Monthly Archives: heinäkuu 2018

Ensikosketus

Ensikosketus

Se tunne kun ensimmäistä kertaa pitää esikoisromaania kädessään. Sen pääsin kokemaan eilen Ropeconissa, jonne Ei kaikki pinnat kireällä saapui aivan painotuoreena. Laatikkokin oli vielä lämmin (jos kohta kuljetus helteessä oli todennäköisempi selitys kuin painokoneen jäännöslämpö).

Saattaa olla, että tänään pidän ihan vain vapaapäivän. Ei näin trooppisissa helteissä oikein ajatustyötäkään jaksa, kun ei ole edes pakko. Mutta voi olla, että lipsahdan kuitenkin ajattelemaan uusia bataranamilaistarinoita jossain vaiheessa päivää.

Sillä niitähän riittää! Trilogian kakkososa on ollut kustantajan ruodittavana nyt jo kesäkuun puolivälistä asti. Päivänä minä hyvänsä saan viestin, onko kässäri riittävän hyvä vai vaatiiko se vielä isoa työstämistä. Vaikka kuinka yritän vakuutella itselleni, että on se ihan hyvä, en voi välttyä jatkuvasti esiin tunkevalta ajatukselta, että ei se voi olla niin hyvä kuin tämä ykkösosa.

Uutisia odotellessa olen kirjoittanut kaksi novellia Bataranamista. Suunnitelmissa on kirjoittaa niitä vielä enemmänkin, noin yhden novellikokoelman verran, ja joskus tarjota sitäkin kustannettavaksi.

Mutta ennen novellikokoelman koostamista on syytä keskittyä kirjoittamaan trilogian päätösosa. Sain tarkoitusta varten jopa apurahan Pirkanmaan taidetoimikunnalta. Kiitos siitä! Syksy meneekin siis rattoisasti Bataranamin kujilla ja viidakoissa.

Painokoneet jauhavat jo

Painokoneet jauhavat jo

Esikoisromaani on valmis. Nyt ehkä vihdoinkin uskallan todeta niin. Kesäkuussa tehtiin viimeisiä oikolukukorjauksia, heinäkuun alussa viimeisteltiin taitto. Ja kuulemma maanantaina kirjapaino sai alkaa painaa kirjaa. Ehkä minä päivänä hyvänsä Ei kaikki pinnat kireällä löytää tiensä minunkin käsiini vielä painolämpimänä kappaleena. E-kirjakin on valmistunut, ja ainakin Ellibs myy sitä jo! Ja jos haluat varmistaa itsellesi painetun kappaleen heti kun se saapuu, voit tilata sen vaikka saman tien Osuuskumman verkkokaupasta.

Jos muuten et vielä ole tarkemmin perehtynyt siihen, millainen kirja tämä esikoisromaanini nyt sitten on, niin kutakuinkin oikeaan tunnelmaan pääset katsomalla esimerkiksi kirjatrailerin, jonka askartelin jo kesäkuun alkupuolella. Ystäväni M.J. Hook inspiroitui piirtämään traileriin hienot kuvat.

Esiintymiseni Finnconissa

Nyt kun kirjakin on ilmestymäisillään, on myös aika ruveta esiintymään julkisuudessa kirjailijana. Tämän vuoden Finnconissa Turussa esiinnyn kolmessa eri ohjelmanumerossa, kaikki sunnuntaina 15.7.:

  • 11.00–11.45 Hyvän ja pahan yhteiskunta. Spekulatiivinen fiktio ei ole pelkkää klassisen hyvän ja pahan välisen taistelun kuvaamista, vaan sen avulla voi käsitellä arkoja ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita. Millaista on hyvän ja pahan välinen suhteellisuus? Seuranani lavalla ovat Samuli Antila, Mia Myllymäki ja Christine Thorel.
  • 14.00–14.45 Pienkustantaja on uusi musta. Miksi spefikustantamoja on ilmestynyt kuin sieniä sateella? Pienkustantajien edustajat keskustelevat siitä, kannattaako spefin kustantaminen ja missä on heidän markkinarakonsa. Minun lisäkseni lavalla ovat Matti Järvinen, Erkka Leppänen ja Juri Nummelin.
  • 15.00–15.45 Keiden ääni kuuluu, kenellä on valta? Kirjailijoiden ajatuksia vähemmistöön kuuluvien henkilöhahmojen kirjoittamisesta. Kanssani keskustelemassa ovat J.S. Meresmaa ja Magdalena Hai.

