Category Archives: Matkat

Hollanti, tuo mainio maa

Hollanti, tuo mainio maa

Toukokuun loppuamme sulostutti viiden päivän matka Hollantiin. Amsterdamissa kävimme, totta kai, mutta yhden lomapäivistä vietimme Nijmegenissä ja kolme Utrechtissa, jonka ehkä näin voisi sanoa olleen pääkohteemme. Päivät kuluivat siis kävelemällä ympäriinsä, junailemalla maan halki ja pistäytymällä mielenkiintoisissa kohteissa. Kerron näistä mielenkiintoisuuksista jäljempänä.

Matkan ajankohta kuitenkin täsmäytyi Aldous Hardingin keikan mukaan. Tätä uusiseelantilaista goottifolkmuusikkoa olen jo jonkin aikaa halunnut käydä kuuntelemassa livenä. Viime vuonna olin näin lähellä onnistua, kun hän oli tulossa Turkuun joillekin festareille, mutta koska festareilla ei ollut yhtään muuta kiinnostavaa artistia eikä kukaan halunnut lähteä mukaan, niin jätin sen silloin väliin. Nyt helpommaksi osoittautuikin lentää keikalle Amsterdamiin asti.

Aldous Harding Schellingwoudekerkissä.

Keikka pidettiin Amsterdamin koilliskulmassa aivan kaupungin laidalla omakotitalojen ja laidunten keskellä nököttävässä pienessä Schellingwoudekerk-kirkossa. Kirkkoakustiikka sopii hyvin Aldous Hardingin kaltaiselle pääosin akustisella kitaralla ja pianolla säestävälle artistille, jonka esiintymisessä monipuolinen äänenkäyttö on keskeistä. Omintakeiseen tyyliinsä esiintyvä Aldous Harding esitti tällä kertaa yksinomaan uuden levynsä kappaleita eikä yhtään aiempaa tuotantoa. Tämä on tietenkin aina vähän harmillista, kun minulle kuuntelijana on siinä vaiheessa, kun viimein keikalle pääsen, usein syntynyt voimakkain tunneside nimenomaan jonkun artistin aiempaan tuotantoon. Mutta uudetkin kappaleet ovat upeaa kuunneltavaa.

Muutakin kuin kanavia ja tasamaata

Haikaranpesä savupiipun päällä jossain päin Amsterdamia.

Mutta niin tosiaan, emme olleet koko lomaa Amsterdamissa. Siellähän suurin osa Hollantiin suuntaavista turisteista aikansa viettää, ja etenkin näin kesän kynnyksellä meno Amsterdamin keskustassa on villiä melkein mihin aikaan vain. Se on tietenkin omalla tavallaan harmi, koska meidän kaltaisiamme matkailijoita örvellys ei kiehdo pätkääkään, ja osa ympäristön kauneudesta ja viehättävyydestä hukkuu siihen, kun väistelee joka suuntaan törmäileviä pilvipäitä. Siispä tällä kertaa vietimme suurimman osan ajasta jossain muualla.

Ihan perus Nijmegen.

Nijmegen saattaa kuulostaa melko satunnaiselta käyntikohteelta, mutta sinne meitä vetivät Museumwinkel ja Velorama (näistä lisää jäljempänä). Kaupungissa on noin 170 000 asukasta ja kaupunkiseudulla noin satatuhatta lisää, eli Turun kokoisesta paikasta on kyse. Saksan rajan kupeessa sijaitseva Nijmegen on Alankomaiden vanhin kaupunki. Rannikkoseudusta poiketen Nijmegenin ympäristöstä löytyy yllättävän paljon korkeuseroja, ja junamatkastakin suuri osa kului metsän keskellä. Äkkiseltään hyvin epäalankomaista, mutta itse kaupunki kapeine kujineen ja ihanine piparkakkutaloineen on kuitenkin juuri niin ihastuttava kuin Hollannin kohdalla sopii odottaakin. Ja Amsterdamin jälkeen Nijmegenin uneliaan hidas maakuntatunnelma ja ystävällinen palvelukulttuuri oli suorastaan virkistävää.

Utrechtin jättiläismäinen rautatieasema.

Nijmegenin helteestä jatkoimme Utrechtiin, Hollannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on selvästi enemmän Amsterdamista tuttua vilskettä kuin Nijmegenissä mutta huomattavasti vähemmän reppureissaajia. Väenpaljoudesta huolimatta Utrechtin keskustassa on kylämäistä tunnelmaa, ja kauniita piparkakkutalojen reunustamia katuja ja kanavia riittää kilometrikaupalla. Utrecht on Hollannin rautatieliikenteen keskus, josta pääsee ihan kaikkialle ja vielä hämmentävän usein. Uusi rautatieasema valmistui viime vuonna, ja asema on lyhyesti sanottuna valtava. Kokonsa puolesta sitä voisi verrata Helsinki-Vantaan lentoasemaan, ja avaran asemahallin tunnelmassakin on jotain hyvin lentoasemamaista. Vilkkaan junaliikenteen lisäksi Utrechtissa pyöräillään suunnilleen eniten Hollannissa, joten liikenteellisesti kaupunki on lähempänä ihanteellista kuin yksikään muu tuntemani paikka.

Huojuvia taloja ja valokuiluja

Huojuva hotellihuone ullakkokerroksessa.

