Category Archives: Ääni

Onko viittominen minulle enemmän puhumisen vai kirjoittamisen kaltaista? — alustavia havaintoja

Onko viittominen minulle enemmän puhumisen vai kirjoittamisen kaltaista? — alustavia havaintoja

Ennen kuin menen aiheeseen syvemmin haluan täsmentää, että otsikon kysymys ei ole tällä hetkellä kovin akateemisesti muotoiltu ja että puhun nyt nimenomaan omista kokemuksistani enkä näistä ilmiöistä yleensä. Sinun omat kokemuksesi voivat olla täysin erilaiset, ja ehkä muotoilisit kysymyksenkin eri tavalla. Mutta asiaan.

Puhumalla kommunikoiminen — nimenomaan motorisena ja sosiaalisena toimintana — on ollut minulle vaihtelevasti hankalaa hyvin pitkään, ihan nuoruudesta tai ehkä jopa lapsuudesta saakka. Joskus on aivan mahdotonta saada sanottua oikeita sanoja tai edes kokonaisia johdonmukaisia lauseita. Ja kun kuullun ymmärtäminenkin tökkii, joskus enemmän ja joskus vähemmän, on keskustelemalla kommunikointi sellaista, jota usein välttelen. Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka ihmiset pitäisivät minua puhumattomuuteni takia välillä vähän hitaana tai tylsänä tyyppinä.

Kyse ei kuitenkaan ole yleisesti kielellisistä vaikeuksista, sillä kirjoittaminen minulta sitten sujuu oikein hyvin. Olen ihan ala-asteelta asti saanut kehuja kirjoitustaidostani, olen julkaiseva kirjailija, ja erilaisissa chateissa olen keskustellut hyvinkin sujuvasti ja vuolassanaisesti 90-luvulta alkaen. Ja vieraat kielet ja monikielisyys — niin, minähän olen ammatiltani kääntäjä, ja harrastuksenani luen kirjoja ties miten monella kielellä. Että kyllä minä kieltä osaan tuottaa ja ymmärtää, kun se tapahtuu kirjallisesti.

Tätä taustaa vasten sain joskus viime vuosikymmenen lopulla — 2018, ellen ihan väärin muista — oivalluksen, jonka olisin toki voinut saada jo vaikka viisitoista vuotta aiemminkin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Nimittäin mieleeni pälkähti pohtia, että jos kerran kyse ei ole sinänsä kielen ymmärtämisen ja tuottamisen ongelmista vaan nimenomaan puhumisen ja kuulemisen ongelmista, niin olisiko minun helpompi kommunikoida viittomakielellä. Ja edelleen pohdin, että muistuttaako viittominen sitten (ainakin minun kohdallani jos ei yleisemmin) fysiologisena prosessina enemmän kirjoittamista kuin puhumista.

Ja kun ajatus oli syntynyt, rupesin opiskelemaan viittomakieltä. Aloitin nollasta, opiskelin ensin vuoden itsekseni, sitten menin työväenopiston alkeiskurssille, ja vuonna 2020 hain Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan suomalaista viittomakieltä (tarkemmin sanottuna viittomakielen asiantuntijan kandidaatti- ja maisteriohjelmaan). Nyt takana on kuusi vuotta viittomakielen opiskelua, joista neljä vuotta akateemisessa ympäristössä, ja voin kertoa ensimmäisiä alustavia havaintojani vastauksena siihen kysymykseen, joka minut sai opiskelemaan viittomakieltä.

Oikeastaan tähän asti en ole edes yrittänyt tarkemmin vastata kysymykseen, vaan olen aina sanonut, että vielä on liian aikaista, koska en osaa viittomakieltä vielä niin sujuvasti, että voisin käydä sillä luontevasti keskusteluja tuosta noin vain. Mutta tuossa yhtenä iltana ei niin kovin monta päivää sitten oivalsin, että kyllähän minä itse asiassa pystyn jo jotain vastaamaan, kunhan vain tajuan kiinnittää huomioni oikeaan suuntaan.

Nimittäin olen tässä kuluneiden vuosien mittaan oppinut käymään sisäisiä monologeja viittomakielellä. Eli mielessä pyörii joku ajatus, kuvittelen että olen viittomassa sitä jollekulle, ja sitten tuotan tarvittavat viittomakieliset lauseet mielessäni. Se sujuu yleensä oikein mallikkaasti siihen nähden, että on vasta kuusi vuotta siitä kun aloin opetella viittomisen alkeita ylipäätään. Mutta sitten kun rupean viittomaan käytännössä — joko kuvaan videota tai keskustelen jonkun kanssa — niin viittomiseni on äkkiä todella kömpelöä, kielioppi on ihan hukassa ja puolet viittomista unohtunut, ja minulle tulee ihan tyhmä olo.

Ja sitten tajusin, että näinhän asia on itse asiassa minulla puhumisenkin kanssa. Voin aika lailla vaivatta käydä vaikka kuinka pitkiä sisäisiä monologeja ihan sujuvasti, mutta sitten kun pitää puhua, niin sanat ja lauserakenteet ovatkin ihan hukassa. Ja tässähän se puhumisen ja kirjoittamisen välinen ero itse asiassa onkin: nämä sisäiset monologit ovat hyvin lähellä kirjoittamista, ja siksi ne sujuvat, kun taas puhuminen on eri juttu. Jos viittomakieltä kirjoitettaisiin, saattaisin huomata, että sisäiset viittomamonologini muistuttavat enemmän viittomakielen kirjoittamista kuin käytännössä viittomista.

Eli ongelmani taitaa lopulta olla siinä, että vaikeus on kielen motorisessa tuottamisessa, tapahtuu se sitten puhumalla tai viittomalla, ja vaikeudet korostuvat sosiaalisissa tilanteissa. Toisin sanoen ongelmani on ehkä pääosin sosiaalinen. Noh, siinä ei tietenkään ole mitään yllättävää.

Ehkä joskus löydän tähän akateemisemminkin muotoillun vastauksen, mutta tällä hetkellä se ei ole suoranaisena tutkimusintressinäni, joten sitä saanemme vielä odottaa.

Tässä vielä samasta aiheesta viitottu video. Juu tiedän, videon laatu on aivan surkea, mutta olen nyt ottanut projektiksi kuvata erilaisia viitottuja videoita matalalla kynnyksellä.

Muutosten vuodet

Muutosten vuodet

Tulinpa tuossa ihan ohimennen huomanneeksi, että vastikään täyttyi kolme vuotta siitä, kun pääsin aloittamaan feminisoivan hormonihoidon. Kun elimistön hallitseva sukupuolihormoni vaihtuu testosteronista estrogeeniksi, tapahtuu tietenkin monenlaista. Tärkeimmät muutokset ovat henkisiä, ja niitä on vaikea kovin tarkasti mitata tai eritellä. Mutta fyysisiäkin muutoksia tapahtuu, ja niistä on paljon helpompi pitää kirjaa. Lyhyesti (ja yksinkertaistetusti) sanottuna aineenvaihdunta ja kehon koostumus muuttuvat erilaisiksi: lihasmassa vähenee ja rasva lisääntyy, ja rasva myös kerääntyy eri kohtiin vartaloa kuin aiemmin.

Kun hormonihoito kolme vuotta sitten alkoi, otin tavaksi mitata kerran viikossa mahdollisimman samanlaisissa oloissa (joka keskiviikkoaamu ensimmäisen vessassa käynnin jälkeen ennen mitään syömistä tai juomista) painon sekä rinnan, vyötärön ja lantion ympäryksen. Tarkastelen nyt näissä mitoissa kolmen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Käytän neljän mittaustuloksen eli neljän viikon keskiarvoja, ellen toisin mainitse, jotta satunnaisuuden vaikutukset tuloksiin ovat pienemmät.

Paino on kolmen vuoden aikana noussut vaatimattomat 0,8 kg. Muutos on yllättävän pieni siihen nähden, että feminisoivan hormonihoidon yleensä sanotaan nostavan painoa muutamalla kilolla. Mutta painoni ei ole suinkaan muuttunut mitenkään tasaisesti ja vain yhteen suuntaan. Kolme vuotta sitten painoin 62,2 kg ja nyt 63,0 kg, mutta välillä paino on laskenut 60 kiloon ja välillä taas käväissyt 64 kilossa. Mitään varsinaisia elämäntapamuutoksia, kuten oleellisesti erilaisia ruokavalioita tai liikuntatottumuksia, ei tässä ole tietoisesti tehty, mutta elämä nyt ei vain ole koko ajan samanlaista tuubaa, niin kyllähän sitä vaihtelua syntyy. Yleisesti vaikuttaa siltä, että kesällä paino on matalampi kuin talvella, mikä varmaan johtuu aika paljolti siitä, että kesällä tulee käveltyä ja pyöräiltyä enemmän.

Rinnanympärys (nännien päältä mitattuna) on vaihdellut mielenkiintoisesti. Lähtötilanteesta 90 cm on käväisty välillä peräti 98 sentissä, ja nyt lukema on 95 cm. Suurin kasvu tapahtui jo ensimmäisen puolen vuoden aikana, minkä jälkeen lukema pysyi puolisen vuotta suunnilleen samana, ja sen jälkeen rinnanympärys on vähitellen pienentynyt. Koska rintakudosta on kuitenkin tullut ihan mukavasti, rinnanympäryksen myöhempi pieneneminen johtuu epäilemättä lihasmassan vähenemisestä — ehkäpä selkälihakseni ovat nyt sitten surkastuneemmat. Harmikseni en tajunnut, että kannattaisi mitata rinnanympärys myös rintojen alta ja mahdollisesti myös rintakudoksen yläpuolelta. Näin rintakudoksen ja lihasmassan suhteen muutosta olisi voinut tarkastella paremmin.

Vyötärönympärys oli alun perin 80 cm, ja nyt se on 74 cm. Suurin osa muutoksesta tapahtui jo ensimmäisen vuoden aikana. Koska paino on noussut hieman ja lihaskudos mitä ilmeisimmin on vähentynyt, on ilmeistä, että rasva tosiaan kertyy nykyään pääasiassa muualle kuin vyötäröön. En kylläkään oikein osaa sanoa minne, koska melkeinpä luuta ja nahkaa minä joka tapauksessa olen.

Lantionympärys oli aluksi 90 cm, ja nyt se on 94 cm. Kasvu tapahtui pääosin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana, ja sen jälkeen lantionympärys on sahannut vähän edestakaisin siinä samalla kun painokin on heilahdellut. Vyötärön ja lantion suhdeluku on siis alussa ollut noin 0,9, ja nyt se on noin 0,8.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suurimmat muutokset kehon koostumuksessa tapahtuvat ensimmäisen vuoden aikana, mutta kyllä vielä kolmenkin vuoden jälkeen tapahtuu vähittäistä muutosta. Jatkan näitä mittauksia edelleen, kunnes näyttää siltä, että mitään hormonihoidon aloittamiseen liittyvää muutosta ei enää tapahdu.

Jälkeenpäin voin tosiaan sanoa, että olisi kannattanut mitata muitakin kuin noita tavanomaisia strategisia mittoja. Rintakehän ylä- ja alaosien ympärysmitan lisäksi olisi voinut olla kiinnostavaa mitata hauiksen ympärystä ja ehkäpä reiden ympärystä. Näin lihasmassan muutoksista olisi saanut paremman käsityksen. Nytpä näitä ei ole enää järkeä alkaa mitata, kun muutokset ovat jo tapahtuneet.

Hormonihoidon lisäksi aloitin kolmisen vuotta sitten puheterapian, jonka tavoitteena oli löytää feminiinisempi puheääni. Äänihän ei siis estrogeenihoidolla muutu, vaan siihen tarvitaan muita toimenpiteitä. Tästä äänen muutoksesta enemmän seuraavassa videossa, jossa myös luen pätkän iänvanhaa raamatunkäännöstä.

https://www.youtube.com/watch?v=rNpGqwNRB7Y