Viime vuoden viimeisenä päivänä julkaisin Perkeet-lukuhaasteen viimeistä kertaa, koska uumoilin, että eiköhän tätä leikkiä ole jo tarpeeksi monta vuotta leikitty. Mutta kunnianhimoisena kasvatin haastekohtien määrän tavanomaisesta kolmestatoista peräti seitsemääntoista, jotta viiden vuoden haastekohtien yhteismääräksi saatiin kaunis tasaluku 69. Valitettavasti kunnianhimo kostautui. Perkeet ei todellakaan ole mikään heikkohermoisten lukuhaaste, ja niin siinä sitten kävi, että vuoden 2022 mittaan hermoni heikkenivät ja haasteen suoritus jäi puolitiehen.
Ja se on tosiaan loppu nyt; vuodelle 2023 ei tule enää Perkeet-lukuhaastetta. Deal with it 😎.
Kaikkiaan onnistuin lukemaan haastetta varten tällä kertaa vain kahdeksan kirjaa, joille annoin arvosanaksi keskimäärin 2,25 tähteä. Keskiarvo jäi yhtä matalaksi kuin vuonna 2020, eli olin todellakin onnistunut kaapimaan luettavaksi varsinaisia laarinpohjia. Jos olisin saanut loputkin kohdat suoritettua, niin en epäile, etteikö keskiarvo olisi painunut vieläkin alemmas… Mutta se spekulaatiosta, käydäänpä nyt läpi, mitä onnistuin lukemaan ja mikä jäi suorittamatta.
1. Jumppa- tai kuntoiluohjekirja — Arnold Schwarzenegger & Bill Dobbins: Bodaa Arnoldin kanssa
⭐️⭐️⭐️ Tätä lukiessa en todellakaan bodannut mukana, vaan röhnötin sohvalla. Lihaksia alkoi särkeä jo pelkästään tekstin lukeminen ja kuvien katselu. Tekstiä on jopa sen verran että voi sanoa lukemiseksi, muttei se tietenkään mitään kovin vaativaa ole, Arskalle sopivalla no bullshit -tyylillä.
2. Jonkun yhdestä kirjasta kuuluisan kirjailijan tuntemattomaksi jäänyt teos
😪
3. Konekäännetty kirja (vinkki: voit myös itse konekääntää tekijänoikeuksista vapautuneen teoksen)
😪
4. Kirja, jonka olet jättänyt kesken tai johon olet vannonut olevasi koskematta enää ikinä — Hans Christian Andersen: Andersen’s Fairy Tales
⭐️ No vihdoinkin sain tämän pökäleen luettua. Andersen on näköjään kirjoittanut kourallisen ihan ok satuja, jotka kaikki tuntevat, sekä muutaman kymmenen huonon tai tyhjänpäiväisen sadun, joista monia en muista koskaan kuulleeni. Tämä nimenomainen laitos (Wordsworth Classics) on vielä erityisen huono: käännös tanskasta englantiin on tosi mekaaninen ja kömpelö, lopputulosta ei ole oikoluettu ollenkaan, ja jos tämä ei olisi jo parikymmentä vuotta vanha voisin epäillä konekäännökseksi. Edes kääntäjän nimeä ei mainita, mikä on aina laadun merkki (tällä voi muuten hyvinkin olla useita kääntäjiä, koska luettavuus vaihteli tosi paljon).
Tämä kelpaa haasteeseen, koska oikeastaan annoin tämän suhteen jo periksi ennen vuodenvaihdetta ja olisin hyvinkin voinut jättää kesken, ellei olisi ollut tätä perjekohtaa kannustamassa.
5. Laulukirja — ilman, että sinä tai kukaan muu laulaa tai soittaa mukana — Armas Maasalo, Taneli Kuusisto & Aleksi Lehtonen: Koraalikirja I, virret 1–370
⭐️⭐️ Tämä laitos perustuu vuoden 1938 virsikirjaan, eli mukana on tuhti annos paatosta ja itseinhoa. Virsisanoitukset ilman säestystä ja putkeen luettuna ovat tosi monotonisia ja rytmiltään hakkaavia. Vaan mitäpä sitä ei perkeisiin tekisi. Onneksi on paatosta.
6. Kirja, joka sinun piti lukea aikoinaan koulussa ja josta et silloin tykännyt
😪
7. Vitsikirja 1970-, 80- tai 90-luvulta
😪
8. Kirjalla on vastenmielinen nimi
😪
9. Käytöstapaopas — Huomioitsija: Seuratavat
⭐️⭐️⭐️ Käytöstapaopas vuodelta 1947 sisältää hakuteosmaisesti aakkosjärjestyksessä erilaisia artikkeleita seurapiirielämään ja yleensä sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä aiheista. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että onneksi en kuulu seurapiireihin.
