Category Archives: Raha

Autotonta elämää Orivedellä

Autotonta elämää Orivedellä

Junalla pääsee Orivedelle ja Orivedeltä todella kätevästi. Rinkassa kulkee vaikka ruokaostokset.

Pian on tullut kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun muutimme Tampereelta Orivedelle. Siinähän ei sinänsä ole mitään kummallista — aika monet muuttavat keskuskaupungeista ympäryskuntiin, koska ympäryskunnissa asuminen on halvempaa, tilaa on enemmän ja ympäristö on rauhallisempi. Mutta meilläpä ei ollut autoa ennen kuin tänne muutimme, eikä meillä ole autoa edelleenkään saati minkäänlaisia aikeita sellaista ikinä hankkia. Kerron tässä nyt hieman kahden vuoden aikana kertyneitä kokemuksia siitä, millaista on elää maaseutumaisessa pikkukaupungissa ilman autoa.

Ensinnä on kuitenkin kerrottava, että perheemme ei ole ehkä ihan keskimääräinen. Meitä on vain kaksi aikuista, joista kumpikin tekee töitä kotona ja käy silloin tällöin yliopistolla (puolisoni Tampereella, minä Jyväskylässä). Kokemuksemme arkiliikkumisesta saattaisi olla erilainen, jos kanssamme asuisi päiväkodissa tai koulussa käyviä lapsia tai jos kävisimme töissä kodin ulkopuolella. Tässä kertomani kokemukset ovatkin nimenomaan vain minun kokemuksiani, enkä yritä väittää, että rutiinejamme voisi sellaisenaan soveltaa yleisesti kenen tahansa elämäntilanteeseen.

Junalla pääsee

Tärkein asuinpaikkamme tarkempaan valintaan vaikuttanut tekijä oli rautatie. Olimme asuneet kävelymatkan eli puolentoista kilometrin päässä Tampereen rautatieasemalta jo kahdeksan vuotta ja omaksuneet elämäntyylin, jossa kaikkialle Tampereen ulkopuolelle kuljetaan junalla ja bussilla. Nyt asumme vielä lähempänä asemaa eli alle kilometrin päässä Oriveden asemasta. Junamatka Tampereelle kestää 24 minuuttia ja junia kulkee arkipäivisin 14 kappaletta kumpaankin suuntaan, melkein mutta ei ihan kerran tunnissa. Jyväskylän suuntaan junia kulkee arkisin 11 kappaletta. Emme siis yksinkertaisesti tarvitse autoa päästäksemme pois Orivedeltä tai asioidessamme Tampereella tai Jyväskylässä.

Juuri nämä hyvät junayhteydet tekevät Orivedestä niin erinomaisen pikkukaupungin autottoman asua. Kovin monessa suomalaisessa pikkupitäjässä ei yhtä vaivattomasti voisi asua ja liikkua!

Kauppareissut arjen pahimpana haasteena

Kun mummiksessa on kunnon korit, sillä kulkevat ruokaostosten lisäksi myös vaikka verkkokauppaostokset.

Kun muutimme tänne, Oriveden asemalla toimi vielä pieni ruokakauppa. Se oli erinomaista luksusta autottomalle, vaikka suurimmat ruokaostokset tulikin tehtyä joko Oriveden keskustassa tai Tampereen aseman vieressä sijaitsevassa S-Market Pendoliinossa. Noh, lähikauppa kuitenkin lopetti vajaan puolen vuoden kuluttua. Kyllähän se hiukan vaikeutti arkea, muttei onneksi kohtuuttomasti, sillä onhan meillä jalat ja polkupyörät.

Ylivoimaisesti suurimman osan ruokaostoksista teemme nykyään Oriveden keskustan S-Marketissa, jonne on kolmen kilometrin matka. Arkisessa työnjaossamme kaupassa käynti kuuluu lähinnä minun vastuulleni, ja keväästä pitkälle syksyyn hoidan kauppamatkat polkupyörällä. Sellaisella ihan tavallisella seitsenvaihteisella markettimummiksella, jonka etukoriin mahtuu yksi ostoskassi ja takakoriin kaksi. Kolme kassia ruokaa eli noin satasen ostokset riittävät kahdelle hengelle noin viikoksi, ja yksi kauppareissu viikossa onkin tavanomainen tahti käydä kaupassa.

Talvella ruokaostokset kulkevat kätevimmin pulkalla — kunhan teitä ei ole hiekoitettu liikaa.

Mutta kun talvi tulee ja tiet jäätyvät, ei millään markettimummiksella enää maaseutukaupungin pyöräteitä poljeta. Ensimmäisen talven kauppareissut hoidin pääosin kantamalla ruokaostokset rinkassa. Se tuntui paikoin vähän turhankin raskaalta, ja usein sovitin kaupassa käynnin niin, että pääsin kotiinpäin bussilla tai Nopa-palvelulinjalla — vuoroja menee iltapäivällä muutamia eikä illalla ainuttakaan, joten kaupassakäynti meinasi käydä stressaavaksi.

Toisena talvena oivalsin sitten sellaisen itsestään selvän asian, että pulkkahan on mitä mainioin väline ostoskuorman kuljettamiseen. Niin minä sitten kävin ostamassa runsaan kympin maksaneen muovipulkan, siinä kulkee kätevästi kolme ja joskus neljäkin ostoskassia. Muovipulkassa vain on sellainen haittapuoli, että autoteitä ylittäessä asfaltti ja loskakelin jälkeen hiekoitushiekka raapivat sen pohjaa puhki. Niinpä en enää ensi talvena voi käyttää samaa pulkkaa. Noh, ehkä runsaan kympin sijoitus vuodessa ei ole rahallisesti ylivoimainen, vaikka turhan muoviroskan tuottaminen onkin ajatuksena ikävää.

Kotiinkuljetusta ja kaverien autokyytejä

Nykyään melkein kaiken saa halutessaan ostettua kotiinkuljetuksella.

Nykyään melkein mitä vain saa tilattua netistä kotiinkuljetuksella, mikä tietenkin tekee autottomasta elämästä varsin helppoa. Ruokaostoksetkin voisi tilata kotiinkuljetuksella, mutta emme ole siihen ryhtyneet, koska ruokavalintojen tekeminen kaupan hyllystä on miellyttävämpää kuin nettisivulta — ja jokaisesta kotiinkuljetuksesta pitäisi kuitenkin maksaa yli kymppi. Pyörällä tai kävellen kauppareissuihin ei kulu kuin aikaa, ja kyllä minulla sitä aina sen verran on.

Sen sijaan kaikkea muuta, kertaluontoista tai toistuvasti hankittavaa tavaraa tilaamme kyllä kotiinkuljetuksella, esimerkiksi puutarhatarvikkeita, polttopuita, kodinkoneita, kissanruokaa ja kissanhiekkaa, joko siksi ettei niitä saa Oriveden keskustasta tai siksi että ne painavat ihan liikaa pyörällä kuljetettavaksi. Jos kotiinkuljetusta ei ole tarjolla, saatamme joskus harvoin pyytää jotakuta autollista kaveria auttamaan. Siihen ei kuitenkaan ole ollut tarpeen turvautua kuin muutaman kerran. Ja viime kädessä jos ketään kaveriakaan ei saisi kuskiksi, voisimme aina vuokrata henkilö- tai pakettiauton esimerkiksi Tampereelta jonkin isomman ostoksen kotiin tuomista varten — mutta muuttokuorman kuskaamisen jälkeen ei ole tarvinnut vielä vuokrata autoa kertaakaan.

Loppujen lopuksi aika yksinkertaista

Pyörällä pääsee kätevästi myös vaikka sienimetsään.

Kahdessa vuodessa arjen liikkumis- ja kuljetusrutiinit ovat hioutuneet varsin sujuviksi. Tai siis, eihän autoton elämäntapa meille mitenkään uutta ollut ennen tänne muuttamistakaan, vaan erona entiseen on lähinnä se, että paikallisia palveluja on vähemmän kuin suuressa kaupungissa ja Oriveden sisäinen joukkoliikenne on hyvin niukkaa. Ennen muuttoa ja sen jälkeenkin olemme miettineet, pitäisikö hankkia pakufitsi eli kuormapyörä ja talveksi vaikkapa kunnon kuormatilalla varustettu potkukelkka. Mutta ne maksavat paljon, ja onhan sitä tähänkin asti pärjätty halvoilla markettipyörillä ja halpahallin pulkalla. Ans kattoo nyt. Oma elämänfilosofiani on nykyään vähän sellainen, että miksi käyttäisin aikaa tienatakseni rahaa, jolla ostaisin jonkin matkoja nopeuttavan ja aikaa säästävän kulkupelin, kun voisin saman tien käyttää sen ajan suoraan niihin matkoihin vähän kehnommilla ja halvemmilla kulkupeleillä. Samasta syystä ruoan ostaminen kotiinkuljetuksella tuntuu vähän turhalta, koska äkkiäkös minä sinne kauppaan polkaisen tai kävelen siinä ajassa, joka minulta muuten kuluisi kotiinkuljetusmaksun tienaamiseen.

