Valittujen Palojen Kirjavaliot. Neljä lyhennettyä menestysteosta

Valittujen Palojen Kirjavaliot. Neljä lyhennettyä menestysteosta

⭐⭐ Perkeet-haastetta varten luin yhden kokonaisen niteen Kirjavalioita, sillä eihän nyt ihmisellä mitään muuta syytä voi olla tarttua tällaiseen abominaatioon. Täytyy olla melkoinen kirjallisuuden vihaaja sen, joka työkseen osallistuu ”menestysteosten” silpomiseen. Niinpä lähtökohtaisesti odotin, että saan lukea ihan totaalista paskaa. Mutta oikeastaan tämän luki ihan siinä missä minkä tahansa muunkin keskinkertaisen viihdekirjan. Ja oli tämä paljon viihdyttävämpää kuin esimerkiksi pahasti kesken olevat Avalonin usvat, jonka jokainen lause meinaa saada minut niin armottomasti nukahtamaan, että piti ihan ottaa siitä taukoa lukemalla välillä Kirjavalioita.

Melkoinen sillisalaatti tällainen kokoelma kyllä on. Ensimmäinen teos, Erehdysten yö, on kaivosteollisuuden ympärillä pyörivä trilleri ja murhamysteeri (en kyllä ihan saanut kiinni, mikä kirjan öistä oli se, jona mainitut erehdykset tehtiin). Toisena oleva Ilveskissa taas on ihan vihoviimeisen hirvittävä pahanmielen tarina, sillä siinä rääkätään jatkuvasti eläimiä, ja kehystarinana on seurata villinä syntyneen ilveksen ja kotikissan risteymän elämää. Kolmas Kauniita unia, rouva Hunter on aika tavanomainen jenkkiesikaupunkiin sijoittuva stalkkerisarjamurhaajatarina. Neljännen, Rouva Pollifax parantolassa, nimi on todella harhaanjohtava, sillä siinä ei kerrottu rouvan terveyshuolista, vaan kyseessä oli kansainvälinen humoristinen ja lievästi jännittävä agenttitarina James Bond -hengessä.

Kaikkia tarinoita kuitenkin yhdistää se, että niistä on lyhennettäessä otettu pois kaikenlainen henkilönkehittely ja kaikki suvantokohdat, ja jäljelle on jäänyt vain toimintaa toiminnan perään, koko ajan mennään eteenpäin. Lukukokemus lienee näin jossain määrin ohuempi ja yhdentekevämpi kuin jos teokset lukisi alkuperäisessä mitassaan. Ja tietenkin köykäisten viihdetarinoiden kieli on välillä vähän huolimatonta ja tahattoman koomista.

Noh, Kirjavaliot on nyt kokeiltu, enkä usko toista kertaa tällaista settiä lukevani. Anekdoottina mainittakoon, että vaikka Kirjavalioita on julkaistu suomeksikin kymmeniä, ehkä peräti satoja niteitä, juuri tämä nimenomainen osa tulee vastaan todella usein ja löytyi myös minun lapsuudenkotini hyllystä 80-luvulla. Oletan, että Valitut Palat on tätä osaa jaellut aika avokätisesti aikoinaan. Tämänkertainen lukukappale löytyi Sampolan kirjaston vaihtohyllystä, ja sinne se myös palaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.