Näiden esiintymisten lisäksi minua voi tulla tapaamaan esimerkiksi Osuuskumman myyntipöydälle sunnuntaina klo 12–13.

Finnconin jälkeen seuraava esiintyminen on näillä näkyvin Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereella 1.9.2018, jolloin Saara Henriksson haastattelee minua aiheesta Vallankumous poliittisessa satiirissa.

Ja jestas sentään, yleensä kai kirjoille on tapana järjestää julkkarit. Mitähän minä keksisin? En ole yhtään seremoniallinen tyyppi. Mutta on esikoisromaanin ilmestyminen nyt kuitenkin ainakin pienen juhlan aihe, eikö?

Ted J. Rau & Jerry Koch-Gonzalez: Many voices one song. Shared power with sociocracy

Ted J. Rau & Jerry Koch-Gonzalez: Many voices one song. Shared power with sociocracy

⭐⭐⭐⭐⭐ Tämä on yksi parhaista kirjoista, jotka tänä vuonna olen lukenut. Kuulin käsitteen sosiokratia ensimmäistä kertaa vajaa vuosi sitten Mastodonissa, ja koska organisoituminen ja toimintakulttuurin kehittäminen ovat minua käytännössäkin kiinnostavia aiheita, tsekkasin tietenkin, mistä on kyse. Kuulosti hyvältä jo nettisivujen lyhyen johdannon perusteella. Ja tuolloin tätä kirjaa vasta lupailtiin. Nyt kun kirja vihdoin on ilmestynyt, niin täytyy sanoa, että olen todella vaikuttunut. Juuri tällä tavalla yhteisöjä tulisi pyörittää. Juuri tähän olen intuitiivisesti itsekin pyrkinyt jo pitkään. Mutta minulta ovat puuttuneet työkalut ja käsitteet, ja sen vuoksi pyrkimykseni ovat jääneet puolivillaisiksi.

Kyseessä on siis käytännön asioista puhuva oppikirja, jossa esitellyt käytännöt myös perustellaan periaatteellisella tasolla. Jos hallintokulttuuri ei kiinnosta ja hallinnon järjestäminen ei ole ajankohtaista, tästä kirjasta ei varmaan saa kovin paljon irti. Mutta jos mietit usein sitä, miten asioiden tekemisen muiden ihmisten kanssa voisi järjestää paremmin, kiilaa tällä kirjalla saman tien lukulistan kärkeen.

Sosiokratiaan voi tutustua myös esimerkiksi kirjan julkaisseen Sociocracy For All -yhteisön sivujen kautta.

Charles C. Mann: 1491: Amerikka ennen Kolumbusta

Charles C. Mann: 1491: Amerikka ennen Kolumbusta

⭐⭐⭐⭐ Amerikan historia ennen eurooppalaisten tuloa on suhteettoman laiminlyöty aihe kaikessa historiankerronnassa. Mutta kun siihen rupeaa perehtymään, löytää kaikkea mielenkiintoista ja kiehtovaa. Ja miten suuri menetys ihmiskunnalle on ollut, että niin iso osa kaikesta siitä kulttuurista ja tiedosta ehti kadota, ennen kuin eurooppalaiset kronikoitsijat saivat edes vihiä asiasta (ja hävitystä korostaakseen eurooppalaiset valloittajat myös systemaattisesti hävittivät amerikkalaisten kronikoitsijoiden aikaansaannoksia mahdollisesti jopa vilkaisematta niitä).

Kirja siis luo paljon uusia avaria näkökulmia ja antaa aihetta ajatella historian kehityskulkuja sellaisilla tavoilla, joihin ”vanhan maailman” historiankerronnassa ei ole totuttu. Mutta totta kai kirjassa esitellyt asiat ovat kiistanalaisia, minkä kirja myös tuo ansiokkaasti esiin, sillä vanhojen tuhoutuneiden kulttuurien tutkiminen ei ole koskaan ihan yksioikoista, etenkään ilman primäärilähteitä.

Suomennoksessa on jonkin verran kömpelyyttä — siis sillä tavalla, että käännöksestä näkee suoraan läpi, mikä englanninkielinen rakenne siinä on alun perin ollut. Lisäksi minulle sattui sikäli huono tuuri, että sain kirjasta viallisen kappaleen, josta puuttui noin 30 sivua tekstiä. Pitää ne nyt sitten joskus lukea uudestaan toisesta kappaleesta.

