Kenties ankeimmat perkeet ikinä

Kenties ankeimmat perkeet ikinä

Sain tänäkin vuonna suoritettua Perkeet-lukuhaasteen, itse asiassa jo lokakuun lopussa. Suoritus oli kuitenkin niin lamauttava ja näännyttävä, etten ole jaksanut raportoida saavutuksestani ennen kuin vasta nyt. Onhan tässä vuosi aivan lopussa ja pian on julkistettava vuoden 2021 Perkeet, joten pakko nyt raportoida vanhat pois alta. Vaikka vähän pahaa tekeekin.

Jo ensimmäiset perkeet vuonna 2018 olivat tuskastuttavia. Tuska paheni vuonna 2019. Mutta vuoden 2020 perkaminen oli turhauttavinta ikinä. Tähtiarvosanojen keskiarvo jäi tänä vuonna niinkin matalaksi kuin 2,25, mikä on aiempiakin vuosia matalampi. Ja keskiarvosta vieläpä puuttuu yksi ”kirja”, perustelun pois jättämiselle voitte lukea alempaa, mutta ei liene vaikea päätellä, mihin suuntaan se olisi keskiarvoa heilauttanut…

Mutta kyllä tänäkin vuonna Perkeissä oli pari helmeäkin, jotka yllättivät hyvyydellään. Juuri sellaisten iloisten yllätysten ansiosta perkeitä jaksaa vuodesta toiseen käydä läpi. (Toki joku voisi sanoa, että hyvien yllätysten löytämiseen olisi helpompiakin tapoja, mutta toisaalta eipä Perkeitä ole helpoksi tarkoitettukaan.)

1. Musikaali- tai oopperalibretto — Richard Wagner: Rienzi

⭐ Ehtaan perjehenkeen valitsin tällaisen yliopiston kierrätyshyllystä löytyneen fraktuuralla painetun Wagnerin oopperan, josta en ollut koskaan kuullutkaan mitään.

Melkein syntyi jopa kalpea aavistus siitä, mitä tässä tapahtui. Vissiinkin paljon dramatiikkaa ja isänmaallista paatosta. Ja lopussa Rooma paloi. Lukemisen jälkeen etsin youtubesta näytellyn version ja pikakelasin sen, jotta syntyisi jonkinlainen käsitys tapahtumista. Ei syntynyt.

Tämä oli kyllä niin ehta 7/5 perje-elämys. Mutta normiasteikolla yhden tähden kokemus.

2. Kirja, jota kirjailija itse luonnehtii raskaaksi lukea — Ralf Andtbacka: Potsdamer Platz

⭐⭐⭐⭐ Valinnan perusteena oli se, että Runeberg-palkinnosta kertoneessa uutisessa mainittiin runoilijan pitävän itsekin runokokoelmaansa liian haastavana ja vaativana. Ja lisähaastavuutta olisi luullut tulleen vielä siitäkin, että tämä on kirjoitettu ruotsiksi (ja joukkoon on sotkettu myös englantia ja saksaa)! Mutta en minä oikeastaan pitänyt tätä lainkaan raskaana tai vaikeana. Kieli on tosi soljuvaa, lauseet on rikkonaisia, yksi ajatus johtaa toiseen ja sanatkin fuusioituvat mitä sekavimmalla tavalla, mutta tätä oli ennemminkin innostavaa lukea. Sisältönsä puolesta runokirja on rosoinen ja milloin mistäkin yllättävästä suunnasta ammentava, mutta kun vain hyppää virran mukaan ja antaa tekstin kuljettaa, niin sivuja huomaakin ahmivansa. Ei tämä tarvitse mitään syvällisempää pohdintaa (joskin totta kai niinkin voi tehdä), koska tunnelma tässä on varsin toimiva. Keskikohdan loppupuolella on kyllä kokonaisuudesta selvästi erottuva osio, jossa siirrytään melkein asiaproosan puolelle ja tiivistetään Potsdamer Platzin historia vuosisatojen varrella, mutta kun siitä on selvitty, niin lennokas sanailottelu jatkuu taas kirjan viimeisen kolmanneksen.

3. Tietokirja aiheesta, jota olet viimeisen vuoden aikana kertonut inhoavasi — Jari Taipale: Brändi liiketoiminnan ytimessä — erotu tai unohda koko homma

⭐ Mikäs sen sopivampi aihe tähän kohtaan kuin markkinointi. Tämä nide löytyi kirjaston vaihtohyllystä. Ainesta tässä oli ehkä parin sivun verran — 190 sivuun venytettynä. Ja toki tämä oli siinäkin mielessä ihan turha kirja oman yritystoiminnan käytännön kannalta, että kaikessa keskityttiin kansainvälisiin suuryrityksiin. Jossain kohtaa oli olevinaan lähdeviittauksia, mutta missään ei ollut lähdeluetteloa, jotta olisi nähnyt, mitä ne lähteet sitten ovat. Pääsee takaisin kierrätyshyllyyn.

4. Aakkostetuista sana-artikkeleista koostuva tietokirja — Pentti Arajärvi & Kaarin Taipale: Kriittinen kaupunkiaapinen — Kuntapolitiikan termit ja taikasanat

⭐⭐ Ensinnäkin olen pettynyt siihen, että kirja on oikeastaan ”kriittinen Helsinki-aapinen” eikä käsittele kuntapolitiikkaa yleisemmin, vaikka nimestä voisi toisin päätellä. Kirja on myös äärimmäisen ajankohtainen — tai siis oli keväällä 2017, ja nyt se on jo äärimmäisen vanhentunut. Sisältö on sillisalaattia: osa artikkeleista on yleisluontoisempia tietoartikkeleita (joita tarkastellaan kirjoittajien poliittisesta näkökulmasta), kun taas osa on ihan puhtaan poleemisia mielipidekirjoituksia. Jotenkin ärsyttävä kokonaisuus, vaikka pääpiirteissään olen kutakuinkin samaa mieltä melkein kaikesta kirjassa esitetystä. Kirjahan päätyi minulle kirjaston vaihtohyllystä, ja sinne se pääsee nyt takaisin.

5. Pyydä kirjastonhoitajaa suosittelemaan eniten inhoamaansa kirjaa — Jukka Mäntyjärvi: Paholaisen huilu

⭐⭐ Tätä bulkimmaksi fantasia tuskin voi käydä. Juoni on simppelin pelikäsikirjoituksen tasoa, ja kerronnassa kelataan toimintakohtaukset läpi niin monen henkilön näkökulmasta, ettei varmasti pieninkään käänne jää hitaimmaltakaan lukijalta huomaamatta.

Nuori papinplanttu kaipaa pois kotikylästään ja elämäänsä jotain muuta. Pääkaupungissa hän ajautuu vahingossa palkkasoturien värväystilaisuuteen, ja hänelle tarjoutuu tilaisuus johonkin muuhun. Hän lähtee parantajana mukaan pahaa taikahuilua etsivään palkkajengiin, ja totta kai matkalla opitaan paremmaksi palkkasoturiksi, tapetaan peikkoja, karataan kääpiöiltä, tullaan petetyksi ja saadaan kostettua petturille, seikkaillaan ansoitetussa luolastossa ja mitä kaikkea muuta kunnon seikkailuun nyt kuuluukaan. Porukassa on myös lemmenkipeä ja auliisti pillua jakava naissoturi, mikä tulee vähän turhan suorasukaisesti ilmi tämän tästä.

No niin, keikka on ohi ja papinplanttumme on vaikean valintatilanteen edessä. Palkkasoturin elämä on raskasta ja epävarmaa, mutta ainakin se on kiinnostavaa, vaikka tappaminen onkin henkisesti rankkaa ja moraalisesti väärin. Mutta toisaalta maalaispapin työ on ihan hemmetin tylsää. Olisiko sittenkin parempi jatkaa elämäänsä tekemällä sitä jotakin muuta, jota palkkasoturina varmasti osuu kohdalle? Niin, lukekaa ja ottakaa selvää, kuinka sankarillemme käy!

6. Vähintään 50000-sanainen valmis fanifiktiotarina, jonka alkuperäismateriaalia et tunne — [piilotettu]

Jätän nyt tarkemmin kertomatta kaiken tarinaa yksilöivän tiedon, koska se nyt vaan ei ole reilua ficcien kirjoittajia kohtaan. Juuh, alkuperäismateriaalista minulla ei ollut mitään hajua (paitsi tarinamaailman nimen olin kyllä kuullut), eikä tämän ficin lukemisen jälkeenkään ole oikein käsitystä siitä, mitä tässä maailmassa yleensä tapahtuu ja minkä asioiden ympärillä alkuperäistarinat pyörivät. Ficci itsessään oli paikoin työlästä lukea, koska kerronta eteni jotenkin epätasaisesti, ja kesti todella pitkään ennen kuin suunnilleen oivalsin, mitä päähenkilö oli tavoittelemassa, ja senkin jälkeen minun oli vaikea ymmärtää, miten kaikki isommat elementit liittyvät pääjuoneen. Mutta, suoritettu!

7. Pokausopas eli opas kumppanin saamiseksi — Elina Pirinen: Kuinka löytää se oikea ja pitää samalla hauskaa

⭐⭐ Olen niin kaukana kirjan kohderyhmästä, että voisi melkein ajatella lukeneensa jotakin spefikuvausta fiktiivisestä cisheteronormatiivisesta ja neurotyypillisestä ihmislajista. Ja se olikin ehkä paras tapa tehdä lukemisesta siedettävää (ja onneksi kirja oli nopeasti ohi). Varsinaisen pokauksen lisäksi tässä kirjassa käsitellään aika paljon parisuhteen alkuvaiheita ja pohditaan sitä, millä edellytyksillä suhdetta kannattaa jatkaa vakavassa mielessä ja miten lopettaa suhde, jota ei kannata jatkaa. Ja seksitipsejäkin annetaan. Mutta niin, eipä oikein mitään kosketuspintaa omaan elämään. Jos tällaisen oppaan ohjeilla olisi joskus nuorempana yrittänyt kumppania löytää, niin varmaan olisi löytämättä jäänyt. (Itse asiassa kun tarkemmin miettii, niin aika pitkälti yksinomaan tämäntyylisen materiaalin ympäröimänä sitä joka tapauksessa nuorena joutui elämään, joten ei ihme, että senaikaiset pariutumisyritykset ja suhdekokemukset olivat niin ala-arvoisia. Onneksi nykyään tietää paremmin.)

8. Ennen vuotta 1990 julkaistu ohjelmointiopas — Alfred V. Aho et al.: The AWK Programming Language

⭐ Valitsin tämän sillä perusteella, että joskus 17 vuotta sitten jollain kieliteknologian kurssilla käytettiin jotain yksittäisiä awk-komentoja, joten arvelin, että ehkä tämän lukeminen ei olisi ihan turhaa. Mnoh, kyllä tämä nyt kuitenkin taisi olla täyttä ajanhukkaa siltäkin kannalta, koska nykyään laajojen tekstimassojenkin käsittelyyn on paljon monipuolisemmat työkalut kuin silloin, kun awk-kieli on luotu. En siis usko koskaan mitään tästä lukemaani käyttäväni, eikä päähäni kyllä mitään tästä jäänytkään. Ihan seikkaperäinen ja systemaattinen kirja kyllä, muttei tätä enää tällä vuosikymmenellä tarvita.

9. Korttipelikirja — Ismo Koponen: Bridge 1. Tarjoaminen

⭐ En ollut aikonut opetella bridgeä, enkä kirjan luettuani todellakaan innostunut opettelemaan. Hyvin vähän tajusin mitään lukemastani, koska kirja on täynnä jargonia, symboleita ja taulukoita. Varmaan bridgeharrastajalle ihan hyödyllinen kirja, mutta minulle pahinta ajanhukkaa ties miten pitkään aikaan. Onneksi ei ollut sataa sivua pidempi.

10. Mitä Missä Milloin tai vastaava vuosikirja viime vuosituhannelta — Mitä Missä Milloin 1982

⭐⭐ Kirjaston vaihtohyllystä poimin tämän vuoden 1982 laitoksen, joka nimikkovuodestaan huolimatta sisältääkin näköjään tapahtumia syyskuusta 1980 elokuuhun 1981. Niinpä kävikin sitten niin onnekkaasti, että satuin saamaan elämäni ensimmäistä elinvuotta koskevan kirjan, joten lukeminen oli siltä osin ehkä asteen kiinnostavampaa, kun saatoin tarkastella, että minkälaiseen maailmaan tulinkaan syntyneeksi.

Tämä on siis ensimmäinen kerta, kun tutustuin MMM-konseptiin. Luulen myös, että jää viimeiseksi kerraksi. Kokonaisuus oli kuin joukko satunnaisesti valittuja wikipedia-artikkeleita elämän eri osa-alueilta (tässä tapauksessa myös vanhentuneita), mutta kaipa näistä itse kukin on ollut jollakin tavalla ajankohtainen tuolloin. Lopussa oli kymmeniä sivuja urheilutuloksia, ne jätin kylmästi lukematta. Sori not sori.

