Category Archives: Kaupunki

Då runkar vi!

Då runkar vi!

Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.

2016-02-05 14.18.03Tiedätte varmaan sellaisen periaatteen, että joululahjoja ei avata ennen aattoa. Monet ymmärtääkseni harrastavat sellaista. Minulla on runkkutorttujen suhteen vähän sama juttu: vaikka niitä on kaupoissa ja kahviloissa esillä ties miten aikaisin, ensimmäinen Runebergin torttu syödään vasta viides helmikuuta. Sen jälkeen niitä saa syödä enemmänkin, mutta aiemmin ei yhtään. Ei. Eip.

Miksikö olen asian suhteen niin tarkka? Olen kyllä itsekin miettinyt asiaa. Epäilen oivaltaneeni siitä ainakin suurimman osan. Olen hyvin juureton ihminen — olen asunut kuudessa kunnassa ja viidessätoista eri osoitteessa, peruskoulun kävin yhteensä kuudessa eri koulussa, varsinaista lapsuudenkotia paikkana minulla ei näin aikuisiällä ole koskaan ollut, en pidä oikeastaan mitään yhteyttä sukulaisiin ja edelleen muuttaminen uuteen osoitteeseen tai vaikka ihan uuteen kaupunkiin käy minulta varsin kevyin perustein. Mutta pelkillä ilmajuurilla ei voi elää, johonkin on juurten tartuttava edes vähän.

Minulle tämä vähäisten juurten paikka on Porvoo. Siellä asuin, kun kasvoin lapsesta aikuiseksi. Siellä elin tärkeitä käännekohtia. Sitä paikkaa muistelen, kun muistelen mennyttä. Niinpä mieleni on mystifioinut monia porvoolaisasioita. Ja mikäs sen parempi porvoolaisuuden symboli kuin runkku. Nimenomaan runkku, koska minun Porvoossani kaikki Runebergiin viittaava on runkkua. Porvoolaisuuden lisäksi runkkuun liittyy kirjallisuuden ja suomenruotsalaisuuden viboja, ja kummatkin niistä miellyttävät minua.

2016-02-05 13.28.37Niinpä käväisin tänään ostamassa tätä sesonkikäntyistä kiihottavinta. Vetäisin päähäni Dennis Basson karvalakin ja niskaani Elisabeth Shannonin tekoturkiksen. MARCin maurisaappaat ja Monsoonin vakosamettihame sopivat kokonaisuuteen varsin mainiosti. Lähikaupan runkkuvalikoimasta tartuin kokemuksen mukaan maukkaimpaan (no en ole kaikkia merkkejä maistanut, mutta kokemistani maukkaimpaan) eli Linkosuon kostutettuihin torttuihin. Niitä sitten nautiskelimme ystävien kera lattenkaltaisen juoman ryydittämänä.

2016-02-05 19.45.05Runeberg-palkinnon muuten voitti tänä vuonna Tapio Koivukarin romaani Unissasaarnaaja. Olenkin tätä jo jokusen kerran kirjakaupassa hipelöinyt, kun tematiikka vetoaisi, mutta en ole aiemmin tohtinut täyttä hintaa maksaa tällaisesta melko sattumanvaraisesta kirjasta. Ei se ehkä ihan huono ole, kun runkkupalkinnon voitti. Niinpä poikkesinkin sitten vielä tuhlaamaan Akateemisen lahjakorttia, ja nyt minulla on palkittu kirja heti tuoreeltaan. Pääseekin lukujonoon eilen aloittamani törkypornon perään.

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.

Hyvää teetä ihan naapurista

Hyvää teetä ihan naapurista

2015-11-02 12.32.46Tämmöistä ei ihan joka päivä tapahdukaan: Kuninkaankadulle, aivan kotimme lähelle, on avattu uusi teekauppa! Kun aiemmin asuimme Kalevassa, tutustuimme kotikulmilla eli Kissanmaalla sijainneeseen Veiströmin teekauppaan, josta sai sekä hyvää teetä että hyvää palvelua. Käynnit teekaupassa vähenivät, kun muutimme keskustaan, sillä onhan Kissanmaa nyt täältä katsottuna aika syrjässä. Vaan sittenpä kauppias mainostikin teekaupan muuttavan keskustaan, ja sekös meitä riemastutti. Jopa siinä määrin, että kun etukäteen oli mainittu vain Kuninkaankatu ilman tarkempaa osoitetta, kävimme iltaisin etsimässä paikkaa, johon se saattaisi tulla. Tyhjissä liikehuoneistoissa ei näkynyt remontin merkkejä, ja arvoitus jäi vaivaamaan jopa siinä määrin, että se tuli uniin.

Eräänä yönä viime viikolla näin unta, jossa kuljin eurooppalaistyylisessä vanhassakaupungissa (kivitaloja ja mutkittelevia katuja, kyllä te tiedätte). Siellä yhdessä kadunkulmassa sijaitsi Veiströmin uusi teekauppa. Miten en aiemmin tiennytkään, että Tampereella on tällainen vanhakaupunki ja että Kuninkaankatu jatkuu tänne asti? mietin unessa. Heti seuraavana päivänä pikkuruisen liikehuoneiston ikkunaan Kauppakadun ja Puutarhakadun välisellä Kuninkaankadulla olikin ilmestynyt maininta teekaupan saapumisesta. Avajaisia vietettäisiin 2.11.

2015-11-02 12.51.48Ja tokihan me teemestarini kanssa suuntasimme kauppaan heti avajaispäivänä. Panimme ihan kellon soimaan! ”Tekin olette päätyneet Kissanmaalta tänne”, tervehti kauppias heti tuttuja asiakkaitaan. Tottahan me, ja siinä rupattelun lomassa haistelimme erilaisia ihania teelaatuja. Niin tosiaan, kauppias Ilkka Veiströmin nimi saattaa joillekuille olla tuttu sitä kautta, kun mediassa on puitu sitä, miksi Tampereella järjestetään nykyään vuodessa kaksi pride-tapahtumaa. No, onhan se vähän hölmöä näinkin pienessä kaupungissa. Mutta emmepä ole itse asiassa osallistuneet niistä kumpaankaan, ja let’s face it: montako muuta hyvää teekauppaa naapurissamme oikeasti on? Niinpä. Sitä paitsi kauppias itse on erittäin mukava ja asiakaspalveluhenkinen ja kaupassa asioi mielellään. Teekokoelmaamme päätyivät tällä kertaa Darjeeling FOP (maustamaton musta tee), vihreä jasmiinitee, Pu’er TuoCha ja vihreä gunpowder. Hamstrataan enemmän sitten taas toisella kertaa, kunhan kauppa on päässyt asettumaan ja valikoima on kunnolla esillä.

Niin, nuo päivän kengät. Tosiaan, halloween-viikonloppuna ei tullut käytyä yhtään missään, joten siinä meni näiden Funtasman noitasaappaiden varsinainen sesonki ihan ohi (huomatkaa, miten olen kuitenkin huolellisesti koristellut saappaat pölyllä ja kissankarvoilla, jotta näyttäisivät oikein karmaisevilta). Sillä totuushan on, että ei näitä kenkiä ole tehty käyttöä, vaan näyttöä varten. Laatu ei vaikuta kovin viimeistellyltä, eikä mukavuuskaan ole huippuluokkaa.

Odotuksemme on palkittu

Odotuksemme on palkittu

Kuvio toistuu joka vuosi. Ensin sitä ounastelee viikon tai parin verran, kuulostelee tuulta latvuksissa, tarkkailee valon muuttumista. Sitten odotettu merkki saapuu — se voi olla ensimmäinen omenantuoksuinen iltakävely omakotialueella, tai kuten tänä vuonna, epäsuoran auringon vain muutamaksi minuutiksi heittämä kattolampun varjo keittiön seinässä.2015-08-15 20.49.27

Syysmelankolia on täällä, ja se ei pyydä, vaan käskee keskeyttämään sen, mitä ikinä teetkin, ja kuuntelemaan loppuillan syysmusiikkia. Ja vaikka kuinka ympäristö yrittää antaa vihjeitä, että eihän kesä nyt vielä voinut olla siinä, eihän, syysmelankoliaa ei huijata. Kun Väliaikaisessa Hiedanrannassa järjestetään puutarhajuhlat, sinne lähdetään vielä muuten kesäisissä tamineissa, mutta päähän vedetään syyshatuista syksyisin, Strange Hours Atelierin kääpähattu.2015-08-16 12.27.26

Ja siellä istutaan Lielahden kartanon puistossa suihkulähteen raunioilla ja juodaan Urbaanin Tampereen tarjoilemaa suodatinkahvia pahvimukista, sillä syksyn tavoin Hiedanrantakin on vasta kehittymässä eikä sieltä vielä saa lattea paksussa lasissa.2015-08-16 12.40.49

Siellä kiivetään istumaan vanhan tammen paksulle oksalle, vaikka yllä on Rinascimenton röyhelöpaita ja Pomodoron hauras hippihame, sillä El Naturalistan sandaalit ovat kauniista syksyisestä ulkonäöstään huolimatta oikein hyvät kiipeilykengät ja joka tapauksessa joku on jättänyt oksan alle lahon tuolin juuri sitä varten, että sen avulla kiivettäisiin oksalle istumaan.

Siinä sitä sitten keikutaan oksalla ja tiedetään, että syksy ei ole loppu, vaan alku, ja uutta ei voi syntyä, ellei vanhaa välillä kuole.pmch1

 

Hämppi on nyt viihtyisämpi

Hämppi on nyt viihtyisämpi

2015-07-10 14.16.57Totisesti minä sanon teille: kääntäjän ei kannata heinäkuussa lomailla. Siksi moni kollega lienee tällä hetkellä lomalla, että käännöstoimistot kilvan tarjoavat toimeksiantojaan minulle. Että eipä tässä hirveästi ole ehtinyt hengähtää, saati blogia päivittää. Nytkin on vuorossa tällaista rästijuttua viime viikolta.

Hämeenkadun elävöittämiskokeilusta kohistiin kovasti keväällä. Jos joku ei vielä tiedä, mistä on kyse, niin siitä, että Hämpin itäpään autoliikenteeltä vapautuneet kaistat muutettiin oleskelualueiksi, pyöräkaistoiksi ym. kadun viihtyvyyttä ja käytettävyyttä parantaviksi alueiksi. Pienyrittäjiä keppihevosinaan käyttäneet taantumukselliset lobbarit tekivät kaikkensa vanhan ankeuden jatkamiseksi, mutta kaupunginhallituksessa onneksi järki voitti ja työt aloitettiin. Heinäkuun alussa uudet alueet olivat valmiit ja elämä pääsi valtaamaan kadut.

Itse joudin kunnolla katsomaan lopputulosta vasta viime perjantaina, ja kyllä, kokeilun päätavoite eli Hämpin viihtyvyyden parantaminen on jo saavutettu, vaikka uusille alueille ei vielä perjantaina ollutkaan tullut muita yrittäjiä kuin Minetti jäätelöratikoineen. Vanhan nelikaistaisen ja kivipinnaltaan epätasaisen ajoradan estevaikutus jalankululle oli melkoinen. Nyt uusien leveiden jalankulku-, oleskelu- ja pyöräilyalueiden välissä on vain kaksi bussikaistaa. Kynnys kadun spontaaniin ylittämiseen on matalampi, ja penkille pysähtyminen katumiljööstä nauttimista varten on nyt huomattavasti aiempaa miellyttäämpää (ennenhän ei edes ollut mitään penkkejä). Jo nyt voi nähdä, että kunhan ajoradalle vielä saadaan bussien tilalle ratikat ja koko kadun pinta uusitaan, saamme Tampereelle erittäin korkeatasoisen pääkadun, joka ei jää yhtään jälkeen eurooppalaisista tunnetuista ja rakastetuista kävelykaduista. Siispä jatkakaamme tällä tiellä.

2015-07-10 15.15.16Minetin jäätelökioskilla kannattaa muuten poiketa myös ihan jätskin takia, eikä vain siksi, että se on ratikka. Makuja on kuulemma parisataa, joskin kerralla esillä on vain kymmenkunta, joten vaihtelua kesän mittaan varmasti löytyy. Viime perjantaina kioskissa oli tarjolla mm. rahka-limettiä, joka on niin sanotusti meidän makumme. Valinta ei siis ollut vaikea. Jäätelönsyöntiä ja viihtyisämpään Hämppiin tutustumista varten olin pukenut ylleni Indiskan kukkamekon ja Fly Londonin sandaalit, joten asukokonaisuudessa sinällään ei ollut mitään tämänkään blogin puitteissa uutta.

2015-07-10 14.46.41Jäätelön jälkeen tuli vaihteeksi poikettua myös Akateemisessa, vaikka se typerästi ei olekaan enää katutasossa. Siellä oli paljon alehyllyjä, ja tuli sitten heräteostettua aika monta kirjaa, sellaisiakin, joista en oikeastaan mitään tiedä, voivat osoittautua hyviksi tai huonoiksi. Pikaselailulla ainakin retrolentoyhtiöitä ja merihirviöitä esittelevät tietokirjat ovat erittäin mainioita. Jätimme kaupan hyllyyn toki kirjoja vielä muillekin, esimerkiksi tämä jonkun tekemä asetelma jäi vielä meidän jäljiltämme muidenkin bongattavaksi. Käykää siis alessa, kai se siellä vieläkin jatkuu.

Vielä viime keskiviikon Jyväskylän-käyntiin palatakseni, tongin toki salakäytävien lisäksi paikallisia kenkäkauppojakin. Etenkin Forumin perukoilla sijaitseva Zatza ilahdutti valikoimallaan — siis yleisellä tasolla, sillä alehyllyssä ei tietenkään ollut enää kokoja. Etenkin nuo ylärivin oikeanpuoleisimmat Think!it hersyttivät, mutta oli vain 38 jäljellä. Siispä mitään en sieltä itselleni hankkinut, mutta kaupassa kannattanee poiketa vielä myöhemmin uudestaan.

2015-07-08 13.24.54Tampereen keskustan katujärjestelyistä keskusteltaessa muuten aina tämän tästä esiin nousee argumentti, että missä kaupungissa on muka katkaistu pääkatu autoliikenteeltä. Noh, esimerkkejähän maailmalla riittää, mutta nyt tässäkin mainittu Jyväskylä on näistä varmaan kaikkein läheisin. Jyväskylän keskusta sijaitsee kapealla kaistaleella järven ja harjun välissä, ja tälle kaistaleelle on keskustan lisäksi saatu ängettyä myös ratapiha ja moottoritie (tai no keskustan kohdalla se ei taida olla moottoritie, kun siinä on liikennevalojakin, mutta tie jatkuu kummastakin päästä moottoritienä). Rautatien ja harjun välissä varsinaisessa keskustassa on vain neljä pitkittäistä katua, joiden kapasiteetti on jotain kahden ja neljän kaistan välillä. Näistä neljästä kadusta yksi on kävelykatu ja toinen on bussikatu, joten varsinaisesti läpiajavan autoliikenteen käytössä on vain kaksi tavallista katua.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Vertailu Tampereeseen on täysin relevantti: Tampereella kosken ylittää neljä autotietä, joista yksi on moottoritietasoinen ohikulkutie, kaksi on nelikaistaisia katuja ja yksi on kaksikaistainen katu. Kun Hämppi muutetaan kokonaan kävely- ja joukkoliikennekaduksi, keskustan läpi kulkee edelleen enemmän autokaistoja kuin esimerkiksi Jyväskylässä. Ja muistutuksena vielä: Jyväskylässä tehtiin juuri niin, että suljettiin keskustan pääväylät autoliikenteeltä (katso esimerkiksi tämä Kauppakadun historiaa esittelevä kuvakollaasi). Lopputuloksena Jyväskylän keskusta ei ajautunut rappiolle, vaan kävelykeskusta-alueesta on tullut kaikkien rakastama ostos- ja oleskelualue, jossa on ruuhkaa ympäri vuoden — enkä nyt puhu autoruuhkasta.

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki
Tourujoella.

Tourujoella.

Jos joku kysyisi minulta, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, yksi vastauksista olisi Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2010 ilmestynyt romaani Harjukaupungin salakäytävät. Luin kirjan ensimmäisen kerran maagisena kesänäni 2011, ja sen jälkeen asiat eivät olleet entisellään. Kirjassa esiteltävät teokset Elokuvallinen elämänopas ja Maaginen kaupunkiopas (joita kumpaakaan ei romaanin ulkopuolisessa maailmassa ole olemassa) nimittäin kuvaavat monin tavoin osuvasti sitä, millaiseksi itse olin jo ennen kirjan lukemista jäsentänyt omat ajatukseni oman elämäntarinan merkityksellisyyden rakentamisesta ja etenkin kaupunkien asemasta paitsi elämän tapahtumapaikkoina myös aktiivisena toimijana itse näissä tapahtumissa. Ja toki tämän haltioitumisen vanassa seurasi myös tietty harmistus siitä, että nyt se Jääskeläinen sitten kirjoitti nämäkin asiat niin hyvin, että ei minun säälittäviä yritelmiäni kannata enää kustantajille tyrkyttää. No, näitä tunteita tulee ja menee, kun on ottanut tavaksi kirjoittaa.

