Monikielisyyden ja multimodaalisuuden määritelmät käytännön kielenkäytön, kieli-ideologioiden ja kielipolitiikan ristivedossa

Monikielisyyden ja multimodaalisuuden määritelmät käytännön kielenkäytön, kieli-ideologioiden ja kielipolitiikan ristivedossa

Johdanto

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, kuinka käytännön arkipäiväiset kielenkäyttötilanteet haastavat käsityksiä monikielisyydestä ja multimodaalisuudesta, etenkin käsitystä siitä, että kielet olisivat helposti rajattavissa ja erotettavissa toisistaan ja että kielenkäytön tarkastelussa riittäisi keskittyä vain puhuttuun ja viitottuun modaliteettiin. Pohdin tätä käytännön kielenkäytön sumearajaisuutta suhteessa kieli-ideologisiin näkemyksiin ja kielipoliittisiin tavoitteisiin. Tarkastelun kohteena on niin kuurojen ja kuurosokeiden kommunikointi kuulevien kanssa kuin kuulevien keskinäinen kommunikointi sekä autistien kommunikointi. Tällaisesta rajoja ylittävästä ja määritelmiä rikkovasta kielenkäytöstä käytetään mm. termiä translanguaging (Kusters ym. 2017; Moriarty Harrelson 2019; Blackledge & Creese 2017), jolle yksi mahdollinen suomennos on kieleily (Lehtonen 2015). Tarkasteltavat kielenkäyttötilanteet toisin sanoen edustavat hyvin monipuolisesti erilaisia aisti- ja kieliresursseja ja neurologisia valmiuksia, ja on ilmeistä, että eri kielenkäyttäjäryhmien tarpeet voivat eri tilanteissa olla keskenään ristiriitaisia. Kirjoitus on syntynyt alun perin Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2021 järjestetyn Deaf Studies II -kurssin esseeksi.

Puheen ja viittomisen välissä

Kielten ja modaliteettien sumearajaisuus käy nopeasti ilmi, kun tarkastellaan sitä, kuinka kuurot ja kuurosokeat kommunikoivat (visuaalista tai taktiilista) viittomakieltä hallitsemattomien kuulevien kanssa. Tällöin on usein mahdotonta turvautua yksinomaan nimettyihin kieliin, kuten johonkin puhuttuun kieleen (joissain tilanteissa se on mahdollista, esimerkiksi jos kommunikointi tapahtuu kokonaan kirjallisessa muodossa) tai viittomakieleen, ja kommunikointiyhteys on muodostettava muulla tavoin, esimerkiksi yhdistelemällä eri puhuttuja ja viitottuja kieliä joko auditiivisessa tai visuaalisessa muodossa tai käyttämällä ns. kielenulkoisia kanavia.

Kuurojen ja kuurosokeiden kommunikointia kuulevien kanssa Mumbaissa tutkinut Annelies Kusters (2017a) esittelee erilaisia asiointitilanteita, joissa sekä kuuro että kuuleva osapuoli puhuu tai tuottaa huulion, käyttää yleisesti tunnettuja tai tilanteessa luotuja ikonisia eleitä, osoittaa, koskettaa tai näyttää esineitä sekä nyökyttelee tai käyttää muita päänliikkeitä ja ilmeitä, ja näitä eri modaliteetteja käytetään joko yksittäin, peräkkäin tai samanaikaisesti. Asiointitilanteissa on tärkeää saavuttaa yhteisymmärrys, ja ainakin Mumbaissa niin kuurot kuin kuulevat ovat tämän saavuttamiseksi valmiita muuttamaan omaa viestintäänsä (ma.), keskittymään tilanteen kannalta olennaisiin tarkoitteisiin kokonaisten lauseiden sijaan ja tarjoamaan saman informaation samanaikaisesti usean kanavan kautta. Sekä sanoman yksinkertaistaminen että esittäminen monin eri tavoin ovat mahdollisia, koska kielenkäyttö on monin tavoin redundanttia, ja yhteisymmärrykseen pyrkivät kielenkäyttäjät osaavat käyttää tätä redundanssia tehokkaasti hyväkseen.

