Euroviisulavan parhaat kengät

Euroviisulavan parhaat kengät

Okei, eilen tuli vähän hätiköityä, kun kirjoitin, että vain Moldovan esityksessä on tänä vuonna kiipeilytelineitä. Finaalissa nimittäin esiintyivät nekin maat, jotka pääsevät jatkoon ilman semifinaalia. Tästä joukosta yllättäen Iso-Britannia toi lavalle ihan kunnon viritelmät: korkokengän muotoiset valaistut portaikot! Kokonaisuudessaan Iso-Britannian 1920-lukua mukaileva esitys ihastuttavaa aksenttiaan myöten oli koko viisufinaalin paras veto — ainoa kunnon show koko illan aikana. Valitettavasti vaan Euroopan kansat eivät taaskaan ymmärtäneet hyvän päälle, ja brittien pistesaaliiksi taisi jäädä hulppeat viisi. Noh, katsotaan nyt kuitenkin vielä kertaalleen tämä Electro Velvetin hieno suoritus. Huomatkaa, että esiintyjättärien kengissä on samaa väri- ja muotokieltä kuin portaikoissa, joissa esiintyjät parkouraavatkin ihan jeessisti.

Noin muuten viisuesiintyjien kengissä oli tänä vuonna yllättävän vähän näyttävyyttä. Kamoon hei! Nyt on sentään kyse maailman ykkösriikinkukkoshow’sta. Ei sinne missään arkitossuissa kannata lähteä heilumaan! Mutta sillä mennään, mitä käytössä on, eli katsaus vuoden 2015 euroviisuesiintyjien kenkiin.

7. Australia

Tänä vuonna debytoineen Etä-Euroopan valtion menevässä katurallattelussa tanssahteli mukana yksi taustakuorolaisista vaippapöksyissä hotpantseissa ja mätsäävissä remmikorkkareissa. Australian solisti oli muuten illan harvoja hattua käyttäneitä esiintyjiä. Oikeesti nyt hei, missä kaikki näyttävät päähineet?! Nyt ollaan sentään euroviisulavalla.Australia

6. Espanja

Espanjan itsepuolustusnäytöksessä demonstroitiin, kuinka saappaattomissa saappaissakin voi irtautua totisen hunksin otteesta.Espanja

5. Serbia

Sateenkaaridiskossa tanssittiin paitsi hapsusaappaissa (takana) myös hienosti kiiltävissä punaisissa miestenkengissä. Jotenkin kuvaavaa tämän vuoden viisujen kenkäsadosta on se, että miesten kengillä pääsee näin vähällä panoksella listoille.Serbia

4. Hollanti

Ensimmäisessä semifinaalissa rannalle jääneen Hollannin taustakuoron hamsteritytöillä oli selvästikin kaikilla värikkäät kengät, mutta ohjaaja ei sitten missään vaiheessa tajunnut, että niitä olisi ehkä pitänyt näyttää vähän enemmänkin! Nyt jäi tarkemmat detaljit tunnistamatta.Hollanti

3. Georgia

Oksiimia (mitä se on?) uhkuva soturi oli sonnustautunut hyvin pitkiin reisisaappaisiin. Polvien suojaaminen taistelussa on toki tärkeää. Mutta ehkä eivät kovin käytännölliset, koska taistelussa lähinnä seistiin paikallaan? Niin ikään hartioita koristavat sulkapuuhkat olivat tyylikkäät.Georgia

2. Israel

Esiintyjien kengistä ehdottomasti näyttävimmät tänä vuonna olivat Israelin kultapojan kultaiset siipilenkkarit. Oikeesti siis hei, nyt puhutaan asiaa! Jos minä lenkkeilisin, käyttäisin ehdottomasti jotain tällaisia.Israel

1. Iso-Britannia

Esiintyjien jalassa oli ihan perustyylikkäät kultaiset tanssikengät, mutta varsinaisen erikoiskunniamainintakehun tänä vuonna saavat nimenomaan ne korkokenkien muotoiset portaat. Katsokaa vielä kerran video, jonka linkkasin artikkelin alkuun, ei se ihan parilla katselukerralla puhki kulu, ja biisikin on mainio!Iso-Britannia

One Response »

  1. Pingback: Viisukatsomossakin vakosametissa – Taru Luojola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.