2014-04-07 17.58.09»Tomppa!» kuului huuto käytävältä.

Tomppa kömpi esiin veturin alta ja vilkaisi huutajaa rasvamontusta. Hän pyyhkäisi hikistä otsaansa öljyisellä käsivarrellaan, ja otsaan jäi musta vana.

»Niin?» Tomppa kysyi.

»Se tiedotustilaisuus», Ile sanoi.

Tomppa jännitti lihaksikkaat kätensä ja antoi vanhalle telipyörästölle vauhtia. Se rullasi hitaasti ulos korjaamon ovesta ja töpsähti toista teliä vasten. Hän punnersi itsensä ylös rasvamontusta, kävi pyyhkimässä kätensä trasselituppoon ja vilkaisi viiksiään sukivaa Ileä.

»Kai sinne on mentävä», Tomppa huokaisi, ja he lähtivät kävelemään korjaamon läpi kohti terävää päätä.
Moottorihallin täytti Dv12:n peruskorjatun koneen jyly. Ile huusi metelin yli, ja konetilaa tarkkaillut Sulevi kääntyi katsomaan. Ile viittilöi sammuttamaan koneen. Kun jyly vaimeni, Santtu kapusi ulos ohjaamosta ja laskeutui Sulevin mukana alas.

Konttoripuolella oli korjaamoon verrattuna hiljaista, rauhallista ja viileää. Kokoushuoneessa istui jo miehiä, ja videotykki heijasti seinälle näytönsäästäjää. Tomppa istahti leveästi takarivin väljään tuoliin ja Santtu hakeutui hänen viereensä. Hiljainen jännitys täytti huoneen.

Lopulta Sakari, korjaamon johtaja, purjehti kokoushuoneeseen ja nyökytteli mennessään miehille. Hän räpelsi tietokonetta ja kaivoi muistitikulta esille päivän kalvosulkeiset. Osa kuulijoista haukotteli.

»No niin», Sakari aloitti ja kuulosti tapansa mukaan hengästyneeltä ja keskittymiskyvyttömältä. »Tiedätte varmaan kaikki, mistä tässä on kyse, eli yhtiö on päättänyt aloittaa yhteistoimintaneuvottelut.»

Sakari rykäisi ja mumisi jotain anteeksipyynnön kaltaista. Hän selasi kalvoja näyttämättä niistä kunnolla juuri mitään, hölisi sekavasti yhtiön taloudellisesta tilanteesta ja antoi varsinaisen asian odottaa itseään. Haukottelijoiden määrä lisääntyi.

»Tässä tilanteessa yhtiö on arvioinut, että talouden tasapainottamiseksi tarvittavat sopeutustoimet koskevat koko maassa seitsemääkymmentä henkilötyövuotta, joista noin neljäsosan arvellaan kohdistuvan tähän toimipisteeseen», Sakari vihdoin kertoi oleellisen.

Miehet heräilivät ja puheensorina yltyi kuohunnaksi. Sakari yritti rauhoitella, mutta kovin hyvä hän ei siinä koskaan ollut. Hän otti silmälasit käsiinsä ja yritti katsella miehiä vakuuttavasti ja vakavasti.

»Pyrimme hoitamaan suurimman osan sopeuttamisesta eläkejärjestelyin ja sisäisin siirroin, mutta väistämättä joudumme myös irtisanomaan osan teistä», Sakari jatkoi.

»No se siitä sitten», mutisi Sulevi, »varhaiseläkettä tiedossa näköjään.»

Sulevi kiersi katsettaan ja etsi yhteyttä muihin. Santtu väläytti hänelle silmänräpäyksen mittaisen hymyn. Vanhimmat ja nuorimmat saivat aina lähteä ensin.

»Millä aikataululla näitä on suunniteltu?» kysyi Jake, luottamusmies.

»Kesän loppuun mennessä näillä näkymin», Sakari vastasi.

Meteli ja kiroilu yltyi, eikä Sakari saanut enää kunnolla ääntään kuuluviin. Hän koputti nuijalla pöytää, ja vähitellen äänet vaimenivat.

»Tämän jälkeen jatkamme neuvotteluja luottamusmiesten kanssa, joten tämä tilaisuus on päättynyt», Sakari lopetti.

Hän irrotti muistitikun tietokoneesta, joka huomautti virheellisestä irrottamisesta, ja poistui kompuroiden huoneesta. Miehet jäivät häkeltyneinä tuijottamaan kuka mitäkin, eikä kukaan hetkeen osannut sanoa mitään.

