Category Archives: Yleinen

Imogen Binnie: Nevada

Imogen Binnie: Nevada

⭐⭐⭐ Kirja, jota voisi oikein mainiosti luonnehtia vaikka kvääripunkiksi, sillä päähenkilöt ovat kväärejä ja asenne on punk.

Juoni lyhyesti: Päähenkilö Maria on New Yorkissa asuva transnainen, joka eroaa puolisostaan ja saa potkut paskaduunistaan. Hän varastaa puolisonsa auton ja lähtee roadtripille länteen. Nevadalaisessa pikkukaupungissa hän tapaa Jamesin, joka on lukossa oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa, ja hän päättää hetken aikaa toimia isosiskona, ennen kuin unohtuu kasinoon hakkaamaan kolikkoja koneeseen.

Kerronnallisesti ronskia ja häpeilemätöntä, mutta infodumppia on todella paljon. Monet pienet yksityiskohdat tekevät tekstistä hauskaa ja kevyttä lukea, mutta kokonaisuus ei lopulta tunnu johtavan oikein mihinkään. En tiedä, voi johtua siitäkin, että white thrash -kulttuuri ei ole minulle henkilökohtaisesti mitenkään lähellä, vaikka noin muuten jotkin transkokemuksen kuvaukset kuulostavatkin todella tutuilta.

Tavallaan ympyrä sulkeutui

Tavallaan ympyrä sulkeutui

2016-06-25 14.25.24-1Juhannus, ah, yhtä nihkeä asia kuin mikä tahansa yleinen juhlapäivä. Sellainen, jonka viettämisen voi useimmiten aivan mainiosti jättää väliin. Paitsi että tänä vuonna tuli tehtyä toisin. Lähdin kaveriporukan (!) kanssa juhannukseksi maalle (!!) ja vieläpä ajoin sinne autolla (!!!), vaikka tähän nimenomaiseen kohteeseen olisi päässyt junallakin aivan ovelle asti. Jep niin, juhannus kului Uimaharjun asemalla, jonka remonttia raportoivan blogin mainitsinkin jo taannoin Liebster-haasteen yhteydessä.

Ja miksikö sanon ympyrän sulkeutuneen? No, vielä viisi vuotta sitten asuin itsekin Pohjois-Karjalassa. Eihän siellä oikein sosiaalisia piirejä ollut, ja jos joskus onnistui jonkun muualla asuvan tutun houkuteltua käymään siellä, niin se oli oikein vuosisadan tapaus. Kuten juuri viisi vuotta sitten juhannuksena oli, kun kirjoittajakollegat Jyväskylästä ja Tampereelta tulivat paikan päälle tekemään juhannuksesta kaikkien aikojen juhannuksen. Ennen kuin vuottakaan siitä oli kulunut, olin sentään jo saanut aikaiseksi lähteä litomaan koko korpimaakunnasta. Ja nyt minä sitten itse lähdin sinne sulostuttamaan tuoreehkojen tulomuuttajien juhannusta. Mahtavaa oli, ehkä kaikkien aikojen kakkossijalle päässyt juhannus — heti sen viiden vuoden takaisen jälkeen!

Kellervää toukokuuhun

Kellervää toukokuuhun

2016-05-25 13.22.26Nyt, kun otsikolla sain ujutettua päähänne tuon korvamadon, voin kertoa otsikon takana olevasta substanssista. Johan siitä on aikaa, kun olen päässyt esittelemään uusia kenkiä, mutta nyt siihen on mahdollisuus. Irregular Choicen Bed of Roses -mallistossa on aivan ihania matalakorkoisia umpikenkiä. Tänään jalkaan päätyivät nämä keltaiset herkkupalat. Kenkiin sopivasti puin Indiskan kevyen mekon ja Indiskan keltaiset sukkahousut, jotka kylläkin ovat melkeinpä harmaanvihertävät. En muuten ole vähään aikaan nähnyt Indiskassa pirteitä sukkahousuja. Luulin, että kevät toisi kirkkaat värit tummien violettien ja petrolien joukkoon, mutta ei. Mennään nyt sitten vanhoilla ja nuhjaantuneilla sukkiksilla. Ehkä niitä voisi muistakin kaupoista löytyä, mutta toistaiseksi Indiskan sukkahousujen kestävyyteen eivät muut kokeilemani merkit ole yltäneet.

2016-05-25 14.43.49Fysioterapiasta kotiin päin pyöräillessä poikkesin taidekauppaan ostamaan näyteikkunassa jo pari viikkoa sitten ensimmäisen kerran näkemäni muumimukin. En aina osta muumimukeja, mutta kun ostan, kyseessä on Posliinimestarin nimikkomuki. Tällainen jäi ilmestymisvuonna 2009 ostamatta, mikä on jälkeen päin aina välillä harmittanut. Nyt sitten piti hankkia, kun Poliisimestari kohdalle osui.

Ja sitten pitäisi jaksaa niitä fysioterapeutin antamia voimisteluohjeitakin noudattaa. Kerran päivässä olisi voimisteltava! Suorastaan ylivoimainen tavoite, kun minulle minkä tahansa liikunnallisen harrasteen suorittaminen enemmän kuin kahdesti on lähes mahdotonta. En ole ikinä onnistunut pitämään motivaatiota yllä niin pitkään, eikä itse liikunta tuota niin paljoa lyhytaikaista mielihyvää, että sekään auttaisi jaksamaan. Noh, itsepä menin selkäkipuani lääkärille valittamaan, kai se nyt on sitten jaksettava voimistellakin, ei siitä kivusta muuten eroon pääse.

Då runkar vi!

Då runkar vi!

Helmikuun viides eli Runebergin päivä on minun vuosikierrossani tätä nykyä ehkä merkittävin merkkipäivä. En tiedä, kertooko se enemmän muiden merkkipäivien merkityksettömyydestä vai itse Runebergin päivän merkittävyydestä. Mutta jos mietin, minkälaisia perinteitä tätä nykyä itse noudatan, niitä on eniten eli tasan yksi juuri runkkupäivänä.

2016-02-05 14.18.03Tiedätte varmaan sellaisen periaatteen, että joululahjoja ei avata ennen aattoa. Monet ymmärtääkseni harrastavat sellaista. Minulla on runkkutorttujen suhteen vähän sama juttu: vaikka niitä on kaupoissa ja kahviloissa esillä ties miten aikaisin, ensimmäinen Runebergin torttu syödään vasta viides helmikuuta. Sen jälkeen niitä saa syödä enemmänkin, mutta aiemmin ei yhtään. Ei. Eip.

Miksikö olen asian suhteen niin tarkka? Olen kyllä itsekin miettinyt asiaa. Epäilen oivaltaneeni siitä ainakin suurimman osan. Olen hyvin juureton ihminen — olen asunut kuudessa kunnassa ja viidessätoista eri osoitteessa, peruskoulun kävin yhteensä kuudessa eri koulussa, varsinaista lapsuudenkotia paikkana minulla ei näin aikuisiällä ole koskaan ollut, en pidä oikeastaan mitään yhteyttä sukulaisiin ja edelleen muuttaminen uuteen osoitteeseen tai vaikka ihan uuteen kaupunkiin käy minulta varsin kevyin perustein. Mutta pelkillä ilmajuurilla ei voi elää, johonkin on juurten tartuttava edes vähän.

Minulle tämä vähäisten juurten paikka on Porvoo. Siellä asuin, kun kasvoin lapsesta aikuiseksi. Siellä elin tärkeitä käännekohtia. Sitä paikkaa muistelen, kun muistelen mennyttä. Niinpä mieleni on mystifioinut monia porvoolaisasioita. Ja mikäs sen parempi porvoolaisuuden symboli kuin runkku. Nimenomaan runkku, koska minun Porvoossani kaikki Runebergiin viittaava on runkkua. Porvoolaisuuden lisäksi runkkuun liittyy kirjallisuuden ja suomenruotsalaisuuden viboja, ja kummatkin niistä miellyttävät minua.

2016-02-05 13.28.37Niinpä käväisin tänään ostamassa tätä sesonkikäntyistä kiihottavinta. Vetäisin päähäni Dennis Basson karvalakin ja niskaani Elisabeth Shannonin tekoturkiksen. MARCin maurisaappaat ja Monsoonin vakosamettihame sopivat kokonaisuuteen varsin mainiosti. Lähikaupan runkkuvalikoimasta tartuin kokemuksen mukaan maukkaimpaan (no en ole kaikkia merkkejä maistanut, mutta kokemistani maukkaimpaan) eli Linkosuon kostutettuihin torttuihin. Niitä sitten nautiskelimme ystävien kera lattenkaltaisen juoman ryydittämänä.