Ilmeesi kun olet tottunut sovittamaan menosi bussi- ja juna-aikataulujen mukaan.

Ja tosiaan, kun on aina tottunut liikkumaan ilman autoa, käyttämään lihaksia polkemiseen ja kävelyyn sekä sovittamaan menonsa juna- ja bussiaikataulujen mukaan, ei sitä kotiovesta ulos astuessaan edes mieti, että onpas vaivalloista ilman autoa. Aina välillä joku ystävällisesti tarjoaa minulle kyytiä — ehkä koska ilman autoa liikkuminen ei hänen mielestään vaikuta vaivattomalta rutiinilta — ja ensimmäinen ajatukseni on, että en minä oikeastaan mitään kyytiä tarvitse kun eihän tuota kävelymatkaa ole kuin kolme kilometriä. Mutta kyllä minä silti tarjotun kyydin otan vastaan, jos kerran olen samaan suuntaan menossa, koska onhan sellaisessa tarjouksessa aina se sosiaalinen ulottuvuutensakin mukana.

Että tällaista on autottoman elämä Oriveden kaltaisessa pienessä maaseutukaupungissa — kiireetöntä ja leppoisaa. Ei minua haittaisi, vaikka tuossa asemalla edelleen olisi ruokakauppa. Enkä panisi pahakseni, vaikka tästä keskustaan kulkisi myös pyöräreitti, jossa ei ole tappavan pitkää ylämäkeä. Mutta eleleehän sitä näinkin.

Ilmoitus kustannusosuuskunnan jäsenhausta

Ilmoitus kustannusosuuskunnan jäsenhausta

Rakastatko erikoisia ja laadukkaita kirjoja ja haluaisit olla tuomassa maailmaan tarinoita oudoista ihmisistä ja asioista? Kiinnostaako osuuskuntatoiminta?

Minä ja muutama muu olemme perustamassa osuuskuntakustantamoa, jonka tehtävä on julkaista innostavaa ja mielikuvitusta kutkuttavaa kauno- ja tietokirjallisuutta ja tehdä muuta merkityksellistä kirja-alalla.

Etsimme nyt mukaan uusia ihmisiä, jotka jakavat intohimomme ja arvomme sekä tietenkin voivat tuoda arvokasta osaamistaan osuuskuntaan. Välitöntä säännöllistä tuloa ei ole luvata vielä kenellekään meistä, vaan mahdollisuus olla rakentamassa toisenlaista kustantamoa.

Jos olet haaveillut kustantamossa työskentelystä ja sinulla on osaamista esimerkiksi

  • graafisesta suunnittelusta ja kuvittamisesta
  • myynnistä ja neuvotteluista
  • taloushallinnosta ja kirjanpidosta
  • esiintymistaidoista ja verkostoitumisesta
  • kansainvälisistä suhteista
  • kääntämisestä tai selkokielestä
  • henkilöstöhallinnosta
  • sosiaalisesta mediasta

ja sinulle tärkeää on

  • kirjojen korkea laatu
  • suostumukseen ja yhteisölliseen päätöksentekoon perustuva työtapa
  • empaattisuus, esteettömyys ja jäsenten hyvinvoinnista huolehtiminen
  • ympäristöarvot ja maapallon vahingoittamisen välttäminen,

laita meille viestiä sähköpostiin kustannusosuuskunta@tutanota.com! Voimme kertoa suunnitelmistamme lisää, ja sinä voit kertoa, miksi kiinnostuit ja mitä osaamista sinulla on. Jos kaikkien mielestä vaikutat osuvalta lisältä joukkoomme, voit tulla mukaan perustajajäseneksi.

Odotamme yhteydenottoja sunnuntaihin 13.9.2020 saakka. Voit myös suositella meille tuttujasi, jotka sopisivat joukkoomme, tai jakaa tätä kutsua eteenpäin.

Minna Keinänen
Taru Luojola
Lauri Malmi
Mikko Rauhala
Christine Thorel

Ours to Hack and to Own: The Rise of Platform Cooperativism, A New Vision for the Future of Work and a Fairer Internet

Ours to Hack and to Own: The Rise of Platform Cooperativism, A New Vision for the Future of Work and a Fairer Internet

⭐⭐⭐⭐ Tämä kirja pääsi hiukan yllättämään. Odotin enemmän teknologiapainotteista sisältöä, mutta oikeasti kirja on todella yhteiskunnallinen. Voisi melkein sanoa, että jokaisen tämän vuosisadan kommarin kannattaisi tutustua paremmin erilaisiin alustaosuuskuntanäkemyksiin. Mutta kirja ei ole pelkkää abstraktia teoriaa, vaan siinä käsitellään myös paljon erilaisia käytännön kysymyksiä, joita tulee vastaan, kun pykätään taloudellista yhteistoiminnallisuutta nykyinternetissä. Näin ollen kirja on hyvää luettavaa myös niille, joilla on tämän suuntaisia käytännön suunnitelmia.

Kirjan vahvuutena on se, että siinä on nelisenkymmentä eri kirjoittajaa, joista kullakin on omat taustansa ja elämänkokemuksensa. Näin ollen alustaosuustoiminnan eri osa-alueita käsitellään hyvinkin monipuolisesti ja monin eri tavoin. Toisaalta tämä on myös kirjan heikkous, sillä neljäkymmentä erilaista kirjoitustyyliä ja aiherajausta eivät muodosta sellaista jäsennettyä kokonaisuutta, jonka pieni yhtenäinen kirjoittajaryhmä tai yksi kirjoittaja voisi saada aikaan. Tämä myös toisaalta korostaa sitä ilmeistä seikkaa, että kaikkea ei voi oppia vain lukemalla yhden kirjan, mikä on tietenkin ihan hyvä oivaltaa, ennen kuin rupeaa käytännössä väsäämään isompia kuvioita.

Monet kirjan teksteistä ovat hyvin yhdysvaltalaisia, eivätkä niissä kuvatut säännöt ja yhteiskunnalliset olot välttämättä sovi kovin hyvin Eurooppaan. Mutta globaalissa uusliberalismissa Euroopan ja Yhdysvaltain väliset erot ovat myös monin paikoin niin vähäiset, että sopivasti suodattamalla kirja on oikein antoisa myös eurooppalaiselle lukijalle.

Olipas tiivistahtinen tammikuu

Olipas tiivistahtinen tammikuu

Huh, vuoden tympein kuukausi on päättynyt! Onneksi tänä vuonna ei hirveästi ehtinyt pysähtyä märehtimään sitä, miten ankea tammikuu voikaan olla, sillä jostain syystä tekemistä riitti vaikka kuinka. Siis sen lisäksi, että rahatöitä eli korporaatiocoelhoa sai vääntää ihan riittämiin.

Kirjoitin

Toissavuoden syksyllä kerroin saaneeni valmiiksi Porvooseen sijoittuvan romaanikässärin, ja viime vuoden keväällä lähettelin sitä kustantamoihin. No, hylsyjähän siihen vain ropisi, ja lokakuussa sitten keksin, mitä sille pitää tehdä, jotta siitä mahdollisesti tulisi parempi. Nyt tammikuussa kirjoitin kässäriin kokonaan uutena kolmannen näkökulmahenkilön, joka toivottavasti nivoutuu ihan riittävän hyvin vanhaan aihioon. Toki tarinan luonne muuttuu näin isolla remontilla aika paljonkin, ja vielä saa työstää, ennen kuin valmiina on uusi versio kustantamoihin tarjottavaksi.

Työstämisen tueksi odotan saavani paljon hyviä kommentteja Tyhjän arkin retkikunnan romaanileiriltä, jollaisen järjestämme jo toista vuotta peräkkäin. Helmikuun alkupuoli menee lukiessa ja kommentoidessa muiden leiriläisten käsikirjoituksia, ja omastani kuulen esilukijoiden kommentit sitten leirillä kuun puolivälin jälkeen. Tällainen vertaiskommentointi on kokemuksen mukaan hyvin hyödyllistä — paitsi että siitä saa omaan tekstiin hyvää palautetta, muiden tekstejä lukemalla ja analysoimalla oppii paljon myös sellaista, mikä hyödyttää omaa kirjoittamista.