Kolme kaupunkia tarkoittaa, että yövyimme kolmessa eri hotellissa. Amsterdamista olimme varanneet huoneen eläintarhan lähellä sijaitsevasta hotelli Park Plantagesta. Siitä oli helppo kulkea Aldous Hardingin keikkapaikalle, joten se ajoi asiansa ihan riittävän hyvin. Ensikokemus hotellissa oli hämmentävä. Huoneemme oli ullakkokerroksessa, ja siellä ylhäällä tunsi aivan selvästi, kuinka talo huojui. En tiedä, mikä huojunnan aiheutti — raitiovaunut, puulattioita notkuttava kävely vai tuuli — mutta hiukan levottomaksi se olon teki. No, talo ei kuitenkaan sortunut sinä aikana kun me siellä olimme, ja ensi kerralla varannemme eri hotellin. Yhtä kaikki päädyin hollanninopiskelijoiden discordissa väittelyyn siitä, voiko verbiä zwaaien ’huojua’ käyttää kuvaamaan talon huojumista. Hollantilaiset besserwisserit väittivät kivenkovaan, että ei voi, vaan pitää käyttää verbiä trillen ’täristä’. Ehkä sitten niin, mutta tärinästä ei totisesti ollut kyse.

Rauhallinen kattoterassi, mikä mainio paikka hellepäivän iltana.

Nijmegenissä yövyimme persoonallisessa hotelli Prikkelsissä. Paikka oli erittäin iloinen yllätys. Hotellissa on vain viisi huonetta, jotka on kuulemma kaikki sisustettu eri tyylillä (minä en tietenkään nähnyt kuin oman huoneemme). Meille oli annettu tilava farkkuteemainen huone, jossa oli erikseen makuuhuone ja olohuone ja lisäksi vielä suuri kattoterassi. Koska satuimme Nijmegeniin hellepäivänä, kattoterassi oli oikein mukava paikka istua illan vähitellen viiletessä. Hotellin alakerrassa on ravintola, josta saa pientä syötävää, jäätelöä, kahvia ja sen sellaista. Aamupalan sai tilata erikseen, ja koska hotelli on pieni, aamiaiset räätälöitiin toiveidemme mukaan. Henkilökunta oli todella ystävällistä, ja jos vain ikinä päädymme uudelleen Nijmegeniin, valitsemme tämän hotellin toisenkin kerran.

Utrechtissa hotellimme Sleep Well sijaitsi Wittevrouwenissa aivan keskikaupungin itäpuolella. Huone oli sangen tavanomainen keskihintainen ja keskitasoinen hotellihuone — niin tavanomainen, etten tullut siellä ottaneeksi edes yhtään kuvaa — mutta sen erikoisimpana piirteenä oli se, että ikkunaa ei ollut lainkaan. Sen sijaan huoneeseen tuli luonnonvaloa katossa olevasta valokuilusta, joka ei kuitenkaan ollut kattoikkuna. Ikkunan puute ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä nukkumista vartenhan huone pääsääntöisesti oli. Utrechtin kokoisessa kaupungissa on lyhyt matka kävellä kaikkiin turistille oleellisiin paikkoihin, ja siihen tarkoitukseen tämä hotelli passaa ihan hyvin.

Mielenkiintoisen mekaniikan museoita

Museokäynnit kuuluvat ehdottomasti kaupunkilomailuun, ja Hollannissa mielenkiintoisia museoita riittää. Nijmegenissä vierailimme polkupyörämuseo Veloramassa ja Utrechtissa kellopelimuseo Speelklkokissa ja Hollannin rautatiemuseossa.

Polkupyörämuseo Velorama

Käsipumppu ja polkimet saman menopelin käyttövoimana.

Nijmegenissa sijaitseva Hollannin polkupyörämuseo Velorama on mitä mainioin käyntikohde polkupyöräintoilijalle ja velopunk-kirjailijalle. Museon kokoelmat painottuvat polkupyöräilyn alkuaikoihin eli ennen kaikkea 1800-luvulle, ja nykyaikaisia polkupyöriä on nähtävillä vain jokunen.

Keskellä jääpyörä — huomaa piikkirengas ja takajalakset — ja seinällä satulaton yksipyöräinen.

Mutta niitä vanhempia vemputtimia on ties miten monta, ehkä toistasataa, ja ties minkä näköisiä ja kokoisia. En ollut osannut edes ajatella, mitä kaikkia lihasvoimalla kulkevia ajoneuvoja maailmassa on rakenneltu, ennen kuin on päädytty nykyisin yleisimpään polkupyörän perusmuotoon. Ensimmäiset mallit ovat toimineet lähinnä niin, että on juostu kaksipyöräinen ja polkimeton runko takapuolen alla. Sitten on keksitty, että pyörän akselia voisi pyörittää jollain tavalla.

Kaksipyöräinen, jonka pyörät ovat sivuilla ja jota ohjataan jarruttamalla kääntösuunnan puoleista pyörää käsikahvasta. Edessä naisten malli, jonka ketjusuojat estävät hametta sotkeutumasta ketjuihin, ja takana miesten malli.

Eikä vain polkemalla jaloilla. On rakennettu kaikenlaisia käsillä ja jaloilla pumpattavia vempeleitä, yhden, kahden tai kolmen polkijan vempeleitä, kaksi-, kolmi- ja nelipyöräisiä vempeleitä, iso- ja pienipyöräisiä vempeleitä, jousitettuja ja jousittamattomia vempeleitä, ohjaustangosta, kahvoista tai ratista ohjattavia vempeleitä ja ties mitä kaikkea muuta.

