Punarisotto

Punarisotto

2016-02-06 17.05.36Tulinpas tehneeksi niin hyvää ruokaa, että ajattelin ihan jakaa reseptin kaikelle kansalle. Tämä ei totisesti ole mitään kiireesti valmistettavaa arkiruokaa, vaan huolella hauduteltavaa herkkua. Toki tätä voi tehdä sen verran isosti, että riittää myöhemmäksikin — ei tämä seuraavan päivän mikrotusta säikähdä. Reseptistä riittää noin kuuteen reilunkokoiseen annokseen.

0,5 dl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 kg punajuuria
100 g siitakesieniä
250 g risottoriisiä
3,75 dl punaviiniä
2 l kasvislientä
1 tl kuivattua timjamia
1/2 tl kuivattua rakuunaa
suolaa
mustapippuria
aurajuustoa

Kuori ja pilko punajuuret ohuehkoiksi suikaleiksi. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljyä suuressa kattilassa ja kuullota sipuleita. Kaada punajuuret kattilaan ja kuullota. Pilko siitakesienet, kaada kattilaan ja kypsennä pieni tovi. Kaada riisit kattilaan, sekoittele, kunnes riisit ovat imeneet itseensä öljyä ja punajuurta. Kaada kattilaan punaviini ja keitä suurella lämmöllä, kunnes viini on imeytynyt riisiin.

Kiehauta kasvisliemi (käyttämäsi liemen edellyttämällä tavalla — itse kiehautin veden vedenkeittimellä ja liotin siihen liemikuutioita soppalautasella). Lisää kuumaa kasvislientä kattilaan puoli litraa kerrallaan. Keitä miedohkolla lämmöllä ilman kantta ja odota, että liemi on imeytynyt riisiin, ennen kuin lisäät lientä.

Kun olet lisännyt kattilaan loput kasvisliemet, sekoita joukkoon timjami, rakuuna, suola ja mustapippuri. Hauduttele, kunnes ruoka on kypsynyt yhteensä puolestatoista kahteen tuntia ja sen rakenne on pehmeän puuromaista.

Annostele lautaselle ja lisää annoksen päälle haluamasi määrä aurajuustoa.

Då runkar vi!

Då runkar vi!

Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.

2016-02-05 14.18.03Tiedätte varmaan sellaisen periaatteen, että joululahjoja ei avata ennen aattoa. Monet ymmärtääkseni harrastavat sellaista. Minulla on runkkutorttujen suhteen vähän sama juttu: vaikka niitä on kaupoissa ja kahviloissa esillä ties miten aikaisin, ensimmäinen Runebergin torttu syödään vasta viides helmikuuta. Sen jälkeen niitä saa syödä enemmänkin, mutta aiemmin ei yhtään. Ei. Eip.

Miksikö olen asian suhteen niin tarkka? Olen kyllä itsekin miettinyt asiaa. Epäilen oivaltaneeni siitä ainakin suurimman osan. Olen hyvin juureton ihminen — olen asunut kuudessa kunnassa ja viidessätoista eri osoitteessa, peruskoulun kävin yhteensä kuudessa eri koulussa, varsinaista lapsuudenkotia paikkana minulla ei näin aikuisiällä ole koskaan ollut, en pidä oikeastaan mitään yhteyttä sukulaisiin ja edelleen muuttaminen uuteen osoitteeseen tai vaikka ihan uuteen kaupunkiin käy minulta varsin kevyin perustein. Mutta pelkillä ilmajuurilla ei voi elää, johonkin on juurten tartuttava edes vähän.

Minulle tämä vähäisten juurten paikka on Porvoo. Siellä asuin, kun kasvoin lapsesta aikuiseksi. Siellä elin tärkeitä käännekohtia. Sitä paikkaa muistelen, kun muistelen mennyttä. Niinpä mieleni on mystifioinut monia porvoolaisasioita. Ja mikäs sen parempi porvoolaisuuden symboli kuin runkku. Nimenomaan runkku, koska minun Porvoossani kaikki Runebergiin viittaava on runkkua. Porvoolaisuuden lisäksi runkkuun liittyy kirjallisuuden ja suomenruotsalaisuuden viboja, ja kummatkin niistä miellyttävät minua.

2016-02-05 13.28.37Niinpä käväisin tänään ostamassa tätä sesonkikäntyistä kiihottavinta. Vetäisin päähäni Dennis Basson karvalakin ja niskaani Elisabeth Shannonin tekoturkiksen. MARCin maurisaappaat ja Monsoonin vakosamettihame sopivat kokonaisuuteen varsin mainiosti. Lähikaupan runkkuvalikoimasta tartuin kokemuksen mukaan maukkaimpaan (no en ole kaikkia merkkejä maistanut, mutta kokemistani maukkaimpaan) eli Linkosuon kostutettuihin torttuihin. Niitä sitten nautiskelimme ystävien kera lattenkaltaisen juoman ryydittämänä.

