Saara Turunen: Sivuhenkilö

Saara Turunen: Sivuhenkilö

⭐⭐⭐⭐⭐ Todella samastuttava lukukokemus. Ehkä yksi kirja kahdestasadasta pääsee samastuttavuudessa edes kutakuinkin lähelle. Ja näin voin sanoa siitä huolimatta, että omassa elämässäni moni asia on mennyt eri tavalla kuin tämän kirjan päähenkilöllä (tai siis sivuhenkilöllä). Turunen on onnistunut tavoittamaan sukupolvikokemuksesta jotain todella olennaista. Niin, kyllä, minä näen tämän ennen kaikkea sukupolvikirjana.

Tai voihan olla, että kokemus on yhteinen vain minulle ja joillekuille muille itsensä oman elämänsä sivuhenkilöksi kokeville. Kymmenen vuotta sitten kirjoitin romaanikäsikirjoituksen paljolti samoista aiheista. Sitä ei koskaan julkaistu eikä koskaan julkaistakaan. Onneksi Turunen kirjoitti tästä niin paljon paremmin, niin minä voin keskittyä kirjoittamaan muita kirjoja.

Tämä runsaudensarvi pursuaa asioita, jotka vituttavat setämiehiä, ja sehän on vain hyvä juttu. Naivistisuudessaan Sivuhenkilö tuo tämän tästä mieleen myös Markus Kajon Kettus-jupinat, mutta asiaan tietenkin kuuluu, että naivistisen pinnan alla pureudutaan todella syvälle.

Kävin Helsingin kirjamessuilla, and all I got were these 44 books

Kävin Helsingin kirjamessuilla, and all I got were these 44 books

Paneelikeskustelussa seurassani Maija Haavisto ja O.E. Lönnberg.

Huhhuh, taas on selvitty yksistä Helsingin kirjamessuista ja kymmenien tuhansien ihmisten tungoksesta. Itse asiassa tungospaniikki meinasi tänä vuonna iskeä vain yhden kerran, Suomalaisen kirjakaupan todella huonosti suunnitellulla osastolla. Meinaan ihan oikeasti, kenen mielestä on hyvä idea varata iso messuosasto ja pilata se sitten aivan liian kapeilla käytävillä ja hajanaisiksi pilkotuilla pikkuhyllyillä? Sinne keskelle kun joutuu, on vain marginaaliset mahdollisuudet päästä sieltä pois. Noh, onneksi pääsin, tai muuten en kait olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä blogausta.

Mutta murinat sikseen ja iloisempiin asioihin. Lauantaina osallistuin messuilla Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot -paneeliin yhdessä Maija Haaviston ja O.E. Lönnbergin kanssa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun pääsin Helsingin kirjamessujen ohjelmaan omana itsenäni (kerran aiemmin olen esiintynyt taiteilijanimen takana), ja keskustelu soljuikin oikein mukavasti. Niin ikään lauantaina osallistuin Pasilan kirjastossa Nysalor-kustannuksen ja Osuuskumman uutuuskirjojen esittelyyn, jossa Olli Lönnberg (juu, sama tyyppi kuin edellä) haastatteli minua esikoisromaanini Ei kaikki pinnat kireällä tiimoilta. Tähänhän voisi vaikka tottua (toisin kuin väentungoksiin).

Sunnuntaina olinkin sitten messuilla ihan asiakkaan roolissa, ja yhdessä Elmiksen kanssa hamstrasimme kirjaa jos jonkinlaista. Viikonlopun saaliiksi päätyi 44 kirjaa. Kaikki tosin eivät tulleet messuilta, sillä olimme yötä appivanhempien luona ja antikvaristiapeltani liikeni meille yksitoista omintakeista teosta (nämä ovat kuvassa etualalla ja messuostokset takana). Aivan, jotkut naivat rahaa, mutta minä nain kirjoja.

rip kirjahyllyt

Saaliista puolet on kaunokirjoja, kaikki tietenkin ehdottomasti lukemisen arvoisia, koska ne itsellemme hankimme. Mutta hehkutan tässä nyt kuitenkin ennen kaikkea sanakirjahyllyyn tulleita täydennyksiä. Suomen kielen perussanakirja on toki jo muuttunut ajantasaisesta referenssikirjasta historialliseksi hakuteokseksi (koska sen on korvannut Kielitoimiston sanakirja), mutta juuri historiallisena hakuteoksena se onkin edelleen verrattoman arvokas. Minulla ei sitä ole vielä ollut, koska sitä on pitkään ollut kohtuuhintaan saatavana vain pehmytkantisena laitoksena enkä minä suinkaan sellaiseen tyytyisi. Mutta tänä vuonna kovakantista perussanakirjaa löytyi kahden euron osastolta! Täydellisiä sarjoja oli minun saapuessani paikalle enää kaksi (ellei sitten jossakin toisessa laarissa olisi ollut lisää), joten minun lisäkseni vielä jollakulla muullakin oli mahdollisuus tulla onnelliseksi. Muita hyviä sanakirjahankintoja olivat suomalaisen viittomakielen kuvasanakirja, indoeurooppalaisten kielten vertaileva synonyymisanakirja, kaksiosainen nykyenglannin etymologinen sanakirja sekä latina–englanti–latina-sanakirja.

Mutta rip kirjahyllyt. Tämä saalis vie 117 cm hyllytilaa, ja kuinka ollakaan, hyllyistämme puuttui tilaa juuri sen verran. Ja heh, tässä luvussa eivät tietenkään ole mukana kolme viikkoa aiemmin Turun kirjamessuilta hankkimamme 19 kirjaa

Tuo palkittu Bataranam

Tuo palkittu Bataranam

Nörttitytöt järjestivät kesällä kirjoituskilpailun. Menin ja osallistuin. Kirjoitin Bataranamiin sijoittuvan novellin Mielenmuutos, jossa Ei kaikki pinnat kireällä -romaanista tutut Basara Silva ja Jolanda Harim kohtaavat pari vuotta ennen romaanin kohtalokkaita tapahtumia. Ja novellistani tykättiin, sillä se valittiin yhdeksi kolmesta kilpailun voittajasta! Lue palkintoraadin perustelut Nörttityttöjen blogista.

Ah, elämä Bataranamissa on yhtä juhlaa! \:D/

Sam Byers: Perfidious Albion

Sam Byers: Perfidious Albion

⭐⭐⭐⭐ Monin paikoin aivan hulvattoman absurdi kuvaus tällä hetkellä äärimmäisen ajankohtaisista yhteiskunnallisista ja poliittisista ilmiöistä. Tapahtumat sijoittuvat Britanniaan suunnilleen brexitin jälkeiseen aikaan (tai ehkä tähän hetkeen, jolloin brexitin lopullista toteutumista vielä odotellaan — täsmällisellä ajoituksella ei taida olla kirjan kontekstissa oleellista merkitystä). Osansa saavat oikeistopopulistit, liberaalikolumnistit, tehokkuuskonsultit ja sen sellaiset.

Keskiluokkaiset intellektuellit kiistelevät siitä, millä nykyään enää on merkitystä ja mikä vielä nykyään voi olla aidosti poliittinen teko. Kolumnistit ja bloggarit kilpailevat huomiosta ja ovat valmiita myymään minkä tahansa periaatteen, kunhan klikkauksia kertyy. Nationalistiset oikeistopopulistit keräävät kannatusta rasistisella ohjelmallaan. Kovalla pähkäilyllä ja hiukan myös raakaa työtä tekemällä nuori tummaihoinen nainen onnistuu pääsemään salamyhkäisen teknologiayrityksen klikkityöläisestä talon sisälle — mutta kaikki alkaa mennä pieleen, kun hän puolihuolimattomana vitsinä twiittaa valkoisten miesten kansanmurhasta. Julkisuuskohu toisensa jälkeen paisuu aivan kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja johtaa lopulta käsirysyyn natsikatupartion ja sivullisten välillä. Ja jostain syystä kaikki tapahtumat tuntuvat pyörivän vanhan kunnallisen vuokratalon ympärillä, jota kiinteistökehittäjät yrittävät saada tyhjäksi ennen kunnianhimoisen gentrifikaatioprojektin käynnistämistä.

Kirjan alusta hyvän matkaa keskikohtiin saakka meininki on kuin suoraan Bataranamista. Mutta lopussa tunnelma muuttuu dystooppisemmaksi, kaiken takana on kuitenkin ns. iso kuvio ja eri päähenkilöiden loppuratkaisut ovat mielestäni ehkä hiukan liian synkkiä — huolestuttavan realistisia, totta kyllä, mutta kirjan loputtua päälle jää lievä ahdistus. Enivei, tämä on kokonaisuutena sen verran onnistunut ja vaikuttava, että näkisin tämän mielelläni myös suomennettuna.

Margaret Killjoy: A Country of Ghosts

Margaret Killjoy: A Country of Ghosts

⭐⭐ Pitkään aikaan kömpelöin lukemani romaani. Tai on siinä ja siinä, viitsiikö tätä sanoa romaaniksi. No teknisesti ottaen tässä on juoni ja konflikti, joten menköön. Mutta kerronta on kaikkea muuta kuin mitä romaanilta sopisi odottaa. Päähenkilö on imperialistisessa valtiossa asuva toimittaja, joka saa komennuksen sotakirjeenvaihtajaksi. Sodan melskeissä hän sitten päätyy ensin anarkistikapinallisten väijytyksen uhriksi mutta loikkaa sen enempiä miettimättä heidän puolelleen.

Sitten tutustutaan anarkistisen utopiayhteiskunnan elämään. Ja utopiayhteiskunnassahan kaikki on täydellistä ja ihmiset ovat täydellisiä. Toisin sanoen henkilöistä ei oikein löydy sisäisiä ristiriitaisuuksia, yhteisöstä ei löydy mitään tarttumapintaa, maailma on jo valmis kun päähenkilö tulee sinne. Joka ikisen tarinaelementin tehtävänä on yksinomaan alleviivata anarkistista teoriaa. Ja se tehdään tosi alleviivaavasti: ensin kirjassa tapahtuu jotain, sitten se selitetään auki eikä lukijalle jää mitään pääteltävää tai tulkittavaa itselle. Elikkäs romaanin sijaan tämä on anarkistisen teorian havainnollistamista.

Punnitsin, annanko yksi vai kaksi tähteä. Päädyin kahteen, koska ei tämä nyt kuitenkaan täysin lukukelvotonta roskaa ollut, ainoastaan tarinallisesti tosi kömpelöä.

Retkikunnan lokikirja on julki!

Retkikunnan lokikirja on julki!

Tyhjän arkin retkikunta on hieno kirjoittajayhteisö. Kun eräs meistä mainitsi toisen Discordin julkaisemasta zinestä ja ehkä ei niin tosissaan kysyi, milloin meiltä ilmestyy zine, innostuimme tietenkin tekemään oman zinen. Nyt pari kuukautta myöhemmin siitä on sitten tullut totta: Retkikunnan lokikirjan ensimmäinen numero julkistetaan tänään 13.10.2018 Jyväskylässä Lokaconin yhteydessä!

Painettua zineä saa ostaa kahdella eurolla suoraan retkikuntalaisilta. Painos ei ole kovin iso, joten jos haluat omasi, älä kuhni! Verkkoversion voi ladata ilmaiseksi tästä.

Kun kustantaja lisää oman puljunsa kirjoja luki

Kun kustantaja lisää oman puljunsa kirjoja luki

Toukokuussa blogasin lyhyitä arvioitani joukosta Osuuskumman kirjoja. Sittemmin olen ehtinyt lukea niitä taas paljon lisää: kaikki tähän mennessä ilmestyneet suomenkieliset Osuuskumman kirjat olen nyt lukenut. (Olen myös lukenut kaksi myöhemmin tänä syksynä ilmestyvää kirjaa, mutta niistä en tietenkään blogaa tässä.) Selvyyden vuoksi mainittakoon, että olen itse yksi Osuuskumman jäsenistä, mutta en ole henkilökohtaisesti ollut mukana näiden kirjojen tekemisessä.

Naamiot

⭐⭐⭐ Ihan viihdyttävä kokoelma. Ylivertaiseksi helmeksi nousee Artemis Kelosaaren Rutto. Vahvimmat inhon väristykset antaa Heikki Nevalan Grendel.

Praedor: kirotun maan kulkijat

⭐⭐⭐ Jaconia oli minulle ennestään tuntematon maailma, joten en ennen kirjan lukemista oikein tiennyt, mitä olisi odotettavissa. Yllätyinkin ihan iloisesti. Antologian novellit ovat hyvin vahvasti miekkaa ja magiaa, mutta kaikissa tarinoissa on mukana humoristinen ja veijarimainen pohjavire. Ja tarinoiden maailma on siinä mielessä avoin ja monipuolinen, että yksikään antologian novelleista ei tunnu olevan ristiriidassa muiden kanssa, vaikka kirjoittajia on toistakymmentä.

