Per Unaa nyt Tampereeltakin, juhuu!

Per Unaa nyt Tampereeltakin, juhuu!

2015-04-28 18.14.13Sokoksen kakkoskerrokseen avattiin tänään Marks & Spencerin osasto. Minua eniten tässä kutkutti mahdollisuus siihen, että samalla sinne tulisi myyntiin vakosamettitoimittajani Per Unan vaatteita. Ja kyllähän sinne tuli! Per Una on saanut M&S-kerroksesta ihan oman osastonsa. Nyt siellä on toki esillä kesämallisto, jossa ei ole yhtään vakosamettihametta, mutta suuntaan syksyä kohti luottavaisin mielin.

Kuvasta muuten huomannette myös, että kävin kampaajalla ja lyhennytin tukkaani ihan reilusti. Johan se edellinen kampaus kolmisen vuotta ehti olla, ja ajattelin nyt vaihteeksi kokeilla jotain muutakin kuin pastoritukkaa. Noh, tätä sitten eräs kaveri ehti jo kuvailla opettajan kampaukseksi. Mutta noin muuten tämä rohkea veto on toistaiseksi vaikuttanut ihan jeessiltä. Katuminen olisi joka tapauksessa tässä vaiheessa turhaa, joten onneksi ei kaduta. Nyt kun vielä jaksaisin värjätä sen taas uudemman kerran (värjään itse hennalla, joten en värjäytä kampaamossa), ettei tarvitse ottaa kaikkia valokuvia hattu päässä.

2015-04-28 18.16.43Näin lyhyt tukka minulla onkin ollut viimeksi 90-luvulla, ja jotain samaa tässä kampauksessa siihen fledaan kyllä on. Tosin silloin niskahiukset olivat pidemmät kuin sivuhiukset, nyt taas niska kaartuu hieman sivuja lyhyemmäksi. Ja kaulani näyttää yhtäkkiä todella pitkältä ja kapealta, varsinaiselta kynäniskalta. Parinkymmenen vuoden ahkera nördäys näkyy ruumiinrakenteessa. Vieläköhän saisi ryhtiä korjattua… Tässä toisessa kuvassa Marks & Spenceriltä pitkäkaulaisuus erottuu hieman paremmin, vaikka olenkin ovelasti peittänyt sitä huivilla. Jalassa jälleen Nayan tutut ja turvalliset tätikengät.

Sunnuntai-iltana julkaisemani liikekumppanihaku lähti muuten somessa kiertämään odotettua laajemmalle, ja ilmoitusta on käynyt katsomassa jo parisataa ihmistä. Vielä ei mitenkään definitiivisesti ole tärpännyt, eli jos kiinnostaa, niin ota ihmeessä yhteyttä.

Baidövei, oletteko huomanneet, kuinka Sofi Oksasen tulevan kirjan mainonnassa luotetaan Irregular Choicen kenkiin? Epäilemättä kirjakin on hyvä.

2 Responses »

  1. Pingback: » Kumisaapaskeli Taru Luojola

  2. Pingback: Äntligen har jag fleda! – Taru Luojola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.