Mutta saa nähdä, missä vaiheessa Porvoo-kässäriä ehtii sitten lopulta kommenttien pohjalta työstää tarjontakuntoon, sillä muitakin kirjoitusprojekteja on tiedossa. Viime syksynä kustannuspäätöksen saaneen ensimmäisen velopunk-romaanin toimitustyö on vauhdissa, ja se on tietenkin tänä vuonna etusijalla muihin teksteihin nähden. Toisaalta kirjan kakkososaa pitäisi päästä työstämään niin, että sen saisi tarjottua kustantajalle, ja kolmososan kirjoittaminen on jo aikataulutettu marraskuuhun nanowrimoon. Ja sitten Karisto meni vielä julkistamaan kauhuromaanikilpailun, ja eikös siihenkin ehtinyt jo syntyä käyttökelpoinen idea…

No, kaipa nämä jotenkin ehtii säätää. Ties vaikka saisin apurahan, kun nyt tammikuussa tulin ensimmäistä kertaa ikinä hakeneeksi taiteen apurahoja. Sittenhän sitä olisi paremmin aikaa romaaneille, kun ei tarvitsisi käyttää kaikkea aikaa korporaatiocoelhon suoltamiseen.

Ja luin

Kirjoittamisen lisäksi olen tammikuussa myös lukenut, ja vieläpä varsin kiitettävään tahtiin. Otin vuodenvaihteessa tavoitteeksi lukea joka päivä vähintään sata sivua kirjaa. Ei siis keskimäärin sata sivua, vaan joka päivä vähintään sata sivua. Jäin tavoitteesta vain yhtenä päivänä, jolloin olin liian väsynyt lukemaan enempää kuin kuutisenkymmentä sivua. Monena päivänä luin paljon enemmänkin kuin sata sivua, ja yhteensä tammikuussa tuli sitten luettua 13 kirjaa eli 4664 sivua (Goodreadsin mukaan).

Näistä kolmestatoista kirjasta seitsemän tuli valittua Perkeet-haasteeseen, eli sekin on edennyt jo yli puolivälin. Omassa hyllyssä odottaa vielä neljään haastekohtaan sopivia kirjoja. Mutta välillä ajattelin lukea hyviäkin kirjoja, onhan loppujen perkamista varten vielä yksitoista kuukautta jäljellä.

Minulle voi maksaa FairCoinilla

Minulle voi maksaa FairCoinilla

Kryptovaluutat ovat keränneet huomiota jo vuosikausia, mutta edelleenkin ne vaikuttavat olevan enimmäkseen spekulanttien ja markkina-anarkistien vedonlyöntiä tai hämärien tahojen rahanpesuvälineitä vailla varsinaisia reaalimaailman käyttötarkoituksia. Kuulin kuitenkin kesällä osuustoiminnallisesta FairCoinista (joka toki on ollut olemassa jo pari vuotta, mutta en ole hirveän intensiivisesti seurannut alaa), josta on tarkoitus saada spekuloinnilta suojattu vakaa kryptovaluutta, jota käytetään ensi sijassa oikeaan yhteisölliseen kaupankäyntiin ja säästämiseen eikä niinkään sijoitusvälineenä. Ilmankos kiinnostuin.

Nyt otan askelen eteenpäin yrittäjänä: minulle voi nykyään maksaa käännöstöistä (ja mahdollisista muista työsuorituksista) myös FairCoineilla. Sikäli jos blogini lukijoilta on jäänyt varsinainen elinkeinoni huomaamatta, niin tähdennettäköön tässäkin, että teen ammatikseni englanti–suomi- ja ruotsi–suomi-käännöksiä. Pääasiassa käännän asiatekstejä ja teknisiä tekstejä, mutta suomennan myös kaunokirjallisuutta. Itsekin fiktiota kirjoittavana arvostan sujuvaa ja esteettistä kieltä, jota pyrin tuottamaan myös käännöksiini. Jos siis tarvitset suomennoksia, lähetä minulle sähköpostia ja pyydä tarjousta. Ja jos FairCoin on maksuvälineenä hankala, minulle kelpaavat edelleen myös vanhat kunnon eurot.

FairCoineilla voi maksaa muutakin kuin käännöstöitä minulle. Voit selata FairCoineja vastaanottavia yrityksiä esimerkiksi hakemistosta tai tuote- ja palvelukohtaisesti markkinapaikalta (kumpikin linkki vie tietenkin omahyväisesti minun omille yrityssivuilleni, mutta etusivut löytynevät kummastakin paikasta helposti).

FairCoin-osoite, johon voit lähettää minulle rahaa: fUpUP8dgr37KScuqswHJtkZ1NrESvipbtf.
Ajantasainen markkinahinta, joka vaihtelee reaaliajassa — toisin kuin virallinen vaihtokurssi, joka päätetään yhteisesti tarvittaessa.