Mutta lievää toisteisuuden tuntua kokoelman edetessä silti ehtii tulla. Peruskuvio on aina sama: joukko praedoreja lähtee ryöstämään aarteita Borvariasta, ja heille käy kalpaten joko matkan aikana tai sen jälkeen. Jos lukijana olisi osannut asennoitua siihen, että tämä on se teema jota varioidaan, olisi toisteisuuden voinut ehkä helpommin sivuttaa.

Shimo Suntila: Tähtiviima

⭐⭐⭐⭐ Näppärän viihdyttäviä novelleja. Vaikka aiheena on avaruus, ei ole kyse mistään varsinaisesta kovasta scifistä, vaan tarinat kertovat enemmän ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista.

Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita

⭐⭐⭐ Katajalan novellit ovat varmaa tasaista laatua: rauhallisesti etenevää toteavaa kerrontaa ja yleismaailmallisesti toistuvien kysymysten käsittelyä aina uudenlaisissa ympäristöissä. Kokoelman novellit on jaettu kolmeen osioon. Ensimmäisessä käsitellään nykymaailmamme vaihtoehtohistorioita, joissa Neuvostoliitto säilyi mutta Yhdysvallat hajosi tai joissa Balkanin etniset kiistat ovatkin toteutuneet Suomessa. Tämän osion novellit kiehtoivat minua eniten. Toisen osion novelleissa ihmiset maapallolla kohtaavat muita elämänmuotoja tai ulottuvuuksia. Kolmannessa osiossa liikutaan sitten jo kaukana ulkoavaruudessa ja asutetaan tai tuhotaan muita planeettoja.

Kari Välimäki: Todensanat. Lyhytproosaa

⭐⭐⭐ Oivaltavia ja paikoin surrealistisia tarinoita maailmasta, jonka säännöt ovat lukijalle aina tuntemattomia. Omalla kohdallani tämä arvaamattomuus ja tuntemattomuus myös jonkin verran rajoitti lukunautintoa, samoin kuin kokoelman runsas seksuaalisuus.

Steampunk International

⭐⭐⭐ Kokoelmassa on maistiaisia brittiläisestä ja portugalilaisesta steampunk-novellistiikasta (kolme kummastakin maasta) sekä kolme uusintajulkaisua Osuuskumman aiemmin julkaisemista suomalaisista noveleista. Vaikka maat vaihtuvat, steampunkin keskeiset teemat pysyvät samana: suuruudenhulluja keksijöitä ja salaisuuksia ryöstäviä seikkailijoita.

Mixu Lauronen: Kontiainen

⭐⭐⭐⭐ Oikein toimiva sekoitus muinaissuomalaista elämää ja uskoa, fantasiaa ja dekkaria. Tietäjä Kontiainen kiertää maata ja ratkoo kohdalle osuvia pulmia — ja paljon niitä hänen kohdalleen osuukin! Tapaukset ratkeavat yleensä suhteellisen helposti, eikä kerronnassa koskaan upota liian syvälle kikkailun kiemuroihin. Henkimaailmassa sen sijaan vieraillaan useaan kertaan. Kontiaisen kumppanina liihottaa sympaattinen Varis. Kokoelman lopetuksesta tulee oikeutetusti kylmät väreet.

Käärmeenliekit — suomalaisia lohikäärmetarinoita

⭐⭐ Tämä ei ollut nyt oikein yhtään minun kirjani. Tai siis, näköjään lohikäärmeet eivät ole oikein yhtään minun juttuni.

Marraskesi — tarinoita iholta ja ihon alta

⭐⭐⭐ Argh! Novellit ovat sinänsä ihan hyviä, mutta varsinkin antologian alkupäätä lukiessa kutisi koko ajan niin tuhottomasti, että suorastaan inhotti. Herkkähipiäiset olkoot tältä osin tarkkana.

Kristallimeri: tarinoita merirosvoista

⭐⭐⭐ Janos Honkosen intensiivinen Piru erehtyi vuodella ja Maija Haaviston absurdi Meri vaatii ovat kokoelman valopilkkuja. Muiltakin osin ihan menevää viihdelukemistoa.

Murtumia maisemassa — urbaanin löytöretkeilyn antologia

⭐⭐⭐⭐ Ihan jees kokoelma ihmisen hylkäämissä paikoissa seikkailua. Juonikuvioissa on jonkin verran toistoa — seikkailija joutuu johonkin aikasilmukkaan, seikkailijan löytämä paikka ei olekaan hylätty vaikka siltä näyttää — mutta maisemat ja kehyskertomukset ovat sen verran erilaisia, ettei toisto muutu liian läpilyöväksi. Parhaimmillaan — tai pahimmillaan — lukiessa tuntuu siltä, kuin itsekin keikkuisi kuilun reunalla tai olisi vaarassa jäädä lopuksi ikää jumiin jonnekin.

Rocknomicon

⭐⭐⭐⭐ Tämä antologia rokkasi! Kun yhdistetään rockelämän kliseet ja spefi, saadaan tietenkin tragikoomista kauhua. Eikä haittaa vaikka kliseitä sopassa onkin, kun ne on kirjoitettu hyvin. Monissa novelleista perusjuonena on paholaisen tai vastaavan kanssa tehty sopimus, taakse jätetyn rankan elämän paluu piinaamaan tai jonkinlainen yhdistelmä näistä. Mutta ei liian monessa, sillä antologiaan mahtuu riittävästi vaihteluakin.

Ovelan huumorin ja kauhun yhdistelyssä parhaiten onnistuu Jussi Katajalan Rock’n’roll ei kuole koskaan. Maija Haaviston Perjantai-illan huumaa vie samankaltaisiin toiveikkaan nuoruuden tunnelmiin kuin Elias Koskimiehen Ihmepoika. Janos Honkosen Maailmanlopun meininkiä taas kertoo kaikkien aikojen päätöskeikasta sellaisella intensiteetillä, että iho nousee kananlihalle.

Carita Forsgren: Ambrosia

⭐⭐⭐ Kevyt kertomus siitä, kuinka jumalat ovat syntyneet ja eläneet ja millaisia juonia heillä on ihmisten ja toistensa varalle.

Ensikosketus

Ensikosketus

Se tunne kun ensimmäistä kertaa pitää esikoisromaania kädessään. Sen pääsin kokemaan eilen Ropeconissa, jonne Ei kaikki pinnat kireällä saapui aivan painotuoreena. Laatikkokin oli vielä lämmin (jos kohta kuljetus helteessä oli todennäköisempi selitys kuin painokoneen jäännöslämpö).

Saattaa olla, että tänään pidän ihan vain vapaapäivän. Ei näin trooppisissa helteissä oikein ajatustyötäkään jaksa, kun ei ole edes pakko. Mutta voi olla, että lipsahdan kuitenkin ajattelemaan uusia bataranamilaistarinoita jossain vaiheessa päivää.

Sillä niitähän riittää! Trilogian kakkososa on ollut kustantajan ruodittavana nyt jo kesäkuun puolivälistä asti. Päivänä minä hyvänsä saan viestin, onko kässäri riittävän hyvä vai vaatiiko se vielä isoa työstämistä. Vaikka kuinka yritän vakuutella itselleni, että on se ihan hyvä, en voi välttyä jatkuvasti esiin tunkevalta ajatukselta, että ei se voi olla niin hyvä kuin tämä ykkösosa.

Uutisia odotellessa olen kirjoittanut kaksi novellia Bataranamista. Suunnitelmissa on kirjoittaa niitä vielä enemmänkin, noin yhden novellikokoelman verran, ja joskus tarjota sitäkin kustannettavaksi.

Mutta ennen novellikokoelman koostamista on syytä keskittyä kirjoittamaan trilogian päätösosa. Sain tarkoitusta varten jopa apurahan Pirkanmaan taidetoimikunnalta. Kiitos siitä! Syksy meneekin siis rattoisasti Bataranamin kujilla ja viidakoissa.

Painokoneet jauhavat jo

Painokoneet jauhavat jo

Esikoisromaani on valmis. Nyt ehkä vihdoinkin uskallan todeta niin. Kesäkuussa tehtiin viimeisiä oikolukukorjauksia, heinäkuun alussa viimeisteltiin taitto. Ja kuulemma maanantaina kirjapaino sai alkaa painaa kirjaa. Ehkä minä päivänä hyvänsä Ei kaikki pinnat kireällä löytää tiensä minunkin käsiini vielä painolämpimänä kappaleena. E-kirjakin on valmistunut, ja ainakin Ellibs myy sitä jo! Ja jos haluat varmistaa itsellesi painetun kappaleen heti kun se saapuu, voit tilata sen vaikka saman tien Osuuskumman verkkokaupasta.

