Elävöittämisen vastustajat yrittäjien asialla?

Elävöittämisen vastustajat yrittäjien asialla?

Tampereen yhdyskuntalautakunta äänesti eilen äänin 6–5 (vastaan kok., kesk., ps. ja 1 sd., puolesta vihr., vas. ja 3 sd.) kumoon Hämeenkadun elävöittämissuunnitelman. Suunnitelmassa Hämeenkadun itäpään neljästä kaistasta kaksi tarpeetonta olisi varattu kevyin järjestelyin jalankulku-, yritys-, kulttuuri- ja oleskelutiloiksi. Tämä olisi oleellisesti parantanut kadun viihtyvyyttä ja lisännyt Kyttälän vetovoimaa.

Yksi huomattava tekijä tässä farssissa on se, että osa yrittäjistä (tiettävästi turkiskauppias Napparin masinoimana) on äänekkäästi vastustanut keskustan elävöittämistä. Viime perjantain keskustelutilaisuudessa eräskin heistä (en nyt muista kuka!) lausui oikein ääneen, että älkää tulko Hämeenkadulle viihtymään. Ihme sakkia. Keräsivät jopa adressin, joka luovutettiin yhdyskuntalautakunnalle. Adressin tekstissä vaaditaan suorastaan Hämeenkadun joukkoliikennekokeilun purkamista ynnä muuta pelkästään henkilöautoliikennettä hyödyntävää, keskustaa taannuttavaa toimintaa.

Lautakunnan pöytäkirjan liitteenä tämä adressi on julkinen, joten voimme tarkastella, missä päin Kyttälää nämä Hämeenkadun elävöittämistä vastustavat yrittäjät toimivat. Olen oheiseen karttaan merkinnyt punaisella pisteellä adressin allekirjoittaneiden yritysten sijainnit. Mainittakoon, että aineisto ei ole täydellinen tai virheetön, sillä se on käsin allekirjoitetusta paperista Lisää kaupunkia Tampereelle -ryhmän keskusteluun laaditun koosteen mukainen. Aineistossa on kuitenkin 47 yritystä, joten yleislinjat hahmottuvat siitäkin riittävän hyvin. Luettelon yrityksistä seitsemän toimipaikka sijaitsee karttarajaukseni ulkopuolella tai en muuten kyennyt sijoittamaan yritystä kartalle. Niinpä nämä 40 yritystä saavat edustaa Hämeenkadun elävöittämistä vastustavaa yrityspopulaatiota.

Olen myös merkinnyt karttaan punaisilla nuolilla ne kadut, joissa Tampereen kaupungin tekemän Hämeenkadun joukkoliikennekokeilun liikennevaikutusselvityksen mukaan autoliikenne on lisääntynyt Hämeenkadun joukkoliikennekokeilun aloittamisen jälkeen.

Kartasta voidaan tehdä muutamia mielenkiintoisia havaintoja:

  • Elävöittämistä vastustavat yrittäjät sijaitsevat pääosin kolmessa ryppäässä: Verkatehtaankadun ympäristössä, Aleksanterinkadun ja Kyttälänkadun nurkassa ja Ojakadun ympäristössä. Hämeenkadun yrittäjistä ani harva on vastustanut Hämeenkadun elävöittämistä.
  • Tällainen ryppäissä sijainti (ja vielä muualla kuin Hämeenkadulla) viittaa siihen, että adressin kanta ei ole systemaattisesti koottu yrittäjiä edustava mielipide, vaan puutteellisella otannalla oman liikkeen naapuriyrityksistä kerätty.
  • Suurin osa Hämeenkadun elävöittämistä vastustavista yrityksistä sijaitsee sellaisten katujen varsilla, joissa autoliikenne on lisääntynyt. Yritysten saavutettavuus autolla on siis parantunut. Mikäli yritysten liikevaihto on tästä huolimatta laskenut, on ehkä syytä miettiä uudestaan omaa kantaa siihen, millä kulkumuodolla tulevat asiakkaat sitä rahaa oikeastaan yritykseen tuovat.
  • Olisiko jopa niin, että Hämeenkadusta kauempana sijaitsevat yritykset ovat kateellisia, kun Hämeenkatu saa kaiken huomion ja Hämeenkadun yrittäjät sitä myöten kaupungilta suoranaista tukea omalle liiketoiminnalleen?

