useimmat muut käyttäjät. En tiedä, mikä on perimmäisenä ilmiön takana. Joko arvioin kirjoja ankarammin kuin muut lukijat, tai sitten muut lukijat jättävät tähdittämättä kirjat, joista eivät pidä kovin paljon. Joka tapauksessa vuonna 2018 lukemani kirjat saivat minulta keskimäärin 3,06 tähteä, ja tähdet jakautuivat seuraavasti (jälleen kerran melko symmetrisesti):

⭐⭐⭐⭐⭐ 5 kpl
⭐⭐⭐⭐ 46 kpl
⭐⭐⭐ 69 kpl
⭐⭐ 32 kpl
⭐ 7 kpl

Yksi uusi kieli

Taulukossa on muita mielenkiintoisia tilastotietoja vuonna 2018 lukemistani kirjoista. Huomionarvoista on etenkin se, että vuonna 2018 luin ensimmäistä kertaa kirjoja espanjaksi. Ruotsinkielisten kirjojen määrä jäi hämmentävän pieneksi. Suomenkielinen kirjallisuus on kuitenkin lukulistalla edelleen erittäin hallitseva, sillä vain vajaan neljäsosan kirjoista luin jollain muulla kielellä.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomenkielisiä 108 13 121
– joista suomalaisia (59) (7) (66)
– suomennettuja (49) (6) (55)
englanninkielisiä 23 3 26
hollanninkielisiä 8 1 9
ruotsinkielisiä 1 1 2
espanjankielisiä 2 0 2
yhteensä 142 18 160

Vuoden parhaat lukukokemukset

Viiden tähden lukukokemuksista neljä on kaunokirjoja ja yksi tietokirja. Kaunokirjoista on vaikea valita nimenomaan yhtä kaikkein vaikuttavinta ja parasta, mutta ehkä ihan sivun mitalla muita viiden tähden kirjoja paremmin mieleen jäi Saara Turusen Sivuhenkilö, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Nyt oli kyllä todella samastuttava lukukokemus. Ehkä yksi kirja kahdestasadasta pääsee samastuttavuudessa edes kutakuinkin lähelle. Ja näin voin sanoa siitä huolimatta, että omassa elämässäni moni asia on mennyt eri tavalla kuin tämän kirjan päähenkilöllä (tai siis sivuhenkilöllä). Turunen on onnistunut tavoittamaan sukupolvikokemuksesta jotain todella olennaista. Niin, kyllä, minä näen tämän ennen kaikkea sukupolvikirjana.

Vuoden parhaan tietokirjan valinta on paljon helpompi. Tällä kertaa minuun vaikutti erityisesti Ted J. Raun ja Jerry Koch-Gonzalesin opaskirja Many Voices One Song: Shared Power With Sociocracy, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Juuri tällä tavalla yhteisöjä tulisi pyörittää. Juuri tähän olen intuitiivisesti itsekin pyrkinyt jo pitkään. Mutta minulta ovat puuttuneet työkalut ja käsitteet, ja sen vuoksi pyrkimykseni ovat jääneet puolivillaisiksi.

Vuoden kamalin lukukokemus

Vuonna 2018 tuli luettua myös kaikenlaista paskaa. Yksi syy tähän oli se, että sinnikkäästi suoritin Perkeet-lukuhaasteen. Ja vuoden surkein kirja olikin yksi perkeistä, Sari Luhtasen ja Miikko Oikkosen Nymfit-sarjan toinen romaani Astarten solmu, josta kirjoitin mm. näin:

Olipahan tuuttaus. Kaikkein hysteerisimmän epätoivoisen itku-naurukohtauksen sai aikaan kohta, jossa kaksi satyyria perseraiskasi viinikaupan viattoman lähettipojan kuoliaaksi. Vain rankka tahdonvoima sai kahlaamaan kirjan loppuun asti.

Eteenpäin kohti lukuvuotta 2019

Viime vuoden lukusaavutus oli sen verran ylivertainen, että ihan oikeasti arvelen lukevani vuonna 2019 vähemmän kuin vuonna 2018. No, aika näyttää. Joka tapauksessa yritän tällä kertaa olla asettamatta itselleni liian kovia määrällisiä tavoitteita, sillä kun ne on kerran itselleen asettanut, niistä on vaikea luopua, jolloin tulee toisinaan väen vängällä luettua enemmän kuin jaksaisi. Vähintään sata sivua päivässä on toki ihan käypä tavoite edelleenkin, eikä 50 000 sivuun ole pakko päästä toista kertaa. Yksi lukulistaa muovaava tekijä on tälle vuodelle laatimani uusi Perkeet-lukuhaaste. Toinen tavoite on lukea hyllystä ennen kaikkea paksuja kirjoja eli aluksi kaikki yli tuhatsivuiset, sen jälkeen yli 700-sivuiset ja sen jälkeen sitten lyhyempiä kirjoja. Saas nähdä, kuinka pitkään tiiliskivien kanssa jaksan tuskailla.

Lukuvuoden 2017 kohokohdat ja pohjanoteeraukset

Lukuvuoden 2017 kohokohdat ja pohjanoteeraukset

Tänä vuonna tuli luettua paljon kirjoja. Aloitin lukemieni kirjojen säännöllisen kirjaamisen vasta vuonna 2013 Goodreadsin myötä, joten sitä edeltäviltä vuosilta voin esittää vain karkeita arvioita. Mutta olen silti sangen varma, että vuonna 2017 luin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuoden aikana — jopa enemmän kuin yhtenäkään opiskeluvuotena, vaikka silloin tuli kahlattua tentteihin tiiliskivi jos toinenkin. Tällä hetkellä vuoden 2017 lukema on 108 luettua kirjaa, ja kaksi on vielä kesken. Saattaa siis olla, että 110 ehtii täyttyä ennen vuodenvaihdetta. Goodreadsin laskujen mukaan luettuja sivuja on tänä vuonna kertynyt noin 33 000, päivässä keskimäärin 91. Mutta millaisia kirjoja tänä vuonna sitten tuli luettua?

Tästäkin on jo monta viikkoa.

