Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.

Tiedätte varmaan sellaisen periaatteen, että joululahjoja ei avata ennen aattoa. Monet ymmärtääkseni harrastavat sellaista. Minulla on runkkutorttujen suhteen vähän sama juttu: vaikka niitä on kaupoissa ja kahviloissa esillä ties miten aikaisin, ensimmäinen Runebergin torttu syödään vasta viides helmikuuta. Sen jälkeen niitä saa syödä enemmänkin, mutta aiemmin ei yhtään. Ei. Eip.

Miksikö olen asian suhteen niin tarkka? Olen kyllä itsekin miettinyt asiaa. Epäilen oivaltaneeni siitä ainakin suurimman osan. Olen hyvin juureton ihminen — olen asunut kuudessa kunnassa ja viidessätoista eri osoitteessa, peruskoulun kävin yhteensä kuudessa eri koulussa, varsinaista lapsuudenkotia paikkana minulla ei näin aikuisiällä ole koskaan ollut, en pidä oikeastaan mitään yhteyttä sukulaisiin ja edelleen muuttaminen uuteen osoitteeseen tai vaikka ihan uuteen kaupunkiin käy minulta varsin kevyin perustein. Mutta pelkillä ilmajuurilla ei voi elää, johonkin on juurten tartuttava edes vähän.

Minulle tämä vähäisten juurten paikka on Porvoo. Siellä asuin, kun kasvoin lapsesta aikuiseksi. Siellä elin tärkeitä käännekohtia. Sitä paikkaa muistelen, kun muistelen mennyttä. Niinpä mieleni on mystifioinut monia porvoolaisasioita. Ja mikäs sen parempi porvoolaisuuden symboli kuin runkku. Nimenomaan runkku, koska minun Porvoossani kaikki Runebergiin viittaava on runkkua. Porvoolaisuuden lisäksi runkkuun liittyy kirjallisuuden ja suomenruotsalaisuuden viboja, ja kummatkin niistä miellyttävät minua.

Niinpä käväisin tänään ostamassa tätä sesonkikäntyistä kiihottavinta. Vetäisin päähäni Dennis Basson karvalakin ja niskaani Elisabeth Shannonin tekoturkiksen. MARCin maurisaappaat ja Monsoonin vakosamettihame sopivat kokonaisuuteen varsin mainiosti. Lähikaupan runkkuvalikoimasta tartuin kokemuksen mukaan maukkaimpaan (no en ole kaikkia merkkejä maistanut, mutta kokemistani maukkaimpaan) eli Linkosuon kostutettuihin torttuihin. Niitä sitten nautiskelimme ystävien kera lattenkaltaisen juoman ryydittämänä.

Runeberg-palkinnon muuten voitti tänä vuonna Tapio Koivukarin romaani Unissasaarnaaja. Olenkin tätä jo jokusen kerran kirjakaupassa hipelöinyt, kun tematiikka vetoaisi, mutta en ole aiemmin tohtinut täyttä hintaa maksaa tällaisesta melko sattumanvaraisesta kirjasta. Ei se ehkä ihan huono ole, kun runkkupalkinnon voitti. Niinpä poikkesinkin sitten vielä tuhlaamaan Akateemisen lahjakorttia, ja nyt minulla on palkittu kirja heti tuoreeltaan. Pääseekin lukujonoon eilen aloittamani törkypornon perään.