Kun kustantaja lisää oman puljunsa kirjoja luki

Kun kustantaja lisää oman puljunsa kirjoja luki

Toukokuussa blogasin lyhyitä arvioitani joukosta Osuuskumman kirjoja. Sittemmin olen ehtinyt lukea niitä taas paljon lisää: kaikki tähän mennessä ilmestyneet suomenkieliset Osuuskumman kirjat olen nyt lukenut. (Olen myös lukenut kaksi myöhemmin tänä syksynä ilmestyvää kirjaa, mutta niistä en tietenkään blogaa tässä.) Selvyyden vuoksi mainittakoon, että olen itse yksi Osuuskumman jäsenistä, mutta en ole henkilökohtaisesti ollut mukana näiden kirjojen tekemisessä.

Naamiot

⭐⭐⭐ Ihan viihdyttävä kokoelma. Ylivertaiseksi helmeksi nousee Artemis Kelosaaren Rutto. Vahvimmat inhon väristykset antaa Heikki Nevalan Grendel.

Praedor: kirotun maan kulkijat

⭐⭐⭐ Jaconia oli minulle ennestään tuntematon maailma, joten en ennen kirjan lukemista oikein tiennyt, mitä olisi odotettavissa. Yllätyinkin ihan iloisesti. Antologian novellit ovat hyvin vahvasti miekkaa ja magiaa, mutta kaikissa tarinoissa on mukana humoristinen ja veijarimainen pohjavire. Ja tarinoiden maailma on siinä mielessä avoin ja monipuolinen, että yksikään antologian novelleista ei tunnu olevan ristiriidassa muiden kanssa, vaikka kirjoittajia on toistakymmentä.

Mutta lievää toisteisuuden tuntua kokoelman edetessä silti ehtii tulla. Peruskuvio on aina sama: joukko praedoreja lähtee ryöstämään aarteita Borvariasta, ja heille käy kalpaten joko matkan aikana tai sen jälkeen. Jos lukijana olisi osannut asennoitua siihen, että tämä on se teema jota varioidaan, olisi toisteisuuden voinut ehkä helpommin sivuttaa.

Shimo Suntila: Tähtiviima

⭐⭐⭐⭐ Näppärän viihdyttäviä novelleja. Vaikka aiheena on avaruus, ei ole kyse mistään varsinaisesta kovasta scifistä, vaan tarinat kertovat enemmän ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista.

Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita

⭐⭐⭐ Katajalan novellit ovat varmaa tasaista laatua: rauhallisesti etenevää toteavaa kerrontaa ja yleismaailmallisesti toistuvien kysymysten käsittelyä aina uudenlaisissa ympäristöissä. Kokoelman novellit on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäisessä käsitellään nykymaailmamme vaihtoehtohistorioita, joissa Neuvostoliitto säilyi mutta Yhdysvallat hajosi tai joissa Balkanin etniset kiistat ovatkin toteutuneet Suomessa. Tämän osion novellit kiehtoivat minua eniten. Toisen osion novelleissa ihmiset maapallolla kohtaavat muita elämänmuotoja tai ulottuvuuksia. Kolmannessa osiossa liikutaan sitten jo kaukana ulkoavaruudessa ja asutetaan tai tuhotaan muita planeettoja.

Kari Välimäki: Todensanat. Lyhytproosaa

⭐⭐⭐ Oivaltavia ja paikoin surrealistisia tarinoita maailmasta, jonka säännöt ovat lukijalle aina tuntemattomia. Omalla kohdallani tämä arvaamattomuus ja tuntemattomuus myös jonkin verran rajoitti lukunautintoa, samoin kuin kokoelman runsas seksuaalisuus.

Steampunk International

⭐⭐⭐ Kokoelmassa on maistiaisia brittiläisestä ja portugalilaisesta steampunk-novellistiikasta (kolme kummastakin maasta) sekä kolme uusintajulkaisua Osuuskumman aiemmin julkaisemista suomalaisista noveleista. Vaikka maat vaihtuvat, steampunkin keskeiset teemat pysyvät samana: suuruudenhulluja keksijöitä ja salaisuuksia ryöstäviä seikkailijoita.

Mixu Lauronen: Kontiainen

⭐⭐⭐⭐ Oikein toimiva sekoitus muinaissuomalaista elämää ja uskoa, fantasiaa ja dekkaria. Tietäjä Kontiainen kiertää maata ja ratkoo kohdalle osuvia pulmia — ja paljon niitä hänen kohdalleen osuukin! Tapaukset ratkeavat yleensä suhteellisen helposti, eikä kerronnassa koskaan upota liian syvälle kikkailun kiemuroihin. Henkimaailmassa sen sijaan vieraillaan useaan kertaan. Kontiaisen kumppanina liihottaa sympaattinen Varis. Kokoelman lopetuksesta tulee oikeutetusti kylmät väreet.

Käärmeenliekit — suomalaisia lohikäärmetarinoita

⭐⭐ Tämä ei ollut nyt oikein yhtään minun kirjani. Tai siis, näköjään lohikäärmeet eivät ole oikein yhtään minun juttuni.

Marraskesi — tarinoita iholta ja ihon alta

⭐⭐⭐ Argh! Novellit ovat sinänsä ihan hyviä, mutta varsinkin antologian alkupäätä lukiessa kutisi koko ajan niin tuhottomasti, että suorastaan inhotti. Herkkähipiäiset olkoot tältä osin tarkkana.

Kristallimeri: tarinoita merirosvoista

⭐⭐⭐ Janos Honkosen intensiivinen Piru erehtyi vuodella ja Maija Haaviston absurdi Meri vaatii ovat kokoelman valopilkkuja. Muiltakin osin ihan menevää viihdelukemistoa.

Murtumia maisemassa — urbaanin löytöretkeilyn antologia

⭐⭐⭐⭐ Ihan jees kokoelma ihmisen hylkäämissä paikoissa seikkailua. Juonikuvioissa on jonkin verran toistoa — seikkailija joutuu johonkin aikasilmukkaan, seikkailijan löytämä paikka ei olekaan hylätty vaikka siltä näyttää — mutta maisemat ja kehyskertomukset ovat sen verran erilaisia, ettei toisto muutu liian läpilyöväksi. Parhaimmillaan — tai pahimmillaan — lukiessa tuntuu siltä, kuin itsekin keikkuisi kuilun reunalla tai olisi vaarassa jäädä lopuksi ikää jumiin jonnekin.

Rocknomicon

⭐⭐⭐⭐ Tämä antologia rokkasi! Kun yhdistetään rockelämän kliseet ja spefi, saadaan tietenkin tragikoomista kauhua. Eikä haittaa vaikka kliseitä sopassa onkin, kun ne on kirjoitettu hyvin. Monissa novelleista perusjuonena on paholaisen tai vastaavan kanssa tehty sopimus, taakse jätetyn rankan elämän paluu piinaamaan tai jonkinlainen yhdistelmä näistä. Mutta ei liian monessa, sillä antologiaan mahtuu riittävästi vaihteluakin.

Ovelan huumorin ja kauhun yhdistelyssä parhaiten onnistuu Jussi Katajalan Rock’n’roll ei kuole koskaan. Maija Haaviston Perjantai-illan huumaa vie samankaltaisiin toiveikkaan nuoruuden tunnelmiin kuin Elias Koskimiehen Ihmepoika. Janos Honkosen Maailmanlopun meininkiä taas kertoo kaikkien aikojen päätöskeikasta sellaisella intensiteetillä, että iho nousee kananlihalle.

Carita Forsgren: Ambrosia

⭐⭐⭐ Kevyt kertomus siitä, kuinka jumalat ovat syntyneet ja eläneet ja millaisia juonia heillä on ihmisten ja toistensa varalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.