10. Sellaisen suvun sukuhistoriikki, johon sinulla ei ole mitään yhteyksiä
😪
11. Sellaisen suomalaisen maalaiskunnan historiikki, johon sinulla ei ole mitään yhteyksiä
😪
12. Geneerinen runoantologia vailla selkeää kantavaa teemaa — Aale Tynni: Tuhat laulujen vuotta
⭐️⭐️ Tämän antologian ainoana teemana on, että runot on kirjoitettu ”länsimaissa” joskus viimeisten tuhannen vuoden aikana. Kuten odottaa sopii, kokonaisuus liukuu pompöösistä höyhenenkevyeen ja takaisin aika monta kertaa. Ehkä vaikuttavinta antologiassa on se, että Aale Tynni on ihan itse suomentanut lähes kaikki runot, ja alkukieliähän on tosiaan vaikka kuinka monta. Vau! Noin muuten vähän puuduttavahko, joskin nopealukuinen kirja.
13. Mainoksessa tai myymäläsisustuksessa somisteena käytetty kirja
😪
14. Jonkin teollisuusyrityksen (ei kustantamon!) julkaisema, sen omaan toimialaan liittyvä tietokirja — David Worsley: The Geological History of Svalbard: Evolution of an arctic archipelago
⭐️⭐️ Öljy-yhtiö Statoil on julkaissut vuonna 1986 tällaisen runsaan satasivuisen kuvakirjan, jossa esitellään huikaisevan kauniita maisemia ja kiehtovia yksityiskohtia Huippuvuorten kivikoista, mutta kuvien lomassa on myös paljon tekstiä, ja se on ihan oikeaa tiukkaa geologista tekstiä. Pohjavire on totta kai semmoinen, että mistä päin saaristoa ja niitä ympäröivää merenpohjaa voisi löytyä hyödynnettäviä hiilivetyjä, mutta tämä suoranainen öljypropaganda lyö silmille oikeastaan vain johdannossa ja loppusanoissa ja kaikki muu teksti siinä välissä menee reippaasti tällaisen humanistin hilseen yli.
15. Pankin, vakuutusyhtiön tai muun rahoituslaitoksen julkaisema, kotitalouksille suunnattu tietokirja — Pentti Rissanen: Pörssiyhtiöt 1974
⭐️⭐️ Tämä Kansallis-Osake-Pankin julkaisema kirja esittelee Helsingin arvopaperipörssissä vuonna 1974 noteerattujen yhtiöiden tunnuslukuja, johtaja- ja toimipaikkatietoja sekä toimitusjohtajien katsauksia. Kaikki käyrät näyttävät hienosti yläviistoon! Lisäksi kirjassa on eri toimialojen yleisnäkymiä sekä luettelo vuosina 1962–1974 toimeenpannuista osakeanneista (tämän osakeantiosion jätin lukematta, en vaan pygennyt).
Kirjasesta teki kiinnostavan se, että se on lähes puoli vuosisataa vanha, ja siten se tarjosi mukavan pilkahduksen uusliberalismia ja kasinotaloutta edeltäneeseen vuorineuvosajan Suomeen, jossa tehtaat olivat vielä tehtaita, yhtiöiden nimet ihan oikeaa kieltä ja laulu 20 perheestä piti vielä kutinsa. Tämän jos saisi vielä äänikirjana luettuna mustavalkotelevisioaikakauden dokumenttiselostajan äänellä.
16. Guinnessin ennätyskirja — mielellään reilusti vanhentunut
😪
17. EVA:n, muun työnantajajärjestön tai ammattiliiton julkaisema kirja — jos mahdollista, omaan asemaasi nähden vastakkaiselta taholta — Heikki Jokinen: Vapauden valtakunta. Freelance-journalistin opas
⭐️⭐️⭐️ Tämä ammattiliiton julkaisu ei ole edes omaan asemaani nähden vastakkaisesta asemasta, vaan valitsin tämän aika lailla laiskuuttani, oma ammattiliittoni nimittäin lähetti tämän minulle postissa. En tee varsinaista journalistista työtä, joten kirjan tiedot koskevat minua vain osittain. Olen lisäksi ollut freelance-kääntäjä jo 14 vuotta, joten nekään tiedot, jotka koskevat minua, eivät olleet minulle suoranaisesti uusia. Kyllä tästä nyt jokunen uusi detalji mukaan tarttui. Mutta monet tämmöiset detaljit, kuten erilaiset aikarajat ja prosenttiosuudet, ovat harmillisen muuttuvia tietoja, joten voipi olla että osa niistä on jo kirjan ilmestymisen jälkeen ehtinyt muuttua.