»No olipahan melkoinen paukku», rikkoi Ile lopulta hiljaisuuden.

»Varsin asiattomasti hoidettu tiedotus ja koko homma», Jake puuskahti.

»Näittekö sen kuvan, missä oli verrattu meidän eri korjaamoita», Santtu sanoi, »ja me ollaan yhtiön tehokkain korjaamo jo nyt.»

»Mutta siitähän tässä juuri on kysymys! Täällä on jotkut liian tehokkaita ja syövät muiden työt», Ile raivosi.

»Ei tässä nyt syyttelemään kannata ruveta», Sulevi rauhoitteli.

»En minä sinua meinannut», Ile sanoi, »mutta Tomppa, voisit vähän hillitä tahtiasi.»

»Väitätkö että minä teen työt liian hyvin?» Tomppa naurahti.

»Jos vaikka aloittaisit noudattamalla työaikoja. Olet täällä aina ennen muita ja jäät tänne aina viimeiseksi. Ja monetko telit sinä vaihdat päivässä?» Ile jatkoi.

»Jospa sinä nyt vaan tekisit ne omat työsi ja annat minun tehdä omani!»

»Älä sinä kuule rupea minua neuvomaan», Ile vastasi.

»Pojat pojat!» Robert puuttui väittelyyn hennolla äänellään. »Samassa veneessä tässä ollaan.»

»Aina sulla ne veneet on mielessä. Mitä jos sinä pelastaisit jonkun meistä työmiehistä ja menisit takaisin sinne saaristoon purjehtimaan muiden puppeleiden kanssa», Ile tiuski. »Jos käsivarsiasi nyt purjenaruista edes erottaa…»

Robertin naama helahti tulipunaiseksi ja hän tempaisi itsensä vauhdilla ylös tuolista. Hän ryntäsi tuuppaisemaan Ileä, mutta Ilen jykevä vartalo tuskin tärähti Robertin säälittävästä yrityksestä. Ilen kasvoille nousi inhon ja sadistisen nautinnon sekainen ilme, kun hän painoi kämmenensä Robertin rintakehää vasten ja paiskasi tämän voimalla taaksepäin. Pöydät rytisivät ja tuolit kaatuilivat, ja Robert makasi hämmentyneenä maassa.

Tomppa ryntäsi Ilen luo ja tarttui teräksenlujalla otteellaan tämän käsivarsiin. Ile yritti rimpuilla irti, mutta Tompan ote piti. Jake tuli Ilen ja Robertin väliin rauhoittelemaan tilannetta. Vähitellen Ile tyyntyi eikä enää pyristellyt. Tomppa puristi häntä kuitenkin vielä varmuuden vuoksi. Robert kömpi arastellen ylös lattialta, hieroi kipeytyneitä jäseniään ja pälyili Ileä epäluuloisesti.

»Meitä kaikkia suututtaa, mutta yritetään nyt olla mätkimättä toisiamme», Jake sanoi. »Jos me tapellaan keskenämme, vain työnantaja voittaa.»

Ile murahti ja pyrki istumaan. Tomppa päästi hänet irti ja taputti olalle. Robert kyhjötti nurkassa myrtyneen näköisenä, ja Tomppa iski hänelle silmää. Se sai Robertin hieman rentoutumaan.

»Pidetään ammattiosaston kokous perjantaina ruokatunnilla», Jake ehdotti. »Nyt meillä on tunteet pinnassa eikä me nähdä tätä kunnolla. Palataan töihin ja tehdään ne niin hyvin kuin tähänkin asti.»

 

Moottorihalli, maalaamo ja pesula hiljenivät, runkokorjaamosta kuului enää satunnaista kalketta. Tomppa ajatteli vaihtaa vielä kahden Dv12:n telit ennen työpäivän päättämistä, vaikka muut lähtivät jo kotiinsa. Tomppa ei lähtenyt, hän oli jo kotona. Määräysten mukaan telien vaihtamisessa pitäisi olla vähintään kaksi miestä, mutta ne olivat vain määräyksiä.

Tomppa kahmaisi nosturin öljyisen kaukosäätimen kouraansa. Veturi nousi hitaasti ilmaan. Vanhat telit jäivät kiskoille, Tomppa varmisti nosturin ja kävi rullaamassa telit pois. Se tuntui tavallista raskaammalta. Hänenkö syytään oli, että korjaamon väkeä vähennettiin? Ei, ei se niin voinut olla. Mutta hän voisi auttaa pelastamaan työpaikat.

Tomppa muisti, miten hän oli lahjansa saanut. Se tapahtui armeijassa, kun Tomppa oli metsäleirin yövartiossa. Palava savuke lähestyi pimeässä, hehkui kirkkaasti viimeisen kerran ja väistyi Kersantin kasvojen tieltä. Miten vastenmieliseltä kenen tahansa muun miehen kosketus olisi tuntunut. Mutta lihaksikkaassa Kersantissa oli selittämätöntä vetoa. Ja Kersantin lämpö kihelmöi Tompassa kuukausia, kun hitaat mutta vääjäämättömät muutokset tapahtuivat ja sekoittivat hänen päätään.

Mietteliäänä Tomppa rullasi uudet telit paikoilleen. Pysäyttimet naksahtivat ja lukitsivat pyörät kiskoihin. Tomppa laski veturin hitaasti telien päälle ja siirtyi rasvamonttuun kiinnittämään telejä.

Niin hän tekisi, etsisi luottomiehen. Olisiko se Robert? Ei, Robertista juoruttiin, mutta juoruille ei ollut perää, sen Tomppa kyllä huomasi. Robertia hän ei ikinä saisi ensimmäisenä puolelleen. Entä Sulevi? Hän oli vanhan liiton miehiä, mutta jo väsähtänyt ja helposti eläkeputkeen lannistuva. Ileä taas ei kannattanut edes harkita, se riidanhaastaja ei Tomppaa kuuntelisi.

Hän aloittaisi Santusta. Santtu oli nuori ja innokas, hän tuli juttuun useimpien kanssa. Ja Tomppa näki kyllä, mistä Santtu unelmoi. Santtu olisi hänen oppipoikansa, aivan samoin kuin Tomppa oli ollut Kersanttinsa oppipoika.

Ratkaisun keksiminen piristi Tompan mieltä ja kutkutti siinä määrin, että hän ei enää malttanut vaihtaa toisen veturin telejä. Hän päätti mennä nukkumaan ja korjata veturin aamulla. Tomppa kömpi rasvamontun perällä olevaan pesäkoloonsa, nukahti ja näki konepajalta tuoksuvia unia.

Aamulla Tomppa pyysi Santun auttamaan telien vaihdossa. Yhdessä työ sujui nopeasti, ja kun veturit ja vanhat telit oli ajettu tallista ulos, istuivat miehet rasvamontun reunalle syömään eväitään. Tomppa kulautti täysmaitotölkistä pitkän huikan ja pyyhki suupielensä paksuun käsivarteensa.

»Kuuma päivä tänään», hän sanoi.

Santtu nyökkäsi ja katseli vaivihkaa Tompan hikistä hauista. Juuri sitä Tomppa halusikin. Hän oli aiemminkin pannut merkille, kuinka Santtu töiden lomassa vilkuili hänen hyvin kehittynyttä rintakehäänsä, josta kireä ja hikinen t-paita ei jättänyt mitään arvailujen varaan.

»Miten luulet, että yt:ssä käy?» Tomppa kysäisi.

»Jaa’a. Pahalta näyttää.»

»Noinkohan täältä melkein puolet joutuu lähtemään», Tomppa mietti.

»Justiinsa ajattelin asunnon ostaa», Santtu huokaisi.

»Mutta sinähän olet nuori, vahva ja taitava. Ja mukava kaveri, ei kai kukaan sinusta eroon haluaisi.»

»No niin… Ensinhän ne potkii eläkkeelle, mutta sen jälkeen vuorossa ovat nuorimmat. Niin se vain menee», Santtu sanoi.

»Tiedätkö», Tomppa jatkoi, »minä vähän luulen, että peliä ei ole vielä menetetty. Voimme tehdä jotain, mistä yhtiö uskoo, että olemme korvaamattomia.»

»Mitä muka?»

Tomppa katsoi Santtua silmiin juuri sellaisella katseella, joka Kersantilla oli ollut. Hän kumartui lähemmäs sillä tavalla kuin kumarrutaan silloin, kun ollaan kuiskaamassa salaisuutta. Santtu kurotti uteliaana korvaansa Tomppaa kohden.

»Mutta en voi tehdä sitä yksin», Tomppa kuiskasi.

»Mitä haluat minulta?» Santtu kysyi.