Keskimäärin keskinkertaista

Minulla on sellainen tuntuma, että Goodreads-arvostelijana olen keskimääräistä ankarampi. Monien kirjojen tähtijakauma vaikuttaa painottuneen yläpäähän, vaikka olisi odotuksenmukaista, että koko populaation keskiarvo olisi lähellä kolmosta. Näppituntumalta sanoisin, että se on lähempänä nelosta. Oma arvosteluasteikkoni sen sijaan on symmetrisemmin jakautunut. Kaikkien Goodreadsissa antamieni tähtien keskiarvo on 3,14, ja vuonna 2017 lukemieni kirjojen tähdet jakautuvat seuraavasti:

  • ***** 3 kpl
  • **** 24 kpl
  • *** 56 kpl
  • ** 21 kpl
  • * 4 kpl

Huippukirjat

Kolmesta viiden tähden kirjasta kaksi on kaunokirjoja ja yksi tietokirja. Vuoden paras kirja oli Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä, jota kommentoin mm. seuraavasti:

Tiedätkö sen tunteen, kun luet keskimäärin yli 60 kirjaa vuodessa, mutta olet niin saatanan kranttu ja kaikki ne yli 60 kirjaa ovat parhaimmillaankin vain keskinkertaisuuksia? Kun edellisestä pysäyttävästä, värisyttävästä ja vaikuttavasta lukukokemuksesta on kulunut jo yli kaksi vuotta? Kun tartut jälleen suurin odotuksin seuraavaan kirjaan — ja se on juuri se kirja, joka ylittää odotukset, saa koukkuun heti alussa, vetää maton jalkojen alta suunnilleen joka luvussa, tarjoilee hykerryttävää komiikkaa ja jättää jälkeensä sen kaikkein tavoitelluimman, mitä minä juuri luin? -tunteen? Tiedätkö, se on Pasi Ilmari JääskeläisenVäärän kissan päivä (Atena 2017). Juuri tällaisten kirjojen lukemista varten ihminen elää ja hengittää.

Vuoden toiseksi paras kaunokirja oli George R. R. Martinin A Game of Thrones, jota kommentoin mm. seuraavasti:

Tästä sarjasta on kuullut paljon, ja ainakin avausosa on maineensa veroinen. Tai siis ainakin melkein. Odotin, että tässä olisi ollut tolkuttomasti seksiä ja väkivaltaa, mutta kumpaakin oli odotuksiin nähden itse asiassa melko kohtuullisesti. Seuraava osa tullee luettua sekin ihan mielellään.

Vuoden paras tietokirja oli Steven Flemingin Velotopia, josta sanoin seuraavaa:

Velotopia on arkkitehdin kirjoittama kirja, jonka kohdeyleisöä ovat ennen kaikkea arkkitehdit. Mutta kirjan sisältö on sellaista, joka ihan kaikkien olisi syytä omaksua muodossa tai toisessa.
— —
Aivan erinomaisen tärkeä, innostava ja ennen kaikkea konkreettinen kirja kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista, jossa keskitytään olennaiseen — funktioon — ja jätetään pintakrumeluurit ja nostalgisointi sivuun. Harvoin maailman pelastaminen on kuulostanut näin yksinkertaiselta mutta kuitenkin näin mahdolliselta.

Makkelipino

Yhden tähden kirjoista löytyy kolme suomalaista kaunokirjaa ja yksi käännöskirja. Pahin rimanalitus oli 2000-luvun Decamerone -antologia, jota en totisesti pystynyt lukemaan loppuun ja joka oli pakko heittää nurkkaan hysteerisen tuskanitkun saattelemana jo parin novellin jälkeen:

Vittu mitä paskaa. Oliko kirjoittajille annettu ohjeeksi kirjoittaa mahdollisimman epäeroottista tekstiä, vai mitä hemmettiä?

Häpeähopeasijalle ylsi pornonimi Harald Olausenin Homokalevala, joka niin ikään lensi nurkkaan jo muutaman kymmenen sivun jälkeen, mutta tällä kertaa ei tarvinnut sentään itkeä:

Täysin editoimatonta tajunnanvirtaa, jossa ei edes homostella. Nelisenkymmentä sivua jaksoin lukea, mutta kun siihen mennessä ei tapahtunut oikeastaan mitään sellaista, minkä takia tähän kirjaan olin tarttunut, niin en vain jaksanut pidemmälle sitä päätöntä mokellusta. Suoraan sanottua heitin kirjan nurkkaan kesken lauseen. Oliko tämäkin paska pakko änkeä kansien väliin?

Jukka Mäkisen dekkari Veteen haudattu sentään tuli luettua loppuun asti, mutta aika juuh elikkäs -linjalla mentiin:

Tämä nyt vain on kirjoitettu niin huonosti, eikä toimittamiseenkaan ole paljoa resursseja käytetty. Karikatyyrisiä hahmoja ja kömpelöitä juonenkäänteitä. Kirja niille, jotka eivät halua nähdä maailmaa millään tavalla uudessa valossa.

Jeffrey Archerin Vain aika näyttää (Only Time Will Tell, suom. Susanna Tuomi-Giddings) päätyi lukulistalle kovin odotuksin, sillä jossain sitä oli verrattu jopa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan kaltaiseksi lukuelämykseksi. No eipä muuten yltänyt lähellekään:

Henkilöt ovat pelkkiä pahvikulisseja. He tekevät asioita, he kohtaavat vaikeuksia, vaikeudet selviävät (totta kai jo samassa luvussa, sillä ei kai lukijaa sen pidempään parane pitää jännityksessä) ja he pääsevät eteenpäin, mutta missään välissä ei näy tunteenpilkahduksia. — — Kerronta on äärimmäisen tönkköä. Ajankuvaa luodaan ”se oli juuri silloin tullut muotiin” -tyylisillä anakronistisilla lepsuksilla. — — On kuin lukisi ylipitkää kouluainetta.

Hollanti hönkii listoilla

Vuonna 2017 luin kirjoja kolmella kielellä:

  • 84 suomenkielistä
  • 17 englanninkielistä
  • 7 hollanninkielistä

Vuosi oli sikäli harvinainen, että en lukenut yhtään kirjaa ruotsiksi. Kirjoista 39 oli kotimaisia ja 69 ulkomaalaisia. Suomeksi käännettyjä kirjoja tuli luettua siis 45. Kaunokirjoja luin 96 ja tietokirjoja 12.

Niin joo, jos ne tällä hetkellä kesken olevat kaksi kirjaa ehtivät loppua tämän vuoden puolella, tilastoihin tulee kaksi suomenkielistä kaunokirjaa lisää, joista toinen on kotimainen ja toinen suomennettu.

Puolueiden valta kunnissa vaalien jälkeen

Puolueiden valta kunnissa vaalien jälkeen

Vuoden 2017 kunnallisvaaleissa nähtiin tällä kertaa dramatiikkaa etenkin kärjen takana. Kolmen suuren puolueen väliset erot mahtuvat runsaan kolmen prosenttiyksikön sisään ja kunkin puolueen muutos ääniosuudessa oli enimmillään vähän päälle prosenttiyksikön. Mutta vaalien todellinen voittaja on vihreät, jonka kannatus kasvoi 3,9 prosenttiyksikköä. Vastaavasti todellinen häviäjä on perussuomalaiset, jonka kannatus laski 3,5 prosenttiyksikköä. (Katso tulokset ja grafiikat esimerkiksi Ylen sivulta.)

Kuvaaja 1: Puolueen valtuustopaikkoja kohti laskettujen äänioikeutettujen määrä koko maassa.

Vaalitilastoja voi pyöritellä monella tavalla, ja yksi tapa hämärtää voittajien ja häviäjien valtasuhteissa tapahtuneita muutoksia on puhua puolueiden saamista valtuustopaikoista. Tällä tavalla tarkasteltuna toki keskusta näyttää ylivoimaiselta puolueelta, joka sai lähes kaksinkertaisen määrän paikkoja vaalien ykköseksi nousseeseen kokoomukseen nähden. Niin ikään suureen voittoon yltäneiden vihreiden 536 paikkaa näyttävät vähiltä perussuomalaisten 769 paikan rinnalla, vaikka vihreiden ääniosuus oli miltei puolitoistakertainen perussuomalaisiin nähden. Epäsuhdan selitys on tietenkin siinä, että valtuustopaikan painoarvo pienessä ja isossa kunnassa on erilainen. Helsingissä on yksi valtuustopaikka runsasta kuuttatuhatta äänioikeutettua kohti, kun taas joissakin pienissä kunnissa valtuustopaikkoja voi olla jopa yksi jokaista neljääkymmentä äänioikeutettua kohti.

On siis mielekästä tarkastella, kuinka monta äänioikeutettua kunkin puolueen saamat valtuustopaikat edustavat ja millaisia muutoksia näissä voimasuhteissa on tapahtunut. Käytän lähteenä Oikeusministeriön julkaisemia taulukoita. Tästä syystä lasken valtuustopaikan vallan suhteessa äänioikeutettujen määrään enkä suhteessa kunnan asukaslukuun; näin vältyn yhdistelemästä eri lähteistä saatuja ja eri tavoin kerättyjä tilastoja. Menetelmä on yksinkertainen: Puolueen kunnassa saamat valtuustopaikat kerrotaan kunnan yhtä valtuustopaikkaa vastaavalla äänioikeutettujen määrällä. Näin saadaan puolueen valta yhdessä kunnassa äänioikeutettujen määrässä ilmoitettuna. Lopuksi lasketaan yhteen kaikkien kuntien arvot kullekin puolueelle. Näin saadaan puolueen kokonaisvalta kaikissa kunnissa äänioikeutettujen määrässä ilmoitettuna.

Kuvaaja 2: Puolueen valtuustopaikkoja kohti laskettujen äänioikeutettujen määrän muutos koko maassa verrattuna vuoden 2012 kunnallisvaaleihin.

Tällä tavalla laskien kokoomus sai 21,2 % valtuustopaikkojen vallasta, SDP 20,3 %, keskusta 18,3 %, vihreät 12,5 %, vasemmistoliitto 8,7 %, perussuomalaiset 8,6 %, RKP 4,6 % ja kristillisdemokraatit 3,5 % (ks. kuvaaja 1). Mielenkiintoinen on havainto, että neljän suurimman puolueen osuus vallasta on suurempi kuin näiden puolueiden saama osuus äänistä. Kaikkien muiden puolueiden osuus vallasta on niiden äänimäärää pienempi. Tältä osin valtuustopaikkojen suurempi määrä pienissä kunnissa tarkoittaa suurempaa valtaa. Erot ovat kuitenkin alle prosenttiyksikön suuruisia, joten epäsuhta ei ole kovin suuri. Kokonaisuudessaan puolueen valtakunnallinen ääniosuus vastaa kohtuullisen hyvin puolueen todellista osuutta kunnallisesta vallasta.

Tällainen tarkastelu paljastaa myös mielenkiintoisella tavalla, mitkä puolueet saivat lisää valtaa ja mitkä puolueet menettivät sitä. Vaikka valtakunnallisella ääniosuudella tarkasteltuna kaikkien kolmen suuren puolueen (sekä perussuomalaisten) kannatus laski vuodesta 2012, valtuustopaikkoja kohti laskettujen äänioikeutettujen määrässä eduskuntapuolueista vain kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset menettivät valtaa (ks. kuvaaja 2). Sattumoisin nämä kolme ovat hallituspuolueita. SDP:n osuus vallasta kasvoi hieman, vaikka sen ääniosuus pienenikin. Suurin heilahdus tapahtui vihreiden ja perussuomalaisten akselilla: vihreiden valta kasvoi jopa enemmän kuin perussuomalaisten valta kutistui. Toiseksi suurin voittaja oli vasemmistoliitto, ja myös muut oppositiopuolueet kasvattivat valtaansa.

Kuvaaja 3: Puolueen valtuustopaikkojen määrä koko maassa ja keskimääräinen äänioikeutettujen määrä yhtä valtuustopaikkaa kohti.

Pienten ja suurten kuntien valtuustopaikkojen painoarvon ero tulee selvästi esiin, kun tarkastellaan puolueiden valtuustopaikkojen keskimääräistä valtaa äänioikeutettujen määrässä ilmoitettuna. Keskustan 2823 paikkaa edustavat keskimäärin vain 284:ä äänioikeutettua, kun taas vihreiden 536 paikkaa edustavat keskimäärin 1024:ä äänioikeutettua. Muut eduskuntapuolueet asettuvat tasaisemmin välille 433–625 äänioikeutettua paikkaa kohti. Erot kertovat ennen kaikkea siitä, että keskustan valta keskittyy maaseudulle ja vihreiden valta kaupunkeihin, ja muiden puolueiden valta on jakautunut tasaisemmin kaupungin ja maaseudun välille. Vihreitä huimempaa paikkakohtaista valtaa käyttävät kuitenkin feministinen puolue (yksi paikka Helsingissä, 6211 äänioikeutettua paikkaa kohti) ja piraattipuolue (yksi paikka Helsingissä ja yksi Jyväskylässä, 3942 äänioikeutettua paikkaa kohti).