2016-02-05 19.45.05Runeberg-palkinnon muuten voitti tänä vuonna Tapio Koivukarin romaani Unissasaarnaaja. Olenkin tätä jo jokusen kerran kirjakaupassa hipelöinyt, kun tematiikka vetoaisi, mutta en ole aiemmin tohtinut täyttä hintaa maksaa tällaisesta melko sattumanvaraisesta kirjasta. Ei se ehkä ihan huono ole, kun runkkupalkinnon voitti. Niinpä poikkesinkin sitten vielä tuhlaamaan Akateemisen lahjakorttia, ja nyt minulla on palkittu kirja heti tuoreeltaan. Pääseekin lukujonoon eilen aloittamani törkypornon perään.

Hei hei, tammikuu!

Hei hei, tammikuu!

Huh, säännönmukaisesti vuoden ankein aika eli tammikuu on saatu onnistuneesti pois alta. Se on yleensä niin ankea, ettei siitä riitä edes mitään blogattavaa. Ei tänäkään vuonna, kuten huomaatte. No jos nyt vähän tarkemmin kerron, miten tammikuu tuli vietettyä: Olin vuoden kolme ensimmäistä viikkoa sairauslomalla. Makasin sohvalla ja luin kirjoja. Voi luoja että minä luinkin kirjoja! Tammikuun lukutilastoon kertyi 11 kirjaa ja lähes neljätuhatta sivua. Kun sairausloma päättyi, tein töitä. Ja sitten odotin, että tammikuu loppuisi, sillä mitään kaipaamisen arvoista ei tammikuussa yleensä ole. Ei edes niinä vuosina, kun on yrittänyt katkaista tammikuun ankeutta käymällä vaikkapa jossain mukavassa kaupungissa ulkomailla (kuten viime vuonna Barcelonassa tai toissa vuonna Lontoossa). Sama ankeuden tuntu jatkuu sielläkin.

2016-02-04 15.29.29Mutta nyt on jo helmikuu ja maailma alkaa taas näyttää paljon paremmalta. Huomenna on pitkään odotettu runkkupäivä, mutta palataan siihen huomenna. Tänään minulla on kuitenkin esiteltävänä jotain päivän asun kaltaista kuvamateriaalia. Noh, eihän tämä nyt kovin kummoinen asukuva ole. Helsingissä nimittäin piti tänään käydä, ja tiedättekö mitä? Siellä paistoi aurinko. Ihan keväältä tuntui, vaikka se näillä Tampereen leveysasteilla aika oudolta ajatukselta tuntuu. Enkä tietenkään muistanut ottaa asukuvaa aiemmin kuin kotimatkalla junassa, mutta kyllä tuohonkin vielä hieman aurinkoa mukaan saatiin mahtumaan. Kengät olenkin jo esitellyt aiemmin, ovat Artin kaunoiset saappaat, mutta tuo Uttam Londonin hipinkirjavahko vakosamettihame on uutukainen. Voi, ollapa kaikkien vaatteiden ostaminen yhtä helppoa ja mukavaa kuin vakosamettihameiden tilaaminen eBaysta. Vaan kun ei ole, niin vaatevarastoni on kovin epätasapainoinen: hirmuisesti ihania vakosamettihameita, ja niiden lisäksi sitten jokunen nuhjaantunut ja ankea paita.

Huomaatte varmaan, että kuvassa olen lukemassa kirjaa. Kyseessä on tällä kertaa Edmund de Waalin The Hare with Amber Eyes, proosallinen sukuhistoriikki, joka keskittyy pienen taide-esinekokoelman matkaan ympäri maailmaa. Kirja päätyi kokoelmiimme sikäli vähän vahingossa, että ajattelimme sen olevan kaunokirjallisuutta, mutta se paljastuikin sitten muistelmainkaltaiseksi teokseksi. Mutta kun se kerran oli jo hankittu, niin luinpa kuitenkin. Ihan jees lukukokemus.

Sain kirjan luettua loppuun junassa, ja kotiin päästyäni otinkin sitten seuraavaksi luettavaksi jotain ihan muuta eli Mikael X. Messin Kootut teokset (kaikki mällit samoissa kansissa). Niin ja huomenna on tosiaan runkkupäivä. Mutta siitä lisää huomenna!

Vankat vaaputtimet

Vankat vaaputtimet

2015-12-30 14.17.35Hahaa! Kirjoitan kuin kirjoitankin vielä kerran tämän vuoden puolella. Kuntoni on nimittäin palautunut siinä määrin, että en jaksa vain makoilla kotona odottamassa sairausloman päättymistä, vaan tekee mieli käydä kävelyllä. Ja mikäs sen mukavampi kävelykohde kuin kirjakaupan alennusmyynti, kun kerran joululahjaksikikin tuli saatua lahjakortti sinne.

Siispä jalkaan tukevat tasapohjaiset El Naturalistan pörrövuoriset talvisaappaat ja hitaasti vaappuen kohti Akateemista. Näitä kenkiä ei ole viime vuosina kovin paljoa tullut käytettyä, koska nämä totisesti ovat talvikengät, paikallaan lumessa ja jäällä, mutta kun lumi on ollut niukilla, niin olen tykännyt käyttää enemmän muita, sirompia talvikenkiä. Nyt nämä kuitenkin ovat mitä mainioimmat, kun pitää köpötellä huterasti lyhyitä askelia.

Mutta voi! Tampereen Akateemisen ale oli melkoisessa alennustilassa, sillä yhden yhtäkään kirjaa emme sieltä tulleet ostaneeksi, vaikka muovipätäkkää löytyi. Normaalihintaisten hyllytkin katsoimme toki huolella, mutta ei siellä oikein ollut sellaisia silmiinpistävän houkuttelevia kirjoja, joista olisi tohtinut suunnilleen sokkona maksaa täyden hinnan. Pieneksi ja niukaksi on kutistunut Akateemisemme täällä peräkylillä. Pitää säästää lahjakortit seuraavaan Helsingin-matkaan tammikuulle, josko sieltä saisi löytöjä.

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Kirjoja ja kunnollista kaupunkia

Oho, taas näitä: piti kirjoittaa useammin, oli materiaaliakin, mutta niin se aika vain vierähtää. Nyt saatankin sitten blogata viimeistä kertaa tänä vuonna — edes kerran joulukuussa — joten ajattelin jotain kuitenkin päivittää. Olen meinaan vaihteeksi sairauslomalla, ensi viikolla päädyn leikkauspöydälle, ja voi olla, että en toviin liiemmin jaksa tänne ainakaan kengistä kirjoittaa. Ja tätä odotellessahan nämä viime viikot ovat kuluneet. Mutta ei siitä sen enempää, tarkoitukseni ei ole tehdä tästä mitään toipumispäiväkirjaa.

2015-11-21 16.53.23Marraskuuhun mahtui nimittäin mielenkiintoisempaakin kerrottavaa. Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne. Ja kun sanon kokemus, tarkoitan nimenomaan kokemista, en valokuvaamista. Niinpä tässä postauksessa ei mitään hirmuista lomakuvakavalkaadia ole. Okei, pannaan nyt yksi kuva. Tämä on tämmöinen vähän lavastettu toisinto taannoin jonkinlaista paheksuntaa herättäneestä valokuvasta, jossa nuorisolauma istuu Yövartion edessä ja räplää puhelimiaan. Että miten kehtaavat teinit halveksua taidetta sillä tavalla! Yövartion edessä oli ruuhkaa, niin otatin kuvan viereisessä huoneessa. Jalassa on muuten Artit, että ei taidetta nyt sentään ihan unohdettu ole.

Mutta se kaupunki, ah! Aivan uskomattoman ihania vanhoja värikkäitä kivitaloja vieri vieressä, kortteli korttelin perään ja kanava toisensa jälkeen. Kaupunki, jossa voi kävellä kilometrikaupalla, eikä kaunis ja miellyttävä kävelykeskusta tunnu loppuvan missään. Ja kun ei jaksa kävellä (niin, kävelimme keskimäärin lähes kymmenen kilometriä päivässä), voi taivalta taittaa vaikka raitiovaunulla, joita kilistelee talojen ja kanavien välissä moneen suuntaan.

Eikä tämä vanhojen kävelykaupunkien kauneus rajoitu vain Amsterdamiin. Poikkesimme myös Leidenissa ja Utrechtissa, kumpikin vanhoja kaupunkeja ja yliopistokaupunkeja, nekin täynnä ihania mutkittelevia katuja, vanhoja taloja ja niiden välissä lepääviä kanavia. Autoja vain vähän, polkupyöriä sitäkin enemmän. Ja junia, kyllä, Hollannissa riittää junia. Melkein mistä vain melkein minne vain tuntuu pääsevän melkein mihin aikaan vain. Kun maaseudun postikorttimaisemien halki posottanut junamme Leidenista lähestyi Utrechtin asemaa, saatoin hämmästellä sangen riemastuneeseen sävyyn sitä, että tuloraiteemme numero oli niinkin suuri kuin 20, sillä Elmis kehotti minua pysymään housuissani. Ja kun asemalle pääsimme, haltioitumistani ei vähentänyt lainkaan se, että näin tulolaiturimme vieressä vielä pari rakentamatonta laiturikuilua, jotka olivat siinä ihan vain varalla tulevaa laajentamista varten. Maa minun makuuni.

Teimme toki muutakin kuin kävelimme jalkamme puhki kauniilla kaduilla ja junailimme hienosta kaupungista toiseen. Curiosaa keräilevä Elmikseni esitteli minulle mineraaleja, eläinten luita ja muuta sellaista myyvän Stenelux-nimisen liikkeen (ja osti sieltä spanielin kallon), ja teemaa jatkaaksemme kävimme myös Vrolik-museossa. Jos lääketieteen historia ja toinen toistaan kammottavammat anatomiset poikkeavuudet kiehtovat, kannattaa museo ehdottomasti lisätä matkaohjelmaan. Se sijaitsee kaukana keskustan ulkopuolella, yliopistosairaalan tiedekuntatiloissa, mutta metrolla sinne hujauttaa helposti. Laajemmin luonnontieteiden historiaa taas esittelee Leidenissa sijaitseva Boerhaave-museo, ja jos haluaa itselleen vastaavia tieteellisiä antiikkiesineitä ja lompakko natisee liitoksistaan, voi käydä tekemässä ostoksia van Leestin antiikkikaupassa Utrechtissa.

Muuten Amsterdamin turistikohteet jäivät ilman vierailuamme, mutta Rijksmuseumissa (josta tuo valokuva yllä on otettu) oli ilman muuta käytävä katsomassa kultakauden maalauksia. Ja juustomuseo, totta vie, sellainenkin Jordaanista löytyi. Varsinaisesti museoksi sitä en kuitenkaan mieltäisi, sillä pääosassa oli kuitenkin juuston myyminen ja maistattaminen. Erilaisia maistiaisia oli tarjolla kymmenittäin, ja tulihan sieltä kotiinkin jokunen köntsä ostettua.

2015-11-18 18.26.34Vaan ei ole kaupunkiloma mitään ilman kirjakauppoja. Tältäkin osin Amsterdam on sangen mainio kaupunki, myös sellaiselle, joka osaa englantia mutta ei hollantia. Keskustassa on nimittäin aivan lähekkäin kaksi suurta englanninkielisiin kirjoihin erikoistunutta kauppaa, Waterstones ja American Book Center. Näiden lisäksi muissakin keskustan kirjakaupoissa on varsin hyvät valikoimat englanninkielistä kirjallisuutta, ja jos oma hotelli sattuu olemaan Museokorttelissa (missäs muuallakaan?), niin het Martyrium on syytä tsekata.

2015-11-18 20.39.44Koska lomatunnelmissa olimme, tulimme ostaneeksi (monen muun kirjan lisäksi) ensimmäistä kertaa tällaisen yllätyskirjan, josta ostovaiheessa on tiedossa vain lyhyt sanallinen kuvaus ja hintalappu. (Näitä on siis myynnissä American Book Centerissä.) Parinkymmenen yllätyskirjan valikoimasta päädyimme tähän, koska pöllö! Paketista paljastui Geraldine Brooksin Year of Wonder. Luinkin jo tämän kirjan, ja voin sanoa, että ilman yllätyspakettia ei tätä kirjaa olisi ehkä tullut luettuakaan.

Ah, se oli ihana matka. Kotiinpaluu tänne ankeiden autokaupunkien, huonojen junayhteyksien ja masentavien kirjakauppojen maahan olikin sitten vähän plääh. Jos jostain olen varma, niin siitä, että Amsterdamissa ja muualla Hollannissa en käynyt viimeistä kertaa.

Hyvää teetä ihan naapurista

Hyvää teetä ihan naapurista

2015-11-02 12.32.46Tämmöistä ei ihan joka päivä tapahdukaan: Kuninkaankadulle, aivan kotimme lähelle, on avattu uusi teekauppa! Kun aiemmin asuimme Kalevassa, tutustuimme kotikulmilla eli Kissanmaalla sijainneeseen Veiströmin teekauppaan, josta sai sekä hyvää teetä että hyvää palvelua. Käynnit teekaupassa vähenivät, kun muutimme keskustaan, sillä onhan Kissanmaa nyt täältä katsottuna aika syrjässä. Vaan sittenpä kauppias mainostikin teekaupan muuttavan keskustaan, ja sekös meitä riemastutti. Jopa siinä määrin, että kun etukäteen oli mainittu vain Kuninkaankatu ilman tarkempaa osoitetta, kävimme iltaisin etsimässä paikkaa, johon se saattaisi tulla. Tyhjissä liikehuoneistoissa ei näkynyt remontin merkkejä, ja arvoitus jäi vaivaamaan jopa siinä määrin, että se tuli uniin.

