Trans in lation

Trans in lation

Yläviistosta otettu selfie. Istun tietokoneen ääressä jumppapallon päällä. Ylläni on lyhyt läpikuultava kukallinen ja pitsisomisteinen mekko ja sukkanauhat. Naama kiiltelee rasvaisena ja virnistän maanisesti.Kavereiden kesken tuli fedissä taas juteltua härskejä, ja totta kai mainitsin siinä yhteydessä myös joskus aikoinaan tekemäni pornosuomennokset. Siis ne kaksi Phil Andros -homopornoromaania, jotka Into Kustannus vuonna 2013 julkaisi: Kädet ylös, housut alas! ja Kreikkalainen naimajuttu. Hetkeä myöhemmin lisäsin keskusteluun oheisen valokuvan ja mainitsin, että tältä muuten näytin 11 vuotta sitten kun suomensin niitä. ”Juuri oikea tapa kääntää kyseisiä kirjoja”, kommentoi kaverini. Heitin siihen, että voisin vaikka lisätä kuvan erinäisiin ammatillisiin hakemistoihin profiilikuvakseni. Noh, kaverini siihen, että ”transest lations possible”, ja minä että siinäpä slougani!

Ja vaikka ihan tuota kuvaa en ammatillisiin profiileihini liittäisikään, niin ei minun sitä toisaalta piilotellakaan tarvitse. Olen joka tapauksessa käyttänyt toista, hiukan toisella tavalla suorasukaista kuvaa kahdessakin ammatillisessa hakemistossa, nimittäin Suomen freelance-journalistien ylläpitämässä Freeluettelossa (jossa profiili-id:ni muuten näyttää olevan 666, heh!) sekä Expertisecentrum Literair Vertalenin ylläpitämässä hollantilaisen kirjallisuuden kääntäjäluettelossa. Suorasukaista tässä kuvassa ei suinkaan ole paljas pinta, vaan enemmänkin paljas sisin: olen silminnähden trans, ja asiaa alleviivatakseni seison vielä sellaisen kadunnimikyltin vieressä, jossa lukee Trans (kyseinen katu muuten sijaitsee Utrechtin keskustassa).

Selfie, jossa katson kameraan. Kaulassani on melkein sateenkaaren väreissä hehkuva huivi, päässäni on violetti seilorilakki ja rillini ovat ihan pölyiset. Taustalla on vanha tiilinen rakennus, jonka seinässä on kyltti jossa lukee Trans.Sillä vaikken suoranaista pornoa olekaan pitkään aikaan kääntänyt, niin sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevä kirjallisuus näyttää jossain määrin muotoutuneen yhdeksi erikoisaloistani kääntäjänä. Sukupuoli-identiteetin etsiminen ja seksikokeilut olivat nimittäin teemana niin toissa vuonna ilmestyneessä Marieke Lucas Rijneveldin Illan epämukavuudessa kuin myöhemmin tänä keväänä ilmestyvässä Tobi Lakmakerin Seksuaalisuuteni historiassa. Käännän minä toki muutakin, mutta ei tämmöinen trans-laattoriksi profiloituminen minua mitenkään suoranaisesti haittaa!

Vuonna 2023 luin rennommin

Vuonna 2023 luin rennommin

Takanreunalla kaksi kirjaa: Tiitu Takalon ja Tiina Männistö-Funkin Polkimilla sekä Juha-Pekka Koskisen Luciferin oppipojat.On taas aika laatia katsaus vuoden aikana luetuista kirjoista. Viime vuoden lukuraportissa mainitsin moneen kertaan, miten yleisvointi on uupunut, joten päätin lähteä vuoteen 2023 turhia pingottamatta. Melko rennosti lukemisteni suhteen eteninkin: luin vuoden aikana 108 kirjaa eli yhden vähemmän kuin viime vuonna, mutta Goodreadsin mukaan näissä kirjoissa on yhteensä 33646 sivua eli vähemmän kuin viimevuotisissa kirjoissa. Itse asiassa näin pieneen sivumäärään jäin viimeksi vuonna 2017, ja totta puhuen tässäkin määrässä on ilmaa, sillä siinä on mukana myös jokunen kesken jättämäni kirja. Aina ei siis tarvitse ylittää aiempia tuloksia.

Arvosanajakauma näyttää tutulta

Olen jo vuosia huomannut, että kirjoille antamani tähtiarvosanat noudattavat varsin tarkkaan symmetristä jakaumaa ja keskiarvo on lähellä kolmea tähteä. Myös vuonna 2023 keskiarvoksi tuli 2,95, ja jakauma näyttää tältä:

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 4 kpl
⭐️⭐️⭐️⭐️ 29 kpl
⭐️⭐️⭐️ 34 kpl
⭐️⭐️ 24 kpl
⭐️ 9 kpl

Tänä vuonna jätin peräti kahdeksan kirjaa tähdittämättä eri syistä, joko siksi, ettei kielitaitoni ollut riittävä kirjan arviointiin, tai vaikka siksi, että luin kirjaa töiden takia enkä siksi miettinyt tähditystä.

Niin ikään jatkoin vuonna 2023 lukujonon häntäpään tyhjentämistä eli pisimpään lukuvuoroaan odottaneiden kirjojen lukemista. Niinpä suurin osa vuoden aikana lukemistani kirjoista oli vuonna 2019 hankittuja. Se olikin kirjahankintojen hullu vuosi, kun silloisen kotimme lähellä toimi jonkin aikaa uusi halpakirjakauppa ja kirjamessuiltakin tuli löydettyä vaikka mitä. Ja vieläkin lukujonossa on 60 vuonna 2019 hankittua kaunokirjaa!

Ei anglokirjoja

Asetin vuodelle 2023 oikeastaan vain yhden lukuhaasteen: en lue yhtään kirjaa, joka on alun perin ilmestynyt englanniksi. Ja haaste onnistuikin lähes täydellisesti! Yksi lipsahdus minulle sattui, nimittäin kun istuin junassa vailla muita kirjoja ja aloin lukea puhelimelta jotakin e-kirjaa, ja vasta jälkeen päin tajusin, että sehän olikin yhdysvaltalainen kirja… Noh, ehkä yksi lipsahdus ei ole kovin paha särö kokonaisuudessa. Lisäksi luin kolme englanniksi käännettyä kirjaa.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 89 4 93
– alkukielisiä (50) (4) (54)
– suomennettuja (39) (0) (39)
englanniksi 3 1 4
hollanniksi 2 1 3
ruotsiksi 3 0 3
ranskaksi 1 1 2
norjaksi 1 0 1
saksaksi 1 0 1
esperantoksi 1 0 1
yhteensä 101 7 108

Alun perin englanniksi julkaistujen kirjojen välttely näkyy lukutilastoissa selvästi. Koskaan ennen kymmenvuotisen mittausjakson aikana en ole lukenut näin paljon nimenomaan suomeksi. Totuttuun tapaan suomalaisen kirjallisuuden osuus on suurempi kuin käännöskirjallisuuden. Muita kieliä taas luin tänäkin vuonna varsin satunnaisesti, ja kiinnostavasti tänä vuonna kävi niin, että englanti putosi ansaitsemaansa asemaan eli yhdeksi kieleksi muiden rinnalle. Hollanninkielisiä kirjoja taasen luin hävettävän vähän — johan minun ammattitaidon ylläpitämiseksikin pitäisi lukea niitä enemmän.