Yhteenvetona voidaan todeta, että näissä kunnallisvaaleissa hallitus hävisi valtaa ja oppositio voitti sitä. Eduskuntapuolueista eniten kasvoi vihreiden valta, peräti 53 %, ja eniten väheni perussuomalaisten valta, peräti 29 %. Lisäksi valtuustoihin pääsi käyttämään valtaa mielenkiintoisia uusia tulokkaita, feministinen puolue ja piraattipuolue. Juuri tämänsuuntaista muutosta tässä maassa tarvittiinkin.

Muutosten vuodet

Muutosten vuodet

Tulinpa tuossa ihan ohimennen huomanneeksi, että vastikään täyttyi kolme vuotta siitä, kun pääsin aloittamaan feminisoivan hormonihoidon. Kun elimistön hallitseva sukupuolihormoni vaihtuu testosteronista estrogeeniksi, tapahtuu tietenkin monenlaista. Tärkeimmät muutokset ovat henkisiä, ja niitä on vaikea kovin tarkasti mitata tai eritellä. Mutta fyysisiäkin muutoksia tapahtuu, ja niistä on paljon helpompi pitää kirjaa. Lyhyesti (ja yksinkertaistetusti) sanottuna aineenvaihdunta ja kehon koostumus muuttuvat erilaisiksi: lihasmassa vähenee ja rasva lisääntyy, ja rasva myös kerääntyy eri kohtiin vartaloa kuin aiemmin.

Kun hormonihoito kolme vuotta sitten alkoi, otin tavaksi mitata kerran viikossa mahdollisimman samanlaisissa oloissa (joka keskiviikkoaamu ensimmäisen vessassa käynnin jälkeen ennen mitään syömistä tai juomista) painon sekä rinnan, vyötärön ja lantion ympäryksen. Tarkastelen nyt näissä mitoissa kolmen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Käytän neljän mittaustuloksen eli neljän viikon keskiarvoja, ellen toisin mainitse, jotta satunnaisuuden vaikutukset tuloksiin ovat pienemmät.

Paino on kolmen vuoden aikana noussut vaatimattomat 0,8 kg. Muutos on yllättävän pieni siihen nähden, että feminisoivan hormonihoidon yleensä sanotaan nostavan painoa muutamalla kilolla. Mutta painoni ei ole suinkaan muuttunut mitenkään tasaisesti ja vain yhteen suuntaan. Kolme vuotta sitten painoin 62,2 kg ja nyt 63,0 kg, mutta välillä paino on laskenut 60 kiloon ja välillä taas käväissyt 64 kilossa. Mitään varsinaisia elämäntapamuutoksia, kuten oleellisesti erilaisia ruokavalioita tai liikuntatottumuksia, ei tässä ole tietoisesti tehty, mutta elämä nyt ei vain ole koko ajan samanlaista tuubaa, niin kyllähän sitä vaihtelua syntyy. Yleisesti vaikuttaa siltä, että kesällä paino on matalampi kuin talvella, mikä varmaan johtuu aika paljolti siitä, että kesällä tulee käveltyä ja pyöräiltyä enemmän.

Rinnanympärys (nännien päältä mitattuna) on vaihdellut mielenkiintoisesti. Lähtötilanteesta 90 cm on käväisty välillä peräti 98 sentissä, ja nyt lukema on 95 cm. Suurin kasvu tapahtui jo ensimmäisen puolen vuoden aikana, minkä jälkeen lukema pysyi puolisen vuotta suunnilleen samana, ja sen jälkeen rinnanympärys on vähitellen pienentynyt. Koska rintakudosta on kuitenkin tullut ihan mukavasti, rinnanympäryksen myöhempi pieneneminen johtuu epäilemättä lihasmassan vähenemisestä — ehkäpä selkälihakseni ovat nyt sitten surkastuneemmat. Harmikseni en tajunnut, että kannattaisi mitata rinnanympärys myös rintojen alta ja mahdollisesti myös rintakudoksen yläpuolelta. Näin rintakudoksen ja lihasmassan suhteen muutosta olisi voinut tarkastella paremmin.

Vyötärönympärys oli alun perin 80 cm, ja nyt se on 74 cm. Suurin osa muutoksesta tapahtui jo ensimmäisen vuoden aikana. Koska paino on noussut hieman ja lihaskudos mitä ilmeisimmin on vähentynyt, on ilmeistä, että rasva tosiaan kertyy nykyään pääasiassa muualle kuin vyötäröön. En kylläkään oikein osaa sanoa minne, koska melkeinpä luuta ja nahkaa minä joka tapauksessa olen.

Lantionympärys oli aluksi 90 cm, ja nyt se on 94 cm. Kasvu tapahtui pääosin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana, ja sen jälkeen lantionympärys on sahannut vähän edestakaisin siinä samalla kun painokin on heilahdellut. Vyötärön ja lantion suhdeluku on siis alussa ollut noin 0,9, ja nyt se on noin 0,8.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suurimmat muutokset kehon koostumuksessa tapahtuvat ensimmäisen vuoden aikana, mutta kyllä vielä kolmenkin vuoden jälkeen tapahtuu vähittäistä muutosta. Jatkan näitä mittauksia edelleen, kunnes näyttää siltä, että mitään hormonihoidon aloittamiseen liittyvää muutosta ei enää tapahdu.

Jälkeenpäin voin tosiaan sanoa, että olisi kannattanut mitata muitakin kuin noita tavanomaisia strategisia mittoja. Rintakehän ylä- ja alaosien ympärysmitan lisäksi olisi voinut olla kiinnostavaa mitata hauiksen ympärystä ja ehkäpä reiden ympärystä. Näin lihasmassan muutoksista olisi saanut paremman käsityksen. Nytpä näitä ei ole enää järkeä alkaa mitata, kun muutokset ovat jo tapahtuneet.