2016-02-05 19.45.05Runeberg-palkinnon muuten voitti tänä vuonna Tapio Koivukarin romaani Unissasaarnaaja. Olenkin tätä jo jokusen kerran kirjakaupassa hipelöinyt, kun tematiikka vetoaisi, mutta en ole aiemmin tohtinut täyttä hintaa maksaa tällaisesta melko sattumanvaraisesta kirjasta. Ei se ehkä ihan huono ole, kun runkkupalkinnon voitti. Niinpä poikkesinkin sitten vielä tuhlaamaan Akateemisen lahjakorttia, ja nyt minulla on palkittu kirja heti tuoreeltaan. Pääseekin lukujonoon eilen aloittamani törkypornon perään.

Hei hei, tammikuu!

Hei hei, tammikuu!

Huh, säännönmukaisesti vuoden ankein aika eli tammikuu on saatu onnistuneesti pois alta. Se on yleensä niin ankea, ettei siitä riitä edes mitään blogattavaa. Ei tänäkään vuonna, kuten huomaatte. No jos nyt vähän tarkemmin kerron, miten tammikuu tuli vietettyä: Olin vuoden kolme ensimmäistä viikkoa sairauslomalla. Makasin sohvalla ja luin kirjoja. Voi luoja että minä luinkin kirjoja! Tammikuun lukutilastoon kertyi 11 kirjaa ja lähes neljätuhatta sivua. Kun sairausloma päättyi, tein töitä. Ja sitten odotin, että tammikuu loppuisi, sillä mitään kaipaamisen arvoista ei tammikuussa yleensä ole. Ei edes niinä vuosina, kun on yrittänyt katkaista tammikuun ankeutta käymällä vaikkapa jossain mukavassa kaupungissa ulkomailla (kuten viime vuonna Barcelonassa tai toissa vuonna Lontoossa). Sama ankeuden tuntu jatkuu sielläkin.

2016-02-04 15.29.29Mutta nyt on jo helmikuu ja maailma alkaa taas näyttää paljon paremmalta. Huomenna on pitkään odotettu runkkupäivä, mutta palataan siihen huomenna. Tänään minulla on kuitenkin esiteltävänä jotain päivän asun kaltaista kuvamateriaalia. Noh, eihän tämä nyt kovin kummoinen asukuva ole. Helsingissä nimittäin piti tänään käydä, ja tiedättekö mitä? Siellä paistoi aurinko. Ihan keväältä tuntui, vaikka se näillä Tampereen leveysasteilla aika oudolta ajatukselta tuntuu. Enkä tietenkään muistanut ottaa asukuvaa aiemmin kuin kotimatkalla junassa, mutta kyllä tuohonkin vielä hieman aurinkoa mukaan saatiin mahtumaan. Kengät olenkin jo esitellyt aiemmin, ovat Artin kaunoiset saappaat, mutta tuo Uttam Londonin hipinkirjavahko vakosamettihame on uutukainen. Voi, ollapa kaikkien vaatteiden ostaminen yhtä helppoa ja mukavaa kuin vakosamettihameiden tilaaminen eBaysta. Vaan kun ei ole, niin vaatevarastoni on kovin epätasapainoinen: hirmuisesti ihania vakosamettihameita, ja niiden lisäksi sitten jokunen nuhjaantunut ja ankea paita.

Huomaatte varmaan, että kuvassa olen lukemassa kirjaa. Kyseessä on tällä kertaa Edmund de Waalin The Hare with Amber Eyes, proosallinen sukuhistoriikki, joka keskittyy pienen taide-esinekokoelman matkaan ympäri maailmaa. Kirja päätyi kokoelmiimme sikäli vähän vahingossa, että ajattelimme sen olevan kaunokirjallisuutta, mutta se paljastuikin sitten muistelmainkaltaiseksi teokseksi. Mutta kun se kerran oli jo hankittu, niin luinpa kuitenkin. Ihan jees lukukokemus.

Sain kirjan luettua loppuun junassa, ja kotiin päästyäni otinkin sitten seuraavaksi luettavaksi jotain ihan muuta eli Mikael X. Messin Kootut teokset (kaikki mällit samoissa kansissa). Niin ja huomenna on tosiaan runkkupäivä. Mutta siitä lisää huomenna!

Vankat vaaputtimet

Vankat vaaputtimet

2015-12-30 14.17.35Hahaa! Kirjoitan kuin kirjoitankin vielä kerran tämän vuoden puolella. Kuntoni on nimittäin palautunut siinä määrin, että en jaksa vain makoilla kotona odottamassa sairausloman päättymistä, vaan tekee mieli käydä kävelyllä. Ja mikäs sen mukavampi kävelykohde kuin kirjakaupan alennusmyynti, kun kerran joululahjaksikikin tuli saatua lahjakortti sinne.

Siispä jalkaan tukevat tasapohjaiset El Naturalistan pörrövuoriset talvisaappaat ja hitaasti vaappuen kohti Akateemista. Näitä kenkiä ei ole viime vuosina kovin paljoa tullut käytettyä, koska nämä totisesti ovat talvikengät, paikallaan lumessa ja jäällä, mutta kun lumi on ollut niukilla, niin olen tykännyt käyttää enemmän muita, sirompia talvikenkiä. Nyt nämä kuitenkin ovat mitä mainioimmat, kun pitää köpötellä huterasti lyhyitä askelia.

Mutta voi! Tampereen Akateemisen ale oli melkoisessa alennustilassa, sillä yhden yhtäkään kirjaa emme sieltä tulleet ostaneeksi, vaikka muovipätäkkää löytyi. Normaalihintaisten hyllytkin katsoimme toki huolella, mutta ei siellä oikein ollut sellaisia silmiinpistävän houkuttelevia kirjoja, joista olisi tohtinut suunnilleen sokkona maksaa täyden hinnan. Pieneksi ja niukaksi on kutistunut Akateemisemme täällä peräkylillä. Pitää säästää lahjakortit seuraavaan Helsingin-matkaan tammikuulle, josko sieltä saisi löytöjä.

Poikkeamia mukavuusalueelta

Poikkeamia mukavuusalueelta

2015-10-16 17.37.30Syyslomaviikko lähenee loppuaan, ja onpa tässä tosiaan tullut tehtyä kaikkea epätavanomaista. Aloitetaan kuitenkin tavanomaisesta. Aiemmin Finlaysonin tiloissa toimineen mediamuseo Rupriikin uusi näyttely avattiin Vapriikissa perjantaina 16.10., ja koska Vapriikkiin pääsee perjantaisin maksutta klo 15–18, oli siinä oiva tilaisuus käydä tuhlaamassa hiukan aikaa ja tutustumassa uuteen Rupriikkiin. Jalassa olivat taas Irregular Choicen Tipping Pointit ja yllä samaa värimaailmaa edustava ja niin ikään kimallelangalla koristeltu H&M:n piparivuorinen hame. Vapriikin kakkoskerroksen pölkkylattia, jossa on vanhoja metallilastuja, tarjoaa mitä mainioimman taustan tämän asun kuvaamiseen. Niin, se Rupriikin näyttely, joo, sanotaan vaikka, että se on sangen puhelin- ja viestiliikennepainotteinen, ja muu media on jäänyt varsin pieneen sivuosaan. Mutta pääsee siellä kuitenkin veivaamaan vanhaa kunnon valintakiekkopuhelinta, mikä on aina ihanaa.

2015-10-15 15.59.56Ja sitten sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Pitkissä lomissa tuppaa olemaan se haittapuoli, että kaikille asianosaisille pitää tämän tästä olla keksimässä jotain tekemistä. Ja kun kaikki mielekäs tekeminen on keksitty ja moneen kertaan tehty jo aikaa sitten, pitää keksiä jotain uutta. No, tämä ei kyllä ollut minun ideani, mutta yleisön pyynnöstä kävimme myös keilaamassa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta ikinä, kun olen keilannut. Muistan nimittäin käyneeni keilaradalla ainakin kerran joskus 90-luvulla, mutta silloin en tainnut keilata. Enkä innostunut lajista tälläkään kertaa. Hämeenkadun Space Bowlingissa vieritellään palloa UV-valojen ja jumputusmusiikin ympäröimänä, ja jalkaan on sujautettava keilakengät. Jos omia ei ole (kuten meillä ei tietenkään ole), vuokrataan keilahallista tällaisen Brunswickit. Mjooh, en tainnut saada kovin korkeita pisteitä, mutta tulipahan koettua.

2015-10-17 17.03.43Vaan ei mukavuusalueen ulkopuolella seikkailu suinkaan tähän loppunut. Olen käyttänyt työtuolinani jumppapalloa jo muutaman vuoden ajan, mutta kun työpöytä tuli vaihdettua uuteen, vanha jumppapallo alkoi tuntua liian suurelta ja epämukavalta. Vanhassa työpöydässä nimittäin oli alla teräspalkki, johon jalkoja oli mukava nojailla, eikä halkaisijaltaan 80-senttinen pallo ollut lainkaan liian suuri. Uudessa pöydässä mitään jalkatukea ei ole, vaan tukea on otettava lattiasta. Usein se on perin vaikeaa, kun jalat tahtovat luisua. Ergonomiavälineestä tuli siis epäergonominen. Vaan vuoden verran tulin sinnitelleeksi ennen kuin sain päähäni, että voisin vaikka kokeilla, olisiko pienempi jumppapallo mukavampi. Jos homma toimii, kolmekymppiä on pieni hinta selkävaivojen vähenemisestä. Probleema vain on, että jumppapalloja myydään urheilukaupoissa, ja niissä ei totisesti tule käytyä edes joka vuosi. Noh, rohkeasti nyt piti sellaiseen suunnistaa. Ja nyt on alla 70-senttinen pallo, joka tuntuukin heti paljon mukavammalta. Vaikka pallojen halkaisijoissa on vain kymmenen sentin ero, ne näyttävät aivan eri kokoisilta. Ihmekös tuo, isompi pallo kun on noin 50 prosenttia suurempi.

2015-10-17 15.53.33Jos tulee urheilukaupassa käytyä harvoin, niin vielä harvemmin tulee käytyä pornokaupassa. Ei joka vuosi, ei edes joka vuosikymmen. Mutta sinne suuntautui tänään tieni, sillä tarvitsen lateksinkiillotusainetta. (Voin sitten istua kiiltävällä jumppapallolla, jos ymmärrätte mitä tarkoitan… No ei vaiskaan, kiillotusaineen käyttötarkoitus pysyköön salaisuutena vielä tovin!) Vaan enpä olisi uskonut senkään löytämisen olevan niin vaikeaa. Aloitin etsinnän loogisimmasta paikasta eli lähinnä kotia sijaitsevasta alan puljusta, joka kuulemma on myös kaupungin vähiten irstain alan pulju. No eipä ollut. Jatkoin matkaani toiseksi lähimpään kauppaan. Ei ollut sielläkään, mutta myyjä sanoi, että Red Lightsista löytyy. Siispä seuraavaksi sinne. Ja katso: siellähän sitä oli, asianmukaisin saksalaisin tekstein varustettuna. Tässä kuvassa hykertelen pullo kädessä makuuhuoneessamme.

2015-10-17 14.01.27Huh, josko tämän kaiken jälkeen suuntaisi takaisin mukavuusalueelle. Kotimatka Red Lightsista kulki Naapurin (ja samassa tilassa toimivan Anna-Stiinan) ohi, ja siellä ikkunassa hymyili näin veikeän näköinen harakka! Koska kauhukabinetistini on minua enemmän näiden asioiden perään, otin harakasta vain pari kuvaa ja kerroin havainnostani kotona. Kauhukabinettia mittailtuamme totesimme, että harakan saa kuin saakin sinne mahtumaan, ja niin hän lähti harakkaa ostamaan. Jahka iltasella on rauhallisempaa, harakka pääsee paikalleen kauhukabinettiimme.

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki

Kun kaupunki on enemmän kuin vain kaupunki
Tourujoella.

Tourujoella.

Jos joku kysyisi minulta, mitkä kirjat ovat tehneet minuun vaikutuksen, yksi vastauksista olisi Pasi Ilmari Jääskeläisen vuonna 2010 ilmestynyt romaani Harjukaupungin salakäytävät. Luin kirjan ensimmäisen kerran maagisena kesänäni 2011, ja sen jälkeen asiat eivät olleet entisellään. Kirjassa esiteltävät teokset Elokuvallinen elämänopas ja Maaginen kaupunkiopas (joita kumpaakaan ei romaanin ulkopuolisessa maailmassa ole olemassa) nimittäin kuvaavat monin tavoin osuvasti sitä, millaiseksi itse olin jo ennen kirjan lukemista jäsentänyt omat ajatukseni oman elämäntarinan merkityksellisyyden rakentamisesta ja etenkin kaupunkien asemasta paitsi elämän tapahtumapaikkoina myös aktiivisena toimijana itse näissä tapahtumissa. Ja toki tämän haltioitumisen vanassa seurasi myös tietty harmistus siitä, että nyt se Jääskeläinen sitten kirjoitti nämäkin asiat niin hyvin, että ei minun säälittäviä yritelmiäni kannata enää kustantajille tyrkyttää. No, näitä tunteita tulee ja menee, kun on ottanut tavaksi kirjoittaa.

Vanhalla hautausmaalla.

Vanhalla hautausmaalla.

Sikäli jos kirja on vielä lukematta, niin liikoja spoilaamatta voin mainita, että siinä nuorilla ihmisillä syntyy elimellisen kiinteä suhde kaupunkiin, jossa he nuoruutensa kesät viettävät. Todennäköisesti moni lukija osaa samaistua tähän, vaikka ei juuri Jyväskylässä olisi nuorena asunut. En minäkään siellä käynyt ennen kuin olin jo aikuinen, mutta kyllä minä niin ymmärrän, mistä on kyse. Minulle tällainen nuoruuden kaupunki on Porvoo. Ja aivan kuten Harjukaupungin salakäytävien päähenkilöt elävät nuoruutensa maagisessa kaupungissa vielä keski-ikäisinäkin, minäkin palaan aina uudelleen ja uudelleen 1990-luvun Porvooseen. Juu, sitä laaria en totisesti ole vielä tyhjäksi ammentanut, vaikka jotkut ehkä toivoisivat niin jo käyneen.

Mutta vaikka jokaisen oma maaginen kaupunki voi olla mikä tahansa jyväskylä tai porvoo tai mikä ikinä onkaan, niin Jääskeläisen kerronta osaa tavoittaa Jyväskylästä jotain sellaista, jonka maagisuuden jokainen Jyväskylässä poikkeava matkailijakin ymmärtää. Kirjassa mainitut merkityksellisyyshiukkasten tiivistymäpaikat, nuo elokuvallisten elämäntapahtumien — tai paremminkin kohtausten — lavasteet, ovat totisesti jotain enemmän kuin pelkkiä arkisia läpikulkupaikkoja. Jyväskylässä poikkeaminen muuttuu maagiseksi heti, kun hakeutuu vaikka vain lyhyeksi ajaksi näihin paikkoihin. Ja ne salakäytävät — ne eivät suinkaan ole vain fantasiaelementti, jos vain tietää, mihin katsoa.

Neron portaat.

Neron portaat.

Vuosien varrella minulle on kasvanut oma maaginen suhde Jyväskylään. Se alkoi muodostua jo ennen Harjukaupungin salakäytävien lukemista. Itse asiassa varsin merkityksellinen oli eräs joutilas junamatka Helsingistä Joensuuhun toukokuussa 2005. Koska aikaa oli, tein mutkan ja viivyin Jyväskylässä muutaman tunnin. Junan ravintolavaunussa eräs kirjailijaksi esittäytynyt keski-ikäinen ja elämää nähneen oloinen mies lyöttäytyi seuraani ja halusi tarjota oluen. Keskustelimme kirjoista ja kirjoittamisesta hyvän tovin. Hänkin jäi Jyväskylässä junasta ja jatkoi matkaa asemalle vastaan tulleen naisystävänsä kanssa. (Tarkistin myöhemmin: mies tosiaan oli julkaissut monia kirjoja, joskaan en itse ollut hänestä aiemmin kuullut.) Tuomet ja syreenit tuoksuivat huumaavasti kaikkialla tässä lempeässä kaupungissa, jonka kadut kutsuivat jalkojani ottamaan aina lisää askelia. Kun illalla astuin Joensuun-junaan, joka vei takaisin hitaaseen jatkumohakuisuuteen, tiesin vielä monasti palaavani tuohon tunnelmaan.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kaupunkihuvilan omenaportti keskustan pohjoiskärjessä.

