Eilen pekuloin, että eilisestä asustani saisi vieläkin ysärimmän vaihtamalla pitkän nahkatakin (no mut on sekin toisaalta aika ysäriä siinä kokonaisuudessa, kun tarkemmin miettii) lyhyeen vakosamettitakkiin. Tänään teinkin juuri niin. Lisäksi nokitin löysällä lätsällä ja tolppakorkokengillä. Okei, vielä ysärimpää olisivat olleet maiharit, mutta minulla ei sellaisia ole, joten tolppakorkoihin on tyytyminen. Mekko ja sukkahousut siis edelleen Indiskan, kengät Fly Londonin, Takki Hennes Collectionin ja lätsä ystävän tekemä.

Tässä asussa suuntasin silmälasikaupoille — tarkkanäköisimmät ehkä huomaavatkin, että minulla ei tosiaan ole tuossa kuvassa rillejä, vaan vaihteeksi piilolinssit, mikä helpottaa kehysten sovittelua. Vaikka suurimmaksi osaksi kehysmuoti tuntuukin olevan tällä hetkellä aika meh, löytyy kaupoista piristävän paljon esimerkiksi päivän asua hyvin täydentäviä ysärityylisiä metallinvärisiä ja pyöreähköjä pokia. Tosin en minä sellaisia itselleni ajatellut hankkia, kunhan kuvaa varten vähän kokeilin. Najs.

Sanoinko jo meh? Taisin sanoa. Sillä sitähän tämä vähän tuntuu olevan: meh, meh, meh. Paksut ja omintakeiset sangat eivät nyt vain sovi minulle, ei siitä pääse mihinkään. Ohuet ja naamaan sopivat metallisangat sitten ovat enimmäkseen hyvin tylsiä ja mitäänsanomattomia. Kyllähän sitä oikein tiristämällä useimmista kaupoista löytyi yksi tai parhaimmillaan muutama harkinnan arvoinen malli, mutta lannistus ja tympääntyminenhän siinä meinaa iskeä, kun päällimmäinen fiilis kaikkialla on meh.

Kunnes sitten tuli se, mitä en edes tiennyt olleeni etsimässä, ja SORRUIN. Sillä katsokaa nyt näitä ihania lehväsankoja! Myönnän, olen vähän heikkona kaikenlaiseen hipahtavaan keiju- ja haltiajuttuun. Mutta juuri tällaisethan niiden uusien silmälasieni alun perin pitikin olla, eikös juu? Ja koska nykyään on tapana myydä kaksia laseja yksien hinnalla, niin saatoin perustella hankintani mielekkyyttä silläkin, että sain samalla myös ihan kelvolliset meh-lasit käytettäväksi tilanteissa, joissa ei aina jaksa olla niin keiju.