Perkeet perattu ilman suuria tunteita

Sain vuoden 2021 Perkeet-lukuhaasteen suoritettua loppuun jo kolme kuukautta sitten syyskuun alussa. Mutta tässä on ollut syksyllä vähän kaikenlaista, niin en ole edes raporttia ehtinyt koostaa ennen kuin vasta nyt. Noh, joka tapauksessa suorituksesta on raportoitava, ei se muuten ole suoritus!

Tänä vuonna Perkeiden lukeminen sujui jotenkin viime vuotta kevyemmin, ehkä osin siksi, että osa kirjoista tuli luettua muutakin tarkoitusta varten, ja ehkä tämä oli kokonaisuudessaan jotenkin vähemmän turhauttava setti kuin viime vuonna. Tähtiarvosanojen keskiarvo tänä vuonna oli 2,81, mikä on yllättävän lähellä yleistä lukemieni kirjojen keskiarvoa (3,03) ja korkeampi kuin yhdenkään aiemman vuoden Perkeissä. Ei huono!

1. Kirjoituskoneella tai kopioiden tuotettu kirja — Juha Paunu & Anne Piisilä: Viito elävästi 2

⭐⭐⭐⭐ Suomalaisen viittomakielen jatkokurssin oppikirja vuodelta 1983. Tämä sopii tähän perjekohtaan vähän venyttäen, koska tämä on tehty kirjapainossa, mutta ulkoasultaan tämä on kuitenkin kierreselkäinen nippu A4-kokoisia konekirjoitusliuskoja, joihin on taitettu joukkoon kuvia.

Ikänsä vuoksi suhtauduin kirjaan varautuneesti, koska viittomakielen tutkimus on edennyt huimasti nimenomaan tämän vuosisadan aikana. Mutta pääosin varautuneisuus oli turhaa. Kirjassa esitellään viittomakielessä käytettäviä ilmaisukeinoja nimenomaan elävyyden kautta, ja siinä onnistutaan hyvin, kun otetaan huomioon julkaisuajankohtaan liittyvät tekniset rajoitteet (ei videoita, vain vähän kuvia). Kirja on tarkoitettu kurssilla opettajan johdolla käytettäväksi, ja ilman osaavan viittojan esimerkkiä kirja itsessään ei kovin hyvin aukenekaan. Ainoa selvästi epäilyksiä herättävä on viittomien järjestystä koskeva luku, koska juuri tällä alueella tutkimus on tuonut paljon uutta ja aiemmasta poikkeavaa tietoa. Kirjan sisällöstä valtaosa on esimerkinomaisia harjoitustekstejä, jotka ovat keskenään todella monipuolisia ja vaihtelevia. Luin harjoitukset ja esimerkit kuitenkin nyt vain kursorisesti enkä pääsääntöisesti tehnyt harjoituksia, nimenomaan koska en halua omaksua vanhentuneita kielenkäyttötapoja. En siis suosittele näin vanhaa oppikirjaa kenellekään, joka haluaa oppia viittomakieltä, mutta oman aikakautensa tuotteena tämä on mainio.

2. Kirjassa on mieskansi — Salvador Dalí: Neron päiväkirja

⭐⭐ Melkoinen tuuttaus, joka joissain kohdissa saa hölmöydessään hymyn suupieliin mutta noin muuten valuu saman tien toisesta silmästä ulos.

3. Kirja, jonka lukemista olet tarkoituksella vältellyt — H.P. Lovecraft: At the Mountains of Madness and Other Novels of Terror