»Tiedät varmasti, että minua pidetään liian tehokkaana. Olen täällä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.»

Santtu nyökkäsi.

»Oikeasti en koskaan lähdekään kotiin, sillä minä asun täällä.»

»Täällä?» Santtu hämmästyi.

»Tuolla rasvamontun perällä», Tomppa osoitti sormellaan pesäaukkonsa suuta. »Tämä on minun valtakuntani. Ja puheet voimistani eivät ole liioittelua.»

»En olekaan tavannut ketään muuta, joka rullaa telejä paljain käsin», Santtu huokaisi.

»Voin jakaa lahjani muille. Tahdotko olla ensimmäinen?»

»Ai supervoimia?» Santtu katsoi epäuskoisena, mutta uteliaana.

Tomppa laski kätensä Santun reidelle ja hivutti sitä hitaasti haaroja kohti. Santtu hengitti raskaasti ja hänen huulensa lähestyivät Tompan huulia. Tomppa haistoi Santun hengityksestä meetvurstin. Santun ylähuuleen oli jäänyt margariinia, ja kun heidän huulensa kohtasivat, Tomppa nuolaisi sen pois. Lämpö räjähteli ja kipunoi hänen sisällään ja syöksyi hänen kehonsa joka sopukkaan. Santun huulten pehmeys huumasi Tompan pään. Parin lyhyen ja tunnustelevan suudelman jälkeen Tomppa kuiskasi:

»Ei tässä, emme saa jäädä kiinni.»

Hän hypähti alas rasvamontun reunalta ja viittilöi Santtua seuraamaan. Montun päässä oli kapea, huomiota herättämätön, pressulla peitetty aukko. Tomppa raotti pressua ja vääntäytyi aukosta sisään. Santtu seurasi perästä ja ähkäisi hämmästyksestä nähdessään Tompan pesän.

Sängyn virkaa toimitti pressulla peitetty suunnaton trasselipaali, tilan valaisi kattoon ripustettu roikka ja nurkassa oli pieni pöytä ja vanha pukukaappi Tompan vähäisiä tavaroita varten. Ilmassa oli sakea konepajan haju. Seinällä roikkui kehystetty valokuva sotilaasta.

»Täällä saamme olla rauhassa, kukaan ei ikinä tule rasvamonttuun.»

Santtu syöksyi Tompan syliin. Heidän huulensa imivät ahnaasti toisiaan ja heidän vahvat käsivartensa tutkailivat vartalon sopukoita. Tomppa tunsi, kuinka hitaasti huohottava Santtukin värisi hänen syleilyssään.

»Riisu minut», Santtu kuiskasi.

Tomppa käännähti Santun taakse, painoi pullean etumuksensa kiinni hänen pakaroihinsa ja kiersi kätensä avaamaan Santun housut. Vyö kilisi ja vetoketju narisi, ja Tomppa työnsi konerasvasta pinttyneet kouransa Santun ahtaiksi käyneisiin kalsareihin. Tämä sai Santun säpsähtämään ja ulahtamaan vaimeasti.

»Muistathan, että tämä on pyhä toimitus», Tomppa mutisi Santun korvaan.

»Ota minut, anna minulle voimasi», Santtu ujelsi.

Tomppa antoi Santun housujen pudota nilkkoihin. Sitten hän painoi Santun nelinkontin pressun päälle. Hän avasi omat housunsa ja asettui Santun taakse. Hän hillitsi valtoimenaan läikkyvää kiihkoaan ja täytti nautinnollisen ja jalon tehtävänsä sen ansaitsemalla arvokkuudella.

Kun he sen jälkeen makasivat pressun päällä hikisinä ja raukeina sylikkäin ja Tompan käsi lepäsi Santun rintakehällä, Santtu kysyi:

»Kuka tuossa kuvassa on?»

»Kersantti.»

 

Päivät kuluivat ja Tomppa seurasi ilolla Santussa tapahtuvia muutoksia. Santtu rotevoitui, hänen työtahtinsa koheni ja hän tuli entistä paremmin juttuun työtovereiden kanssa.

»Katso näitä lihaksia!» Santtu hihkui innostuneena ja kasvustaan huumaantuneena. »Näillä nostaa kohta telejä!»

Tomppa arveli, että pian Santtukin olisi valmis jakamaan lahjaa eteenpäin. Tomppa itse oli jo lähentynyt parin muun miehen kanssa, mutta kaikki eivät olleet niin myötämielisiä kuin Santtu.

