Jo ensimmäinen perje voi tappaa

Jo ensimmäinen perje voi tappaa

Se on täytetty! Perkeet-lukuhaaste nimittäin. Ylitarulimaisilla henkisillä voimillani sinnittelin läpi kolmentoista ennakkoluuloja herättävän kirjan — ja kuin ihmeen kaupalla selvisin hengissä raportoimaan uroteostani. Kas tässä arviot kaikista lukemistani perkeistä.

Kokonaisuudessaan kyllä melkoisia tuuttauksia onnistuin valitsemaan, sillä tähdityksen keskiarvo 2,3 on jopa minulta poikkeuksellisen matala.

Ja seuraavaksi on kyllä pakko lukea jotain aivoja puhdistavaa hyvää kirjallisuutta.

1. Omassa hyllyssä pisimpään lojunut (tai muu yhtä luotaantyöntävä) tiiliskivi — Leo Tolstoi: Sota ja rauha

⭐⭐⭐ Luin tämän Perkeet-haasteeseen, koska tämä on omassa hyllyssä pisimpään lojunut tiiliskivi. En ihan tarkkaan muista, milloin ostin neliosaisen Sodan ja rauhan kirppikseltä, mutta joskus 1998–2001 se tapahtui. Nyt päästän sen vihdoin eteenpäin.

Vaan mitähän tällaisen eeppisen luku-urakan jälkeen nyt sanoisi. Kirjassa on paljon ansiokasta — en ole varsinaisista historialähteistä ikinä lukenut mitään yksityiskohtaista Napoleonin sodista, joten siltä osin Sodan ja rauhan tarjoamat tiedot (sikäli kuin ne ovat historiallisesti luotettavia) sodan kulusta ovat varsin antoisia — mutta sittenkin kirjassa on ihan tolkuttoman paljon ylipitkää ja tylsää tauhkaa. Tarinan kolme osaa ovat sotatapahtumat, Venäjän aateliston naimakaupat ja yleisfilosofinen, paikoin suorastaan teoreettinen jaarittelu, ja monin paikoin osat on runnottu toistensa yhteyteen suorastaan väkinäisen tuntuisesti.

Mutta sittenkin, tällaisessa eeppisessä 1800-luvun klassikkoromaanissa on melko pitkälti samanlaiset ainekset kuin esimerkiksi nykyaikaisessa eeppisessä fantasiakirjallisuudessa, toki sillä erotuksella, että fantasiamaailman sijaan tapahtuvat sijoittuvat historialliseen reaalimaailmaan. Paremmalla toimittamisella ja armottomalla tiivistämisellä tästä olisi voinut tulla jotakin.

Mutta joo, yli sadan sivun epilogi jätti suuhun vähän happamahkon jälkimaun. Sanotaanko, että tulipa luettua mutta enpä taida toistamiseen.

2. Kirja, josta ei muista, mistä se on omaan hyllyyn tullut — Margaret Atwood: The Handmaid’s Tale

⭐⭐⭐ 90-luvulla IB-lukion englanninkurssia varten suositeltiin hankkimaan tiettyjä romaaneja pokkareina, ja tämä oli yksi niistä. Hankinkin tämän sitten omaan hyllyyni, mutta kävi niin, että en IB-englantia koskaan suorittanut, joten kirja jäi lukematta. No, jossain vaiheessa olen karsinut kirjoja hyllystä enemmänkin, ja muistelisin luopuneeni tästäkin. Mutta tämä nyt kuitenkin on meillä hyllyssä — mitä ihmettä, minähän luovuin tästä! Puolisoni sitten kertoi, että tämä kappale tuli meille erään ystäväni tyhjentäessä kirjahyllyään. Minä siis tosiaan olinkin luopunut omastani joskus, mutta niin vain tämä löytyi hyllystä uudelleen. Ja koska tämän kappaleen historia oli minulle mysteeri, se sopi haastekohtaan hyvin.

Mutta niin, itse kirjasta sitten jokunen sana. Nythän tätä kirjaa pidetään kovasti ajankohtaisena ensinnäkin Yhdysvaltain poliittisen tilanteen ja toisekseen kirjasta vastikään tehdyn TV-sarjan takia. Olen siis ajan hermolla! Odotin paljon tiukempaa, armottomampaa ja räväkämpää meininkiä. Oikeasti kirjassa kuvattu maailma on hyvin hidas, hiljainen ja rauhallinen. Kaikki on hyvin säädeltyä, kaikista poikkeamista rangaistaan (paitsi niistä, joita ei huomata), juuri mitään ei tunnu tapahtuvan. On myös paljon puhuttu siitä, kuinka kirjassa naisilta puuttuu itsenäisyys ja päätäntävalta omaan kehoon, mutta sitä ei sanota, että samanlainen itsenäisyys ja päätäntävalta puuttuu myös suurimmalta osalta miehiä: kaikesta fyysisestä kosketuksesta voidaan rangaista, naisen lähelle pääsevät vain korkeimmassa asemassa olevat miehet, ja hekin ovat riittävän korkeassa vaiheessa usein vasta siinä iässä, että ovat jo melkein seniilejä, ja silloinkin todelliset lihalliset ilot ovat sallittuja vain lainsuojattomissa piireissä ja virallisesti kopulaatiota saa käyttää vain hedelmöittämistarkoitukseen muiden nähden. Kaiken kaikkiaan siis hyvin tuskallinen maailma kaikille.

Sinällään uskottavan oloisesti rakennettu kuvaus siitä, mihin ideologinen (tässä tapauksessa uskonnollinen) fundamentalismi voi viedä, ja kirjassa itsessäänkin tehdään suora rinnastus oman aikansa Iraniin. Mutta sanotaan nyt ihan suoraan, että tällä hetkellä maailma ei tarvitse dystopioita. Nyt tarvitaan utopioita, nyt tarvitaan toivoa. Jotakin sellaista, mitä voidaan tavoitella, eikä pelkästään sellaista, mitä pitää välttää. Siinä mielessä tämä kirja ei olekaan nyt kovin ajankohtainen, vaan tämän kirjan aika on jo mennyt, varoituksia olisi pitänyt kuunnella kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt katseet on suunnattava siihen, mitä tällaisen maailman jälkeen voidaan rakentaa.

3. Kirja, jonka nimi on todella hämmentävä — Mies Reenkola: Suvunjatkaminen aikamme kuvastimessa

⭐⭐⭐⭐ Mainittakoon heti alkuunsa, että tämän kirjan saamat tähdet ovat ns. härötähtiä. Valitsin kirjan Perkeet-haasteen kohtaan kirja, jonka nimi on todella hämmentävä. Sillä nimenomaan sekä kirjan että kirjailijan hämmentävän nimen vuoksi tämä laatuopus joskus taannoin (vajaa parikymmentä vuotta sitten) tuli kirpputorilta napattua omaan hyllyyn.

Kyseessä on gynekologin kirjoittama kansantajuinen esitys ihmisen seksuaalisuudesta. Toinen maailmansota on päättynyt, Natsi-Saksa on kaatunut ja sitä myöten Mies Reenkolan mahdollisuudet jatkaa tutkimuksia puolalaisilla keskitysleireillä ovat lopullisesti kariutuneet. Suomessakin ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin ja uudenlainen elämäntapa valtaa alaa… Valistukselle on siis huutava tarve!

Noh, kirja on erittäin hämmentävä myös muuten kuin nimensä osalta. Toisaalta lääkäri kirjoittaa asioista niitä mitenkään häpeilemättä ja suorastaan paheksuu uskonnollista moralismia, joka rajoittaa ihmisten seksuaalisuutta. Toisaalta kielikuvat ovat kaiken aikaa aivan käsittämättömän lennokkaita ja suorastaan vulgääreja. Tällaisesta sanailun taidosta olisi moni kaunokirjailijakin kateellinen. Mutta pohjavire on kaiken aikaa se, että seksuaalisuuden ainoana varsinaisena tarkoituksena on suvunjatkaminen. Seksuaalisuus ilman suvunjatkamistarkoitusta on pelkkää hengen rappiota, joka on syytä saada yhteiskunnasta karsittua. Ja onhan niitä kaiken maailman perversioitakin, mutta niistä ei oikeastaan tarvitse pahemmin välittää, missään tapauksessa ei kannata tuomita vankilaan (paitsi jos nyt pederastiksi heittäytyy) ja pahimmat psykopaatit on järkevintä internoida mielisairaaloihin.

”Meillä ei ole mitään, mihin ankkuroida. Me huudamme taivaisiin ja me huudamme tuuliin kuin eksynyt karjalauma. Ja kilvan meidän kanssamme huutavat saksofonit.”

Hämmentävää. Ihan saatanan hämmentävää.

4. Omasta näkökulmastasi kauas sijoittuva ideologinen kirja — Yrjö Luojola: Voimassa kasvaminen

⭐⭐ Valitsin tämän Perkeet-haasteeseen oikeastaan siksi, että piti tehdä taustatutkimusta tällaisen hengenmiehen elämästä kirjoittamista varten. Ohut läpyskä täynnä yksinkertaistettuja yleistyksiä kristittyjen jumalan armosta ja rakkaudesta ja kristityn elämään tämän jumalan taholta kohdistuvista odotuksista. Oikeastaan aika lailla sellaista tavaraa kuin odotinkin, joskaan ei lopulta kovin sakeaa.

5. Kirja, jonka Goodreads-arvosana on alle 3 (ja arvosteluja on vähintään 10) — M.G. Soikkeli: Läpinäkyvä kuolema

⭐⭐ Jokseenkin kankeasti kirjoitettu murhamysteeri, joka tuntui etenevän liikaa pikkiriikkisten deus ex machinojen avulla.

6. Kirja, jota joku on kehottanut välttämään — John Tiffany, Jack Thorne & J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child — Parts One and Two

⭐⭐ No niin, syy sille, miksi luin koko Potter-sarjan tänä talvena (enkä joskus muulloin), oli kaikessa karuudessaan se, että tämä kirottu kakara oli itseoikeutettu valinta Perkeet-haasteen kohtaan 6. kirja, jota joku on kehottanut välttämään — siksi monasti puolisoni on tuskissaan ulvonut muistaessaan tämän kirjan olemassaolon — eikä tätä tietenkään parannut lukea ilman hyvää käsitystä siitä, mitä alkuperäisessä sarjassa tapahtuu.

Minulla ei ole Pottereihin niin vahvaa tunnesidettä, että tämä kirottu kakara olisi aiheuttanut syvää järkytystä, mutta voin siitä huolimatta todeta, että onhan tämä ihan luokattoman huono jatke erinomaiselle sarjalle. Okei, tämä on näytelmäkässäri, mutta vaikea silti kuvitella, että tällaisella replikoinnilla saisi mitään muuta kuin pökkelönäyttelemistä lavalle. Ihan oikeasti, joka ikinen henkilö on täydellinen idiootti ja kaikki on väännetty rautalangasta (missä on näyttelemiselle jätetty tila?). Harry, Hermione ja Ron ovat lukemattoman monien ihmisten nuoruuden sankareita, mutta tässä heistä on aivan armottomasti tehty vastenmielisiä ja kuvottavia juntteja. Miksi? Eikä se uusi sukupolvi ole yhtään sen parempi. Muka neljätoistavuotiaita, more like neljävuotiaita.

Mutta niin, on tässä juonikin. Tämä on kertomus siitä, kuinka vanhempien maine ja odotukset kasaavat paineita lasten harteille. Tämä on kertomus pieleen menneestä isäkapinasta. Tämä on kertomus Voldemortia mahtavammasta Voldemortin tyttärestä, jota ei kyllä ole turhalla järjellä pilattu. Vaan onpahan näistä aiheista kirjoitettu varmasti monta paljon parempaakin kirjaa.

7. Mökki- tai mietelausekirja — Hannu Tarmio: Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta

⭐⭐ Poimin tämän mietelausekirjan eräästä kuolinpesästä varta vasten Perkeet-haastetta varten. Kirja lienee tarkoitettu yleispäteväksi vuosipäivälahjaksi ihmiselle, jota ei tunne kovin hyvin. Sisältökin on kokoelma yleispäteviä lausahduksia alkaen ”mikä ei tapa, vahvistaa” -toteamuksesta, ja välissä on silloin tällöin runoja. Onneksi tämän luki nopeasti.

8. Harlekiini tai muu kioskikirja — Emma Darcy: Myrsky vie, myrsky tuo

⭐ Olin ostamassa tätä divarista 50 sentillä, mutta koska oli muitakin kirjaostoksia, niin sain tämän kaupan päälle. Siinä varmaan kaikki oleellinen.

9. Omakustannekirja — Boris Hurtta & Tuomas Saloranta: Ne ammoiset

⭐⭐⭐ Lovecraftilaista kauhua voi usein kuvata tyhjentävästi fraasilla sama mut eri. Tämä sopii etenkin Tuomas Salorannan novelliin. Boris Hurtan puskafarssissa imua on enemmän.

10. Alennuslaarista tai kirjaston poisto-/kierrätyslaarista löytynyt elämäkerta — Pjotr Kropotkin: Vallankumousmiehen muistelmia

⭐⭐⭐⭐ Kymmenettä perjettä varten luin nämä Kropotkinin (tai kuten tässä vanhassa, vuonna 1910 julkaistussa käännöksessa on käytetty, Krapotkinin) muistelmat. Kirjan päätyminen omaan hyllyyni on tarina sinänsä. Porvoon uusi kirjasto avattiin helmikuussa 2000, ja joulukuussa 1999 vanhassa kaupunginkirjastossa myytiin urakalla poistokirjoja 20 pennillä kappale. Poistohyllyyn oli haalittu kaikki mahdolliset varastonpohjat, jotta muutettavaa olisi vähemmän. Nämä Kropotkinin muistelmat vetosivat minuun nimellään ja nuhjuisella ulkoasullaan — kirjan kannet ovat repeilleet ja selkämykset on ommeltu jotenkuten takaisin kiinni (teippiä ei kirjan korjauksen aikaan taidettu vielä tuntea). Sain siis tämän hienon kaksiosaisen teoksen itselleni 40 pennillä.

Mutta se on ollut hyllyssäni lukematta tähän saakka — ja aivan suotta! Kirja nimittäin on mitä mainiointa kerrontaa. Osansa viehätykseen on varmasti vanhalla kielellä, joka on aina yhtä ihanaa (ja tässä lukija pääsee nautiskelemaan jopa metatasolla, sillä toteaahan Kropotkin eräänkin kerran seuraavasti: ”Ranskalaisten kronikkojen vanhanaikuinen lauserakennus ja kielen sisällökkyys tuotti minulle suurta esteetistä nautintoa.”), mutta Kropotkinin tyyli noin muutenkin on kertoa asiat vilpittömän kiertelemättä ja silti hyväntuulinen kare suupielissä. Kirja kertoo paljon enemmän elämästä Venäjällä ja Euroopassa yleensä kuin nimenomaan Kropotkinin elämästä. Samoista aiheista voi lukea paljon esimerkiksi Tolstoin romaaneista, mutta Kropotkinin muistelmista puuttuu kaikki se tarpeeton maalaisromantiikka ja yläluokkainen sentimentaalisuus, joka tekee Tolstoin kirjoista niin pitkäveteisiä. Niinpä esimerkiksi etenkin muistelmien ensimmäinen nide on mitä verrattominta kaunokirjallisuutta. Kerronnan vetävyys hieman rapisee jälkimmäisessä niteessä, mutta aivan viimeisillä sivuilla ote taas jämäköityy siihen malliin, että teoksen loppuun päästyään lukijan mieli on tyydyttynyt.

11. Televisiosarjaan perustuva kirja — Sari Luhtanen & Miikko Oikkonen: Nymfit 2 — Astarten solmu

⭐ Olipahan tuuttaus. Kaikkein hysteerisimmän epätoivoisen itku-naurukohtauksen sai aikaan kohta, jossa kaksi satyyria perseraiskasi viinikaupan viattoman lähettipojan kuoliaaksi. Vain rankka tahdonvoima sai kahlaamaan kirjan loppuun asti. Sillä keskenhän ei voinut jättää — ken perkeisiin ryhtyy, se perkeet kestäköön! Tällä kertaa kyseessä oli siis TV-sarjaan perustuva kirja, ja luojan kiitos se on nyt ohi. Mutta 2,50 euroa tuli tähänkin sitten tuhlattua.

12. Ihmissuhdeopas, itsehoito-opas tai vähintään 30 vuotta vanha populaaripsykologian teos — Jarl Fahler: Hypnoosi. Katsaus sielunelämän arvoitukselliseen maailmaan

⭐⭐ Huh, selvisinpä. Tällä kertaa kyseessä siis on vähintään 30 vuotta vanha populaaripsykologian teos.

Muistan hypnoosista puhutun paljon populaariviihteessä (eli sarjakuvissa) silloin, kun olin lapsi, mutta nykypäivänä aihe tuntuu suhteellisen unohtuneelta. Niinpä minun on vaikea sanoa, mikä kaikki tässä kirjassa on ihan pätevää (joskin omalla tavallaan tietenkin vanhentunutta) tiedettä ja mikä pelkkää humpuukia. Juu siis tässä tarkastellaan kaiken lisäksi myös esimerkiksi telepatiaa ihan vakavalla naamalla, ja lihavat ovat leppoisia koska maailmankirjallisuuden merkkiteoksissa niin sanotaan. Suhteellisen sakeaksi käyvää tekstiä, vaikka alkaakin yllättävän raikkaasti.

13. Käännöskirja, jonka käännöksen tekijänoikeudet ovat rauenneet — Friedrich Nietzsche: Sålunda talade Zarathustra. En bok för alla och ingen

⭐ Totisesti, niinmuodoin tuuttasi Zarathustra! Perkeistä viimeinen ja vaikein oli tämä misogyynistä herramoraalia ylistävä yli-ihmisprofetia. Olisin voinut tämänkin kohdan suorittaa helpommin ja valita jonkin vanhan suomennoksen. Mutta ehei, liian helppoa! Albert Ericsson käänsi tämän filosofian klassikon ruotsiksi 1890-luvulla, ja jo vuonna 1903 hän kuoli. Sattumaako?

Mutta siis, vastenmielisten opetusten lisäksi kirjasta teki erityisen raskaan lukea se, että tämä tosiaankin on kirjoitettu hyvin vanhahtavalla ja ylevällä ruotsilla. Monin paikoin minulla oli vaikeuksia ylipäätään ymmärtää, mitä tietyt sanat tarkoittavat. Sinänsä voi tietenkin pohtia, saisinko tästä klassikosta enemmän irti, jos lukisin tämän modernina suomennoksena, ja pitäisinkö tätä yhtä tähteä parempana teoksena. Nyt tosiaan tuo yksi tähti kuvaa nimenomaan subjektiivista lukukokemusta. En muista, koska viimeksi olisin lukenut kirjaa, joka on näin kertakaikkisen unettava. Mutta niin hullu en ole, että tähän pläjäykseen toista kertaa käyttäisin aikaani.

Mainittakoon muuten vielä sellainenkin nippelitieto, että hankin tämän kirjan itselleni joulukuussa 1999 samasta Porvoon kaupunginkirjaston tyhjennysmyynnistä kuin juuri tätä ennen lukemani kymppikohman kirjan Vallankumousmiehen muistelmia — yhtä huokeaan 20 pennin hintaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *