Category Archives: Museot

Hollanti, tuo mainio maa

Hollanti, tuo mainio maa

Toukokuun loppuamme sulostutti viiden päivän matka Hollantiin. Amsterdamissa kävimme, totta kai, mutta yhden lomapäivistä vietimme Nijmegenissä ja kolme Utrechtissa, jonka ehkä näin voisi sanoa olleen pääkohteemme. Päivät kuluivat siis kävelemällä ympäriinsä, junailemalla maan halki ja pistäytymällä mielenkiintoisissa kohteissa. Kerron näistä mielenkiintoisuuksista jäljempänä.

Matkan ajankohta kuitenkin täsmäytyi Aldous Hardingin keikan mukaan. Tätä uusiseelantilaista goottifolkmuusikkoa olen jo jonkin aikaa halunnut käydä kuuntelemassa livenä. Viime vuonna olin näin lähellä onnistua, kun hän oli tulossa Turkuun joillekin festareille, mutta koska festareilla ei ollut yhtään muuta kiinnostavaa artistia eikä kukaan halunnut lähteä mukaan, niin jätin sen silloin väliin. Nyt helpommaksi osoittautuikin lentää keikalle Amsterdamiin asti.

Aldous Harding Schellingwoudekerkissä.

Keikka pidettiin Amsterdamin koilliskulmassa aivan kaupungin laidalla omakotitalojen ja laidunten keskellä nököttävässä pienessä Schellingwoudekerk-kirkossa. Kirkkoakustiikka sopii hyvin Aldous Hardingin kaltaiselle pääosin akustisella kitaralla ja pianolla säestävälle artistille, jonka esiintymisessä monipuolinen äänenkäyttö on keskeistä. Omintakeiseen tyyliinsä esiintyvä Aldous Harding esitti tällä kertaa yksinomaan uuden levynsä kappaleita eikä yhtään aiempaa tuotantoa. Tämä on tietenkin aina vähän harmillista, kun minulle kuuntelijana on siinä vaiheessa, kun viimein keikalle pääsen, usein syntynyt voimakkain tunneside nimenomaan jonkun artistin aiempaan tuotantoon. Mutta uudetkin kappaleet ovat upeaa kuunneltavaa.

Muutakin kuin kanavia ja tasamaata

Haikaranpesä savupiipun päällä jossain päin Amsterdamia.

Mutta niin tosiaan, emme olleet koko lomaa Amsterdamissa. Siellähän suurin osa Hollantiin suuntaavista turisteista aikansa viettää, ja etenkin näin kesän kynnyksellä meno Amsterdamin keskustassa on villiä melkein mihin aikaan vain. Se on tietenkin omalla tavallaan harmi, koska meidän kaltaisiamme matkailijoita örvellys ei kiehdo pätkääkään, ja osa ympäristön kauneudesta ja viehättävyydestä hukkuu siihen, kun väistelee joka suuntaan törmäileviä pilvipäitä. Siispä tällä kertaa vietimme suurimman osan ajasta jossain muualla.

Ihan perus Nijmegen.

Nijmegen saattaa kuulostaa melko satunnaiselta käyntikohteelta, mutta sinne meitä vetivät Museumwinkel ja Velorama (näistä lisää jäljempänä). Kaupungissa on noin 170 000 asukasta ja kaupunkiseudulla noin satatuhatta lisää, eli Turun kokoisesta paikasta on kyse. Saksan rajan kupeessa sijaitseva Nijmegen on Alankomaiden vanhin kaupunki. Rannikkoseudusta poiketen Nijmegenin ympäristöstä löytyy yllättävän paljon korkeuseroja, ja junamatkastakin suuri osa kului metsän keskellä. Äkkiseltään hyvin epäalankomaista, mutta itse kaupunki kapeine kujineen ja ihanine piparkakkutaloineen on kuitenkin juuri niin ihastuttava kuin Hollannin kohdalla sopii odottaakin. Ja Amsterdamin jälkeen Nijmegenin uneliaan hidas maakuntatunnelma ja ystävällinen palvelukulttuuri oli suorastaan virkistävää.

Utrechtin jättiläismäinen rautatieasema.

Nijmegenin helteestä jatkoimme Utrechtiin, Hollannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on selvästi enemmän Amsterdamista tuttua vilskettä kuin Nijmegenissä mutta huomattavasti vähemmän reppureissaajia. Väenpaljoudesta huolimatta Utrechtin keskustassa on kylämäistä tunnelmaa, ja kauniita piparkakkutalojen reunustamia katuja ja kanavia riittää kilometrikaupalla. Utrecht on Hollannin rautatieliikenteen keskus, josta pääsee ihan kaikkialle ja vielä hämmentävän usein. Uusi rautatieasema valmistui viime vuonna, ja asema on lyhyesti sanottuna valtava. Kokonsa puolesta sitä voisi verrata Helsinki-Vantaan lentoasemaan, ja avaran asemahallin tunnelmassakin on jotain hyvin lentoasemamaista. Vilkkaan junaliikenteen lisäksi Utrechtissa pyöräillään suunnilleen eniten Hollannissa, joten liikenteellisesti kaupunki on lähempänä ihanteellista kuin yksikään muu tuntemani paikka.

Huojuvia taloja ja valokuiluja

Huojuva hotellihuone ullakkokerroksessa.

Kolme kaupunkia tarkoittaa, että yövyimme kolmessa eri hotellissa. Amsterdamista olimme varanneet huoneen eläintarhan lähellä sijaitsevasta hotelli Park Plantagesta. Siitä oli helppo kulkea Aldous Hardingin keikkapaikalle, joten se ajoi asiansa ihan riittävän hyvin. Ensikokemus hotellissa oli hämmentävä. Huoneemme oli ullakkokerroksessa, ja siellä ylhäällä tunsi aivan selvästi, kuinka talo huojui. En tiedä, mikä huojunnan aiheutti — raitiovaunut, puulattioita notkuttava kävely vai tuuli — mutta hiukan levottomaksi se olon teki. No, talo ei kuitenkaan sortunut sinä aikana kun me siellä olimme, ja ensi kerralla varannemme eri hotellin. Yhtä kaikki päädyin hollanninopiskelijoiden discordissa väittelyyn siitä, voiko verbiä zwaaien ’huojua’ käyttää kuvaamaan talon huojumista. Hollantilaiset besserwisserit väittivät kivenkovaan, että ei voi, vaan pitää käyttää verbiä trillen ’täristä’. Ehkä sitten niin, mutta tärinästä ei totisesti ollut kyse.

Rauhallinen kattoterassi, mikä mainio paikka hellepäivän iltana.

Nijmegenissä yövyimme persoonallisessa hotelli Prikkelsissä. Paikka oli erittäin iloinen yllätys. Hotellissa on vain viisi huonetta, jotka on kuulemma kaikki sisustettu eri tyylillä (minä en tietenkään nähnyt kuin oman huoneemme). Meille oli annettu tilava farkkuteemainen huone, jossa oli erikseen makuuhuone ja olohuone ja lisäksi vielä suuri kattoterassi. Koska satuimme Nijmegeniin hellepäivänä, kattoterassi oli oikein mukava paikka istua illan vähitellen viiletessä. Hotellin alakerrassa on ravintola, josta saa pientä syötävää, jäätelöä, kahvia ja sen sellaista. Aamupalan sai tilata erikseen, ja koska hotelli on pieni, aamiaiset räätälöitiin toiveidemme mukaan. Henkilökunta oli todella ystävällistä, ja jos vain ikinä päädymme uudelleen Nijmegeniin, valitsemme tämän hotellin toisenkin kerran.