Jos muuten et vielä ole tarkemmin perehtynyt siihen, millainen kirja tämä esikoisromaanini nyt sitten on, niin kutakuinkin oikeaan tunnelmaan pääset katsomalla esimerkiksi kirjatrailerin, jonka askartelin jo kesäkuun alkupuolella. Ystäväni M.J. Hook inspiroitui piirtämään traileriin hienot kuvat.

Esiintymiseni Finnconissa

Nyt kun kirjakin on ilmestymäisillään, on myös aika ruveta esiintymään julkisuudessa kirjailijana. Tämän vuoden Finnconissa Turussa esiinnyn kolmessa eri ohjelmanumerossa, kaikki sunnuntaina 15.7.:

  • 11.00–11.45 Hyvän ja pahan yhteiskunta. Spekulatiivinen fiktio ei ole pelkkää klassisen hyvän ja pahan välisen taistelun kuvaamista, vaan sen avulla voi käsitellä arkoja ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita. Millaista on hyvän ja pahan välinen suhteellisuus? Seuranani lavalla ovat Samuli Antila, Mia Myllymäki ja Christine Thorel.
  • 14.00–14.45 Pienkustantaja on uusi musta. Miksi spefikustantamoja on ilmestynyt kuin sieniä sateella? Pienkustantajien edustajat keskustelevat siitä, kannattaako spefin kustantaminen ja missä on heidän markkinarakonsa. Minun lisäkseni lavalla ovat Matti Järvinen, Erkka Leppänen ja Juri Nummelin.
  • 15.00–15.45 Keiden ääni kuuluu, kenellä on valta? Kirjailijoiden ajatuksia vähemmistöön kuuluvien henkilöhahmojen kirjoittamisesta. Kanssani keskustelemassa ovat J.S. Meresmaa ja Magdalena Hai.

Näiden esiintymisten lisäksi minua voi tulla tapaamaan esimerkiksi Osuuskumman myyntipöydälle sunnuntaina klo 12–13.

Finnconin jälkeen seuraava esiintyminen on näillä näkyvin Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereella 1.9.2018, jolloin Saara Henriksson haastattelee minua aiheesta Vallankumous poliittisessa satiirissa.

Ja jestas sentään, yleensä kai kirjoille on tapana järjestää julkkarit. Mitähän minä keksisin? En ole yhtään seremoniallinen tyyppi. Mutta on esikoisromaanin ilmestyminen nyt kuitenkin ainakin pienen juhlan aihe, eikö?

Ted J. Rau & Jerry Koch-Gonzalez: Many voices one song. Shared power with sociocracy

Ted J. Rau & Jerry Koch-Gonzalez: Many voices one song. Shared power with sociocracy

⭐⭐⭐⭐⭐ Tämä on yksi parhaista kirjoista, jotka tänä vuonna olen lukenut. Kuulin käsitteen sosiokratia ensimmäistä kertaa vajaa vuosi sitten Mastodonissa, ja koska organisoituminen ja toimintakulttuurin kehittäminen ovat minua käytännössäkin kiinnostavia aiheita, tsekkasin tietenkin, mistä on kyse. Kuulosti hyvältä jo nettisivujen lyhyen johdannon perusteella. Ja tuolloin tätä kirjaa vasta lupailtiin. Nyt kun kirja vihdoin on ilmestynyt, niin täytyy sanoa, että olen todella vaikuttunut. Juuri tällä tavalla yhteisöjä tulisi pyörittää. Juuri tähän olen intuitiivisesti itsekin pyrkinyt jo pitkään. Mutta minulta ovat puuttuneet työkalut ja käsitteet, ja sen vuoksi pyrkimykseni ovat jääneet puolivillaisiksi.

Kyseessä on siis käytännön asioista puhuva oppikirja, jossa esitellyt käytännöt myös perustellaan periaatteellisella tasolla. Jos hallintokulttuuri ei kiinnosta ja hallinnon järjestäminen ei ole ajankohtaista, tästä kirjasta ei varmaan saa kovin paljon irti. Mutta jos mietit usein sitä, miten asioiden tekemisen muiden ihmisten kanssa voisi järjestää paremmin, kiilaa tällä kirjalla saman tien lukulistan kärkeen.

Sosiokratiaan voi tutustua myös esimerkiksi kirjan julkaisseen Sociocracy For All -yhteisön sivujen kautta.