See all tags
71 posts
Viime syksynä Kustannus Aarni julkaisi Rauhantekijä-antologian, jossa on kirjoituksia rauhasta. Antologia sai tuskin lainkaan julkisuutta, vaikka luulisi näinä aikoina rauhanaiheenkin kiinnostavan, kun Ukrainassa, Palestiinassa, Sudanissa ja monessa muussa paikassa soditaan ja kansanmurhataan. Mutta noh, ilmeisesti nyt tiedotusvälineet ovat sellaisen sotakiihkon vallassa, ettei rauhaa hirveästi mainosteta.
Kavereiden kesken tuli fedissä taas juteltua härskejä, ja totta kai mainitsin siinä yhteydessä myös joskus aikoinaan tekemäni pornosuomennokset. Siis ne kaksi Phil Andros -homopornoromaania, jotka Into Kustannus vuonna 2013 julkaisi: Kädet ylös, housut alas! ja Kreikkalainen naimajuttu. Hetkeä myöhemmin lisäsin keskusteluun oheisen valokuvan ja mainitsin, että tältä muuten näytin 11 vuotta sitten kun suomensin niitä. ”Juuri oikea tapa kääntää kyseisiä kirjoja”, kommentoi kaverini. Heitin siihen, että voisin vaikka lisätä kuvan erinäisiin ammatillisiin hakemistoihin profiilikuvakseni. Noh, kaverini siihen, että ”transest lations possible”, ja minä että siinäpä slougani!
On taas aika laatia katsaus vuoden aikana luetuista kirjoista. Viime vuoden lukuraportissa mainitsin moneen kertaan, miten yleisvointi on uupunut, joten päätin lähteä vuoteen 2023 turhia pingottamatta. Melko rennosti lukemisteni suhteen eteninkin: luin vuoden aikana 108 kirjaa eli yhden vähemmän kuin viime vuonna, mutta Goodreadsin mukaan näissä kirjoissa on yhteensä 33646 sivua eli vähemmän kuin viimevuotisissa kirjoissa. Itse asiassa näin pieneen sivumäärään jäin viimeksi vuonna 2017, ja totta puhuen tässäkin määrässä on ilmaa, sillä siinä on mukana myös jokunen kesken jättämäni kirja. Aina ei siis tarvitse ylittää aiempia tuloksia.
Vuonna 2023 julkaisuluetteloni kasvoi kahdella uudella alkuperäisnovellilla. Kumpikin novelleista sijoittuu Bataranamiin, mutta hyvin eri aikaan ja hyvin erilaiseen ympäristöön.
Yksi yleisimmistä toimista, joita Kirjakasan uudet jäsenet tekevät, on vanhojen lukutilastojen tuonti muusta tietokannasta, tyypillisesti Goodreadsista. Kirjakasan moottorina toimivassa Bookwyrm-ohjelmassa onkin tietojen tuontiin erinomaiset toiminnot. Mutta kovin usein Kirjakasan käyttäjäkokemuksena on valitettavasti se, että varsin monen kirjan tuonti epäonnistuu. Selitän seuraavaksi, mistä se johtuu ja kuinka tietojen tuonnissa voi onnistua paremmin.
Voi mikä juhlapäivä: minua on ensi kertaa julkaistu italiaksi!
Vuosi vaihtuu, ja uuden kodin kirjahyllyt alkavat saada järjestystä. Niinpä on taas hyvä hetki tehdä yhteenveto siitä, mitä on tullut vuoden aikana luettua ja mitä ensi vuoden lukulistalla on luvassa. Ja vaikka tällä hetkellä tuntuu, että eihän tässä ole viime aikoina tullut jaksaneeksi lukea oikein mitään, niin koko vuoden kertymäksi näyttää silti tulleen 108 kirjaa ja Goodreads-laskurin mukaan 38 608 sivua. Sehän on peräti enemmän kuin viime vuonna! Alkuvuoden lukutahti olikin mitä mainioin, mutta kesällä elämään tuli erinäisiä stressitekijöitä niin, että loppuvuonna sai suorastaan sinnitellä saadakseen kirjoja luettua. Niinpä saa nähdä, mitä ensi vuodesta tulee.
Viime vuoden viimeisenä päivänä julkaisin Perkeet-lukuhaasteen viimeistä kertaa, koska uumoilin, että eiköhän tätä leikkiä ole jo tarpeeksi monta vuotta leikitty. Mutta kunnianhimoisena kasvatin haastekohtien määrän tavanomaisesta kolmestatoista peräti seitsemääntoista, jotta viiden vuoden haastekohtien yhteismääräksi saatiin kaunis tasaluku 69. Valitettavasti kunnianhimo kostautui. Perkeet ei todellakaan ole mikään heikkohermoisten lukuhaaste, ja niin siinä sitten kävi, että vuoden 2022 mittaan hermoni heikkenivät ja haasteen suoritus jäi puolitiehen.
Kolme kuukautta sitten avasin Kirjakasan, kotikutoisen lukijayhteisön. Tänään, juuri sopivasti Agricolan ja suomen kielen päivän kunniaksi, BookWyrm-ohjelmiston uusimman päivityksen mukana käyttöön tuli käyttöliittymän suomenkielinen versio! Niinpä tätä suomenkielisille suunnattua lukijayhteisöä voi nyt myös käyttää suomeksi.
Olen avannut uuden, pääasiassa suomenkielisille suunnatun lukijayhteisön, Kirjakasan, joka toimii osoitteessa kirja.casa. Kyseessä on jäsentensä turvallisuutta ja hyvinvointia vaaliva sosiaalinen media, joka on osa lukuisten palvelinten muodostamaa fediversumia.
On taas aika laatia yhteenveto vuoden aikana luetuista kirjoista. Laskuriin pärähti 105 kokonaan luettua kirjaa, ja niissä oli Goodreadsin tietojen mukaan yhteensä 36206 sivua. Näennäisesti jäin siis jälkeen edellisvuosien määristä, sillä viimeksi näin pieniä sivumääriä saavutin vuonna 2017 ja kappalemääriä vuonna 2016. Tästä tohtisin syyttää ennen kaikkea päätoimista opiskeluani, sillä kurssitehtäviä varten on tänä vuonna pitänyt lukea paljon vaativaa eli aikaavievää tieteellistä kirjallisuutta — ja suurin osa tästä kirjallisuudesta on ollut artikkeleita, jotka eivät ole päätyneet näihin sivu- ja lukumäärätilastoihin. Kaiken kaikkiaan lukemiseni määrä ei siis tänä vuonna varmaankaan ollut sen vähäisempää kuin edellisinäkään vuosina.
Aika aikaa kutakin, kuten vanha inhokkisanonta kuuluu. Perkeet-lukuhaaste lähti liikkeelle joulukuussa 2017 hetken mielijohteesta leikkimielisenä vastineena supersuositulle Helmet-lukuhaasteelle. Siitä asti olemme joka vuosi Tyhjän arkin retkikunnassa miettineet kolmetoista epäonnista haastekohtaa, joiden parissa kokeneinkin lukija voi masentaa itsensä.
Sain vuoden 2021 Perkeet-lukuhaasteen suoritettua loppuun jo kolme kuukautta sitten syyskuun alussa. Mutta tässä on ollut syksyllä vähän kaikenlaista, niin en ole edes raporttia ehtinyt koostaa ennen kuin vasta nyt. Noh, joka tapauksessa suorituksesta on raportoitava, ei se muuten ole suoritus!
Novellini Noidan sisin on juuri ilmestynyt Ääreksen julkaisemassa Nouse Luontoni. Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II -antologiassa!
Vuosi 2020 loppuu muutaman tunnin kuluttua, ja on aika vetää lukuvuoden saavutukset yhteen ja luoda silmäys vuoden 2021 lukusuunnitelmiin. Kollektiivisen kotoiluvuoden lukusaavutusten voisi olettaa olevan ylivertaisia, eivätkä ne nyt niin huonoja minulla olleetkaan — yhteensä 119 kirjaa ja hieman yli 40 000 sivua — mutta kokonaismäärä jäi minulla silti vuosia 2019 ja 2018 pienemmäksi! Ensinnäkin tähän on se yksinkertainen syy, että koronteenit sun muut rajoitukset eivät mullistaneet minun ajankäyttöäni mitenkään erityisemmin, koska olen aina ollut kotona kirja kädessä viihtyvää sorttia. Toinen huomattava syy on se, että aloin syksyllä taas opiskella yliopistossa, mikä vaikutti huomattavasti lukemiston valintaan, ja tätä myötä etenkin tieteellisten artikkelien osuus lukemistosta kasvoi.
Jo neljäs peräkkäinen Perkeet-lukuhaaste on täällä, ”jee”. Perinteiseen tapaan tarjolla on kolmetoista toinen toistaan vastenmielisempää ja lukuhalut lamauttavampaa haastekohtaa.
Sain tänäkin vuonna suoritettua Perkeet-lukuhaasteen, itse asiassa jo lokakuun lopussa. Suoritus oli kuitenkin niin lamauttava ja näännyttävä, etten ole jaksanut raportoida saavutuksestani ennen kuin vasta nyt. Onhan tässä vuosi aivan lopussa ja pian on julkistettava vuoden 2021 Perkeet, joten pakko nyt raportoida vanhat pois alta. Vaikka vähän pahaa tekeekin.
Vuoden 2019 kirjat alkaa olla luettu, joskin lukeminen jatkuu aivan viimeiselle tunnille asti ja yhden keskeneräisistä saan kyllä vielä tälle vuodelle kirjattua. Niinpä lasken kyseisen opuksen mukaan tilastoihin. Ja kuten vuosi sitten arvelin, tänä vuonna tuli luettua vähemmän kuin viime vuonna. Mutta ei tulos silti ole suinkaan heikko: vuonna 2019 luin toiseksi eniten koskaan yhden vuoden aikana, 113 kirjaa ja 43 000 sivua.
Perkeet-lukuhaaste julkaistaan nyt kolmatta kertaa, joten olemme päässeet perinteen ikään. Juhuu! Vuodelle 2020 on tarjolla taas kolmetosta epäonnisen kamalaa haastekohtaa.
Tämän vuoden alussa päätinkin ryhtyä todelliseen tiiliskivihaasteeseen eli lukea omasta hyllystä kaikki yli 700-sivuiset kaunokirjalliset proosateokset. Sivumäärä ei perustu mihinkään ulkoiseen lähteeseen, se vain tuntui rajaavan sopivan määrän kirjoja yhdelle vuodelle niin, että aikaa jää lukea muutakin. Ja rajaus oli aika onnistunut, sillä luin viimeisen tiiliskiven vasta lokakuussa juuri ennen kirjamessuja (ja näin pääsin julistamaan haasteen päättyneeksi niin, että kirjamessuhankintoja ei enää laskettu mukaan!). Jos mukaan olisi ottanut kaikki yli 600-sivuiset, olisi lukujono varmaan venynyt ensi vuoden puolelle. Noh, ehkä ne voi sitten lukea ensi vuonna…
Tänä vuonna perkeiden suorittamisessa kestikin huomattavasti pidempään kuin viime vuonna, mutta nyt olen vihdoin lukenut kirjan kuhunkin haastekohtaan!
Tuore romaanini Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia sijoittuu lähitulevaisuuteen. Leikillisesti olen sanonut sen sijoittuvan ”ensi vuoteen”, joka tietenkin tarkasteluhetkestä riippuen on aina jossakin nurkan takana mutta ei vielä aivan nykyhetkessä. Tarkka tapahtuma-ajankohdan määritys ei kuitenkaan ole tarpeen eikä edes mielekästä, sillä monin paikoin kirjan ”futuristiset” teknologiaratkaisut ovat jo dystooppista nykypäivää.
Hahaa! Vain pari päivää sen jälkeen, kun Bataranamiin sijoittuva romaanini Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia saapui painosta, on taas tarjolla mahtavia Bataranam-uutisia. Ensimmäinen alun perin englanniksi kirjoittamani novelli nimittäin julkaistaan tammikuussa Yhdysvalloissa ilmestyvässä Dragon Bike -antologiassa.
Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksien tekijänkappaleet saapuivat eilen. Innoissani pyöräilin postiin hakemaan kirjalaatikon. Avasin sen Säteen kanssa, ja päätin sitten heti lukea teidän iloksenne lyhyen katkelman kirjasta.
Syksy, tuo vuodenajoista paras. Mikäs sen mukavampi tapa viettää sunnuntaipäivää kuin vetää kääpähattu päähän ja hakeutua kaltaistensa seuraan Kalevankankaan hautausmaalle!
Toinen velopunk-romaanini Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia ilmestyy pian! Omalta osaltani kirjan tekemisen raskain urakka on jo takana, joten voin vaihteeksi rentoutua ja tuhlata aikaa esimerkiksi kirjatrailerin askartelemiseen. Jotenkas olkaatten hyvät, nauttikaa tästä parin minuutin pöhinäntäyteisestä matkasta Bataranamiin!
Ääreksen tuore antologia Äänellä jonka kuulet: spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta on de facto ilmestynyt!
Olen avannut uuden, hyvin spesifin kirjablogin.
Jo vuosi sitten vuoden aikana luettuja kirjoja summaillessani totesin, että luin varmaankin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Ja nyt voin jälleen sanoa saman: vuonna 2018 luin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana.
Vuosi sitten keksimme Tyhjän arkin retkikunnassa julkaista Perkeet-lukuhaasteen eli haasteen, jonka suorittaminen olisi mahdollisimman ikävää ja raskasta.
Jo vuosi sitten vuoden aikana luettuja kirjoja summaillessani totesin, että luin varmaankin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana. Ja nyt voin jälleen sanoa saman: vuonna 2018 luin enemmän kuin koskaan yhden vuoden aikana.
Toukokuussa blogasin lyhyitä arvioitani joukosta Osuuskumman kirjoja. Sittemmin olen ehtinyt lukea niitä taas paljon lisää: kaikki tähän mennessä ilmestyneet suomenkieliset Osuuskumman kirjat olen nyt lukenut.
Se tunne kun ensimmäistä kertaa pitää esikoisromaania kädessään. Sen pääsin kokemaan eilen Ropeconissa, jonne Ei kaikki pinnat kireällä saapui aivan painotuoreena. Laatikkokin oli vielä lämmin (jos kohta kuljetus helteessä oli todennäköisempi selitys kuin painokoneen jäännöslämpö).
Esikoisromaani on valmis. Nyt ehkä vihdoinkin uskallan todeta niin. Kesäkuussa tehtiin viimeisiä oikolukukorjauksia, heinäkuun alussa viimeisteltiin taitto. Ja kuulemma maanantaina kirjapaino sai alkaa painaa kirjaa.
⭐⭐⭐⭐⭐ Tämä on yksi parhaista kirjoista, jotka tänä vuonna olen lukenut.
Osuuskumma on kuuden vuoden aikana ehtinyt julkaista paljon kirjoja. Jopa näin kustantamon väkeen kuuluvana on välillä vaikea ehtiä lukea niitä kaikkia, kun kaikki muutkin kustantamot tuuttaavat koko ajan markkinoille kiinnostavaa luettavaa! Mutta nyt olen vaihteeksi ehtinyt lyhentää rästilistaa myös Osuuskumman osalta.
Esikoisromaanin toimitustyö on sen verran hyvällä mallilla, että painopistettä voi siirtää jo tulevaan. Esikoisen osalta tietenkin riemuitaan ja juhlitaan ahkerasti tässä koko kevät, kesä ja syksy. Fanikuntaakin alkaa jo kertyä — sain postissa ensimmäisen kortin, jossa onnitellaan maailman ensimmäisen velopunk-romaanin julkaisemisesta! Tällainen lämmittää mieltä ja ilahduttaa sydäntä.
Klassikkotrilogioiden lukemisessa on aina vaarana se, että ne eivät ole minun mielestäni niin hyviä kuin yleinen mielipide antaa ymmärtää — sillä yleinen hyvyyden mielipide syntyy useimmiten nuorena lukeneiden keskuudessa, ja nuorena kirjat iskevät eri tavalla kuin aikuisena. Niinpä pitkään panttasin tätäkin hyllyssä ollutta klassikkoa, kunnes kissa kerran valitsi minulle ykkösosan.
Vihdoinkin se on julkistettu ja pääsen ihan luvan kanssa hehkuttamaan! Esikoisromaanini Ei kaikki pinnat kireällä esitellään Osuuskumman syyskatalogissa (elikkäs kummalogissa).
C. J. Sansomin historialliset Matthew Shardlake -dekkarit ovat yksi toisensa jälkeen viihdyttäneet minua ihan kiitettävästi. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin 1500-luvulle kuningas Henrik VIII:n myrskyisälle hallituskaudelle, ja keskiössä ovat uskonnollis-poliittiset kiistat katolisen kirkon ja reformistien välillä. Päähenkilö Matthew Shardlake on oikeusneuvos, jolle kerran toisensa jälkeen osuu kohdalle tapauksia, joita ei ratkota pelkästään kirjoituspöydän ääressä. Sangen usein rikosten lonkerot kurottelevat hovin suunnasta.
Se on täytetty! Perkeet-lukuhaaste nimittäin. Ylitarulimaisilla henkisillä voimillani sinnittelin läpi kolmentoista ennakkoluuloja herättävän kirjan — ja kuin ihmeen kaupalla selvisin hengissä raportoimaan uroteostani. Kas tässä arviot kaikista lukemistani perkeistä.
Esikoisromaanini Ei kaikki pinnat kireällä on päivä päivältä lähempänä ilmestymistä. Käsikirjoitusta on jo kustannustoimitettu, ja olen muokannut sitä toimittajien kommenttien perusteella — toivottavasti parempaan suuntaan. Tällä hetkellä kässäri on taas toimittajien käsissä, ja toivon mukaan huhtikuussa saadaan jo kieliasu viimeisteltyä niin, että päästään taittamaan.
Huh, vuoden tympein kuukausi on päättynyt! Onneksi tänä vuonna ei hirveästi ehtinyt pysähtyä märehtimään sitä, miten ankea tammikuu voikaan olla, sillä jostain syystä tekemistä riitti vaikka kuinka. Siis sen lisäksi, että rahatöitä eli korporaatiocoelhoa sai vääntää ihan riittämiin.
Tänä vuonna tuli luettua paljon kirjoja. Aloitin lukemieni kirjojen säännöllisen kirjaamisen vasta vuonna 2013 Goodreadsin myötä, joten sitä edeltäviltä vuosilta voin esittää vain karkeita arvioita. Mutta olen silti sangen varma, että vuonna 2017 luin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuoden aikana — jopa enemmän kuin yhtenäkään opiskeluvuotena, vaikka silloin tuli kahlattua tentteihin tiiliskivi jos toinenkin.
Ansiokas Helmet-lukuhaaste tuntuu olevan vuosi vuodelta useamman lukijan suosiossa. Ja hyvä niin! Mutta toisaalta — miksi lukea vain helmiä, kun maailma on täynnä keskinkertaisia ja luotaantyöntäviä kirjoja? Koska jokainen kirja on ihmisen arvoinen, kokosimme Tyhjän arkin retkikunnassa Perkeet-lukuhaasteen, jossa on kolmetoista epäonnista kohtaa (enempää tuskin kukaan jaksaisikaan).
Viime aikoina blogini on painottunut ehkä enemmän esittelemään muiden kirjoittamia kirjoja ja mielipiteitäni niistä. Mutta näin syksyn puolivälissä on sopivaa luoda katsaus myös omaan kirjoittamiseeni. Sillä saralla kun onneksi myös tapahtuu jotain. Ei mitään isoa kustannussopimusuutista kuitenkaan, ei totisesti, mutta kirjailijan perustyö etenee yllättävän tasaiseen tahtiin.
Tiedätkö sen tunteen, kun luet keskimäärin yli 60 kirjaa vuodessa, mutta olet niin saatanan kranttu ja kaikki ne yli 60 kirjaa ovat parhaimmillaankin vain keskinkertaisuuksia? Kun edellisestä pysäyttävästä, värisyttävästä ja vaikuttavasta lukukokemuksesta on kulunut jo yli kaksi vuotta? Kun tartut jälleen suurin odotuksin seuraavaan kirjaan — ja se on juuri se kirja, joka ylittää odotukset, saa koukkuun heti alussa, vetää maton jalkojen alta suunnilleen joka luvussa, tarjoilee hykerryttävää komiikkaa ja jättää jälkeensä sen kaikkein tavoitelluimman, mitä minä juuri luin? -tunteen? Tiedätkö, se on Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä (Atena 2017). Juuri tällaisten kirjojen lukemista varten ihminen elää ja hengittää.
Romaanikäsikirjoitukseni keräävät näköjään vain hylsyn toisensa perään (viimeisin tuli tänään), mutta onneksi julkaisurintamalla tapahtuu välillä iloisiakin asioita: minulta on ensimmäistä kertaa ilmestynyt vieraalle kielelle käännetty novelli.
Viime vuoden lopulla keksin itselleni lukuhaasteen: luen tänä vuonna 17 kirjaa, joiden kirjoittajan nimeä en osaa lausua (tarkistamatta lähteistä). Keväällä kävin kirjastossa hakemassa haasteeseen sopivat kirjat, ja kesä on kulunut näitä kirjoja lueskellessa. On yhteenvedon aika.
Toukokuun loppuamme sulostutti viiden päivän matka Hollantiin. Amsterdamissa kävimme, totta kai, mutta yhden lomapäivistä vietimme Nijmegenissä ja kolme Utrechtissa, jonka ehkä näin voisi sanoa olleen pääkohteemme. Päivät kuluivat siis kävelemällä ympäriinsä, junailemalla maan halki ja pistäytymällä mielenkiintoisissa kohteissa. Kerron näistä mielenkiintoisuuksista jäljempänä.
Aina silloin tällöin tuodaan esiin se havaittu seikka, että kotona olevien kirjojen määrä vaikuttaa lasten lukutaitoon ja koulumenestykseen. Viimeksi asiasta taidettiin puhua enemmän tämän vuoden helmikuussa, mutta Tilastokeskus on kertonut samaa jo muutamia vuosia sitten. Epäilemättä vanhempiakin mainintoja asiasta löytyisi, jos lähtisi tonkimaan. Yhtä kaikki, kun asia nousee otsikoihin, kovat lukijat ja kirjoittajat niin minun lähipiirissäni kuin muuallakin kilvan jakavat uutista. Onhan asia tietenkin tärkeä ja kyllähän on hyvä kannustaa vanhempia lukemaan lapsilleen ja hankkimaan kotiin kirjoja (ja muitakin kuin lastenkirjoja).
Viime vuoden lopulla keksin itselleni lukuhaasteen vuodelle 2017: luen 17 kirjaa, joiden kirjoittajan nimeä en (ilman lähteiden apua) osaa lausua.
Paljon lukevana on toisinaan vaikea valita seuraavaa kirjaa. Onhan niitä hyllyssä paljon, mutta minkä niistä nyt nimenomaan aina ottaisi? Taannoin näin Twitterissä kuvan, josta sain ajatuksen kokeilla uutta tapaa valita luettavaa. Kuvassa kissa istui viiden riviin asetetun kirjan takana. Vaikka kyseisen kuvan ottohetken tarkoituksena ei varmaankaan ollut luettavan valinta, minä jalostin siitä sellaisen. Lanseeraan tässä nyt tämän kissametodin.
Mistä tietää, että talvi on päättymässä? Siitä, että minä taas kolmen kuukauden jälkeen jaksan kirjoittaa blogiin jotain. Tänään on sikäli suuri päivä, että lähetin syyskuussa loppuun kirjoittamani romaanikäsikirjoituksen ensimmäistä kertaa muutamaan kustantamoon.
Osuuskumma on jo muutamana vuonna julkaissut ahkerasti raapaleita eli tasan sadan sanan mittaisia tarinoita. Minä olen ollut hidas astumaan tähän kyytiin, mutta viime syksynä viimein innostuin ja naputtelin jokusen raapaleen.
Sain eilen valmiiksi uuden romaanikäsikirjoituksen ykkösversion. Se on jo toinen tänä vuonna kirjoittamani romaani. Yli kahden vuoden totaalisen kirjoittamattomuuden ja luovan lamaannuksen jälkeen tämä vaikuttaa melkoiselta puserrukselta, mutta eipä tämä oikeastaan ole ensimmäinen kerta. Myös vuonna 2011 kirjoitin kaksi romaanikäsikirjoitusta, silloinkin pitkän lamaannuksen jälkeen. Näitä luovia puuskia tulee ja menee.
Osallistuin vastikään erääseen kirjoittamista koskevaan keskusteluun, joka koski tarinan jäsentämisen tapoja. Esittelin tapaa, jolla minä teen romaanimittaisia tarinoita: mistä aloitan, miten jäsennän, missä vaiheessa siirryn kirjoittamaan. Korostin, kuinka tärkeä vaihe minulle on sijoittaa tarinan tärkein käännekohta kultaisen leikkauksen kohdalle. Erityisesti tämä seikka herätti keskustelijoiden huomion: mainittiin, että ajatus tuntuu kirjallisuuden kohdalla vieraalta, ja kyseltiin, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Nyt tämän kehtaa ehkä sanoa jo julkisemminkin. Romaanikäsikirjoitus saapui nimittäin eilen ensimmäiselle välipysäkille: ensimmäinen raakaversio valmistui 34 410 sanan (eli luddiittien kielellä 120 liuskan) mittaisena. Ja voi luoja mitä sillisalaattia se tässä vaiheessa onkaan — en tohdi itse edes lukea sitä läpi. No, keräilen rohkeutta jonkin aikaa ja lepuutan mieltäni.
Finncon on taas Tampereella. Ja sehän tarkoittaa — paitsi sitä, että minä seison Osuuskumman pöydän takana myymässä kirjoja — että voi aivan huoletta pukeutua ihan reilusti överiksi, eikä edes mitenkään erotu joukosta. Minä vedin ylleni tiskikeijun sotisovan, joka tuli joillekuille tutuiksi jo neljän vuoden takaisessa Tampereen Finnconissa.
Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.
Huh, säännönmukaisesti vuoden ankein aika eli tammikuu on saatu onnistuneesti pois alta. Se on yleensä niin ankea, ettei siitä riitä edes mitään blogattavaa. Ei tänäkään vuonna, kuten huomaatte.
Kävimme kuuden päivän lomalla Amsterdamissa, ja totisesti, vaikka ennakko-odotukseni Amsterdamista ja Hollannista ylipäätään olivatkin jo valmiiksi korkealla, niin kyllä ensikokemus paikan päällä silti ylitti jopa ne.
Sitten tapahtui jotain, mikä sai koko valtakunnan liikkeelle ja minunkaltaiseni ihmiset huolestuneen levottomiksi. Noin puolentoista tuhannen muun ihmisen tavoin lähdin 28.7. osoittamaan mieltä rasismia, fasismia ja natsismia vastaan Tampereen Tullikamarin aukiolle, ja samaan aikaan Helsingissä kymmenkertainen joukko kokoontui saman asian ympärille maan päätapahtumaan.
Jos joku kysyisi minulta, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, yksi vastauksista olisi Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2010 ilmestynyt romaani Harjukaupungin salakäytävät. Luin kirjan ensimmäisen kerran maagisena kesänäni 2011, ja sen jälkeen asiat eivät olleet entisellään.
Porvoolaisesta antiikkikaupasta löytämäni kansilehdetön kirja vuodelta 1767 on jäljittämieni tietojen mukaan mitä todennäköisimmin Landtmanna-wännen, som af hushålls- och läkeböcker sammanletat de wigaste hushållsgrep, anwisning til et nätt landt-apothek, samt säkra, lätta och bepröfwade hus-curer, nykysuomeksi kutakuinkin Maamiehen ystävä, johon on kotitalous- ja lääkintäkirjoista koottu tärkeimmät kotitalousniksit, ohjeet kätevään maalaisapteekkiin sekä turvallisia, helppoja ja koeteltuja kotihoitoja. Samoihin kansiin on sidottu myös En Gammal Försökt Norrsk Patriot- och Landtmans Hushålls- och Återbruks-Almanach, som kan tjena til En Ny, Tilförlåtelig och med wårt Climat öfwerens-stämmande Bonde-Praktika, joka keskittyy lähinnä vuodenkiertoon liittyviin maatalousvinkkeihin. Tämä jälkimmäinen teos on kuitenkin ensimmäisen rinnalla suhteellisen kevyttä kamaa, joten keskityn tarkastelemaan vain ensinmainittua teosta.
Osuuskumman logoon päätyi aikoinaan vähän oudon näköinen turkoosi lintu. Yrityksemme parlanssissa tätä lintua on kutsuttu kummalinnuksi, ja aina välillä on enemmän tai (useimmiten) vähemmän vakavasti keskusteltu kummalintuasusta, jonka sisään voisimme survoa jonkun raukan edustamaan kustantamoamme eri tapahtumissa.
Nyt tuli käytyä kyllä hyvin epätodennäköisessä kesätapahtumassa. Haapamäen museoveturiyhdistys ajoi Kaskisten matkailun tilaaman museojunavuoron Seinäjoelta Kaskisiin ja takaisin. Suupohjan radalla ei tämän useampia matkustajajunia kulje, joten pitihän tähän tilaisuuteen tarttua. Dr13:n vetämässä puukoristen matkustajavaunujen (ja kahden varhaisen sinisen vaunun) letkassa kolisteltiin huonokuntoista pätkäkiskorataa läpi lakeuden. Perillä odotti Kaskisten kalarantapäivät. Kyllä, Kaskisten kalarantapäivät.
Kolme päivää Berliinissä takana, kolme vielä edessä, on siis väliraportin aika. Ihan ensiksi on sanottava, että hotellin sijainnin valinnassa kannattaa olla tarkkana. Juu, katsoin silloin huonetta varatessani, että tämähän on ihan käypänen hotelli, lähellä Alexanderplatzia ja tasoonsa nähden kohtuullisen hintainen. Ei siinä, hotelli an sich on hyvä ja huone erittäin tilava (saimme käyttöömme invalidihuoneen, jonka oleellisin ero tavallisiin huoneisiin taitaa olla se, että tässä on tuplaten lattiatilaa, jotta mahtuu pyörätuolilla ympäriinsä, joten ahdasta ei tosiaankaan ole), ja Alexanderplatzs on oikeasti ihan muutaman korttelin päässä. Mutta...
Pienkustantamon postittajana päiväohjelmaani kuuluu aina silloin tällöin hakea varastosta kirjoja, pakata ne sopiviin laatikoihin ja kiikuttaa laatikot postiin. Ensimmäinen questi tässä hommassa on ohittaa valppaat varastokissat…