Luotettava uniformuni

Luotettava uniformuni

Täällä tämä bloginkaltainen valmiste vain killuu niin, että kontentin alarajahälytys vinkuu aina kovalla tuulella. Mutta sellaista se on aina: joskus innostun kirjoittamaan ihan blogiinkin asti jotain, mutta tavallisesti ei kuukausiin ole oikein mitään mielenkiintoa pulista ympäriinsä. Toisaalta minulle oleellisempaa on käytössäni oleva domeeni an sich, ja www-tavara on lähinnä ollut käyntikortin roolissa. Vaan kun tämä nyt kerran on, niin jos nyt sitten vaikka jotain kirjoittaisinkin. Ja ehei, mitään erityistä nimeä en jaksa blogilleni keksiä, siitä tulisi heti enemmän sellainen fiilis, että pitäisi sitoutua kirjoittamaan usein, mielellään vielä tietyistä teemoista. En tykkää lokeroida tekemisiäni, joten kaikki huttu vaan samaan pataan ja suoraan omalla nimellä: välillä saatan hehkuttaa joukkoliikennettä tai muuta urbanistista, välillä ehkä jotain kevyesti poliittistakin, mutta nyt on mielessäni jotain ihan muuta.

Nimittäin kengät

Sillä mistäs muusta minä nyt tällä hetkellä jaksaisin intohimoita kuin tosi snyggeleistä povoista. Niitä meinaan on jokuset tullut hankittua, niitä tulee käytettyä oikein mielellään ja — mitäs sitä kiertelemään — niitä on erityisen tyydyttävää esitellä muille. Sitä paitsi olen päättänyt, että isona minusta tulee kenkäkauppias, joten miksipä en hehkuttaisi täällä kenkäihastuksiani jo nyt, että tulevat asiakkaani tietävät, mitä odottaa. Siispä aloitetaan.

2015-03-20 15.21.12Tänään ohjelmassani oli vaalikampanjointia. En ole nyt itse ehdokkaana, vaan menin erään paikallisen vihreän ehdokkaan tukiryhmäläisenä jakamaan flaikkuja Hämeenkadulle. Ja kun kampanjoidaan, imago on tärkeää. Niinpä ylleni päätyi tällainen vihreiden virkapuku, johon kuuluvat aina luotettavat El Naturalistan saappaat, vihreä villakangastakki ja eBaysta hankittu Per Unan mustapalloinen vakosamettihame. Sokoksen toiseen kerrokseen on muuten tulossa Marks & Spencerin osasto tässä ihan lähiaikoina, ja olen toiveikas, että sieltä saisi jatkossa Per Unaa, jonka vakosamettihameet muodostavatkin garderobini selkärangan. Ans kattoo ny, vai pitääkö jatkossakin tilata kaikki eBaysta.

Mitä noihin El Naturalistoihin sitten tulee (niin, kengistähän minun oli tarkoitus kirjoittaa eikä vakosamettihameista!), niin kengissä olevasta merkistäkin voi jo päätellä, että eivät ole ihan uusinta mallia. Juu, minähän sanoin, että luotettavat ovat, ja tämä pari on palvellut minua jo runsaat kaksi vuotta. Eihän minun silloin pitänyt näitä ostaa, mutta kun sattuivat olemaan puoleen hintaan ja jäljellä oli vain minun kokoani (miten pieni muuten oikeasti voi olla todennäköisyys, että alennusmyynnissä on vielä jäljellä koon 41 upeita kenkiä?). Ja tuo kärki ei ole oikeasti noin kulunut eikä edes noin pölyinen, siihen vain heijastuu kelmeää valoa jostain päin portaikkoa, selkäni takana nimittäin on etelänpuoleinen ikkuna ja aurinkokin paistoi ja ja ja… No okei, en ole vielä tänä talvena pyyhkinyt näitä kenkiä! Kausihuollot käyvät aina vain työläämmiksi, kun kenkien määrä sen kuin lisääntyy…

Ja tuo valokuva muuten kertookin jo aika hyvin sen, miksi en ole vielä koskaan saanut aikaiseksi blogata kengistä tai muustakaan pukeutumistyylistäni, vaikka tyyliähän minulla kyllä löytyy vaikka muille jaettavaksi. Nimittäin kukapa minua nyt kuvaisi, kaikki kuvat pitää ottaa itse, jolloin näkyvissä on vain joko jalat, tai sitten on otettava peilikuvia (huoh). Ja jos ottaa kuvia omista jaloistaan, päätyy outoihin kuvakulmiin, kuten tuossa (ei, minä en leiju ilmassa, vaan käänsin kuvaa 180 astetta). Ja kun kerran kuvaamaan rupeaa, niin käytössä on toki vain puhelin. Ei tuo nyt huonoin mahdollinen puhelinkamera sentään ole, ja valaistuskin on hyvä — tällä kertaa. Odottakaas vaan, kunhan näette ne muut räpsyni! En meinaan ole kovin kummoinen myöskään tähtäämään, tarkentamaan, sommittelemaan tai rajaamaan, joten kuvat nyt ovat mitä ovat.

Että tällaista on luvassa jatkossakin: huonoja valokuvia hienoista kengistä ja ohessa sillisalaattimaista selostusta. Todennäköisesti varsin sporadiseen tahtiin.

5 Responses »

    • En mä edes tykkää ottaa valokuvia! 😀 Sen sijaan käytän vaihtoehtoista taktiikkaa: tuhat sanaa kertoo enemmän kuin yksi kuva.

      • *heh* Taru, kiristys-uhkaus-lahjonta -tekniikalla saa ”jonkun muun” kuvaamaan. Mä käytän omaa puolisoa aina törkeästi hyväksi kun innostun bloggaamaan.

        • Niin, ei siihen varmaan kummoista maanittelua tarvitsisi. Jos vain kuvaaja sattuu olemaan sopivasti käytettävissä silloin, kun on tarkoitus kuvata. Ulkokuvathan on aina plussaa, niin ei tartte ensin lakaista kissankarvapalleroita pois kuvauspaikalta, mutta se vaatii sitten muuta lisäjärjestelyvaivannäköä.

  1. Pingback: » Talvi tulee Taru Luojola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *