Brené Brown: Epätäydellisyyden lahjat. Unohda ulkoiset paineet ja ole oma itsesi

Brené Brown: Epätäydellisyyden lahjat. Unohda ulkoiset paineet ja ole oma itsesi

⭐⭐⭐⭐ Self help -kirjat eivät varsinaisesti ole minun juttuni, ja tämänkin otin lukulistalleni oikeastaan siksi, kun joskus viime vuonna tämä nousi yhdessä keskustelussa esille ja tuntui kovasti relevantilta ja kiinnostavalta. Lukeminen tosin lykkääntyi tähän asti enkä enää muista, mitä kyseinen keskustelu koski. Varmaan häpeää ja epätäydellisyyden väistämättömyyden myöntämistä tai jotain muuta sellaista, mitä tässä kirjassakin käsitellään.

Mutta niin, lukemisen jälkeen voin todeta, että self help -kirjat eivät välttämättä edelleenkään ole minun juttuni — vaikka kirjailija itse on sitä mieltä, että tämä kirja ei ole varsinaista self helppiä. Mutta siis tarkoitan sitä, että tämän tyyliset kirjat on usein kirjoitettu sellaiselle kohdeyleisölle, johon minä en kuulu. Esimerkiksi tässä ovat selvästikin yleisönä keskiluokkaiset ja keski-ikäiset (ja todennäköisesti valkoiset) yhdysvaltalaiset. Se vähän vieraannuttaa lukiessa. Vieraannuttavaksi koin myös sen, että säännönmukaisesti kirjassa ei puhuttu vain ihmisistä yleensä vaan nimenomaan ”miehistä ja naisista” — vaikka itse asiassa luulen, että kirjailija itse on tarkoittanut sen kuvaamaan inklusiivisuutta, joskin ainakin suomennettuna menee tältä osin metsään. Lisäksi minua kiinnostavat usein enemmän yhteiskunnalliset ilmiöt ja niihin vaikuttavat muutosvoimat, ei niinkään omaan napaan tuijottelu.

No juu, sitten kirjan sisällöstä. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa. Brown kirjoittaa täyttä asiaa tärkeästä aiheesta. Siitä, kuinka voi löytää rohkeuden, myötätunnon ja yhteyden, kun antaa itselleen oikeuden olla tarpeeksi ja tyytyväinen itseensä, kun lakkaa teeskentelemästä ja pyrkimästä miellyttämään muita oman itsen kustannuksella, kun löytää elämäänsä ilon, luovuuden ja kaiken sellaisen hyvän ja vaalii niitä. Siihen ei oikeastaan tarvita mitään erikoisia vippaskonsteja, mutta vaikutukset voivat olla tosi isoja. Mutta tosiaan, pääpiirteissään tällä tavallahan minä olen elänyt jo useita vuosia. Kirja ei siis tarjonnut minulle kovinkaan paljoa uutta, mutta jäsensi toki asiaan liittyviä ajatuksia.

On minullakin toki vielä kehittämisen varaa omissa epätäydellisyyden taidoissani. Etenkin joukkoon sopeutumisenkorvaaminen joukkoon kuulumisella on minulla edelleen se ainainen kipukohta. Joukkoon sopeutumisella Brown tarkoittaa siis sitä, että omaa käytöstä muutetaan vastaamaan muiden odotuksia niin, että on näennäisesti jokin paikka maailmassa, vaikka sisimmässä tuntuu pahalta ja siltä, ettei kuulu joukkoon. Sen varsinaisen joukkoon kuulumisen sen sijaan voi tavoittaa vain, jos (kirjan nimen tavoin) unohtaa ulkoiset paineet ja on oma itsensä. Tässä tosiaan on kompastuskivenä se, mitä Brown ei kuitenkaan huomaa mainita: Joukko, johon voi sopeutua, ei välttämättä ole lainkaan sama kuin joukko, johon voi kuulua. Jos lakkaa sopeutumasta ja pyrkii kuulumaan joukkoon, voi joutua vaihtamaan joukkoa. Ja uuden joukon löytäminen on ehkä yksi maailman vaikeimmista tehtävistä.

Enivei, kyllä tästä aiheesta kannattaa itse kunkin lukea. Minä olisin hyötynyt aivan valtavasti tällaisesta kirjasta joskus 20 vuotta sitten, ennen kuin minusta kasvoi sellainen muiden miellyttäjä ja ajauduin sellaiseen valheelliseen elämään, josta piti riuhtaista itsensä niin lujasti irti. Kaikki nämä asiat piti opetella itse. Mutta siksikin uskallan sanoa, että kirjan teksti tuntuu minun mielestäni niin pätevältä, koska oma elämänkokemukseni on johtanut pitkälti samoihin johtopäätöksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.