Category Archives: Kaupunki

Ratikka tulee — vähenisivätkö autotkin?

Ratikka tulee — vähenisivätkö autotkin?

Valtio on vastikään myöntänyt Tampereen raitiotielle 30 %:n rahoitusosuuden. Näin ollen kaupunginvaltuuston päätöksestä lokakuussa aloittaa ratikan rakentaminen tullee läpihuutojuttu. Hienoa!

Nyt voidaankin suunnata katseita ja voimavaroja siihen, miten Tampereen liikennettä muiltakin osin kehitettäisiin järkevään suuntaan. Kattava ja laadukas pyörätieverkosto (vaikkapa sellainen perushollantilainen) on tietenkin aivan ehdoton tavoite. Toimiva joukkoliikenne ja toimiva pyöräliikenne auttavat jo varsin hyvin elämään kaupungissa ilman autoa, mutta joissain tilanteissa henkilöauton käytöllekin on paikkansa. Vaan jos autoa tarvitsee vain satunnaisesti, ei sen omistaminen tunnu järkevältä. Mikä avuksi?

Liikkuminen palveluna (MaaS) ja yhteiskäyttöautot ovat olleet kuuma aihe jo pitkään, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että niistä voi vihdoin tulla ihan toimivaa käytäntöäkin Suomessa. Tällä hetkellä kehitystä vievät eteenpäin nimenomaan pienet suomalaiset yritykset.

Sähköautoja tuntihinnalla vuokraava ja tällä hetkellä Helsingissä ja Espoossa toimiva EkoRent järjesti vastikään joukkorahoituskierroksen, jossa 170 uutta piensijoittajaa osallistui yhtiön toiminnan laajentumisen rahoitukseen (minullakin on tässä nyt vähän omaa rahaa ojassa). Yhtiö on maininnut muun muassa selvittävänsä mahdollisuuksia laajentaa toimintaa muihinkin Suomen kaupunkeihin.

Autonvuokrausta netin välityksellä tarjoava 24rent tiedotti tänään aloittavansa go now! -palvelun yhteiskäyttöautojen tarjoamiseksi minuuttihinnalla myös metropolien ulkopuolella. Go now! pilotoi palveluaan huhtikuussa Helsingissä ja kertoo laajentavansa palvelua nopeasti. 24rentin valikoimissa on niin polttomoottori- kuin sähköautoja, mutta Tampereella yhtiö vuokraa tällä hetkellä vain polttomoottoriautoja.

Yksityiset palveluntarjoajat ovat siis valmiina, mutta onko Tampereella toimivat puitteet? Tähän asti sähköautoinfra eli käytännössä latausasemaverkosto on Tampereella ollut merkittävästi pääkaupunkiseutua kehittymättömämpää. Estääkö infran heikkous yhteiskäyttösähköautojen saapumisen Tampereelle, vai onnistuisivatko palveluntarjoajat houkuttelemaan myös infrainvestointeja, jos vain kysyntä luotaisiin ensin?

Ja kuka panostaisi sähköautojen latausasemiin nykyistä enemmän? Riittääkö, että tässä luotetaan yksityisiin toimijoihin, kuten vaikkapa suuriin kauppoihin ja huoltoasemiin, joilla latausasemia on jo jonkin verran? Vai pitäisikö myös kaupungin, käytännössä esimerkiksi Finnparkin, investoida latausinfraan siellä, missä pysäköintipaikkojakin on? Voisiko kaupunki edistää yhteiskäyttöautoja varaamalla osan pysäköintipaikoista nimenomaan yhteiskäyttöautoille?

Ainakin kaupungilla luulisi olevan kannustimia edistää yhteiskäyttöautojen lisääntymistä ja moottoriliikenteen sähköistymistä. Mitä enemmän kaupunkilaiset käyttävät yhteisiä autoja, sitä enemmän kaupungissa vapautuu tilaa: kaduille mahtuu enemmän polkupyöräilijöitä, kävelijöitä ja muuta toimintaa, pysäköintialueita voidaan muuttaa rakennusmaaksi. Sähköistyminen taas vähentää paikallisesti ilmansaasteita ja melusaastetta, mikä edistää kaupunkilaisten terveyttä ja vähentää kaupungin sosiaali- ja terveysmenoja.

Robottiautoistakin on kovasti puhuttu viime vuosina. Niihin liittyen ainakin yksi asia on selvä: autojen automatisoituminen ei vähennä autojen määrää, ellei samalla autojen yhteiskäyttö lisäänny. Jos autojen määrä ei vähene, ei vähene myöskään pysäköintitilojen tarve tai ruuhkien määrä. Ja autojen yhteiskäyttö ei lisäänny, ellei yhteiskäyttöä varten ole olemassa joko yksityisiä yrityksiä tai julkisia toimijoita, jotka omistavat autot ja ylläpitävät yhteiskäyttöinfraa. Tampereen kaupunki voisikin ottaa tässä nyt kunnon etunojan ja lähteä kehittämään liikenneinfraa sellaiseksi, että nämä tulevaisuuden palvelut saadaan palvelemaan kokonaisuutta.

Totisesti, kaupunkiliikenteen kehitys Tampereella ei pääty siihen, että tänne saadaan ratikka. Sillä tästä se vasta alkaa.

Minun osuuskauppani on kaupunkilainen ja eettinen

Minun osuuskauppani on kaupunkilainen ja eettinen

POK_vaalikuva_LuojolaTaru_numeroituKäynnissä olevissa osuuskauppavaaleissa voit äänestää minua Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon — jos siis olet POK:n jäsen. Äänestysohjeet ovat osuuskaupan sivulla. Ehdokasnumeroni on 385.

Minun osuuskauppani on kaupunkilainen. Ruokakaupat ja tavaratalot sijaitsevat siellä missä ihmisetkin: asutuskeskuksissa ja asuinalueilla, kävelymatkan päässä mahdollisimman monen kotoa, kivijaloissa, joukkoliikenteen solmukohdissa, kiinteässä yhteydessä ympäröivään kaupunkiin tai kuntakeskukseen. Minun osuuskauppani tekee parhaansa eheän ja eloisan kaupunkiympäristön hyväksi. Minun osuuskauppani vähentää tarvetta ajaa autolla ostoksille.

Minun osuuskauppani on eettinen. Asiakkaan ei tarvitse pysähtyä miettimään, onko tuotteen valmistuksessa suojeltu ympäristöä, kohdeltu eläimiä hyvin, maksettu työntekijöille oikeudenmukaista palkkaa tai kunnioitettu paikallisten asukkaiden ihmisoikeuksia, sillä minun osuuskaupassani ne tavallisimmatkin tuotteet ovat tällaisia. Kuluttaja voi vaikuttaa valinnoillaan, sanotaan, mutta onhan se perhanan raskasta syynätä joka tuote. Isolla kaupalla on paljon enemmän vaikutusvaltaa, ison kaupan hankintavolyymeilla on merkitystä. Tuottajilta, valmistajilta ja toimittajilta vaaditaan eettisyyttä.

Minun osuuskauppani jakaa hyvää. Sponsori- ja avustusrahoja käytetään maakunnan hyvinvointia lisäävien kulttuuri-, harrastus- ja liikuntaseurojen ja sosiaalialan yhdistysten tukemiseen. Suuret ja tunnetut toimijat saavat rahoitusta helpommin, joten minun osuuskauppani kiinnittää huomionsa sellaisiin toimijoihin, joilla on vähän rahaa ja pieni organisaatio, mutta siitä huolimatta suuri merkitys paikallisen hyvinvoinnin luomisessa.

Osuuskaupat ovat isoja monialayrityksiä, enkä näin noviisina edes osaa kuvitella, mitä kaikkea edustajistossa voi eteen tulla. Mutta näillä suuntaviivoilla käyn haasteita kohti.

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

2016-03-13 17.59.17Yksi aikakausi on päättymässä. Pääsiäisenä VR:n aikataulut vaihtuvat, ja siinä yhteydessä Joensuun ja  Pieksämäen välistä junaliikennettä karsitaan hyvin rankasti. Jäljelle jää vain yksi varhaisaamun ja myöhäisillan vuoropari. Karsinta vaikuttaa minun elämääni sekä käytännössä että tunnetasolla. Käytännössä, koska minun on aina silloin tällöin käytävä Joensuussa, ja kätevintähän sinne on ajaa junalla Pieksämäen kautta. Tunnetasolla, koska Pieksämäen asemalla on tullut seisoksittua vuosien mittaan tovi jos toinenkin.

Ensimmäisen kerran junailin Pieksämäen kautta Joensuuhun yöjunalla tapaninpäivänä 1997. Siinä sitä oli oikein vanhan ajan rautatietunnelmaa. Vuosituhannen alussa nämä yöjuna-ajelut Pieksämäen kautta ehtivät tulla hyvin tutuiksi, sillä yöjuna oli käytännössä ainoa järkevä tapa ehtiä varhaisaamuksi toiselle puolelle Suomea tarvitsematta järjestää erikseen yöpymistä missään, ja opiskeluja varten tällaista suhaamista sai väliin tehdä viikoittain. No, yöjunaliikenne Pieksämäen kautta lopetettiin jo 2006, ja sen jälkeen ei olekaan tullut käveltyä yöaikaan Pieksämäen keskustassa aikaa tappamassa.

Viime sunnuntaina junailin todennäköisesti viimeistä kertaa Joensuusta Pieksämäelle. Jäljelle jäävät aamu- ja iltavuorot eivät palvele minun tarpeitani millään lailla, joten jatkossa en usko niitä käyttäväni. On mahdollista, että junaliikenteen avauduttua kilpailulle joku uusi operaattori alkaa ajaa tätä väliä minulle hyödyllisiin aikoihin, jolloin saatan palata tälle reitille, mutta en hirveästi laskisi nyt tässä vaiheessa sen varaan. Ja saattaapi olla, ettei mahdollisen uuden liikenteen alettua minulla enää ole tarvetta ajaa mainittua väliä. Aikahan sen näyttää!

