Hyvää syntymäpäivää minulle, rakkain

Hyvää syntymäpäivää minulle, rakkain

pinkkaEn suunnitellut pitäväni blogauksesta neljän viikon taukoa. Mutta kesän hektisessä tapahtumattomuudessa päivät valuivat kuin huomaamatta toistuvien rutiinien parissa, enkä löytänyt sopivaa tunnelmaa ja hetkeä istahtaa päivittämään, millaisia seikkailuita olen kohdannut ja mitä minulla on silloin ollut ylläni.

Sitten tapahtui jotain, mikä sai koko valtakunnan liikkeelle ja minunkaltaiseni ihmiset huolestuneen levottomiksi. Noin puolentoista tuhannen muun ihmisen tavoin lähdin 28.7. osoittamaan mieltä rasismia, fasismia ja natsismia vastaan Tampereen Tullikamarin aukiolle, ja samaan aikaan Helsingissä kymmenkertainen joukko kokoontui saman asian ympärille maan päätapahtumaan. Lähdin liikkeelle, jotta yläkuvan kirjavat krokotiilikengät, keskellä näkyvät punaisella maalilla tuunatut töppöset, alakuvan kiivisukilla ehostetut viininpunaiset purkkarit ja kaikki muut moninaisuutta niin osuvasti kuvastavat jalkineet voisivat vapaasti astella Suomen kaduilla ja teillä.

2015-08-09 15.27.04Valitettavasti huonot uutiset vain jatkuivat, enkä tiedä, koska tämä purkaus saavuttaa lakipisteensä ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Vain parissa viikossa koko maan ilmapiiri oli muuttunut täysin toisenlaiseksi. Yhdestä hallituspuolueesta on kuoriutunut avoimen natsistinen. Kaksi muuta hyväksyvät ihan mitä tahansa, koska vain tässä hallituskokoonpanossa ne saavat läpi Fennovoiman, Talvivaaran ja ”yhteiskuntasopimuksen” kaltaisia kammottavuuksia. Ja se kolmas, niin, sille pahin mahdollinen painajainen on, että minun kaltaisiani edustava puolue pääsisi hallitukseen, ja tämän painajaisen torjumiseksi se on parissa kuukaudessa muuttunut vallanpitäjien kritisoijasta kriitikkoja uhkailevaksi vallankäyttäjäksi, joka taipuu juuri sellaisille mutkille kuin hallituksessa pysyminen vaatii.

Niinpä nyt ensimmäistä kertaa olen alkanut tuntea oloni turvattomaksi kaduilla. Voi olla, että ylireagoin, mutta voi myös olla, että jonakin päivänä tai iltana törmään uusnatsien katupartioon tai joihinkin heidän innokkaisiin hengenheimolaisiinsa. Ja kun maan tilanne muutenkin on mitä on, niin heikoksi on käynyt jopa halu lähteä muuten vain ulos.

2015-08-09 15.18.34Sunnuntaina kuitenkin tuli käytyä ulkona. Oli syntymäpäiväni, ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa sitä kuin penkoa kirjakaupan hyllyjä ja käydä kakkukahvilla. Akateemisen poistopöydästä löytyikin hyvin kuvaavasti Timo Soinin Peruspomo 80 prosentin halvennuksessa. Jätin ostamatta. Mango-suklaamoussekakun ja tuplasuklaamoussekakun taas tarjoili Pella’s Cafe. Epäpatrioottina join tietenkin lattea enkä mitään suodatinkahvia.

Ja synttärisankarihan saa käyttää näyttävää hattua. Tämän ihanan kippurakärkisen sulkahatun sain jokin aika sitten lahjaksi mieheltäni. Hattu on saman Strange Hours Atelierin tuotantoa kuin kesäkuussa esittelemäni laho kanto. Haltialookiin sopivat hyvin myös El Naturalistan lehtisandaalit ja vaalea ja keveä kukkahame.

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkanut viisivuotiskausi tuo tullessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.