Epäluuloisin kaikista oli Ile. Kun Tomppa tuurasi Robertin parina pesuhallin Sulevia ja ruiskutti painepesurilla saippuavettä dieselpakokaasun ruskeaksi tahriman veturin päälle, Ile lähestyi häntä ja viittilöi luokseen.

»Oletko huomannut Santussa jotain outoa?» Ile kysyi Tompalta hermostuneen oloisena.

»Mitä outoa?»

»No hän on jotenkin…»

Ile piti tauon ja Tomppa katsoi häntä kysyvästi.

»No, jotenkin hintahtava nykyään», sai Ile sanottua rykäistyään ensin pari kertaa.

Hymy nousi Tompan huulille. Hän nojasi toisen kätensä seinään Ilen vieressä, ja saippuavettä putoili norona hänen suojahaalaristaan lattialle.

»Vai hintahtava», Tomppa virnisteli lähellä Ilen kasvoja.

Ile hämmentyi entisestään ja käänsi katseensa maahan. Tomppa naurahti pari kertaa tuskin kuuluvasti.

»Hyi saatana, et kai sinäkin…» Ile havahtui. »Heti kun vähän Robertin parina teet töitä…»

»Anna Robertin olla. Jos täällä joku ei ole hintti, niin hän», Tomppa lausahti kuivasti.

»Mutta enhän minä… Et kai sinä vihjaa, että minä olisin hinttari?»

Tomppa iski Ilelle silmää ja kääntyi pois. Hän käynnisti painepesurin ja antoi valkoisena vaahtoavan pesunesteen roiskua Ilen päälle. Ile pyyhkäisi suurimmat vaahdot vaatteiltaan ja käveli rivakasti pois pesuhallista.

Seuraavana päivänä Jake tuli Tompan luo sen näköisenä, että Tomppa arvasi Ilen käyneen hänen juttusillaan.

»Et ollut viime kokouksessa», Jake keksi sanoa.

»Mutta kuulin kyllä uutiset sieltä.»

»Jos nyt suoraan sanon, niin näyttää vähän siltä, että sinulla on joku oma porukka, joka vetää eri linjaa kuin ammattiosasto.»

»Liitolla on hyvät vaatimukset», Tomppa sanoi.

»Mitä tämä ristiveto sitten on?»

»Ei mitään, mistä liiton kannattaisi huolestua.»

»Toivotaan niin», Jake sanoi merkitsevästi ja lähti.

Tomppaa tilanne sen sijaan hieman huolestutti. Luottamusmies olisi tärkeä saada mukaan, mutta Jake kaveerasi Ilen kanssa eikä Tomppa uskonut Jaken lähtevän kimppaan vapaaehtoisesti. Niinpä hän pyysi Santun mukaansa, ja työpäivän päätteeksi he jäivät pukuhuoneeseen odottamaan Jakea.

Jake tuli pukuhuoneeseen viimeisenä, kuten useimpina päivinä. Hän ehti avata kaappinsa oven, ennen kuin Tomppa ja Santtu kävelivät hänen luokseen. Tomppa nojasi kaappiin ja virnuili Jakelle, ja Santtu jäi seisomaan Jaken taakse peukalot rennosti housunkauluksen sisäpuolelle tungettuina.

»Arvasinhan», Jake huokaisi.

»Toimimme meidän kaikkien parhaaksi, ihan oikeasti», Tomppa sanoi.

Jake käännähti ympäri, mutta roteva Santtu katseli häntä ilkikurisesti valmiina pitämään huolen, ettei hän karkaisi.

»Nyt on sinun vuorosi. Sinusta tulee yksi meistä», Tomppa tokaisi.

Hän tarttui Jaken käsiin ja piteli tätä aloillaan. Santtu veti Jaken housut alas. Jake lamaantui ja seurasi suu ammollaan, mitä hänelle tehtiin. Santtu kiersi kätensä Jaken niskan taakse, painoi tämän posken seinää vasten eikä sallinut tämän liikahtaakaan.

»Ette te voi», onnistui Jake mussuttamaan suupielestään.

»Kyllä vain voimme», Tomppa naurahti ja avasi housunsa.

 

»Tomppa, ylös sieltä», Ile karjaisi.

Tomppa vilkaisi hämmästyneenä veturin alta ja näki rasvamontun reunalla kiukkua uhkuvan Ilen. Tomppa pyöritteli raskasta lenkkiavainta käsissään ja katseli miettiväisenä eteensä. Sitten hän nakkasi avaimen muiden joukkoon, pyyhki rasvaiset kouransa trasselituppoon ja punnersi ylös rasvamontusta. Hän seisahtui Ilen eteen ja vastasi tyyneytensä säilyttäen tämän kipinöivään katseeseen. Pari muuta korjaamon miestä seisoi Ilen takana kädet uhmakkaasti puuskassa. Jake luimisteli taustalla ja vältteli Tompan katsetta.

»Mitä nyt?»

»Olet siis haastanut Jaken», Ile töksäytti. »Hyvä on. Minä haastan sinut.»

Tomppa hymähti ensin, sitten hän naurahti kevyesti ja väläytti hampaitaan.

»Haastat minut?»

Ilen suupieli nytkähti häviävän pieneen virneeseen.

»Resiinat odottavat ratapihalla. Jos voitan, sinä lähdet», Ile sanoi.

»Entä jos minä voitan?» Tomppa kysyi.

Ile tuhahti ja kääntyi ympäri. Hän lähti kävelemään ulko-ovea kohti. Ileä tukeneet miehet vilkaisivat vielä Tomppaan ja poistuivat sitten Ilen perässä. Jake ehti luikahtaa ulos ensimmäisenä.

Tomppa huokaisi, vilkaisi korjattavana olevaa veturia ja lähti hitaasti seuraamaan muita miehiä. Heinäkuinen helle hyökyi häntä vastaan, kun hän astui ulos. Ratapiha väreili kuumuudessa, kreosootti löyhkäsi huumaavasti, sepeli rapisi turvakenkien alla.

Korjaamon miehet olivat kokoontuneet puolen kilometrin päähän järjestelyratapihalle, jonne oli nostettu kaksi vanhaa ja raskastekoista pumppuresiinaa. Tomppa ei muistanutkaan, milloin oli viimeksi nähnyt vanhoja resiinoja. Ne oli tarkoitettu neljän hengen miehistöille, mutta tarvittaessa yksikin raavas mies sai sellaisen liikkeelle.

Ile oli kavunnut toisen resiinan päälle, jossa hän pullisteli hälisevälle mieslaumalle ja uhkui voitontahtoa. Kun Tomppa lähestyi lähtöpaikkaa, miehet antoivat hänelle tilaa. Ile loi häneen tiukan katseen.

»Maali on ratapihan toisessa päässä. Ensimmäinen maalissa voittaa», Ile lateli säännöt ja nyökkäsi toisen resiinan suuntaan.

Tomppa hymähti ja antoi katseensa kiertää miesten kasvoilla. Useimmat olivat hänen puolellaan, nyökkäilivät ja iskivät silmää. Pieni ja kiukkuinen Ilen tukijoukko buuasi ja huusi törkeyksiä. Tomppa heitti hikisen paitansa pois ja kiipesi resiinan päälle. Auringonsäteet kiiltelivät hänen jännitetyissä lihaksissaan, joissa verisuonet pullistelivat.

Hän asetteli jalkansa tukevasti, tarttui resiinan kahvaan ja katsoi tiukasti Ilen suuntaan. Ile katsoi takaisin yhtä itsevarmana. Ikuisuuksiin venyvän hetken jälkeen Tomppa nyökkäsi Ilelle, ja Ile virnisti. He käänsivät katseensa eteenpäin ja valmistautuivat lähtöön. Sulevi toimi lähettäjänä. Hän nosti kädet suoraan sivuilleen, sitten yläviistoon ja läimäytti lopuksi kätensä yhteen päänsä päällä.

Tomppa ponnisti kaikin voimin ja painoi resiinan kahvaa alas. Raskas massa vastusteli liikettä parhaansa mukaan, ja Tomppa tunsi, kuinka kaikki hänen lihaksensa kiristyivät äärimmilleen ja suoni hänen otsassaan sykki. Vähitellen pumppu alkoi painua alas ja resiina lähti hitaasti rullaamaan eteenpäin. Riemuissaan Tomppa kiihdytti vauhtia. Hän puuskutti ja pumppasi kiivaasti, ja pian hän jätti Ilen taakseen.

Resiina kiihtyi ja kiihtyi, ja ilmavirta viilensi mukavasti helteessä hikoilevaa Tomppaa. Raskaat rautapyörät kolisivat kiskoja vasten, ja ratapölkky toisensa jälkeen jäi taakse. Tomppa liikutti koko vartaloaan ylös ja alas, ja kun hän oli löytänyt rytminsä, resiina tuntui liitävän eteenpäin kuin itsekseen.

