Kotisellistini on jo tovin valitellut, kuinka hänen (ainoat!?) kesäkenkänsä hajoavat jalkoihin ja uudet tarvitsisi saada. ”Milloin ajattelit lähteä ostamaan kenkiä?” kysyin eilen. ”Perjantaina sellotunnin jälkeen”, hän vastasi, ”tuletko mukaan?” Vai että tulenko mukaan kenkäkauppaan!

Hänen perjantainen sellotuntinsa kuitenkin peruuntui, mutta siitä huolimatta lähdimme ostamaan kenkiä. Ja koska minä pidän kenkien ostamisesta paljon häntä enemmän, minä sain kunnian opastaa ostopaikoissa. ”Käykäämme ensin katsomassa Tullintorin kenkäkaupat”, ehdotin, ”sillä en ole itsekään siellä pitkään aikaan käynyt.” Niin me sitten teimme.

Tullintorillahan on tätä nykyä kaksi kenkäkauppaa. Paulan kengän valikoimissa on monia sangen kelvollisia merkkejä, muun muassa Lola Ramonaa (enpä ollut aiemmin tajunnutkaan, että sitäkin saa Tampereelta, ja vieläpä ihan kiitettävän runsaasti malleja). Kotisellistini ei kuitenkaan löytänyt Paulan kengästä mieleistään; mallit olivat hänen mieleensä joko liian juhlavia, liian suippokärkisiä tai liian lenkkarimaisia. Mutta minä tein liikkeessä mielenkiintoisen havainnon. Yksi kenkämarkkinoiden hämmentävyyksistä on se, että samoja kenkiä saatetaan myydä eri maissa eri merkkisinä. Eräät Paulan kengän valikoimissa olevat Brooklynit näyttivät sangen tutuilta. Ja kyllä vain, samaisia kenkiä myydään Brasiliassa Cristófolin nimellä. Brooklynin sivuilla sanotaankin, että jalkineet valmistetaan Brasiliassa. A-haa!

Mutta koska kotisellistini ei löytänyt Paulan kengästä etsimäänsä, jatkoimme eteenpäin. Käytävän toisella puolella sijaitseva Tunnelin kenkä on mallistoltaan ja myymäläsisustukseltaan enemmän tavallista yleiskenkäkauppaa muistuttava, ja minun silmääni miellyttävät eniten liikkeen valikoimissa olevat El Naturalistat (joita onkin varsin monipuolisesti) sekä Artit. Mutta päivän päätähden mielipide tämänkin kaupan miestenkenkämallistosta oli sama kuin edellisessä liikkeessä, joten poistuimme täältäkin tyhjin käsin.

Matka jatkui Hämpille, ohi Kookengän loppuunmyynnin (kotisellistini edelliset kengät olivat kyseisen ketjun liikkeestä, ja koska ne olivat hajoamassa jalkoihin, hän ei tietenkään ollut tällä kertaa innostunut poikkeamaan Kookengässä), ja seuraava pysähdyspaikkamme oli Kenkärepo. Nyt näyttikin jo paremmalta. Osoitin hyllyssä nököttävää Vagabondia, joka miellytti kotisellistinikin silmää siinä määrin, että hän kelpuutti kengän sovitukseen. ”Tämähän tuntuu ihan kelvolliselta”, lausui hän arvionsa. ”Tuonko myös vasemman jalan kengän?” tarttui myyjä tilaisuuteen. ”Kyllä kiitos!” asiakas vastasi. Ja kun vasemman jalan kenkä saapui, sujahti jalkaan ja osoittautui sekin mainioksi, ostopäätös oli sinetöity. Niin, mitäs sitä suotta pitkittämään: ensimmäiset mustat, tarpeeksi mitäänsanomattomat mutta eivät liian juhlavan näköiset kengät, jotka ajavat asiansa. Sitten vain kassan kautta kotiin.

Totisesti, minulla ja kotisellistilläni on joltisenkin erilainen suhtautuminen värikkyyteen!