2016-03-13 18.24.34Viimeisten vuorojen kunniaksi VR onkin sitten parantanut reitin palvelutasoa. Loppuun kulutettujen sinisten vaunujen tilalle on vaihdettu entisiä ykkösluokan vaunuja (sinisiä toki nekin), joissa voi matkustaa suhteellisen herroiksi. Nämä samaiset vaunut muuten olivat yöjunaliikenteessä, ennen kuin se kymmenen vuotta sitten lakkasi, ja lemmikkihytin kolme vierekkäistä istuinta sopivat hyvin makuulla matkustamiseen. Nyt en kuitenkaan matkustanut makuuasennossa, vaan istuin katselemassa kuuta ja tähtiä itäsuomalaisen korpimaiseman yllä. Tähän katseluun ohjasi välistä sekin, että vaunusta saattoivat valot odottamatta sammua. Konduktöörin mukaan syynä on vaunun huono akusto, eli valoihin ei riitä virtaa silloin, kun veturin kierrokset ovat pienet (esim. pitkään asemalla seistessä). Sehr atmosphärisch!

Ai joo, näissä kuvissa minulla on uudenuutukainen Per Unan villakangastakki. Poimin tämän ihanaisen löydön Tampereen Sokoksen Marks & Spenceriltä, kun se siellä keikkui 70 prosentin alennuksella. Edellisistä talvitakkiostoksista olikin jo sen verran monta vuotta, että oli aikakin saada uusi pomppa.

Då runkar vi!

Då runkar vi!

Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.

2016-02-05 14.18.03Tiedätte varmaan sellaisen periaatteen, että joululahjoja ei avata ennen aattoa. Monet ymmärtääkseni harrastavat sellaista. Minulla on runkkutorttujen suhteen vähän sama juttu: vaikka niitä on kaupoissa ja kahviloissa esillä ties miten aikaisin, ensimmäinen Runebergin torttu syödään vasta viides helmikuuta. Sen jälkeen niitä saa syödä enemmänkin, mutta aiemmin ei yhtään. Ei. Eip.

Miksikö olen asian suhteen niin tarkka? Olen kyllä itsekin miettinyt asiaa. Epäilen oivaltaneeni siitä ainakin suurimman osan. Olen hyvin juureton ihminen — olen asunut kuudessa kunnassa ja viidessätoista eri osoitteessa, peruskoulun kävin yhteensä kuudessa eri koulussa, varsinaista lapsuudenkotia paikkana minulla ei näin aikuisiällä ole koskaan ollut, en pidä oikeastaan mitään yhteyttä sukulaisiin ja edelleen muuttaminen uuteen osoitteeseen tai vaikka ihan uuteen kaupunkiin käy minulta varsin kevyin perustein. Mutta pelkillä ilmajuurilla ei voi elää, johonkin on juurten tartuttava edes vähän.

Minulle tämä vähäisten juurten paikka on Porvoo. Siellä asuin, kun kasvoin lapsesta aikuiseksi. Siellä elin tärkeitä käännekohtia. Sitä paikkaa muistelen, kun muistelen mennyttä. Niinpä mieleni on mystifioinut monia porvoolaisasioita. Ja mikäs sen parempi porvoolaisuuden symboli kuin runkku. Nimenomaan runkku, koska minun Porvoossani kaikki Runebergiin viittaava on runkkua. Porvoolaisuuden lisäksi runkkuun liittyy kirjallisuuden ja suomenruotsalaisuuden viboja, ja kummatkin niistä miellyttävät minua.

2016-02-05 13.28.37Niinpä käväisin tänään ostamassa tätä sesonkikäntyistä kiihottavinta. Vetäisin päähäni Dennis Basson karvalakin ja niskaani Elisabeth Shannonin tekoturkiksen. MARCin maurisaappaat ja Monsoonin vakosamettihame sopivat kokonaisuuteen varsin mainiosti. Lähikaupan runkkuvalikoimasta tartuin kokemuksen mukaan maukkaimpaan (no en ole kaikkia merkkejä maistanut, mutta kokemistani maukkaimpaan) eli Linkosuon kostutettuihin torttuihin. Niitä sitten nautiskelimme ystävien kera lattenkaltaisen juoman ryydittämänä.

2016-02-05 19.45.05Runeberg-palkinnon muuten voitti tänä vuonna Tapio Koivukarin romaani Unissasaarnaaja. Olenkin tätä jo jokusen kerran kirjakaupassa hipelöinyt, kun tematiikka vetoaisi, mutta en ole aiemmin tohtinut täyttä hintaa maksaa tällaisesta melko sattumanvaraisesta kirjasta. Ei se ehkä ihan huono ole, kun runkkupalkinnon voitti. Niinpä poikkesinkin sitten vielä tuhlaamaan Akateemisen lahjakorttia, ja nyt minulla on palkittu kirja heti tuoreeltaan. Pääseekin lukujonoon eilen aloittamani törkypornon perään.

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.

Hyvää teetä ihan naapurista

Hyvää teetä ihan naapurista

2015-11-02 12.32.46Tämmöistä ei ihan joka päivä tapahdukaan: Kuninkaankadulle, aivan kotimme lähelle, on avattu uusi teekauppa! Kun aiemmin asuimme Kalevassa, tutustuimme kotikulmilla eli Kissanmaalla sijainneeseen Veiströmin teekauppaan, josta sai sekä hyvää teetä että hyvää palvelua. Käynnit teekaupassa vähenivät, kun muutimme keskustaan, sillä onhan Kissanmaa nyt täältä katsottuna aika syrjässä. Vaan sittenpä kauppias mainostikin teekaupan muuttavan keskustaan, ja sekös meitä riemastutti. Jopa siinä määrin, että kun etukäteen oli mainittu vain Kuninkaankatu ilman tarkempaa osoitetta, kävimme iltaisin etsimässä paikkaa, johon se saattaisi tulla. Tyhjissä liikehuoneistoissa ei näkynyt remontin merkkejä, ja arvoitus jäi vaivaamaan jopa siinä määrin, että se tuli uniin.

Eräänä yönä viime viikolla näin unta, jossa kuljin eurooppalaistyylisessä vanhassakaupungissa (kivitaloja ja mutkittelevia katuja, kyllä te tiedätte). Siellä yhdessä kadunkulmassa sijaitsi Veiströmin uusi teekauppa. Miten en aiemmin tiennytkään, että Tampereella on tällainen vanhakaupunki ja että Kuninkaankatu jatkuu tänne asti? mietin unessa. Heti seuraavana päivänä pikkuruisen liikehuoneiston ikkunaan Kauppakadun ja Puutarhakadun välisellä Kuninkaankadulla olikin ilmestynyt maininta teekaupan saapumisesta. Avajaisia vietettäisiin 2.11.

2015-11-02 12.51.48Ja tokihan me teemestarini kanssa suuntasimme kauppaan heti avajaispäivänä. Panimme ihan kellon soimaan! ”Tekin olette päätyneet Kissanmaalta tänne”, tervehti kauppias heti tuttuja asiakkaitaan. Tottahan me, ja siinä rupattelun lomassa haistelimme erilaisia ihania teelaatuja. Niin tosiaan, kauppias Ilkka Veiströmin nimi saattaa joillekuille olla tuttu sitä kautta, kun mediassa on puitu sitä, miksi Tampereella järjestetään nykyään vuodessa kaksi pride-tapahtumaa. No, onhan se vähän hölmöä näinkin pienessä kaupungissa. Mutta emmepä ole itse asiassa osallistuneet niistä kumpaankaan, ja let’s face it: montako muuta hyvää teekauppaa naapurissamme oikeasti on? Niinpä. Sitä paitsi kauppias itse on erittäin mukava ja asiakaspalveluhenkinen ja kaupassa asioi mielellään. Teekokoelmaamme päätyivät tällä kertaa Darjeeling FOP (maustamaton musta tee), vihreä jasmiinitee, Pu’er TuoCha ja vihreä gunpowder. Hamstrataan enemmän sitten taas toisella kertaa, kunhan kauppa on päässyt asettumaan ja valikoima on kunnolla esillä.

Niin, nuo päivän kengät. Tosiaan, halloween-viikonloppuna ei tullut käytyä yhtään missään, joten siinä meni näiden Funtasman noitasaappaiden varsinainen sesonki ihan ohi (huomatkaa, miten olen kuitenkin huolellisesti koristellut saappaat pölyllä ja kissankarvoilla, jotta näyttäisivät oikein karmaisevilta). Sillä totuushan on, että ei näitä kenkiä ole tehty käyttöä, vaan näyttöä varten. Laatu ei vaikuta kovin viimeistellyltä, eikä mukavuuskaan ole huippuluokkaa.

Odotuksemme on palkittu

Odotuksemme on palkittu

Kuvio toistuu joka vuosi. Ensin sitä ounastelee viikon tai parin verran, kuulostelee tuulta latvuksissa, tarkkailee valon muuttumista. Sitten odotettu merkki saapuu — se voi olla ensimmäinen omenantuoksuinen iltakävely omakotialueella, tai kuten tänä vuonna, epäsuoran auringon vain muutamaksi minuutiksi heittämä kattolampun varjo keittiön seinässä.2015-08-15 20.49.27

Syysmelankolia on täällä, ja se ei pyydä, vaan käskee keskeyttämään sen, mitä ikinä teetkin, ja kuuntelemaan loppuillan syysmusiikkia. Ja vaikka kuinka ympäristö yrittää antaa vihjeitä, että eihän kesä nyt vielä voinut olla siinä, eihän, syysmelankoliaa ei huijata. Kun Väliaikaisessa Hiedanrannassa järjestetään puutarhajuhlat, sinne lähdetään vielä muuten kesäisissä tamineissa, mutta päähän vedetään syyshatuista syksyisin, Strange Hours Atelierin kääpähattu.2015-08-16 12.27.26

Ja siellä istutaan Lielahden kartanon puistossa suihkulähteen raunioilla ja juodaan Urbaanin Tampereen tarjoilemaa suodatinkahvia pahvimukista, sillä syksyn tavoin Hiedanrantakin on vasta kehittymässä eikä sieltä vielä saa lattea paksussa lasissa.2015-08-16 12.40.49

Siellä kiivetään istumaan vanhan tammen paksulle oksalle, vaikka yllä on Rinascimenton röyhelöpaita ja Pomodoron hauras hippihame, sillä El Naturalistan sandaalit ovat kauniista syksyisestä ulkonäöstään huolimatta oikein hyvät kiipeilykengät ja joka tapauksessa joku on jättänyt oksan alle lahon tuolin juuri sitä varten, että sen avulla kiivettäisiin oksalle istumaan.

Siinä sitä sitten keikutaan oksalla ja tiedetään, että syksy ei ole loppu, vaan alku, ja uutta ei voi syntyä, ellei vanhaa välillä kuole.pmch1

 

Hämppi on nyt viihtyisämpi

Hämppi on nyt viihtyisämpi

2015-07-10 14.16.57Totisesti minä sanon teille: kääntäjän ei kannata heinäkuussa lomailla. Siksi moni kollega lienee tällä hetkellä lomalla, että käännöstoimistot kilvan tarjoavat toimeksiantojaan minulle. Että eipä tässä hirveästi ole ehtinyt hengähtää, saati blogia päivittää. Nytkin on vuorossa tällaista rästijuttua viime viikolta.

Hämeenkadun elävöittämiskokeilusta kohistiin kovasti keväällä. Jos joku ei vielä tiedä, mistä on kyse, niin siitä, että Hämpin itäpään autoliikenteeltä vapautuneet kaistat muutettiin oleskelualueiksi, pyöräkaistoiksi ym. kadun viihtyvyyttä ja käytettävyyttä parantaviksi alueiksi. Pienyrittäjiä keppihevosinaan käyttäneet taantumukselliset lobbarit tekivät kaikkensa vanhan ankeuden jatkamiseksi, mutta kaupunginhallituksessa onneksi järki voitti ja työt aloitettiin. Heinäkuun alussa uudet alueet olivat valmiit ja elämä pääsi valtaamaan kadut.

Itse joudin kunnolla katsomaan lopputulosta vasta viime perjantaina, ja kyllä, kokeilun päätavoite eli Hämpin viihtyvyyden parantaminen on jo saavutettu, vaikka uusille alueille ei vielä perjantaina ollutkaan tullut muita yrittäjiä kuin Minetti jäätelöratikoineen. Vanhan nelikaistaisen ja kivipinnaltaan epätasaisen ajoradan estevaikutus jalankululle oli melkoinen. Nyt uusien leveiden jalankulku-, oleskelu- ja pyöräilyalueiden välissä on vain kaksi bussikaistaa. Kynnys kadun spontaaniin ylittämiseen on matalampi, ja penkille pysähtyminen katumiljööstä nauttimista varten on nyt huomattavasti aiempaa miellyttäämpää (ennenhän ei edes ollut mitään penkkejä). Jo nyt voi nähdä, että kunhan ajoradalle vielä saadaan bussien tilalle ratikat ja koko kadun pinta uusitaan, saamme Tampereelle erittäin korkeatasoisen pääkadun, joka ei jää yhtään jälkeen eurooppalaisista tunnetuista ja rakastetuista kävelykaduista. Siispä jatkakaamme tällä tiellä.

2015-07-10 15.15.16Minetin jäätelökioskilla kannattaa muuten poiketa myös ihan jätskin takia, eikä vain siksi, että se on ratikka. Makuja on kuulemma parisataa, joskin kerralla esillä on vain kymmenkunta, joten vaihtelua kesän mittaan varmasti löytyy. Viime perjantaina kioskissa oli tarjolla mm. rahka-limettiä, joka on niin sanotusti meidän makumme. Valinta ei siis ollut vaikea. Jäätelönsyöntiä ja viihtyisämpään Hämppiin tutustumista varten olin pukenut ylleni Indiskan kukkamekon ja Fly Londonin sandaalit, joten asukokonaisuudessa sinällään ei ollut mitään tämänkään blogin puitteissa uutta.

2015-07-10 14.46.41Jäätelön jälkeen tuli vaihteeksi poikettua myös Akateemisessa, vaikka se typerästi ei olekaan enää katutasossa. Siellä oli paljon alehyllyjä, ja tuli sitten heräteostettua aika monta kirjaa, sellaisiakin, joista en oikeastaan mitään tiedä, voivat osoittautua hyviksi tai huonoiksi. Pikaselailulla ainakin retrolentoyhtiöitä ja merihirviöitä esittelevät tietokirjat ovat erittäin mainioita. Jätimme kaupan hyllyyn toki kirjoja vielä muillekin, esimerkiksi tämä jonkun tekemä asetelma jäi vielä meidän jäljiltämme muidenkin bongattavaksi. Käykää siis alessa, kai se siellä vieläkin jatkuu.

Vielä viime keskiviikon Jyväskylän-käyntiin palatakseni, tongin toki salakäytävien lisäksi paikallisia kenkäkauppojakin. Etenkin Forumin perukoilla sijaitseva Zatza ilahdutti valikoimallaan — siis yleisellä tasolla, sillä alehyllyssä ei tietenkään ollut enää kokoja. Etenkin nuo ylärivin oikeanpuoleisimmat Think!it hersyttivät, mutta oli vain 38 jäljellä. Siispä mitään en sieltä itselleni hankkinut, mutta kaupassa kannattanee poiketa vielä myöhemmin uudestaan.

2015-07-08 13.24.54Tampereen keskustan katujärjestelyistä keskusteltaessa muuten aina tämän tästä esiin nousee argumentti, että missä kaupungissa on muka katkaistu pääkatu autoliikenteeltä. Noh, esimerkkejähän maailmalla riittää, mutta nyt tässäkin mainittu Jyväskylä on näistä varmaan kaikkein läheisin. Jyväskylän keskusta sijaitsee kapealla kaistaleella järven ja harjun välissä, ja tälle kaistaleelle on keskustan lisäksi saatu ängettyä myös ratapiha ja moottoritie (tai no keskustan kohdalla se ei taida olla moottoritie, kun siinä on liikennevalojakin, mutta tie jatkuu kummastakin päästä moottoritienä). Rautatien ja harjun välissä varsinaisessa keskustassa on vain neljä pitkittäistä katua, joiden kapasiteetti on jotain kahden ja neljän kaistan välillä. Näistä neljästä kadusta yksi on kävelykatu ja toinen on bussikatu, joten varsinaisesti läpiajavan autoliikenteen käytössä on vain kaksi tavallista katua.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Jyväskylän Harjulla kasvava kuusi on nähnyt asioita. Paljon asioita.

Vertailu Tampereeseen on täysin relevantti: Tampereella kosken ylittää neljä autotietä, joista yksi on moottoritietasoinen ohikulkutie, kaksi on nelikaistaisia katuja ja yksi on kaksikaistainen katu. Kun Hämppi muutetaan kokonaan kävely- ja joukkoliikennekaduksi, keskustan läpi kulkee edelleen enemmän autokaistoja kuin esimerkiksi Jyväskylässä. Ja muistutuksena vielä: Jyväskylässä tehtiin juuri niin, että suljettiin keskustan pääväylät autoliikenteeltä (katso esimerkiksi tämä Kauppakadun historiaa esittelevä kuvakollaasi). Lopputuloksena Jyväskylän keskusta ei ajautunut rappiolle, vaan kävelykeskusta-alueesta on tullut kaikkien rakastama ostos- ja oleskelualue, jossa on ruuhkaa ympäri vuoden — enkä nyt puhu autoruuhkasta.

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki
Tourujoella.

Tourujoella.

Jos joku kysyisi minulta, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, yksi vastauksista olisi Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2010 ilmestynyt romaani Harjukaupungin salakäytävät. Luin kirjan ensimmäisen kerran maagisena kesänäni 2011, ja sen jälkeen asiat eivät olleet entisellään. Kirjassa esiteltävät teokset Elokuvallinen elämänopas ja Maaginen kaupunkiopas (joita kumpaakaan ei romaanin ulkopuolisessa maailmassa ole olemassa) nimittäin kuvaavat monin tavoin osuvasti sitä, millaiseksi itse olin jo ennen kirjan lukemista jäsentänyt omat ajatukseni oman elämäntarinan merkityksellisyyden rakentamisesta ja etenkin kaupunkien asemasta paitsi elämän tapahtumapaikkoina myös aktiivisena toimijana itse näissä tapahtumissa. Ja toki tämän haltioitumisen vanassa seurasi myös tietty harmistus siitä, että nyt se Jääskeläinen sitten kirjoitti nämäkin asiat niin hyvin, että ei minun säälittäviä yritelmiäni kannata enää kustantajille tyrkyttää. No, näitä tunteita tulee ja menee, kun on ottanut tavaksi kirjoittaa.

Vanhalla hautausmaalla.

Vanhalla hautausmaalla.