Utrechtissa hotellimme Sleep Well sijaitsi Wittevrouwenissa aivan keskikaupungin itäpuolella. Huone oli sangen tavanomainen keskihintainen ja keskitasoinen hotellihuone — niin tavanomainen, etten tullut siellä ottaneeksi edes yhtään kuvaa — mutta sen erikoisimpana piirteenä oli se, että ikkunaa ei ollut lainkaan. Sen sijaan huoneeseen tuli luonnonvaloa katossa olevasta valokuilusta, joka ei kuitenkaan ollut kattoikkuna. Ikkunan puute ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä nukkumista vartenhan huone pääsääntöisesti oli. Utrechtin kokoisessa kaupungissa on lyhyt matka kävellä kaikkiin turistille oleellisiin paikkoihin, ja siihen tarkoitukseen tämä hotelli passaa ihan hyvin.

Mielenkiintoisen mekaniikan museoita

Museokäynnit kuuluvat ehdottomasti kaupunkilomailuun, ja Hollannissa mielenkiintoisia museoita riittää. Nijmegenissä vierailimme polkupyörämuseo Veloramassa ja Utrechtissa kellopelimuseo Speelklkokissa ja Hollannin rautatiemuseossa.

Polkupyörämuseo Velorama

Käsipumppu ja polkimet saman menopelin käyttövoimana.

Nijmegenissa sijaitseva Hollannin polkupyörämuseo Velorama on mitä mainioin käyntikohde polkupyöräintoilijalle ja velopunk-kirjailijalle. Museon kokoelmat painottuvat polkupyöräilyn alkuaikoihin eli ennen kaikkea 1800-luvulle, ja nykyaikaisia polkupyöriä on nähtävillä vain jokunen.

Keskellä jääpyörä — huomaa piikkirengas ja takajalakset — ja seinällä satulaton yksipyöräinen.

Mutta niitä vanhempia vemputtimia on ties miten monta, ehkä toistasataa, ja ties minkä näköisiä ja kokoisia. En ollut osannut edes ajatella, mitä kaikkia lihasvoimalla kulkevia ajoneuvoja maailmassa on rakenneltu, ennen kuin on päädytty nykyisin yleisimpään polkupyörän perusmuotoon. Ensimmäiset mallit ovat toimineet lähinnä niin, että on juostu kaksipyöräinen ja polkimeton runko takapuolen alla. Sitten on keksitty, että pyörän akselia voisi pyörittää jollain tavalla.

Kaksipyöräinen, jonka pyörät ovat sivuilla ja jota ohjataan jarruttamalla kääntösuunnan puoleista pyörää käsikahvasta. Edessä naisten malli, jonka ketjusuojat estävät hametta sotkeutumasta ketjuihin, ja takana miesten malli.

Eikä vain polkemalla jaloilla. On rakennettu kaikenlaisia käsillä ja jaloilla pumpattavia vempeleitä, yhden, kahden tai kolmen polkijan vempeleitä, kaksi-, kolmi- ja nelipyöräisiä vempeleitä, iso- ja pienipyöräisiä vempeleitä, jousitettuja ja jousittamattomia vempeleitä, ohjaustangosta, kahvoista tai ratista ohjattavia vempeleitä ja ties mitä kaikkea muuta.

Kolmen hengen nelipyörä. Kaikki polkevat, mutta vain keskimmäinen ajaja voi ohjata.

Pieni kuvakollaasini ei tee minkäänlaista oikeutta kokoelman laajuudelle ja monipuolisuudelle, joten jos vain suinkin liikut Nijmegenin suunnalla, poikkea museoon katsomaan, mitä kaikkea hullut keksijät ovat pajoissaan saaneet päähänsä väkertää.

Rinnakkaistandem.

Kellopelimuseo Speelklok

Reikäkortilla toimiva piano- ja viulukone.

Utrechtissa sijaitsevan Speelklokin kutsuminen kellopelimuseoksi on ehkä vähän suppea määritelmä, sillä museossa esitellään kaikenlaisia mekaanisia musiikkilaitteita. Yhteistä museon laitteille on se, että niissä on mekaaninen rataskoneisto, mutta laitteiden käyttötarkoitukset ja ääntä tuottavat koneistot ovat hyvin monenlaisia. Suurimmat koneistot soittavat kellotorneissa erilaisia kellosävelmiä, pienimmät ovat taskussa kuljetettavia soittorasioita, ja välissä on eri kokoisia laitteita kaappikelloista (jotka kertovat mm. vuodenkierrosta, planeettojen asennoista ja muusta sellaisesta) markkinaurkuihin (jotka soittavat reikäkorteille painettuja kappaleita). Kellojen ja urkupillien lisäksi koneet soittavat pianoja, viuluja, rumpuja, torvia ja kaikkia muita kuviteltavissa olevia soittimia. Vanhaan kirkkoon rakennetun näyttelyn ihmeellisyyksiä katsellessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Erilaisia kellopelejä.

Hmmm…

Valtavia tanssisaliurkuja, kappale valitaan reikäkortilta. Ihmiset kuvan vasemmassa laidassa antavat mittakaavaa.

Hollannin rautatiemuseo

Tässä kakkosluokan vaunussa on tyyliä.

Niin ikään Utrechtissa toimivassa Hollannin rautatiemuseossa pääsee tutustumaan maan rautatiehistoriaan. Esillä on sekä vanhaa kalustoa että erilaisia teemanäyttelyjä, esityksiä ja kiertoajeluja. Kokoelman painopiste on matkustajaliikenteessä, ja vanhaa veturikalustoa on yllättävänkin vähän nähtävillä (Hyvinkäällä toimivassa Suomen rautatiemuseossa on esimerkiksi paljon enemmän höyryvetureita näytillä). Sen sijaan vanhoja matkustajavaunuja on runsaasti esillä. Museon teemakohteet ovat enemmän lapsille kuin junaharrastajille suunnattuja, mutta siitä huolimatta museossa saa vaivatta kulumaan jokusen tunnin. Myös vanha kaunis asemarakennus, jonka yhteyteen museo on rakennettu, on itsessään näkemisen arvoinen.

Joka asemalla pitää tietenkin olla erillinen kuninkaallinen odotussali.

Kummajaisia kaupan

Sarvijänis eli jackalope.

Niin, olin matkalla siis Elmiksen kanssa, ja hänhän tunnetusti himoitsee kaikkea kummallista kokoelmiinsa. Siispä matkakohteissa kurkistamme aina mahdollisuuksien mukaan kummallisuuksia myyviin kauppoihin. Etukäteen suurimmat odotukset kohdistuivat Nijmegenissä toimivaan Museumwinkeliin, ja kyseinen kauppa totta vie lunasti odotukset. Jos tykkää luurangoista, täytetyistä eläimistä ja kaikesta siirtomaahenkisestä kuriositeetista, kannattaa vierailla Museumwinkelissä. Minähän olin mukana lähinnä katsomassa, kuinka Elmis tyhjensi lompakkonsa, ja otin siinä odotellessa jokusen valokuvan.

Räpylijalka on tyrmistynyt.

Kissa ja rotta vanhoilla päivillään.

Minä siellä antiikkikaupan peilissä.

Utrechtista olimme etukäteen kuulleet vihjeitä siitä, että kummajaiskauppoja saattaa olla, mutta kauppojen nimet ja osoitteet olivat meille arvoitus. Niinpä tehtävänämme oli aluksi löytää niitä. Oudegrachtin varrella toimii jokunenkin antiikkikauppa, joiden valikoimista löytyy kaikkea kummallista. Museumwinkelin kaltaista eläimiin ja luurankoihin erikoistunutta kauppaa emme löytäneet, mutta Elmis onnistui näistä antiikkikaupoista keräämään itselleen melkoisen läjän vanhoja valokuvia. Mainittakoon muuten, että kuvassakin esiintyvässä kanavanvarren kellariholvissa, antiikkikaupan kellarissa siis, on aika sankka ilma. Jos home aiheuttaa pahoja hengitysoireita, ei ehkä kannata pistäytyä, ja tavaroiden ostamistakin kannattaa harkita tältä kannalta.

Eräs homeinen antiikkikaupan kellari Utrechtin Oudegrachtilla.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Luettavaa taas toviksi. Suklaat on hankittu Lindtin myymälästä Utrechtista.

Eikä hyvä lomamatka tietenkään ole mitään, ellei paluukyydissä matkatavaroiden painorajoitus ylity kirjojen takia. Kun käy kolmessa kaupungissa, pääsee tietenkin raidaamaan kolmen kaupungin kirjakaupat. Tällä kertaa Amsterdamin englanninkieliset kirjakaupat jättivät vähän tyhjän olon, ennen kaikkea siksi, että niin suuri osa kauppojen hyllyissä olevista kirjoista on pehmeäkantisia, mutta me olemme enemmän kovakantisten kirjojen ostajia. Kumma kyllä kovakantisia kappaleita melkein mistä tahansa kirjasta löytyy, jos tilaa netistä, mutta kaupassa sellaisia ei pääse hipelöimään.

Mutta Hollannista kannattaa tietenkin ensisijaisesti ostaa hollantilaisia kirjoja. Tällä kertaa suurimman satsin ostin Amsterdamin Scheltemasta. Myös Athenaeumista ja Utrechtin Broesesta löysin luettavaa. Jos pitää pienistä kirjakaupoista ja on kiinnostunut niin sanotusta sateenkaarikirjallisuudesta, kannattaa vierailla esimerkiksi Utrechtin Savannah Bayssa tai Nijmegenin De Feeksissä.

Ehkä näillä luettavilla pärjään taas jonkun aikaa. Ja sitten kun kirjat loppuvat, onkin taas hyvä syy käydä uudestaan Hollannissa. Ilokseenhan siellä käy, tuossa mainiossa maassa.

PS. Kaikissa kuvissa näkyvät mekkoni ovat Indiskasta. Sandaalit ovat El Naturalistat, hattu Hämeenlinnan Green Whalesta ja käsilaukku on Irregular Choicen.

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.

Poikkeamia mukavuusalueelta

Poikkeamia mukavuusalueelta

2015-10-16 17.37.30Syyslomaviikko lähenee loppuaan, ja onpa tässä tosiaan tullut tehtyä kaikkea epätavanomaista. Aloitetaan kuitenkin tavanomaisesta. Aiemmin Finlaysonin tiloissa toimineen mediamuseo Rupriikin uusi näyttely avattiin Vapriikissa perjantaina 16.10., ja koska Vapriikkiin pääsee perjantaisin maksutta klo 15–18, oli siinä oiva tilaisuus käydä tuhlaamassa hiukan aikaa ja tutustumassa uuteen Rupriikkiin. Jalassa olivat taas Irregular Choicen Tipping Pointit ja yllä samaa värimaailmaa edustava ja niin ikään kimallelangalla koristeltu H&M:n piparivuorinen hame. Vapriikin kakkoskerroksen pölkkylattia, jossa on vanhoja metallilastuja, tarjoaa mitä mainioimman taustan tämän asun kuvaamiseen. Niin, se Rupriikin näyttely, joo, sanotaan vaikka, että se on sangen puhelin- ja viestiliikennepainotteinen, ja muu media on jäänyt varsin pieneen sivuosaan. Mutta pääsee siellä kuitenkin veivaamaan vanhaa kunnon valintakiekkopuhelinta, mikä on aina ihanaa.

2015-10-15 15.59.56Ja sitten sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Pitkissä lomissa tuppaa olemaan se haittapuoli, että kaikille asianosaisille pitää tämän tästä olla keksimässä jotain tekemistä. Ja kun kaikki mielekäs tekeminen on keksitty ja moneen kertaan tehty jo aikaa sitten, pitää keksiä jotain uutta. No, tämä ei kyllä ollut minun ideani, mutta yleisön pyynnöstä kävimme myös keilaamassa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun olen keilannut. Muistan nimittäin käyneeni keilaradalla ainakin kerran joskus 90-luvulla, mutta silloin en tainnut keilata. Enkä innostunut lajista tälläkään kertaa. Hämeenkadun Space Bowlingissa vieritellään palloa UV-valojen ja jumputusmusiikin ympäröimänä, ja jalkaan on sujautettava keilakengät. Jos omia ei ole (kuten meillä ei tietenkään ole), vuokrataan keilahallista tällaisen Brunswickit. Mjooh, en tainnut saada kovin korkeita pisteitä, mutta tulipahan koettua.

2015-10-17 17.03.43Vaan ei mukavuusalueen ulkopuolella seikkailu suinkaan tähän loppunut. Olen käyttänyt työtuolinani jumppapalloa jo muutaman vuoden ajan, mutta kun työpöytä tuli vaihdettua uuteen, vanha jumppapallo alkoi tuntua liian suurelta ja epämukavalta. Vanhassa työpöydässä nimittäin oli alla teräspalkki, johon jalkoja oli mukava nojailla, eikä halkaisijaltaan 80-senttinen pallo ollut lainkaan liian suuri. Uudessa pöydässä mitään jalkatukea ei ole, vaan tukea on otettava lattiasta. Usein se on perin vaikeaa, kun jalat tahtovat luisua. Ergonomiavälineestä tuli siis epäergonominen. Vaan vuoden verran tulin sinnitelleeksi ennen kuin sain päähäni, että voisin vaikka kokeilla, olisiko pienempi jumppapallo mukavampi. Jos homma toimii, kolmekymppiä on pieni hinta selkävaivojen vähenemisestä. Probleema vain on, että jumppapalloja myydään urheilukaupoissa, ja niissä ei totisesti tule käytyä edes joka vuosi. Noh, rohkeasti nyt piti sellaiseen suunnistaa. Ja nyt on alla 70-senttinen pallo, joka tuntuukin heti paljon mukavammalta. Vaikka pallojen halkaisijoissa on vain kymmenen sentin ero, ne näyttävät aivan eri kokoisilta. Ihmekös tuo, isompi pallo kun on noin 50 prosenttia suurempi.

2015-10-17 15.53.33Jos tulee urheilukaupassa käytyä harvoin, niin vielä harvemmin tulee käytyä pornokaupassa. Ei joka vuosi, ei edes joka vuosikymmen. Mutta sinne suuntautui tänään tieni, sillä tarvitsen lateksinkiillotusainetta. (Voin sitten istua kiiltävällä jumppapallolla, jos ymmärrätte mitä tarkoitan… No ei vaiskaan, kiillotusaineen käyttötarkoitus pysyköön salaisuutena vielä tovin!) Vaan enpä olisi uskonut senkään löytämisen olevan niin vaikeaa. Aloitin etsinnän loogisimmasta paikasta eli lähinnä kotia sijaitsevasta alan puljusta, joka kuulemma on myös kaupungin vähiten irstain alan pulju. No eipä ollut. Jatkoin matkaani toiseksi lähimpään kauppaan. Ei ollut sielläkään, mutta myyjä sanoi, että Red Lightsista löytyy. Siispä seuraavaksi sinne. Ja katso: siellähän sitä oli, asianmukaisin saksalaisin tekstein varustettuna. Tässä kuvassa hykertelen pullo kädessä makuuhuoneessamme.

2015-10-17 14.01.27Huh, josko tämän kaiken jälkeen suuntaisi takaisin mukavuusalueelle. Kotimatka Red Lightsista kulki Naapurin (ja samassa tilassa toimivan Anna-Stiinan) ohi, ja siellä ikkunassa hymyili näin veikeän näköinen harakka! Koska kauhukabinetistini on minua enemmän näiden asioiden perään, otin harakasta vain pari kuvaa ja kerroin havainnostani kotona. Kauhukabinettia mittailtuamme totesimme, että harakan saa kuin saakin sinne mahtumaan, ja niin hän lähti harakkaa ostamaan. Jahka iltasella on rauhallisempaa, harakka pääsee paikalleen kauhukabinettiimme.

Kaf!

Kaf!

2015-09-17 14.21.50Viime päivien, viikkojen ja kuukausienkin masentavassa uutisvyörytyksessä ovat monet perusasiat — kuten nyt vaikkapa kengät — tuntuneet sen verran merkityksettömiltä, että eipä ole ollut intoa blogata tavanomaiseen kepeään tyyliin. Tänään on kuitenkin sellainen sopiva suvanto ennen lakkoviikon pahinta myrskyä, että tuli jopa pukeuduttua tavallisen iloisesti ja käytyä Kaffilassa. Mukiin valahti iso latte ja lautaselle lötsähti erittäin syksyisen näköinen omenamuroleivos, ja kun päiväkahviseurakin oli niin riemastuttavaa, niin eipä vaihteeksi tuntunut olo liian murheelliselta.

2015-09-17 15.33.18Ja kun viikon kuumin puheenaihe nyt kerran tuli puheeksi, niin tiedättekö, mitä yhteistä on lakoilla ja tämänpäiväisillä kengilläni? No tietenkin se, että kummatkin ovat oransseja. Nämä nahkanilkkurithan ovat ne KMB:t, jotka huhtikuussa löysin Teatterimuseon kengänkierrätyspäiviltä. Ihanan pehmeät jalassa ja hyvät kävellä, vaikka korkoa onkin varsin paljon. Oranssien sukkahousujen lisäksi kenkiin on tässä yhdistetty Bodenin violetti limepilkullinen vakosamettihame, H&M:n metsänvihreä vakosamettitakki (ns. nuuskamuikkustakki), violettioranssi hippihuivi ja Strange Hours Atelierin sulkahattu. Kantamukset kulkevat Irregular Choicen olkalaukussa. Ihan tämmöistä vakiokauraa siis. Kuvauspaikka sen sijaan on minulle uusi tuttavuus. Kyseessä on Verkatehtaankadulla sijaitseva Mokkamestarien kahvi- ja teemyymälä. Kahvia sieltä varsinaisesti lähdettiin ostamaan, mutta toki huomion kiinnitti myös ihan kelvollinen teevalikoima. Kuten aiemmista kirjoituksistani olette huomanneet, teetä taloudessamme kuluu varsin runsaita määriä, enkä nyt puhu mistään Yellow Labelista. Eli kun seuraavan kerran teevarastomme (joka tällä hetkellä on hyvällä mallilla) vaatii täydennystä, palaamme tänne. Niin, se kahvi. Rohkeasti ostimme kokeeksi brasilialaista Senhora de Fatimaa, paahtoaste 5/5. Vielä ei ole tullut maisteltua, mutta eiköhän sitä vielä tänä iltana ehdi vähän jauhaista ja keittää.

2015-09-06 15.53.31Blogailuhaluttomuuden vuoksi minulta muuten jäi toissa viikolta raportoimatta Vapriikin kenkämuseon näyttelyn sulkeutuminen. Näyttely oli viimeistä päivää auki sunnuntaina 6.9. Kävin siellä vielä viimeisen kerran ihastelemassa näyttelyä sekä katsomassa Fintage ry:n eri vuosikymmenten kenkämuotia esitelleen muotinäytöksen. Nytpä ei sitten enää näitäkään 1910-luvun namupaloja pääse enää paikan päälle museoon katselemaan.

Huomenna sitten taas myrskyä kohti ja Werstaan lakkokahveille.

Kenkäunelmia ja palatsihommia

Kenkäunelmia ja palatsihommia

2015-07-05 12.49.09Kesäkuussa avatun museo Milavidan ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä on Unelmien askeleet — Salvatore Ferragamo 1898–1960, ja olisi ilman muuta olettanut minun ryntäävän näyttelyyn ensimmäisten joukossa. Maltoin kuitenkin odottaa mainion seurueen kokoonsaamista, ja vihdoin tämän päivän kohdalle oli kalentereihimme isketty kengänmuotoinen leima: Milavidan lattioilla kopisivat minun kenkieni lisäksi myös Anni Nupposen, Salla Simukan, J.S. Meresmaan ja Magdalena Hain kengät (valitettavasti kamerani tarkensi kenkiin ja kasvojen korkeudelta kuva on vähän sumea), ja salit täyttyivät huokailusta.

2015-07-05 12.12.33Mutta entäs ne Ferragamon kengät sitten? Ai että, vitriini toisensa perään eri materiaaleista valmistettuja, toinen toistaan ihastuttavampia muotojen, värien ja kuviointien yhdistelmiä. Kaikista oli tietenkin aivan pakko ottaa kuvia, mutta kyllähän tällaisen herkkutiskin äärellä kamerankin linssi huurustuu, joten on parempi, että julkaisen vain pari maistiaispalaa. Katsokaa nyt vaikka noita vasemmalla olevia labyrintti- ja pallokuvioisia namusia. Tai seuraavan kuvan ilmavia kukkaiskenkiä. Aijai! Luulenpa käyväni katsomassa tämän näyttelyn vielä ainakin toiseen kertaan.

2015-07-05 12.16.08Vitriineissä lepäävien kaunokaisten lisäksi näyttelyssä on nähtävänä 25 minuutin mittainen lyhytelokuva, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. En nyt spoilaa hirveästi, jottei haltioitumisen nautinto mene, mutta kyseessä on siis fantasian keinoin esitetty tarina Salvatore Ferragamon kutsumuksen löytämisestä ja uran alusta. Kyllä, sain siitä kauneudesta kylmiä väreitä.

2015-07-05 13.01.37Ja kun nyt kerran kyseessä oli kovasti odotettu kenkäretki kaupungin uusimpaan ja tyylikkäimpään museoon, niin puinpa itsekin jalkaani sellaiset kengät, joita tässä blogissa ei ole vielä aiemmin tullut esiteltyä. Tässä Magdalena Hain ottamassa ei-sitten-niin-yhtään-lavastetussa-poseerauskuvassa ihailen Ferragamon ”näkymättömiä sandaaleita”, joiden näkymättömyys perustuu jalkapöydän päällä kulkeviin nailonlankoihin. Omissa jaloissani on mustat, hopeanvärikoristetut Miss L Firet. Siinäpä muuten merkki, jonka vanhaa Hollywood-glamouria tavoittelevat kengät ovat toinen toistaan upeampia. Vanhaan glamouriin sopii hyvin tämä ilmava Hobbsin pellavahame, ja valkoinen röyhelöpaita on Seppälästä. Päässä minulla on viikko sitten Suvi-Vintagesta löytämäni itäsaksalainen rahastajanlakki (kokardi ei valitettavasti näy, mutta kyllä tästäkin vielä aikojen saatossa lisää kuvia tulee), joka tuo asuun sopivasti tunnelmaa keventävää särmää.

2015-07-05 13.48.35Milavida tosiaan on kaupungin tyylikkäin museo. Pysyvä näyttely esittelee von Nottbeckien elämää, ja tilat on pieteetillä entisöity ja rakennettu esittelemään yläluokkaista elämänmenoa 1800-luvun Suomessa. En liene yksin ajatuksineni, jos haen museosta sisustusvinkkejä omaankin kotiini. Siksipä tämäkin näyttely kestää useamman käyntikerran.

Museon lisäksi Milavidassa toimii ravintola ja kahvila, ja ainakin kahvila (epäilemättä ravintolakin, mutta sitä ei nyt tullut kokeiltua) on mitä mainioin ja korkeatasoinen niin tarjoilujen kuin miljöön osalta. Ja ajatella, se on aivan kotikulmilla. Siellä käyminen voisi tulla tavaksi!

Tässä vielä lopuksi Magdalena Hain ja J.S. Meresmaan kenkä- ja sukkamuotia. Vot!

 

Kaskisten kalarantapäivillä sinut parhaana palkitaan

Kaskisten kalarantapäivillä sinut parhaana palkitaan

2015-06-27 12.12.22Nyt tuli käytyä kyllä hyvin epätodennäköisessä kesätapahtumassa. Haapamäen museoveturiyhdistys ajoi Kaskisten matkailun tilaaman museojunavuoron Seinäjoelta Kaskisiin ja takaisin. Suupohjan radalla ei tämän useampia matkustajajunia kulje, joten pitihän tähän tilaisuuteen tarttua. Dr13:n vetämässä puukoristen matkustajavaunujen (ja kahden varhaisen sinisen vaunun) letkassa kolisteltiin huonokuntoista pätkäkiskorataa läpi lakeuden. Perillä odotti Kaskisten kalarantapäivät. Kyllä, Kaskisten kalarantapäivät.

Tai no, ihan ensimmäisenä perillä odotti tavanomainen suomalainen kesäsää sekä vanha kurainen asemanpiha, jossa ei ole enää edes laituria. Olin toki pukeutunut elämyksen edellyttämällä huolellisuudella, jollaista pienessä kalastajakaupungissa ei selvästikään ole totuttu kohtaamaan, siksi kehnossa kunnossa nämä kulkulaitosfasiliteetit olivat. Sain kuitenkin kierrettyä vesilammikot ja kuvautettua oheisen ensivilkaisun päivän asuuni. Kerron siitä tarkemmin jäljempänä. Tyylikkyyteni ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta; esimerkiksi aseman ovesta sisään astuessamme eräs vanhempi rouva nykäisi hihastani ja lausui: ”Haluan antaa sinulle komplimangin hienosta asustasi.” Ah, kaikkea toivoa tämän pikkukaupungin suhteen ei siis vielä tarvinnut heittää!

2015-06-27 12.35.07Rautatieasemalta poimimme kaupungin kartan, jotta osaisimme suunnistaa paikallisiin palveluihin. Junamatka Tampereelta Seinäjoen kautta oli ollut pitkä, kutakuinkin neljä tuntia, joten virvoikkeita jo kaipasimme. Kartassa huomiomme kiinnitti merkintä Cafe Johannes Raatihuoneenkadulla. Päätimme suunnata sinne. Vesisateessa ja matkan rasituksista voipuneena tämä vain muutaman korttelin matkakin tuntui hyvin pitkältä, ja eräänlaisen lisäyllätyksen koimme nähdessämme mainoskyltistä, että kahvilan nimi olikin Cafe Johannes 3:16! Mutta niin vain kaipasimme keidasta erämaassa, että emme antaneet tämän häiritä. Ja katso: kahvilan valikoimiin kuului muun muassa neljää eri paikalla leivottua kakkua. Otimme yhden palan marenki-mansikkakakkua ja yhden palan suklaakakkua ja söimme ne puoliksi. Mums — vai sanoisinko: ylistetty olkoon Hänen nimensä!

2015-06-27 13.24.09Jälleensynnyttyämme suuntasimme kohti sitä paljon puhuttua Kalarantaa. Sade valitettavasti vei tapahtuman tunnelmasta parhaan terän, ja aika paljon sain keskittää huomiotani kuralätäköiden väistelyyn (niin, Kaskinen on vanha kaupunki, jossa on hieno ruutukaava ja päällystetyt kadut, mutta Kalarannan raitteja ei ollut päällystetty). Tarjolla olisi ollut muun muassa kirjanjulkistamistilaisuus, jonka vieraista toisen jopa tunnen, mutta en varsinaisesti edes harkinnut käveleväni ylös myllykalliolle, jossa tilaisuus olisi ollut. Kävimme kuitenkin tutustumassa kalastusmuseoon. Näytillä oli paljon verkkoja, verkonkäsittelyvälineitä, kalansäilytysastioita, jääkulkupelejä ja sen sellaista. Tässä kuvassa olen suorastaan haltioitunut takanani näkyvästä jättirysästä.

2015-06-27 15.06.50Kalastusmuseon nähtyämme totesimme kalarantapäivät nähdyiksi ja lähdimme kävelemään Raatihuoneenkatua takaisin keskustaan päin. Sateen lisäksi tekemisen puute uhkasi jo akuutisti latistaa matkatunnelman, mutta sitten iloksemme huomasimme loppis-kyltin kaupungintalon kupeessa. Sieltä löytyi joitakin mielenkiintoisia vanhoja tavaroita, joista itsellemme hankimme vanhan ruotsalaisen arkistokorttilaatikon sekä Aurora-merkkisen metallisen kahvipannun, jonka pohjassa oleva leima 1910 saattaa olla valmistusvuosi. Niin, ja löysin kirppikseltä myös hatun! Se on sellainen Kangolin lyhytkarvainen hattu, jonka tyylisiä minulla on jo kaksi, ja tämän hatun muotokieli on samankaltainen kuin paljon käyttämässäni ruskeassa sulkahatussa, mutta nyt löytämäni hattu on vihreä.

Kirppikseltä suuntasimme paikalliseen kebulaan, jossa söimme kalarantapäivien kunniaksi kalaruokaa eli frutti di maret. Pitsanähminnän jälkeen päätimme nähneemme kaupunkia tarpeeksi ja palasimme asemalle saadaksemme varmasti junasta hyvät paikat, sillä menomatkalla se oli aivan täynnä (kumma kyllä paluumatkalla vaunumme oli miltei tyhjä, mihin hävinnivät kaikki matkalaiset).

2015-06-27 15.14.20Ennen paluumatkaa oli kuitenkin aikaa ottaa jokunen hyväkin kuva päivän huolella valitusta asusta. Museojunamatka vanhaan satamakaupunkiin velvoittaa pukeutumaan tilanteen mukaan, tässä tapauksessa vintage-henkiseen Killercatin seilorimekkoon, siihen sopiviin Poetic Licencen kenkiin ja varsinaisesti juuri tätä asukokonaisuutta varten hankittuun violettiin seilorilakkiin, jonka olettekin jo nähneet loputtoman monta kertaa. Kenkien mallinimi on muuten Girl About Town eli suomeksi kaupunkivaeltelijattaret, ja mikäs sen sopivampaa minulle. Tosin nämä kengät eivät ole mitkään varsinaiset kaupunkivaelluskengät, sillä korkoa on paljon ja varpaat painuvat kärkeen sen verran lyttyyn, että hiertymiä syntyy helposti. Mutta kyllä näillä nyt yhden pikkukaupunkiretken suorittaa silloin, kun tyyli sitä vaatii.

2015-06-27 15.19.23Asussa on muuten mukana myös violetti Hell Bunnyn tyllialushame, ja tyylitietoiset epäilemättä huomaavat, että sehän on aivan liian lyhyt mekon helmaan nähden. Kyllähän tällainen tyylirikos näin koko maailmalle jaettuna on vähän nolo, mutta ei se tuolla pienessä maailmassa niin haitannut, siksi monta kehua asustani sain kuulla, että varmasti olin näinkin koko päivän tyylikkäimmin pukeutunut turisti Kaskisissa. (Tämä sama asu on eri palveluissa tällä hetkellä käyttämässäni profiilikuvassakin nähtävissä, ja siinä tuo alushamekin näkyy paremmin, kun olen sen varta vasten kuvauksellisesti asetellut. Se kuva on peräisin kahden vuoden takaiselta Finncon-matkalta.)

2015-06-27 17.57.23Kolmas päivämatka neljän päivän aikana on joltisenkin väsyttävä kokemus, ja paluumatkalla junan kolinassa paitsi unohduin katselemaan maisemia ja laskemaan pelloilla pyöriskeleviä fasaaneja (miten niitä voikin olla niin paljon?) myös luin tällaiseen vanhanaikaiseen matkustamiseen hyvin sopivaa kirjaa eli Sarah Watersin uusinta romaania The Paying Guests. Tarina lähti liikkeelle hitaasti kuin päivän museojuna, mutta nyt, kun tarinassa on päästy kultaisen leikkauksen kohdalle, se on vihdoin täydessä vauhdissa. Saas nähdä, mihin tämä safonilainen kertomus vielä kehittyy.

Rikollisen tyylikkäänä!

Rikollisen tyylikkäänä!

2015-06-16 12.08.24Kesän joutilaat museokäynnit jatkuvat. Tänään poikkesin pesueineni poliisimuseossa. Onhan siellä tullut käytyä jo joskus aiemminkin, mutta nyt esillä olevan voimankäyttönäyttelyn kävimme katsomassa ensimmäistä kertaa. Jalkoihin sujautin ne Berliinistä vastikään ostamani Giorgio Venutin kippurahäntäavokkaat, ja niiden pariksi puin hyvin yhteensopivan Hobbsin pellavahameen.

Tyylirikokseni ei kuitenkaan jäänyt valppailta poliisikokelailta huomaamatta. Jos vain olisin jättänyt tuon jakun pois (mutta kun oli kylmä!). Tai edes vaihteeksi käyttänyt jotain toista hattua… Mutta hattuvalikoimani on kroonisesti alimittainen.

Siihen on onneksi kohtapuoliin tulossa pientä helpotusta, sillä pääsin tänään kirjoittamaan tulliselvitykseen sanat uniikki villa–silkkihattu, neulottu ja huovutettu. Mitä sieltä sitten onkaan tulossa — no, pidänpä teitä jännityksessä, kunnes saan kuvattua kyseisen luomuksen omassa päässäni!

Kenkiä museossa

Kenkiä museossa

Jos menneen kenkämuodin ihastelu museoissa kiinnostaa, kannattaa suunnata Tampereelle. Museokeskus Vapriikin kenkämuseon pysyväisnäyttelyssä esitellään laajasti tamperelaista kenkätuotantoa eri vuosikymmeniltä ja -sadoilta, ja tämän viikon perjantaina avautuvan uuden museo Milavidan ensimmäisessä näyttelyssä esitellään Salvatore Ferragamon suunnittelemia muotiluomuksia. Voi olla, että en erinäisten esteiden ja hidasteiden vuoksi pääse paikalle avajaispäivänä (mikä vääryys!), mutta tuo näyttely aivan kotikulmilla ei totisesti jää minulta väliin.

2015-06-10 14.59.57Tämän lisäksi vanhoja kenkiä on näytillä myös ainakin Emil Aaltosen museossa, jossa tulimme tänään käyneeksi Lokomon 100-vuotisnäyttelyn katsastamassa. Museo oli minulle uusi tuttavuus, joten jonkinlaisena yllätyksenä tuli, että museon perusnäyttelyssä on esillä kenkätehtailijanakin toimineen Aaltosen kenkätehtaan mallistoa 1900-luvun alusta. Joukossa on jokunen söpöläinen sekä paljon nykysilmään jossain määrin hellyttävän hassusti muotoiltuja kenkiä, mutta kyllä ne ilman muuta minun henkilökohtaiseen käyttökokoelmaanikin kelpaisivat — jos siis olisivat kokoa 41. En tiedä, saako mainitussa museossa kuvata vai ei, mutta niin vain pääsi käymään, että joku otti minusta siellä kuvan!

2015-06-10 14.44.45Omissa jaloissani olivat tänään moniväriset, pääväriltään punaruskeat Laura Vitan sandaalit, jotka onnistuin ostamaan viime vuonna, vaikka saatavuus välillä heikkoa olikin. Aiemmin mainitsin, että Berliinissä myytiin Laura Vitaa ilahduttavan monessa kaupassa, ja tämä malli (joskin erivärisenä) oli useimmin esillä. Taidan siis totisesti olla muodin harjalla! Kirjava Pomodoron hippihame on peräisin eBaysta. Oranssi huivi on muuten alun perin ollut jonkinlainen varsin niukka kietaisuhame, mutta modasin siitä hyvän huivin katkaisemalla solmintanauhat.

Oranssiin kukkahattuun taasen liittyy tarinoita. Tämä H&M:n hattu on päätynyt minulle kirppikseltä, enkä edes itse ollut kirppiksellä sitä ostamassa. Eräs irkkikaveri vaan joskus yli kaksi vuotta sitten raportoi paikan päältä, että täällä olisi hattu, joka saattaisi kiinnostaa minua ja erästä yhteistä ystäväämme. Pyysin lähettämään kuvan, ja hän ystävällisesti lähettikin. Totta kai pyysin häntä heti ostamaan hatun, ettei onni pääse kulkemaan ohi. Myöhemmin sitten lunastin päähineen häneltä.

Erään kerran taas osallistuin Tampereen Vihreiden kevätkokoukseen asianmukaisesti sonnustautuneena eli oranssit Backlashit jaloissa, sinisessä pallomekossa ja tuo oranssi huivi kaulassa — sekä tietenkin tämä oranssi kukkahattu päässä. Tajusin asusteen koomisuuden kontekstissaan vasta jälkeenpäin.

Terkkuja derkkulasta

Terkkuja derkkulasta

2015-05-30 15.54.07Kolme päivää Berliinissä takana, kolme vielä edessä, on siis väliraportin aika. Ihan ensiksi on sanottava, että hotellin sijainnin valinnassa kannattaa olla tarkkana. Juu, katsoin silloin huonetta varatessani, että tämähän on ihan käypänen hotelli, lähellä Alexanderplatzia ja tasoonsa nähden kohtuullisen hintainen. Ei siinä, hotelli an sich on hyvä ja huone erittäin tilava (saimme käyttöömme invalidihuoneen, jonka oleellisin ero tavallisiin huoneisiin taitaa olla se, että tässä on tuplaten lattiatilaa, jotta mahtuu pyörätuolilla ympäriinsä, joten ahdasta ei tosiaankaan ole), ja Alexanderplatzs on oikeasti ihan muutaman korttelin päässä. Mutta kun ne muutamat korttelit ovat sattumoisin koko Berliinin pompööseimmät derkkukorttelit, joissa ei monen sadan metrin matkalla oikeasti ole mitään mielenkiintoista (pääosin aidan ja puutarhan ympäröimiä asuintaloja ja hylättyjä virastoja) ja paraatikadut ovat sata metriä leveitä ja lähes mahdottomia ylittää jalan. Aina jonnekin päästäkseen pitää ensin kävellä 10–15 minuuttia tyhjää. Noh, jos joskus toiste käymme Berliinissä, osaamme tarkastella hotellin sijaintia tästäkin näkökulmasta.

Matkapäivän (ks. ensimmäinen turistikuva) asuun kuuluivat ne jo pari kertaa aiemmin esittelemäni El Naturalistan lehtisandaalit, kirpputorilta jokunen vuosi sitten löytynyt, mitä ilmeisimmin jonkun itse tekemä vihreäsävyinen ja kukka- ym. kuvioinen ohut kesähame, jossa joskus on ollut vekkejäkin mutta joka nyt on painunut täysin sileäksi, sekä pussihihainen röyhelöpaita, jonka löysin keväällä Kaunottaresta ja Kulkurista. Kovasti tuuli eikä lämpötilakaan tuntunut ihan mittarilukeman tasoiselta, mutta kesällä ei palella ohuissa vaatteissa ja sillä hyvä!

2015-05-31 13.49.49Toisena päivänä turistikiertelimme DDR-museossa ja ruumismaailmassa eli Körperweltenissä. Mutta niitä ennen tapasimme kuitenkin aamukahvin merkeissä Berliinissä asuvan suuren jäätelöprofeetan ja oopperasäveltäjän Miika Hyytiäisen. Jo yksinomaan tätä tapaamista varten kannatti raahata mukaan Irregular Choicen jätskikengät. Kaunokaiset eivät jääneet Miikalta huomaamatta — näyttävät kuulemma luonnossa vieläkin paremmalta kuin kuvissa! — eikä häntä sitten kahta kertaa tarvinnut houkutella yhteiskuvaan. Taustalle osui vieläpä Berliinin tuomiokirkko, joten puitteet spontaaniin pin up -kuvaan olivat kohdallaan. Ja tuo sininen pallomekko on tosiaan yksi monista Indiskan mekoistani.

Miika muuten suositteli, että Berliinissä kannattaa rohkeasti kokeilla eksoottisia jäätelömakuja, joita täkäläisistä jäätelöbaareista aina kesäisin löytyy. Valitettavasti sunnuntaisella päiväkävelyllämme ei osunut kohdalle yhtään käypäistä jäätelökojua, joten vielä toistaiseksi on jäätelömaut testaamatta. Ehkä kuitenkin huomenna voisi olla jätskin aika, raportoin sitten, että millaista eksoottista sörsseliä tuli maistettua.

2015-05-31 15.37.13Niin tosiaan, pin up -session jälkeen kävimme derkkumuseossa, ja sieltä päästyämme yhytimme odottamatta yhden oppi-isistäni ja mestareistani Karl Marxin yhdessä kollegansa Friedrich Engelsin kanssa. Pitihän sitä parta-Kallea sitten vähän paijailla, kun tilaisuus tarjoutui. Hän ei nimittäin ole koskaan edes käynyt Tampereella, toisin kuin johdannaisensa V. I. Lenin.

2015-06-01 13.19.22Tänään sitten karkasimme toviksi derkkulan tunkkaisuudesta Kurfürsterdammin ylenpalttisuuden ääreen. Matkalle osui toki jokunen kenkäkauppakin. Itse asiassa aika montakin. Shoe City -ketjulla on täällä useampikin myymälä, ja niissä on esillä muun muassa jokunen Laura Vitan poponenkin. Sellainen toki ilahduttaa, kunnes huomaa, että ne samat pari kolme mallia ovat kuitenkin aina esillä, ja yhtä niistä minulla on jo omassa kenkähyllyssä kotona.

2015-06-01 13.47.232015-06-01 13.49.32KaDeWen kulmilta löytyi myös Leiser, jonka hyllyssä oli Laura Vitan ja muutaman muun kiehtovan värikkään kenkämerkin lisäksi myös yllättäviä uusia tuttavuuksia, kuten italialainen Charme kirja- ym. kenkineen. Pitääkin tutustua merkkiin paremmin paremmalla ajalla. Leiseristä löytyi myös valikoima prameita kenkälusikoita.

Mutta eivät šoppailumatkamme pelkkää kenkäkauppojen kiertelyä ole. Etenkin kotilibristini haikailee aina kovasti hyvien kirjakauppojen perään. Sellaisia ei valitettavasti nykyään löydä ihan joka kulmalta. Tänään olimme kuitenkin onnekkaita. Olin nimittäin etukäteen (hotellin maksuttoman nettiyhteyden turvin) katsellut, että Ku’Dammilta pohjoiseen on kauppakeskus, jossa on useitakin kenkäkauppoja. Paikan päällä sitten mietin, että mikähän katu se oli, josta piti kääntyä, mutta en kuitenkaan sortunut tarkistamaan asiaa mobiilidatan avulla (sehän olisi maksanut, herranen aika sentään! Maassa maan tavalla). Niinpä arvelin, että tämä se katu sitten on, ja ohjasin meidät sinne. No, jonkin aikaa kuljettuamme olin varma, että katu oli väärä. 2015-06-01 21.43.14Päädyimme kuitenkin antikvaarisen kirjakaupan kohdalle, joten poikkesimme siellä. Kysyin myyjältä haparoivalla saksantaidollani, onko heillä englanninkielisiä kirjoja. Valitettavasti niitä oli perin vähän. Myyjä kuitenkin suositteli saman kadun varressa olevaa uusien kirjojen kauppaa, jossa on kokonainen huone englanninkielisiä kirjoja. Siispä suuntasimme sinne. Kotilibristini nappasi sieltä mukaansa yhden Haruki Murakamin englanninkielisen kirjan. Minun silmiini osui nide, jonka parille tuhannelle sivulle on koottu kaikki Bertolt Brechtin runot. Juuri sellainen hyllystämme puuttuikin, vaan ei puutu enää! (Niin ja sitä etsimääni kauppakeskusta emme koskaan yhyttäneet, kun jo iski väsy ja palasimme hotelliin virkistäytymään.)

2015-06-01 19.25.48Illan päätteeksi pistäydyimme vielä niin perisaksalaisessa turistikohteessa ettei tosikaan. Loxx am Alex Miniatur Welten on aivan mielettömän kokoinen pienoisrautatien ympärille rakennettu pienoismaailma, jossa on mallinnettu ennen kaikkea Berliinin katuja, taloja ja maamerkkejä mutta myös muuta saksalaista miljöötä. Monennäköiset saksalaisten esikuviensa mukaiset junat suhailevat ympäriinsä sinne tänne risteilevällä valtavalla rataverkolla, kaduilla ajelee busseja ja kuorma-autoja, ja talojen pihoilla, puistoissa ja kaduilla on pysäytyskuvia jos jonkinnäköisistä hassuista sattumuksista. Pieniä oivalluksia on maisemassa niin paljon, ettei niitä kaikkia voi mitenkään kerralla huomata, ja kyllä täytyy sanoa, että valtava kokonaisuus sai haltioitumaan ja ihastumaan hyvin monella tavalla. Päivän asusta muuten sen verran, että ohut kesähame tuli ostettua Indiskasta juuri ennen matkaa ja se on nyt ensimmäistä kertaa käytössä, jakku taas on hankittu alkukeväällä kirpputori Tarinasta.

Nyt loppuilta meneekin rentoutuessa suklaan ja suodattamattoman omenamehun kanssa. Huomenillalla ohjelmassa on matkan kohokohta eli Princess Chelsean konsertti. Siitä ja muusta lisää matkaraporttini jälkimmäisessä osassa.

Kierrätystehdas ja Teatterimuseon kengänkierrätyspäivät

Kierrätystehdas ja Teatterimuseon kengänkierrätyspäivät

2015-04-25 09.56.29Vihdoin koitti hyvän tovin odoteltu kevään kohokohta eli Teatterimuseon kengänkierrätyspäivät, johon ennen kaikkea Kummain kenkäin ja kenkäkirppis Hupsistan innoittamana päädyin lähtemään. Ja hype oli sitä luokkaa, että eihän nyt tällaiseen tilaisuuteen mitenkään voinut lähteä missään perustossuissa. Tyyliä ja näyttävyyttä sen olla pitää! Mutta valitettavana kääntöpuolena on se, että kun pääkaupunkiin asti lähtee, niin siellähän tulee sitten käveltyä monta tuntia ja monta kilometriä, ja kenkien pitää suoriutua siitäkin kunnialla. Näiden vastakkaisten tendenssien tasapainopisteestä löytyivät jo aiemmin esittelemäni oranssit Poetic Licencet eli juuri ne kengät, jotka ovat eniten herättäneet ihastusta, missä ikinä olen liikkunutkaan. Ja jotta asu olisi mahdollisimman fantsu, sovitin siihen hyvin oranssin kanssa passaavan petrolinvärisen Per Unan vakosametti-tekosäämiskähameen (tämäkin tuttu aiemmista postauksista) ja samanväriset sukkahousut sekä keltaisen, valkoraitaisen Nanson trikoopaidan (ei näy kuvassa tuolta takin alta). Kaulaan vielä turkoosin ja violetin eri sävyissä kimalteleva ohut huivi ja päähän vanha tuttu violetti seilorilakki, ja ei kun etelän junaan!

2015-04-25 12.29.11Teatterimuseossa se sitten odotti, maailman fantsuin kenkäkirpputori, ja totisesti fantsu se olikin! Tuskinpa mikään sana paremmin kuvaakaan näitä uniikkeja teatterikenkiä, jotka olisin minäkin voinut saada omakseni varsin kohtuulliseen hintaan. Mutta jätin kuitenkin sinne, vaikka etenkin nuo kulkustöppöset olisivat epäilemättä olleet myös kissojen mieleen. Olivat nimittäin hyvin varmasti myös väärää kokoa. En kyllä sovittanut eikä kaikissa näissä kokomerkintöjäkään ollut, mutta silmämääräisesti näyttivät joko liian pieniltä (se tavallinen tarina) tai sitten aivan liian isoilta (ja myös tuntuivat raskailta).

2015-04-25 12.30.02Väärä koko tuntui muutenkin olevan valikoiman vallitsevana teemana. Omat räpylini ovat kokoa 41, joskus jopa 42, eivätkä suinkaan kapeimmasta päästä. Kovasti paljon oli tarjolla kokoa 40, ja myös sitä pienempikoipisille oli mistä valita, mutta neljäykköstä sai kyllä etsiä hyvän tovin. Erityisen kaiholla katselin näitä koon 40 turkis-nahkasaappaita. Olivat niin söpöt. Ja pehmoiset. Pöwwöiset. Mutta eivät sitten päässeet minun kokoelmiini, *huoh*.

Mutta lopulta sitten löysin pöydän, jossa oli jokuset neliykköset. Se itse asiassa paljastui Kummain kenkäin Mian ja Sadun pöydäksi, ei siis ihmekään, että siinä oli sekä nähtävää että sovitettavaa. Ensimmäiseksi kokeilin John Fluevogin mustia avokkaita, mutta ne olivat leveisiin räpylöihini aivan liian kapeat. Satu (tai siis ainakin veikkaisin, että Satu — nimi- ja kasvomuistini on aivan törkeän huono) rohkaisi, että kenkiä voi kyllä leventää. Korostin, että jalkani on kyllä aivan liian leveä, eikä kannata edes harkita kenkien venyttämistä niihin. Niinpä Voggelit jäivät tällä kertaa ostamatta, mutta olenpahan nyt ainakin päässyt sovittamaan sellaisia.

2015-04-25 12.23.06Pian huomasin pöydässä kuitenkin jotain muuta: KMB:n vaaleahkonruskeat nilkkurit upeilla satiininauhoilla, nekin onnekseni kokoa 41! Ihastuin niihin saman tien, eikä ehkä ihmekään, jos vertaa niitä Poetic Licenceihini. Värimaailmassa ja muotokielessä on paljon samaa (korko on kyllä aivan erilainen, minkä huomaatte jäljempää toisesta kuvasta), ja nämä KMB:t ovat ikään kuin arkisempi versio Poetic Licencen ihanuuksista. Tai asian voisi proosallisemmin ilmaista niin, että Poetic Licencen nilkkurit ovat joutilaaseen ja iloluontoiseen elämään keskittyneitä aatelisrouvia, mutta KMB:t ovat perinnöttömiksi jätettyjä suvun mustia lampaita, jotka ovat hengissä pysyäkseen joutuneet ottamaan vastaan raskaita töitä, esimerkiksi nyt vaikka pyykkärimuijina. Ruumiillisen työn seurauksena heille on kertynyt vankka ruumiinrakenne, josta suvun piirteet kuitenkin kuultavat selvästi läpi.

3Ja katso! KMB:t sopivat jalkoihini täydellisesti, ne tuntuivat mukavan pehmeiltä ja olivat oikein tukevien kävelykenkien oloiset. Kenkiä myymässä ollut Mia (en edelleenkään ole aivan varma, kumpi oli kumpi, mutta sanotaan, että kaksikosta se isojalkaisempi — ja anteeksi vain, jos kuulostan töykeältä, mutta hän nyt kuitenkin on se, jolla oli myynnissä minunkin jalkoihini riittävän isoja kenkiä, ja sehän se on ihmisen tunnistamisessa aika paljon oleellisempaa kuin esimerkiksi nimi) kertoi vaihtaneensa nämä flamboyantit nauhat kenkiin itse. Erittäin hyvä ratkaisu oli se, sillä ilman näin upeita nauhoja silmäni eivät ehkä olisi pysähtyneet kenkiin riittävän pitkäksi aikaa. Nyt kokonaisuus teki vaikutuksen, ja kengät päätyivät minun omistukseeni. Tyhjin käsin (ja paljain jaloin) ei siis tarvinnut kenkäkirppikseltä poistua. Ja kun iltaa kohden jalkani alkoivat väsyä, saatoin vaihtaa sirot keimailunilkkurit vankkoihin kävelynilkkureihin tyylin tippaakaan siitä kärsimättä. Kuvassa vielä rinnakkain kengät meno- ja paluujunassa.

2015-04-25 12.28.54Kerrottakoon vielä, että kenkäkirppiksen lisäksi kierrätyspäivillä on kenkäintuunauspiste. Omat kädentaitoni rajoittuvat siihen, että onnistun tämän tästä ojentaessani kättä tarttuakseni johonkin tökkäisemään sormeni ohi kohteesta niin, että kynsi napsahtaa poikki. Niinpä jätin tuunailut suosiolla osaavampien hommiksi, sillä mitään muuta kuin järkyttävää sotkua ei noin pelottavasta maaliarsenaalista minun hyppysissäni olisi tullut.

FB-tiedotuksen mukaan sunnuntaille on tulossa uusia myyjiä ja siis lisää kenkiä myyntiin, joten jos nyt suinkin olette Helsingissä tai menossa sinne päin, niin poiketkaa Kaapelitehtaalle, voitte löytää popot, jollaisia ette uskoneet kohtaavanne. Samalla voitte katsastaa myös Teatterimuseon näyttelyn, sillä museoon on Kierrätystehtaan ajan vapaa pääsy. Itse bongasin sieltä näin hersyvän kuva-arvoituksen. Mikä tästä miniatyyrinäyttämökuvasta puuttuu? Jos tiedät oikean vastauksen, saat palkinnoksi korvamadon!2015-04-25 12.35.23(Psst! Oikea vastaus on tietenkin polvet.)

2015-04-25 22.38.41Niin, tuo Kierrätystehdas. Tottahan toki sekin tuli käytyä läpi. Ja koska olen kenkien lisäksi heikkona hattuihin, onnistuin sortumaan tällaiseen VintagEija’sin kierrätysmateriaaleista valmistettuun uniikkipäähineeseen (tässä kuvattuna heti kotiinpaluun jälkeen väsyneenä ja rähjäisenä ja nopeasti hatun tyyliin sopivaan Per Unan vakosamettijakkuun ja valkoiseen röyhelöpaitaan verhoutuneena — 40-luvun tyylisessä kaukaisuuteen suuntautuvassa katseessa on siis ihan aito lasittunut haritus!). Vaaleaa pörröä ja kapea pitsikoristeltu lieri, metsänvihreä ruusuke ja lehtiä sekä violetteja höyheniä (eivät näy kunnolla tuossa kuvassa, ovat tuolla ruusukkeen takana). Minkä mainion arkihatun tästä sainkaan, nyt ei tarvitse aina käyttää sitä samaa seilorilakkia tai ruskeaa sulkahattua.

Totisesti ei mikään hukkareissu tämä päivä Kierrätystehtaassa. Ja nyt vielä sunnuntaina tosiaan ehditte, menkää menkää!