Kesä yllätti nördääjän

Kesä yllätti nördääjän

2016-05-04 18.57.37Niin siinä vaan pääsi käymään, että kun koko kevään painaa duunia, vääntää harrastuksena tilastokäppyröitä ja joutoajan sitten pelaa pleikalla, niin ulkona edetään hyisestä alkukeväästä leppeään alkukesään, eikä muutosta oikein ehdi edes huomata. Kun aiemmin päivällä vein roskia, vilkaisin ennen ulos lähtemistä ikkunasta ja totesin, että siellähän voi tulla kuuma. Heitin kuitenkin niskaan kevyen takin, jotta sain avaimen kätevästi taskuun, ja totisesti: siellä tuli kuuma.

Vastikään, reilusti alkuillan puolella, lähdin pitkästä aikaa vähän šoppailemaan. Ostosmatkan tarkoituksena oli löytää uusi uimapuku. Ei sillä, että olisin uimisen suuri ystävä, mutta kun lääkärikin vastikään sanoi, että selälle olisi hyvä, jos liikkuisin, ja uiminen nyt saattaisi olla vähiten vastenmielisestä päästä. Sitä paitsi nykyään on jo täysin mahdollista, että minua ei edes heitetä uimahallista ulos. Kunhan minulla siis vain olisi uusi uimapuku.

2016-05-04 19.04.44Ja kun tosiaan oli niin kesäisen näköinen ilma, niin repäisinkin ihan huolella ja lähdin ulos sääret paljaana! Jalkoihin sujahtivat pari vuotta sitten hankitut Laura Vitan sandaalit. Ai että, kesän ensimmäinen sandaaliulkoilu ei tehnyt lainkaan hullumpaa. Noin muuten vaateparsi olikin sitten vähän randominpuoleinen. Monsoonin vakosamettihame ei ehkä ole kaikkein kesäisin, mutta annettakoon se näin alkukesästä vielä anteeksi. Harmaa liituraitapaita taas ei sovi hameen kanssa oikein yhtään, ja reikäkin siinä on, mutta menköön (paidan merkkiä en muuten osaa sanoa, kirppislöydön merkkilapussa on mystisesti pelkkä pieni h). Ja vanha Kangolin sulkahattu näyttää yhtä hölmöltä kuin aina ennenkin. Mutta tiedättekö, tuntui sangen kesäiseltä. Yhtään tämän korkeampia lämpötiloja ei itsas edes tarvittaisi.

Uimapuvunkin löysin Sokokselta. Actuellen mustapohjainen kukkakuvioinen yksiosainen uimapuku oli paitsi hintaansa myös muuhun valikoimaan nähden vallan kelpo valinta. Näin alkukesän kunniaksi pannaan tähän nyt vielä näkyviin rohkea uimapukukuva. Heh, onneksi Sokoksen pukukopissa on sen verran surkea valaistus, etteivät säärikarvani näy. Saati reisikarvat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.