Samoin kuurosokean ja kuulevan välisissä asiointitilanteissa hyödynnetään monenlaisia viestintäkanavia. Kusters (2017b) raportoi mumbailaisesta kuurosokeasta, joka on tottunut aloittamaan kommunikoinnin esimerkiksi myyjien kanssa hakemalla heidän kosketustaan ja tunnustelemalla heidän käsillä tekemiään eleitä. Tämän lisäksi hän kommunikoi tekemällä eleitä ilmaan ja ääntelemällä, koska tietää useimpien myyjien näkevän ja kuulevan hänet, osoittamalla olettamiinsa suuntiin, tunnustelemalla ja haistelemalla esineitä. Vastaavasti kuulevat käyttävät kuurosokean kanssa eleitä ja kosketusta ja ohjaavat tämän käsiä oikeaan suuntaan.

Yksi tärkeä osa niin kuurojen kuin kuurosokeiden kommunikointia kuulevien kanssa on kirjoittaminen, jota Kustersin (2020) käyttämässä aineistossa tapahtuu useammalla kielellä (englanti, marathi, hindi) ja kirjoitusjärjestelmällä (latinalaiset aakkoset, devanagari ja pistekirjoitus) ja monenlaisilla välineillä: kynällä paperiin ja käteen, sormella ilmaan, pöytään ja käteen, näppäilemällä laskimen ja puhelimen näytölle. Kirjoittamista käytetään viestintätilanteessa taloudellisesti ja etenkin helpottamaan täsmälliseen yhteisymmärrykseen pääsemistä silloin, kun pelkät eleet tai muut ns. kielenulkoiset keinot eivät riitä, ja kirjoittamiseen liittyykin omat rajoitteensa etenkin Mumbain kaltaisessa monikielisessä kaupungissa, jossa ihmisten luku- ja kirjoitustaitokin voi olla vaihtelevaa.

Kielen rajat ylittyvät myös kuulevien kesken

Edellä on esitelty tilanteita, joissa keskusteluosapuolten aistivalmiudet ovat lähtökohtaisesti erilaisia, toisin sanoen kaikki eivät kuule tai näe, ja multimodaalisen ja runsaasti ns. kielenulkoisiin keinoihin tukeutuvan semioottisen repertuaarin käyttöä perustellaan aistien erilaisuudella. Mutta jos tarkastellaan kuulevien välisiä keskusteluja vastaavissa asiointitilanteissa, havaitaan niin ikään laajan semioottisen repertuaarin (ks. Kusters ym. 2017) käyttöä ja yksittäisten nimettyjen kielten rajojen ylityksiä. Blackledge ja Creese (2017) tarkastelevat lihakaupan asiointitilanteita Birminghamissa ja esittelevät kuulevien ja näkevien välisiä keskusteluja, joissa eleitä, osoituksia, nyökkäyksiä, kehoon paikantamista, usean eri kielen sanoja ja jopa muista kulttuureista lainattuja käsimerkkejä käytetään sulavasti osana puheenvuoroja. Samoin Mondada (2016) esittelee keskusteluesimerkkejä, joissa vapaamuotoisemmissa tilanteissa kommunikoivat kuulevat ja näkevät henkilöt käyttävät varsinaisen kielen lisäksi osoituksia, katsetta, kehon asentoa, ääniä (esim. askelten tuottamia; vrt. kuurojen tapa kiinnittää muiden huomio aiheuttamalla tärinää) ym. kielenulkoisia keinoja kiinteästi osana keskustelua ja merkitystenvaihtoa.

Samoin esimerkiksi autistien kommunikointia tarkastelemalla voidaan huomata, kuinka puhutun tai viitotun kielen käyttö on vain osa jokapäiväistä kommunikointirepertuaaria. Friedner ja Block (2017) raportoivat autisteista, jotka on saatettu julistaa ”kielettömiksi” mutta jotka kommunikoivat aktiivisesti esimerkiksi kehollisella toiminnalla (jota joissain tilanteissa ehkä voisi kutsua pantomiimiksi ja toisissa tilanteissa konstruoiduksi toiminnaksi), kirjoittamalla, nyökyttelemällä, osoittamalla, ääntelemällä jne. Tavallista on myös, että autistin kyky käyttää kieltä ja kommunikoida vaihtelee päivästä ja hetkestä toiseen, ja tämä vaikuttaa semioottisten resurssien käyttöön tai käyttämättä jättämiseen.