Ruotsiksi lukemani kirjat liittyivät tällä kertaa ennen kaikkea työhön — mukana on siis kaksi ruotsalaista kirjaa, jotka olen tänä vuonna suomentanut. Ranska, norja ja saksa taas liittyivät tekemiini interrail-matkoihin: otin matkalukemiseksi kirjoja niillä kielillä, jonka kielisten maiden läpi olin aikeissa matkata. Esperantokin oli minulla matkalukemisena, lähinnä sillä ajatuksella, että kun matkalle ottaa kirjoja, joita lukee tavanomaista hitaammin, ei tarvitse kantaa mukana niin monta kirjaa.

Vuoden parhaat kirjat

Viiden tähden kirjoja luin tänä vuonna neljä kappaletta, kaikki kaunokirjallisuutta: Peter Høegin Susanin vaikutus (suom. Katriina Huttunen), John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen (suom. Jaana Nikula) ja Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta (suom. Armas Hämäläinen) olivat kaikki erinomaisia kirjoja — samoin kuin monet neljän tähden kirjoistakin — mutta vuoden parhaaksi lukuelämukseksi nostan silti Juha-Pekka Koskisen Luciferin oppipojat, josta kirjoitin seuraavasti:

Erinomaisen vetävä ja kiinnostavasti rakennettu scifiseikkailu, jossa jossitellaan ihmisten alkuperästä, pohditaan orjuuttamisen ja eläinteollisuuden moraalia ja yritetään selvitä vainoharhojen kanssa monta kuukautta avaruusaluksella. Lajityypin kliseitä hyödynnetään tehokkaasti niin, ettei lukijaa aliarvioida hetkeäkään. Vahva suositus!

Tietokirjojen osalta vuosi jäi varsin valjuksi, eikä yksikään teos noussut viiden tähden arvoiseksi. Neljä tähteä ansaitsi kuitenkin Tiitu Takalon ja Tiina Männistö-Funkin sarjakuvamuotoinen tietokirja Polkimilla nyt, ennen ja tulevaisuudessa:

Tutkimustietoa, henkilökohtaisia muistelmia ja tulevaisuudenvisioita yhdistelevä sarjakuva polkupyöräilyn historiasta Suomessa ja vähän muuallakin. Erityisfokuksessa on kaksi kaupunkia, Turku ja Tampere, mutta käsitellyt asiat ja näkökulmat ovat yleistettävissä oikeastaan mihin tahansa suomalaiskaupunkiin. Hyvä ja tiivis paketti perusasioista!

Tappavan tylsät lukukokemukset

Jätän kirjoja kesken tosi harvoin, yleensä kerran kahdessa vuodessa. Tänä vuonna jätin kesken kuitenkin peräti kolme kirjaa: Gabriel García Márquezin Rakkautta koleran aikaan (suom. Matti Brotherus), Vicki Baumin Amo kaj morto en Balio (esp. tuntematon) sekä huonoimpana kaikista Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, josta kirjoitin:

Ei pygee. Jätän kesken 70 sivun jälkeen. Justiinsa tämmöistä tiskirättirealismia, jota lukiessa kuolin Disco Elysiumissa. En halua ottaa sitä riskiä oikeasti.

Minä lukijana vuonna 2024

Vuoden 2023 lukemista leimasi siis rennosti ottaminen ja armollisuus itseä kohtaan sekä englanninkielisyyden ylivallan vastustaminen. Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen vuoteen kokonaisuutena: vaikken ihan niin hirveästi huippuelämyksiä kokenutkaan (etenkin kun kyse oli pitkälti lukujonoon hankitun valtavan tarjouskirjasuman purkamisesta), niin ainakin sain tavanomaista laajemman kattauksen kirjallisuutta eri puolilta maailmaa — luinhan mm. 38 suomennettua kaunokirjaa, joiden alkukieli ei ole englanti.

Tämän painotuksen seurauksena lukujononi hännillä keikkuu nyt kuitenkin peräti 45 englanninkielistä ja 11 englannista suomennettua romaania, ja joskushan nekin on luettava. Niinpä en vuonna 2024 jatka anglovälttelyhaastetta ihan samassa mitassa, mutta kuitenkin aion pitää huolen, että enintään joka toinen kirja on anglokirja. Lisäksi minun on ihan ammatillisistakin syistä ryhdistäydyttävä hollantilaisen kirjallisuuden lukemisessa, joten aion lukea vähintään yhden hollantilaisen kirjan kuussa. Sen enempää lukuhaasteita en aio itselleni asettaa, vaan suhtaudun lukemiseen edelleen melko rennosti ja itselleni armollisesti.

Jo vuonna 2023 muutin lukupäiväkirjani pitämistä siten, että julkaisin arviot lukemistani kirjoista enää vain Kirjakasassa enkä lainkaan Goodreadsissa. Käytin kuitenkin Goodreadsia vielä lukemieni kirjojen listaamiseen, koska siellä kirjojen sivumäärätiedot ovat keskimäärin täsmällisempiä kuin Kirjakasan käyttämissä tietokannoissa. Mutta kuten tänä vuonna tuli oikein selvästi huomattua, eivät nämä sivumäärätilastotkaan kovin täsmällisiä ole, sillä lukuun sisältyy myös mm. kesken jätettyjen kirjojen sivumäärä. Niinpä ajattelin, että paskaaks tässä tilastoimaan. Lopetan siis sivumäärien kyttäämisen ja sitä myöten myös kaiken lukemiseni kirjaamisen Goodreadsiin. Vuoden 2024 alusta alkaen pidän lukupäiväkirjaa yksinomaan Kirjakasassa.

Syksyn 2023 uudet Bataranam-novellit

Syksyn 2023 uudet Bataranam-novellit

Vuonna 2023 julkaisuluetteloni kasvoi kahdella uudella alkuperäisnovellilla. Kumpikin novelleista sijoittuu Bataranamiin, mutta hyvin eri aikaan ja hyvin erilaiseen ympäristöön.

Rauhantekijä-antologiassa (Kustannus Aarni 2023) on 20 tekstiä — novellia tai esseetä — sodasta ja rauhasta. Tekstit kerättiin Ukrainan sodan alkamisen jälkeen julistetulla kirjoituskilpailulla vuonna 2022, joten antologian teksteissä painottuu luonnollisesti Ukrainan sota ja Venäjä sodan osapuolena. Oma novellini Yöllisen koiran esimerkillinen tapaus poikkeaa yleislinjasta melko paljon. Tässä poliittisessa satiirissa seikkailevat Ei kaikki pinnat kireällä -romaanista (Osuuskumma 2018) tutut bataranamilaisministerit Salsabilla Renaldiputri ja Jufrou Smir, mutta tällä kertaa he tapaavat 1990-luvulla kansanmurhaoikeudenkäynnin merkeissä.

The Bicyclists Guide to the Galaxy (Microcosm Publishing 2023) jatkaa feminististä Bikes in Space -antologiasarjaa. Tällä kertaa antologian teemana ovat kirjat ja polkupyörät. Oma novellini The Wheels of False Gods (jota ei siis ole vielä julkaistu suomeksi) sijoittuu Bataranamiin juuri ennen eurooppalaisten saapumista — aikaan, jolloin valtakuntaa ei vielä edes kutsuttu Bataranamiksi. Pyhiä kirjoituksia laaditaan punomoissa punomalla kasvien siemeniä yhteen, ja rankan sadekauden jälkeen punojat kauhukseen huomaavat kosteuden tekevän tuhojaan punostossa. Tästä käynnistyy tapahtumaketju, jonka seuraukset itse asiassa kantavat tätä novellia pidemmälle, vaikkei sitä yksin tästä tarinasta voi tietää.

Nautinnollisia lukuhetkiä velopunkin parissa!

Teostietojen tuonti Kirjakasan tietokantaan

Teostietojen tuonti Kirjakasan tietokantaan

Kirjakasan logo: kirjoista rakennettu korttitalo.Tammikuussa 2022 avaamani Kirjakasa-lukijayhteisö on kasvanut runsaan vuoden mittaan ihan mukavan leppoisaa tahtia. Uudet ihmiset ovat edelleen tervetulleita, joten mikset sinäkin liittyisi sinne ja alkaisi keskustella lukemisistasi muiden kanssa?

Yksi yleisimmistä toimista, joita Kirjakasan uudet jäsenet tekevät, on vanhojen lukutilastojen tuonti muusta tietokannasta, tyypillisesti Goodreadsista. Kirjakasan moottorina toimivassa Bookwyrm-ohjelmassa onkin tietojen tuontiin erinomaiset toiminnot. Mutta kovin usein Kirjakasan käyttäjäkokemuksena on valitettavasti se, että varsin monen kirjan tuonti epäonnistuu. Selitän seuraavaksi, mistä se johtuu ja kuinka tietojen tuonnissa voi onnistua paremmin.

Kirjoja ei aina löydy Bookwyrmin tuntemista tietokannoista

Bookwyrm on federoituva ohjelmisto, mikä näkyy mm. siinä, että teostietoja haetaan kaikkien erillisten Bookwyrm-palvelinten tietokannoista. Niinpä Kirjakasan kautta haettu kirja löytyy, jos se on jo joskus aiemmin tallennettu Kirjakasan tai minkä tahansa muun Bookwyrm-palvelimen tietokantaan.

Bookwyrm osaa hakea teostietoja myös kahdesta ulkoisesta tietokannasta: OpenLibrarysta ja Inventairesta. Jos kirja löytyy jommastakummasta näistä, se voidaan tuoda Kirjakasan paikalliseen tietokantaan.

Erityisesti on syytä huomata, että Bookwyrm ei — ainakaan tällä hetkellä — voi hakea teostietoja kaupallisista tietokannoista, esimerkiksi Goodreadsista, LibraryThingistä tai Amazonista, tai eri julkisten kirjastojen tietokannoista, esimerkiksi Helmetistä.

Ja tässä piileekin keskeinen syy siihen, miksi monet Kirjakasan jäsenet eivät onnistu tuomaan teostietojaan: OpenLibrary sisältää hyvin vähän suomalaisten kirjojen tietoja, ja Inventaire puolestaan sisältää vain käyttäjien sinne tallentamia kirjoja. Toisaalta myös ratkaisun avain sisältyy tähän.

Inventaire auttaa teostietojen tuonnissa

Inventaire on vapaa ja avoimen lähdekoodin kirjastotietokanta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on luetteloida käyttäjiensä kirjoja ja kirjastokokoelmia. Inventaire eroaa Bookwyrmistä mm. siinä, että siellä ei ole lukuseurantatoimintoja tai mahdollisuutta samanlaiseen sosiaaliseen yhteydenpitoon. Mutta kirjastotietokantana se on kelvollinen. Niinpä Inventairea voi hyödyntää, kun tuo teostietoja kaupallisista palveluista Kirjakasaan.

Ennen kuin tuot teostietoja Kirjakasaan, toimi seuraavasti:

  1. Mene Inventaireen ja rekisteröi käyttäjätili. (Tämä tili on täysin riippumaton Kirjakasan tilistä.)
  2. Lisää kirjoja Inventairen tietokantaan (Add books -> Import) esim. Goodreadsin csv-tiedostosta. TÄRKEÄÄ: Valitse tuomiesi kirjojen näkyvyydeksi julkinen (Public), muussa tapauksessa Bookwyrm ei onnistu löytämään Inventaireen lisäämiäsi kirjoja.
  3. Kun Inventairen tuonti on käsitellyt kirjat, lisää samat kirjat Kirjakasan tietokantaan samasta csv-tiedostosta. Nyt Kirjakasan pitäisi löytää suurin osa teostiedoista.

Velopunkkia italiaksi

Velopunkkia italiaksi

Ciclotopia-antologian piirretty kansikuva, jossa on useita ihmisiä polkupyörän selässä puista ja polkupyöristä muodostuvan metsän keskellä.Voi mikä juhlapäivä: minua on ensi kertaa julkaistu italiaksi!

Future Fiction -spefikustantamo on julkaissut Ciclotopia: Fantascienza femminista su due ruote -antologian, joka sisältää joukon yhdysvaltalaisen Elly Blue Publishing -kustantamon Bikes in Space -fillarispefiantologiasarjassa alun perin julkaistuja novelleja. Mukana on myös vuonna 2020 Dragon Bike -antologiassa ilmestynyt velopunk-novellini Beasts of Bataranam. Novellit ovat italiantaneet Chiara Rizzo ja Viola Volpi, joskaan en ihan tarkkaan nyt osaa sanoa, kumpi heistä on kääntänyt juuri minun novellini. Mutta näin se velopunkin maailmanvalloitus etenee!

The Bicyclist's Guide to the Galaxy -antologian piirretty kansikuva, jossa polkupyörä ajaa ylös kirjapinon kylkeä, ja taustalla on kaikenlaisia muita teemoja.Eikä siinä kaikki. Loppuvuonna Bikes in Space -sarjan seuraavassa antologiassa ilmestyy toinen englanninkielinen velopunk-novellini, Wheels of False Gods. Kirjastoteemaisen antologian nimi on The Bicyclist’s Guide to the Galaxy: Feminist, Fantastical Tales of Books and Bikes. Novellissa seikkaillaan tuttuun tapaan Bataranamissa, ja niin ikään tuttuun tapaan Bataranam näyttäytyy jälleen kerran aivan erilaisena paikkana.

