Kultainen leikkaus kirjallisuudessa

Kultainen leikkaus kirjallisuudessa

2016-10-09-23-54-28Osallistuin vastikään erääseen kirjoittamista koskevaan keskusteluun, joka koski tarinan jäsentämisen tapoja. Esittelin tapaa, jolla minä teen romaanimittaisia tarinoita: mistä aloitan, miten jäsennän, missä vaiheessa siirryn kirjoittamaan. Korostin, kuinka tärkeä vaihe minulle on sijoittaa tarinan tärkein käännekohta kultaisen leikkauksen kohdalle. Erityisesti tämä seikka herätti keskustelijoiden huomion: mainittiin, että ajatus tuntuu kirjallisuuden kohdalla vieraalta, ja kyseltiin, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Totta kyllä, kultaisen leikkauksen käsite on kirjallisuudesta puhuttaessa hämmentävän vieras. Kyseessä on kuitenkin hyvin intuitiivinen ja monenlaisissa yhteyksissä käytetty estetiikan mittari, ja kultaisen leikkauksen mukaista harmoniaa löytyy taiteen lisäksi myös esimerkiksi luonnosta ja matematiikasta. Miten sitä ei sitten muka sovelleta kirjallisuuteen? Ja mitä sillä kirjallisuudessa voitaisiin tarkoittaa?

Muut saattavat esittää asian eri tavalla, mutta minulle se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että lineaarisesti (alkaen ensimmäiseltä sivulta ja päättyen viimeiselle sivulle) tarkasteltuna tarina jakautuu kahteen osaan, joista ensin tuleva on noin 62 prosenttia ja jälkimmäinen noin 38 prosenttia koko tarinasta. Tärkein käännekohta sijoittuu näiden kahden osan väliin. Tärkein käännekohta ei välttämättä ole mikään toiminnantäyteinen kohta, ja usein se onkin varsin hienovarainen tapahtuma, jotain, minkä jälkeen tarinassa ei niin sanotusti voi enää perääntyä. Aiemmin tämä kultaisen leikkauksen arvoinen kohta päätyi tarinoissani melko intuitiivisesti oikealle paikalleen, mutta nykyään suunnittelen sen tietoisesti siinä vaiheessa, kun tarinan kulku on pääosin tiedossa.

Mutta en kai minä nyt oikeasti voi olla ainoa, joka tukeutuu kultaiseen leikkaukseen? Vaikka siitä ei nyt puhutakaan, niin kai se silti näkyy julkaistuissa kirjoissa? Kyseessä on kuitenkin harmoninen ja luonnossakin esiintyvä ilmiö, voisi olettaa, että vähintään intuitio (mutta todennäköisemmin suunnittelu) ohjaa menestyvien kirjojen kirjoittajia sijoittamaan tärkeän käännekohdan kultaiseen leikkaukseen.

Tarkastelen malliksi joitakin viime vuosina lukemiani ja hyväksi havaitsemiani kirjoja. Huomaa, että seuraavat pätkät sisältävät mainituista kirjoista spoilereita. Jos et säikähdä, avaa pätkät plussasta.

Stephen King: Se

Kingin tiiliskiviromaanin tarina polveilee henkilöstä toiseen ja aikatasosta toiseen, välillä on suoraa kerrontaa, välillä on päiväkirjamerkintöjä ja välillä on muistelua. Yhtenä tärkeänä kerronnallisena elementtinä kirjassa on seitsemän Häviäjän muodostama piiri. Kirjan alkupuolella mainitaan siellä täällä, että tunnelma oli odottava, koska piiri ei ollut vielä valmis. Kultainen leikkaus sattuu melko lailla tarkkaan 13. luvun loppuun. 13. luvussa käydään apokalyptinen kivisota, jonka päätteeksi Häviäjien porukkaan liittyy seitsemäs jäsen. Piiri on nyt valmis, ja Häviäjät voivat siirtyä odottamisesta hyökkäykseen.

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta

Tolkienin kolossaalinen teos koostuu kolmesta osasta, mutta niitä on mielekästä käsitellä yhtenä teoksena. Kultainen leikkaus osuu Kahden tornin jälkimmäisen puoliskon (4. kirjan) kolmanteen lukuun nimeltä Musta Portti. Frodo ja Sam ovat edenneet kohti Mordoria, mutta Kauhun Sola on suljettu Mustalla Portilla ja tie tuntuu nousseen pystyyn. Sitten Klonkku kertoo, että on toinenkin tie, ja Frodo ja Sam päättävät luottaa Klonkkuun.

Haruki Murakami: 1Q84

Murakamin kolmiosaisen eepoksen kultainen leikkaus on lähes 2. ja 3. osan välissä, ja osien vaihtuminen on ilman muuta tärkeä kohta. Kahdessa ensimmäisessä kirjassa kertojina vuorottelevat Aomame ja Tengo, kolmannessa kirjassa mukaan tulee myös Ushikawa. Mutta jos katsotaan tarkemmin, huomataan, että kultainen leikkaus ei osu aivan 2. osan loppuun, vaan 2. osan toiseksi viimeiseen lukuun. Kirja alkaa (1. osan 1. luvussa) siitä, kun Aomame poistuu taksista moottoritiellä, laskeutuu hätätikkaat ja huomaa päätyneensä toiseen todellisuuteen. 2. osan 2. viimeisessä luvussa Aomame yrittää poistua toisesta todellisuudesta alkuperäiseen todellisuuteen samalla tavalla kuin hän sinne joutui: poistumalla taksista samalla moottoritiellä ja etsimällä samat hätätikkaat. Mutta täsmälleen kultaisen leikkauksen kohdalla Aomame huomaa, että toisessa todellisuudessa hätätikkaita ei ole eikä hän pääse niitä pitkin pois.

Umberto Eco: Ruusun nimi

Econ luostarimysteerissä selvitellään paitsi murhaa myös kirjaston salaisuuksia. Kultainen leikkaus osuu neljänteen päivään kompletorion jälkeen, jolloin salapoliisimme William ja Adlon lähtevät yön pimeydessä selvittämään luostarin kirjaston salaisuutta. Paitsi että he kartoittavat koko kirjaston viimeistä mystistä ja suljettua huonetta lukuun ottamatta, he samalla selailevat innostuneina kirjaston kokoelmissa olevia, heille ennennäkemättömiä kirjoja. Kirjan lopussa kirjasto tuhoutuu tulipalossa. Voidaan siis sanoa, että kirjastosta jää jäljelle vain ne riemukkaat muistot, jotka he kultaisen leikkauksen kohdalla ehtivät ammentaa.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Sekalainen seurue on saapunut luostariin hakemaan lääkinnällistä apua. Käy kuitenkin ilmi, että luostarissa vaarat uhkaavat. Kultainen leikkaus on kirjan 2. ja 3. osien välissä, ja 2. osan lopussa luostari on hyökkäyksen jäljiltä pahasti rappiolla ja seurueemme on jo jatkanut matkaa sieltä eteenpäin, kuka milläkin tavalla karkaamalla. Erityisen näyttävän paon on tehnyt Wistan, joka myöhemmin päihittää vastustajansa Gawainin sekä lohikäärmeen. Olisiko niin, että voittaja selvisi oikeastaan jo kultaisessa leikkauksessa?

Sarah Waters: Silmänkääntäjä

Watersin viktoriaanisessa seikkailussa vilisee dramaattisia juonenkäänteitä ja matto vedetään lukijan alta moneen kertaan. Yksi tärkeimmistä käänteistä on kuitenkin se, kun Maud saa kuulla, ettei hänen äitinsä olekaan se yläluokkainen rouva, jota hän on äidikseen luullut, vaan hänet on syntymänsä jälkeen vaihdettu toiseen, alaluokkaiseen lapseen, ja nyt huijarit yrittävät erinäisten sekaannusten myötä saada Maudin äidin todellisen lapsen perinnön omakseen. Tämä paljastus tehdään juuri kultaisen leikkauksen kohdalla.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Ollin ja Kertun elokuvallinen rakkaustarina etenee sekä järjestettynä että omalla painollaan. Kultaisen leikkauksen kohdalla tarina hidastuu, kuten kunnon elokuvan kuuluukin, ja Olli ja Kerttu suutelevat ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen vuoteen ikonisella paikalla — vieläpä samalla paikalla, jossa he ensimmäisen kerran suutelivat kolmekymmentä vuotta sitten.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Mikael piilottelee roskakatoksesta löytämäänsä peikkoa kerrostaloasunnossaan, mutta ajan mittaan piilotteleminen käy yhä vaikeammaksi. Kultaisen leikkauksen paikkeilla, 3. osan lopussa, Mikaelin mustasukkainen rakastaja kohtaa peikon ensimmäisen kerran, eikä mikään enää palaa entiselleen.