Kielen määritelmää etsimässä

Itsekin autistina minun on helppo käsittää Friednerin ja Blockin (2017) esittelemät esimerkkitapaukset, ja ehkä juuri tämän ajoittain vaihtelevan ja kielten ja modaliteettien rajat ylittävän holistisen viestintätaipumukseni vuoksi minusta tuntuukin luontevalta kysyä, mikä ylipäätään on kieltä ja kuinka kielen ja modaliteetin kaltaiset käsitteet tulisi määritellä. Kusters ym. (2020) tarkastelevat kielen määritelmää kieli-ideologioiden näkökulmasta ja toteavat, että määrittelijän ideologisista valinnoista riippuu, mitkä kielimuodot nimetään kieliksi ja mitä ei nimetä. Puhuttujen kielten tutkimuksessa kielen ja murteen välisen rajan häilyvyys ja poliittisuus on ollut yleisesti tiedossa jo pitkään, ja Kustersin ym. (ma.) esimerkit Indonesian viittomakielten rikkaasta variaatiosta osoittavat saman ideologisen rajanvedon näkyvän myös viittomakielten suhteen. Moriarty Harrelson (2019) esittelee Kambodžan kuurojen kielitilannetta ja sitä, kuinka monia sujuvasti muiden kuurojen ja kuulevien kanssa kommunikoivia maaseudun kuuroja pidetään — länsimaista omaksuttujen kieli-ideologioiden mukaisesti — ”kielettöminä” vain siksi, että he eivät ole oppineet käyttämään mitään nimettyä viittomakieltä. Vastaavasti Sivunen (2021) esittelee haastattelemiaan kuuroja turvapaikanhakijoita Suomessa, jotka lähtömaassaan kommunikoivat keskenään pääasiassa elein ja kotiviittomin ja jotka Suomeen saavuttuaan, suomalaiselle viittomakielelle altistuttuaan ja suomalaisia kieli-ideologioita omaksuttuaan ajattelivat olleensa aiemmin ”kielettömiä”.

Nämä esimerkit ”kielettömistä” kuuroista ja autisteista osoittavat, kuinka ahdas kielen määritelmä on, kun sen ulkopuolelle jää monia sellaisia henkilöitä, joiden helposti voidaan todeta kommunikoivan muiden ihmisten kanssa, ymmärtävän muita ja tulevan ymmärretyksi, vaikka kommunikoinnissa ei käytettäisikään mitään nimettyä kieltä tai edes puhutun tai viitotun kielen modaliteettia. Tällaisesta ”kielettömäksi” julistamisesta voi aiheutua yksilölle huomattavaa haittaa, jopa ihmisarvon kieltämistä. Näin tapahtui kuuroille oralismin aikana, ja näin tapahtuu edelleen mm. monille autisteille (Friedner & Block 2017). Monissa tapauksissa kyse on institutionaalisesta sorrosta, joten sen vuoksi on tärkeää, että kielentutkijat voivat tarjota instituutioiden käyttöön kielimääritelmän, johon nojautuen ei voida riistää kenenkään ihmisoikeuksia. Kuurojenkin asemaa saatiin parannettua sen jälkeen, kun viittomakieli todettiin itsenäiseksi ja oikeaksi kieleksi, jonka ilmaisuvoimaa voidaan verrata puhuttuun kieleen.

Tähän kuitenkin liittyy vaaran mahdollisuus. Viittomakielisten kielelliset oikeudet ovat edelleen valitettavan usein vain sen varassa, että viittomakieli nähdään oikeana kielenä, joka voidaan nimetä ja esimerkiksi mainita lakiteksteissä. De Meulder ym. (2019) varoittavatkin, että jos kielten ja modaliteettien sumearajaisuutta ja kokonaisvaltaista viestintää korostetaan liikaa, viittomakielisten asemasta päättävät kuulevat päättäjät voivat saada tästä kielipoliittisen aseen, jonka avulla viittomakielisten oikeuksia saada mm. viittomakielistä koulutusta tai tulkkauspalveluja voidaan heikentää. De Meulder ym. korostavat, että kokonaisvaltaista kieleilyä voidaan käyttää deskriptiivisenä välineenä, mutta se ei sovellu preskriptiiviseksi työkaluksi. Viittomien ja eleiden välinen rajanveto ja eleiden sisällyttäminen osaksi viittomakieltä onkin aihe, joka on jo vanhastaan jakanut ja edelleen jakaa mielipiteitä ja herättää tunteita viittomakielisten ja kuurojen keskuudessa (esim. Kusters & Sahasrabudhe 2018).

Lopuksi

Multimodaalisuuden tarkastelussa huomionarvoista on se, että modaliteetilla ja multimodaalisuudella tarkoitetaan eri tutkimussuuntauksissa eri asioita (Kusters ym. 2017; Mondada 2016), joiden ei kuitenkaan tarvitse olla keskenään ristiriitaisia. Nämä erot on silti hyvä muistaa eri tutkimusartikkeleita lukiessa ja aiheesta keskusteltaessa, jotta varmistetaan osapuolten välinen yhteisymmärrys — siitähän kokonaisvaltaisessa kieleilyssäkin on kyse. Olen tässä kirjoituksessa tarkastellut käytännössä esiintyvää kielten ja modaliteettien sekamelskaa, joka haastaa kielen ja modaliteetin määritelmät mutta mahdollistaa silti erikielisten, aisteiltaan, neurologialtaan ja muilta ominaisuuksiltaan poikkeavien ihmisten välisen kommunikoinnin ja yhteisymmärryksen saavuttamisen. Määritelmien haastaminen on eri vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden ihmisoikeuksien ja ihmisarvon toteutumisen kannalta tärkeää, mutta toisaalta tässä haastamisessa on otettava huomioon se, että jokaisen kokemus sorrosta yksilönä ja eri ryhmien jäsenenä on erilainen ja se, mikä hyödyttää yhtä, saattaa varomattomasti toteutettuna haitata jotakuta toista. Myös akateemisessa määrittelytyössä on osattava ottaa kieli-ideologiset lähtökohdat ja kielipoliittiset tavoitteet huomioon ja suhteutettava ne tutkijan omaan henkilökohtaiseen positioon.

Lähteet

  • Blackledge, Adrian & Creese, Angela 2017: Translanguaging and the body. — International Journal of Multilingualism 14:3, 250–268.
  • De Meulder, Maartje & Kusters, Annelies & Moriarty, Erin & Murray, Joseph J. 2019: Describe, don’t prescribe. The practice and politics of translanguaging in the context of deaf signers. — Journal of Multilingual and Multicultural Development 40:10, 892–906.
  • Friedner, Michele & Block, Pamela 2017: Deaf studies meets autistic studies. — The Senses and Society 12:3, 282–300.
  • Kusters, Annelies 2017a: Gesture-based customer interactions: deaf and hearing Mumbaikars’ multimodal and metrolingual practices. — International Joural of Multilingualism 14:3, 283–302.
  • Kusters, Annelies 2017b: ”Our hands must be connected”: visible gestures, tactile gestures and objects in interactions featuring a deafblind customer in Mumbai. — Social Semiotics 27:4, 394–410.
  • Kusters, Annelies 2020: Interplays of pragmatism and language ideologies: Deaf and deafblind people’s literacy practices in gesture-based interactions. — Annelies Kusters, Mara Green, Erin Moriarty and Kristin Snoddon (toim.), Sign Language Ideologies in Practice 223–241. Boston/Berlin: De Gruyter Mouton.
  • Kusters, Annelies & Green, Mara & Moriarty, Erin & Snoddon, Kristin 2020: Sign language ideologies: Practices and politics. — Annelies Kusters, Mara Green, Erin Moriarty and Kristin Snoddon (toim.), Sign Language Ideologies in Practice 3–22. Boston/Berlin: De Gruyter Mouton.
  • Kusters, Annelies & Sahasrabudhe, Sujit 2018: Language ideologies on the difference between gesture and sign. — Language & Communication 60, 44–63.
  • Kusters, Annelies & Spotti, Massimiliano & Swanwick, Ruth & Tapio, Elina 2017: Beyond languages, beyond modalities: transforming the study of semiotic repertoires. — International Journal of Multilingualism 14:3, 219–232.
  • Lehtonen, Heini 2015: Tyylitellen : Nuorten kielelliset resurssit ja kielen sosiaalinen indeksisyys monietnisessä Helsingissä. Väitöskirja. Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos.
  • Mondada, Lorenza 2016: Challenges of multimodality: Language and the body in social interaction. — Journal of Sociolinguistics 20:3, 336–366.
  • Moriarty Harrelson, Erin 2019: Deaf people with ”no language”: Mobility and flexible accumulation in languaging practices of deaf people in Cambodia. — Applied Linguistics Review 10:1, 55–72.
  • Sivunen, Nina 2021: Kuurojen turvapaikanhakijoiden kielikäsityksien muokkautuminen turvapaikkaprosessin aikana. — Puhe ja kieli 41:2, 159–178.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.