Vanhalla hautausmaalla.

Vanhalla hautausmaalla.

Sikäli jos kirja on vielä lukematta, niin liikoja spoilaamatta voin mainita, että siinä nuorilla ihmisillä syntyy elimellisen kiinteä suhde kaupunkiin, jossa he nuoruutensa kesät viettävät. Todennäköisesti moni lukija osaa samaistua tähän, vaikka ei juuri Jyväskylässä olisi nuorena asunut. En minäkään siellä käynyt ennen kuin olin jo aikuinen, mutta kyllä minä niin ymmärrän, mistä on kyse. Minulle tällainen nuoruuden kaupunki on Porvoo. Ja aivan kuten Harjukaupungin salakäytävien päähenkilöt elävät nuoruutensa maagisessa kaupungissa vielä keski-ikäisinäkin, minäkin palaan aina uudelleen ja uudelleen 1990-luvun Porvooseen. Juu, sitä laaria en totisesti ole vielä tyhjäksi ammentanut, vaikka jotkut ehkä toivoisivat niin jo käyneen.

Mutta vaikka jokaisen oma maaginen kaupunki voi olla mikä tahansa jyväskylä tai porvoo tai mikä ikinä onkaan, niin Jääskeläisen kerronta osaa tavoittaa Jyväskylästä jotain sellaista, jonka maagisuuden jokainen Jyväskylässä poikkeava matkailijakin ymmärtää. Kirjassa mainitut merkityksellisyyshiukkasten tiivistymäpaikat, nuo elokuvallisten elämäntapahtumien — tai paremminkin kohtausten — lavasteet, ovat totisesti jotain enemmän kuin pelkkiä arkisia läpikulkupaikkoja. Jyväskylässä poikkeaminen muuttuu maagiseksi heti, kun hakeutuu vaikka vain lyhyeksi ajaksi näihin paikkoihin. Ja ne salakäytävät — ne eivät suinkaan ole vain fantasiaelementti, jos vain tietää, mihin katsoa.

Neron portaat.

Neron portaat.

Vuosien varrella minulle on kasvanut oma maaginen suhde Jyväskylään. Se alkoi muodostua jo ennen Harjukaupungin salakäytävien lukemista. Itse asiassa varsin merkityksellinen oli eräs joutilas junamatka Helsingistä Joensuuhun toukokuussa 2005. Koska aikaa oli, tein mutkan ja viivyin Jyväskylässä muutaman tunnin. Junan ravintolavaunussa eräs kirjailijaksi esittäytynyt keski-ikäinen ja elämää nähneen oloinen mies lyöttäytyi seuraani ja halusi tarjota oluen. Keskustelimme kirjoista ja kirjoittamisesta hyvän tovin. Hänkin jäi Jyväskylässä junasta ja jatkoi matkaa asemalle vastaan tulleen naisystävänsä kanssa. (Tarkistin myöhemmin: mies tosiaan oli julkaissut monia kirjoja, joskaan en itse ollut hänestä aiemmin kuullut.) Tuomet ja syreenit tuoksuivat huumaavasti kaikkialla tässä lempeässä kaupungissa, jonka kadut kutsuivat jalkojani ottamaan aina lisää askelia. Kun illalla astuin Joensuun-junaan, joka vei takaisin hitaaseen jatkumohakuisuuteen, tiesin vielä monasti palaavani tuohon tunnelmaan.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kuusi vuotta myöhemmin (ja tässä välissä monta kertaa Jyväskylää tutkailtuani) Harjukaupungin salakäytävät kertoi minulle kaupungista sen, minkä tavallaan jo tiesin. Kirjasta myös löysin uuden nimen itselleni: siitä lähtien olen kutsunut itseäni maagiseksi kaupunkioppaaksi. Ja oma kiero kunnianosoitukseni sekä Jyväskylälle että Harjukaupungin salakäytäville oli myös alter egoni Aulis Hårdin kirjoittama pornopastissi Rallikaupungin kukkulat (joka siis, sanottakoon sekin ihan suoraan, on NaNoWriMo-haasteena kirjoitettu).

Tänä kesänä tuli taas tarve päästä käymään Jyväskylässä virkistämässä mielikuvia kaupungin maagisuudesta. Ennen sitä luin Harjukaupungin salakäytävät uudestaan, tällä kertaa tietoisempana kirjan tarinasta ja kiinnittäen enemmän huomiota rakenteeseen, kerrontaan, sanankäyttöön (joka Jääskeläisellä on mitä oivallisinta!) ja muuhun sellaiseen, mikä ensimmäisellä lukukerralla helposti jää kirjasta kuin kirjasta vähemmälle huomiolle. Vaikutuin teoksen mestarillisuudesta entistä enemmän.

Ja totisesti, voiko tämä olla sattumaa: Junassa matkalla Jyväskylään sain tekstiviestin, jossa VR:n Veturi-asiakasohjelma kertoi minun saavan koodia vastaan yhden ilmaisen jäätelötuutin R-kioskista. Puistokadun ja Yrjönkadun risteyksestä, läheltä vanhaa hautausmaata ja Goodyear-taloa, löysimme R-kioskin. Poimimme jäätelöaltaasta mansikkatuutin. Söimme sen yhdessä, kustantaja ja kenties tuleva menestyskirjailija. Maagisen tunnelman täydensi tihkusade, joka ajoi meidät herkuttelemaan jäätelöstä yhteisen sateenvarjon alle.

Sivu 196.

Sivu 196.

Kenkäunelmia ja palatsihommia

Kenkäunelmia ja palatsihommia

2015-07-05 12.49.09Kesäkuussa avatun museo Milavidan ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä on Unelmien askeleet — Salvatore Ferragamo 1898–1960, ja olisi ilman muuta olettanut minun ryntäävän näyttelyyn ensimmäisten joukossa. Maltoin kuitenkin odottaa mainion seurueen kokoonsaamista, ja vihdoin tämän päivän kohdalle oli kalentereihimme isketty kengänmuotoinen leima: Milavidan lattioilla kopisivat minun kenkieni lisäksi myös Anni Nupposen, Salla Simukan, J.S. Meresmaan ja Magdalena Hain kengät (valitettavasti kamerani tarkensi kenkiin ja kasvojen korkeudelta kuva on vähän sumea), ja salit täyttyivät huokailusta.

2015-07-05 12.12.33Mutta entäs ne Ferragamon kengät sitten? Ai että, vitriini toisensa perään eri materiaaleista valmistettuja, toinen toistaan ihastuttavampia muotojen, värien ja kuviointien yhdistelmiä. Kaikista oli tietenkin aivan pakko ottaa kuvia, mutta kyllähän tällaisen herkkutiskin äärellä kamerankin linssi huurustuu, joten on parempi, että julkaisen vain pari maistiaispalaa. Katsokaa nyt vaikka noita vasemmalla olevia labyrintti- ja pallokuvioisia namusia. Tai seuraavan kuvan ilmavia kukkaiskenkiä. Aijai! Luulenpa käyväni katsomassa tämän näyttelyn vielä ainakin toiseen kertaan.

2015-07-05 12.16.08Vitriineissä lepäävien kaunokaisten lisäksi näyttelyssä on nähtävänä 25 minuutin mittainen lyhytelokuva, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. En nyt spoilaa hirveästi, jottei haltioitumisen nautinto mene, mutta kyseessä on siis fantasian keinoin esitetty tarina Salvatore Ferragamon kutsumuksen löytämisestä ja uran alusta. Kyllä, sain siitä kauneudesta kylmiä väreitä.

2015-07-05 13.01.37Ja kun nyt kerran kyseessä oli kovasti odotettu kenkäretki kaupungin uusimpaan ja tyylikkäimpään museoon, niin puinpa itsekin jalkaani sellaiset kengät, joita tässä blogissa ei ole vielä aiemmin tullut esiteltyä. Tässä Magdalena Hain ottamassa ei-sitten-niin-yhtään-lavastetussa-poseerauskuvassa ihailen Ferragamon ”näkymättömiä sandaaleita”, joiden näkymättömyys perustuu jalkapöydän päällä kulkeviin nailonlankoihin. Omissa jaloissani on mustat, hopeanvärikoristetut Miss L Firet. Siinäpä muuten merkki, jonka vanhaa Hollywood-glamouria tavoittelevat kengät ovat toinen toistaan upeampia. Vanhaan glamouriin sopii hyvin tämä ilmava Hobbsin pellavahame, ja valkoinen röyhelöpaita on Seppälästä. Päässä minulla on viikko sitten Suvi-Vintagesta löytämäni itäsaksalainen rahastajanlakki (kokardi ei valitettavasti näy, mutta kyllä tästäkin vielä aikojen saatossa lisää kuvia tulee), joka tuo asuun sopivasti tunnelmaa keventävää särmää.

2015-07-05 13.48.35Milavida tosiaan on kaupungin tyylikkäin museo. Pysyvä näyttely esittelee von Nottbeckien elämää, ja tilat on pieteetillä entisöity ja rakennettu esittelemään yläluokkaista elämänmenoa 1800-luvun Suomessa. En liene yksin ajatuksineni, jos haen museosta sisustusvinkkejä omaankin kotiini. Siksipä tämäkin näyttely kestää useamman käyntikerran.

Museon lisäksi Milavidassa toimii ravintola ja kahvila, ja ainakin kahvila (epäilemättä ravintolakin, mutta sitä ei nyt tullut kokeiltua) on mitä mainioin ja korkeatasoinen niin tarjoilujen kuin miljöön osalta. Ja ajatella, se on aivan kotikulmilla. Siellä käyminen voisi tulla tavaksi!

Tässä vielä lopuksi Magdalena Hain ja J.S. Meresmaan kenkä- ja sukkamuotia. Vot!

 

Kaskisten kalarantapäivillä sinut parhaana palkitaan

Kaskisten kalarantapäivillä sinut parhaana palkitaan

2015-06-27 12.12.22Nyt tuli käytyä kyllä hyvin epätodennäköisessä kesätapahtumassa. Haapamäen museoveturiyhdistys ajoi Kaskisten matkailun tilaaman museojunavuoron Seinäjoelta Kaskisiin ja takaisin. Suupohjan radalla ei tämän useampia matkustajajunia kulje, joten pitihän tähän tilaisuuteen tarttua. Dr13:n vetämässä puukoristen matkustajavaunujen (ja kahden varhaisen sinisen vaunun) letkassa kolisteltiin huonokuntoista pätkäkiskorataa läpi lakeuden. Perillä odotti Kaskisten kalarantapäivät. Kyllä, Kaskisten kalarantapäivät.

Tai no, ihan ensimmäisenä perillä odotti tavanomainen suomalainen kesäsää sekä vanha kurainen asemanpiha, jossa ei ole enää edes laituria. Olin toki pukeutunut elämyksen edellyttämällä huolellisuudella, jollaista pienessä kalastajakaupungissa ei selvästikään ole totuttu kohtaamaan, siksi kehnossa kunnossa nämä kulkulaitosfasiliteetit olivat. Sain kuitenkin kierrettyä vesilammikot ja kuvautettua oheisen ensivilkaisun päivän asuuni. Kerron siitä tarkemmin jäljempänä. Tyylikkyyteni ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta; esimerkiksi aseman ovesta sisään astuessamme eräs vanhempi rouva nykäisi hihastani ja lausui: ”Haluan antaa sinulle komplimangin hienosta asustasi.” Ah, kaikkea toivoa tämän pikkukaupungin suhteen ei siis vielä tarvinnut heittää!

2015-06-27 12.35.07Rautatieasemalta poimimme kaupungin kartan, jotta osaisimme suunnistaa paikallisiin palveluihin. Junamatka Tampereelta Seinäjoen kautta oli ollut pitkä, kutakuinkin neljä tuntia, joten virvoikkeita jo kaipasimme. Kartassa huomiomme kiinnitti merkintä Cafe Johannes Raatihuoneenkadulla. Päätimme suunnata sinne. Vesisateessa ja matkan rasituksista voipuneena tämä vain muutaman korttelin matkakin tuntui hyvin pitkältä, ja eräänlaisen lisäyllätyksen koimme nähdessämme mainoskyltistä, että kahvilan nimi olikin Cafe Johannes 3:16! Mutta niin vain kaipasimme keidasta erämaassa, että emme antaneet tämän häiritä. Ja katso: kahvilan valikoimiin kuului muun muassa neljää eri paikalla leivottua kakkua. Otimme yhden palan marenki-mansikkakakkua ja yhden palan suklaakakkua ja söimme ne puoliksi. Mums — vai sanoisinko: ylistetty olkoon Hänen nimensä!

2015-06-27 13.24.09Jälleensynnyttyämme suuntasimme kohti sitä paljon puhuttua Kalarantaa. Sade valitettavasti vei tapahtuman tunnelmasta parhaan terän, ja aika paljon sain keskittää huomiotani kuralätäköiden väistelyyn (niin, Kaskinen on vanha kaupunki, jossa on hieno ruutukaava ja päällystetyt kadut, mutta Kalarannan raitteja ei ollut päällystetty). Tarjolla olisi ollut muun muassa kirjanjulkistamistilaisuus, jonka vieraista toisen jopa tunnen, mutta en varsinaisesti edes harkinnut käveleväni ylös myllykalliolle, jossa tilaisuus olisi ollut. Kävimme kuitenkin tutustumassa kalastusmuseoon. Näytillä oli paljon verkkoja, verkonkäsittelyvälineitä, kalansäilytysastioita, jääkulkupelejä ja sen sellaista. Tässä kuvassa olen suorastaan haltioitunut takanani näkyvästä jättirysästä.

2015-06-27 15.06.50Kalastusmuseon nähtyämme totesimme kalarantapäivät nähdyiksi ja lähdimme kävelemään Raatihuoneenkatua takaisin keskustaan päin. Sateen lisäksi tekemisen puute uhkasi jo akuutisti latistaa matkatunnelman, mutta sitten iloksemme huomasimme loppis-kyltin kaupungintalon kupeessa. Sieltä löytyi joitakin mielenkiintoisia vanhoja tavaroita, joista itsellemme hankimme vanhan ruotsalaisen arkistokorttilaatikon sekä Aurora-merkkisen metallisen kahvipannun, jonka pohjassa oleva leima 1910 saattaa olla valmistusvuosi. Niin, ja löysin kirppikseltä myös hatun! Se on sellainen Kangolin lyhytkarvainen hattu, jonka tyylisiä minulla on jo kaksi, ja tämän hatun muotokieli on samankaltainen kuin paljon käyttämässäni ruskeassa sulkahatussa, mutta nyt löytämäni hattu on vihreä.

Kirppikseltä suuntasimme paikalliseen kebulaan, jossa söimme kalarantapäivien kunniaksi kalaruokaa eli frutti di maret. Pitsanähminnän jälkeen päätimme nähneemme kaupunkia tarpeeksi ja palasimme asemalle saadaksemme varmasti junasta hyvät paikat, sillä menomatkalla se oli aivan täynnä (kumma kyllä paluumatkalla vaunumme oli miltei tyhjä, mihin hävinnivät kaikki matkalaiset).

2015-06-27 15.14.20Ennen paluumatkaa oli kuitenkin aikaa ottaa jokunen hyväkin kuva päivän huolella valitusta asusta. Museojunamatka vanhaan satamakaupunkiin velvoittaa pukeutumaan tilanteen mukaan, tässä tapauksessa vintage-henkiseen Killercatin seilorimekkoon, siihen sopiviin Poetic Licencen kenkiin ja varsinaisesti juuri tätä asukokonaisuutta varten hankittuun violettiin seilorilakkiin, jonka olettekin jo nähneet loputtoman monta kertaa. Kenkien mallinimi on muuten Girl About Town eli suomeksi kaupunkivaeltelijattaret, ja mikäs sen sopivampaa minulle. Tosin nämä kengät eivät ole mitkään varsinaiset kaupunkivaelluskengät, sillä korkoa on paljon ja varpaat painuvat kärkeen sen verran lyttyyn, että hiertymiä syntyy helposti. Mutta kyllä näillä nyt yhden pikkukaupunkiretken suorittaa silloin, kun tyyli sitä vaatii.

2015-06-27 15.19.23Asussa on muuten mukana myös violetti Hell Bunnyn tyllialushame, ja tyylitietoiset epäilemättä huomaavat, että sehän on aivan liian lyhyt mekon helmaan nähden. Kyllähän tällainen tyylirikos näin koko maailmalle jaettuna on vähän nolo, mutta ei se tuolla pienessä maailmassa niin haitannut, siksi monta kehua asustani sain kuulla, että varmasti olin näinkin koko päivän tyylikkäimmin pukeutunut turisti Kaskisissa. (Tämä sama asu on eri palveluissa tällä hetkellä käyttämässäni profiilikuvassakin nähtävissä, ja siinä tuo alushamekin näkyy paremmin, kun olen sen varta vasten kuvauksellisesti asetellut. Se kuva on peräisin kahden vuoden takaiselta Finncon-matkalta.)

2015-06-27 17.57.23Kolmas päivämatka neljän päivän aikana on joltisenkin väsyttävä kokemus, ja paluumatkalla junan kolinassa paitsi unohduin katselemaan maisemia ja laskemaan pelloilla pyöriskeleviä fasaaneja (miten niitä voikin olla niin paljon?) myös luin tällaiseen vanhanaikaiseen matkustamiseen hyvin sopivaa kirjaa eli Sarah Watersin uusinta romaania The Paying Guests. Tarina lähti liikkeelle hitaasti kuin päivän museojuna, mutta nyt, kun tarinassa on päästy kultaisen leikkauksen kohdalle, se on vihdoin täydessä vauhdissa. Saas nähdä, mihin tämä safonilainen kertomus vielä kehittyy.

Porvoon-tuliaisia

Porvoon-tuliaisia

2015-06-24 15.43.10Elin 90-luvun nuoruusvuoteni Porvoossa, mikä tarkoittaa sitä, että tämän tästä minut valtaa kaipuu käydä Porvoossa ja kävellä vanhat tutut paikat läpi. Turhan usein tätä tulee tehtyä sen tarkemmin valmistelematta eli käytännössä epäoptimaaliseen vuoden- ja vuorokaudenaikaan, joten tänä vuonna panostin ihan huolella siihen, että päiväretki Porvooseen tapahtuu kesällä ja päiväsaikaan. Totta kai valituksi tuli sadekuuroinen päivä. Suuremmilta kastumisilta kuitenkin vältyimme, ja toisaalta, johan minä vuosituhannen vaihteen aikoihin runoilin rakkaudestani Porvooseen näin sujuvasanaisesti:

Tunnetko kaupungin?
Sade vain kaunistaa kasvojaan.

Sittemmin olen keskittynyt kirjoittamaan proosaa.

2015-06-24 14.03.53Tässä matkaraportissa en kuitenkaan esittele omaa matkavaatetustani, sillä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Päiväretkeilijän kenkävalintoja nimittäin ohjaa sääntö ei korkokengissä Porvooseen. Ei, sitä vaan ei pidä tehdä. Jos nyt kuitenkin tulet lähteneeksi korkkarit jalassa vanhankaupungin kujille, niin kadut. Aivan taatusti kadut. Eri asia, jos asut Porvoossa ja tiedät mitä olet tekemässä, mutta tämä näin varoituksena kaikille turismia suunnitteleville. Minullakin oli jalassa turvalliset El Naturalistan violetit nauhakengät, jotka sopivat myös kuurosateeseen mainiosti.

Mutta sitten ne vanhankaupungin putiikit, onko niistä mihinkään? Jos tykkää antiikista, ja jos antiikkina ymmärtää vanhat lasi- ja porsliiniastiat, niin valikoimaa kyllä riittää. Muuta nähtävää on vähän vähemmän, mutta kenkiä, hattuja ja vaatteita etsivän kannattaa suunnata Doris & Duke Second Handiin Papinkadun ja Kirkkokadun kulmaan. Käytettyjä kenkiä pääsee sovittamaan punaiselle matolle ja peilaamaan prinsessapeilistä, ja hattuja on hyllyissä pinoittain. Kokoja en tällä kertaa löytänyt, harmi! Hauskasti sisustetussa liikkeessä myydään myös uutta tavaraa, muun muassa Hell Bunnyn mekkoja ja Melissan kenkiä sekä sisustusesineitä.

2015-06-24 13.12.49Kuriositeettiantiikkia etsivän ykköskohde taasen on Åborgin torilla eli Jokikadulla Simolinin vieressä sijaitseva Pehtoorin Perikunta. Täältä olisi voinut lähteä mukaan vaikka mitä tavaraa, mutta tyydyimme tällä kerralla kahteen kummajaiseen. Toinen näistä on tällainen peuran kallonkappaleen, sarvet ja ruostuneita nauloja sisältävä trofee.

2015-06-25 12.53.33Toinen kuriositeetti taas on vuonna 1767 Ruotsissa julkaistu kirja, joka sisältää ainakin kotitalousoppaan sekä joka kodin rohdosoppaan. Täysin kirjan sisältöä en ole vielä käynyt läpi, koska en ole vain selaillut sitä, vaan lukenut parhaita paloja siinä samalla. Ja ne lääkintäohjeet, ne ovat sen sortin kamaa, että kirja ansaitsee omankin blogauksensa, jahka olen perehtynyt kirjaan paremmin ja ehdin kirjoittaa siitä huolellisesti. Maistiaisina mainittakoon, että lääkintään on käytetty muun muassa mädätettyjä matoja ja tuoretta hanhenpaskaa, ja perään vakuutetaan, että Hjälper.

Kuvassa muuten näkyy myös sinappipurkki. Emme juurikaan käytä sinappia — edellinen tuubi taisi tulla ostettua vuonna 2013, ja jossain muutossa se sitten heitettiin pois pilaantuneena — mutta jos joku on joskus päässyt maistamaan Fryysarin sinappia, niin tietää kyllä, että sitä tekee mieli hankkia kaappiin silloinkin, kun sitä ei varsinaisesti tarvitse. Kyllä sille sitten käyttöä löytyy. Ongelma vain on siinä, että Fryysarin nakkaria ei ole ollut olemassa enää pitkään aikaan. Ennen matkaa guuglasin, mistä sitä saa, ja eräässä blogauksessa kerrottiin Sinnen sinapin kunnioittavan Fryysarin sinappia. Siispä ihan tätä varten käppäilimme Taidetehtaalle Bistro Sinneen. Myyjältä kysyin, onko tämä tehty Fryysarin reseptillä, ja hän sanoi, että ei ole, koska resepti on salaisuus. Happy Ending — Sinnen tulinen sinappi lienee kuitenkin hyvin samankaltaista, joten tällä myyntipuheella rohkenin sitä purkillisen ostaa. Vielä en ole rohjennut maistaa kuitenkaan.

2015-06-24 18.27.16Matkalla täytyy myös syödä ja juoda. Lounaaksi kävimme vetäisemässä mozzarellasämpylät Timbaalin kulmakahvilassa Café Klockanissa, ja harvoinpa oikeasti kahvilasämpylä on niin jumalallisen hyvää kuin täällä! Itse leipäkin oli mitä maukkain, mutta ne täytteet, ne täytteet — ei vain tomaattia, vaan ihan oikeaa, herkulliseksi kypsytettyä tomaattikastiketta. 5/5! Päivällispaikaksi valikoitui nepalilaisravintola Khukuri Runeberginkadulla. Satuimme onnettomaan aikaan, sillä kaikki muutkin olivat halunneet tulla syömään juuri silloin, ja ruokaa joutui odottamaan pitkään. Hyvää oli, ei siinä. (Todettakoon muuten, että Porvoon ravintolamaailma on jopa jonkin verran jalostunut viime vuosituhannen jälkeen. Ei minun nuoruudessani ollut nepalilaisia tai sushipaikkoja!) Vielä lopuksi cappuccinot Porvoon Paahtimossa tunnelmallisen kesäsateen piiskatessa kaunista jokimaisemaa.

PS. Porvoossa opin, että suomenruotsissa on aukiota tarkoittava sana skvär. Söpöä! Muistuttaa kovasti takavuosina sorvaamaani queer-sanan suomennosta kvääri.

Kenkiä museossa

Kenkiä museossa

Jos menneen kenkämuodin ihastelu museoissa kiinnostaa, kannattaa suunnata Tampereelle. Museokeskus Vapriikin kenkämuseon pysyväisnäyttelyssä esitellään laajasti tamperelaista kenkätuotantoa eri vuosikymmeniltä ja -sadoilta, ja tämän viikon perjantaina avautuvan uuden museo Milavidan ensimmäisessä näyttelyssä esitellään Salvatore Ferragamon suunnittelemia muotiluomuksia. Voi olla, että en erinäisten esteiden ja hidasteiden vuoksi pääse paikalle avajaispäivänä (mikä vääryys!), mutta tuo näyttely aivan kotikulmilla ei totisesti jää minulta väliin.

2015-06-10 14.59.57Tämän lisäksi vanhoja kenkiä on näytillä myös ainakin Emil Aaltosen museossa, jossa tulimme tänään käyneeksi Lokomon 100-vuotisnäyttelyn katsastamassa. Museo oli minulle uusi tuttavuus, joten jonkinlaisena yllätyksenä tuli, että museon perusnäyttelyssä on esillä kenkätehtailijanakin toimineen Aaltosen kenkätehtaan mallistoa 1900-luvun alusta. Joukossa on jokunen söpöläinen sekä paljon nykysilmään jossain määrin hellyttävän hassusti muotoiltuja kenkiä, mutta kyllä ne ilman muuta minun henkilökohtaiseen käyttökokoelmaanikin kelpaisivat — jos siis olisivat kokoa 41. En tiedä, saako mainitussa museossa kuvata vai ei, mutta niin vain pääsi käymään, että joku otti minusta siellä kuvan!

2015-06-10 14.44.45Omissa jaloissani olivat tänään moniväriset, pääväriltään punaruskeat Laura Vitan sandaalit, jotka onnistuin ostamaan viime vuonna, vaikka saatavuus välillä heikkoa olikin. Aiemmin mainitsin, että Berliinissä myytiin Laura Vitaa ilahduttavan monessa kaupassa, ja tämä malli (joskin erivärisenä) oli useimmin esillä. Taidan siis totisesti olla muodin harjalla! Kirjava Pomodoron hippihame on peräisin eBaysta. Oranssi huivi on muuten alun perin ollut jonkinlainen varsin niukka kietaisuhame, mutta modasin siitä hyvän huivin katkaisemalla solmintanauhat.

Oranssiin kukkahattuun taasen liittyy tarinoita. Tämä H&M:n hattu on päätynyt minulle kirppikseltä, enkä edes itse ollut kirppiksellä sitä ostamassa. Eräs irkkikaveri vaan joskus yli kaksi vuotta sitten raportoi paikan päältä, että täällä olisi hattu, joka saattaisi kiinnostaa minua ja erästä yhteistä ystäväämme. Pyysin lähettämään kuvan, ja hän ystävällisesti lähettikin. Totta kai pyysin häntä heti ostamaan hatun, ettei onni pääse kulkemaan ohi. Myöhemmin sitten lunastin päähineen häneltä.

Erään kerran taas osallistuin Tampereen Vihreiden kevätkokoukseen asianmukaisesti sonnustautuneena eli oranssit Backlashit jaloissa, sinisessä pallomekossa ja tuo oranssi huivi kaulassa — sekä tietenkin tämä oranssi kukkahattu päässä. Tajusin asusteen koomisuuden kontekstissaan vasta jälkeenpäin.