Filter by tag
112 posts in total
Orivesi on erinomaisella paikalla Tampereen lähellä. Emme voi tarjota asukkaille samaa kuin Tampere, mutta nopeimmin kasvavan kaupungin vetovoiman voimme hyödyntää. Raideliikenne tarvitaan Orivedeltä Juupajoelle. Siitaman, Hirsilän ja Oripohjan pysäkkien kunnostamisella saadaan elinvoimaa kyliin.
Näin naistenpäivänä näkyy paljon puhetta sukupuolten välisestä tasa-arvosta, ja yksi tasa-arvokysymyksistä on eri sukupuolten osuus vaaleilla valituista edustajista. Mutta koska Suomessa on virallisesti vain kaksi sukupuolta, näissä tarkasteluissa unohdetaan aika usein muunsukupuoliset. Esimerkiksi nyt istuvien kunnanvaltuustojen muunsukupuolisten valtuutettujen määrää on aika vaikea selvittää nopeasti. Mutta monet vaalikoneet tarjoavat ehdokkaille mahdollisuuden valita sukupuolekseen myös muun tai jättää sukupuolen ilmoittamatta. Niinpä voimme ainakin tarkastella, missä määrin muunsukupuolisia ehdokkaita on nyt pyrkimässä kunnan- ja aluevaltuustoihin.
Kokosin vastikään huvikseni luettelon kaikista Oriveden alueella sijainneista matkustajajunien pysähdyspaikoista ja lähetin luettelon viestissä erääseen keskusteluryhmään. Luettelossa oli mukana myös ratakilometrillä 223,886 sijainnut Pohjolan seisake. Ryhmässä minua korjattiin, että nimi on Pohjala. Jopas jopas, minäkö olisin katsonut nimen väärin?!
Olen kevään 2025 kuntavaaleissa ehdolla Orivedellä Vasemmistoliiton listalla. Myyn vaalikampanjani tueksi vuonna 2018 ilmestynyttä esikoisromaaniani Ei kaikki pinnat kireällä signeerattuna kampanjahintaan 20 euroa.
Jälleen on aika laatia katsaus vuoden aikana luetuista kirjoista. Vuonna 2023 totesin, että yleisesti vähän väsyttää ja lukemiseenkin voisi suhtautua vähän rennommin. Niinpä vuonna 2024 en tilastoinut enää lukemiani sivumääriä, ja luettujen kirjojen kappalemääriäkään en varsinaisesti tarkkaillut pitkin vuotta. Tämä rennompi ote lukemiseen ei kuitenkaan näytä johtaneen siihen, että olisin tänä vuonna lukenut olennaisesti vähempää kuin aiemminkaan — kyttääminen ei siis taida olla erityisen tarpeellista lukutahdin ylläpitämisen kannalta. Luettujen kirjojen määrä näyttää kivunneen 105:een, mikä on varsin tavanomainen määrä minun tavanomaisella lukutahdillani.
Vuotta on jäljellä vielä pari viikkoa, mutta uskallan jo tässä vaiheessa sanoa, että Pasi Ilmari Jääskeläisen viides romaani Kuurupiilon anatomia (Atena 2023) on paras tänä vuonna lukemani kirja. Se on niitä kirjoja, joita täytyy sulatella mielessä pitkään ja joista ei pääse lopulliseen selvyyteen ehkä koskaan. Mutta yritän siitä huolimatta kirjoittaa jossain määrin koherentisti kirjan herättämistä ajatuksista — tai ylipäätään pukea ajatukset sanalliseen muotoon. Luin ensimmäisen kerran Jääskeläistä vuonna 2011, ja tuolloin maailmani nyrjäytti Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010). Kirjoitukseni sisältää spoilereita kummastakin kirjasta, ollos varoitettu. Ja varoitus kannattaa ottaa tosissaan, sillä vaikken spoilereiden varomisesta noin yleensä hirveästi perusta, niin Jääskeläisen kirjat kannattaa aina ensimmäisellä kerralla lukea tietämättä yhtään, mihin on hyppäämässä.
Pian on tullut kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun muutimme Tampereelta Orivedelle. Siinähän ei sinänsä ole mitään kummallista — aika monet muuttavat keskuskaupungeista ympäryskuntiin, koska ympäryskunnissa asuminen on halvempaa, tilaa on enemmän ja ympäristö on rauhallisempi. Mutta meilläpä ei ollut autoa ennen kuin tänne muutimme, eikä meillä ole autoa edelleenkään saati minkäänlaisia aikeita sellaista ikinä hankkia. Kerron tässä nyt hieman kahden vuoden aikana kertyneitä kokemuksia siitä, millaista on elää maaseutumaisessa pikkukaupungissa ilman autoa.
Viime syksynä Kustannus Aarni julkaisi Rauhantekijä-antologian, jossa on kirjoituksia rauhasta. Antologia sai tuskin lainkaan julkisuutta, vaikka luulisi näinä aikoina rauhanaiheenkin kiinnostavan, kun Ukrainassa, Palestiinassa, Sudanissa ja monessa muussa paikassa soditaan ja kansanmurhataan. Mutta noh, ilmeisesti nyt tiedotusvälineet ovat sellaisen sotakiihkon vallassa, ettei rauhaa hirveästi mainosteta.
Tänä viikonloppuna euroviisut lakkasi olemasta minulle. Fedissä näkemäni perusteella myös monelle muulle, etten suinkaan ole tunteineni tässä yksin. Mutta minulle henkilökohtaisesti tämä on aika iso asia. Olen parikymmentä vuotta tykännyt euroviisuista, olen saanut kisoista vuosien mittaan paljon hyviä korvamatoja ja aina välillä olen katsellut vanhoja esityksiä ihan huvikseni. Vuosi sitten katsoin itse asiassa kaikki vanhat esitykset läpi, jotta saisin vihdoin kokonaiskuvan kisojen kehittymisestä vuosikymmenten mittaan.