Category Archives: Vaatteet

Trans in lation

Trans in lation

Yläviistosta otettu selfie. Istun tietokoneen ääressä jumppapallon päällä. Ylläni on lyhyt läpikuultava kukallinen ja pitsisomisteinen mekko ja sukkanauhat. Naama kiiltelee rasvaisena ja virnistän maanisesti.Kavereiden kesken tuli fedissä taas juteltua härskejä, ja totta kai mainitsin siinä yhteydessä myös joskus aikoinaan tekemäni pornosuomennokset. Siis ne kaksi Phil Andros -homopornoromaania, jotka Into Kustannus vuonna 2013 julkaisi: Kädet ylös, housut alas! ja Kreikkalainen naimajuttu. Hetkeä myöhemmin lisäsin keskusteluun oheisen valokuvan ja mainitsin, että tältä muuten näytin 11 vuotta sitten kun suomensin niitä. ”Juuri oikea tapa kääntää kyseisiä kirjoja”, kommentoi kaverini. Heitin siihen, että voisin vaikka lisätä kuvan erinäisiin ammatillisiin hakemistoihin profiilikuvakseni. Noh, kaverini siihen, että ”transest lations possible”, ja minä että siinäpä slougani!

Ja vaikka ihan tuota kuvaa en ammatillisiin profiileihini liittäisikään, niin ei minun sitä toisaalta piilotellakaan tarvitse. Olen joka tapauksessa käyttänyt toista, hiukan toisella tavalla suorasukaista kuvaa kahdessakin ammatillisessa hakemistossa, nimittäin Suomen freelance-journalistien ylläpitämässä Freeluettelossa (jossa profiili-id:ni muuten näyttää olevan 666, heh!) sekä Expertisecentrum Literair Vertalenin ylläpitämässä hollantilaisen kirjallisuuden kääntäjäluettelossa. Suorasukaista tässä kuvassa ei suinkaan ole paljas pinta, vaan enemmänkin paljas sisin: olen silminnähden trans, ja asiaa alleviivatakseni seison vielä sellaisen kadunnimikyltin vieressä, jossa lukee Trans (kyseinen katu muuten sijaitsee Utrechtin keskustassa).

Selfie, jossa katson kameraan. Kaulassani on melkein sateenkaaren väreissä hehkuva huivi, päässäni on violetti seilorilakki ja rillini ovat ihan pölyiset. Taustalla on vanha tiilinen rakennus, jonka seinässä on kyltti jossa lukee Trans.Sillä vaikken suoranaista pornoa olekaan pitkään aikaan kääntänyt, niin sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevä kirjallisuus näyttää jossain määrin muotoutuneen yhdeksi erikoisaloistani kääntäjänä. Sukupuoli-identiteetin etsiminen ja seksikokeilut olivat nimittäin teemana niin toissa vuonna ilmestyneessä Marieke Lucas Rijneveldin Illan epämukavuudessa kuin myöhemmin tänä keväänä ilmestyvässä Tobi Lakmakerin Seksuaalisuuteni historiassa. Käännän minä toki muutakin, mutta ei tämmöinen trans-laattoriksi profiloituminen minua mitenkään suoranaisesti haittaa!

Äntligen har jag fleda!

Äntligen har jag fleda!

Hiukset ovat jo hyvän aikaa olleet minulle murheenkryyni. Viimeksi päivitin hiustyyliäni kaksi vuotta sitten, jolloin leikkautin polkkatukan. Kyllähän sekin ihan hyvältä näytti aikansa, mutta ei ehkä kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä loppujen lopuksi kaipasin. Vähitellen tyylin ylläpito jäi retuperälle ja leikkautusväli aina vain piteni.

Samalla alkoi tuntua siltä, että eiköhän tässä ole jo harrastettu hennaakin ihan riittävän kauan, ja voisi olla taas aika antaa hiusten olla luonnollisen värisiä. Mutta probleemansa siinäkin — ei värjätyistä hiuksista ihan niin vain pääse eroon, ellei siiliä halua.

Lähtötilanne oli siis ensimmäisen kuvan kaltainen: pahasti muodottomat ja epämääräisen mittaiset haalistuneet hiukset, joissa on muutaman sentin juurikasvu. Ja pitkään eli puolisen vuotta harkittuani sain vihdoin päätettyä, mitä haluan. Siispä kampaajalle, joka loihti päähäni toisen kuvan kaltaisen uuden tyylin.

Kyllä, näin lyhyitä hiuksia minulla ei ole ollut sitten seiskaluokan, joka oli joskus 90-luvun alkupuolella. Ja voi että kun näyttääkin hyvältä! Väriä tähän ei ole lisätty lainkaan, ja siltikin väri näyttää paremmalta kuin ennen lyhentämistä. Juurikasvun ja värjätyn hiuksen raja ei ole kovin terävä, joten vaaleanruskeanharmaa (vai miten tuota omaa väriä nyt luonnehtisi, vaikea sanoa kovin varmaksi, kun ei sitä kovin paljon näy ja edellisestä näköhavainnosta on viisi vuotta) vilkkuu punaisen seasta kivan epäsäännöllisesti. Seuraavalla lyhennyskerralla punaisen osuus vähenee taas, ja saa nähdä, miltä pää silloin näyttää.

Tällainen lyhyempi kuontalo vaatii kuitenkin hyvältä näyttääkseen sen, että sitä tulee myös laitettua. Tähän asti olen lähinnä harjannut hiukset, joskus en sitäkään, kun ei minun hiuslaatuni oikeastaan edes takkuunnu. Nyt on kuitenkin opeteltava vähän möyhimään ja muotoilemaan sitä. Saas nähdä, miten onnistun. Ja jos en onnistu, niin liikun joka tapauksessa julkisilla paikoilla aina hattu päässä.

Päivän asuna oleva kreppiviskoosimekko on muuten Lindexin tämän kesän mallistoa. Ja uuden hiustyylin päähäni taikoi The Loftin Niina.

Takki auki kuraisessa puistossa

Takki auki kuraisessa puistossa

On omanlaisensa merkkipäivä, kun ensimmäistä kertaa keväällä lähtee ulos yllään kevättakki. Ja tänään oli se päivä. Aloitin maltillisesti takki kiinni ja huivi kaulassa, mutta kun lopulta suuntasin takaisin kotiinpäin (tuli käytyä pääkirjastossa kuuntelemassa Nuoren Voiman Liiton Haluatko kirjailijaksi? -esitelmiä), jätinkin takin napittamatta ja huivin laukkuun. Ja siitä saatiin aihe tämänkertaiseen asukuvaan — edellisestä onkin jo aikaa. Kuvauspaikaksi löytyi kurainen Hämeenpuisto aivan pääkirjaston vierestä.

Takki on muuten aivan uusi M&S Collectionin keltainen trenssi. Olen jo hyvän tovin etsinyt keltaista takkia, lähinnä kyllä talvisempaa villakangastakkia, mutta sellaista ei ole osunut kohdalle. Nyt sitten näin Sokoksen näyteikkunassa keltaisen kevättakin, ja menin oitis heräteostamaan sellaisen. Muu asu onkin sitten jo entuudestaan tuttua: Dividedin vakosamettijakku, Racing Greenin vakosamettihame, So Whatin tekonahkasaappaat ja Kangolin villahattu. Ja hiukset — älkää nyt liikaa tuijottako niitä! Aivan ryhditön kampaus, olen tässä jo useamman kuukauden miettinyt, mitä niille tekisin, ja vastausta odotellessa ovat päässeet rehottamaan ja haalistumaan miten sattuu. Ehkä jopa leikkautan lyhyiksi ja jätän luontaisen vaalean värisiksi, saa nähdä.

Mutta oliko tapahtumasta sitten hyötyä kirjailijaksi ryhtymisessä? No jaa, eipä siellä kovin paljoa uutta asiaa ollut, kun on tässä nyt kuitenkin vuosien ajan jo tullut keskusteltua aloittelevien ja kokeneempienkin kirjailijoiden kanssa. Ja yksi kässäri on jo kustantamoissa odottamassa hylsyjä, siihen nimenomaiseen ei nyt hirveästi voi tässä vaiheessa vaikuttaakaan. Mutta olihan Anna-Riikka Carlsonin puheenvuoro ihan kiinnostava kurkistus siihen, millaista kustannustoiminta Suomen mittakaavassa isossa kustantamossa nykyään on. Nyt jos jostain vain saisi myönteisen kustannuspäätöksenkin.

Ensimmäinen asiakastapaaminen!

Ensimmäinen asiakastapaaminen!