Eräänä yönä viime viikolla näin unta, jossa kuljin eurooppalaistyylisessä vanhassakaupungissa (kivitaloja ja mutkittelevia katuja, kyllä te tiedätte). Siellä yhdessä kadunkulmassa sijaitsi Veiströmin uusi teekauppa. Miten en aiemmin tiennytkään, että Tampereella on tällainen vanhakaupunki ja että Kuninkaankatu jatkuu tänne asti? mietin unessa. Heti seuraavana päivänä pikkuruisen liikehuoneiston ikkunaan Kauppakadun ja Puutarhakadun välisellä Kuninkaankadulla olikin ilmestynyt maininta teekaupan saapumisesta. Avajaisia vietettäisiin 2.11.

2015-11-02 12.51.48Ja tokihan me teemestarini kanssa suuntasimme kauppaan heti avajaispäivänä. Panimme ihan kellon soimaan! ”Tekin olette päätyneet Kissanmaalta tänne”, tervehti kauppias heti tuttuja asiakkaitaan. Tottahan me, ja siinä rupattelun lomassa haistelimme erilaisia ihania teelaatuja. Niin tosiaan, kauppias Ilkka Veiströmin nimi saattaa joillekuille olla tuttu sitä kautta, kun mediassa on puitu sitä, miksi Tampereella järjestetään nykyään vuodessa kaksi pride-tapahtumaa. No, onhan se vähän hölmöä näinkin pienessä kaupungissa. Mutta emmepä ole itse asiassa osallistuneet niistä kumpaankaan, ja let’s face it: montako muuta hyvää teekauppaa naapurissamme oikeasti on? Niinpä. Sitä paitsi kauppias itse on erittäin mukava ja asiakaspalveluhenkinen ja kaupassa asioi mielellään. Teekokoelmaamme päätyivät tällä kertaa Darjeeling FOP (maustamaton musta tee), vihreä jasmiinitee, Pu’er TuoCha ja vihreä gunpowder. Hamstrataan enemmän sitten taas toisella kertaa, kunhan kauppa on päässyt asettumaan ja valikoima on kunnolla esillä.

Niin, nuo päivän kengät. Tosiaan, halloween-viikonloppuna ei tullut käytyä yhtään missään, joten siinä meni näiden Funtasman noitasaappaiden varsinainen sesonki ihan ohi (huomatkaa, miten olen kuitenkin huolellisesti koristellut saappaat pölyllä ja kissankarvoilla, jotta näyttäisivät oikein karmaisevilta). Sillä totuushan on, että ei näitä kenkiä ole tehty käyttöä, vaan näyttöä varten. Laatu ei vaikuta kovin viimeistellyltä, eikä mukavuuskaan ole huippuluokkaa.

Taas säästin!

Taas säästin!

2015-11-01 12.11.59Halloweeniko innosti vai mikä, mutta tulin väsänneeksi työpisteeseeni uuden oranssin tarvekalun. Pari viikkoa sitten vaihdoin jumppapalloni kokoa pienempään, koska uuden (tai no, jo vuoden käytössä olleen) työpöytäni kanssa vanha pallo oli liian suuri, jotta siinä olisi voinut istua kunnolla. Mutta se korjasi vain osan käytettävyysongelmasta. Nimittäin lattia työpöydän alla on perin liukas niin sukat jalassa kuin paljain jaloin, joten jumppapallon pitäminen paikallaan jalat ergonomisessa asennossa on perin vaikeaa. Nyt tosiaan noin vuoden kärvistelyn jälkeen sain päähäni, että jonkinlaisella jalkatuella asia ratkeaisi vaivattomasti. Mutta sellaisen hankkiminen on taas aivan oma säätämisensä, jaksaisi nyt taas sellaistakaan… Paitsi jos askartelen jalkatuen itse!

2015-11-01 12.12.43Tarvekaluksi löytyikin komerosta oranssi jumppamatto. Joskus innostuin kokeilemaan itämaista tanssia ihan niin paljon, että kävin työväenopiston kurssilla, ja sitä varten tulin tällaisen maton hankkineeksi, mutta kohta kolme vuotta tämä on lojunut täysin tarpeettomana. Normaalilla tavalla rullattuna käärö on hivenen liian lyhyt työpöydän jalkojen väliin (ja jalkoja vasten kiilaaminenhan tässä on se juttu), joten taitoin maton kaksinkerroin ja rullasin sivuttain. Rullasta ei tällä tavalla tullut kovin siistiä tai tukevaa, joten kiinnitin sen kumilenkeillä. Vielä jäi vaivaksi se, että rulla jousti jalkojen alla sangen paljon. Tukevoittava keppi tekisi terää, ajattelin, mistähän sellaisen saisin? Ahaa! Eteisessä roikkui samaisesta tanssiharrastuksesta tarpeettomaksi jäänyt violetti tanssikeppi. Sujautin sen rullan sisään, ja vot! Kyllä nyt on helppo pitää pallo paikallaan työpöydän ääressä.

Täytyy vain toivoa, että Elmis ei huomaa rullaa, hän järkyttyy kuitenkin sen epämustuudesta. Ja miksi huomaisikaan, eihän hänellä ole tapana kurkkia pöydän alle. Paitsi hmm, hänhän lukee blogiani… No, toivottavasti ei häiriinny liikaa. Ja jos häiriintyy, aina voin jatkaa säästämistä kääräisemällä rullan ympärille vielä mustan jätesäkin.

Kurpitsat jäivät hyllyyn

Kurpitsat jäivät hyllyyn

2015-10-30 15.38.06Näin loka-marraskuun vaihteessa tuntuvat monet viettävän jonkinlaista juhlaa, millä nimellä sitä sitten kutsuvatkaan. Yleisesti ottaen juhlapäivän väreiksi näyttävät vahvistuneen eritoten musta ja oranssi. Siispä mekin somistimme mustasävyistä eteistämme sesonkiin sopivalla karmivalla oranssilla kertakäyttökoristeella: roskapussihan se siinä! (Ja toki oranssin säväytyksen tuovat hienossa kenkäkaapissani koreilevat Poetic Licencet ja KMB:t.)

Asussani sen sijaan on perinteisesti lähinnä violettia ja vihreää. Artin uutukaiset saappaat ovat tässä lespauskuvassa ehkä vähän pimennossa, mutta sellaista se aika usein tuppaa olemaan, kun yrittää sisätiloissa saada minun puhelimellani kuvia kengistä. Häiritsevän heikkotasoinen tuo iPhone 5c:n kamera kyllä. Vänkyräkuvioinen hame on varsin yllätyksettömästi Per Unan vakosamettihame (olenkohan tätä nimenomaista hametta tullut esitelleeksi vielä aiemmin? Ei voi näitä kaikkia muistaa), ja takkirintamalla olen siirtynyt jo syksystä talveen. Ehkä pitäisi taas vaihteeksi käydä kiertelemässä Uffeja ja vastaavia, kun ovat nämä samat takkoset olleet käytössä jo useamman vuoden. Tämä biljardipöydänvihreä villakangastakkihan löytyi taannoin Hervannan Uffilta. Siinä on jonkin vietnamilaisen räätälin lappu, saattaa olla jonkun mittojen mukaan teettämä.

2015-10-30 15.50.38Ja tosiaan, mitäpä sitä sen erikoisemmin pukeutumaan, kun ei meidän epäkristilliseen pyhäinpäiväämme kuulu muuta ohjelmaa kuin istua rauhassa kotona (aah!) ja lukea kirjaa (aah!!) hiljaisuudessa (AAAH!!!). Ehkä syömme herkullisuuksia, mutta toisaalta sitäkin tulee tehtyä tämän tästä, heh! Yksi tähän sesonkijuhlaan syksyisyydessään hyvin sopiva herkku on Elmiksen spesiaaliherkku, aurajuustolla kyllästetty punajuuripiirakka. Perinteisesti tämän herkun pahin ongelma on se, että se loppuu niin nopeasti. Niinpä Elmis on yhä useammin ruvennut valmistamaan sen jättimäisen suurena. Siihen menee mm. kaksi kiloa punajuuria. Tässä kuvassa ladon punajuuria pussiin. Myös kengät näkyvät tässä vähän paremmin.

2015-10-30 15.49.03Noh, emmehän mekään sentään pelkillä herkuilla elä. Niinpä pakkasin pussiin myös paprikan kaltaista arkiruokaa. Pannaas siitäkin nyt vielä yksi kuva näytille, kun vihannesosastoilla on aina niin kaunis väriloisto ja hienosti värejä täyteläistävä valaistus. Mutta pahuuksia ei kaupasta kotiin kanneta, eli kurpitsat jäivät tälläkin kerralla ostamatta.

Kummasti kertyi kirjoja

Kummasti kertyi kirjoja

2015-10-23 16.11.31Viimeksi kerroin ostaneeni lateksinkiillotusainetta. Nyt paljastan, miksi. Käväisin Helsingin kirjamessuilla, ja vaikka tapahtuman päätarkoituksena onkin raidata mahdollisimman paljon mahdollisimman kiinnostavia kirjoja mahdollisimman nopeasti (koska se tungos ja häly on aivan sietämätöntä), ei sinne koskaan pidä lähtemän ihan missä tahansa rytkyissä. Kesällä löysin Lumouksen goottikirppikseltä kummalinnunsinisen lateksimekon, ja kirjamessuilla jos koska on erinomaisen hyvä tilaisuus pukeutua kummalinnuksi ja heilua kustantamon maskottina.

Siispä kiillotin kumipuvun ja yhdistin siihen oransseiksi asusteiksi sukkahousut ja huivin, niin saatiin Osuuskumman värit. Mutta eihän asu ole mitään ilman hattua ja kenkiä. Näissä poikkesin harkitusti turkoosin ja oranssin ulkopuolelle. Kummalintu sai sulikseen Strange Hours Atelierin violetinharmaan sulkahatun, ja jalkoihin pääsivät ensimmäiselle käyttökerralle Artin violetit, graafisen selkeälinjaiset nappikoristeiset saappaat. Tätä samaa mallia, joskin eri värisenä, kuolasin jo vuosi sitten Kenkärevon ikkunassa, ja kun tänä syksynä ikkunaan ilmestyi myös violettia, pitihän niitä käydä kaupassa asti katsomassa. No eipä ollut minun kokoani. Pakko oli sitten tilata netistä. Mutta pieniräpyliset voivat nyt ottaa tästä vinkistä vaarin ja käydä hakemassa omansa Kenkärevosta.

2015-10-23 22.14.55Ja niin, tulihan niitä kirjojakin sitten jokunen ostettua. Pärjäsimme sentään kotilibrariaanini kanssa yhdellä laukulla, mutta piukaksi se pakkaantui. Kaksikymmentä on kirjojen yhteismäärä, joukossa mm. Murakamin uusin ja antikvariaattipuolelta yksi vanhempi sekä Lehtiön Porvooseen sijoittuvan dekkarisarjan kolmas osa. Hautalaakin löytyi divarihyllyistä pari kappaletta. Ja tosiaan, Osuuskumman uutuudetkin minun on nyt hankittava jostain itse, kun kustantamomme varasto siirtyi vastikään minun vastuultani muiden hoidettavaksi eikä kirjoja tuoda enää suoraan painosta minulle. Siispä omalta osastolta otin mukaani Nupposen Kauheat lapset ja hieman sitä aiemmin julkaistun Kristallimeri-antologian. Tässä saaliskuvassa selailen uuspainosta Gananderin 1700-luvun lopun sanakirjasta ja esittelen kummalintuasun avonaista selkäpuolta.

Että joo, nyt on taas pariksi kuukaudeksi tuoretta luettavaa.

Poikkeamia mukavuusalueelta

Poikkeamia mukavuusalueelta

2015-10-16 17.37.30Syyslomaviikko lähenee loppuaan, ja onpa tässä tosiaan tullut tehtyä kaikkea epätavanomaista. Aloitetaan kuitenkin tavanomaisesta. Aiemmin Finlaysonin tiloissa toimineen mediamuseo Rupriikin uusi näyttely avattiin Vapriikissa perjantaina 16.10., ja koska Vapriikkiin pääsee perjantaisin maksutta klo 15–18, oli siinä oiva tilaisuus käydä tuhlaamassa hiukan aikaa ja tutustumassa uuteen Rupriikkiin. Jalassa olivat taas Irregular Choicen Tipping Pointit ja yllä samaa värimaailmaa edustava ja niin ikään kimallelangalla koristeltu H&M:n piparivuorinen hame. Vapriikin kakkoskerroksen pölkkylattia, jossa on vanhoja metallilastuja, tarjoaa mitä mainioimman taustan tämän asun kuvaamiseen. Niin, se Rupriikin näyttely, joo, sanotaan vaikka, että se on sangen puhelin- ja viestiliikennepainotteinen, ja muu media on jäänyt varsin pieneen sivuosaan. Mutta pääsee siellä kuitenkin veivaamaan vanhaa kunnon valintakiekkopuhelinta, mikä on aina ihanaa.

2015-10-15 15.59.56Ja sitten sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Pitkissä lomissa tuppaa olemaan se haittapuoli, että kaikille asianosaisille pitää tämän tästä olla keksimässä jotain tekemistä. Ja kun kaikki mielekäs tekeminen on keksitty ja moneen kertaan tehty jo aikaa sitten, pitää keksiä jotain uutta. No, tämä ei kyllä ollut minun ideani, mutta yleisön pyynnöstä kävimme myös keilaamassa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun olen keilannut. Muistan nimittäin käyneeni keilaradalla ainakin kerran joskus 90-luvulla, mutta silloin en tainnut keilata. Enkä innostunut lajista tälläkään kertaa. Hämeenkadun Space Bowlingissa vieritellään palloa UV-valojen ja jumputusmusiikin ympäröimänä, ja jalkaan on sujautettava keilakengät. Jos omia ei ole (kuten meillä ei tietenkään ole), vuokrataan keilahallista tällaisen Brunswickit. Mjooh, en tainnut saada kovin korkeita pisteitä, mutta tulipahan koettua.

2015-10-17 17.03.43Vaan ei mukavuusalueen ulkopuolella seikkailu suinkaan tähän loppunut. Olen käyttänyt työtuolinani jumppapalloa jo muutaman vuoden ajan, mutta kun työpöytä tuli vaihdettua uuteen, vanha jumppapallo alkoi tuntua liian suurelta ja epämukavalta. Vanhassa työpöydässä nimittäin oli alla teräspalkki, johon jalkoja oli mukava nojailla, eikä halkaisijaltaan 80-senttinen pallo ollut lainkaan liian suuri. Uudessa pöydässä mitään jalkatukea ei ole, vaan tukea on otettava lattiasta. Usein se on perin vaikeaa, kun jalat tahtovat luisua. Ergonomiavälineestä tuli siis epäergonominen. Vaan vuoden verran tulin sinnitelleeksi ennen kuin sain päähäni, että voisin vaikka kokeilla, olisiko pienempi jumppapallo mukavampi. Jos homma toimii, kolmekymppiä on pieni hinta selkävaivojen vähenemisestä. Probleema vain on, että jumppapalloja myydään urheilukaupoissa, ja niissä ei totisesti tule käytyä edes joka vuosi. Noh, rohkeasti nyt piti sellaiseen suunnistaa. Ja nyt on alla 70-senttinen pallo, joka tuntuukin heti paljon mukavammalta. Vaikka pallojen halkaisijoissa on vain kymmenen sentin ero, ne näyttävät aivan eri kokoisilta. Ihmekös tuo, isompi pallo kun on noin 50 prosenttia suurempi.

2015-10-17 15.53.33Jos tulee urheilukaupassa käytyä harvoin, niin vielä harvemmin tulee käytyä pornokaupassa. Ei joka vuosi, ei edes joka vuosikymmen. Mutta sinne suuntautui tänään tieni, sillä tarvitsen lateksinkiillotusainetta. (Voin sitten istua kiiltävällä jumppapallolla, jos ymmärrätte mitä tarkoitan… No ei vaiskaan, kiillotusaineen käyttötarkoitus pysyköön salaisuutena vielä tovin!) Vaan enpä olisi uskonut senkään löytämisen olevan niin vaikeaa. Aloitin etsinnän loogisimmasta paikasta eli lähinnä kotia sijaitsevasta alan puljusta, joka kuulemma on myös kaupungin vähiten irstain alan pulju. No eipä ollut. Jatkoin matkaani toiseksi lähimpään kauppaan. Ei ollut sielläkään, mutta myyjä sanoi, että Red Lightsista löytyy. Siispä seuraavaksi sinne. Ja katso: siellähän sitä oli, asianmukaisin saksalaisin tekstein varustettuna. Tässä kuvassa hykertelen pullo kädessä makuuhuoneessamme.

2015-10-17 14.01.27Huh, josko tämän kaiken jälkeen suuntaisi takaisin mukavuusalueelle. Kotimatka Red Lightsista kulki Naapurin (ja samassa tilassa toimivan Anna-Stiinan) ohi, ja siellä ikkunassa hymyili näin veikeän näköinen harakka! Koska kauhukabinetistini on minua enemmän näiden asioiden perään, otin harakasta vain pari kuvaa ja kerroin havainnostani kotona. Kauhukabinettia mittailtuamme totesimme, että harakan saa kuin saakin sinne mahtumaan, ja niin hän lähti harakkaa ostamaan. Jahka iltasella on rauhallisempaa, harakka pääsee paikalleen kauhukabinettiimme.