Säätila teki sitten tänään tepposen. Olin nimittäin pari päivää aiemmin sopinut käyväni tänään ystävän luona Hallilassa, ja ajattelin ajella sinne polkupyörällä. Pyöräily on jäänyt viime aikoina turhan vähälle, niin olisi passannut hyvin. Mutta eihän siitä nyt sitten mitään tullut, kun tänään — toisin kuin useimpina aiempina päivinä — satoi jotain veden ja lumen välimuotoa. Siispä pyöräilyn sijaan meninkin bussilla.
(Välihuomautuksena tähän, että kun minä sanon tänään, niin se tarkoittaa maanantaita, sillä minun vuorokauteni vaihtuu yöunten aikana, ei kellonajan mukaan. Ja näin se on oleva jatkossakin minun kirjoituksissani.)
Koska keli oli mallia kura, niin vetäisin jalkaani sinapinkeltaiset saappaat, jotka ovat viime aikoina jääneet vähälle käytölle. Nämä aivan uskomattoman väriset nahkasaappaat löytyivät nelisen vuotta sitten Joensuun Kontista, eikä niitä tietenkään voinut sinne jättää. Noh, pian hankinnan jälkeen oivalsin, miksi kukaan oli näistä raaskinut luopua. Ovat nimittäin merkittömät, mallia halpis, ja kaikenlaista pikkuärsytystä näissä on. Näiden vetoketju muun muassa raapii sukkahousuja, mikä on minulle aika no-no, koska jatkuvastihan minulla on sukkahousut — siis silloin kun en ole ilman sukkia (ja kotona useimmiten olen ilman sukkia, paitsi jos olen sellaiset jo ehtinyt pukea, mutta saappaissahan nyt on aina sukat tai sukkahousut alla). Siksi tänään vedinkin jalkaan sukkahousujen sijaan mustavihreät vinoruudulliset puuvillaiset ylipolvensukat. Ehkä joskus otan kuvan niistäkin, ovat meinaan aika ihanan väriset.
Muutakin kremppaa näissä on. Pohja on kova ja sileä, eli liukkaalla näitä ei voi käyttää lainkaan. Koristehihnat (eivät näy kuvassa) vähäsen rempsottavat, mutta eivät liian pahasti. Niitäkin tosin olen tuunannut lisäämällä hihnaan reikiä, koska originaalirei’illä varustetut hihnat eivät kuroneet vartta tarpeeksi kapeaksi ja saappaat hölskyivät kapeiden pohkeideni ympärillä. Lyhyesti sanottuna: jos näissä saappaissa ei olisi aivan mahtavaa väriä, en näitä jaksaisi säilyttää.
No, siinä bussissa istuessa kävi sitten sillä tavalla tyypillisesti, että viereeni tuli joku istumaan. Tavan mukaan en irrottanut katsettani puhelimestani lainkaan, joten en tästä kanssamatkustajasta pannut merkille oikeastaan muuta kuin jalat. Ja totisesti, mitäs sitä muuta tarvitsisikaan panna merkille, jos niissä jaloissa on viininpunaiset samettinilkkurit. Kyllä, luitte aivan oikein. Ehdottomasti erittäin piristävä havainto. Jopa siinä määrin, että sorruin ottamaan salakuvankin näistä kengistä.
Ja siinä se salakuva nyt on. Rajaus päin brinkkalaa ja tarkennuskin vähän miten sattuu, mutta en kehdannut ruveta siinä hirveän tarkasti zoomailemaan. Olisin toki voinut kysyä kenkien haltijalta, minkä merkkiset kengät on kyseessä, mutta tänään minulla oli vähän sellainen bad facial hair day, joten mielelläni pidinkin katseeni hyvin tiukasti alas suunnattuna. Ehkä tuollaisia vielä jossain tulee vastaan, pitää sitten tutkailla tarkemmin. Tai jos sinulla sattuu olemaan havaintoja tuollaisia samettinilkkureita myyvistä kauppaliikkeistä, niin ilmianna nämä liikkeet minulle.
Vielä tuosta omasta asustani. Edellisessä postauksessa jo mainitsin, että Per Unan vakosamettihameet muodostavat garderobini selkärangan. Tämän päivän asu vain korostaa tätä toteamusta, sillä tuo petrolinsininen nilkkapituinen hame on tosiaan Per Unaa sekin. Vakosamettikaistaleiden välissä on alaspäin leveneviä kaistaleita jonkinlaista keinokuitusäämiskää. Aika monta ihastelevaa kommenttia on tämäkin eBay-hankinta saanut osakseen.
Pyöräilykenkien ja -asun esittely jäi nyt sitten johonkin toiseen kertaan. Nyt taidan suunnata nukkumaan, huomenna on taas jaksettava suomentaa jotain ns. mielenkiintoista asiatekstiä.
Hahah, samaistun tuohon ”vuorokausi yöunien mukaan” -taktiikkaan 🙂 Niin se menee minullakin. Iloista huomata, etten ole ainoa. Per una <3
PS. Itse olen tuon tyyppisiä vakosamettikenkiä nähnyt H&M:llä 😀 Ei siis tosiaan mitään kenkäkauppakamaa välttämättä. Kauniit kylläkin.
Juu, joskus tulee yllärityyliä vastaan odottamattomissakin paikoissa. Laatu on sitten eri juttu, H&M:n vaatteissakin se tuntuu olevan ihan rytkykohtaista, miksei kengissäkin. Mutta nuo sinappisaappaat ovat kyllä hyvä muistutus itselle siitä, että on laatua ja ei ole laatua.