Viime vuoden lopulla keksin itselleni lukuhaasteen: luen tänä vuonna 17 kirjaa, joiden kirjoittajan nimeä en osaa lausua (tarkistamatta lähteistä). Keväällä kävin kirjastossa hakemassa haasteeseen sopivat kirjat, ja kesä on kulunut näitä kirjoja lueskellessa. On yhteenvedon aika.

Kokonaisuutena arvioisin, että haasteen kirjat eivät yllättäneet mitenkään myönteisesti. Suurin osa oli minun makuuni vähän turhan pitkäveteisiä ja tyhjänpäiväisiä, mutta ehkä vika on enemmän minun kranttuudessani kuin kirjoissa. Toisaalta vikaa voi olla myös suomalaisessa kustannusalassa. Nämä kaikki olivat kuitenkin suomennettuja kirjoja ja pääosin marginaalisemmilta alueilta, ja onhan mahdollista, että valtavirran ulkopuolelta suomennettavaksi valitaan lähinnä sellaisia kirjoja, jotka edustavat täysin eri makua kuin minulla on. Mutta eivät haasteen kirjat kiinnostavuudessaan niin hirveästi erottuneet muista lukemistani kirjoista. Annoin haasteen kirjoille keskimäärin 2,82 Goodreads-tähteä, kun kaikkien Goodreads-arvioideni keskiarvo on 3,12. Kenties valitsen keskimäärin enemmän minua miellyttäviä kirjoja silloin, kun en tuijota pelkkää kirjailijan nimeä.

Haasteen parhaaksi kirjaksi nousi kirkkaasti Ngũgĩ wa Thiong’on Variksen velho, josta kirjoitin Goodreadsiin näin: ”Riemastuttava tragikoominen kohelluskertomus afrikkalaisesta diktatuurista, pyrkyreiden kilpailusta, uskontojen ja uskomusten sekoittumisesta ja legendojen synnystä. Tarinaan mukaan pääsemisessä kesti hetkensä, ja aina välillä tuntui, että nyt jää jotain symboliikkaa ymmärtämättä, mutta sitten päästiin taas hersyviin käänteisiin ja absurdeihin takaa-ajokohtauksiin. Samaan aikaan tiukasti uusliberalistisen globalisaation aikaan sidottu ja ajaton kertomus, jonka aikajana venyy ja paukkuu kertojan liioittelutarpeiden mukaan.” Muutenkin afrikkalaisissa kirjoissa tuntui olevan eniten kunnollista asennetta. Myönteisesti yllättivät myös baskikirjat.

Huonoimmiksi osoittautuivat itäeurooppalaiset kirjat, ja ne voin aivan surutta niputtaa samaan ryhmään. Harvoin olen lukenut niin rumaa ja ilkeää tekstiä kuin tämän haasteen itäeurooppalaiskirjoissa. Mitä lie historian traumauttamaa luonteenlaatua siinäkin on takana. Niin ikään haasteen kiinalaiskirjat olivat todellinen pettymys, sillä eivät ne olleet mitään oikeita kiinalaiskirjoja, vaan valekiinalaisia, sellaisia länsimarkkinoille tuutattuja orientalistisia mukanäkymiä Kiinaan. Seuraavaksi pitää kyllä etsiä ihan oikeita kiinalaiskirjoja.

Lue kaikki arvioni haastekirjoista haasteen Goodreads-hyllystä. Jatkossa suunnittelen tällaisia haasteita vähän huolellisemmin. Mutta ei sillä, eihän haaste olisi haaste, ellei se tuntuisi haastavalta.