Lisäksi on ilmennyt viitteitä siitä, että adressin allekirjoittaneet yrittäjät eivät ole oikeastaan edes perehtyneet siihen, mitä ovat menneet allekirjoittamaan. Tai kuten eräs yrittäjä itse on asiaa kommentoinut: ”Vastoin kuin nyt pinnalla olevat tunteet antavat ymmärtää ei Yrittäjäjärjestöt tai yrittäjät ole haikailemassa autoja takaisin Hämeenkadulle vaan kaupungilta toivottiin parempaa ja avoimempaa valmistelua.” Adressissa itsessään kuitenkin sanotaan muun muassa näin, ja ihan ensimmäiseksi: ”Vastustan Hämeenkadun nykyisiä liikennejärjestelyjä, jotka otettiin käyttöön heinäkuussa 2014. Haluan että Hämeenkadulla liikennöinti palautetaan ennelleen ja yksityisautoilu sallitaan myös kadun itäpäässä. Parkkipaikat takaisin Hämeenkadulle.” Jos et usko, lue itse.

Että tällainen masinoitu farssi. Nyt tarvittaisiin kahta asiaa. Ensinnä sitä, että kaupunginhallitus ottaa lautakunta-asian uudelleen käsittelyyn ja päättää kokeilun toteuttamisesta. Toiseksi sitä, että kaupunkilaiset itse aktivoituvat ja esimerkiksi järjestävät sissielävöittämistapahtuman, pop up -kauppatoimintaa, esityksiä, kulttuuria, kahviloita ynnä muuta oleskelua ja elämää.

PÄIVITYS 16.09: Karttaan merkitty Vohvelikahvila oli väärä vohvelikahvila. Allekirjoittajana on nimenomaan Kuparitalon Vohvelikahvila. Siispä siirsin kartan pisteen Ojakadulta Tuomiokirkonkadulle ja lisäsin sinne yhden puuttuneen pisteen.

5 Responses »

  1. Liekö Verkatehtaankadun lisääntyneet liikennemäärät tehneet alueesta sen verta epämiellyttävän, että asiakasmäärät olisivat vähentyneet? Tämähän olisi helpointa korjata vaatimalla autoja takaisin Hämeenkadulle, eli pyrkimällä vaihtamaan ohiajavat autot takaisin maksaviin asiakkaisiin, jotka ovat nyt Hämeenkadulla.

    Muuten minulta ainakin alkaa loppua rationaaliset selitykset tälle tempaukselle.

    • Se on toki mahdollista. Toisaalta se on myös itsessään argumentti kävelykeskustan laajentamisen puolesta, jos kerran autojen lisääntyminen näkyy heti liikevaihdon laskuna.

  2. Siinä väliaikaisessa kokeikussa ei oo mitään järkeä, kun kuitenkin vuoden-puolentoista kuluttua aletaan asentamaan ratikkakiskoja. Se on helpompi kaivaa, kun suljetaan ajoradan toinen puoli ja jätetään toinen puoli kaksisuuntaiselle liikenteelle. Niitä ratikkaraiteita voisi itseasiassa alkaa asentamaan jo tulevana kesänä. Kyllä niiden paikat jo senverran selvillä on.

    • Totta kai olisi hienoa, jos raiteita jo rakennettaisiin. Se valitettavasti vaatii vielä valtuuston toteuttamispäätöksen, joka on odotettavissa ensi vuoden kesäkuussa. Mutta jos nyt mietitään, että tämä kokeilu olisi maksanut 70 tuhatta euroa, niin se on aika pikkuraha siihen verrattuna, kuinka paljon lisääntynyt viihtyvyys tuo ihmisiä ja sitä kautta maksavia asiakkaita Hämeenkadun yrityksiin. Ja eritoten: tämä kokeilu ei olisi millään tavalla pois Kyttälän sivukaduilta, koska kokeilussa ei muutettaisi liikennejärjestelyjä eli liikenne sivukaduilla pysyisi nykyisenlaisena (tai no, toki siellä sivukaduillakin jalankulku lisääntyisi, sillä jotain kauttahan ne ihmiset Hämeenkadulle tulevat).

  3. Pingback: » Hämppi on nyt viihtyisämpi Taru Luojola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *