Kuntavaaliteemani
Kuntavaaliteemani ovat kiteytyneet. Tänään saatiin myös ehdokasnumerot. Joten jos kaipaat Orivedelle tämänkaltaista kunnallispolitiikkaa, niin äänestä numeroa 79.
See all tags
3 posts
Kuntavaaliteemani ovat kiteytyneet. Tänään saatiin myös ehdokasnumerot. Joten jos kaipaat Orivedelle tämänkaltaista kunnallispolitiikkaa, niin äänestä numeroa 79.
Kokosin vastikään huvikseni luettelon kaikista Oriveden alueella sijainneista matkustajajunien pysähdyspaikoista ja lähetin luettelon viestissä erääseen keskusteluryhmään. Luettelossa oli mukana myös ratakilometrillä 223,886 sijainnut Pohjolan seisake. Ryhmässä minua korjattiin, että nimi on Pohjala. Jopas jopas, minäkö olisin katsonut nimen väärin?!
Pian on tullut kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun muutimme Tampereelta Orivedelle. Siinähän ei sinänsä ole mitään kummallista — aika monet muuttavat keskuskaupungeista ympäryskuntiin, koska ympäryskunnissa asuminen on halvempaa, tilaa on enemmän ja ympäristö on rauhallisempi. Mutta meilläpä ei ollut autoa ennen kuin tänne muutimme, eikä meillä ole autoa edelleenkään saati minkäänlaisia aikeita sellaista ikinä hankkia. Kerron tässä nyt hieman kahden vuoden aikana kertyneitä kokemuksia siitä, millaista on elää maaseutumaisessa pikkukaupungissa ilman autoa.