Kohtuullisen kelpo kirjavuosi 2022

Kohtuullisen kelpo kirjavuosi 2022

Vuosi vaihtuu, ja uuden kodin kirjahyllyt alkavat saada järjestystä. Niinpä on taas hyvä hetki tehdä yhteenveto siitä, mitä on tullut vuoden aikana luettua ja mitä ensi vuoden lukulistalla on luvassa. Ja vaikka tällä hetkellä tuntuu, että eihän tässä ole viime aikoina tullut jaksaneeksi lukea oikein mitään, niin koko vuoden kertymäksi näyttää silti tulleen 108 kirjaa ja Goodreads-laskurin mukaan 38 608 sivua. Sehän on peräti enemmän kuin viime vuonna! Alkuvuoden lukutahti olikin mitä mainioin, mutta kesällä elämään tuli erinäisiä stressitekijöitä niin, että loppuvuonna sai suorastaan sinnitellä saadakseen kirjoja luettua. Niinpä saa nähdä, mitä ensi vuodesta tulee.

Arvosanajakaumassa ei yllätyksiä

Olen jo vuosia huomannut, että kirjoille antamieni tähtiarvosanojen jakauma on varsin symmetrinen ja keskiarvo lähellä kolmea tähteä. Niin tänäkin vuonna: keskiarvoksi tuli 3,04, aavistuksen viimevuotista korkeampi.

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ 7 kpl
⭐️⭐️⭐️⭐️ 25 kpl
⭐️⭐️⭐️ 47 kpl
⭐️⭐️ 21 kpl
⭐️ 7 kpl

Jo kahtena edellisenä vuonna luin systemaattisesti etenkin lukujonon hänniltä pisimpään lukemista odottaneita kirjoja. Viime vuoden jälkeen lukujonoon jäi vielä kourallinen ennen vuotta 2018 hankittuja kaunokirjoja, ja ne sain vihdoin kaikki raivattua tänä vuonna. Jatkoin samalla vauhdilla vuonna 2018 hankittuihin kirjoihin, ja niitä on lukujonossa tällä hetkellä enää kaksi. Niinpä ensi vuonna pääsen sukeltamaan vuoden 2019 hankintoihin.

Toinen vuoden 2022 lukulistoja hallinnut teema oli kesällä käynnistynyt tietokirjaprojekti kielistä ja kielitieteestä. Siihen liittyen luin heinäkuusta alkaen paljon lähdekirjallisuutta. Kokonaisuudessaan luettujen tietokirjojen määrä ei kuitenkaan noussut päätähuimaavaksi.

Suomenkielisyys korostui

Viime vuodenvaihteessa asetin tavoitteeksi lukea vähemmän englanninkielistä ja enemmän suomenkielistä. Tässä onnistuinkin oikein hyvin, sillä suomi nousi takaisin tutulle paikalleen kielitilaston kärkeen. Muiden kielten osalta en tälle vuodelle asettanut mitään tavoitteita, ja ehkä pitkälti väsymyksestä johtuen en sitten kovinkaan monta muunkielistä kirjaa tänä vuonna jaksanutkaan lukea.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 63 12 75
– alkukielisiä (32) (11) (43)
– suomennettuja (31) (1) (32)
englanniksi 14 13 27
hollanniksi 4 0 4
espanjaksi 1 0 1
viroksi 1 0 1
yhteensä 83 25 108

Vuoden parhaat kirjat

Viiden tähden kirjojen määrä nousi jonkin verran viimevuotisesta, ja etenkin kaunokirjallisuuden kohdalla on vaikea valita, minkä kolmesta huipputeoksesta nimittäisin parhaaksi. Ensimmäistä kertaa lukemani Kalevala on ilman muuta ehdotonta huippua, ja siitä ammentava J.-P. Koskisen Kalevanpoikien kronikka mitä mainiointa viihdettä. Mutta ehkä sykähdyttävimmän vaikutuksen silti teki Umberto Econ 1980-luvulla kirjoittama salaliittofarssi Foucaultin heiluri, jota kommentoin mm. näin:

Mielenkiintoista muuten, vasta eilen illalla, luettuani taas sata sivua kirjaa, tulin tietokoneelle istumaan ja ensimmäiseksi näin jonkun väittävän saaneensa käsiinsä aiemmin tuntemattomia temppeliherrain salaisuuksia sisältävän vanhan käsinkirjoitetun muistikirjan — SATTUMAAKO?! Kolmannesvuosisata ilmestymisensä jälkeen Foucaultin heiluri on vain entistäkin ajankohtaisempi, ja mikä parasta, sekä älykäs että hauska.

Kaikki viiden tähden tietokirjat olivat tällä kertaa kielitiedettä. Niistä vaikuttavimmaksi teokseksi nousi lopulta monen tekijän The world atlas of language structures:

Äärimmäisen kiinnostava kokoelma, erityisen avartavaa ja valaisevaa luettavaa, jos kokemus eri kielistä rajoittuu lähinnä eurooppalaisiin kieliin tai muihin yleisiin kieliin ja tuntuu, että jokin kielen piirre on normaali tai harvinainen (aika usein saa huomata, että asia on juuri päin vastoin).

Pökäleiden pökäle

Yhden tähden kirjojakin osui tänä vuonna kohdalle seitsemän kappaletta. Suurin osa niistä oli kuitenkin lähinnä tylsiä ja mitäänsanomattomia, joten todellisen mahtipökäleen valinta ei ollut kovin vaikeaa. Hans Christian Andersenin saduista on varmasti julkaistu lukemattomia eri käännöksiä lukemattoman monena erilaisena kokoelmana, mutta meidän hyllyymme on ilmeisesti päätynyt niistä kaikkein surkein:

Tämä nimenomainen laitos (Wordsworth Classics) on vielä erityisen huono: käännös tanskasta englantiin on tosi mekaaninen ja kömpelö, lopputulosta ei ole oikoluettu ollenkaan, ja jos tämä ei olisi jo parikymmentä vuotta vanha voisin epäillä konekäännökseksi. Edes kääntäjän nimeä ei mainita, mikä on aina laadun merkki (tällä voi muuten hyvinkin olla useita kääntäjiä, koska luettavuus vaihteli tosi paljon).

Goodreads hiiteen — Kirjakasa on täällä!

Kirjavuoden 2022 merkkipaaluihin on laskettava myös se, että avasin tammikuussa oman kirjoihin keskittyvän somepalvelun, Kirjakasan. Käyttötarkoitukseltaan Kirjakasa vastaa paljolti Goodreadsia, ja olenkin tänä vuonna julkaissut omat arvioni kaikista lukemistani kirjoista nimenomaan siellä. Kokonaan en ole vielä Goodreadsista luopunut, sillä se on tilastonpitoon vielä kätevämpi kuin Kirjakasa. Tämä odotettavasti muuttuu tulevaisuudessa.

Vuoden 2023 lukusuunnitelmia

Kuten on varmaan jo tullut ilmi, olen tällä hetkellä melkoisen kokonaisuuvahtanut ja jopa kirjojen lukeminen on viime kuukausina tökkinyt. Niinpä en ole suunnitellut ensi vuodelle mitään kunnianhimoisia tavoitteita. Edes Perkeitä ei ole enää ensi vuonna perattavana. Aloitetaan kevyesti ja katsotaan, mihin vuosi kehittyy.

Yhden haasteen aion kuitenkin toteuttaa. Olen nimittäin iät ja ajat harmitellut englannin ylivaltaa kaikessa, myös kirjallisuudessa. Englanninkielistä tai alun perin englanniksi kirjoitettua kirjallisuutta on vaikea välttää, jos lukee paljon. Joten vuonna 2023 en aio lukea yhtäkään kirjaa, joka on alun perin ilmestynyt englanniksi. (Sallin tähän yhden poikkeuksen: opiskeluihin tai työhön liittyvät kirjat, joita ei voi välttää, jos haluaa suorittaa sen, mitä varten niitä luetaan.) Odotan tämän haasteen parantavan keskimääräistä lukunautintoani. Ja toivon mukaan tämä ei edes tuota minulle ylivoimaisia hankaluuksia, sillä vuonna 2019 hankituissa kirjoissa on ihan riittämiin suomalaisia ja alun perin muulla kielellä kuin englanniksi julkaistuja kirjoja.

Turhia pingottamatta siis kohti vuotta 2023.

Puolimatkassa perjekunto petti

Puolimatkassa perjekunto petti

Viime vuoden viimeisenä päivänä julkaisin Perkeet-lukuhaasteen viimeistä kertaa, koska uumoilin, että eiköhän tätä leikkiä ole jo tarpeeksi monta vuotta leikitty. Mutta kunnianhimoisena kasvatin haastekohtien määrän tavanomaisesta kolmestatoista peräti seitsemääntoista, jotta viiden vuoden haastekohtien yhteismääräksi saatiin kaunis tasaluku 69. Valitettavasti kunnianhimo kostautui. Perkeet ei todellakaan ole mikään heikkohermoisten lukuhaaste, ja niin siinä sitten kävi, että vuoden 2022 mittaan hermoni heikkenivät ja haasteen suoritus jäi puolitiehen.

Ja se on tosiaan loppu nyt; vuodelle 2023 ei tule enää Perkeet-lukuhaastetta. Deal with it 😎.

Kaikkiaan onnistuin lukemaan haastetta varten tällä kertaa vain kahdeksan kirjaa, joille annoin arvosanaksi keskimäärin 2,25 tähteä. Keskiarvo jäi yhtä matalaksi kuin vuonna 2020, eli olin todellakin onnistunut kaapimaan luettavaksi varsinaisia laarinpohjia. Jos olisin saanut loputkin kohdat suoritettua, niin en epäile, etteikö keskiarvo olisi painunut vieläkin alemmas… Mutta se spekulaatiosta, käydäänpä nyt läpi, mitä onnistuin lukemaan ja mikä jäi suorittamatta.

1. Jumppa- tai kuntoiluohjekirja — Arnold Schwarzenegger & Bill Dobbins: Bodaa Arnoldin kanssa

⭐️⭐️⭐️ Tätä lukiessa en todellakaan bodannut mukana, vaan röhnötin sohvalla. Lihaksia alkoi särkeä jo pelkästään tekstin lukeminen ja kuvien katselu. Tekstiä on jopa sen verran että voi sanoa lukemiseksi, muttei se tietenkään mitään kovin vaativaa ole, Arskalle sopivalla no bullshit -tyylillä.

2. Jonkun yhdestä kirjasta kuuluisan kirjailijan tuntemattomaksi jäänyt teos

😪

3. Konekäännetty kirja (vinkki: voit myös itse konekääntää tekijänoikeuksista vapautuneen teoksen)

😪

4. Kirja, jonka olet jättänyt kesken tai johon olet vannonut olevasi koskematta enää ikinä — Hans Christian Andersen: Andersen’s Fairy Tales

⭐️ No vihdoinkin sain tämän pökäleen luettua. Andersen on näköjään kirjoittanut kourallisen ihan ok satuja, jotka kaikki tuntevat, sekä muutaman kymmenen huonon tai tyhjänpäiväisen sadun, joista monia en muista koskaan kuulleeni. Tämä nimenomainen laitos (Wordsworth Classics) on vielä erityisen huono: käännös tanskasta englantiin on tosi mekaaninen ja kömpelö, lopputulosta ei ole oikoluettu ollenkaan, ja jos tämä ei olisi jo parikymmentä vuotta vanha voisin epäillä konekäännökseksi. Edes kääntäjän nimeä ei mainita, mikä on aina laadun merkki (tällä voi muuten hyvinkin olla useita kääntäjiä, koska luettavuus vaihteli tosi paljon).

Tämä kelpaa haasteeseen, koska oikeastaan annoin tämän suhteen jo periksi ennen vuodenvaihdetta ja olisin hyvinkin voinut jättää kesken, ellei olisi ollut tätä perjekohtaa kannustamassa.

5. Laulukirja — ilman, että sinä tai kukaan muu laulaa tai soittaa mukana — Armas Maasalo, Taneli Kuusisto & Aleksi Lehtonen: Koraalikirja I, virret 1–370

⭐️⭐️ Tämä laitos perustuu vuoden 1938 virsikirjaan, eli mukana on tuhti annos paatosta ja itseinhoa. Virsisanoitukset ilman säestystä ja putkeen luettuna ovat tosi monotonisia ja rytmiltään hakkaavia. Vaan mitäpä sitä ei perkeisiin tekisi. Onneksi on paatosta.

6. Kirja, joka sinun piti lukea aikoinaan koulussa ja josta et silloin tykännyt

😪

7. Vitsikirja 1970-, 80- tai 90-luvulta

😪

8. Kirjalla on vastenmielinen nimi

😪

9. Käytöstapaopas — Huomioitsija: Seuratavat

⭐️⭐️⭐️ Käytöstapaopas vuodelta 1947 sisältää hakuteosmaisesti aakkosjärjestyksessä erilaisia artikkeleita seurapiirielämään ja yleensä sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä aiheista. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että onneksi en kuulu seurapiireihin.

10. Sellaisen suvun sukuhistoriikki, johon sinulla ei ole mitään yhteyksiä

😪

11. Sellaisen suomalaisen maalaiskunnan historiikki, johon sinulla ei ole mitään yhteyksiä

😪

12. Geneerinen runoantologia vailla selkeää kantavaa teemaa — Aale Tynni: Tuhat laulujen vuotta

⭐️⭐️ Tämän antologian ainoana teemana on, että runot on kirjoitettu ”länsimaissa” joskus viimeisten tuhannen vuoden aikana. Kuten odottaa sopii, kokonaisuus liukuu pompöösistä höyhenenkevyeen ja takaisin aika monta kertaa. Ehkä vaikuttavinta antologiassa on se, että Aale Tynni on ihan itse suomentanut lähes kaikki runot, ja alkukieliähän on tosiaan vaikka kuinka monta. Vau! Noin muuten vähän puuduttavahko, joskin nopealukuinen kirja.

13. Mainoksessa tai myymäläsisustuksessa somisteena käytetty kirja

😪

14. Jonkin teollisuusyrityksen (ei kustantamon!) julkaisema, sen omaan toimialaan liittyvä tietokirja — David Worsley: The Geological History of Svalbard: Evolution of an arctic archipelago

⭐️⭐️ Öljy-yhtiö Statoil on julkaissut vuonna 1986 tällaisen runsaan satasivuisen kuvakirjan, jossa esitellään huikaisevan kauniita maisemia ja kiehtovia yksityiskohtia Huippuvuorten kivikoista, mutta kuvien lomassa on myös paljon tekstiä, ja se on ihan oikeaa tiukkaa geologista tekstiä. Pohjavire on totta kai semmoinen, että mistä päin saaristoa ja niitä ympäröivää merenpohjaa voisi löytyä hyödynnettäviä hiilivetyjä, mutta tämä suoranainen öljypropaganda lyö silmille oikeastaan vain johdannossa ja loppusanoissa ja kaikki muu teksti siinä välissä menee reippaasti tällaisen humanistin hilseen yli.

15. Pankin, vakuutusyhtiön tai muun rahoituslaitoksen julkaisema, kotitalouksille suunnattu tietokirja — Pentti Rissanen: Pörssiyhtiöt 1974

⭐️⭐️ Tämä Kansallis-Osake-Pankin julkaisema kirja esittelee Helsingin arvopaperipörssissä vuonna 1974 noteerattujen yhtiöiden tunnuslukuja, johtaja- ja toimipaikkatietoja sekä toimitusjohtajien katsauksia. Kaikki käyrät näyttävät hienosti yläviistoon! Lisäksi kirjassa on eri toimialojen yleisnäkymiä sekä luettelo vuosina 1962–1974 toimeenpannuista osakeanneista (tämän osakeantiosion jätin lukematta, en vaan pygennyt).

Kirjasesta teki kiinnostavan se, että se on lähes puoli vuosisataa vanha, ja siten se tarjosi mukavan pilkahduksen uusliberalismia ja kasinotaloutta edeltäneeseen vuorineuvosajan Suomeen, jossa tehtaat olivat vielä tehtaita, yhtiöiden nimet ihan oikeaa kieltä ja laulu 20 perheestä piti vielä kutinsa. Tämän jos saisi vielä äänikirjana luettuna mustavalkotelevisioaikakauden dokumenttiselostajan äänellä.

16. Guinnessin ennätyskirja — mielellään reilusti vanhentunut

😪

17. EVA:n, muun työnantajajärjestön tai ammattiliiton julkaisema kirja — jos mahdollista, omaan asemaasi nähden vastakkaiselta taholta — Heikki Jokinen: Vapauden valtakunta. Freelance-journalistin opas

⭐️⭐️⭐️ Tämä ammattiliiton julkaisu ei ole edes omaan asemaani nähden vastakkaisesta asemasta, vaan valitsin tämän aika lailla laiskuuttani, oma ammattiliittoni nimittäin lähetti tämän minulle postissa. En tee varsinaista journalistista työtä, joten kirjan tiedot koskevat minua vain osittain. Olen lisäksi ollut freelance-kääntäjä jo 14 vuotta, joten nekään tiedot, jotka koskevat minua, eivät olleet minulle suoranaisesti uusia. Kyllä tästä nyt jokunen uusi detalji mukaan tarttui. Mutta monet tämmöiset detaljit, kuten erilaiset aikarajat ja prosenttiosuudet, ovat harmillisen muuttuvia tietoja, joten voipi olla että osa niistä on jo kirjan ilmestymisen jälkeen ehtinyt muuttua.

Uusi tietokirjaprojekti alkaa!

Uusi tietokirjaprojekti alkaa!

Kaunokirjallisuutta ja erilaisia asiatekstejä olen kirjoittanut ja kääntänyt jo pitkään, mutta nyt olen taas uuden edessä. Aloitan nimittäin tietokirjan kirjoittamisen! Kyseessä on kieltä ja kielitiedettä käsittelevä tietokirja nuorille, ja Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt minulle kirjan kirjoittamiseen puolen vuoden apurahan. Kiitos!

Idea tietokirjasta syntyi ensimmäisen kerran jo yli vuosikymmen sitten — en enää edes muista tarkkaan, milloin — kun huomasin, että aihetta käsittelevät lapsille ja nuorille suunnatut tietokirjat keskittyvät oikeastaan vain joko yhteen kieleen, suomalaisten kirjojen osalta suomeen, tai jonkin toisen yksittäisen kielen, kuten englannin tai ruotsin, opettamiseen. Mielestäni oli hyvin kummallista, että jotakin niin kokonaisvaltaista ja kaikkialla läsnä olevaa maailman ilmiötä käsittelevää yleisen tason lastenkirjallisuutta ei oikeastaan ole!

Aluksi olin siis ajatellut kirjoittaa aiheesta lastenkirjan, muun muassa siksikin, että minulla oli tuolloin kirjan kohdeyleisön ikäisiä lapsia, mutta hanke jäi höttöisen idean asteelle, muiden kirjoitusprojektien ja muun elämän jalkoihin. Muutama vuosi sitten idea heräsi uudelleen henkiin, ja kun lopulta muotoilin hankkeen työsuunnitelman apurahahakemukseen sopivaksi, päivitin hankkeen nuortenkirjaksi. Ei sillä, etteikö lastenkirjakin aiheesta olisi paikallaan, mutta nuortenkirja vastaa tällä hetkellä paremmin omaa kiinnostustani.

Ja nyt apurahan ansiosta kirjasta tulee vihdoinkin totta! Seuraavat puoli vuotta tutkin lähdekirjallisuutta ja kirjoitan nuorille sopivaa tietokirjatekstiä, ja rohkenen veikata, että aina uudelleen ja uudelleen kirjoittaminen ja tekstin tiivistäminen ja eläväksi saaminen on tässä hankkeessa se haastavin osuus — tekstimassaahan ei sinänsä tarvita paljon, mutta minunlaiselleni jaarittelijalle juuri se on haaste. Kuuden kuukauden kuluttua kirja on toivottavasti jo kutakuinkin valmis.

Paitsi tietenkin kuvituksen osalta. Kuvittaahan minä en itse osaa, ja apuraha myönnettiin minulle henkilökohtaisesti kirjoittamiseen. Jos joku haluaa kuvittaa kirjan ja tehdä kanssani yhteistyötä ja tiedostaa sen, että mahdollinen rahoitus kuvitukseen ei tule minulta vaan toivon mukaan myöhemmin löytyvältä kustantajalta, niin mielelläni keskustelen asiasta!

Muutakin uutta on kirjallisessa elämässäni tapahtunut (yksityiselämän uutiset jääkööt toiseen kertaan). Viime vuonna aloin tosissani panostaa kaunokirjallisuuden käännössopimusten saamiseen, ja ensimmäinen pitkään aikaan suomentamani romaani meneekin aivan kohta painoon ja ilmestyy syksyllä. Kyseessä on alankomaalaisen Marieke Lucas Rijneveldin romaani Illan epämukavuus (De avond is ongemak, 2018), jonka suomensin hollannista — ensimmäinen suomennostyöni hollannista muuten! Romaanien kääntäminen jatkuu sitten taas tämän apurahakauden jälkeen. Ja toivon mukaan myös omat kaunokirjalliset projektini ehtivät jossain vaiheessa edetä.

Het erkennen van gebarentalen op wettelijk niveau is een belangrijke stap om de rechten van dove mensen te realiseren, maar is alleen niet genoeg

Het erkennen van gebarentalen op wettelijk niveau is een belangrijke stap om de rechten van dove mensen te realiseren, maar is alleen niet genoeg

Dove mensen worden wereldwijd gediscrimineerd, op de ene plek meer dan op de andere, en de discriminatie van dove mensen gaat heel ver terug. Voor de beëindiging van discriminatie is het nodig om verschillende dingen op meerdere fronten te doen, bijvoorbeeld op het niveau van wetgeving, en daarom voert de Wereldfederatie van Doven (WFD) campagne zodat de rechten van doven en gebarentaligen in de nationale wetgeving van verschillende landen erkend zouden worden. Gebarentalen zijn erkend als natuurlijke talen bijvoorbeeld in het verdrag van de Verenigde Naties inzake de rechten van personen met een handicap uit 2006, en tot nu toe zijn gebarentalen op een nationaal niveau erkend in de wetgeving van 71 landen — met andere woorden er zijn nog meer dan 120 landen waar gebarentalen niet erkend zijn (WFD 2022).

De manier van erkenning van gebarentalen verschilt echter wel per land. De Meulder (2015) verdeelt de uitdrukkelijke wetgeving inzake gebarentalen in vijf categorieën. Tot de eerste categorie behoren landen waar gebarentaal in de grondwet genoemd is. Tot de tweede categorie behoren landen waar gebarentaal in de algemene taalwetgeving genoemd is. In de derde categorie zitten landen waar er een afzonderlijke wet of decreet inzake gebarentaal is. In de landen van de vierde categorie is er een afzonderlijke wet inzake gebarentaal en andere communicatiemethoden. In de landen van de vijfde categorie behoren de zaken betreffende gebarentalen tot een nationale taalcommissie. Bovendien is het mogelijk dat gebarentaal in wetgeving alleen impliciet genoemd is, bijvoorbeeld als een deel van wetgeving inzake handicappen.

Finland was het eerste land ter wereld waar een vermelding inzake gebarentaal in de grondwet was toegevoegd, slechts maanden voor Oeganda. In de Finse grondwet (731/1999) is genoemd dat de rechten van gebarentaligen in afzonderlijke wetten bepaald zouden worden. Dus gebarentaal is ook in vele andere wetten genoemd, bijvoorbeeld wetten inzake onderwijs, werkzaamheden van autoriteiten en vertolkingsdiensten. Er is in de grondwet niet uitgeweid welke expliciete gebarentaal is bedoeld, en een afzonderljike wet inzake gebarentaal (359/2015) was bepaald in Finland in 2015 die geen nieuwe rechten creëert voor gebarentaligen maar waar wordt gedefinieerd dat zowel de Finse als de Finland-Zweedse Gebarentaal wordt erkend.

In Nederland is het juridische proces betreffende de status van gebarentaal heel anders dan in Finland verlopen. De wettelijke erkenning van de Nederlandse Gebarentaal is vertraagd door bijvoorbeeld het feit dat zelfs het gesproken Nederlands niet in de wetgeving genoemd is (Wheatley & Pabsch 2012). De eerste vermeldingen over gebarentaal zijn zodanig in wetten inzake onderwijs en vertolkingsdiensten betreffende strafzaken gedaan. Een afzonderlijke wet inzake gebarentaal werd uiteindelijk in 2020 opgesteld (Wet erkenning Nederlandse Gebarentaal). De wet erkent o. a. de Nederlandse Gebarentaal als een officiële taal, beveelt dat autoriteiten ook in gebarentaal moeten informeren en geeft voor gebarentaligen het recht om gebarentaal te gebruiken in o. a. rechtszaken zodat de kosten van vertolking door de staat betaald zullen worden.

België is een federale staat die bestaat uit Vlaamstalig (of Nederlandstalig) Vlaanderen, Franstalig Wallonië en tweetalig Brussels Hoofstedelijk Gewest. De wetgeving betreffende talen vindt plaats op het regionale niveau. Daarom hebben de Vlaamse Gebarentaal, die in Vlaanderen wordt gebruikt, en de Frans-Belgische Gebarentaal, die in Wallonië wordt gebruikt, verschillende wettelijke statussen. Vlaamse Gebarentaal is erkend door een afzonderlijke wet inzake gebarentaal in 2006, en de taal heeft een van de sterkste posities van alle gebarentalen in de EU. Bovendien is de Vlaamse Gebarentaal genoemd in wetten inzake onderwijs, publieke omroep, assistentiediensten van gehandicapten, werkgelegenheidssteunactiviteiten en gelijkheid. Frans-Belgische Gebarentaal is erkend door een afzonderlijke wet inzake gebarentaal in 2003, en bovendien is gebarentaal genoemd in bijzondere wetten inzake onderwijs, en de rechten van doven op tolking en ondersteuningsdiensten zijn geregeld in wetten inzake diensten voor gehandicapten. (Wheatley & Pabsch 2012.)

Uit de vorige voorbeelden blijkt hoe de wettelijke positie en de formulering van de wetten die gebarentaal erkennen zijn beïnvloed door o. a. de algemene taalsituatie in een bepaald land en de manier waarop mensen in het algemeen denken over het noemen van talen in de wetgeving. In Finland en België zijn er tradities over meer dan een officieel gesproken taal en dus is de drempel om ook andere talen in wetgeving te noemen lager. In Nederland daarentegen is zelfs de hoofdtaal van het land niet in wetgeving genoemd, en dus de officiële erkenning van gebarentaal was moeilijker te bereiken.

Maar de wettelijke erkenning van gebarentaal is slechts één — en niet noodzakelijk de eerste — stap in de richting van een situatie waarin de rechten van gebarentaligen in de praktijk worden gebracht. Bijvoorbeeld in België kunnen de vermeldingen over gebarentalen in de Vlaamse en Waalse wetten superficieel hetzelfde lijken, maar o. a. met betrekking tot beschikbaarheid van vertolkingsdiensten zijn er in de regio’s aanzienlijke verschillen: volgens de Europese Unie van Doven (EUD) zijn er in Vlaanderen ongeveer 31 dove gebarentalige mensen per tolk, terwijl het aantal in Wallonië 333 is (Wheatley & Pabsch 2012). Ter vergelijking zijn er in Nederland ongeveer 19 gebarentaligen per tolk en in Frankrijk ongeveer 278, zo lijkt het dat de regio’s van België bepaalde culturele gelijkenissen hebben met de buurlanden waarin dezelfde taal wordt gesproken. Het is dus niet genoeg dat staten gebarentaal in wetgeving erkennen, maar de staten moeten er ook voor zorgen dat voldoende middelen voor het organiseren van de gebarentalige bedieningen worden gereserveerd.

Bronnen

Ik heb dit essay alleen om Nederlands te oefenen geschreven. Marit Janssen heeft me met de taal geholpen, maar alle overblijvende fouten zijn natuurlijk mijn.

Viittomakielten tunnustaminen lainsäädännön tasolla on tärkeä, mutta ei yksinään riittävä askel kuurojen oikeuksien toteutumisen kannalta

Viittomakielten tunnustaminen lainsäädännön tasolla on tärkeä, mutta ei yksinään riittävä askel kuurojen oikeuksien toteutumisen kannalta

Kuurot eri puolilla maailmaa kohtaavat syrjintää, jossakin enemmän ja jossakin vähemmän, ja kuurojen syrjinnällä on pitkä historia. Syrjinnästä eroon pääseminen vaatii työtä monella rintamalla, muun muassa lainsäädännöllisellä tasolla, minkä vuoksi Kuurojen maailmanliitto WFD kampanjoi monissa maissa sen eteen, että kuurojen ja viittomakielisten oikeudet tunnustettaisiin lainsäädännössä. Viittomakielet on tunnustettu luonnollisiksi kieliksi mm. YK:n vammaisia koskevassa yleissopimuksessa vuodelta 2006, ja kansallisella tasolla viittomakielet on tunnustettu tähän mennessä 71 maan lainsäädännössä — toisin sanoen maailmassa on vielä yli 120 maata, joissa viittomakieliä ei ole tunnustettu (WFD 2022).

Tapa, jolla viittomakielet tunnustetaan lainsäädännössä, vaihtelee kuitenkin maittain. De Meulder (2015) luokittelee viittomakieltä koskevan eksplisiittisen lainsäädännön viiteen kategoriaan. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat maat, joiden perustuslaissa mainitaan viittomakieli. Toiseen kategoriaan kuuluvat maat, joissa viittomakieli mainitaan yleisessä kielilainsäädännössä. Kolmannessa kategoriassa ovat maat, joissa on säädetty erillinen viittomakielilaki tai -asetus. Neljännen kategorian maissa on säädetty erillinen viittomakielilaki tai -asetus, jossa mainitaan myös muita kommunikaatiomenetelmiä. Viidennen kategorian maissa viittomakieltä koskevat asiat on säädetty kuulumaan kansalliselle kielilautakunnalle. Näiden lisäksi viittomakieli voidaan mainita lainsäädännössä implisiittisesti, esimerkiksi osana vammaislainsäädäntöä.

Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa maininta viittomakielestä lisättiin perustuslakiin vuonna 1995, vain kuukausia ennen Ugandaa. Suomen perustuslaissa (731/1999) mainitaan, että viittomakielisten oikeuksista säädetään tarkemmin erillisissä laeissa. Näin ollen viittomakieli mainitaan myös monissa muissa laeissa, mm. opetusta, viranomaisten toimintaa ja tulkkauspalveluja koskevissa laeissa. Perustuslaissa ei täsmennetä, mitä nimenomaista viittomakieltä tarkoitetaan, ja Suomessa säädettiinkin vuonna 2015 erillinen viittomakielilaki (359/2015), joka toisaalta ei tuo viittomakielisille uusia oikeuksia mutta jossa määritellään lain tarkoittavan suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä.

Alankomaissa viittomakielen asemaa koskeva juridinen prosessi on ollut varsin erilainen kuin Suomessa. Hollantilaisen viittomakielen lakisääteistä tunnustamista on hidastanut mm. se, että edes puhuttua hollantia ei ole erikseen mainittu lainsäädännössä (Wheatley & Pabsch 2012). Ensimmäisenä maininnat viittomakielestä onkin saatu opetusta koskeviin lakeihin sekä rikosasioiden tulkkauspalveluja koskevaan lakiin. Erillinen viittomakielilaki säädettiin viimein vuonna 2020 (Wet erkenning Nederlandse Gebarentaal). Laki mm. tunnustaa hollantilaisen viittomakielen viralliseksi kieleksi, määrää viranomaisia tiedottamaan myös viittomakielellä sekä antaa viittomakielisille oikeuden käyttää viittomakieltä mm. oikeusasioissa siten, että tulkkauskulut maksaa valtio.

Belgia on liittovaltio, joka koostuu flaaminkielisestä Flanderista, ranskankielisestä Walloniasta ja kaksikielisestä Brysselin pääkaupunkiseudusta. Kieliä koskeva lainsäädäntö tapahtuu alueellisella tasolla. Tästä syystä Flanderissa käytetyn flaamilaisen viittomakielen ja Walloniassa käytetyn belgianranskalaisen viittomakielen lakisääteiset asemat ovat osin erilaiset. Flaamilainen viittomakieli on tunnustettu erillisellä viittomakielilailla vuonna 2006, ja sen virallinen asema on EU:n vahvimpia. Lisäksi flaamilainen viittomakieli mainitaan opetusta, yleisradiotoimintaa, vammaisten avustajapalveluja, työllisyystukitoimia sekä yhdenvertaisuutta koskevissa laeissa. Belgianranskalainen viittomakieli on tunnustettu erillisellä viittomakielilailla vuonna 2003, minkä lisäksi viittomakieli mainitaan erinäisissä opetustoimintaa säätelevissä laeissa ja kuurojen oikeuksista tulkkaukseen ja tukipalveluihin säädetään vammaispalveluja koskevissa laeissa. (Wheatley & Pabsch 2012.)

Edellisistä esimerkeistä nähdään, kuinka viittomakielen lakisääteiseen asemaan ja viittomakielen tunnustavien lakien muotoiluun vaikuttaa mm. se, millainen kielitilanne maassa vallitsee ja millä tavalla siellä yleensä suhtaudutaan kielten mainitsemiseen laeissa. Suomessa ja Belgiassa on perinteisesti ollut useampi kuin yksi virallinen puhuttu kieli, joten kynnys muidenkin kielten mainitsemiseen lainsäädännössä on matalampi. Alankomaissa puolestaan ei ole laissa mainittu edes maan valtakieltä, joten viittomakielen virallinen tunnustaminen on ollut vaikeammin saavutettavissa.

Kuitenkin viittomakielen lakisääteinen tunnustaminen on vain yksi askel — eikä välttämättä edes ensimmäinen — kohti tilannetta, jossa viittomakielisten oikeudet toteutuvat käytännössä. Esimerkiksi Belgiassa Flanderin ja Wallonian viittomakieliä koskevat lakimaininnat saattavat pintapuolisesti näyttää samankaltaisilta, mutta mm. tulkkauspalvelujen saatavuuden osalta alueet poikkeavat toisistaan huomattavasti: Flanderissa on Euroopan kuurojenliiton EUD:n tietojen mukaan noin 31 kuuroa viittomakielistä kutakin tulkkia kohti, kun taas Walloniassa heitä on 333 (Wheatley & Pabsch 2012). Vertailun vuoksi Alankomaissa viittomakielisiä on noin 19 kutakin tulkkia kohti ja Ranskassa noin 278, joten vaikuttaa siltä, että Belgian alueilla on tässä suhteessa tiettyjä kulttuurisia yhtäläisyyksiä samankielisten naapurimaiden kanssa. Ei siis riitä, että valtiot tunnustavat viittomakielen lainsäädännössä, vaan valtioiden on lisäksi huolehdittava siitä, että viittomakielisten palvelujen järjestämiseen käytännössä myönnetään riittävästi rahoitusta.

Lähteet