Hormonihoidon lisäksi aloitin kolmisen vuotta sitten puheterapian, jonka tavoitteena oli löytää feminiinisempi puheääni. Äänihän ei siis estrogeenihoidolla muutu, vaan siihen tarvitaan muita toimenpiteitä. Tästä äänen muutoksesta enemmän seuraavassa videossa, jossa myös luen pätkän iänvanhaa raamatunkäännöstä.

Onko keskustan asukaspysäköinnistä ylitarjontaa?

Onko keskustan asukaspysäköinnistä ylitarjontaa?
Uusi autoton asuintalo naapurissamme Satakunnankatu 21:ssä. Ja kattoa ollaan heti korjaamassa.

Uusi autoton asuintalo naapurissamme Satakunnankatu 21:ssä. Ja kattoa ollaan heti korjaamassa.

Satakunnankatu 21:een valmistui vastikään autopaikaton asuintalo, jossa on 37 asuntoa ja kolme liikehuoneistoa. Uutta ja radikaalia ajatusta kauhisteltiin ja vähäteltiin vähän siihen malliin, että ei kai kukaan nyt voi asua talossa, jos ei saa pysäköidä omaa autoaan oman kiinteistön halliin. Breaking news: 1) Monilla ei ole omaa autoa. Erityisen paljon heitä asuu keskustassa. 2) Naapurikiinteistöissä on pysäköintipaikkoja, ehkä oman auton voi tarvittaessa pysäköidä naapurista vuokrattuun ruutuun. 3) Uudessa talossa ei ole tällä hetkellä yhtään asuntoa vapaana. Näkyvät ne autopaikattomat asunnot hyvin kelpaavan, vaikka ovatkin selvästi keskustan vuokra-asuntojen kalleimmassa ryhmässä.

Mietitään tarkemmin tuota kakkoskohtaa. Siinä on oikeastaan jo alkiotasolla ajatus siitä, että asuinalueiden pysäköinti järjestettäisiin kiinteistökohtaisen pysäköinnin sijaan keskitetysti joko erillisissä pysäköintilaitoksissa tai joidenkin tiettyjen asuin- tai liikekiinteistöjen yhteydessä ja pysäköinti hinnoiteltaisiin markkinoilla. Keskusta-alueet olisivat erinomainen paikka aloittaa tällaisen järjestelmän käyttöönotto: Niissä maa on kallista, ja sen myötä myös asunnot ovat kalliita. Tilaa on vähän, ja se olisi syytä käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Autottomien kotitalouksien osuus on suuri. Kotitaloudet tarvitsevat pysäköintipaikkaa iltaisin ja öisin ollessaan kotona, yritykset tarvitsevat samoja pysäköintipaikkoja päivisin, kun niiden työntekijät ovat tulleet keskustaan töihin, joten samoja pysäköintipaikkoja voisi ehkä käyttää useaan eri tarpeeseen.

Ja väitän, että jos kaikki pysäköinti (niin pitkäaikainen asukaspysäköinti kuin lyhytaikainen asiointipysäköinti) hinnoiteltaisiin markkinoilla, keskustassa olisi jo tällä hetkellä niin mittavasti ylitarjontaa pysäköinnistä, että juuri mihinkään korttelirakennetta täydentävään uuteen asuintaloon ei tarvitsisi omia pysäköintipaikkoja rakentaa. Esitän väitteeni perusteluksi yhden yksittäistapauksen, mikä ei tietenkään yleisellä tasolla riitä, mutta tämän yksittäistapauksen sijainti ja koko ovat jo itsessään melko edustavia. Yksittäistapaus on valikoitunut sillä perusteella, että satun itse asumaan tässä, joten nämä tiedot ovat helposti käytettävissäni. Kannustan kaikkia muita tekemään vastaavat laskelmat omasta asuinkiinteistöstään, ja näin tapaus kerrallaan saadaan muodostettua jonkinlainen kuva siitä, millainen asukaspysäköinnin tarjonta ja kysyntä Tampereella vallitsee.

Satakunnankatu 22 (eli Kuninkaankatu 5) sijaitsee tuon mainitun uuden autottoman vuokratalon naapurissa. Tämä olisi yksi mahdollinen kiinteistö, josta autottoman talon asukkaat voisivat autopaikan vuokrata. Aivan suoraan tämän kiinteistön naapureina sijaitsee kaksi Finnparkin pysäköintilaitosta, P-Anttila ja Plevna. Lyhytaikaista pysäköintitilaakin siis löytyy läheltä ihan riittämiin. Tässä kiinteistössä on 212 asuntoa, kymmenkunta liikehuoneistoa (kauppoja, ravintoloita, muita palveluyrityksiä) ja ihan mainittavasti myös toimistoja. Pysäköintihallissa on 192 autopaikkaa, maan päällä on vielä 10 paikkaa lisää. Kiinteistö on suuri sekä asukas- että kivijalkaliikekiinteistöksi, ja pysäköintihallikin on huomattavan suuri.

Kävin laskemassa pysäköintihallissa olevien autojen määrän kahtena eri ajankohtana: viime yönä puolenyön aikaan ja tänään kello 13. Yöllä hallissa oli 102 autoa. Tämän verran hallissa on autoja, kun kaikki muut kuin yövuorolaiset ja autolla lomalle lähteneet ovat kotona (huomattakoon, että nyt ei edes ole lomakausi, joten lomailijoiden määrä ei liene kovin suuri). Päivällä hallissa oli 80 autoa. Tässä on varmasti mukana keskustaan (joko tähän kiinteistöön tai naapurikiinteistöihin) töihin tulleiden, muualla asuvien autoja.

Yöllä pysäköintihallin käyttöaste oli 53 % ja päivällä 42 %. Kumpikaan lukema ei ole erityisen korkea, mutta ei myöskään erityisen matala. En tiedä, kuinka suuri osa hallin paikoista on vuokrattu ja kuinka suuri osa vapaana, mutta en usko, että käyttöaste tuosta 53 prosentista kovin paljoa yleensä nousee — sehän on laskettu silloin, kun suurin osa talon asukkaista on kotona. Autottomien kotitalouksien osuus näyttää siis olevan sangen korkea muissakin kuin autopaikattomissa keskustakiinteistöissä. Jos oletetaan, että paikoista noin 60 % on asukkaiden käytössä, naapuritonteille voitaisiin rakentaa 143 autopaikatonta asuntoa lisää ja vuokrata paikat niiden asukkaille, ja vasta tällöin hallin käyttöaste olisi lähellä sataa prosenttia.

Mielenkiintoista olisi myös tietää, mikä vaikutus pysäköintihallipaikan hinnalla on kysyntään. Tässä talossa hallipaikan vuokra on 100 euroa kuukaudessa (tai oli kaksi vuotta sitten, kun tähän muutimme ja asiasta kerrottiin, se on voinut muuttua sen jälkeen). Laitakaupungin lähiöiden autopaikkavuokriin verrattuna hinta kuulostaa korkealta, mutta onko se lähelläkään markkinahintaa? Jos hallin käyttöaste on näin matala kuin on, saattaa olla, että asukaspysäköinnin kysyntä on jopa niin heikkoa, että hintaa pidetään liian korkeana. Onko hinta oikeudenmukainen? Jos lasketaan autopaikan neliövuokra ja verrataan sitä saman kiinteistön vuokra-asuntojen neliövuokraan, niin autopaikan vuokra on suunnilleen kolme neljäsosaa asunnon vuokrasta. Asunnossa voi toki asua ja pysäköintihallissa ei, joten ehkä hintaero on siihen nähden oikeudenmukainen. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hinnoittelemalla pysäköintipaikat oikein voitaisiin välttää tarpeettoman pysäköintikapasiteetin rakentamista asuinkiinteistöihin. Ainakaan uutta asukaspysäköintikapasiteettia ei näille kulmille todellakaan tarvita.

Tuulivoimalat suurenevat, käyttöaste kasvaa

Tuulivoimalat suurenevat, käyttöaste kasvaa

Tällä vuosikymmenellä tuulivoiman käyttö on lisääntynyt kaikkialla maailmassa odotettua ripeämmin. Nopea kasvu on ennen kaikkea tuulivoimalatekniikan kehityksen ansiota: suuren kokoluokan tuulimyllyt ovat aina vain suurempia, ja niiden käyttöaste on aina vain parempi. Monien mielikuvat tuulivoimaloista pieninä, tehottomina ja epäluotettavina myllyinä ovat joko auttamattomasti vanhentuneita tai pienvoimaloihin painottuneita. Tarkastellaanpa siis tilastojen valossa, millaisia tuulivoimalat nykyään ovat ja miten ne ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet.

Tuulivoimaloiden kehitys Tanskassa

Kuva 1: Tanskan tuulivoimaloiden tehojakauma vuoden 2015 lopussa

Kuva 1: Tanskan tuulivoimaloiden tehojakauma vuoden 2015 lopussa

Tanskassa tuulivoiman osuus on jo lähes puolet kaikesta sähköntuotannosta, ja siellä tuulivoimaloita on rakennettu suuressa määrin paljon aiemmin kuin useimmissa muissa maissa. Tanskan tällä hetkellä käytössä olevista 5 776 tuulivoimalasta on lisäksi saatavilla kattavat voimalakohtaiset tilastotiedot. Niinpä Tanska sopii tämän tarkastelun esimerkkimaaksi mitä mainioimmin.

Kuva 2: Tanskan yli 100 kW:n tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho asennusvuosittain

Kuva 2: Tanskan yli 100 kW:n tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho asennusvuosittain

Kuva 1 esittää Tanskassa vuoden 2015 lopussa käytössä olleiden tuulivoimaloiden nimellistehojen jakaumaa (huomaa, että tuulivoimaloiden teho esitetään logaritmisella asteikolla). Kaikkien tuulivoimaloiden nimellistehojen keskiarvo on 877,73 kW, mutta voimalat jakautuvat kolmeen selvästi erottuvaan pääryhmään: pienet kiinteistövoimalat (alle 100 kW), vanhat suurvoimalat (100–999 kW) ja uudet suurvoimalat (yli 1 000 kW). Pieniä kiinteistövoimaloita rakennetaan paljon (vuonna 2015 käyttöön otettiin peräti 480 uutta 10 kW:n voimalaa), ja uusien suurten voimaloiden osalta painopiste on selvästi siirtynyt yli 2 000 kW:n voimaloihin. Uusimmat ja suurimmat voimalat ovat teholtaan peräti 6 000–8 000 kW. Kuva 2 esittää nimellisteholtaan yli 100 kW:n voimaloiden keskimääräistä tehoa käyttöönottovuosittain. Suurten voimaloiden nimellisteho on 1980-luvun lopusta asti kasvanut suunnilleen eksponentaalisesti.

Kuva 3: Tanskan nykyisten tuulivoimaloiden käyttöaste vuonna 2015

Kuva 3: Tanskan nykyisten tuulivoimaloiden käyttöaste vuonna 2015

Kaikkien voimaloiden napakorkeuden keskiarvo on 44,04 metriä ja potkurihalkaisijan 46,20 metriä. Alle 100 kW:n voimaloissa napakorkeus on keskimäärin 18,99 metriä ja potkurihalkaisija 11,23 metriä, ja yli 1 000 kW:n voimalat ovat selvästi suurempia: niiden napakorkeus on keskimäärin 70,33 metriä ja potkurihalkaisija 86,24 metriä. Suuren voimalan potkuri pyörii siis keskimäärin peräti 60 kertaa suuremmalla alueella kuin pienen voimalan. Kaikkien käytössä olevien tuulivoimaloiden keski-ikä on 14,5 vuotta, ja vanhimmat niistä ovat olleet käytössä 1970-luvulta saakka.