Staughton Lynd & Andrej Grubačić: Zapatistit ja tuplajuulaiset. Keskusteluja anarkismista, marxilaisuudesta ja radikaalista historiasta

Staughton Lynd & Andrej Grubačić: Zapatistit ja tuplajuulaiset. Keskusteluja anarkismista, marxilaisuudesta ja radikaalista historiasta

⭐⭐⭐ Kirjalla on hämmentävä nimi, ja tähän ryhtyessäni ajattelin, että tässä keskityttäisiin kertomaan zapatisteista. No, oikeasti zapatistit ovat vain yksi toistuvasti sivuttava aihe kahden henkilön keskustelussa. Kirja siis on ”anarkistin” ja ”kommunistin” vuoropuhelua erilaisista vallankumouksellisista teemoista ja pikakelaus etenkin amerikkalaisesta (sekä yhdysvaltalaisesta että väliamerikkalaisesta) vasemmistoradikalismista. Sikäli siis hyvin valistava, joskin sellaisenaan vähän irrallinen rykäys, ellei ole sattunut seuraamaan viimeisen parinkymmenen vuoden vasemmistolaista keskustelua kovin tarkasti (en voi väittää olleeni kovin tarkka seuraaja itse).

Erityisenä sitaattina haluan nostaa esiin kirjan lopetuksen: ”Minun hartain toivomukseni uudelle liikkeelle on, että yksilöt pystyisivät aina vain paremmin sovittamaan erimielisyytensä, löytämään yhteistä maaperää ja ennalta toteuttamaan toisenlaista maailmaa siinä, miten he ovat toistensa kanssa. Tämä prosessi on olennainen osa väkivallattomuutta. Tärkeintä on tahto ja etsiminen.”

Koska kirja on aihepiiriltään niin moneen suuntaan haarova, lukiessa syntyi ajatuksiakin jos jonkinlaisista aiheista. Identiteettipolitiikasta tuli ajateltua seuraavasti. Tarkemmin sanottuna siitä, miksi identiteettipolitiikka on nykyään keskiössä etenkin angloamerikkalaisessa ja sitä apinoivissa kulttuureissa.

Monissa radikaaleissa ruohonjuuritason liikkeissä (joita tässäkin kirjassa esitellään useita) on ollut käytössä sellainen edustusmalli, että valitaan alueellisia edustajia, esim. kyläyhteisöstä. Eikä käytäntö rajoitu edes radikaaleihin liikkeisiin. Esimerkiksi yhdysvalloissa ja britanniassa koko vaalijärjestelmä toimii näin. Se on tietenkin yksinkertaista organisoida myös alkeellisissa oloissa, siksi se ehkä onkin suht spontaani toimintamalli. Ja se on myös enemmistön helppo hyväksyä, koska enemmistö saa edustajansa läpi.

Mutta vähemmistöjä se syrjii kovasti. ja koska se on sidottu paikallisuuteen, vähemmistöt eivät voi edes yhdistää voimiaan laajemmalta alueelta, vaan jokaisen kylän vähemmistö on vähemmistössä yksin. Nykyviestintä on kuitenkin luonteeltaan täysin erilaista kuin entisinä aikoina. Nykyään vähemmistöt voivat yhdistää voimansa vaikka maailmanlaajuisesti. Mutta eihän se auta, jos kaikki edustus- ja päätösrakenteet, puoluejärjestöjä myöten, rakentuvat edelleen paikallisen kyläyhteisön mallin ympärille.

Siksi identiteettiryhmät ovat nettiaikakaudella niin äänekkäitä. Niiltä puuttuvat muodolliset keinot saada omia paikallisedustajia läpi, ja siksi omia ajatuksia pitää ahkerasti lobata niin, että myös enemmistöläiset kannattaisivat niitä, sillä vain enemmistöläiset pääsevät muodolliseen valtaan. Eli jos nyt vaikka vasemmisto haluaisi ratkaista ”liialliseksi ryöstäytyneen” identiteettipolitikoinnin, niin ensiksi pitäisi ratkaista tämä edustaja-asia, muuttaa päätöksentekorakenteet sellaisiksi, että alueellisesti pienillä vähemmistöillä olisi mahdollisuus olla mukana muodollisessa päätöksenteossa.

Elikkäs lue kirja, jos haluat saada polttoainetta ajatustoiminnalle.