2016-08-30 10.57.11
Niin se vain kuulkaas on, että ensimmäiset kerrat tapahtuvat aina joskus. Olen ollut yrittäjänä kahdeksan vuotta, alusta asti täysipäiväisenä. Kaikki liikeviestintäni tapahtuu sähköpostitse ja käännöstoimistojen portaaleissa. Puhelimitse hoidan työasioita muutaman kerran vuodessa, ja niistäkin puheluista suurin osa soitetaan minulle, minä itse soitan kenellekään hyvin harvoin. Ja tänään, tänään on se suuri päivä, kun minä ennalta sovitusti tapaan asiakkaita kasvokkain ihan ensimmäistä kertaa!

Tai no, täsmennetään nyt sen verran, että kyseessä on käännöstoimiston infotilaisuus alkamassa olevasta suuresta käännösprojektista, ja minä olen käännöstoimistoon alihankintasuhteessa. Käännöstoimistoja ei aina miellä asiakkaiksi, koska niiden kanssa työskennellään ikään kuin samalla puolella loppuasiakkaan laskuun, mutta teknisestihän käännöstoimistot ovat minun asiakkaitani. Ja saattaa olla, että näin tärkeässä infotilaisuudessa on myös loppuasiakkaan edustaja paikalla. Otan siis itselleni tästä suorituspisteen.

2016-08-30 10.57.37Olen kyllä kerran ennen tätäkin tavannut käännösasiakkaani, mutta se tapahtui odottamatta, Finnconin iltabileissä vuonna 2012, kun eräs kustannustoimittaja hakeutui minun luokseni ja tarjosi minulle suomennettavaksi paria romaania. Ensikontaktin saamisen jälkeen yhteydenpito hoidettiinkin sitten mallikkaasti loppuun sähkäpostitse. (Onkohan tässä jotain säännönmukaisuutta havaittavissa: asiakaskohtaaminen neljän vuoden välein?)

Joka tapauksessa näin tärkeään merkkipaaluun on suhtauduttava sen ansaitsemalla kunnioituksella eli pukeutumalla hyvin. Minullahan ei tietenkään ole mitään käsitystä siitä, millä tavalla ammatillisissa kuvioissa tulisi pukeutua, koska työskentelen yksin kotona ja olosuhteisiin nähden ylipukeudun lähes aina. Britit saattaisivat kutsua valitsemaani asua adjektiivilla smart: Racing Greenin viininpunaiseen vakosamettihameeseen yhdistin Dividedin hieman vaaleamman sävyisen vakosamettijakun. Paita on H&M:n, hattu Kangolin ja kengät Bed of Rosesin. Ehkä tämä on ihan hyvä näin. Ja valitettavasti en saanut kaikkea mahtumaan yhteen kuvaan, koska kotona ei ollut oikein aikaa jäädä räpsimään kuvia peilistä (aamutoimet eivät totisesti ole minun juttuni!). Niinpä on tyytyminen junassa ahtaasti ja oudossa valossa kuvattuihin kuviin.

Esisynttärit

Esisynttärit

Nuoriso vaati, että tänään vietettäisiin minun synttäreitäni (jotka ovat oikeasti vasta ensi viikolla, mutta silloin nuoriso ei ole täällä), joten mikäs siinä sitten! Tosin kakkua en jaksanut itse leipoa, vaan tänä vuonna mentiin kaupan kakulla, tarkemmin Elosen kolmen suklaan kakulla.2016-08-06 13.18.29

Ja kun kerran vietetään minun synttäreitäni, niin totta kai minä pukeudun juhlaan sopivalla tavalla. Dolly & Dottyn Claudia-mekko pääsi nyt ensikäyttöön. Irregular Choicen Bloxy-korkkareilla ei ole ollut hirveästi käyttöä tätä ennen, mutta tämän mekon kanssahan nämä sopivat mitä mainioimmin. Päässä on Green Whalen sulkahattu, tai ehkä virallisemmin tuo on hiuskoriste.2016-08-06 13.18.33

Kuvathan eivät ole tietenkään yhtään lavastettuja, vaan spontaanisti tässä ihastelen itse kattamaani pöytää.2016-08-06 13.18.41-1