Kolmen hengen nelipyörä. Kaikki polkevat, mutta vain keskimmäinen ajaja voi ohjata.

Pieni kuvakollaasini ei tee minkäänlaista oikeutta kokoelman laajuudelle ja monipuolisuudelle, joten jos vain suinkin liikut Nijmegenin suunnalla, poikkea museoon katsomaan, mitä kaikkea hullut keksijät ovat pajoissaan saaneet päähänsä väkertää.

Rinnakkaistandem.

Kellopelimuseo Speelklok

Reikäkortilla toimiva piano- ja viulukone.

Utrechtissa sijaitsevan Speelklokin kutsuminen kellopelimuseoksi on ehkä vähän suppea määritelmä, sillä museossa esitellään kaikenlaisia mekaanisia musiikkilaitteita. Yhteistä museon laitteille on se, että niissä on mekaaninen rataskoneisto, mutta laitteiden käyttötarkoitukset ja ääntä tuottavat koneistot ovat hyvin monenlaisia. Suurimmat koneistot soittavat kellotorneissa erilaisia kellosävelmiä, pienimmät ovat taskussa kuljetettavia soittorasioita, ja välissä on eri kokoisia laitteita kaappikelloista (jotka kertovat mm. vuodenkierrosta, planeettojen asennoista ja muusta sellaisesta) markkinaurkuihin (jotka soittavat reikäkorteille painettuja kappaleita). Kellojen ja urkupillien lisäksi koneet soittavat pianoja, viuluja, rumpuja, torvia ja kaikkia muita kuviteltavissa olevia soittimia. Vanhaan kirkkoon rakennetun näyttelyn ihmeellisyyksiä katsellessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin.

Erilaisia kellopelejä.

Hmmm…

Valtavia tanssisaliurkuja, kappale valitaan reikäkortilta. Ihmiset kuvan vasemmassa laidassa antavat mittakaavaa.

Hollannin rautatiemuseo

Tässä kakkosluokan vaunussa on tyyliä.

Niin ikään Utrechtissa toimivassa Hollannin rautatiemuseossa pääsee tutustumaan maan rautatiehistoriaan. Esillä on sekä vanhaa kalustoa että erilaisia teemanäyttelyjä, esityksiä ja kiertoajeluja. Kokoelman painopiste on matkustajaliikenteessä, ja vanhaa veturikalustoa on yllättävänkin vähän nähtävillä (Hyvinkäällä toimivassa Suomen rautatiemuseossa on esimerkiksi paljon enemmän höyryvetureita näytillä). Sen sijaan vanhoja matkustajavaunuja on runsaasti esillä. Museon teemakohteet ovat enemmän lapsille kuin junaharrastajille suunnattuja, mutta siitä huolimatta museossa saa vaivatta kulumaan jokusen tunnin. Myös vanha kaunis asemarakennus, jonka yhteyteen museo on rakennettu, on itsessään näkemisen arvoinen.

Joka asemalla pitää tietenkin olla erillinen kuninkaallinen odotussali.

Kummajaisia kaupan

Sarvijänis eli jackalope.

Niin, olin matkalla siis Elmiksen kanssa, ja hänhän tunnetusti himoitsee kaikkea kummallista kokoelmiinsa. Siispä matkakohteissa kurkistamme aina mahdollisuuksien mukaan kummallisuuksia myyviin kauppoihin. Etukäteen suurimmat odotukset kohdistuivat Nijmegenissä toimivaan Museumwinkeliin, ja kyseinen kauppa totta vie lunasti odotukset. Jos tykkää luurangoista, täytetyistä eläimistä ja kaikesta siirtomaahenkisestä kuriositeetista, kannattaa vierailla Museumwinkelissä. Minähän olin mukana lähinnä katsomassa, kuinka Elmis tyhjensi lompakkonsa, ja otin siinä odotellessa jokusen valokuvan.

Räpylijalka on tyrmistynyt.

Kissa ja rotta vanhoilla päivillään.

Minä siellä antiikkikaupan peilissä.

Utrechtista olimme etukäteen kuulleet vihjeitä siitä, että kummajaiskauppoja saattaa olla, mutta kauppojen nimet ja osoitteet olivat meille arvoitus. Niinpä tehtävänämme oli aluksi löytää niitä. Oudegrachtin varrella toimii jokunenkin antiikkikauppa, joiden valikoimista löytyy kaikkea kummallista. Museumwinkelin kaltaista eläimiin ja luurankoihin erikoistunutta kauppaa emme löytäneet, mutta Elmis onnistui näistä antiikkikaupoista keräämään itselleen melkoisen läjän vanhoja valokuvia. Mainittakoon muuten, että kuvassakin esiintyvässä kanavanvarren kellariholvissa, antiikkikaupan kellarissa siis, on aika sankka ilma. Jos home aiheuttaa pahoja hengitysoireita, ei ehkä kannata pistäytyä, ja tavaroiden ostamistakin kannattaa harkita tältä kannalta.

Eräs homeinen antiikkikaupan kellari Utrechtin Oudegrachtilla.

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Luettavaa taas toviksi. Suklaat on hankittu Lindtin myymälästä Utrechtista.

Eikä hyvä lomamatka tietenkään ole mitään, ellei paluukyydissä matkatavaroiden painorajoitus ylity kirjojen takia. Kun käy kolmessa kaupungissa, pääsee tietenkin raidaamaan kolmen kaupungin kirjakaupat. Tällä kertaa Amsterdamin englanninkieliset kirjakaupat jättivät vähän tyhjän olon, ennen kaikkea siksi, että niin suuri osa kauppojen hyllyissä olevista kirjoista on pehmeäkantisia, mutta me olemme enemmän kovakantisten kirjojen ostajia. Kumma kyllä kovakantisia kappaleita melkein mistä tahansa kirjasta löytyy, jos tilaa netistä, mutta kaupassa sellaisia ei pääse hipelöimään.

Mutta Hollannista kannattaa tietenkin ensisijaisesti ostaa hollantilaisia kirjoja. Tällä kertaa suurimman satsin ostin Amsterdamin Scheltemasta. Myös Athenaeumista ja Utrechtin Broesesta löysin luettavaa. Jos pitää pienistä kirjakaupoista ja on kiinnostunut niin sanotusta sateenkaarikirjallisuudesta, kannattaa vierailla esimerkiksi Utrechtin Savannah Bayssa tai Nijmegenin De Feeksissä.

Ehkä näillä luettavilla pärjään taas jonkun aikaa. Ja sitten kun kirjat loppuvat, onkin taas hyvä syy käydä uudestaan Hollannissa. Ilokseenhan siellä käy, tuossa mainiossa maassa.

PS. Kaikissa kuvissa näkyvät mekkoni ovat Indiskasta. Sandaalit ovat El Naturalistat, hattu Hämeenlinnan Green Whalesta ja käsilaukku on Irregular Choicen.

Eikä raukalla ole edes työnimeä

Eikä raukalla ole edes työnimeä
Sulautumassa osaksi Linnanmäkeä.

Sulautumassa osaksi Linnanmäkeä.

Nyt tämän kehtaa ehkä sanoa jo julkisemminkin. Romaanikäsikirjoitus saapui nimittäin eilen ensimmäiselle välipysäkille: ensimmäinen raakaversio valmistui 34 410 sanan (eli luddiittien kielellä 120 liuskan) mittaisena. Ja voi luoja mitä sillisalaattia se tässä vaiheessa onkaan — en tohdi itse edes lukea sitä läpi. No, keräilen rohkeutta jonkin aikaa ja lepuutan mieltäni.

Melko lailla yllättäen itsellenikin tämä kässäri eteni tähän pisteeseen näin nopeasti. Projektikansio on näköjään luotu kesäkuun 12. päivä eli alle kolme kuukautta sitten. Idea romaaniin syntyi suorastaan yhdeltä istumalta. Olin lukemassa erästä kirjaa, ja siinä sitten heräsi ajatus, että voisinhan minäkin taas pitkästä aikaa kirjoittaa jotain. Enkä suinkaan ihan mitä tahansa, vaan tietenkin sitä, mihin kutsumus on voimakkain: 1990-luvun Porvooseen sijoittuvaa maagista realismia. Seuraavaan aamuun mennessä synopsis oli valmis ja saatoin kirjoittaa ensimmäiset tuhatsanaiset. Alku ja loppu tulivat helposti, mutta keskikohtaa piti työstää aivan viime päiviin asti. Ja eiköhän sitä joudu rukkaamaan vielä aika paljonkin. Mutta enpä spoilaile tarinaa tämän enempää vielä tässä vaiheessa.

Minulle kirjoittajana tarinoiden tapahtumapaikat ovat aina kaikista tärkeimpiä. Senpä vuoksi lähdin alkuviikosta Porvooseen ihan omalle yksityiselle kirjoitusretriitilleni. Ja jumalat totisesti olivat minulle myötämielisiä! Airbnb:n kautta löysin majapaikakseni edesmenneen kirjailija Jussi Kylätaskun työhuoneen Jokikadun alkupäästä. Kaunista jokirantaa ja kansallismaisemaa katsellen naputtelin viimeiset kymmenentuhatta sanaa neljän päivän aikana. Ja milloin en kirjoittanut, kävelin minulle tärkeissä paikoissa ja annoin Porvoon loputtoman kerroksellisen historian ja magian täyttää mieleni. Sää oli suotuisa ja kaikki jälleen kerran niin kaunista, että ihan kipeää tekee. Ah, kun seuraavan kerran taas tarvitsen oikeanlaisen miljöön kirjoittamiselle, varaan ilman muuta tämän tunnelmallisen ja historiallisen majapaikan uudelleen. Ja toki — myös Jussinhuoneen emäntä Liisa Voima on mitä mainiointa seuraa silloin, kun todella haluaa uppoutua kulttuurikeskusteluun.

Nyt olen totta vie väsynyt, ja mieli on haikea, kun Porvoo on taas kerran jäänyt taakse. Mutta muistoissani se säilyy aina, ja toivon pystyväni herättämään nämä muistot tarinoideni kautta eloon. Prosessin etenemistä odotellessa tunnelmoitakoon vähän kuvilla ja musiikilla. Täältä romaanini alkaa:2016-09-08-16-13-24

Ja tänne se päättyy:2016-09-06-12-48-10

Usein tarinoilla on oma soundtrack. Minun tarinaani kuuluvat ainakin Nypyköiden Hirmumyrskyn aikaan ja Cranberriesin No need to argue -albumi kokonaisuudessaan.

https://www.youtube.com/watch?v=qjXYGCX2Vx4

Kävin Fiskarsin antiikkipäivillä ja kuvasin vain itseäni

Kävin Fiskarsin antiikkipäivillä ja kuvasin vain itseäni

2016-07-09 13.31.32Kesän hassujen kotimaanmatkojen sarja jatkuu. Tällä kertaa kohteena oli — kotiamanuenssin ehdotuksesta —Fiskarin ruukkialue ja siellä järjestettävät Fiskarsin antiikkipäivät. Kotiamanuenssini keskittyi hoitamaan antiikkihankinnat, ja minun tehtävänäni oli lähinnä näyttää kauniilta. Luonteva työnjako meille siis!

Fiskarin ruukkialue on erittäin kaunis ja mielenkiintoinen kohde, mutta täytyypä sanoa, että tällaisena päivänä se on kaikkea muuta kuin edukseen. Joka paikassa tungeksii kiireettömästi eteneviä (tai etenemättömiä) ihmisiä, ja kaikkialla pörrää epätoivoisesti pysäköintipaikkaa etsiviä autoja. Aitouden etsimisen nimissä harjoitetun turismin mielettömyys ja kykenemättömyys milloinkaan saavuttaa aitoutta iskee kasvoille aivan erityisesti silloin, kun historiallisessa paikassa ei käy yksin, vaan yhtenä sadoista tai tuhansista. Kovin helposti alkaa matkailija kyynistyä tiedostaessaan, kuinka matkailuelinkeino tällaisessa paikassa riippuu juuri niistä ihmislaumoista, jotka läsnäolollaan karkottavat sen hengen, jota he nimenomaan ovat tulleet aistimaan, ja matkailija itse on yksi osa tätä elinkeinon ja ongelman dualistista ilmentymää.

2016-07-09 15.15.13No, hankin synninpäästön jättämällä rahaa paikallistalouteen. Toisin sanoen ostin ihanan riipuksen, jonka puin heti autoon päästyäni kaulaan. Riipuksen on valmistanut Helmipuoti Helmiäinen — ei Fiskarista, vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta Teijosta. Tämä metallisia perhosia, oksia ja kukkia lasihelmiin yhdistävä koru on hieno sekoitus steampunkin metallista terävyyttä ja luontoaiheiden keijumaista viehkeyttä. Juuri minunlaiseni kokonaisuus.

Kotimatkalla Tikkurilan asemalla otetussa kuvassa näkyykin paremmin päivän muu asukokonaisuus. Bed of Rosesin kengät ja kirppikseltä löytynyt jonkun itse tekemä hame on jo esitelty aiemmin, mutta H&M:n kirppispaita on uusi tuttavuus. Ennen matkalle lähtöä huokailinkin sitä, kuinka koruvalikoimassani ei ollut mitään tällaiseen kaula-aukkoon sopivaa riipusta. Nyt on!

Jännä juttu muuten sekin, että nykyään junamatkoilla tulee melkeinpä useimmiten käytyä juuri Tikkurilan asemalla. Asema itsessään on kohentunut huomattavasti, minkä lisäksi VR:n aikataulu- ja reittirakenne on muuttunut sellaiseksi, että lähes kaikki tiet vievät Tikkurilaan. Jännä sikäli, että Tikkurilassa itsessään ei tule käytyä, vaan asema on tärkeä nimenomaan junien ja muiden kulkuvälineiden vaihtopaikkana.

Tavallaan ympyrä sulkeutui

Tavallaan ympyrä sulkeutui

2016-06-25 14.25.24-1Juhannus, ah, yhtä nihkeä asia kuin mikä tahansa yleinen juhlapäivä. Sellainen, jonka viettämisen voi useimmiten aivan mainiosti jättää väliin. Paitsi että tänä vuonna tuli tehtyä toisin. Lähdin kaveriporukan (!) kanssa juhannukseksi maalle (!!) ja vieläpä ajoin sinne autolla (!!!), vaikka tähän nimenomaiseen kohteeseen olisi päässyt junallakin aivan ovelle asti. Jep niin, juhannus kului Uimaharjun asemalla, jonka remonttia raportoivan blogin mainitsinkin jo taannoin Liebster-haasteen yhteydessä.

Ja miksikö sanon ympyrän sulkeutuneen? No, vielä viisi vuotta sitten asuin itsekin Pohjois-Karjalassa. Eihän siellä oikein sosiaalisia piirejä ollut, ja jos joskus onnistui jonkun muualla asuvan tutun houkuteltua käymään siellä, niin se oli oikein vuosisadan tapaus. Kuten juuri viisi vuotta sitten juhannuksena oli, kun kirjoittajakollegat Jyväskylästä ja Tampereelta tulivat paikan päälle tekemään juhannuksesta kaikkien aikojen juhannuksen. Ennen kuin vuottakaan siitä oli kulunut, olin sentään jo saanut aikaiseksi lähteä litomaan koko korpimaakunnasta. Ja nyt minä sitten itse lähdin sinne sulostuttamaan tuoreehkojen tulomuuttajien juhannusta. Mahtavaa oli, ehkä kaikkien aikojen kakkossijalle päässyt juhannus — heti sen viiden vuoden takaisen jälkeen!

Tilkkanen tyyliä

Tilkkanen tyyliä

2016-05-29 13.59.34Kun viime viikolla esittelin uudet keltaiset Bed of Roses -kenkäni, en tullutkaan maininneeksi, että hankin kerralla kahdet. Siksi ihania nämä kengät ovat! Eivätkä ne vain näytä söpöiltä, vaan ne ovat myös mukavat jalassa ja hyvät kävelykengät. Mutta kyseessähän ovatkin portugalilaiset nahkakengät, niin ei siinä mitään ihmeellistä pitäisi olla, että ovat mukavat. Mukavuus ei totisesti tarkoita, että kengän pitäisi näyttää tylsältä.