⭐ Tätä on tullut välteltyä, koska joskus luin kissan arpomana jo kolmannen omnibussin ja totesin sen varsin tylsäksi. Tämä ykkösosa oli lukukokemuksena ehkä vielä haastavampi, koska kolmosessa oli sentään pääasiassa lyhyitä tarinoita mutta tässä oli kahlattava läpi kolme romaania ja niiden päälle vielä jokunen lyhyt ja keskipitkä tarina. Nimikkoromaani oli paitsi tylsä myös lähinnä hölmö ennemmin kuin kauhistuttava. Charles Dexter Wardin tapauksessa oli hetkensä, ja kellariotusten löytyminen onnistui jopa hieman raottamaan kauhun verhoa, mutta kokonaisuutena tarina oli niin ikään puuduttava. Kaikkein unettavin rimanalitus oli kuitenkin unimaailmaan sijoittuva Dream-Quest of Unknown Kadath, ja sen kohdalla jo ihan vakavissani harkitsin, että kirja saa jäädä kesken, mutta sinnittelin loppuun koska perkeitä ei lintsata. Nyt kun kaksi kolmesta Lovecraft-omnibussista on luettu voin jo melko vakuuttuneena sanoa, että okei, Lovecraftilla on ideansa ja oikeissa käsissä tästä mytoksesta voi saada suht paljonkin irti, mutta Lovecraftin itsensä käsissä se menee lähinnä hukkaan ja suurinta kauhua lukijalle edustaa kirjan alussa syntyvä odotus siitä, että kirja pitäisi jotenkin jaksaa lukea loppuun.

4. Lue peräkkäin kymmenen kirjaa samalta kirjailijalta — Terry Pratchett, kymmenen Kiekkomaailma-sarjan osaa

The Light Fantastic

⭐⭐⭐ Sarjan toisessa osassa suuri tähti lähestyy ja uhkaa kärventää koko maailman, joten antisankarimme päätyvät tahtomattaankin pelastamaan maailmaa, ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä luulevat siinä onnistuneensakin.

Equal Rites

⭐⭐⭐ Tällä kertaa Kiekkomaailmassa käy niin, että kun kahdeksannen pojan kahdeksannesta pojasta piti tulla velho, niin ähäs kun kahdeksannelle pojalle sattuikin kahdeksanneksi syntymään tyttö ja asia huomattiin vasta kun velhonvalmiudet oli jo siirretty eteenpäin. Sitten seurataan runsaat parisataa sivua sitä, kuinka kaikkien aikojen ensimmäinen naisvelho raivaa tiensä kaikkien aikojen ensimmäiseksi naisvelhoksi — eikä suinkaan ilman kipakan muorin apua. Sarjan kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kolmannessa kirjassa on yllättävän paljon vähemmän irtovitsejä ja sanaleikkejä ja ihan kokonainen yhtenäinen juoni, jos kohta perinteinen sukupuolten tasa-arvo työelämässä ei maailman yllättävin aihe enää tänäpänä olekaan.

Mort

⭐⭐ Kuolema hankkii oppipojan kuolevaisten maailmasta. Alkuhämmennyksen jälkeen oppipoika saa hommasta jujun ja alkaa vähitellen hivuttautua mestarinsa asemaan, mikä ei tuotakaan vaikeuksia, koska Kuolema itse on kyllästynyt työhönsä ja etsii sekä huvituksia että alanvaihtoa kuolevaisten maailmasta. Tällä kertaa oli melkoista struggelitavaraa, erityisesti tosimaailmastamme lainattujen kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori aiheutti lähinnä myötähäpeää.

Sourcery

⭐⭐⭐ Ylivoimaisen voimakas velho ryhtyy diktaattoriksi, ja syttyy maailmanloppua kohti vievä magiasota. Kun sota pyörii taustalla, seurataan kirjan varsinaisia tapahtumia eli lopputtoman monia iskuja munille ja vielä loputtomamman monia seksi- ja selibaattivitsejä, joiden jokaisen jippona on se, että itse asiaa ei mainita sanallakaan. Jos edellisessä osassa häiritsi kulttuurierojen ympärille rakentuva huumori, niin tässä on isketty britti-imperialistinen toiseuttava orientalismi vieläkin isommalle vaihteelle. Mutta kokonaisuudessaan kerrontaa oli nyt hiukan helpompi seurata, joten tämä osa välttää makkelipinon.

Wyrd Sisters

⭐⭐⭐⭐ Kiekkomaailman sydämessä on pieni kuningaskunta, jossa vallananastaja murhaa kuninkaan ja kruununperijä pelastuu täpärästi noitakolmikon käsiin. Kun perijä on — yllättävänkin aikaisin — täysi-ikäinen, on totuuden hetki. Vai onko sittenkään? Sarjan ensimmäinen hyvä kirja! Tässä on oikea juoni, henkilöt tekevät muutakin kuin hölmöilevät alapääjuttujen parissa ja heitä tulee jopa sympatisoineeksi, ja huumorin kaarta rakennetaan pitkän kaavan mukaan.

Pyramids

⭐⭐⭐ Pseudoegyptin kruununprinssi lähetetään pseudolontooseen opiskelemaan palkkamurhaajaksi, kunnes tulee kutsu nousta valtaistuimelle. Sitten tapahtuu yhtä ja toista ja paitsi ajan myös paikan rakenne muuttuu. Jälleen kerran kirja, jonka lukemista varjosti tunkkaisen britti-imperialistinen orientalismi ja hiukan liian päällekäyvä seksismi. Eikä juonikaan kovin kiinnostava ollut. Ei siis yllä sarjan parhaimmistoon.

Eric

⭐ Teinihakkerivelho murtautuu korporaatiohelvetin järjestelmiin ja käyttää saavutustaan naiiviin hedonismiin, koska mihin muuhunkaan teinihakkerit pystyisivät. Sitten seuraa epämääräistä kohellusta eri puolilla maailmankaikkeutta, ja vaikka kirjassa on vain 129 sivua, sekin tuntuu tälle kohellukselle liialta. Jälleen kerran toiseuttava orientalismi johdattaa ajatukset siihen, että kirjan voisi heittää vaikka seinään. Lähtökohdasta olisi voinut saada vaikka kuinka herkullisen tarinan, mutta makkelipinoon tämä joutuu.

Moving Pictures

⭐⭐ Kiekkomaailmassa hullaannutaan aivan uudenlaisesta taikuudesta, nimittäin elokuvien taiasta. Holy Woodin nousua ja tuhoa seurataan Hollywood-klassikoita ja elokuvatrooppeja toisintamalla. Keskitason viihdettä.

Reaper Man

⭐⭐⭐ Mortissa Kuolema kyllästyi työhönsä ja tutkiskeli alanvaihtomahdollisuuksia. Reaper Manissa Kuolema taasen saa potkut ennen kuin seuraaja on valittu, ja sinä aikana kun Kuolema taistelee työpaikkansa takaisin, erääntyneen elinvoiman kertyminen maailmaan ehtii aiheuttaa kaaosta eli synnyttää — ostoskeskuksen? Kirjan kaksi eri tarinalinjaa eivät tuntuneet sitten lainkaan pelaavan yhteen ja toiminnan huippukohta oli sellaista kaaosta että se oli ohi ennen kuin ehdin edes huomata että mitään ratkaisevaa oli tehty. Kuoleman tarinalle voisin antaa neljä tähteä, mutta ostoskeskustarina saisi tyytyä kahteen.

Witches Abroad

⭐⭐⭐⭐ Paha haltiakummi pitää kaukaista valtakuntaa lumoissaan. Hyvä haltiakummi, joka sattuu olemaan Granny Weatherwaxin ystävä, lähtee korjaamaan asioita, koska tarina niin vaatii, mutta eipä hän pääse lähtemään ilman noitakolmikon kahta muuta osapuolta. Matkalla paitsi irvaillaan angloturistien toilailuille maailmalla myös revitään rikki perinteinen satu jos toinenkin. Juoni on vähän siinä ja siinä, mutta tässä oli sarjan tähän mennessä parhaat irtovitsit, jotka pelastavat paljon.

5. Todella pahanhajuinen tai tahrainen kirja — Valdemar Langlet: Vallankumousliike Venäjällä

⭐⭐⭐ Tämä on sekä todella pahanhajuinen että tahrainen kirja, ja kaupan päälle vielä todella repaleinen. Journalistinen yhteenveto vuoden 1905 kumouksellisista tapahtumista eri puolilla Venäjää. Paljon minullekin uutta kiinnostavaa tietoa, yleensä tämä vuoden 1905 vallankumous kuitataan aika ylimalkaisesti tai siitä kerrotaan vuoden 1917 vallankumousta vasten peilaten, mutta tämä vuonna 1906 ilmestynyt kirja kertoo tapahtumista tuoreeltaan. Kirjoittaja on ymmärtääkseni oikeistoliberaali, jotka hekin toki olivat Venäjän oloissa tuolloin vallankumouksellisia, mutta ääneen pääsevät varsin laajasti myös sosialistit. Lisäbonusta hauskan vanhahtavasta suomennoksesta. Harmillisesti kirjasta on ties missä historian vaiheessa hävinnyt 22 sivua, joten minulle ei ihan valjennut, mistä kapina panssarilaiva Potemkinilla puhkesi tai millaiseksi verilöylyksi vapunpäivä Puolassa muuttui, mutta kokonaiskuva välittyi silti ihan kivasti. Kirja on muuten päätynyt minulle muutaman kanttori Kilpirannan jäämistöstä, mutta ei minulla mitään käsitystä siitä ole, miksi kanttorilla oli tällainen kirja hyllyssään. Maailmaa tämä nuhjuinen nide on kyllä epäilemättä nähnyt.

6. Kaverin kirjoittama tai kääntämä kirja, jota et kehtaa moittia, vaikka se olisi kuinka huono tai laaduton — Mariette Lindstein: Ehdoton valta

⭐⭐⭐ Tämä on kaverin kääntämä trilleri kulttiin ajautuvasta nuoresta naisesta, kulttijohtajan itsekeskeisestä sadismista ja kultista pakenemisesta. Tapahtumia tykitetään kovaa mutta nopealukuista tahtia, ja voi olla, etten kiinnostunut tarinasta niin paljoa, että myöhemmät osat lukisin. Käännöksessä ei tietenkään ole mitään moittimista, se on kaikkiaan niin hyvä ettei siihen kiinnitä erityistä huomiota.

7. Kirja, jonka olet ostanut tarjouksesta tai poistomyynnistä vain, koska se oli niin halpa — Cuca Canals: Itke, Alegría

⭐⭐ Kertomus kultakyyneliä itkevästä naisesta, jota kaikki käyttävät hyväkseen. Lähes kaikki kirjan henkilöt ovat julmia, väkivaltaisia ja ahneita roistoja, ja pääosin tämä oli vain hyvin inhottava kirja lukea. Ei onneksi paksu.

8. Kirja kirjailijalta, johon toista kirjailijaa verrataan mainoksessa tai takakansitekstissä — Terry Pratchett: Monstrous Regiment

⭐⭐⭐⭐⭐ Tässä vuonna 2003 ilmestyneessä romaanissa köyhä, takapajuinen ja jyrkkää uskonnollista lakia noudattava maa on jatkuvasti sotimassa naapuriensa kanssa, ja maailmanpoliisi saapuu taas paikalle turvatakseen maailmankauppaa. Hmm. Suhteellisen kritiikitön ja joviaali suhtautuminen siihen on kirjan suurimpia kauneusvirheitä, mutta noin muuten tämä on sarjan parhaimmistoa. Monet tarinat alkavat siitä, kun pojaksi pukeutunut tyttö värväytyy armeijaan, ja tässä kirjassa tämä klisee venytetään hersyvästi äärirajoilleen, ja samalla mäiskitään fragiilia maskuliinisuutta ja patriotismia vyön alle joka suunnasta. Sattumalta kirja sopii kuittaamaan perkeiden kasikohdan, koska tämän painoksen takakannessa Pratchettia verrataan Jonathan Swiftiin.

9. Keskiajalla julkaistu kirja — Beowulf

⭐⭐⭐ Sankaritarina uljaasta soturikuninkaasta, joka voittaa kaikenlaisia vihollisia ja saa lopulta surmansa samalla kun voittaa peräti lohikäärmeen, ja siitäkös häntä kunnioituksella muistetaan. Suomennos on oikein hyvä, sanasto on todella vivahteikasta muttei vaikuta väkisin väännetyltä ja säkeet soljuvat myös proosallisesti luettuna.

10. Kansakoulun lukukirja — Zacharias Topelius: Luonnonkirja ala-alkeiskoulun tarpeiksi

⭐⭐⭐ Kirja yhdistelee luonnontiedon perusasioita eläinsatuihin, mukavaan jutusteluun, värssyihin ja Jumalan luomistekojen ylistämiseen. Kirjan parasta antia lienee vanhanaikainen sanasto.

11. Yrityksen vuosikertomus — LähiTapiola Pirkanmaa: Toimintakertomus ja tilinpäätös 2019

Osuustoiminnallisuus eri yritysmuodoissa -kurssin esseetä varten tulin lukeneeksi. Noh, mitä tästä nyt sanoisi, ei tämä mitään viihdekirjallisuutta ole, mutta yllättävän helposti sujui. En osaa tähdittää.

12. Kirjailijamatrikkeli — Frantz Lennartz: Deutsche Schriftsteller des 20. Jahrhunderts im Spiegel der Kritik. Band 1

⭐⭐ Vieraskielisten kirjojen haasteeseen luettu saksankielinen kirja täytti samalla myös tämän perjekohdan. Runsaan 600 sivun aikana esiteltiin muutama sata saksalaiskirjailijaa A:sta G:hen, ja kun Saksassa ollaan ja kirja on ilmestynyt 1984, niin monet esitellyistä kirjailijoista ovat olleet joko natseja, natsien uhreja tai natseja sodassa tappaneita. Lopuista sitten puolet DDR:n kasvatteja. Jotenkin näiden kirjailijaesittelyjen tyyli oli vähän sellainen, että kaikki vaikutti joko ylimieliseltä taiteilijaegoilulta tai sitten loputtoman tylsältä. Muutaman sadan kirjailijan kokoelmasta mieleen jäi myöhempää tutustumista varten ihan vain pari, vaikka kai Saksassa nyt ihan lukukelpoisiakin kirjailijoita on ollut (kai?). Noh, kirja täytti kielihaasteen kyllä hyvin, teksti oli paikoin vaativaa mutta kokonaisuudessaan ihan lukukelpoista, ja olin yllättynyt miten sujuvasti jo luen saksaa. Yhtä kaikki jätän matrikkelin 2. ja 3. osan lukematta, ei tämä nyt kuitenkaan niin mielenkiintoinen elämys ollut.

13. Vuonna 1980–2000 julkaistu poliittinen kirja — World Commission on Environment and Development: Our Common Future

⭐⭐⭐ Osuuskunnat ja kestävä kehitys -kurssia varten piti lukea tämä YK:n kestävän kehityksen raportti vuodelta 1987, ja koska tämä löytyy myös kirjaksi julkaistuna, niin kuittaan samalla tämän perjekohdan.

Tämä on monin tavoin hyvin 80-lukulainen, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tiukkaa asiaa tässä on. Ja monin paikoin alkaa suorastaan masentaa, kun jo 35 vuotta sitten on sanottu, että asialle jos toiselle (mm. ilmastonmuutokselle) olisi pikkuisen niinku kiire tehdä jotain, mutta edelleen vuonna 2021 vatkataan siitä, että ruvetaankos tässä nyt sitten lopulta tekemään jotain vai ei. Väkisinkin miettii, että olisiko näille asioille jo saatu tehtyäkin jotain, ellei 1990-luvulla olisi niin voimakkaasti siirretty kansainvälistä ja kansallista päätäntävaltaa hallituksilta suuryrityksille ja oligarkeille.

Enivei, en silti suosittele tätä lukukokemuksena muille kuin todellisille asianharrastajille (ja niille, joiden kurssikirjallisuuteen tämä nyt sattuu kuulumaan), koska maailma ongelmien takana on muuttunut ja monet tiedot ovat joka tapauksessa vanhentuneita — ja koska samoista asioista löytyy varmasti paljon vetävämminkin kirjoitettua ajantasaista materiaalia.