Vuoden viimeisenä päivänä minulta ehti vielä ilmestyä novelli Varjorikko-verkkolehden numerossa 2/2021. Turnauskis-nimisessä novellissa Ei kaikki pinnat kireällä -romaanista tuttu päähenkilö seikkailee 1980-luvun Etelä-Amerikan armottomassa urbaaniviidakossa. Toivottavasti maistuu!
Category Archives: Kissat
Tekijänkappaleita, lukunäyte ja pahaa pizzaa
Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksien tekijänkappaleet saapuivat eilen. Innoissani pyöräilin postiin hakemaan kirjalaatikon. Avasin sen Säteen kanssa, ja päätin sitten heti lukea teidän iloksenne lyhyen katkelman kirjasta. Katkelmassa mainitaan Bataranamin suosikkipizza Villaristi, johon tulee anjovis, avokado ja tupla-ananas, joten juhlistin uutta kirjaa valmistamalla Villaristin. (Spoileri: Villaristi maistuu kamalalta, ja se siinä on pointtinakin. Älkää koskaan erehtykö tekemään tai tilaamaan sellaista!)
Kirjaa voi muuten ostaa tuoreeltaan ainakin Turun kirjamessuilta tänä viikonloppuna. Minä en kuitenkaan ole siellä tänä vuonna paikalla, mutta halukkaat saavat toki myöhemminkin tulla pyytämään signeerauksen.
Tätäkö kissa lukisi?
Paljon lukevana on toisinaan vaikea valita seuraavaa kirjaa. Onhan niitä hyllyssä paljon, mutta minkä niistä nyt nimenomaan aina ottaisi? Taannoin näin Twitterissä kuvan, josta sain ajatuksen kokeilla uutta tapaa valita luettavaa. Kuvassa kissa istui viiden riviin asetetun kirjan takana. Vaikka kyseisen kuvan ottohetken tarkoituksena ei varmaankaan ollut luettavan valinta, minä jalostin siitä sellaisen. Lanseeraan tässä nyt tämän kissametodin:
- Arvotaan hyllystä viisi satunnaista kirjaa.
- Asetetaan kirjat riviin pöydälle arvontajärjestyksessä.
- Odotetaan.
- Valitaan se kirja, jonka viereen kissa ensimmäisenä asettuu.
Meidän kaunokirjallisuushyllyssämme on noin 480 kirjaa aakkosjärjestyksessä. Arvoin viisi satunnaislukua ja laskin hyllyn vasemmasta yläkulmasta alkaen järjestyksessä ja nappasin satunnaislukuja vastaavat kirjat. Olen hyllymme kirjoista ehkä noin parisataa jo lukenut, joten jos olisi tullut jokin aiemmin luettu, olisin valinnut järjestyksessä seuraavan lukemattoman kirjan. Näin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, vaan kaikki viisi kirjaa olivat aiemmin lukemattomia. Myös jos olisi valikoitunut kirja jatkuvajuonisen sarjan keskeltä tai lopusta, olisin joustanut säännöissäni ja palannut taaksepäin sarjan ensimmäiseen osaan. Näinkään ei tällä kertaa käynyt. Niinpä pöydälle päätyivät seuraavat viisi kirjaa:
- Carolyn Keene: Neiti Etsivä kohtaa kolmion
- Neil Gaiman: Fragile Things
- Robin Hobb: Fool’s Errand
- Terry Pratchett: Snuff
- P.G. Wodehouse: Very Good, Jeeves
Sitten vain odottamaan. Mahdollisia tuomareita meillä on kolme, kaikki yhtä laiskoja tarttumaan toimeen. Kahvithan siinä odotellessa ehti juoda, mutta lopulta Säde tomerana lähti täyttämään tehtävää. Onneksi ehdin napata kuvan hänen valinnastaan: seuraavaksi luen Robin Hobbin Fool’s Errandin.
Juuh elikkäs. Olen kuullut sarjasta aiemmin, enkä hirveän ylistäviä sanoja. Tämä on kuulemma ensimmäistä trilogiaa siedettävämmän toisen trilogian aloitusosa. Ehkä minä tästä selviän! Kirjojen keskenjättämisprosenttini on kuitenkin vain noin yksi, eli en ole kovin huolissani. Yhtä kaikki armoton kissametodi kannustaa pitämään hyllyssä vain kirjoja, jotka oikeasti haluaa lukea.
Manulin kanssa päiväkävelyllä
Tiistaisessa blogauksessa esittelemäni El Naturalistan lehtisandaalit eivät tietenkään Ikean sisävalaistuksessa päässeet oikein oikeuksiinsa. Torstaina pääsin kuitenkin jo varsin kesäisesti ulkoiluttamaan kyseisiä köpöttimiä sääret paljaina (onneksi kuvan tarkkuus ei riitä kavaltamaan säärikarvojani) auringonpaisteeseen. Nyt nämä ihanat violetin ja vihreän sävyt hehkuvat niin kuin niiden pitääkin. More & Moren hame (en muista, olenko esitellyt tätä vielä aiemmin) löytyi joskus Nekalan kierrätyskeskuksesta eurolla. Ei paha hankinta! Päiväkävelylle otin mukaan Manulin, mutta raukka ei oikein viihdy valjaissa, niin piti ulkoiluttaa kopassa.
No ei vaiskaan, en minä kissaa huvikseni ruvennut ulkona kiikuttamaan. Raukka kävi lääkärissä, koska on viime aikoina juonut huomiota herättävän runsaasti. Mitään vikaa vekkulista ei kuitenkaan löytynyt, mutta matopopulaation epäillään edelleen olevan runsas. Kyseisellä töpöhännällä on ollut pahoja mato-ongelmia koko sen runsaan vuoden ajan, jonka se on meillä asustanut. Madot ovat peräisin pienokaisen katukissa-ajoilta ennen Pesun hoiviin päätymistä. Runsaista häätöhoidoista huolimatta loisiminen vain jatkuu, joten lääkäri kirjoitti nyt reseptin sellaiseenkin matolääkkeeseen, jota emme ole vielä kokeilleet. Ja aika hienon lapun kirjoittikin — kuinka monella muulla on manulille määrätty lääkekuuri?!
Huomenaamuna onkin sitten lähtö viiden yön matkalle Berliiniin. Vielä on matkatavarat pakkaamatta. Säätiedotuksen mukaan luvassa on lämmintä, joten vaatetuksesta tullee kevyenpuoleista, pääasiassa Indiskan kesämekkoja. Kenkävalinnat on tietenkin punnittava huolella. Nuo mainitut El Naturalistat ovat hyvä kompromissi mukavuuden, näyttävyyden ja viileyden välillä. Toisaalta yksillä kengillä ei välttämättä pärjää, ja tekisi mieli ottaa mukaan myös Irregular Choicen jäätelökengät. Toisaalta kaupunkilomalla tulee käveltyä kilometritolkulla joka päivä, joten näyttökengät eivät sikäli ole järkevin valinta. Järjellä ei muuten niin väliä, mutta kun tavoitteena olisi pärjätä pelkällä käsimatkatavaralla, jonka raja on 8 kg. No, on tässä vielä ilta aikaa punnita valintoja — myös vaa’alla.
Kenkien keväthuoltoa ja lasersotaa
Muutamassa aiemmassa blogauksessani olenkin jo ehtinyt valitella kuraisia kenkiäni. Tänään kyllästyin valittamaan ja tartuin toimeen. Käynnistyi operaatio kevätrasvaus: talvikengät pois ja kesäkengät tilalle, ja kaikille nahkapinnoille siinä samalla sipaisu rasvaa. Säde tässä ensimmäisessä kuvassa tarkastaa lähtötilanteen. Kyllä, kuraista ja pölyistä on!
Tiedän myös, että erilaisia nahkapintoja pitäisi huoltaa eri tavalla. Mutta tunnustan, että en kovin hyvin ole ottanut selvää, millä tavalla mitäkin pintoja pitäisi käsitellä. Niinpä läästinkin suunnilleen kaikkiin (paitsi mokkanahkaisiin) nahkapintoihin tätä samaa mehiläisvahaa sisältävää Wolyn kenkärasvaa, ja levittämiseen käytän vanhaa ja törkyistä mämmää. Jos teillä on hyviä pro tippejä aiheeseen liittyen, niin kertokaa toki, kommenttikenttä on auki. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että suboptimaalinenkin rasvaus on parempi kuin ei rasvausta ollenkaan, kun kyse on kuitenkin ahkerassa käytössä vuodesta toiseen olevista laatukengistä.
Ja valmista tuli! Kuusitoista kenkäparia rasvattu, ja aikaa tähän vierähti puolisentoista tuntia. Katsokaa, miten kauniisti ne nyt hohtavat saatuaan jälleen vuotuisen rasvakäsittelynsä!
Manuli kävi vielä hyväksymässä työn jäljen.
Kenkien rasvailun lisäksi päivän ohjelmassa oli jotain hyvin ysärivibaista, nimittäin lasersota Megazonessa erään yhdistyksen porukalla. Tarkoituksenmukainen pukeutuminen tilaisuuteen on tietenkin sellainen, että liikkuminen sujuu ketterästi, joten korkkarit jäivät tällä kertaa kotiin. Jalkaan päätyivät juuri rasvatut El Naturalistan violetit nauhakengät (ne samat, joihin vasta tovi sitten vaihdoin uudet nauhat). Asu täydentyi violetilla minihameella (vakosamettia, totta kai), joka onkin suunnilleen lähimpänä minun käsitystäni sporttisesta vaatteesta.
Päähän tyrkkäsin tällä kertaa violetin seilorilakin. Hattu on aivan tavanomainen Mil-Tecin seilorilakki, jollaisia saa valkoisena esimerkiksi Varustelekasta tai (kuten minun hattuni) Kenttäkaupasta. Värjäsin lakin itse violetiksi Dylonin värinapilla, onnistui mainiosti! Tämä kuva on otettu lasersodan jälkeen, ja kuten näkyy, hiki tuli. Itse pelissä olin onnekkaasti voittajajoukkueessa, kokonaissijoitus 16 pelaajan porukassa oli kymmenes. Edellisen lasersotani kävin vuonna 1997 Hastingsissa, Englannissa, joten ysärifiilistelyä tämä totisesti oli!
Tyylikkäät tätikengät
Pienkustantamon postittajana päiväohjelmaani kuuluu aina silloin tällöin hakea varastosta kirjoja, pakata ne sopiviin laatikoihin ja kiikuttaa laatikot postiin. Ensimmäinen questi tässä hommassa on ohittaa valppaat varastokissat… Huomaatteko muuten, siellä on työvuoro vaihtunut. Aiemmin laatikkopinoa vartioinut Säde todettiin liian lepsuksi, kun varastosta alkoi kadota laatikoita, joten tomerampi ja tuimailmeisempi Tuikku otti vahtipaikan pinon päältä ja leevancleefimäisesti mulkoileva varastoharjoittelija Manuli asettautui karvamatolle tarjoamaan sivustatukea. Noh, määrätietoisella asenteella tästäkin selvittiin, ja pari tuntia myöhemmin olin valmis raahaamaan lähemmäs parikymmenkiloisen kirjasatsin Hallituskadun postitoimistoon.
Viimeisin questi ennen uloslähtöä koskee tietenkin aina vaate- ja etenkin kenkävalintoja. Toisaalta huomattavan taakan kantaminen noin kilometrin päähän vaatii hyviä jalkineita, mutta toisaalta kauniista kevätilmasta on otettava kaikki irti silloin, kun kaunista on. Tasapainopisteestä löytyivät tällä kertaa erittäin luotettavat ja mitä mainioimmaksi hankinnaksi osoittautuneet Nayan tyylikkään tätimäiset nauhakorkkarit. Nämä Yhdysvalloista asti hyvällä alennuksella tilatut ihanuudet ovat sulostuttaneet kävelyäni jo kolmen kesän ajan, ja runsas käyttö alkaa myös näkyä kengissä kulumisena ja tahraisuutena. Mutta liiaksi ne eivät kenkien ulkonäköä pilaa, vaan enemmänkin kielivät siitä, että näihin kenkiin totisesti kannattaa turvautua kerta toisensa jälkeen. Kolmessa vuodessa nämä jo alkuaankin mainiosti istuneet leveälestiset povot ovat muovautuneet juuri minun jaloilleni, joten huoletta voin nämä jaloissani lähteä vaikka kantamaan raskaita kirjalaatikoita. Ja ovatpa nämä kaunokaiset päässeet myös teatterin lavalle: syksyllä 2013 esitin Tukkateatterin Meidän Herramme muurahaisissa maisteri Klaudia Pukkia, ja aidossa harrastajateatterihengessä toin rooliasuuni sopivat kengät kotoa.
Mutta sitä minä vain ihmettelen, että kun Naya kerran on osannut näin upeannäköiset ja jaloille hyvät korkkarit tehdä, niin miksi ihmeessä kyseisen merkin nykyinen mallisto näyttää niin kovasti tylsemmältä. Noh, ehkä taas joskus niillä on tutustumisen arvoisia kenkiä. Kannattaa pitää merkki mielessä!
Punaiset saappaat, entäs sitten?
Pienkustantajan päivä alkoi tänään yhdentoista maissa ovisummerin soitannolla. Äkkiä ylös sängystä ja ensimmäinen käteen osunut trikoomekko päälle, ettei ihan alasti tarvitse mennä ovea avaamaan. Kuljetusliikkeen kaverihan se siellä oli ja toi eurolavallisen kirjalaatikoita suoraan kirjapainosta. Jahka olin saanut nosteltua laatikot rapusta eteisen puolelle, saatoin hengähtää ja siirtyä viivästetysti tavanomaisten aamutointeni pariin.
Ja mitäs sieltä kirjapainosta sitten tulikaan? Jussi Katajalan uutuuskokoelma Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita. Jos muuten haluatte tilata opuksen itsellenne, niin tehkää hyvin ja tyhjentäkää vaikka koko varasto. Ei nimittäin ole mukava yrittää saada unta makuuhuoneessa, jossa sadat korpinsilmät tuijottavat kaiken aikaa. Juu, kyllä, se on sitä pienkustantajan arkea, että varasto sijoitetaan sinne, missä tilaa sattuu olemaan, ja tällä hetkellä sitä on meidän makuuhuoneessamme, sellon ja ilmankostuttimen välissä ja kissanpedin alla.
Myöhemmin päivän ohjelmaan kuului muun muassa ruokakaupassa käynti. Lyhin reitti kauppaan kulkee Anttilan läpi, joten nappasin ohi kulkiessani kuvan päivän asusta Anttilan peilistä. Jalassa on punaiset So What!:n keinonahkaiset saappaat. Nämä ovat — monien muiden kenkien tapaan — heräteostos paikallisesta kenkäkaupasta noin puolentoista vuoden takaa.
Kenkien seurana on viininpunainen nahkatakki tekoturkiskauluksella. Tämän hankin UFFilta niin ikään joskus puolitoista vuotta sitten. Meillä on nimittäin viininpunainen nahkasohva, joka kaipasi paikkausta (itse asiassa se on hajonnut taas lisää ja kaipaisi jälleen paikkausta), ja läksin UFFin tasarahapäiville etsimään halpaa vanhaa nahkatakkia, josta leikata paikkapaloja sohvaan. Löytyihän sieltä, tämä takki, mutta kun takki oli minun kokoani ja muutenkin niin ihastuttavan näköinen, niin enhän minä sitä sitten raaskinut leikata tilkuiksi. Onneksi vierestä löytyi toinen suunnilleen samanvärinen takki, joka oli paljon järkyttävämpää kasarityyliä, eikä yhtään harmittanut leikellä sitä. Toki sohvaan tarvittaviin paikkoihin riitti yksi hiha, ja loput takista on jäänyt reserviin myöhempiä paikkaustarpeita varten. Tuollahan se on siistinä myttynä olohuoneen hyllyssä, nimellisesti toimii kissanpesänä, mutta kovin harvoin kissat siellä haluavat aikaa viettää.
Päässäni oleva lätsä on ystäväni tekemä. Alun perin hän teki tämän ja jokusen muun lakin siltä varalta, jos niitä olisi tarvittu taannoin Tukkateatterin esittämässä Missä paikkasi, tiedätkö sen? -steampunk-näytelmässäni, mutta näytelmän työryhmässä oli jo modisti, joka keskittyi yksinomaan hattuihin (voiko muuten olla ihanampaa yllätystä, kun käsikirjoittamani näytelmän ohjaaja kertoo hankkineensa hatuntekijän, sillä pitäähän sitä nyt joka roolihenkilöllä olla oma hattu, ehkä useampikin! Hattunäytelmä, paras näytelmä), ja niin nämä lätsät jäivät tarpeettomiksi. Itse asiassa kuulinkin niistä vasta näytelmän jälkeen… No joka tapauksessa, sain häneltä sitten tämän ja yhden toisen, kokoruskean lätsän, ja ihan jees hattuhan tämä on.
Myöhemmin yhytin vielä kustantamomme varastokissan päivystämästä varastosta. Ei mikään kovin noheva katti tämä, mutta kyllä se yksinkertaisista varastohommista, kuten lonkan vetelystä, hyvin selviää.