Kuva 4: Tanskan nykyisten tuulivoimaloiden 1. käyttövuoden käyttöaste

Kuva 4: Tanskan nykyisten tuulivoimaloiden 1. käyttövuoden käyttöaste

Ennen vuoden 2015 alkua käyttöön otettujen tuulivoimaloiden käyttöaste vuonna 2015 eli todellinen tuotto laskennallisesta enimmäistuotosta (teho kerrottuna vuoden tuntien määrällä) oli 26,67 %. Keskimääräinen tuulivoimala toimii siis vain noin joka neljännen tunnin täydellä teholla. Suurten ja pienten voimaloiden käyttöasteet poikkeavat kuitenkin toisistaan huomattavasti. Alle 100 kW:n voimaloiden käyttöaste oli keskimäärin 16,34 % (joka kuudes tunti täydellä teholla), kun taas yli 1 000 kW:n voimaloiden käyttöaste oli 35,74 % (joka kolmas tunti täydellä teholla). Tähän huomattavaan eroon suurten ja pienten voimaloiden välillä on varmasti monia syitä. Vaikka on mahdollista, että suuret, kaupalliseen käyttöön tarkoitetut voimalat ovat laadukkaampia ja varmatoimisempia kuin pienet kiinteistövoimalat, todennäköisemmin kyse on siitä, että korkeammalla operoivat suuret voimalat ovat useammin tuulille alttiina ja siksi tuottavat sähköä useammin, ja siitä, että kaupallisella toimijalla on suurempi intressi huoltaa voimaloita nopeammin ja ennakoivammin kuin yksittäisillä epäammattimaisilla kiinteistönomistajilla, jotka käyttävät tuulivoimalaa pääasiassa oman sähkönkulutuksensa kattamiseen.

Kuvasta 3 nähdään, kuinka tuulivoimalan ikä vaikuttaa sen käyttöasteeseen. Uusimpien voimaloiden käyttöaste on tyypillisesti 30–40 %, 1990-luvulla rakennettujen voimaloiden noin 25 % ja sitä vanhempien selvästi matalampi. On ilman muuta selvää, että kuluminen vaikuttaa käyttöasteeseen: mitä vanhempi voimala on, sitä enemmän sen osat ovat kuluneet ja sitä useammin se vaatii huoltoa, jolloin se on huollonkin vuoksi useammin pois käytöstä. Mutta tuulivoimaloiden käyttöaste myös uutena on kasvanut oleellisesti vuosikymmenten mittaan. Kuva 4 esittää tuulivoimaloiden ensimmäisen kokonaisen käyttövuoden (eli käyttöönottovuotta seuraavan kalenterivuoden) käyttöasteen kehitystä. Vielä 1980-luvulla uuden tuulivoimalan käyttöaste oli tyypillisesti alle 20 %, 1990-luvulla se nousi noin 25 prosenttiin, ja tällä vuosikymmenellä uusien tuulivoimaloiden käyttöaste on noin 35 %.

Koska suuret kaupalliset voimalat ja pienet kiinteistövoimalat poikkeavat toisistaan paitsi kokonsa myös käyttöasteensa vuoksi oleellisesti, niitä ei ole mielekästä tarkastella jatkuvasti yhtenä populaationa. Sähköntuotantoartikkelieni näkökulmana on yleisesti suuren mittakaavan tuotanto, joten keskityn tässäkin artikkelissa tästä eteenpäin nimenomaan kaupallisiin suurvoimaloihin. Tanskan tuulivoimalarekisteriin on merkitty myös kunkin voimalan valmistaja, joten siitä on helppo nähdä, mitkä valmistajat keskittyvät suuriin voimaloihin ja mitkä pieniin voimaloihin. Tällä hetkellä pieniä kiinteistövoimaloita valmistavat mm. Gaia-Wind, HS Wind, KVA Diesel, Solid Wind Power ja Thy Møllen. Näiden valmistajien voimaloita on käytössä 720 kappaletta (12,5 % kaikista voimaloista). Suuria voimaloita taas valmistaa kaksi suurta, Vestas ja Siemens. Vestasin voimaloita on käytössä 1668 kappaletta, mikä on peräti 28,9 % kaikista Tanskan voimaloista. Siemensin 485 voimalaa ovat 8,4 % kaikista voimaloista. Seuraavassa tarkastelenkin erikseen nimenomaan Vestasin voimaloita sekä jossain määrin myös Siemensin voimaloita.

Suurten tuulivoimaloiden aiempi kehitys

Kuva 5: Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho asennusvuosittain

Kuva 5: Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho asennusvuosittain

Vestas on valmistanut tuulivoimaloita 1970-luvulta saakka, ja osa näistä yli 30 vuotta vanhoista voimaloista on edelleen käytössä. Niinpä Vestasin 1668 voimalasta saa hyvän kuvan siitä, miten tuulivoimalat ovat pitkän ajan kuluessa kehittyneet.

Kuva 6: Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho asennusvuosittain, logaritminen asteikko

Kuva 6: Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho asennusvuosittain, logaritminen asteikko

Kuva 5 esittää Tanskassa tällä hetkellä käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden keskimääräisen nimellistehon kehitystä. Nykyvoimaloihin verrattuna 1980-luvun voimalat vaikuttavat mitättömän pieniltä. Vielä 1990-luvulla keskimääräisen tuulivoimalan teho oli alle 1 000 kW. 2000-luvun alussa keskimääräinen teho nousi jo 1 500 kilowattiin, ja tällä hetkellä Vestasin uudet voimalat ovat keskimäärin 3 000 kilowatin tehoisia. (Kuvaajassa näkyy syvä pudotus vuoden 2005 kummallakin puolella; näinä vuosina Tanskassa ei juuri rakennettu uusia suuria tuulivoimaloita.)

Kuva 7: Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden 1. käyttövuoden käyttöaste

Kuva 7: Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden 1. käyttövuoden käyttöaste

Tuulivoimaloiden tehon kehitys näyttää eksponentaaliselta. Tämä selviääkin kuvasta 6, jossa on samat tiedot kuin kuvassa 5, mutta y-akseli on logaritminen. Tässä kuvassa tehon kehitys on lyhytaikaisia heilahteluja lukuun ottamatta lähes lineaarinen. Vuodesta 1979 vuoteen 2015 Vestasin tuulivoimaloiden keskimääräinen nimellisteho on kasvanut vuodessa keskimäärin 10,9 %.

Sen lisäksi, että tuulivoimaloiden keskimääräinen teho on kasvanut eksponentaalisesti, myös niiden käyttöaste on kaiken aikaa parantunut. Kuva 7 esittää Tanskassa käytössä olevien Vestasin tuulivoimaloiden ensimmäisen käyttövuoden käyttöastetta eli todellisen vuosituotannon suhdetta laskennalliseen enimmäistuotantoon. 1980-luvulla uusien voimaloiden käyttaste pyöri 20 prosentin molemmin puolin. 1990-luvulla käyttöaste nousi jo 25–30 prosenttiin. Tällä vuosikymmenellä Vestasin uusien tuulivoimaloiden käyttöaste on ollut jo 30–40 %. Käyttöasteen parantuminen ei ole yhtä selvästi lineaarista kuin tehon kasvu, mutta trendi on kuitenkin selvä. Vuodesta 1979 vuoteen 2015 Vestasin uusien voimaloiden käyttöaste on parantunut keskimäärin 0,56 prosenttiyksikköä vuodessa.