Sikäli jos kirja on vielä lukematta, niin liikoja spoilaamatta voin mainita, että siinä nuorilla ihmisillä syntyy elimellisen kiinteä suhde kaupunkiin, jossa he nuoruutensa kesät viettävät. Todennäköisesti moni lukija osaa samaistua tähän, vaikka ei juuri Jyväskylässä olisi nuorena asunut. En minäkään siellä käynyt ennen kuin olin jo aikuinen, mutta kyllä minä niin ymmärrän, mistä on kyse. Minulle tällainen nuoruuden kaupunki on Porvoo. Ja aivan kuten Harjukaupungin salakäytävien päähenkilöt elävät nuoruutensa maagisessa kaupungissa vielä keski-ikäisinäkin, minäkin palaan aina uudelleen ja uudelleen 1990-luvun Porvooseen. Juu, sitä laaria en totisesti ole vielä tyhjäksi ammentanut, vaikka jotkut ehkä toivoisivat niin jo käyneen.

Mutta vaikka jokaisen oma maaginen kaupunki voi olla mikä tahansa jyväskylä tai porvoo tai mikä ikinä onkaan, niin Jääskeläisen kerronta osaa tavoittaa Jyväskylästä jotain sellaista, jonka maagisuuden jokainen Jyväskylässä poikkeava matkailijakin ymmärtää. Kirjassa mainitut merkityksellisyyshiukkasten tiivistymäpaikat, nuo elokuvallisten elämäntapahtumien — tai paremminkin kohtausten — lavasteet, ovat totisesti jotain enemmän kuin pelkkiä arkisia läpikulkupaikkoja. Jyväskylässä poikkeaminen muuttuu maagiseksi heti, kun hakeutuu vaikka vain lyhyeksi ajaksi näihin paikkoihin. Ja ne salakäytävät — ne eivät suinkaan ole vain fantasiaelementti, jos vain tietää, mihin katsoa.

Neron portaat.

Neron portaat.

Vuosien varrella minulle on kasvanut oma maaginen suhde Jyväskylään. Se alkoi muodostua jo ennen Harjukaupungin salakäytävien lukemista. Itse asiassa varsin merkityksellinen oli eräs joutilas junamatka Helsingistä Joensuuhun toukokuussa 2005. Koska aikaa oli, tein mutkan ja viivyin Jyväskylässä muutaman tunnin. Junan ravintolavaunussa eräs kirjailijaksi esittäytynyt keski-ikäinen ja elämää nähneen oloinen mies lyöttäytyi seuraani ja halusi tarjota oluen. Keskustelimme kirjoista ja kirjoittamisesta hyvän tovin. Hänkin jäi Jyväskylässä junasta ja jatkoi matkaa asemalle vastaan tulleen naisystävänsä kanssa. (Tarkistin myöhemmin: mies tosiaan oli julkaissut monia kirjoja, joskaan en itse ollut hänestä aiemmin kuullut.) Tuomet ja syreenit tuoksuivat huumaavasti kaikkialla tässä lempeässä kaupungissa, jonka kadut kutsuivat jalkojani ottamaan aina lisää askelia. Kun illalla astuin Joensuun-junaan, joka vei takaisin hitaaseen jatkumohakuisuuteen, tiesin vielä monasti palaavani tuohon tunnelmaan.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kuusi vuotta myöhemmin (ja tässä välissä monta kertaa Jyväskylää tutkailtuani) Harjukaupungin salakäytävät kertoi minulle kaupungista sen, minkä tavallaan jo tiesin. Kirjasta myös löysin uuden nimen itselleni: siitä lähtien olen kutsunut itseäni maagiseksi kaupunkioppaaksi. Ja oma kiero kunnianosoitukseni sekä Jyväskylälle että Harjukaupungin salakäytäville oli myös alter egoni Aulis Hårdin kirjoittama pornopastissi Rallikaupungin kukkulat (joka siis, sanottakoon sekin ihan suoraan, on NaNoWriMo-haasteena kirjoitettu).

Tänä kesänä tuli taas tarve päästä käymään Jyväskylässä virkistämässä mielikuvia kaupungin maagisuudesta. Ennen sitä luin Harjukaupungin salakäytävät uudestaan, tällä kertaa tietoisempana kirjan tarinasta ja kiinnittäen enemmän huomiota rakenteeseen, kerrontaan, sanankäyttöön (joka Jääskeläisellä on mitä oivallisinta!) ja muuhun sellaiseen, mikä ensimmäisellä lukukerralla helposti jää kirjasta kuin kirjasta vähemmälle huomiolle. Vaikutuin teoksen mestarillisuudesta entistä enemmän.