Jälleen Lumous-löytö

Jälleen Lumous-löytö

2016-07-28 14.22.43-1Jännä juttu. En ole Lumous-tapahtuman kohderyhmää enkä varmaan tulisi käyneeksi Dark Marketissakaan, ellei siellä olisi Osuuskumman myyntipöytää, jonka takana istun myyntinakissa, mutta kuitenkin sieltä päätyy yllättävän paljon vaatteita ja asusteita varastooni. Viime vuonnahan tulin ostaneeksi sinisen lateksipuvun eli kummalintupuvun. Tämän vuoden ostoksista olen esitellyt jo ainakin nahkaisen tammenlehväkaulakorun ja viininpunaisen vakosamettijakun. Tänään ylleni päätyi niin ikään Lumouksesta löytynyt hehkuvan sininen ja muutenkin näyttävä polyesteripaita, jonka merkkiä en valitettavasti voi kertoa, koska merkkilappu niskasta on leikattu irti. Indiskan voittopuolisesti violetti ja turkoosi hame sisältää myös tummansinisiä sävyjä, joten se päätyi paidan pariksi. Jalassa ovat Giorgio Venutin kippurahäntäavokkaat, vaikka kippurat eivät tässä kuvassa näykään.

Kuriositeettina mainittakoon, että niin viime- kuin tämänvuotiset Lumous-vaatelöydöt taisivat olla peräisin saman myyjäkaksikon pöydästä. Mitähän heidän entisiä vaatteitaan minulle ensi vuonna päätyykään?

Mekko värjäytyi, mutta asiakaspalvelu oli loistavaa

Mekko värjäytyi, mutta asiakaspalvelu oli loistavaa

2016-07-23 13.46.24Lady Vintagen punavalkoinen pallomekko on äärimmäisen ihana, mutta joskus sekin tulee hikoiltua niin, että on pakko pyykätä välillä. No, ei voi olla rakettitiedettä, kun kangas on 97-prosenttista puuvillaa. Mutta uusi vaate voi päästää väriä, erityisesti tällainen iso punaisella painettu mekko, joten varmuuden varalle pestään ihan yksinään, muuten kaikki muu on punaista. Ja ollaan erityisen huolellisia pesuohjeen kanssa muutenkin, koska kyseessä on erityisen rakas vaate, joka kaiken lisäksi maksoi satasen. Totta kai sen pitää tulla pesukoneesta yhtä täydellisenä kuin se sinne meneekin.

2016-07-25 13.08.57Vaan kuinkas sitten kävikään? Mekon valkoiset pallot värjäytyivät vaaleanpunaiseksi. Kanttaukset pysyivät kirkkaanvalkoisina, mutta pallot ovat nyt vaaleanpunaiset. Miten tällainen voi olla mahdollista, vaikka olin erityisen huolellinen? Nyt kaunis mekkoni muuttui kertalaakista juhliinkin sopivasta asusta nuhjuiseksi kotivaatteeksi. Ja sanonpa vain, että ei tällainen nyt ihan normaalia toimintaa ole — tai ainakaan hyväksyttävää, jos kohta markkinoilla liikkuu huonolaatuisiakin kankaita. Tämä nyt kuitenkaan ei ollut missään suhteessa mikään halpismekko, joten ei tällaista nyt vain voi hyväksyä. Johan tässä on kohta parikymmentä vuotta tullut pyykättyä omia ja perheen vaatteita. Klassinen moka, jossa pesukoneeseen eksynyt väärän värinen vaate värjää muun pyykin, on kyllä ehtinyt tulla tutuksi. Mutta nyt olin erityisen huolellinen, että näin ei pääsisi käymään. Ja tämä mekko sitten meni ja tuhosi itsensä. Enpä muista vastaavaa vielä kohdanneeni. Väkisinkin vetää suun mutruun.

2016-07-25 06.23.46Mutta onneksi mekon myyneessä Miss Windy Shopissa on ensiluokkainen asiakaspalvelu. Reklamoin huonolaatuisesta tuotteesta ja pyysin saada vaihtaa mekon uuteen samanlaiseen. Tähän suostuttiinkin, joskin M-koko on juuri nyt loppu varastosta, mutta sen sijaan voin saada rahat takaisin ja tilata mekon myöhemmin uudelleen, kun sitä taas on. Hienoa, juuri näin asiakaspalvelun pitääkin toimia! Nyt uskaltaa taas hymyillä. Kunhan syksyllä saan tilattua uuden punaisen Isabella-mekkoni, en pese sitä ainoastaan erityisen huolellisesti, vaan aivan ultimaattisen ylivoimaisia varovaisuusperiaatteita noudattaen eli käyttämällä jotain sellaisia värinsuojausmenetelmiä, joita yksikään tähän mennessä pesemäni vaate ei ole vielä tarvinnut.

Hymyilykuvassa on muuten yllä toinen Miss Windy Shopista ostamani pallomekko, Collectifin Dolores Doll. Hellepäivien ahkerassa käytössä sekin on hikoontunut ja odottaa jo omaa ensipyykkäystään. Pitääkin ennen sen pesemistä selvittää, mitä muita ylimääräisiä varotoimia kuin pesukoneeseen heitettävät värinkeruuliinat voisin vielä käyttää. Ehkä on hankittava jopa jotain erityispesuainetta, kun tavallisessa on näköjään vaaransa. Asusteina hymyilykuvassa on jo aiemminkin esitelty VintagEija’sin pitsisomisteinen nukkapintainen kukkahattu ja Lumouksesta vastikään ostamani Sysimaan pöydässä myynnissä ollut koru, jonka tekijän nimen valitettavasti jo unohdin ja lapunkin ehdin siivota pois.

Kilometrejä ja pokémoneja kertyy

Kilometrejä ja pokémoneja kertyy

2016-07-22 14.13.56-2Pokémonjahtimme jatkuu jo kuudetta päivää. Pelkästään eilen tuli käveltyä lähes 13 kilometriä, ja tämän päivän osalta olemme vasta alussa. Mutta lyhyt asiointimatka tuli tuossa jo hoidettua, ja siinä samalla kertyi jokunen pokémonkin. Tosin liikkeellelähtöä tuli aluksi vähän lykättyä, koska palvelimet olivat taas jumissa — melkoinen ensimmäisen maailman ongelma! Lopulta sitten lähdimme ilman toimivaa peliä liikkeelle, ja puolimatkassa se vihdoin alkoi toimia.

Tälläkin kertaa lähdin jahtiin tyylikkäänä — eihän tässä mitään ryysyläisiä olla. Lady Vintagen mekkoa täydentävät tänään viime viikonloppuna Lumouksen Dark Marketin kirppikseltä eurolla ostamani Dividedin vakosamettijakku ja viime kesänä Tallipihan vintagetapahtumasta ostamani Kangolin villabaskeri. Tätäkään hattua ei ole tullut aiemmin juuri käytettyä, ja olen miettinyt, että miksi ihmeessä ostin hatun hyllyyn lojumaan vain siksi, että sen löysin käytettynä halvalla. No, nyt vihdoin on vaatteita, jotka siihen sopivat, eikä enää harmita, että tuli ostettua. Jalassa on käytännölliset El Naturalistat (en minäkään nyt sentään korkkareissa lähde kilometrikaupalla pokémoneja jahtaamaan, paitsi jos ajan pyörällä). Ainoat punaiset polvisukkani ovat pyykissä, joten nyt on tyytyminen mustaharmaisiin.

2016-07-22 14.53.27Yksi asiointimatkan kohteista oli Sokoksen kosmetiikkaosasto, josta kävin hankkimassa tähän uuteen mekkoon sopivan huulipunan. Edellisessä blogauksessa näkyvä Maybellinen Lady Red -sävy kun on vähän turhan kirkkaanpunainen. Nyt sopiva sävy löytyi Nyxiltä, mutta tässä kuvassa huuleni ovat vielä punaamattomat, koska huulipunahan on avaamattomana käsilaukussa.

Saattaa olla, että tänään tulee lähdettyä rähinöimään lähipunttiksille. Pokémon Gossa siis. Esimerkiksi Tampereen tuomiokirkossa nyt vastassa ollut cp10 Magikarp näyttää aika vaivattomalta vastukselta. Noh, eihän se siellä enää siinä vaiheessa ole, kun me illalla liikkeelle pääsemme.

Fiinimpää fillarointia

Fiinimpää fillarointia

2016-07-20 13.13.15Uudet pallomekot on nyt sovitettu ja siirretty komeroon odottamaan tosikäyttöä. Ja tänään ensimmäinen niistä pääsikin jo kunnolla ulkoilemaan. Pokémon-metsästys kun on edennyt jo siihen pisteeseen, että ilman varavirtalähdettä ei pärjää — kaksi ja puoli vuotta vanha iPhone tyhjenee jo runsaassa tunnissa, eikä se nyt ole aika eikä mikään, kun metsälle lähdetään — joten varavirtalähdettä oli käytävä ostamaan. Valitettavasti keskustasta ei oikein kunnollista hinta-tehosuhdetta löydä, ja tätä hankintaa varten oli lähdettävä laitakaupungille eli tässä tapauksessa Lielahden Motonetiin. Sieltä tuli hankittua 13 000 mAh:n Waltter-varavirtalähde 34,90 eurolla. Ehkä tuolla jokusen tunnin kerrallaan pärjää.

Mutta eipä nyt minnekään laitakaupungin sekatavarakauppaankaan sovi rytkyissä lähteä. Laura Vitan sandaalit saivat kunnian olla tämän Lady Vintagen mekon ensimmäisenä työparina. Päässä on itäsaksalainen rahastajanlakki, jonka ostin viime kesänä Tallipihan vintagemarkkinoilta (oli tapahtumalla varmaan joku nimikin, Suvi-vintage ehkä), ja kaulaa koristaa Fiskarsin antiikkipäivien yhteydessä hankittu Helmipuoti Helmiäisen perhosriipus.

Ja matkahan taitettiin ilman muuta fillarilla. Samalla pääsin kokeilemaan kuulemaani Pokémon Go -vinkkiä. Kuulemma suitsuke houkuttelee paikalle Pokémoneja parhaimmillaan jopa minuutin välein, jos ehtii minuutin aikana kulkea 200 metriä eli noin 12 km/h. Juoksemaan en rupea, mutta pyörällä tuo ei ole homma eikä mikään. Ja kun matka Lielahden Motonetiin on muuten niin tylsää ja suoraa Paasikiventietä, niin olosuhteet suitsukkeen kokeilemiseksi olivat mitä parhaimmat. Ja kyllä se toimi, uutta saalistettavaa ilmestyi noin minuutin välein, joukossa jopa muutama aiemmin näkemätön Pokémon. Vauhdissa niitä ei tietenkään kannata pyydystää, mutta tyhjällä ja suoralla tiellä on juuri se hyvä puoli, että voi vaivatta pysähtyä parinsadan metrin välein häiritsemättä ketään.

Samalla huomasin myös, että munienhaudontakilometrejä ei kerry pyöräillessä ihan niin paljon kuin oikeasti tulee ajettua. Niissä lienee jokin nopeuden yläraja, jonka jälkeen haudonta ei etene. Kuuden kilometrin pyöräilystä kertyi muniin alle kolme kilometriä.

Illalla (tai no, yöllä) sitten varavirtalähteen tukemana pidemmälle kävelylle.

Pallomekkoa jos jonkinlaista

Pallomekkoa jos jonkinlaista

2016-07-19 16.51.59Jostain syystä pallomekot ovat sangen viehättäviä. Niin viehättäviä, että niitä sortuu helposti hankkimaan vähän useammankin. Viime vuodet olen kärvistellyt pelkästään yhden pallomekon varassa — sen Indiskan ohuen sinisen mekon, joka on näkynyt ties monessako blogauksessani — mutta nyt tilanne muuttui kerrasta ihan kunnolla! Päädyin nimittäin Miss Windy Shopiin, ja tietäähän sen, miten siinä käy. Tosin rajoitin hankintani nyt yksinomaan vain pallomekkoihin, että joku roti pysyisi. Pääsääntöisesti käytän hankkimiani mekkoja joka tapauksessa arkena, niin muhkeat alushameet eivät tällä hetkellä olleet aivan välttämättömiä lisävarusteita. Ehkä sorrun niihin sitten joku toinen kerta.

Lisätään jo tähän alkupuolelle sellainen disclaimer, että tämänkertaiset valokuvat ovat aivan luokattoman hätäisiä sovituskuvia. Asu on muuten täysin viimeistelemätön, kuvauspaikkana on ryönäinen olohuone ja säärikarvat rehottavat kuin sinilevä kaupungin suosituimmalla uimarannalla, mutta mekot — suoraan pakkauksesta otettuja ja silittämättömiä — ovat silti oikein edukseen.

Ensimmäisenä sovitusvuorossa on M-kokoinen Dolly Dottyn violetti Claudia-mekko. Tämä pienipalloinen ja vuorillinen mekko istuu päälleni kuin valettu! Vyötärö on napakka mutta ei kiristä, rintojen kohdalle ei jää tyhjää ja kaula-aukko laskeutuu kauniisti. Vaikka olen harteikas, hartiani mahtuvat silti hyvin hihoihin. Käsiä nostaessa mekko jonkin verran nousee niin, että sitä on jälkeenpäin kiskottava rintojen päältä alemmas, mutta eipä tällainen käytössä iso ongelma ole. Tuotekuvissa mekko on ehkä aavistuksen turhan pinkin sävyinen, mutta arvosteluissa kerrotaan värin olevan oikeasti tummempi, joten rohkaistuin tilaamaan. Ja katso: väri on kuin onkin hieman tummempi. Hienoa! Tämä mekko jää ilman muuta minulle.

2016-07-19 16.56.13Seuraavaksi ylleni solahtaa M-kokoinen Lady Vintagen punainen Isabella-mekko. Vuorittomana mekkona tämä on heti kevyemmän ja arkisemman tuntuinen kuin edellinen Claudia, mutta kankaan kevyt kiilto tekee tästä myös juhlavan. Edessä oleva rusetti on kiinnitetty hakaneulalla, ja sen saisi siis myös pois, jos nyt joku haluaisi ilman rintarusettia kulkea. Tämäkin mekko on vyötäröltä juuri oikean kokoinen. Rintojen kohdalle jää hieman tyhjää — vaikka rinnanympärykseni on kokotaulukon mukainen, minulla on suhteellisen leveä rintakehä ja pienet rinnat, joten mekon täyttävää uhkeutta ei löydy ihan niin paljon kuin suunnittelija on ehkä tarkoittanut. Rypytys ja rusetti piilottavat kyllä kätevästi etumuksen pussitusta niin, että se ei näytä lainkaan kummalliselta, ja kaula-aukko asettuu joka tapauksessa oikein hyvin. Hihat sopivat todella hyvin leveille harteilleni. Punainen väri on oikein kaunis, ei yhtään liian kirkas. Kyllä taitaa tämäkin jäädä minulle.

2016-07-19 17.01.24Viimeisenä sovitettavana on niin ikään M-kokoinen Collectifin sininen Dolores Doll -mekko. Tämäkin mekko on vuoriton ja siten oikein hyvin arkikäyttöön sopiva (ei pääse tulemaan ylipukeutunut olo — sikäli jos se nyt minun arkeani haittaisi). Vyötäröltä mekko istuu erinomaisesti, mutta tässäkin rintojen alle jää hieman tyhjää ja samasta syystä kuin Isabellan kanssa. Rypytys kuitenkin antaa sen hyvin anteeksi, ja kaula-aukko istuu hyvin. Kaula-aukko on tässä mekossa väljempi kuin kahdessa muussa, ja rintaliivien olkaimet saattavat välillä vilkkua, etenkin jos vetää hihoja enemmän sivulle. Ehkä joku uhkeampi voisi käyttää mekkoa ilman liivejä, mutta minä tuskin tuntisin oloani miellyttäväksi niin. Noh, voihan sitäkin jossain välissä kokeilla. Hihojahan on tosiaan varaa vetää sivummallekin, joten siltä osin harteikkuus ei ole ongelma. Hihansuissa on kuminauha, joka on sangen jämpti, ja kaupan tuotearvosteluissa jotkut ovat kertoneet poistaneensa kuminauhan, koska hihat ovat hiertäneet. Minä en vielä sovituksen perusteella sanoisi, että hihat minua hiertäisivät, mutta kyllä ne selvästi jämpteiksi huomaa. Käyttö osoittaa, miten käy. Helma on tässä mekossa pisin näistä kolmesta, ja sininen on tummuudeltaan siinä siedettävän rajoilla. Taidan pitää tämänkin.

Kas, niin siinä sitten kävi, että päätin pitää kaikki kolme mekkoa, vaikka alun perin ajattelin, että kai niistä nyt joku istuu niin huonosti, että on pakko palauttaa. Kaikkia mekkoja myydään M-kokoisena, ja niiden omissa kokolapuissa on brittiläinen kokomerkintä 12. Ehkä aavistuksen rintavampana (mutta kapeampirintakehäisenä) olisin täydellisen sopiva näihin mekkoihin. Kokoluokituksen senttimittoihin saattoi siis ainakin tässä tapauksessa luottaa.

Ja nyt olisi sitten osattava pysyä poissa Miss Windy Shopista, jotta pankkitili ehtii palautua.