Kuusi vuotta myöhemmin (ja tässä välissä monta kertaa Jyväskylää tutkailtuani) Harjukaupungin salakäytävät kertoi minulle kaupungista sen, minkä tavallaan jo tiesin. Kirjasta myös löysin uuden nimen itselleni: siitä lähtien olen kutsunut itseäni maagiseksi kaupunkioppaaksi. Ja oma kiero kunnianosoitukseni sekä Jyväskylälle että Harjukaupungin salakäytäville oli myös alter egoni Aulis Hårdin kirjoittama pornopastissi Rallikaupungin kukkulat (joka siis, sanottakoon sekin ihan suoraan, on NaNoWriMo-haasteena kirjoitettu).

Tänä kesänä tuli taas tarve päästä käymään Jyväskylässä virkistämässä mielikuvia kaupungin maagisuudesta. Ennen sitä luin Harjukaupungin salakäytävät uudestaan, tällä kertaa tietoisempana kirjan tarinasta ja kiinnittäen enemmän huomiota rakenteeseen, kerrontaan, sanankäyttöön (joka Jääskeläisellä on mitä oivallisinta!) ja muuhun sellaiseen, mikä ensimmäisellä lukukerralla helposti jää kirjasta kuin kirjasta vähemmälle huomiolle. Vaikutuin teoksen mestarillisuudesta entistä enemmän.

Ja totisesti, voiko tämä olla sattumaa: Junassa matkalla Jyväskylään sain tekstiviestin, jossa VR:n Veturi-asiakasohjelma kertoi minun saavan koodia vastaan yhden ilmaisen jäätelötuutin R-kioskista. Puistokadun ja Yrjönkadun risteyksestä, läheltä vanhaa hautausmaata ja Goodyear-taloa, löysimme R-kioskin. Poimimme jäätelöaltaasta mansikkatuutin. Söimme sen yhdessä, kustantaja ja kenties tuleva menestyskirjailija. Maagisen tunnelman täydensi tihkusade, joka ajoi meidät herkuttelemaan jäätelöstä yhteisen sateenvarjon alle.

Sivu 196.

Sivu 196.

Vihreä oransseissa

Vihreä oransseissa

2015-04-17 15.02.48Tiesittekö, että tänä viikonloppuna Tampereella oli Supermessut? Noh, ette hirveästi menettäneet. Olin saanut tapahtumaan kaksi vapaalippua, ja koska messuilla oli myös keräilyosasto, niin lähdimme vanhoista valokuvista viehättyneen teemestarini kanssa perjantaina tuhlaamaan sinne vähän aikaa. Ja mitä tuhlausta se olikaan! Keräilyosasto oli äkkiä kierretty, vanhoja valokuvia oli vain muutamalla pöydällä eikä niissäkään kovin runsaita määriä, ja juuri muuta keräilytavaraa emme oikein jaksaneet edes katsella. Sitten ne muut messuosastot… eräosaston läpi kiiruhdimme vauhdilla (pysähdyimme hetkeksi vilkaisemaan kissanruokahyllyä), puutarhaosastolla oli juustokoju, josta heräteostimme kreikkalaista Manour-grillijuustoa (ihan hyvää oli, tuli jo maistettua), ja kotimaan matkailuosasto oli lähinnä vaivaannuttava ja varsin nopeasti pyörähdetty läpi. Ei siellä tainnut saada tuntiakaan kulumaan, koko tapahtumassa.

Onneksi viikonloppu näin muuten on ollut ihan jees. Eilen kävin hakemassa Lempparista kavennettavaksi viemäni hameet. Erinomaista työtä! Nyt kaikki hameet istuvat vyötäröltä niin kuin niiden kuuluukin, eivät enää roiku lanteilla tai suorastaan valahda lantion yli. Seitsemän hameen korjausompelut sain pakettihintaan 60 eurolla, mikä on varsin kohtuullinen hinta siitä hyvästä, että sain sillä seitsemän käyttökelpoista hametta. Jos jatkossakin tarvitsen vaatteiden korjauspalvelua, voin epäröimättä viedä vaatteeni tuonne, ja suosittelen palvelua varauksetta muillekin.

2015-04-19 13.05.15Tämän päivän huomattaviin ohjelmanumeroihin puolestaan lukeutui siman valmistaminen. Koska en aiemmin ollut muistanut ostaa simatarpeita, piti ne käydä varta vasten hakemassa kaupasta. Jalkoihin tutut ja turvalliset El Naturalistat, ja säärien peitoksi oranssi–ruskearuudulliset ylipolvensukat. Nämä nimenomaiset sukat olen tilannut FunnyLegsistä joskus nelisen vuotta sitten. Sukkakaupat ovat melkein yhtä vaarallisia kuin kenkäkaupat, kannattaa olla valppaana, kun niitä rupeaa selailemaan, tai kohta on ostoskori täynnä ihanuuksia… No mutta takaisin asiaan. Tekemäni sima on nimittäin hunajasimaa. Kokeilin vastaavaa jo joskus pari vuotta sitten, mutta silloin mokasin: laitoin liian vähän hiivaa, ja lopputulos oli käymätöntä sokerilientä, jota edes lapset eivät halunneet juoda. Nyt hiivaa on enemmän (ei pitäisi olla liikaa kuitenkaan), joten jos tällä kertaa mokasin jossain, niin sitten lämpötilassa. Saas nähdä. Huomenna luritan litkun pulloon (minulla on tätä varten varattuna kuusi litran Borjomi-pulloa), vappuna sitten nautiskellaan. Sikäli siis jos mitään nautiskeltavaa syntyy.

2015-04-19 19.09.54Toinen huomattava ohjelmanumero tänään ovat tietenkin vaalivalvojaiset, jotka omalta osaltani vietän Pirkanmaan Vihreiden seurassa Kehräsaaressa. Olen viime viikkoina ollut mahdollisuuksieni rajoissa mukana kampanjoimassa, joten on tietenkin kiinnostavaa mennä jännäämään sitä, kuinka hyvin kampanja on tuottanut tulosta. Ja kyllähän näin juhlavaan tilaisuuteen pitää pukeutua asianmukaisesti. Mekko tarttui torstaina mukaan Indiskasta, jossa ihan vain herätepyörähdin sen jälkeen, kun olin ollut jakamassa Stenkan flaikkuja Sokoksen edessä ja tuijotellut kadun yli Indiskan kutsuvia alekylttejä. Melkein aina Indiskan kanssa käy näin, ovathan mainitun puljun mekot yksi vaatevarastoni peruspilareista (ja saman puljun sukkahousut toinen). Sitä paitsi kassa onnistui plippailemaan hintalappuja silleen jännästi, että tästä mekosta minulta ei veloitettu mitään, mutta sen sijaan sukkahousuista veloitettiin liikaakin, ja kokonaisuudessaan virheet olivat minun edukseni seitsemisen euroa.

Ja sitten nuo kengät. Nuo kengät. Viime blogauksen kommenteissa Nanna näistä jo vähän kyselikin, joten esitellään nyt paremmin, ja tulen näitä esittelemään varmasti vielä jatkossakin. Nämä oranssit hulppeudet ovat Poetic Licencen Backlashit. Tiesin tarvitsevani nämä heti sillä samalla sekunnilla, kun olin nämä verkkokaupassa nähnyt. Sen jälkeen olemme nähneet maailmaa yhdessä jo aika paljon, ja kyllähän tämä näkyy jos jonkinlaisena kulumana ja tahranakin. Ja kyllähän silloin tietää löytäneensä kutakuinkin täydellisyyttä hipovat kengät, jos näin upeannäköisiä ilmestyksiä pitää kaksi pitkää juhlapäivää putkeen ilman, että jalkoja sen jälkeen särkee. Ah! Nämä olivat ensimmäiset Poetic Licencet hyllyssäni, eivätkä suinkaan viimeiset, mutta vielä ei ole näiden voittajaa sen enempää tyylissä kuin mukavuudessakaan tullut kohdalle. Ja kun nämä kaiken lisäksi kirvoittavat kaikkein eniten ihastuneita kommenttejakin, niin kyllä näille töppösille taatusti vielä kilometrejä kertyy.

Mutta hei, nyt pitää alkaa kiiruhtaa sinne Kehräsaaren suuntaan, moi moi!