Esikoisromaanin toimitustyö on sen verran hyvällä mallilla, että painopistettä voi siirtää jo tulevaan. Esikoisen osalta tietenkin riemuitaan ja juhlitaan ahkerasti tässä koko kevät, kesä ja syksy. Fanikuntaakin alkaa jo kertyä — sain postissa ensimmäisen kortin, jossa onnitellaan maailman ensimmäisen velopunk-romaanin julkaisemisesta! Tällainen lämmittää mieltä ja ilahduttaa sydäntä.

Mutta työ jatkuu. Trilogian kakkososan kässäri, jonka kirjoitin viime marraskuussa, ehti hautua melkein puoli vuotta, ennen kuin vihdoin luin sen ekaa kertaa. Ja onnekseni sain huomata, että se on omaan makuun ihan käypänen! Mitään isompia juoniongelmia en siinä huomannut, joten kunhan olen ne muutamat pienemmät juonelliset lepsukset korjannut, jotka siihen ovat jääneet, ja hionut kieliasua siedettävämpään muotoon (sehän nyt on kuitenkin nanoteksti!), saatan tässä jo kesän mittaan päästä tarjoamaan sitä kustantajalle.

Eikä siinä vielä kaikki! Loppuvuonna löysin ameriikkalaisia polkupyöräaiheisia spefiantologioita (Mastodonissa niistä minulle ystävällisesti mainittiin, kun hehkutin siellä velopunkkia), jotka sisältönsä puolesta voisivat olla vaikka velopunkkia, jos niin halutaan sanoa. Sattuipa vielä niinkin, että avoinna oli juuri kirjoituskutsu sarjan seuraavaan antologiaan. Niin sitten intouduin saman tien kirjoittamaan novellin sinne tarjottavaksi — ensin suomeksi, mutta käänsin sen itse englanniksi, kun suomenkielistä versiota oli tovi hiottu. Ja juuri sähköpostiini saaman tiedon mukaan novellini on hyväksytty antologiaan! Toisin sanoen ensimmäinen englanninkielinen novellini julkaistaan alkuvuodesta 2020. Sen myötä velopunk lähtee maailmalle!