Toisen suuren suurten tuulivoimaloiden valmistajan, Siemensin, voimaloita on ollut Tanskassa vuodesta 2008 alkaen, ja tällä hetkellä Siemensin voimaloita on jo 485 kappaletta. Pitkän aikavälin tarkastelua ei Siemensin voimaloille voi tämän aineiston pohjalta tehdä, mutta yleisesti voidaan havaita, että keskimäärin uusien Siemensin tuulivoimaloiden teho on tällä vuosikymmenellä ollut yli 3 000 kW. Käyttöaste on hyvä, seitsemän vuoden aikana keskimäärin 38,9 %. Luvut ovat pääsääntöisesti samaa luokkaa Vestasin kanssa.

Mahdollinen kehitys tulevaisuudessa

Historiallinen kehitys ei tietenkään ole tae tulevasta kehityksestä, ja jossain vaiheessa tuulivoimaloiden nopea parantuminen alkaa varmasti tasaantua. Vielä kasvulle ei kuitenkaan ole nähtävissä rajoja: Vestas on vastikään tuonut markkinoille valtavan 8 000 kilowatin tuulivoimalan, jonka ensimmäisiä suuren mittaluokan toimituksia ollaan jo rakentamassa. Siemensin suuret sarjatuotantovoimalat ovat tällä hetkellä 6 000 kilowatin tehoisia, ja yhtiön suunnitelmissa on alkaa valmistaa yli 10 megawatin voimaloita vielä tämän vuosikymmenen lopulla. Markkinoilla on myös muita merkittäviä toimijoita, joita Tanskan aineisto ei ole nostanut esille.

Jos spekuloidaan esimerkiksi Vestasin tuulivoimaloiden kehittyvän lähitulevaisuudessa samaa tahtia kuin ne ovat tähän mennessä kehittyneet, voidaan ennustaa, millaisia keskimääräiset uudet tuulivoimalat saattavat olla vuonna 2020 ja 2030. Edellä todettiin, että Vestasin voimaloiden nimellisteho on kasvanut keskimäärin 10,9 % vuodessa. Se tarkoittaa, että keskimääräinen nimellisteho on tuplaantunut 6,7 vuodessa. Vuonna 2015 keskimääräisen Vestasin uuden tuulivoimalan teho oli 2 926 kW. Vuonna 2020 keskimääräinen teho voisi olla jo 4 909 kW ja vuonna 2030 peräti 13 818 kW. Vastaavasti napakorkeus vuonna 2020 voisi olla keskimäärin 96 metriä ja vuonna 2030 jo 134 metriä. Potkurin halkaisija kasvaisi 124 metriin vuonna 2020 ja 189 metriin vuonna 2030. Keskimääräinen uuden voimalan käyttöaste olisi 44 % vuonna 2020 ja 50 % vuonna 2030.

Jos tuulivoimaloiden teho ja käyttöaste kasvavat tätä tahtia, niiden osuus kaikesta sähköntuotannosta kasvaa lähivuosina huomattavasti ja käyttövarmuuden kasvu vähentää säätövoiman tarvetta. Mutta vielä 50 prosentin käyttöastekin on sen verran matala, että kokonaan ilman säätövoimaa, tuontia ja vientiä tai ison mittakaavan varastointimenetelmiä ei tuulivoima toimi.

Vielä vilkaisu käytöstä poistettuihin tuulivoimaloihin

Kuva 8: Tanskan käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden ikäjakauma

Kuva 8: Tanskan käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden ikäjakauma

Koska Tanskassa on tuotettu tuulivoimalla sähköä jo 1970-luvulta saakka, on vuosien varrella ehditty poistaa käytöstä valtava määrä voimaloita. Vuoden 2015 loppuun mennessä käytöstä poistettujen voimaloiden rekisterissä on 2837 tuulivoimalaa. Nämä voimalat on poistettu käytöstä keskimäärin 17,2 vuoden ikäisinä. Tämä on huomattavan matala keski-ikä verrattuna esimerkiksi nyt käytössä olevien tuulivoimaloiden keski-ikään, joka on 14,5 vuotta. Tarkoittaako tämä sitä, että merkittävä osa Tanskan nykyisestä tuulivoimalakannasta olisi vanhenemassa lähivuosina? Tai sitä, että uusien tuulivoimaloiden keskimääräinen taloudellinen käyttöikä on vain hieman päälle 17 vuotta?

Ei välttämättä. Kaksi kolmasosaa käytöstä poistetuista tuulivoimaloista on valmistunut 1970- ja 1980-luvuilla ja 90 % ennen vuotta 1994, siis reilusti yli 20 vuotta sitten. Suurin osa käytöstäpoistoista tehtiin vuonna 2002, jolloin käytöstä poistettiin peräti 1230 tuulivoimalaa. Sen jälkeen vuodessa on poistettu käytöstä keskimäärin 108 voimalaa. Käytöstä poistettujen voimaloiden matala käyttöikä näyttää johtuvan ennen kaikkea siitä, että niitä poistettiin vuonna 2002 kerralla suuri määrä. Vastaavasti uusia voimaloita otettiin käyttöön runsaasti vuonna 2000 (742 kpl) ja sitä edeltävinä ja sen jälkeisinä vuosina. On ilmeistä, että vuosituhannen vaihteessa on korvattu suuri määrä vanhoja voimaloita uusilla ja tehokkaammilla. Vastaavia laajoja käytöstäpoistoja voidaan tietenkin tehdä jatkossakin, mutta todennäköisenä syynä sille ei ole vanhojen voimaloiden kelvottomuus, vaan se, että uudet voimalat ovat niin paljon tehokkaampia ja taloudellisempia, että vanhoja voimaloita ei enää katsota tarpeellisiksi. Yksikkökoon suureneminen pienentää joka tapauksessa käyttökustannuksia, jolloin tuotettu sähkökin on edullisempaa.