Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

Siniset hetket Pieksämäellä ovat historiaa

2016-03-13 17.59.17Yksi aikakausi on päättymässä. Pääsiäisenä VR:n aikataulut vaihtuvat, ja siinä yhteydessä Joensuun ja  Pieksämäen välistä junaliikennettä karsitaan hyvin rankasti. Jäljelle jää vain yksi varhaisaamun ja myöhäisillan vuoropari. Karsinta vaikuttaa minun elämääni sekä käytännössä että tunnetasolla. Käytännössä, koska minun on aina silloin tällöin käytävä Joensuussa, ja kätevintähän sinne on ajaa junalla Pieksämäen kautta. Tunnetasolla, koska Pieksämäen asemalla on tullut seisoksittua vuosien mittaan tovi jos toinenkin.

Ensimmäisen kerran junailin Pieksämäen kautta Joensuuhun yöjunalla tapaninpäivänä 1997. Siinä sitä oli oikein vanhan ajan rautatietunnelmaa. Vuosituhannen alussa nämä yöjuna-ajelut Pieksämäen kautta ehtivät tulla hyvin tutuiksi, sillä yöjuna oli käytännössä ainoa järkevä tapa ehtiä varhaisaamuksi toiselle puolelle Suomea tarvitsematta järjestää erikseen yöpymistä missään, ja opiskeluja varten tällaista suhaamista sai väliin tehdä viikoittain. No, yöjunaliikenne Pieksämäen kautta lopetettiin jo 2006, ja sen jälkeen ei olekaan tullut käveltyä yöaikaan Pieksämäen keskustassa aikaa tappamassa.

Viime sunnuntaina junailin todennäköisesti viimeistä kertaa Joensuusta Pieksämäelle. Jäljelle jäävät aamu- ja iltavuorot eivät palvele minun tarpeitani millään lailla, joten jatkossa en usko niitä käyttäväni. On mahdollista, että junaliikenteen avauduttua kilpailulle joku uusi operaattori alkaa ajaa tätä väliä minulle hyödyllisiin aikoihin, jolloin saatan palata tälle reitille, mutta en hirveästi laskisi nyt tässä vaiheessa sen varaan. Ja saattaapi olla, ettei mahdollisen uuden liikenteen alettua minulla enää ole tarvetta ajaa mainittua väliä. Aikahan sen näyttää!

2016-03-13 18.24.34Viimeisten vuorojen kunniaksi VR onkin sitten parantanut reitin palvelutasoa. Loppuun kulutettujen sinisten vaunujen tilalle on vaihdettu entisiä ykkösluokan vaunuja (sinisiä toki nekin), joissa voi matkustaa suhteellisen herroiksi. Nämä samaiset vaunut muuten olivat yöjunaliikenteessä, ennen kuin se kymmenen vuotta sitten lakkasi, ja lemmikkihytin kolme vierekkäistä istuinta sopivat hyvin makuulla matkustamiseen. Nyt en kuitenkaan matkustanut makuuasennossa, vaan istuin katselemassa kuuta ja tähtiä itäsuomalaisen korpimaiseman yllä. Tähän katseluun ohjasi välistä sekin, että vaunusta saattoivat valot odottamatta sammua. Konduktöörin mukaan syynä on vaunun huono akusto, eli valoihin ei riitä virtaa silloin, kun veturin kierrokset ovat pienet (esim. pitkään asemalla seistessä). Sehr atmosphärisch!

Ai joo, näissä kuvissa minulla on uudenuutukainen Per Unan villakangastakki. Poimin tämän ihanaisen löydön Tampereen Sokoksen Marks & Spenceriltä, kun se siellä keikkui 70 prosentin alennuksella. Edellisistä talvitakkiostoksista olikin jo sen verran monta vuotta, että oli aikakin saada uusi pomppa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *