Category Archives: Kielet

Vuodenvaihteen 2020–2021 lukuraportti

Vuodenvaihteen 2020–2021 lukuraportti

Vuosi 2020 loppuu muutaman tunnin kuluttua, ja on aika vetää lukuvuoden saavutukset yhteen ja luoda silmäys vuoden 2021 lukusuunnitelmiin. Kollektiivisen kotoiluvuoden lukusaavutusten voisi olettaa olevan ylivertaisia, eivätkä ne nyt niin huonoja minulla olleetkaan — yhteensä 119 kirjaa ja hieman yli 40 000 sivua — mutta kokonaismäärä jäi minulla silti vuosia 2019 ja 2018 pienemmäksi! Ensinnäkin tähän on se yksinkertainen syy, että koronteenit sun muut rajoitukset eivät mullistaneet minun ajankäyttöäni mitenkään erityisemmin, koska olen aina ollut kotona kirja kädessä viihtyvää sorttia. Toinen huomattava syy on se, että aloin syksyllä taas opiskella yliopistossa, mikä vaikutti huomattavasti lukemiston valintaan, ja tätä myötä etenkin tieteellisten artikkelien osuus lukemistosta kasvoi. Ne eivät näy edellä esitetyissä luvuissa, joihin olen laskenut vain kirjat. Kolmas syy on se, että olen tänä vuonna käyttänyt enemmän aikaa uusien kielten opiskeluun, ja oppimateriaalin kanssa vietetty aika on poissa kirjojen vauhdikkaaseen lukemiseen käytetystä ajasta.

Perkeitä ja muita pahnanpohjimmaisia

Myös vuonna 2020 lukemista ohjasi sekä Perkeet-haaste, jonka suoritin nyt kolmatta kertaa, että vapaamuotoisempi tavoite lukea systemaattisemmin lukujonon vanhimpaan päähän roikkumaan jääneitä kirjoja. Pahnanpohjimmaisten karsiminen sujuikin kohtuullisen hyvin: vuosi sitten raportoin, että vuonna 2015 tai ennen sitä hyllyymme tulleista kaunokirjoista minulla oli lukematta vielä runsaat sata, ja nyt näitä kirjoja on jäljellä enää 52. Yleensä tällaiset jonon hännille roikkumaan jäävät kirjat ovat sellaisia, että niiden ei odota olevan kovin kiinnostavia tai vähintäänkin niiden odottaa olevan struggelitavaraa. Siihen nähden onkin yllättävää, että vuonna 2020 lukemieni kirjojen tähtijakauma on näinkin tasapainoinen ja keskiarvokin hulppeat 2,97 (joka, vaikka onkin hieman pitkän aikavälin keskiarvoani matalampi, on silti olennaisesti viimevuotista 2,8:aa korkeampi).

⭐⭐⭐⭐⭐ 7 kpl
⭐⭐⭐⭐ 25 kpl
⭐⭐⭐ 53 kpl
⭐⭐ 18 kpl
⭐ 12 kpl

Kielivalikoimassa pieniä muutoksia

Vuoden 2019 tapaan luin myös vuonna 2020 kirjoja seitsemällä eri kielellä:

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 53 23 76
– alkukielisiä (23) (17) (40)
– suomennettuja (30) (6) (36)
englanniksi 17 10 27
ruotsiksi 6 2 8
swahiliksi 4 0 4
hollanniksi 2 0 2
saksaksi 2 0 2
arabiaksi 1* 0 1*
yhteensä 84 35 119

Suomenkielisten kirjojen osuus nousi hieman edellisvuodesta. Kaunokirjojen määrä pysyi kutakuinkin samana, ja erityisesti lisääntyi suomenkielisten tietokirjojen lukeminen. Kaunokirjoissa painopiste kuitenkin siirtyi hieman enemmän suomennoksista alkukielisten teosten suuntaan, mikä onkin oikein ja arvollista, ja yhdessä suuremman tietokirjamäärän kanssa alkukielisten suomenkielisten kirjojen määrä nousi nyt suuremmaksi kuin suomennettujen.

Englanninkielisten kirjojen lukumäärä pysyi samana kuin vuosi sitten, mutta painopiste siirtyi nyt enemmän tietokirjoihin. Ruotsinkielisen kirjallisuuden määrä kasvoi huomattavasti sekä kappalemäärän, sivumäärän että sisällön vaativuuden suhteen. Saksaksi suoritin valtavan urakan lukemalla yhden 1600-sivuisen runokirjan. Swahilin kanssa sinnittelin lähes viime vuoden tasolle.

Hollanti ja espanja olivat vuonna 2020 lapsipuolen asemassa: hollanninkielisten kirjojen määrä romahti ja espanja jäi peräti nollille! Vuosi sitten suunnittelin, että vuonna 2020 luen enemmän ruotsiksi, hollanniksi, saksaksi ja espanjaksi, mutta näillä kielillä luettujen kirjojen yhteismäärä pieneni.

Ainoa uusi kieli vuonna 2020 oli arabia, joskin se on vähän siinä ja siinä, koska lukemani kirja oli kaksikielinen (ja siksi merkitty taulukkoon tähdellä, koska se on laskettu suomenkielisiinkin). Muut ns. eksoottisemmat kielet omasta kirjahyllystä jäivät vielä tänä vuonna kokeilematta. Sen sijaan vuosi sitten asettamani tavoite nostaa tietokirjojen osuutta onnistui mainiosti, ja luettujen tietokirjojen määrä lähes tuplaantui.

Vuoden parhaat lukukokemukset

Monista aiemmista vuosista poiketen vuonna 2020 onnistuin lukemaan monta todella erinomaista kirjaa. Niinpä vuoden parhaan kaunokirjan valinta on tällä kertaa poikkeuksellisen vaikea. Se voisi olla Tapani Tolosen Sokeisto, joka onnistui yllättämään ja ihastuttamaan vielä aivan loppusuoralla joulukuun puolivälissä. Tai se voisi olla Heikki Kännön Mehiläistie, joka suorastaan hersyy absurdia satiiria. Mutta suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin Ming-Yi Wun The Stolen Bicycle vuodelta 2015. Kirjoitin siitä mm. seuraavaa:

Tyyli on samaan aikaan intiimiä ja runollista, kerronta on rauhallista ja tapahtumat yllättävät yksi toisensa jälkeen, ja aina välillä luiskahdetaan maagisen realismin puolelle.

Vuoden parhaan tietokirjan valinta on helpompi: Nicky Gardnerin ja Susanne Kriesin Europe By Rail: The Definitive Guide vei junamatkoille eri puolille Eurooppaa vuonna, jolloin reilaamista ei kannattanut edes harkita. Kirjoitin siitä mm. seuraavaa:

Kirjoittamisen taustatutkimuksen tekosyyllä luin tämän matkaoppaan, jossa esitellään 52 valikoitua junareittiä eri puolilla Eurooppaa ja tarjotaan koostetusti paljon muutakin junamatkailussa hyödyllistä tietoa. Kirjoittajat kannustavat hitaaseen matkailuun, ja reitit onkin valittu pääsääntöisesti välttäen nopeimpia junia. Lukiessa tulee kova hinku päästä taas reilaamaan.

Vuoden kamalin lukukokemus

Niin ikään kamalimman kokemuksen valinta on tällä kertaa vaikea, sillä myös yhden tähden kirjoja tulin lukeneeksi ikävän monta. Se voisi olla jokin perkeistä, mutta on ehkä vähän epäreilua valita perje, kun kerran niihin ryhtyessään jo tietää tarttuneensa paskaan. Tai se voisi olla ainoa vuonna 2020 kesken jättämäni kirja, mutta toisaalta ei sekään nyt kuvottavan vastenmielinen ollut, ainoastaan äärimmäisen tylsä, ja sen sentään äkkäsin jättää kesken ennen suuremman tuskan syntymistä. Ja näin tämän esikarsinnan jälkeen valinta kohdistuu Hannele Mikaela Taivassalon In transitiin vuodelta 2016. Arvosteluni siitä oli lyhyen ytimekäs:

Äntligen tog det slut! Helt ointressanta människor i helt stereotypiska situationer.

Suunnitelmia vuodelle 2021

Menneet on menneitä, suunnataanpa sitten katse tulevaan.

  • Myös vuodelle 2021 olen laatinut Perkeet-lukuhaasteen, ja minähän totta vie aion sen suorittaa, vaikka se muuttuukin vuosi vuodelta sadistisemmaksi.
  • Muiden kielten kuin suomen ja englannin asema on edelleen lukulistallani retuperällä. Niinpä aion joka kuukausi aloittaa (ja toivon mukaan myös lopettaa) kirjan jollakin sellaisella kielellä, jota en ole vuoden aikana vielä aiemmin lukenut. Suomi ja englanti rajataan tämän haasteen ulkopuolelle, eli jos tähän pystyn, tulen vuoden 2021 aikana lukeneeksi kirjoja vähintään 14 eri kielellä. Tietenkin monilla näistä kielistä olisi suotavaa lukea useampikin kuin yksi kirja, mutta katsotaan miten paljon ehdin. Parhaassa tapauksessa nämä muut kielet syövät englanninkielisten kirjojen osuutta.
  • Jatkan edelleen lukujonon vanhimpien kirjojen lukemista. Struggelitavaraa siis tiedossa, mutta jos hyvin käy, vuoden 2021 lopussa olen onnistunut siirtämään lukujonon hännän vuoteen 2017.
  • Opiskelu jatkuu, joten luen tietenkin myös paljon kurssi- ja lähdekirjallisuutta, etenkin kielitiedettä.

Eipä siis muuta kuin nenä kiinni kirjaan!

Yhteenveto lukuvuodesta 2019

Yhteenveto lukuvuodesta 2019

Vuoden 2019 kirjat alkaa olla luettu, joskin lukeminen jatkuu aivan viimeiselle tunnille asti ja yhden keskeneräisistä saan kyllä vielä tälle vuodelle kirjattua. Niinpä lasken kyseisen opuksen mukaan tilastoihin. Ja kuten vuosi sitten arvelin, tänä vuonna tuli luettua vähemmän kuin viime vuonna. Mutta ei tulos silti ole suinkaan heikko: vuonna 2019 luin toiseksi eniten koskaan yhden vuoden aikana, 113 kirjaa ja 43 000 sivua. (Luvussa ei ole mukana kahta keskeneräistä kirjaa, jotka ovat sellaisia ikuisuusprojekteja, että menee pitkälle ensi vuoteen ennen kuin saan ne tilastoitua. Niistä luin tämän vuoden puolella noin 750 sivua.)

Perkeet ja tiiliskivet suoritettu

Vuonna 2019 suoritin kaksi omaa lukuhaastetta eli perkeet ja tiiliskivet. Etenkin tiiliskivihaaste leimasi tätä lukuvuotta, sillä lähes puolet vuoden aikana luetuista sivuista on peräisin runsaasta kahdestakymmenestä yli 700-sivuisesta kirjasta. Monet tiiliskivistä olivat melkoista struggelitavaraa, eikä vuosi muutenkaan ollut mitään huipputeosten juhlaa. Keskimääräinen tähtiarvosana vuonna 2019 lukemilleni kirjoille oli vaatimattomat 2,8. Kaikkiaan vuoden 2019 tähdet jakautuivat seuraavasti:

⭐⭐⭐⭐⭐ 2 kpl
⭐⭐⭐⭐ 22 kpl
⭐⭐⭐ 39 kpl
⭐⭐ 37 kpl
⭐ 7 kpl

Sen kummempaa määrällistä lukutavoitetta minulla ei tälle vuodelle ollut, vaan lueskelin vanhasta tottumuksesta aina kun siltä tuntui eli tämän tästä päivän mittaan. Oman jännän lisänsä vuoden lukutottumuksiin toivat alkuvuonna aloitetut Tyhjän arkin retkikunnan lukubileet, joita taisimme järjestää noin kerran kuussa, joskus useamminkin. Lukubileet ovat muuten erinomainen tapa kahlata niitä kaikkein puuduttavimpia tiiliskiviä eteenpäin, koska bileiden aikana ei ole suotavaa häiritä muiden lukurauhaa eli ei siinä oikein ole muuta tekemistä kuin vain puskea sivuja. Mutta eivät lukubileet sentään mitään tuskaa ole, sillä kyllä niissä tulee hyviäkin kirjoja luettua!

Kirjoja seitsemällä kielellä

Tämän vuoden perkeissä yhtenä haastekohtana oli lukea kirja jollakin uudella kielellä. Tulin panneeksi paremmaksi ja luin peräti kahdella sellaisella kielellä, jolla en ole aiemmin kirjoja lukenut. Tarkemmin eriteltynä vuoden 2019 kirjat jakautuvat seuraavasti:

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomeksi 50 14 64
– alkukielisiä (12) (13) (25)
– suomennettuja (38) (1) (39)
englanniksi 22 5 27
hollanniksi 9 0 9
swahiliksi 5 0 5
espanjaksi 4 0 4
ruotsiksi 3 0 3
saksaksi 1 0 1
yhteensä 94 19 113

Viime vuoden tapaan lukutilastoja dominoivat suomenkieliset kaunokirjat, mutta tänä vuonna tuli luettua poikkeuksellisen paljon suomennettuja kirjoja. Sekä tietokirjojen määrä että osuus kasvoi jonkin verran — noin puolet tietokirjoista muuten käsitteli viittomakieliä. Suomi kuitenkin antoi tilaa muille kielille. Englanninkielisten kirjojen osuus kasvoi jonkin verran (ennen kaikkea tiiliskivihaasteen vuoksi). Toisaalta myös kaikkien muiden kielten osuus kasvoi, ja hollantia lukuun ottamatta kasvoi myös kaikkien muiden kielten kappalemäärä. Uusia kielitulokkaita listalla ovat swahili ja saksa. Ruotsinkielisten kirjojen osuus jäi tänäkin vuonna hämmentävän pieneksi, semminkin kun kaikki kolme olivat läsyjä.

Vuoden parhaat lukukokemukset

Koska viiden tähden kirjoja tuli tänä vuonna luettua vain kaksi, ei ole vaikea valita vuoden parhaita kirjoja. Ja lukuvuosi oli todellakin niin heikko, että vuoden paras kaunokirja löytyi 1930-luvulta: John Steinbeckin Vihan hedelmät, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Tämä teki tosi ison vaikutuksen. Tiesin, että kirja on klassikko ja että mistä se suurin piirtein kertoo. Mutta yllätys oli, miten kapitalisminvastainen ja luokkatietoinen tämä on. Tässä peräti esitellään työläisten itseorganisoimaa asuinyhteisöä, jossa järjestystäkin pidetään itse eikä poliiseja edes päästetä sisään, eli sellaista, mitä voitaisiin luonnehtia vaikka anarkokommunismiksi.

Vuoden paras tietokirja taasen on Jeremy Danielin kirjoittama lapsille suunnattu urheilijaelämäkerta Caster Semenya: Road to Glory, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Ja totisesti, enpä olisi uskonut näin liikuttuvani urheilukirjan parissa. Urheilijoiden vartalot noin ylipäätään ovat jatkuvan julkisen arvostelun kohteena, mutta Semenyan keho on ollut oikein erityissyynissä jo vuosikymmenen, eikä syyni ole ollut mitenkään myönteistä. Ihan vihaksi pistää lukea siitä, mitä kaikkea Semenya on joutunut kestämään. Mutta hän on kestänyt, ja hän on näyttänyt arvostelijoilleen. Kaikesta misogyniasta huolimatta hän voitti olympiakultaa, ja kirjan lopussa pääsemme vielä juhlimaan 26-vuotiaan Casterin ja hänen jo teininä kohtaaman vaimonsa Violetin häitä.

Vuoden kamalin lukukokemus

Yhden tähden kirjoja vuoteen sen sijaan mahtui ihan liiaksi asti, ja jokainen niistä ansaitsisi paikkansa vuoden kamalimpana. Mutta kamalista kamalin on kuitenkin selvästi Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat, joka jäi vuoden ainoaksi kirjaksi, jota en yksinkertaisesti saanut luettua loppuun. Kirjoitin tästä laatuopuksesta seuraavasti:

Ei, nyt ei vaan pygee. Jätin kesken sivulla 319. Harvoin tulee vastaan näin umpitylsää ja puuduttavaa kirjaa. Ei tarvitse kuin pari lausetta lukea, niin silmät luppasee. Ajatuskin loppujen 666 sivun lukemisesta tuntuu ihan vihoviimeiseltä rangaistukselta.

Vuoden 2020 lukusuunnitelmia

Koska huomasin hyväksi olla asettamatta määrällisiä lukutavoitteita, en aseta sellaisia ensi vuodellekaan. Luen kun jaksan ja siltä tuntuu, sillä minä totisesti jaksan ja siltä totisesti tuntuu ihan riittävän usein muutenkin. Kirjojen valintaa ohjannevat kuitenkin ainakin seuraavat seikat:

  • Perkeet on ilman muuta suoritettava ensi vuonnakin, sillä enhän minä tohdi kiusata muita ihmisiä julkaisemalla sellaista kamalaa lukuhaastetta, jonka aion itse jättää suorittamatta.
  • Aloitin jo tänä vuonna kaunokirjahyllyssä pisimpään lojuneiden kirjojen luku-urakan. Vuonna 2020 keskeisessä asemassa ovatkin kirjat, jotka ovat saapuneet hyllyymme vuonna 2015 tai sitä ennen. Näitä on jäljellä vielä lähes sata.
  • Ns. eksoottisempien kielten osuutta kirjavalinnoissa voisi kasvattaa vielä lisää. Voisin lukea enemmän ruotsiksi, hollanniksi, saksaksi ja espanjaksi, ja voisin ottaa mukaan jokusen uudenkin kielen. Sellaisia, jotka nykyisen kielitaidon pohjalta ovat helpohkoja saavutuksia, kuten esimerkiksi norja, viro, romania tai portugali.
  • Viime vuosina on tullut hankittua tietokirjahyllyyn kaikkea kiinnostavaa, mutta tietokirjat ovat tupanneet jäädä lukujonon hännille. Pitää ryhdistäytyä ja lukea näitä tietokirjoja ennen kuin tyyten unohdan, miksi ylipäätään kiinnostuin niistä.

Siinähän noita ohjaavia seikkoja onkin ihan riittämiin. Tuskin kaikkia näitä tavoitteita saa yhdessä vuodessa täytettyä, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Suomalainen viittomakieli aloittelijalta aloittelijoille

Suomalainen viittomakieli aloittelijalta aloittelijoille

Aloitin vastikään viittomakielen alkeiskurssin Tampereen seudun työväenopistolla. Viittomakielen opiskelu kiinnostaa nyt muitakin, ja kurssille eivät mahtuneet kaikki halukkaat. Myös jotkut ystävistäni ovat kiinnostuneista viittomakielistä. Sain siis päähäni, että kertaanpa tunneilla opittua kuvaamalla viittomakielen alkeisvideoita. Tässä ensimmäinen osa. Lisää tulee, kunhan oppitunteja on taas ollut ja on uutta opeteltavaa.

En tosiaan ole mikään viittomakielen huippuosaaja itse, joten videolla on varmasti virheellistäkin tietoa. Mutta en toisaalta ihan pystymetsästäkään ole tähän ruvennut. Olen opiskellut hollantilaista viittomakieltä runsaan vuoden (ja yritän näissä videoissa olla esittelemättä sellaista hollantilaista sanastoa, jota suomalaisessa viittomakielessä ei ole), ja noin muutenhan olen koulutukseltani kielitieteilijä ja opiskellut toistakymmentä kieltä. Tiedän siis sentään jotain siitä, mitä puhun. Mutta siitä huolimatta on ihan hyvä ajatus tarkistaa videolla esitetyt tiedot jostain muustakin lähteestä eikä uskoa minua ihan sokeasti.

Haja-ajatuksia Batarajoen rannalta

Haja-ajatuksia Batarajoen rannalta

Eräs tarkkaavainen lukija kertoi joutuneensa miettimään oikeinkirjoitussääntöjä luettuaan Ei kaikki pinnat kireällä -romaanista joen nimen muodossa ”Batara-joki”. Kiitos tarkkaavaisen lukijan huomasin tosiaan tehneeni tässä oikeakielisyysvirheen! (Ja totta kai mieltäni lämmittää se, että oikeakielisyyttäni pidetään yleisesti niin hyvänä — vaikken ole pyrkinyt puritanistin mainetta edes luomaan — että lukija alkaa kyseenalaistaa omaa tietämystään myös tapauksissa, joissa lukija on oikeassa ja minä väärässä.)

Kuten Kielikello kertoo, oikea muoto on Batarajoki. Oikeastaan joen nimi on yksinkertaisesti Batara, mutta koska kyseessä on kuvitteellinen maantieteellinen paikka, katsoin etenkin romaanin alkupuolella tähdelliseksi lisätä sanaan määriteosan, joka kertoo kyseessä olevan joen, jotta lukijan ei tarvitsisi aiheettomasti miettiä, mistä on kyse. Ja tässä tein valitettavan kielivirheen ja käytin yhdysmerkkiä.

Olen syvästi pahoillani tästä kömmähdyksestä, joka lienee päätynyt myös pariin Bataranamiin sijoittuvaan ja jo julkaistuun novelliin. Jatkossa (muun muassa syksyllä ilmestyvän toisen romaanin Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia kohdalla) lupaan olla Batarajoen oikeinkirjoituksen suhteen huolellisempi!

Niviaq Korneliussen: Crimson

Niviaq Korneliussen: Crimson

⭐⭐⭐ Grönlantilaista kväärikirjallisuutta, miten ihastuttavan kuriöösiä! ajattelin joskus viime vuonna, kun luin tästä kirjasta arvostelun ja lisäsin lukulistalleni. Ja laaja seksuaalisuuksien ja sukupuolisuuksien kirjo näin lyhyeen kirjaan onkin saatu sopimaan, eikä edes yhtään teennäisesti. Siitä ehdottomasti plussaa! Kirja on varsinaisesti kertomus nuorten aikuisten itsensä etsimisestä ja löytämisestä, ihmissuhteissa luovimisesta ja lapsuudentraumojen käsittelystä. Varmasti hiukan minua nuorempi ja aktiivisessa rakastumisvaiheessa oleva lukija ihastuu sisältöön minua enemmän.

Mutta sitten niitä miinuksia, joista suurin on kerrontatekniikka. Kirjan tapahtumat keskittyvät hyvin lyhyeen aikaan, pääsääntöisesti kaksiin bileisiin ja niitä ympäröiviin päiviin sekä hiukan haaroen siitä eteen- ja taaksepäin, mutta monet tapahtumista kerrotaan moneen kertaan eri henkilöiden näkökulmasta. Näkökulmahenkilöitä on peräti viisi, mikä näin ohuessa kirjassa on tosi paljon, ja tämän runsaan kertojakavalkaadin ja kirjan ohuuden vuoksi henkilöihin ei koskaan päästä kovin syvälle. Sanoinko jo, että kirja on aika lyhyt? No niin.

Toinen lukijaa vieraannuttava seikka on kieli. Kirja on alun perin kirjoitettu grönlanniksi ja kirjailija on itse kääntänyt sen tanskaksi. Englanninnoksen (jonka minä luin) on kääntänyt joku muu, mutta en kirjasta löytänyt tietoa, onko se käännetty grönlannista vai tanskasta. Joka tapauksessa kirja on melkoista rallienglantia, siis muodollisesti ihan hyvää, mutta sanavalinnat ovat monin paikoin vähän outoja ja kieli on kaikkinensa hyvin epäenglantilaista. Mietin toisaalta sitäkin, että ehkä grönlantilainen kielenkäyttö sitten on vain samalla tavalla niukkaa kuin suomalainen ja tämä niukkuus on pyritty säilyttämään englanninnoksessa, eli että rallienglantius olisi jätetty tyyliksi tarkoituksella. Joka tapauksessa vaikutti siltä kuin olisin lukenut ei-äidinkielisen kirjoittamaa englantia.

Lukuvuosi 2018 numeroina ja sanoina

Lukuvuosi 2018 numeroina ja sanoina

Jo vuosi sitten vuoden aikana luettuja kirjoja summaillessani totesin, että luin varmaankin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Ja nyt voin jälleen sanoa saman: vuonna 2018 luin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Pidän lukemisistani kirjaa ennen kaikkea Goodreadsissa, ja sinne kilahti yhteensä 160 luettua kirjaa. Kasvua viime vuoteen — saati sitä edeltäneisiin vuosiin — kertyi todella paljon.

Vuonna 2018 luinkin suhteellisen tavoitteellisesti. Varsinaista kappalemäärätavoitetta minulla ei vuoden alussa ollut, mutta jo helmikuussa huomasin pyrkiväni lukemaan joka kuukausi 13 kirjaa. Tähän vähimmäismäärään ylsinkin lopulta joka kuussa, ja yhteensä tavoite ylittyi kolmella. Mutta alun perin ihan vuoden alussa asetin tavoitteeksi vain, että luen joka päivä vähintään sata sivua. Ei siis keskimäärin sata sivua päivässä, vaan joka päivä vähintään sata sivua. Ihan joka päivä en tässä onnistunut, ja alle sataan sivuun jääneitä päiviä mahtui vuoteen ehkä parikymmentä (en pitänyt tarkkaa lukua), ennen kaikkea silloin, kun oli kovasti kiirettä töiden tai kirjoittamisen kanssa. Mutta harvana päivänä sata sivua riitti; jos olisin lukenut joka päivä vain sata sivua, koko vuoden sivumäärä olisi ollut hiukan päälle 36 500. Lopulta luin kuitenkin yli 50 000 sivua.

Ja kuulkaas nyt, minkä vääryyden tässä ehdin vielä aivan viime hetkillä kokea: Joulun aikaan näytti siltä, että minun on mahdollista päästä tasan 160 kirjaan ja tasan 50 000 sivuun, jos vain valitsen loppuvuoden kirjat huolella. Ja minähän valitsin, laskin moneen kertaan, millä kirjojen yhdistelmällä saan Goodreadsin tilastoihin tasan 50 000 sivua. Viimeisen kerran laskin 30.12., kun aloitin vuoden viimeisen kirjan, ja totesin, että kyllä, tämän luettuani saan kauniin tasaluvun. Mutta sitten joku pers-einari meni ja päivitti jonkin vuoden aikana lukemani kirjan tietoja niin, että kokonaissivumäärä kasvoi hupsista vain 163:lla — ja minun kaunis tilastoni meni pilalle. Pilalle!

Aina vain kranttu

Olen huomannut antavani kirjoille Goodreads-tähtiä paljon kitsaammin kuin useimmat muut käyttäjät. En tiedä, mikä on perimmäisenä ilmiön takana. Joko arvioin kirjoja ankarammin kuin muut lukijat, tai sitten muut lukijat jättävät tähdittämättä kirjat, joista eivät pidä kovin paljon. Joka tapauksessa vuonna 2018 lukemani kirjat saivat minulta keskimäärin 3,06 tähteä, ja tähdet jakautuivat seuraavasti (jälleen kerran melko symmetrisesti):

⭐⭐⭐⭐⭐ 5 kpl
⭐⭐⭐⭐ 46 kpl
⭐⭐⭐ 69 kpl
⭐⭐ 32 kpl
⭐ 7 kpl

Yksi uusi kieli

Taulukossa on muita mielenkiintoisia tilastotietoja vuonna 2018 lukemistani kirjoista. Huomionarvoista on etenkin se, että vuonna 2018 luin ensimmäistä kertaa kirjoja espanjaksi. Ruotsinkielisten kirjojen määrä jäi hämmentävän pieneksi. Suomenkielinen kirjallisuus on kuitenkin lukulistalla edelleen erittäin hallitseva, sillä vain vajaan neljäsosan kirjoista luin jollain muulla kielellä.

kaunokirjoja tietokirjoja yhteensä
suomenkielisiä 108 13 121
– joista suomalaisia (59) (7) (66)
– suomennettuja (49) (6) (55)
englanninkielisiä 23 3 26
hollanninkielisiä 8 1 9
ruotsinkielisiä 1 1 2
espanjankielisiä 2 0 2
yhteensä 142 18 160

Vuoden parhaat lukukokemukset

Viiden tähden lukukokemuksista neljä on kaunokirjoja ja yksi tietokirja. Kaunokirjoista on vaikea valita nimenomaan yhtä kaikkein vaikuttavinta ja parasta, mutta ehkä ihan sivun mitalla muita viiden tähden kirjoja paremmin mieleen jäi Saara Turusen Sivuhenkilö, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Nyt oli kyllä todella samastuttava lukukokemus. Ehkä yksi kirja kahdestasadasta pääsee samastuttavuudessa edes kutakuinkin lähelle. Ja näin voin sanoa siitä huolimatta, että omassa elämässäni moni asia on mennyt eri tavalla kuin tämän kirjan päähenkilöllä (tai siis sivuhenkilöllä). Turunen on onnistunut tavoittamaan sukupolvikokemuksesta jotain todella olennaista. Niin, kyllä, minä näen tämän ennen kaikkea sukupolvikirjana.

Vuoden parhaan tietokirjan valinta on paljon helpompi. Tällä kertaa minuun vaikutti erityisesti Ted J. Raun ja Jerry Koch-Gonzalesin opaskirja Many Voices One Song: Shared Power With Sociocracy, josta kirjoitin mm. seuraavasti:

Juuri tällä tavalla yhteisöjä tulisi pyörittää. Juuri tähän olen intuitiivisesti itsekin pyrkinyt jo pitkään. Mutta minulta ovat puuttuneet työkalut ja käsitteet, ja sen vuoksi pyrkimykseni ovat jääneet puolivillaisiksi.

Vuoden kamalin lukukokemus

Vuonna 2018 tuli luettua myös kaikenlaista paskaa. Yksi syy tähän oli se, että sinnikkäästi suoritin Perkeet-lukuhaasteen. Ja vuoden surkein kirja olikin yksi perkeistä, Sari Luhtasen ja Miikko Oikkosen Nymfit-sarjan toinen romaani Astarten solmu, josta kirjoitin mm. näin:

Olipahan tuuttaus. Kaikkein hysteerisimmän epätoivoisen itku-naurukohtauksen sai aikaan kohta, jossa kaksi satyyria perseraiskasi viinikaupan viattoman lähettipojan kuoliaaksi. Vain rankka tahdonvoima sai kahlaamaan kirjan loppuun asti.

Eteenpäin kohti lukuvuotta 2019

Viime vuoden lukusaavutus oli sen verran ylivertainen, että ihan oikeasti arvelen lukevani vuonna 2019 vähemmän kuin vuonna 2018. No, aika näyttää. Joka tapauksessa yritän tällä kertaa olla asettamatta itselleni liian kovia määrällisiä tavoitteita, sillä kun ne on kerran itselleen asettanut, niistä on vaikea luopua, jolloin tulee toisinaan väen vängällä luettua enemmän kuin jaksaisi. Vähintään sata sivua päivässä on toki ihan käypä tavoite edelleenkin, eikä 50 000 sivuun ole pakko päästä toista kertaa. Yksi lukulistaa muovaava tekijä on tälle vuodelle laatimani uusi Perkeet-lukuhaaste. Toinen tavoite on lukea hyllystä ennen kaikkea paksuja kirjoja eli aluksi kaikki yli tuhatsivuiset, sen jälkeen yli 700-sivuiset ja sen jälkeen sitten lyhyempiä kirjoja. Saas nähdä, kuinka pitkään tiiliskivien kanssa jaksan tuskailla.

Kävin Helsingin kirjamessuilla, and all I got were these 44 books

Kävin Helsingin kirjamessuilla, and all I got were these 44 books

Paneelikeskustelussa seurassani Maija Haavisto ja O.E. Lönnberg.

Huhhuh, taas on selvitty yksistä Helsingin kirjamessuista ja kymmenien tuhansien ihmisten tungoksesta. Itse asiassa tungospaniikki meinasi tänä vuonna iskeä vain yhden kerran, Suomalaisen kirjakaupan todella huonosti suunnitellulla osastolla. Meinaan ihan oikeasti, kenen mielestä on hyvä idea varata iso messuosasto ja pilata se sitten aivan liian kapeilla käytävillä ja hajanaisiksi pilkotuilla pikkuhyllyillä? Sinne keskelle kun joutuu, on vain marginaaliset mahdollisuudet päästä sieltä pois. Noh, onneksi pääsin, tai muuten en kait olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä blogausta.

Mutta murinat sikseen ja iloisempiin asioihin. Lauantaina osallistuin messuilla Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot -paneeliin yhdessä Maija Haaviston ja O.E. Lönnbergin kanssa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun pääsin Helsingin kirjamessujen ohjelmaan omana itsenäni (kerran aiemmin olen esiintynyt taiteilijanimen takana), ja keskustelu soljuikin oikein mukavasti. Niin ikään lauantaina osallistuin Pasilan kirjastossa Nysalor-kustannuksen ja Osuuskumman uutuuskirjojen esittelyyn, jossa Olli Lönnberg (juu, sama tyyppi kuin edellä) haastatteli minua esikoisromaanini Ei kaikki pinnat kireällä tiimoilta. Tähänhän voisi vaikka tottua (toisin kuin väentungoksiin).

Sunnuntaina olinkin sitten messuilla ihan asiakkaan roolissa, ja yhdessä Elmiksen kanssa hamstrasimme kirjaa jos jonkinlaista. Viikonlopun saaliiksi päätyi 44 kirjaa. Kaikki tosin eivät tulleet messuilta, sillä olimme yötä appivanhempien luona ja antikvaristiapeltani liikeni meille yksitoista omintakeista teosta (nämä ovat kuvassa etualalla ja messuostokset takana). Aivan, jotkut naivat rahaa, mutta minä nain kirjoja.

rip kirjahyllyt

Saaliista puolet on kaunokirjoja, kaikki tietenkin ehdottomasti lukemisen arvoisia, koska ne itsellemme hankimme. Mutta hehkutan tässä nyt kuitenkin ennen kaikkea sanakirjahyllyyn tulleita täydennyksiä. Suomen kielen perussanakirja on toki jo muuttunut ajantasaisesta referenssikirjasta historialliseksi hakuteokseksi (koska sen on korvannut Kielitoimiston sanakirja), mutta juuri historiallisena hakuteoksena se onkin edelleen verrattoman arvokas. Minulla ei sitä ole vielä ollut, koska sitä on pitkään ollut kohtuuhintaan saatavana vain pehmytkantisena laitoksena enkä minä suinkaan sellaiseen tyytyisi. Mutta tänä vuonna kovakantista perussanakirjaa löytyi kahden euron osastolta! Täydellisiä sarjoja oli minun saapuessani paikalle enää kaksi (ellei sitten jossakin toisessa laarissa olisi ollut lisää), joten minun lisäkseni vielä jollakulla muullakin oli mahdollisuus tulla onnelliseksi. Muita hyviä sanakirjahankintoja olivat suomalaisen viittomakielen kuvasanakirja, indoeurooppalaisten kielten vertaileva synonyymisanakirja, kaksiosainen nykyenglannin etymologinen sanakirja sekä latina–englanti–latina-sanakirja.

Mutta rip kirjahyllyt. Tämä saalis vie 117 cm hyllytilaa, ja kuinka ollakaan, hyllyistämme puuttui tilaa juuri sen verran. Ja heh, tässä luvussa eivät tietenkään ole mukana kolme viikkoa aiemmin Turun kirjamessuilta hankkimamme 19 kirjaa

Lukuvuoden 2017 kohokohdat ja pohjanoteeraukset

Lukuvuoden 2017 kohokohdat ja pohjanoteeraukset

Tänä vuonna tuli luettua paljon kirjoja. Aloitin lukemieni kirjojen säännöllisen kirjaamisen vasta vuonna 2013 Goodreadsin myötä, joten sitä edeltäviltä vuosilta voin esittää vain karkeita arvioita. Mutta olen silti sangen varma, että vuonna 2017 luin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuoden aikana — jopa enemmän kuin yhtenäkään opiskeluvuotena, vaikka silloin tuli kahlattua tentteihin tiiliskivi jos toinenkin. Tällä hetkellä vuoden 2017 lukema on 108 luettua kirjaa, ja kaksi on vielä kesken. Saattaa siis olla, että 110 ehtii täyttyä ennen vuodenvaihdetta. Goodreadsin laskujen mukaan luettuja sivuja on tänä vuonna kertynyt noin 33 000, päivässä keskimäärin 91. Mutta millaisia kirjoja tänä vuonna sitten tuli luettua?

Tästäkin on jo monta viikkoa.

Keskimäärin keskinkertaista

Minulla on sellainen tuntuma, että Goodreads-arvostelijana olen keskimääräistä ankarampi. Monien kirjojen tähtijakauma vaikuttaa painottuneen yläpäähän, vaikka olisi odotuksenmukaista, että koko populaation keskiarvo olisi lähellä kolmosta. Näppituntumalta sanoisin, että se on lähempänä nelosta. Oma arvosteluasteikkoni sen sijaan on symmetrisemmin jakautunut. Kaikkien Goodreadsissa antamieni tähtien keskiarvo on 3,14, ja vuonna 2017 lukemieni kirjojen tähdet jakautuvat seuraavasti:

  • ***** 3 kpl
  • **** 24 kpl
  • *** 56 kpl
  • ** 21 kpl
  • * 4 kpl

Huippukirjat

Kolmesta viiden tähden kirjasta kaksi on kaunokirjoja ja yksi tietokirja. Vuoden paras kirja oli Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä, jota kommentoin mm. seuraavasti:

Tiedätkö sen tunteen, kun luet keskimäärin yli 60 kirjaa vuodessa, mutta olet niin saatanan kranttu ja kaikki ne yli 60 kirjaa ovat parhaimmillaankin vain keskinkertaisuuksia? Kun edellisestä pysäyttävästä, värisyttävästä ja vaikuttavasta lukukokemuksesta on kulunut jo yli kaksi vuotta? Kun tartut jälleen suurin odotuksin seuraavaan kirjaan — ja se on juuri se kirja, joka ylittää odotukset, saa koukkuun heti alussa, vetää maton jalkojen alta suunnilleen joka luvussa, tarjoilee hykerryttävää komiikkaa ja jättää jälkeensä sen kaikkein tavoitelluimman, mitä minä juuri luin? -tunteen? Tiedätkö, se on Pasi Ilmari JääskeläisenVäärän kissan päivä (Atena 2017). Juuri tällaisten kirjojen lukemista varten ihminen elää ja hengittää.

Vuoden toiseksi paras kaunokirja oli George R. R. Martinin A Game of Thrones, jota kommentoin mm. seuraavasti:

Tästä sarjasta on kuullut paljon, ja ainakin avausosa on maineensa veroinen. Tai siis ainakin melkein. Odotin, että tässä olisi ollut tolkuttomasti seksiä ja väkivaltaa, mutta kumpaakin oli odotuksiin nähden itse asiassa melko kohtuullisesti. Seuraava osa tullee luettua sekin ihan mielellään.

Vuoden paras tietokirja oli Steven Flemingin Velotopia, josta sanoin seuraavaa:

Velotopia on arkkitehdin kirjoittama kirja, jonka kohdeyleisöä ovat ennen kaikkea arkkitehdit. Mutta kirjan sisältö on sellaista, joka ihan kaikkien olisi syytä omaksua muodossa tai toisessa.
— —
Aivan erinomaisen tärkeä, innostava ja ennen kaikkea konkreettinen kirja kaupunkisuunnittelusta ja arkkitehtuurista, jossa keskitytään olennaiseen — funktioon — ja jätetään pintakrumeluurit ja nostalgisointi sivuun. Harvoin maailman pelastaminen on kuulostanut näin yksinkertaiselta mutta kuitenkin näin mahdolliselta.

Makkelipino

Yhden tähden kirjoista löytyy kolme suomalaista kaunokirjaa ja yksi käännöskirja. Pahin rimanalitus oli 2000-luvun Decamerone -antologia, jota en totisesti pystynyt lukemaan loppuun ja joka oli pakko heittää nurkkaan hysteerisen tuskanitkun saattelemana jo parin novellin jälkeen:

Vittu mitä paskaa. Oliko kirjoittajille annettu ohjeeksi kirjoittaa mahdollisimman epäeroottista tekstiä, vai mitä hemmettiä?

Häpeähopeasijalle ylsi pornonimi Harald Olausenin Homokalevala, joka niin ikään lensi nurkkaan jo muutaman kymmenen sivun jälkeen, mutta tällä kertaa ei tarvinnut sentään itkeä:

Täysin editoimatonta tajunnanvirtaa, jossa ei edes homostella. Nelisenkymmentä sivua jaksoin lukea, mutta kun siihen mennessä ei tapahtunut oikeastaan mitään sellaista, minkä takia tähän kirjaan olin tarttunut, niin en vain jaksanut pidemmälle sitä päätöntä mokellusta. Suoraan sanottua heitin kirjan nurkkaan kesken lauseen. Oliko tämäkin paska pakko änkeä kansien väliin?

Jukka Mäkisen dekkari Veteen haudattu sentään tuli luettua loppuun asti, mutta aika juuh elikkäs -linjalla mentiin:

Tämä nyt vain on kirjoitettu niin huonosti, eikä toimittamiseenkaan ole paljoa resursseja käytetty. Karikatyyrisiä hahmoja ja kömpelöitä juonenkäänteitä. Kirja niille, jotka eivät halua nähdä maailmaa millään tavalla uudessa valossa.

Jeffrey Archerin Vain aika näyttää (Only Time Will Tell, suom. Susanna Tuomi-Giddings) päätyi lukulistalle kovin odotuksin, sillä jossain sitä oli verrattu jopa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan kaltaiseksi lukuelämykseksi. No eipä muuten yltänyt lähellekään:

Henkilöt ovat pelkkiä pahvikulisseja. He tekevät asioita, he kohtaavat vaikeuksia, vaikeudet selviävät (totta kai jo samassa luvussa, sillä ei kai lukijaa sen pidempään parane pitää jännityksessä) ja he pääsevät eteenpäin, mutta missään välissä ei näy tunteenpilkahduksia. — — Kerronta on äärimmäisen tönkköä. Ajankuvaa luodaan ”se oli juuri silloin tullut muotiin” -tyylisillä anakronistisilla lepsuksilla. — — On kuin lukisi ylipitkää kouluainetta.

Hollanti hönkii listoilla

Vuonna 2017 luin kirjoja kolmella kielellä:

  • 84 suomenkielistä
  • 17 englanninkielistä
  • 7 hollanninkielistä

Vuosi oli sikäli harvinainen, että en lukenut yhtään kirjaa ruotsiksi. Kirjoista 39 oli kotimaisia ja 69 ulkomaalaisia. Suomeksi käännettyjä kirjoja tuli luettua siis 45. Kaunokirjoja luin 96 ja tietokirjoja 12.

Niin joo, jos ne tällä hetkellä kesken olevat kaksi kirjaa ehtivät loppua tämän vuoden puolella, tilastoihin tulee kaksi suomenkielistä kaunokirjaa lisää, joista toinen on kotimainen ja toinen suomennettu.

Minulle voi maksaa FairCoinilla

Minulle voi maksaa FairCoinilla

Kryptovaluutat ovat keränneet huomiota jo vuosikausia, mutta edelleenkin ne vaikuttavat olevan enimmäkseen spekulanttien ja markkina-anarkistien vedonlyöntiä tai hämärien tahojen rahanpesuvälineitä vailla varsinaisia reaalimaailman käyttötarkoituksia. Kuulin kuitenkin kesällä osuustoiminnallisesta FairCoinista (joka toki on ollut olemassa jo pari vuotta, mutta en ole hirveän intensiivisesti seurannut alaa), josta on tarkoitus saada spekuloinnilta suojattu vakaa kryptovaluutta, jota käytetään ensi sijassa oikeaan yhteisölliseen kaupankäyntiin ja säästämiseen eikä niinkään sijoitusvälineenä. Ilmankos kiinnostuin.

Nyt otan askelen eteenpäin yrittäjänä: minulle voi nykyään maksaa käännöstöistä (ja mahdollisista muista työsuorituksista) myös FairCoineilla. Sikäli jos blogini lukijoilta on jäänyt varsinainen elinkeinoni huomaamatta, niin tähdennettäköön tässäkin, että teen ammatikseni englanti–suomi- ja ruotsi–suomi-käännöksiä. Pääasiassa käännän asiatekstejä ja teknisiä tekstejä, mutta suomennan myös kaunokirjallisuutta. Itsekin fiktiota kirjoittavana arvostan sujuvaa ja esteettistä kieltä, jota pyrin tuottamaan myös käännöksiini. Jos siis tarvitset suomennoksia, lähetä minulle sähköpostia ja pyydä tarjousta. Ja jos FairCoin on maksuvälineenä hankala, minulle kelpaavat edelleen myös vanhat kunnon eurot.

FairCoineilla voi maksaa muutakin kuin käännöstöitä minulle. Voit selata FairCoineja vastaanottavia yrityksiä esimerkiksi hakemistosta tai tuote- ja palvelukohtaisesti markkinapaikalta (kumpikin linkki vie tietenkin omahyväisesti minun omille yrityssivuilleni, mutta etusivut löytynevät kummastakin paikasta helposti).

FairCoin-osoite, johon voit lähettää minulle rahaa: fUpUP8dgr37KScuqswHJtkZ1NrESvipbtf.
Ajantasainen markkinahinta, joka vaihtelee reaaliajassa — toisin kuin virallinen vaihtokurssi, joka päätetään yhteisesti tarvittaessa.

Hello, world!

Hello, world!

Romaanikäsikirjoitukseni keräävät näköjään vain hylsyn toisensa perään (viimeisin tuli tänään), mutta onneksi julkaisurintamalla tapahtuu välillä iloisiakin asioita: minulta on ensimmäistä kertaa ilmestynyt vieraalle kielelle käännetty novelli. Helsingin Worldconiin julkaistussa antologiassa Boundaries and Other Horror Stories From Finland (Nysalor 2017) on novellini Herr Maximilian Dunkelhaus and his Circus, joka ilmestyi alun perin Ruumiittomat-antologiassa (Osuuskumma 2014) nimellä Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa. Matti Järvisen toimittamassa antologiassa on minun lisäkseni novellit Samuli Antilalta, Juha Jyrkkäältä, Jussi Katajalalta, Anu Korpiselta, Lucilla Liniltä, Toni Saariselta, Tuomas Salorannalta, Henna Sinisalolta ja Shimo Suntilalta. Kaikki novellit on kääntänyt englanniksi Jukka Särkijärvi. Maailmanvalloitukseni voi siis alkaa.