Sunnuntaina uusille kengille kertyi runsaat viisi kilometriä kävelyä, kun vierailimme Helsingissä. Emme suinkaan käyneet kuvassa näkyvässä Tilkassa, vaan eräillä kahvikutsuilla, jotka olivat siinä lähellä Mannerheimintien varrella. Tilkka nyt vain sattui olemaan sopivan kuvauksellinen tausta tälle tyylikkäälle asulleni, joka on eräitä yksityiskohtia lukuun ottamatta sama, jossa vierailin viime kesänä Kaskisten kalarantapäivillä: Killercatin seilorimekko ja Lindexin takki saivat tällä kertaa seurakseen siis Bed of Rosesin kengät. Ja huomatkaa, nyt minulla on päässä ne uudet HK-Titanin köynnösornamenttisankaiset prillit.

Sananen vielä Irregular Choicen verkkokaupan hyvästä asiakaspalvelusta. Kun olin aikani ihastellut näitä kahta kenkäparia ja lopulta päättänyt sortua tilaamaan ne, huokailin harmistuksesta sitä, että näitä viininpunaisia kenkiä ei enää ollut minun koossani. Lähetin kauppaan kysymyksen, että kannattaakohan odotella koon saapumista varastoon vai tilata vain ne toiset kengät, niin sieltä vastattiin, että liikkeessä on vielä minun kokoani ja se lisätään verkkokauppaan, jotta voin sen tilata. Niin sitten sain kuin sainkin molemmat kaipaamani popot!

Pyhäjärven proto-pinup-ympäriajo

Pyhäjärven proto-pinup-ympäriajo

2016-05-09 17.00.28Pyhäjärven maisemareitti avattiin vuonna 2012, ja ihan alusta asti minulla on ollut suunnitelmissa ajaa se jossain vaiheessa. Eipä vain ole tullut ajettua. No, nyt kun kerran on kesä ja työtilannekin sallii rentoutumisen, niin ajattelin sitten hurauttaa reitin ympäri jo tänään. Tyylilleni uskollisena en pyöräile missään neontrikoissa, vaan ajoasuna oli tänään Indiskan sininen pallomekko ja El Naturalistan lehtisandaalit. Koska pyöräilin yksin, niin ei ollut ketään ottamassa minusta edustavaa kokoasukuvaa blogia varten, mutta voitte tietenkin kuvitella, kuinka viiletin metsäteillä kutakuinkin klassiseen pinup-tyyliin. Tässä itse ottamassani kuvassa pidän jäätelötaukoa Pirkkalassa 20 kilometrin pyöräilyn jälkeen.

Pyhäjärven maisemareitti on kapeimmillaan tällaista metsäpolkua.

Pyhäjärven maisemareitti on kapeimmillaan tällaista metsäpolkua.

Totisesti, maisemareitti on maisemareitti. Pääpiirteissään reitti seuraa Pyhäjärven rantoja, mutta monin paikoin rannassa on rakennuksia tai pusikkoa niin, että järvi ei ole koko ajan näkyvissä. Suuren osan matkasta saa kuitenkin ihailla järvimaisemia, jotka näin poikkeuksellisen aikaisena alkukesänä ovat ihanan virkistävää katseltavaa. Maisemareitti tarkoittaa myös sitä, että pääosin reitti kulkee mutkitellen ja etäällä pyöräilyn pääreiteistä. Välillä ajetaan metsäpolkua, välillä parkkipaikan läpi ja toisinaan jopa maantien reunassa. Tylsimmillään reitti on Rajasalmen ylityksessä ohitustien varressa, kauneimmillaan Pirkkalan rantakaduilla. Missään kohdassa reitti ei kuitenkaan ole niin haastava, että pinup-tyylikkyyttä tarvitsisi kompomitteerata. Matkaan voi myös lähteä vaikka ilman karttaa, jos on etukäteen tutustunut reittikarttaan, sillä koko matka on merkitty sinisillä Pyhä-opastetarroilla, ja eksymisen vaara on vähäinen, jos vain on valppaana.

Ympyräreitin voi aloittaa tietenkin mistä kohtaa tahansa. Minä aloitin ajamalla Kuninkaankatua Nalkalaan ja sieltä Eteläpuiston läpi Pyynikille. Näin reittini päättyi Laukontorille, josta palasin Kuninkaankatua kotiin. Valitsin vastapäivään kiertämisen ennen kaikkea siksi, että kartasta katsottuna myötäpäivään kiertäessä joutuu nousemaan enemmän pahempia ylämäkiä, ja näin sain myös pahimman ylämäen ajettua heti matkan aluksi, niin sitä ei tarvinnut pinnistellä enää loppuvaiheessa viimeisillä voimilla. Kilometrejä mittariin kertyi 33, ajoaikaa kului 2:12 tuntia ja pysähdyksiin (sis. jäätelötauko) kului 14 minuuttia. Keskinopeus 15 km/h ei ole lainkaan huono, kun ottaa huomioon, millaisella varustuksella ja pohjakunnolla matkaan lähdin. Joo, tätäkin piti sitten neljä vuotta jahkailla!

Vaihteeksi perusasioita

Vaihteeksi perusasioita

2016-04-13 14.31.42-2Viime aikojen kirjoituksissa olen eksynyt välillä hyvinkin kauas olennaisuuksista eli hienojen kenkien esittelystä. Yksi syy on tietenkin se, että ei minullakaan nyt loputtomiin riitä uusia kenkiä esiteltäväksi. Mutta on syytä ihan siinäkin, että nuo muutkin asiat nyt sattuvat kiinnostamaan. No, tänään voin kuitenkin hemmotella aiempaa blogaustyyliäni kaipailevia lukijoita ja esitellä pitkästä aikaa päivän asun. Tai oikeastaan tämä oli jo keskiviikon asu, mutta kun keskiviikkoiltana olin liian väsynyt blogaamaan ja torstaina liian kiireinen tekemään muuta kuin töitä (eikä torstain asussa siis mitään esiteltävää ollut), niin blogaaminen jäi yömyöhään.

Se on siinä!

Se on siinä!

Keskiviikkona tuli siis ihan muuten vaan poikettua Helsingissä. Ja kun sillä lailla ihmisten ilmoille lähdetään, niin kyllä sitä nyt ainakin hiukset harjataan. Ja pannaan ehkä vähän näyttävämpää kudetta ylle. Tässä Kampintorin antikvariaatissa otetussa kuvassa ylläni on Pranan gootahtava, pitsisomisteinen samettipaita (jestas, miten leveät hihat!) ja Per Unan steampunkhörsykehame. Hattu on jo moneen kertaan esitelty Strange Hours Atelierin huopaluomus, ja jaloista löytyy jälleen Irregular Choicet. Tuon vihreän kaulakorun sain muuten taannoin Calendulalta, kun tulin käyneeksi Ranskassa. Siinä on foliota lasihelmien sisällä, ja vihreänä ja jyhkeänä koruna se sopii aika moneen asuuni. Tulee käytettyä melko usein.

Oisit pannu!

Oisit pannu!

Kirjakaupassa ei tietenkään vierailla hankkimatta sieltä kirjoja. Tämänkertaisista hankinnoista mainittakoon ennen kaikkea Se. Enkä nyt yritä tässä mitään kaksimielistä vihjailua, vaan puhun Stephen Kingin klassikkoromaanista. Yläasteikäisenä (okei, aloitin jo kuudennella) tulin lukeneeksi suunnilleen kaikki Kingit, mutta Siitä en koskaan saanut luettua kuin toisen osan. Tai siis, vanha painoshan oli kaksiosainen, Porvoon kirjastossa oli vain yksi kappale kumpaakin osaa enkä toista niistä saanut koskaan käsiini, kun se oli jatkuvasti lainassa. Elokuvan olen toki nähnyt pari kertaa, niin tiedän tarinan kokonaisuudessaan. Varsinaisestihan tämän hankkimisen puolesta puhui Elmchilde, mutta lainkaan huonosta hankinnasta ei tosiaan ole kyse, kyllä tämän voisi vihdoin lukea ihan kokonaankin. Ja divarista ostettuna hintakaan ei ollut järin paha.

Théhuoneelta tarttui tällä kertaa mukaan uusi teepannu. Valitsimme tällaisen Iwachun harmaanvioletin valurautapannun. Söpö kuin mikä, ja vetää 1,2 litraa. Aiemminhan ongelmanamme oli se, että käytössä oli vain yksi valurautapannu, jossa haudutettiin sekä vihreät että mustat teet (ja kaikki muukin), mutta aika usein vihreään teehen tarttui pannusta voimakkaampien teelaatujen jälkeensä jättämiä sivumakuja. Tässä uudessa pannussa haudutetaan vain vihreää ja valkoista teetä, ja vanha patinoitunut pannu palvelee edelleen mustien teiden ja muiden vahvojen haudukkeiden valmistuksessa. Kyä ny kelpaa!

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

2016-03-13 17.59.17Yksi aikakausi on päättymässä. Pääsiäisenä VR:n aikataulut vaihtuvat, ja siinä yhteydessä Joensuun ja  Pieksämäen välistä junaliikennettä karsitaan hyvin rankasti. Jäljelle jää vain yksi varhaisaamun ja myöhäisillan vuoropari. Karsinta vaikuttaa minun elämääni sekä käytännössä että tunnetasolla. Käytännössä, koska minun on aina silloin tällöin käytävä Joensuussa, ja kätevintähän sinne on ajaa junalla Pieksämäen kautta. Tunnetasolla, koska Pieksämäen asemalla on tullut seisoksittua vuosien mittaan tovi jos toinenkin.

Ensimmäisen kerran junailin Pieksämäen kautta Joensuuhun yöjunalla tapaninpäivänä 1997. Siinä sitä oli oikein vanhan ajan rautatietunnelmaa. Vuosituhannen alussa nämä yöjuna-ajelut Pieksämäen kautta ehtivät tulla hyvin tutuiksi, sillä yöjuna oli käytännössä ainoa järkevä tapa ehtiä varhaisaamuksi toiselle puolelle Suomea tarvitsematta järjestää erikseen yöpymistä missään, ja opiskeluja varten tällaista suhaamista sai väliin tehdä viikoittain. No, yöjunaliikenne Pieksämäen kautta lopetettiin jo 2006, ja sen jälkeen ei olekaan tullut käveltyä yöaikaan Pieksämäen keskustassa aikaa tappamassa.

Viime sunnuntaina junailin todennäköisesti viimeistä kertaa Joensuusta Pieksämäelle. Jäljelle jäävät aamu- ja iltavuorot eivät palvele minun tarpeitani millään lailla, joten jatkossa en usko niitä käyttäväni. On mahdollista, että junaliikenteen avauduttua kilpailulle joku uusi operaattori alkaa ajaa tätä väliä minulle hyödyllisiin aikoihin, jolloin saatan palata tälle reitille, mutta en hirveästi laskisi nyt tässä vaiheessa sen varaan. Ja saattaapi olla, ettei mahdollisen uuden liikenteen alettua minulla enää ole tarvetta ajaa mainittua väliä. Aikahan sen näyttää!

2016-03-13 18.24.34Viimeisten vuorojen kunniaksi VR onkin sitten parantanut reitin palvelutasoa. Loppuun kulutettujen sinisten vaunujen tilalle on vaihdettu entisiä ykkösluokan vaunuja (sinisiä toki nekin), joissa voi matkustaa suhteellisen herroiksi. Nämä samaiset vaunut muuten olivat yöjunaliikenteessä, ennen kuin se kymmenen vuotta sitten lakkasi, ja lemmikkihytin kolme vierekkäistä istuinta sopivat hyvin makuulla matkustamiseen. Nyt en kuitenkaan matkustanut makuuasennossa, vaan istuin katselemassa kuuta ja tähtiä itäsuomalaisen korpimaiseman yllä. Tähän katseluun ohjasi välistä sekin, että vaunusta saattoivat valot odottamatta sammua. Konduktöörin mukaan syynä on vaunun huono akusto, eli valoihin ei riitä virtaa silloin, kun veturin kierrokset ovat pienet (esim. pitkään asemalla seistessä). Sehr atmosphärisch!

Ai joo, näissä kuvissa minulla on uudenuutukainen Per Unan villakangastakki. Poimin tämän ihanaisen löydön Tampereen Sokoksen Marks & Spenceriltä, kun se siellä keikkui 70 prosentin alennuksella. Edellisistä talvitakkiostoksista olikin jo sen verran monta vuotta, että oli aikakin saada uusi pomppa.

Hei hei, tammikuu!

Hei hei, tammikuu!

Huh, säännönmukaisesti vuoden ankein aika eli tammikuu on saatu onnistuneesti pois alta. Se on yleensä niin ankea, ettei siitä riitä edes mitään blogattavaa. Ei tänäkään vuonna, kuten huomaatte. No jos nyt vähän tarkemmin kerron, miten tammikuu tuli vietettyä: Olin vuoden kolme ensimmäistä viikkoa sairauslomalla. Makasin sohvalla ja luin kirjoja. Voi luoja että minä luinkin kirjoja! Tammikuun lukutilastoon kertyi 11 kirjaa ja lähes neljätuhatta sivua. Kun sairausloma päättyi, tein töitä. Ja sitten odotin, että tammikuu loppuisi, sillä mitään kaipaamisen arvoista ei tammikuussa yleensä ole. Ei edes niinä vuosina, kun on yrittänyt katkaista tammikuun ankeutta käymällä vaikkapa jossain mukavassa kaupungissa ulkomailla (kuten viime vuonna Barcelonassa tai toissa vuonna Lontoossa). Sama ankeuden tuntu jatkuu sielläkin.

2016-02-04 15.29.29Mutta nyt on jo helmikuu ja maailma alkaa taas näyttää paljon paremmalta. Huomenna on pitkään odotettu runkkupäivä, mutta palataan siihen huomenna. Tänään minulla on kuitenkin esiteltävänä jotain päivän asun kaltaista kuvamateriaalia. Noh, eihän tämä nyt kovin kummoinen asukuva ole. Helsingissä nimittäin piti tänään käydä, ja tiedättekö mitä? Siellä paistoi aurinko. Ihan keväältä tuntui, vaikka se näillä Tampereen leveysasteilla aika oudolta ajatukselta tuntuu. Enkä tietenkään muistanut ottaa asukuvaa aiemmin kuin kotimatkalla junassa, mutta kyllä tuohonkin vielä hieman aurinkoa mukaan saatiin mahtumaan. Kengät olenkin jo esitellyt aiemmin, ovat Artin kaunoiset saappaat, mutta tuo Uttam Londonin hipinkirjavahko vakosamettihame on uutukainen. Voi, ollapa kaikkien vaatteiden ostaminen yhtä helppoa ja mukavaa kuin vakosamettihameiden tilaaminen eBaysta. Vaan kun ei ole, niin vaatevarastoni on kovin epätasapainoinen: hirmuisesti ihania vakosamettihameita, ja niiden lisäksi sitten jokunen nuhjaantunut ja ankea paita.

Huomaatte varmaan, että kuvassa olen lukemassa kirjaa. Kyseessä on tällä kertaa Edmund de Waalin The Hare with Amber Eyes, proosallinen sukuhistoriikki, joka keskittyy pienen taide-esinekokoelman matkaan ympäri maailmaa. Kirja päätyi kokoelmiimme sikäli vähän vahingossa, että ajattelimme sen olevan kaunokirjallisuutta, mutta se paljastuikin sitten muistelmainkaltaiseksi teokseksi. Mutta kun se kerran oli jo hankittu, niin luinpa kuitenkin. Ihan jees lukukokemus.

Sain kirjan luettua loppuun junassa, ja kotiin päästyäni otinkin sitten seuraavaksi luettavaksi jotain ihan muuta eli Mikael X. Messin Kootut teokset (kaikki mällit samoissa kansissa). Niin ja huomenna on tosiaan runkkupäivä. Mutta siitä lisää huomenna!

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.