11. Taidenäyttelystä tai museon näyttelystä laadittu kirja — Inkat ja heidän edeltäjänsä — Perun kolme vuosituhatta

⭐⭐⭐⭐⭐ Vasta luettuani huomasin, että tämä on nimenomaan pelkkä näyttelyluettelo ja että samasta näyttelystä laadittu varsinainen kirja löytyy myös hyllystä. Mutta en nyt jaksa perkeitä varten heti perään lukea sitäkin, vaan kuittaan kohdan suoritetuksi tällä. On nimittäin tässäkin leipätekstiosuuksia välissä.

Yhtä kaikki tämä oli oikein antoisa teos! Perulainen esihistoriallinen taide on muotokieleltään ja aiheiltaan jotenkin niin sympaattista, että siihen perehtyy ilolla. Tässä on näyttelyn jokaisesta esineestä hyvä valokuva ja selitys, ja kuten kaikkien esihistoriallisten artefaktien kohdalla selitysten uskottavuus voi joskus olla vähän siinä ja siinä, mutta pääsääntöisesti ne ovat informatiivisia. Luettelo on järjestetty kulttuureittain kronologisesti, joten kokonaisuudet hahmottuivat tästä paljon paremmin kuin alkuvuonna katsotusta Kansallismuseon näyttelystä, jossa kaikki oli läiskitty ihan sekaisin.

12. Kirja, jota useat kaverisi vihaavat, tai kirja sellaiselta kirjailijalta, jota useat kaverisi vihaavat — Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni — Kuinka ymmärtää muita ja itseään

⭐ Tiesin tästä ennakolta sen, että tämä on ollut tosi suosittu ja että sisältö ei tiettävästi perustu mihinkään kovin pätevään teoriaan. Jälkimmäinen seikka kävikin aika hyvin ilmi siitä, että kirjassa mainitaan vain yksi lähde, jonkun Marstonin pian sata vuotta vanha teos. Muilta osin kirjan teoriaa perustellaan Hippokrateen lähes 2500 vuotta vanhoilla ja asteekkien yli 500 vuotta vanhoilla tavoilla jakaa ihmiset neljään eri perustyyppiin. Modernin konsultin anti on ollut ryhmitellä antiikinaikaiset perustyypit nelikenttään ja antaa akseleille nimet. Kirjan suosio taas perustunee ainakin siihen, että tässä todetaan aika paljon helppoja itsestäänselvyyksiä, joten tämä on kevyt lukea ja tästä voi kokea saavansa paljon vastauksia ja työkaluja vuorovaikutustilanteisiin (eri asia sitten, toimivatko ne käytännössä kovin hyvin). Minä en kylläkään lämmennyt tällaiselle konsulttikielelle. Eri ihmistyyppien kuvaukset olivat lähinnä ärsyttävän kärjistettyjä ja pääsääntöisesti varsin alentuvaan sävyisiä. Jos ihmiset tosiaan olisivat sellaisia kuin kirjassa kuvataan, niin ihmekös se, jos he tuntuvat idiooteilta. Minun ainakin on vaikea ajatella, että yhdistäisin näin kärjistettyjä ja pelkistettyjä kuvauksia tuntemiini ihmisiin.

13. Kirja, joka oli suosikkisi joskus paljon nuorempana mutta jota et ole nyt vuosiin lukenut — Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus

⭐⭐⭐⭐⭐ Rikos ja rangaistus sai kunnian tulla valituksi tähän haastekohtaan, jonka taustalla on ajatus, että aika usein nuoruuden suosikit osoittautuvat myöhemmällä iällä luettaessa melko keskinkertaisiksi tekeleiksi.

Mutta Rikokselle ja rangaistukselle ei nyt käynyt näin. Tykkäsin tästä edelleen tosi paljon. Mahdollisesti viehätyin nyt eri kohdista kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta tässä on tosiaan paljon hersyvyyttä ja erinomaisesti kirjoitettuja henkilöitä ja dialogia. Toki rönsyileviä sivujuoniakin on, ja väliin ihmetyttää, mikä niiden paikka kokonaisuudessa on. Mutta niitäkin on ilo lukea. Ja Pietari kaupunkina näyttäytyy tässä jotenkin paljon elävämpänä kuin monissa muissa lukemissani venäläisklassikoissa. Dostojevski jatkaa vahvasti venäläisten klassikkojen suosikkinani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.