Riemuissaan varmasta voitostaan Tomppa vilkaisi olkansa yli taaksepäin, ja silloin hänen riemunsa vaihtui järkytykseen. Hän näki, kuinka Ilen resiina hairahtui vaihteessa sivuun raiteeltaan, ja kauhun ilme kasvoillaan Ile syöksyi kohti viereisellä raiteella seisovia tavaravaunuja. Hetkeä myöhemmin rysähdys kantautui Tompan korviin.

Tomppa nielaisi raskaasti ja häntä alkoi huimata. Kaikki muut miehet seisoivat kaukana ratapihan alkupäässä. Hän oli lähimpänä, mutta hänen resiinansa kiisi koko ajan kauemmas. Vauhti oli niin kova, että jarrutus tuntui toivottomalta. Tompan hätäännys kasvoi välimatkan mukana.

Lopulta hän antoi periksi, irrotti jarrusta ja heittäytyi vauhdissa resiinan kyydistä. Hän tömähti sepeliin ja tunsi, kuinka nahka nirhautui rikki monesta kohtaa. Kivusta huolimatta hän kömpi pystyyn ja lähti juoksemaan kohti Ileä. Hengästyneenä hän saapui perille ja kohtasi lohduttoman näyn. Resiina oli kiilautunut tyhjän tukkivaunun alle. Ile makasi tajuttomana resiinan ja vaunun välissä.

Tomppa kömpi tukkivaunun alle, tuki hartiansa vaunun runkoa vasten ja ponnisti jaloillaan. Kipu vihloi lihaksissa ja selässä, mutta vähitellen raskas vaunu antoi periksi ja nousi muutamia senttejä. Tomppa toivoi sen riittävän. Hän nosti varovasti toisen jalkansa ilmaan ja haki hetken tasapainoaan. Kun hän oli varma siitä, että pysyi pystyssä, hän painoi jalkapohjansa vasten resiinaa ja työnsi siihen vauhtia. Resiina lähti hitaasti rullaamaan, ja kun se oli päässyt kokonaan vapaaksi, Tomppa laski vaunun takaisin kiskoille ja lysähti voipuneena maahan.

Puuskutettuaan hetken Tomppa kömpi vapisten vaunun alta ja nousi seisomaan resiinaa vasten. Ile retkotti edelleen tajuttomana resiinan päällä, ja hänen allaan oli pieni verilammikko. Tomppa ei uskaltanut koskea Ileen. Hän kapusi resiinan päälle ja lähti pala kurkussa pumppaamaan sitä takaisin muiden miesten luo. Hän toivoi vain ehtivänsä ajoissa.

 

Kun tiedotustilaisuus yhtiön ratkaisuista pidettiin, neuvotteluhuoneeseen kokoontui korjaamon kovasti rotevoitunut työvoima. Sakari kiersi katsettaan salissa ja vaikutti hämmentyneeltä.

»Olenkohan minä edes oikeassa paikassa», hän vitsaili, »vai onko täällä alettu kuntoilla porukalla. Joka tapauksessa pääkonttorissa on pantu merkille, kuinka meidän yksikkömme tehokkuus ja tuottavuus on parantunut merkittävästi, moninkertaisesti muihin yksikköihin verrattuna.»

Miehet myhäilivät tyytyväisinä ja väläyttelivät hymyjä toisilleen.

»Mutta», jatkoi Sakari, »niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, minulla on juuri sen vuoksi huonoja uutisia.»

Hän piti tauon ja otti silmälasit käteensä.

»Pääkonttorissa on laskettu, että koko yhtiön tuottavuus on kasvanut paljon enemmän kuin keväällä sopeuttamistoimenpiteitä mietittäessä asetettiin tavoitteeksi. Samat työt saadaan nyt tehtyä paljon pienemmällä työvoimalla. Sen vuoksi on päädytty aiempaa suurempiin irtisanomisiin.»

»Mitä helvettiä?» Jake huudahti. »Yt-neuvotteluissa ei ollut mitään puhetta tällaisesta! Ja me olemme tehneet kaikkemme, olemme paljon parempia kuin ennen ja…»

»Odota nyt, odota nyt», Sakari rauhoitteli, »haluat kuitenkin kuulla tämän loppuun. Pääkonttori on tehnyt yksipuolisen päätöksen — ja sanonpa teille, että tämä kirpaisee minuakin melkoisesti — pääkonttorissa on päätetty, että koko meidän yksikkömme suljetaan.»

