Törvelöalan erikoisliikettä etsimässä

Törvelöalan erikoisliikettä etsimässä

Taloutemme teevastaava on tässä jo jonkin aikaa tehnyt tiettäväksi, että tarvitsemme teidemme säilytykseen lisää teetörvelöitä. Tarve akutisoitui uusimman tee-erän saavuttua, sillä ne on pakattu sen verran korkeisiin pusseihin, että eivät mahdu pystyssä teekaappiimme. Ja tänään iltapäivällä meillä oli sopivasti aikaa lähteä törvelökaupoille.

2015-03-27 17.00.03Jokainen tärkeä missio alkaa tietenkin varustautumisella. Päivällä niin kauniisti paistunut aurinko ehti peittyä märän pilviverhon taa, joten sateelta oli syytä suojautua. Eikä räntäkelillä oikein vielä keväthattua voi ajatella, siispä vedin päähäni vanhan kunnon Dennis Basson leobaardihatun. (Joskus pitäisi kyllä saada täydennettyä hattuvalikoimaakin, ettei aina tarvitsisi pitää näitä samoja. Leobaardihatussa ei ole mitään vikaa, mutta kun sitä on jo neljä vuotta pitänyt pääasiallisena talvihattuna, niin onhan siitä tullut jo perin arkinen.) Jalkani suojasin tänään Marcin mokkasaappailla.

Näistä saappaista olen itse asiassa ehtinyt tubettamaan jo silloin, kun unboksasin nämä. Puolentoista kuukauden käyttökokemuksella voin todeta, että oikein jees saappaat, ei valittamista istuvuudessa, tukevuudessa tai tyylissä. Mutta miinusta siitä, että mokan ja kärkinahan yhtymäkohdassa olevat koristeompeleet lähtivät repsottamaan melkeinpä heti. Olisinhan minä asiasta voinut reklamoida, mutta äh, hirmuinen vaiva pienen esteettisen ongelman vuoksi. Ja vaikka reklamaatio olisi johtanutkin esim. kenkäparin vaihtoon, niin samalla tavalla ne ompeleet olisivat uudessakin parissa kuitenkin lähteneet repsottamaan. Palautus taasen ei olisi tullut kyseeseen, sillä silloinhan olisi pitänyt pärjätä ilman näitä upeita kenkiä!

Varustuksen viimeiseksi silaukseksi kaappasin mukaan yhden voimaeläinkassin, jotta saisimme kannettua ihan homona tyylikkäitä törvelöitä kotiin. Ja ei kun tuulta päin!

Mutta voi voi! Kaikesta tästä valmistautumisesta huolimatta retkueemme joutui pettymään. Kahden halpahallin, yhden tavaratalon ja kahdeksan pikkuputiikin jälkeenkään emme olleet löytäneet yhtään hyvää teetörvelöä mistään! Sokoksen kodinosaston pettymyksen jälkeen totesin teevastaavalle, että eipä taida löytyä, mutta vilkaistaan nyt vielä Tokmannilta. Hänen silmänsä suurenivat kauhusta ja hän totesi: ”Mutta siellähän on hullut päivät!”

”Ei kun Tokmannilta, se on kotimatkan varrella”, oikaisin.

”Huh, luulin jo sinun menneen järjiltäsi”, hän huokaisi.

Eipä löytynyt Tokmanniltakaan, joten palasimme kotiin törvelöttä. Sitten teevastaava tilasi törvelöt nettikaupasta. Jooh, yritä siinä nyt tukea paikallisia yrityksiä, kun ei haluttua tavaraa löydy.

2015-03-27 16.39.14Mutta mitä tuossa tomppakassissa sitten oikein on, jos ei törvelöitä? ihmettelette nyt porukalla. Ei, siinä ei ole viereisessä kuvassa näkyviä Chie Miharan kenkiä, jotka ovat myynnissä kirpputori Tarinassa Laukontorilla, sillä joku mokoma on vienyt sinne myyntiin aivan liian pieniä kenkiä! Löysin kuitenkin mainitusta paikasta vaaleanvihreän (aavistuksen pastellisen) Lindexin jakun, joka on tommosta aika paksua, tommosta tommosta, noh, en minä näitä kankaiden nimiä kovin hyvin tiedä, mutta vähän tulee sohvakangas mieleen. Sopii oikein hyvin johonkin vintage-tyyliseen asuun. Saattaa päätyä joskus valokuvassa tännekin, kunhan joskus käytän.

Ja jos joku nyt on kiinnostunut noista Chie Miharoista, niin olivat kokoa 39 (vasemmalla) ja 40 (oikealla). Hintoja en pettymykseltäni kovin tarkasti painanut mieleen, mutta muistaakseni nuo köykäisemmät olivat 35 euroa.

2 Responses »

  1. Sain juuri toisaalla tiedon, että nuo Chie Miharan nilkkurit on käyty ostamassa. On se Tarina silti mukava kirppis, vaikka siellä nyt yhdet hienot kengät vähemmän onkin.

  2. Pingback: » Kengät — Hämpin tärkein kulkuväline Taru Luojola

Vastaa käyttäjälle Taru Luojola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.