Ja totisesti, voiko tämä olla sattumaa: Junassa matkalla Jyväskylään sain tekstiviestin, jossa VR:n Veturi-asiakasohjelma kertoi minun saavan koodia vastaan yhden ilmaisen jäätelötuutin R-kioskista. Puistokadun ja Yrjönkadun risteyksestä, läheltä vanhaa hautausmaata ja Goodyear-taloa, löysimme R-kioskin. Poimimme jäätelöaltaasta mansikkatuutin. Söimme sen yhdessä, kustantaja ja kenties tuleva menestyskirjailija. Maagisen tunnelman täydensi tihkusade, joka ajoi meidät herkuttelemaan jäätelöstä yhteisen sateenvarjon alle.

Sivu 196.

Sivu 196.

Kenkäunelmia ja palatsihommia

Kenkäunelmia ja palatsihommia

2015-07-05 12.49.09Kesäkuussa avatun museo Milavidan ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä on Unelmien askeleet — Salvatore Ferragamo 1898–1960, ja olisi ilman muuta olettanut minun ryntäävän näyttelyyn ensimmäisten joukossa. Maltoin kuitenkin odottaa mainion seurueen kokoonsaamista, ja vihdoin tämän päivän kohdalle oli kalentereihimme isketty kengänmuotoinen leima: Milavidan lattioilla kopisivat minun kenkieni lisäksi myös Anni Nupposen, Salla Simukan, J.S. Meresmaan ja Magdalena Hain kengät (valitettavasti kamerani tarkensi kenkiin ja kasvojen korkeudelta kuva on vähän sumea), ja salit täyttyivät huokailusta.

2015-07-05 12.12.33Mutta entäs ne Ferragamon kengät sitten? Ai että, vitriini toisensa perään eri materiaaleista valmistettuja, toinen toistaan ihastuttavampia muotojen, värien ja kuviointien yhdistelmiä. Kaikista oli tietenkin aivan pakko ottaa kuvia, mutta kyllähän tällaisen herkkutiskin äärellä kamerankin linssi huurustuu, joten on parempi, että julkaisen vain pari maistiaispalaa. Katsokaa nyt vaikka noita vasemmalla olevia labyrintti- ja pallokuvioisia namusia. Tai seuraavan kuvan ilmavia kukkaiskenkiä. Aijai! Luulenpa käyväni katsomassa tämän näyttelyn vielä ainakin toiseen kertaan.

2015-07-05 12.16.08Vitriineissä lepäävien kaunokaisten lisäksi näyttelyssä on nähtävänä 25 minuutin mittainen lyhytelokuva, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. En nyt spoilaa hirveästi, jottei haltioitumisen nautinto mene, mutta kyseessä on siis fantasian keinoin esitetty tarina Salvatore Ferragamon kutsumuksen löytämisestä ja uran alusta. Kyllä, sain siitä kauneudesta kylmiä väreitä.

2015-07-05 13.01.37Ja kun nyt kerran kyseessä oli kovasti odotettu kenkäretki kaupungin uusimpaan ja tyylikkäimpään museoon, niin puinpa itsekin jalkaani sellaiset kengät, joita tässä blogissa ei ole vielä aiemmin tullut esiteltyä. Tässä Magdalena Hain ottamassa ei-sitten-niin-yhtään-lavastetussa-poseerauskuvassa ihailen Ferragamon ”näkymättömiä sandaaleita”, joiden näkymättömyys perustuu jalkapöydän päällä kulkeviin nailonlankoihin. Omissa jaloissani on mustat, hopeanvärikoristetut Miss L Firet. Siinäpä muuten merkki, jonka vanhaa Hollywood-glamouria tavoittelevat kengät ovat toinen toistaan upeampia. Vanhaan glamouriin sopii hyvin tämä ilmava Hobbsin pellavahame, ja valkoinen röyhelöpaita on Seppälästä. Päässä minulla on viikko sitten Suvi-Vintagesta löytämäni itäsaksalainen rahastajanlakki (kokardi ei valitettavasti näy, mutta kyllä tästäkin vielä aikojen saatossa lisää kuvia tulee), joka tuo asuun sopivasti tunnelmaa keventävää särmää.

2015-07-05 13.48.35Milavida tosiaan on kaupungin tyylikkäin museo. Pysyvä näyttely esittelee von Nottbeckien elämää, ja tilat on pieteetillä entisöity ja rakennettu esittelemään yläluokkaista elämänmenoa 1800-luvun Suomessa. En liene yksin ajatuksineni, jos haen museosta sisustusvinkkejä omaankin kotiini. Siksipä tämäkin näyttely kestää useamman käyntikerran.

Museon lisäksi Milavidassa toimii ravintola ja kahvila, ja ainakin kahvila (epäilemättä ravintolakin, mutta sitä ei nyt tullut kokeiltua) on mitä mainioin ja korkeatasoinen niin tarjoilujen kuin miljöön osalta. Ja ajatella, se on aivan kotikulmilla. Siellä käyminen voisi tulla tavaksi!

Tässä vielä lopuksi Magdalena Hain ja J.S. Meresmaan kenkä- ja sukkamuotia. Vot!