Tiskikeijun taian avulla sinäkin voit pelastua

Tiskikeijun taian avulla sinäkin voit pelastua

Finncon on taas Tampereella. Ja sehän tarkoittaa — paitsi sitä, että minä seison Osuuskumman pöydän takana myymässä kirjoja — että voi aivan huoletta pukeutua ihan reilusti överiksi, eikä edes mitenkään erotu joukosta. Minä vedin ylleni tiskikeijun sotisovan, joka tuli joillekuille tutuiksi jo neljän vuoden takaisessa Tampereen Finnconissa.2016-07-02 13.46.19

Asussa yhdistelen sekä valmiita vaatteita että itse tehtyjä asusteita. Kukkakuvioinen hame on merkkiä Twentyone ja t-paita Seppälästä. Alun perin käytin asussa vihreitä El Naturalistan remmikenkiä, jotka värinsä puolesta ovat hiukan sopivammat kuin nämä nyt jalassa olleet Fly Londonit, sekä vihreitä päivänkakkarakuvioisia sukkahousuja. Mutta kun ulkona (ja sisällä Tampereen yliopiston päätalossa) on niin turjakkeen kuuma, niin jätin sukkahousut pois, ja senpä vuoksi vaihdoin kengätkin, koska mainitut El Naturalistat hankaavat isovarpaan rakkuloille alta aikayksikön ilman sukkia.2016-07-02 13.48.10

Keijuasu tästä kokonaisuudesta syntyy toki vasta siivillä. Nämä siivet olen väsännyt ihan itse: kuumaliimalla olen sutaissut epämääräisiä organzanpaloja paksusta rautalangasta väännettyyn kehikkoon, ja olkahihnat kiristetään (ja siivet nostetaan ylemmäs) irrallisella eteen solmittavalla rusettinauhalla. Siivet hulmuavat erityisen hienosti keinussa — katso gifu jutun lopussa tai vaikka tämä video.2016-07-02 14.06.00

Hatun inspiraatio on peräisin Moldovan vuoden 2011 euroviisuesityksestä, jossa lavalla liihottaa pasuunakeiju yksipyöräisellään. Kyseinen pasuunakeiju on eittämättä ollut yksi suurimman vaikutuksen minuun tehneistä populaarikulttuurin hahmoista. Töttöröhatun runko on sanomalehtisuikaleilla vahvistettua kartonkia. Tekoturkis on liimattu kartongin päälle ja ommeltu reunasta kiinni hatun sisällä olevaan päänmyötäiseen vuoriosaan, ja koristenauhat on ommeltu turkikseen kiinni. Pysyy yllättävän tukevasti päässä, vaikka minä poropeukalo sen teinkin — ja hiostaa ihan hemmetisti näin kesällä!2016-07-02 14.05.59

Taikasauvana toimii luotettava Pirkan tiskiharja — tietenkin samaa sävyä kuin siivet. Ilmeestä päätellen kuvan keiju taisi juuri kuulla, että joku on jynssännyt taikasauvalla homeisia astioita. No ei vaiskaan! Taikasauvaa ei ole tiskivedessä sotkettu, sillä tiskikeijuhan saa astiat puhtaaksi ihan vain yksinkertaisella ranneliikkeellä.2016-07-02 14.04.44

Oho! Joku oli unohtanut taikasieniä tiskikeijun tielle. Mitenkähän myyntivuoro nyt mahtaa sujua?2016-07-02 15.16.47

No niin, olisihan se pitänyt arvata, että tällaista siitä tulee.2016-07-02 15.17.17

Eh, nyt on ehkä paras lopettaa todistusaineiston julkaiseminen, ennen kuin tiskikeijua tullaan syyttämään rehtorien häpäisystä!

Swinging Fairy in Midsummer Night

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.