Alkoi yleinen sekasorto, kun häkeltyneet miehet ymmärsivät asian ja rupesivat kaikki hämmästelemään ja kauhistelemaan asiaa. Sakari yritti puhua, mutta hänen äänensä ei kantanut. Hän koputti nuijalla pöytää, kunnes hälinä vaimeni.

»Tilanne on tämä, suljemme kuukauden päästä. Jaan kaikille päätöksen siitä, mikä on kenenkin kohtalo, kuka jää eläkkeelle, kuka saa siirron muualle ja kenen työsuhde päättyy. Sen jälkeen voimme ruveta ajamaan toimintojamme alas.»

 

Viimeinen työpäivä oli haikea. Tomppa pakkasi tavaransa reppuun, Kersantin kuvan hän asetteli varovasti päällimmäiseksi. Hän vääntäytyi ulos pesästään, kapusi ylös rasvamontusta ja silitti kävellessään korjaamon tyhjiä telineitä ja seiniä. Niin paljon hikeä ja konerasvaa siellä oli valutettu, niin monta mäntää vaihdettu, niin monta veturia pesty ja maalattu.

Ile astui pukuhuoneesta ja hymyili Tompalle.

»Älä syytä itseäsi. Me tehtiin oikein, tiedät sen itsekin. Mutta kapitalismi on tätä», Ile myönsi ja suki viiksiään. »Ja kiitos siitä mitä teit resiinarallissa», hän rykäisi ja katseli lattiaa, »sinä tosiaan olit parempi.»

Tomppa läimäytti Ilen lihaksikasta hartiaa, hymyili ja nyökkäsi.

»Me pärjätään aina. Vahvat ja reippaat miehet saavat kyllä töitä. Katso nyt Robertiakin», Tomppa nyökäytti ovesta ulos astuvaa seuruetta kohti. »Niin epäluuloinen kuin hänkin aluksi oli, nyt hän lähtee merille ja jakaa lahjaamme siellä.»

Ile ja Tomppa herkistyivät vielä halaamaan. Pitkittyneen syleilyn jälkeen Tomppa pyyhkäisi ohimennen silmäkulmansa kuivaksi ja käveli ulos korjaamosta.

Asemalaiturilla Santtu odotti junaa.

»Sinä lähdet sitten Kouvolaan», Tomppa sanoi.

»Juu, sähköveturipuolelle.»

»Niin, sinä olet nuori ja pärjäät vielä missä vain. Minä olen henkeen ja vereen dieselmiehiä, pääsin onneksi Pieksämäelle», Tomppa jatkoi.

Santtu levitti käsivartensa kutsuvasti. Tomppa pudotti reppunsa maahan ja kietoutui Santun hikiseen syleilyyn. Hän ei kyennyt hillitsemään liikutustaan, ja itku nyki hänen vartaloaan. Santtu vapisi, se oli kova paikka hänellekin. Heidän pitkän syleilynsä aikana kiskoauto jyrisi laituriin. Vähitellen Santtu uskaltautui löysäämään puristustaan.

»Junasi tuli», Santtu sanoi.

»Pidä ittes miehenä», Tomppa iski silmää.

Hän nosti kuluneen reppunsa maasta ja asteli kiskoauton ovelle. Santtu huusi vielä hänen peräänsä. Tomppa pysähtyi toinen jalka portaalla ja käsi kaiteella ja katsoi Santtua.

»Saanko ottaa kuvan?» Santtu kysyi kamera kädessä. »Muistoksi.»

»Totta kai», Tomppa hymyili.

Kamera räpsähti, Tomppa heilautti vielä kättään Santulle ja astui sisään kiskoautoon. Hänen leveä olemuksensa vaati kaksi vierekkäistä istuinta, mutta vaunussa oli väljää. Dieselmoottorin kierrokset nousivat ja kiskoauto nytkähti liikkeelle. Vanha korjaamo jäi taakse, mutta Tomppa tiesi, että juna kulkee aina.

 

Novelli on julkaistu ensimmäisen kerran teoksessa Kumman rakas (Osuuskumma-kustannus 2012). Tekijänoikeus © Taru Luojola 2012. Uudelleenjulkaisu sellaisenaan tai muutoksin on kielletty. Linkin jakaminen tälle sivulle on sallittu.