Yllättävää, eikö? Vai onko sittenkään? Tämän pienehkön otoksen perusteella on hyvin ilmeistä, että kultainen leikkaus elää kirjallisuudessa hyvin vahvana. On itse asiassa aiheellista olettaa, että kirjallisuuden kohdalla asiasta kyllä puhutaan, mutta eri nimellä: tarina jaetaan alkuun, keskikohtaan ja loppuun, ja tärkein käännekohta sijoitetaan keskikohdan lopulle, jolloin se sijoittuu varsin lähelle kultaista leikkausta.

Tietenkään jokaisesta kirjasta ei löydy tärkeää (tai tärkeintä) käännekohtaa juuri kultaisen leikkauksen kohdalta. Ei se kirjasta välttämättä huonoa tee. Mutta jos kirja on jotenkin vetämättömästi kirjoitettu tai se tuntuu epätasapainoiselta, voi hyvinkin olla, että sen mittasuhteet ovat tältä osin vähän pielessä.

Yksi kultaiseen leikkaukseen liittyvä piirre on sen skaalautuvuus. Logaritmisessa spiraalissa kunkin kahden peräkkäisen osuuden välinen suhdeluku on aina sama, ja Fibonaccin lukujonossa kahden peräkkäisen luvun suhde on aina sama. Tarkastelin edellä kustakin teoksesta vain ensimmäisen tason kultaista leikkausta. On kuitenkin hyvin mahdollista, että kirjoista löytyy myös sisäkkäisiä kultaisia leikkauksia, siis sellaisia, joissa kerran kahteen osaan jaetut osat voidaan jakaa samassa suhteessa uudelleen kahteen osaan aina uudelleen, ja joka leikkauksen kohdalla tarinassa on aina uusi käänne ja tunnelma tihenee.

Esteettisten ja harmonisten kuvioiden etsiminen kirjasta on mielenkiintoista, mutta ei siitä kannata itsetarkoitusta tehdä. Sen sijaan kannattaa uppoutua kirjaan ja lukea se ihan kirjana. Jos siitä haltioituu, voi lukemisen jälkeen miettiä, että mikä tämän upean elämyksen sai aikaan. Jos taas kirja on pettymys, voi miettiä, miksi se ei toiminut. Selityksenä voi hyvinkin olla niinkin yksinkertainen asia kuin kultainen leikkaus — tai sen puuttuminen.

One Response »

  1. Kyllä, ehdottomasti tämä pätee myös kirjallisuudessa. Todella mielenkiintoisia olivat nuo etsimäsi esimerkit kirjallisuudesta.

    Innoistuin aiheesta melko äskettäin musiikin kautta ja siitä lähtien olen rutiininomaisesti tsekannut lukemistani kirjoista sen, mitä kultaisen leikkauksen kohdalla tapahtuu. Yleensä ryhdyn laskemaan sitten, kun olen lukiessa huomannut, että saavuttiin tärkeään kohtaan. Tähän mennessä ei ole vielä tullut vastaan kirjoja, joissa käännekohta _ei_ sattuisi juuri kultaiseen leikkaukseen.

    Viimeksi kultainen leikkaus löytyi aika lailla sivulleen siitä kohdasta, missä Salla Simukan Lumikki trilogian kolmannessa osassa muistaa tärkeän asian. Hyvin konkreettisesti ei pelkästään kolmannen osan, vaan koko trilogian juonen kannalta tärkeä oivallus tapahtuu juuri siinä kolmannen osan kultaisen leikkauksen kohdalla. Koko sarjan osalta en ole vielä tsekannutkaan, eri osat eivät ole yhtä aikaa olleet käsillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *