Klassikkotrilogioiden lukemisessa on aina vaarana se, että ne eivät ole minun mielestäni niin hyviä kuin yleinen mielipide antaa ymmärtää — sillä yleinen hyvyyden mielipide syntyy useimmiten nuorena lukeneiden keskuudessa, ja nuorena kirjat iskevät eri tavalla kuin aikuisena. Niinpä pitkään panttasin tätäkin hyllyssä ollutta klassikkoa, kunnes kissa kerran valitsi minulle ykkösosan.

Trilogiassa on yleisesti hyvä ja jossain määrin eteerinen tunnelma, joka vie muihin maailmoihin. Mutta tapahtumien osalta trilogia on hyvin epätasainen ja monin paikoin suorastaan tylsä. Erityisesti minua ärsyttää tosinimi-järjestelmä, sillä siitä tulee ikävän creepyt deadnaming– ja sukupuoliessentialistivibat. Mutta toisaalta trilogia on lähes 50 vuotta vanha, ehkä tämmöinen lipsahdus voidaan laskea sarjan vanhuuden piikkiin.

(Huomasin muuten nyt tätä kirjoittaessani, että sarjassa on myös osat 4–6, jotka kuitenkin ovat paljon uudempia. Niitä en ole suunnitellut lukevani.)

Maameren velho

⭐⭐⭐ Tämä on taas näitä kirjoja, jotka olisi ehkä pitänyt lukea viimeistään neljännesvuosisata sitten, jotta osaisi arvostaa. Kaunista kieltä ja helppolukuisesti etenevä tarina, mutta noin muuten ei kovin kummoinen. Yksiulotteisia henkilöitä, ohkainen juoni ja kaikki jotenkin pintapuolisesti kerrottua. Sitä paitsi tosinimiin perustuva staattinen essentialismi ontuu filosofisesti sen verran paljon, ettei kirjan taikamaailmakaan tunnu kovin kiehtovalta.

Mutta kyllä nuorimmaiseni varmaan tämmöistä tykkäisi lukea. Minä olen auttamattoman yli-ikäinen.

Atuanin holvihaudat

⭐⭐⭐⭐ Jopas. Ykkösosa tuntui vähän kökköpökäleeltä ja naamaan hierottu tosinimi-ideologia herätti inhoreaktion. Mutta kakkososassa päästiin ihan oikean jännitteen pariin, ja ympäristö oli muutenkin kiinnostavammin rakennettu.

Höpsö detalji muuten: suomalaisen laitoksen kansikuvassa on vaaleaihoinen mies, vaikka tekstissä ihan selvästi puhutaan tummahipiäisestä. Sitäkö se 70-luvun markkinointi vaati?

Kaukaisin ranta

⭐⭐ Olipas tämä hyvin epätasainen sarja. Tässä osassa oli selvästi olennainen seikkailujuoni, jonka tarkoitus oli nivoa trilogian iso kaari päätökseen. Mutta en oikein löytänyt tästä minkäänlaista jännitettä. Päähenkilöt veneilevät paikasta toiseen, kaikkialla on nuivaa, ja ykskaks pääpahis onkin listitty — mitä tapahtui? Atuanin holvihautojen jälkeen ajattelin, että ei tämä nyt niin huono sarja olekaan, mutta ääh, lässähti aika pahasti. Ja ne tosinimihöpinät tympivät edelleen.