Jos joku kysyisi minulta, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, yksi vastauksista olisi Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2010 ilmestynyt romaani Harjukaupungin salakäytävät. Luin kirjan ensimmäisen kerran maagisena kesänäni 2011, ja sen jälkeen asiat eivät olleet entisellään. Kirjassa esiteltävät teokset Elokuvallinen elämänopas ja Maaginen kaupunkiopas (joita kumpaakaan ei romaanin ulkopuolisessa maailmassa ole olemassa) nimittäin kuvaavat monin tavoin osuvasti sitä, millaiseksi itse olin jo ennen kirjan lukemista jäsentänyt omat ajatukseni oman elämäntarinan merkityksellisyyden rakentamisesta ja etenkin kaupunkien asemasta paitsi elämän tapahtumapaikkoina myös aktiivisena toimijana itse näissä tapahtumissa. Ja toki tämän haltioitumisen vanassa seurasi myös tietty harmistus siitä, että nyt se Jääskeläinen sitten kirjoitti nämäkin asiat niin hyvin, että ei minun säälittäviä yritelmiäni kannata enää kustantajille tyrkyttää. No, näitä tunteita tulee ja menee, kun on ottanut tavaksi kirjoittaa.

Sikäli jos kirja on vielä lukematta, niin liikoja spoilaamatta voin mainita, että siinä nuorilla ihmisillä syntyy elimellisen kiinteä suhde kaupunkiin, jossa he nuoruutensa kesät viettävät. Todennäköisesti moni lukija osaa samaistua tähän, vaikka ei juuri Jyväskylässä olisi nuorena asunut. En minäkään siellä käynyt ennen kuin olin jo aikuinen, mutta kyllä minä niin ymmärrän, mistä on kyse. Minulle tällainen nuoruuden kaupunki on Porvoo. Ja aivan kuten Harjukaupungin salakäytävien päähenkilöt elävät nuoruutensa maagisessa kaupungissa vielä keski-ikäisinäkin, minäkin palaan aina uudelleen ja uudelleen 1990-luvun Porvooseen. Juu, sitä laaria en totisesti ole vielä tyhjäksi ammentanut, vaikka jotkut ehkä toivoisivat niin jo käyneen.

Mutta vaikka jokaisen oma maaginen kaupunki voi olla mikä tahansa jyväskylä tai porvoo tai mikä ikinä onkaan, niin Jääskeläisen kerronta osaa tavoittaa Jyväskylästä jotain sellaista, jonka maagisuuden jokainen Jyväskylässä poikkeava matkailijakin ymmärtää. Kirjassa mainitut merkityksellisyyshiukkasten tiivistymäpaikat, nuo elokuvallisten elämäntapahtumien — tai paremminkin kohtausten — lavasteet, ovat totisesti jotain enemmän kuin pelkkiä arkisia läpikulkupaikkoja. Jyväskylässä poikkeaminen muuttuu maagiseksi heti, kun hakeutuu vaikka vain lyhyeksi ajaksi näihin paikkoihin. Ja ne salakäytävät — ne eivät suinkaan ole vain fantasiaelementti, jos vain tietää, mihin katsoa.

Vuosien varrella minulle on kasvanut oma maaginen suhde Jyväskylään. Se alkoi muodostua jo ennen Harjukaupungin salakäytävien lukemista. Itse asiassa varsin merkityksellinen oli eräs joutilas junamatka Helsingistä Joensuuhun toukokuussa 2005. Koska aikaa oli, tein mutkan ja viivyin Jyväskylässä muutaman tunnin. Junan ravintolavaunussa eräs kirjailijaksi esittäytynyt keski-ikäinen ja elämää nähneen oloinen mies lyöttäytyi seuraani ja halusi tarjota oluen. Keskustelimme kirjoista ja kirjoittamisesta hyvän tovin. Hänkin jäi Jyväskylässä junasta ja jatkoi matkaa asemalle vastaan tulleen naisystävänsä kanssa. (Tarkistin myöhemmin: mies tosiaan oli julkaissut monia kirjoja, joskaan en itse ollut hänestä aiemmin kuullut.) Tuomet ja syreenit tuoksuivat huumaavasti kaikkialla tässä lempeässä kaupungissa, jonka kadut kutsuivat jalkojani ottamaan aina lisää askelia. Kun illalla astuin Joensuun-junaan, joka vei takaisin hitaaseen jatkumohakuisuuteen, tiesin vielä monasti palaavani tuohon tunnelmaan.

Kuusi vuotta myöhemmin (ja tässä välissä monta kertaa Jyväskylää tutkailtuani) Harjukaupungin salakäytävät kertoi minulle kaupungista sen, minkä tavallaan jo tiesin. Kirjasta myös löysin uuden nimen itselleni: siitä lähtien olen kutsunut itseäni maagiseksi kaupunkioppaaksi. Ja oma kiero kunnianosoitukseni sekä Jyväskylälle että Harjukaupungin salakäytäville oli myös alter egoni Aulis Hårdin kirjoittama pornopastissi Rallikaupungin kukkulat (joka siis, sanottakoon sekin ihan suoraan, on NaNoWriMo-haasteena kirjoitettu).

Tänä kesänä tuli taas tarve päästä käymään Jyväskylässä virkistämässä mielikuvia kaupungin maagisuudesta. Ennen sitä luin Harjukaupungin salakäytävät uudestaan, tällä kertaa tietoisempana kirjan tarinasta ja kiinnittäen enemmän huomiota rakenteeseen, kerrontaan, sanankäyttöön (joka Jääskeläisellä on mitä oivallisinta!) ja muuhun sellaiseen, mikä ensimmäisellä lukukerralla helposti jää kirjasta kuin kirjasta vähemmälle huomiolle. Vaikutuin teoksen mestarillisuudesta entistä enemmän.

Ja totisesti, voiko tämä olla sattumaa: Junassa matkalla Jyväskylään sain tekstiviestin, jossa VR:n Veturi-asiakasohjelma kertoi minun saavan koodia vastaan yhden ilmaisen jäätelötuutin R-kioskista. Puistokadun ja Yrjönkadun risteyksestä, läheltä vanhaa hautausmaata ja Goodyear-taloa, löysimme R-kioskin. Poimimme jäätelöaltaasta mansikkatuutin. Söimme sen yhdessä, kustantaja ja kenties tuleva menestyskirjailija. Maagisen tunnelman täydensi tihkusade, joka ajoi meidät herkuttelemaan jäätelöstä yhteisen sateenvarjon alle.