Männäviikolla huomasin, että Puutarhakadulle on avattu uusi sisäminigolf. Koska syyslomalla tarvitaan kovasti jotain uutta tekemistä, kävimme kokeilemassa tämän Crazy Golfin. Mestan nimikin jo antaa ymmärtää, että ei sinne missään tavan lenkkareissa talsita, joten nämä Irregular Choicen Tipping Pointit olivat ilman muuta valintani pelikengiksi.
Valinta osoittautuikin oikeaksi. Crazy Golf on sisältä juuri niin räikeä kuin markkinoinnista voi päätellä. Radan kuusitoista reikää (tai no, viisitoista varsinaista reikää ja lopuksi yhden lyönnin limuarvontakone) on rakennettu erilaisiin teemaympäristöihin: musiikkia, retroa, muinaista egyptiä, autokorjaamoa, sukellusvenettä, supersankareita ja niin edelleen. Teemat näkyvät paitsi seinien koristelussa myös reikien esteissä. Kussakin ympäristössä on oma taustamusiikkinsa, mutta toisin kuin voisi olettaa, musiikki ei onneksi pauhaa lainkaan liian kovalla, vaan sulautuu sopivasti taustamaisemaan häiritsemättä peliä.
Liian helpoiksi reikiä ei myöskään voi syyttää. Aika moni esteistä perustuu siihen, että saa yhden lyönnin osumaan juuri oikein, ja jos siinä ei onnistu, niin eipä tule tulosta. Pelasimme suositussääntöjen mukaan eli enintään seitsemän lyöntiä reikää kohden, ja seurueemme parhaan tulos 15 reiällä oli 67 lyöntiä eli 4,47 lyöntiä reikää kohden, huonoimman taasen 92 eli 6,13. Tässä lienee varaa kehittyä. Bonusta muuten siististä ympäristöstä; mukavampaa tämä laji sisällä on kuin ulkona.
Mutta kierros minigolfia tarjoaa vain hetken täytettä siihen tyhjyyteen, joka mieleni on vallannut nyt, kun olen pelannut kaikki kolme Dragon Age -sarjan peliä läpi. Keväällä kerroin jo uppoutumisestani Inquisitioniin, joka on sarjan kolmas peli ja jonka kautta koko sarjaan tutustuin. Koska en saanut tarinasta kyllikseni, tulin aikani kärvisteltyäni hankkineeksi myös Originsin ja II:n ja käytin kappaleen kauneinta syksyä niiden tahkomiseen. Vuonna 2009 julkaistussa Originsissa näkyy jo ajan hammas: grafiikka on toki myöhempiä versioita kökömpää ja ääninäyttelykin enemmän vielä harjoittelua, ja ne tissihaarniskat ja muutenkin miesdominanssi ovat kovin silmiinpistäviä sarjan myöhempien osien edistyksellisemmän representaation rinnalla. Niinpä Origins tuli lähinnä pelattua läpi, mutta nälkä ei kadonnut mihinkään.
Siispä Dragon Age II jouti tulille heti perään. Ja ah! Siinä sitä olikin jo samaa immergoivuutta ja tarinankerronnan nerokkuutta ja monimutkaisuutta kuin mihin Inquisitionissa totuin. Ja kuinka voimauttava fiilis oikeasti voikin tulla siitä, kun omassa possessa on pelkkiä naishahmoja ja niillä räiskitään menemään naispääpahista vastaan.
Yksi Dragon Age -sarjan vahvuuksista on ilman muuta henkilöhahmojen nerokkuus. Päähenkilön apureiksi löytyy hyvin monenlaisista taustoista lähteneitä hahmoja, joilla on kullakin paitsi omat vahvuutensa myös heikkoutensa ja kipeät kohtansa. (Kipeistä kohdista puheen ollen, päähenkilöni Hawke sai jossain vaiheessa peliä postilaatikkoonsa kaiken maailman questien lisäksi myös sikäläistä viagraspämmiä. Kun myöhemmin Varric pyysi keskustelemaan kanssaan aiheesta ”a small problem”, mietin jo, että tässäkö on syy sille, miksi Varricia ei voi pelissä romantisoida — mutta ei sentään! Joka tapauksessa en olisi pitänyt ajatusta lainkaan mahdottomana Dragon Agen maailmassa.) Ja näihin hahmoihin tulee myös kiintyneeksi sitä enemmän, mitä enemmän heidän kanssaan joutuu seikkailemaan ja heidän ongelmiaan ratkomaan. Vaikeiltakaan valinnoilta ei näissä peleissä voi välttyä.
Siinä missä Inquisitionissa sydämeni vei ennen kaikkea Dorian, tevinteriläisen maagisuvun kapinallinen tuhlaajapoika, II:ssa olin aivan myyty, kun Kirkwallin kaduilla, kellareissa ja kaupungin laidalla seikkailin Merrillin, daalilaisen förstin (eli heimonvartijan oppilaan) ja asemastaan huolimatta herkän ja naiivin haltiatytön kanssa. Voi, jos Merrill olisi oikea henkilö, kotilibrariaanillani voisi hyvinkin olla aihetta mustasukkaisuuteen! Katsokaa nyt noita silmiä! Saattaa olla, että tein pelissä joitakin moraaliltaan kyseenalaisia ratkaisujakin, koska Merrill…
Mutta niin loppui sekin Dragon Age II aikanaan, ja niin kovin varhain, koska tulihan sitä aika intensiiviseen tahtiin pelattua. Huoh. Sarjan seuraavasta osasta ei ole vielä mitään tietoa, ehkä sitä joutuu vielä jokusen vuoden odottamaan, jos tulee sittenkään. Siispä pitäisi jotain muuta tähän tyhjään oloon keksiä. Ehkäpä kunnon annos tagliatellea ja kermakastiketta näin aluksi.