Category Archives: Sukupuoli

Ei kaikki pinnat kireällä

Ei kaikki pinnat kireällä

nanowrimo_2016_webbadge_winnerSain eilen valmiiksi uuden romaanikäsikirjoituksen ykkösversion. Se on jo toinen tänä vuonna kirjoittamani romaani. Yli kahden vuoden totaalisen kirjoittamattomuuden ja luovan lamaannuksen jälkeen tämä vaikuttaa melkoiselta puserrukselta, mutta eipä tämä oikeastaan ole ensimmäinen kerta. Myös vuonna 2011 kirjoitin kaksi romaanikäsikirjoitusta, silloinkin pitkän lamaannuksen jälkeen. Näitä luovia puuskia tulee ja menee.

Nyt valmistunut romaanikässäri syntyi nanowrimon aikana. Jos joku ei ole vielä kuullut, mikä on nanowrimo, niin lyhyesti sanottuna kyseessä on haaste kirjoittaa vähintään 50 000 sanan romaani 30 päivässä, marraskuun aikana. Minä naputtelin 20 päivässä 55 000 sanaa, ja romaani tottelee työnimeä Ei kaikki pinnat kireällä.

Romaanin tyylilaji on velopunk — en tiedä, onko tällaista genreä vielä olemassa, mutta nyt ainakin on. Minä määrittelen velopunkin vaihtoehtotodellisuudeksi, jonka teknologiaa hallitsee lihasvoiman hyödyntäminen. Polkupyörät, polkuveneet, soutuveneet, poljettavat generaattorit ja muut ihmisen liikuttamat värkit ovat siis velopunkin maailmassa tärkeitä.

Toinen romaania kuvaava tyylilaji voisi olla poliittinen satiiri: Tapahtumat sijoittuvat suunnilleen 1970-luvulle kuvitteelliseen trooppiseen valtioon, joka on aiemmin ollut siirtomaa ja joka itsenäistyi moottorit kieltävän vallankumouksen kautta. Korruptoitunut ja opportunistinen yksipuoluehallitus ei miellytä sen enempää puhdasoppisia vallankumouksellisia kuin moottoreita viidakon kätköissä rakentelevia kapinallisia. Öljyn löytyminen saa vielä Yhdysvallatkin kiinnostumaan maan ihmisoikeustilanteesta ja epädemokraattisuudesta. Kaikki alkaa vähäeleisesti murhatutkimuksesta, mutta pian vauhti kiihtyy ja tilanne räjähtää käsiin.

Nanowrimo on erinomainen tilaisuus tehdä kirjallisia kokeiluja. Vauhdikas seikkailutarina poikkeaa hyvin paljon aiemmin kirjoittamistani tarinoista, ja etenkään syyskuussa valmistuneen edellisen romaanikäsikirjoitukseni kanssa tällä ei ole oikein mitään yhteistä. Niinpä ajattelin, että vauhdin ja satiirin ylläpitämiseksi ja itseni haastamiseksi kokeilen dogmakirjoittamista: laadin itselleni sääntöjä, joita minun on kirjoittamisen aikana noudatettava. Päädyin seuraaviin neljään dogmaan (täsmennän vielä, että jo ennen dogmien laatimista olin jäsentänyt romaanini 25:een lukuun):

1. Joka luvussa on takaa-ajokohtaus.
2. Kirjoittamisen aikana on kuunneltava yakety saxia.
3. Jokainen vähintään kahdessa luvussa esiintyvä henkilö on nainen.
4. Jokaisessa luvussa on oma-aloitteisesti toimiva henkilö sellaisesta väestöryhmästä, johon kuuluvia henkilöitä ei aiemmin tarinassa ole esiintynyt oma-aloitteisena toimijana.

Ensimmäinen dogma liittyy suoraan tarinan tyylilajiin. Kun kirjoitetaan *punk-tarinaa, erilaiset vempeleet ja myös niiden käyttäminen ovat tärkeitä tarinaelementtejä. Jotta nämä elementit eivät jäisi pelkäksi pinnalliseksi koristeeksi, niiden on oltava jatkuvasti tapahtumissa mukana. Ja mikäs sen parempi tapa saada erilaisia lihasvoimalla kulkevia vempeleitä tapahtumiin mukaan kuin järjestää jatkuvasti takaa-ajoja. Tämä dogma myös varmistaa sen, että tarina ei junnaa paikallaan, vaan koko ajan tapahtuu jotain.

Toinen dogma on oikeastaan ensimmäisen dogman pari. Kirjoituksen aikana kuunneltava musiikki lyö helposti oman leimansa tekstiin, joten ei ole aivan sama, mitä musiikkia kuuntelee. Takaa-ajomusiikkien ykkönen on Benny Hill Showsta tuttu Yakety Sax. Siitä tulee ilman muuta koominen vaikutelma, mutta satiiriahan minä olin kirjoittamassakin. Kaiken kaikkiaan taisin kässärin kirjoittamisen aikana kuunnella vähän päälle 40 tuntia tätä yhtä ja samaa kappaletta.

Kolmas dogma vaikuttaa äkkiseltään siltä, että nyt on asetettu politiikka tarinan edelle. Myönnän, että valitsin tämän dogman, koska olen vuosikausia törmännyt aina uudelleen ja uudelleen samaan valitukseen siitä, että tarinoissa ei ole kunnollisia naishahmoja tai että naishahmot ovat mukana vain peilaamassa mieshahmoja. Päätin vastata valitukseen kirjoittamalla tarinan, jossa on vain kourallinen mieshahmoja ja hekin pelkästään mitättömissä sivuosissa — ja katsoa, mitä siitä tulee. Itse asiassa tämän dogman noudattaminen oli hyvin helppoa: minä vain kirjoitin sellaisia henkilöitä kuin tarina vaatii, ja monissa tapauksissa heidät tunnistaa naisiksi lähinnä siitä, että heidän mainitaan olevan naisia. Romaanini maailmassa naisjohtoisuus on kuitenkin maailman itsensä kautta hyvin perusteltavissa. Kun koko yhteiskunta (ennen kaikkea siis tehtaat ja liikenne) pyörii lihasvoimalla, voimakkaampien ihmisten eli miesten tehtävänä on polkea energiaa, ja kaikki ajattelua ja johtamista vaativat tehtävät on annettu fyysisesti heikommille naisille. Tämä on vain resurssien tehokasta käyttöä, eikä sukupuolikysymys varsinaisesti nouse romaanin teemaksi.

Neljäs dogma kuulostaa vieläkin poliittisemmalta (mut hei, tää on poliittista satiiria, mitä muuta voisi odottaa?). Jo useamman kuukauden ajan on keskusteltu kulttuurisesta omimisesta ja siitä, kenellä on oikeus kirjoittaa minkäkinlaisia henkilöitä. Hyväksi havaittu linja on, että tärkeintä on kirjoittaa hyviä henkilöitä, ja toissijaista on, millaisia vähemmistöllisiä ominaisuuksia näillä henkilöillä on. Toisaalta erilaisuuden kattava edustuskin on tavoiteltava hyve, mutta itsetarkoitusta siitä ei pidä tehdä. Nytkö minä olen sitten tehnyt siitä itsetarkoituksen? Tavallaan, sillä tämän dogman noudattaminen oli kaikkein vaikeinta. Tarinassa on sentään 25 lukua, ja arvelen päässeeni noin 20:een erilaiseen väestöryhmään (etnisesti erilaisia, vammaisia, sukupuolivähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä jne.), mutta kieltämättä jotkin näistä väestöryhmäleimoista ovat hyvin päälleliimattuja — siis sellaisia, että ne eivät palvele tarinassa mitään tarinallista tarkoitusta — ja saattavat joutaa editointivaiheessa pois. Yhtä kaikki, tarinan maailma on sellainen, että se on tälle dogmalle hyvin suopea, ja olisi itse asiassa huutava vääryys, jos väestön kirjavuus ei tulisi tarinassa esille. Vaikka romaanissa esiintyvä Bataranam on kuvitteellinen valtio, sen jonkinlaisena esikuvana on toiminut Surinam, entinen Hollannin siirtomaa, jonne on vuosisatojen ajan rahdattu ihmisiä joko orjina tai työläisinä ihan kaikista maailmankolkista ja jota pidetään yhtenä maailman etnisesti kirjavimmista maista. Bataranamissa valkoiset ovat harvinainen vähemmistö, joka ei pääse yhtään sen helpommalla kuin muutkaan.

Ja kannattaa myös muistaa, ettei Bataranamissa koskaan ole kaikki pinnat kireällä.

Nanowrimo-tarinoille on tyypillistä se, että ne voivat olla ihan mitä tahansa tuuban ja timantin väliltä. Olen itse tässä vaiheessa huono arvioimaan, kumpaa asteikon päätä lähempänä oma romaanini on, ja odotan jännityksellä esilukijani ensikommentteja. Jos tarinaa ei nyt suoranaisesti tyrmätä, alan etsiä sille kustantajaa. (Jos olet kustantaja ja kiinnostuit tarinasta, niin pyydä toki luettavaksesi.) Sillä olisihan se mukavaa, jos tällainen puuskavuosi johtaisi jossain vaiheessa ihan romaanin julkaisemiseenkin.

Muutosten vuodet

Muutosten vuodet

Tulinpa tuossa ihan ohimennen huomanneeksi, että vastikään täyttyi kolme vuotta siitä, kun pääsin aloittamaan feminisoivan hormonihoidon. Kun elimistön hallitseva sukupuolihormoni vaihtuu testosteronista estrogeeniksi, tapahtuu tietenkin monenlaista. Tärkeimmät muutokset ovat henkisiä, ja niitä on vaikea kovin tarkasti mitata tai eritellä. Mutta fyysisiäkin muutoksia tapahtuu, ja niistä on paljon helpompi pitää kirjaa. Lyhyesti (ja yksinkertaistetusti) sanottuna aineenvaihdunta ja kehon koostumus muuttuvat erilaisiksi: lihasmassa vähenee ja rasva lisääntyy, ja rasva myös kerääntyy eri kohtiin vartaloa kuin aiemmin.

Kun hormonihoito kolme vuotta sitten alkoi, otin tavaksi mitata kerran viikossa mahdollisimman samanlaisissa oloissa (joka keskiviikkoaamu ensimmäisen vessassa käynnin jälkeen ennen mitään syömistä tai juomista) painon sekä rinnan, vyötärön ja lantion ympäryksen. Tarkastelen nyt näissä mitoissa kolmen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia. Käytän neljän mittaustuloksen eli neljän viikon keskiarvoja, ellen toisin mainitse, jotta satunnaisuuden vaikutukset tuloksiin ovat pienemmät.

Paino on kolmen vuoden aikana noussut vaatimattomat 0,8 kg. Muutos on yllättävän pieni siihen nähden, että feminisoivan hormonihoidon yleensä sanotaan nostavan painoa muutamalla kilolla. Mutta painoni ei ole suinkaan muuttunut mitenkään tasaisesti ja vain yhteen suuntaan. Kolme vuotta sitten painoin 62,2 kg ja nyt 63,0 kg, mutta välillä paino on laskenut 60 kiloon ja välillä taas käväissyt 64 kilossa. Mitään varsinaisia elämäntapamuutoksia, kuten oleellisesti erilaisia ruokavalioita tai liikuntatottumuksia, ei tässä ole tietoisesti tehty, mutta elämä nyt ei vain ole koko ajan samanlaista tuubaa, niin kyllähän sitä vaihtelua syntyy. Yleisesti vaikuttaa siltä, että kesällä paino on matalampi kuin talvella, mikä varmaan johtuu aika paljolti siitä, että kesällä tulee käveltyä ja pyöräiltyä enemmän.

Rinnanympärys (nännien päältä mitattuna) on vaihdellut mielenkiintoisesti. Lähtötilanteesta 90 cm on käväisty välillä peräti 98 sentissä, ja nyt lukema on 95 cm. Suurin kasvu tapahtui jo ensimmäisen puolen vuoden aikana, minkä jälkeen lukema pysyi puolisen vuotta suunnilleen samana, ja sen jälkeen rinnanympärys on vähitellen pienentynyt. Koska rintakudosta on kuitenkin tullut ihan mukavasti, rinnanympäryksen myöhempi pieneneminen johtuu epäilemättä lihasmassan vähenemisestä — ehkäpä selkälihakseni ovat nyt sitten surkastuneemmat. Harmikseni en tajunnut, että kannattaisi mitata rinnanympärys myös rintojen alta ja mahdollisesti myös rintakudoksen yläpuolelta. Näin rintakudoksen ja lihasmassan suhteen muutosta olisi voinut tarkastella paremmin.

Vyötärönympärys oli alun perin 80 cm, ja nyt se on 74 cm. Suurin osa muutoksesta tapahtui jo ensimmäisen vuoden aikana. Koska paino on noussut hieman ja lihaskudos mitä ilmeisimmin on vähentynyt, on ilmeistä, että rasva tosiaan kertyy nykyään pääasiassa muualle kuin vyötäröön. En kylläkään oikein osaa sanoa minne, koska melkeinpä luuta ja nahkaa minä joka tapauksessa olen.

Lantionympärys oli aluksi 90 cm, ja nyt se on 94 cm. Kasvu tapahtui pääosin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana, ja sen jälkeen lantionympärys on sahannut vähän edestakaisin siinä samalla kun painokin on heilahdellut. Vyötärön ja lantion suhdeluku on siis alussa ollut noin 0,9, ja nyt se on noin 0,8.

Yhteenvetona voidaan todeta, että suurimmat muutokset kehon koostumuksessa tapahtuvat ensimmäisen vuoden aikana, mutta kyllä vielä kolmenkin vuoden jälkeen tapahtuu vähittäistä muutosta. Jatkan näitä mittauksia edelleen, kunnes näyttää siltä, että mitään hormonihoidon aloittamiseen liittyvää muutosta ei enää tapahdu.

Jälkeenpäin voin tosiaan sanoa, että olisi kannattanut mitata muitakin kuin noita tavanomaisia strategisia mittoja. Rintakehän ylä- ja alaosien ympärysmitan lisäksi olisi voinut olla kiinnostavaa mitata hauiksen ympärystä ja ehkäpä reiden ympärystä. Näin lihasmassan muutoksista olisi saanut paremman käsityksen. Nytpä näitä ei ole enää järkeä alkaa mitata, kun muutokset ovat jo tapahtuneet.

Hormonihoidon lisäksi aloitin kolmisen vuotta sitten puheterapian, jonka tavoitteena oli löytää feminiinisempi puheääni. Äänihän ei siis estrogeenihoidolla muutu, vaan siihen tarvitaan muita toimenpiteitä. Tästä äänen muutoksesta enemmän seuraavassa videossa, jossa myös luen pätkän iänvanhaa raamatunkäännöstä.

Neljän vuoden kuiva kausi katkesi

Neljän vuoden kuiva kausi katkesi

2016-05-11 12.39.25Viikko sitten intouduin ostamaan uuden uimapuvun. Aivan heräteostoksesta ei ollut kyse, sillä olin jo vähän miettinyt, että voisin vaikka kokeilla, josko uimahallissa käynti nykyään onnistuisi. Edellisestä uimahallikäynnistäni olikin jo melkein neljä vuotta, ja silloin uinti päättyi siihen, että minut heitettiin hallista ulos ja toivotettiin tervetulleeksi takaisin sitten, kun hoitoni olisivat kutakuinkin päätöksessä. Blogasin tuolloin asiasta (mutta se oli vanhassa blogissa, jonka sisältö on jo siirtynyt autuaampiin bittiavaruuksiin, joten en valitettavasti voi silloisiin kokemuksiin linkata), siitä syntyi jonkin verran julkisuuttakin, ja Tampereen vihreät tekivät valtuustoaloitteen uimahallikävijöiden tasa-arvoisemmasta kohtelusta. Ymmärtääkseni kaupungin vastaus valtuustoaloitteeseen oli sitä tasoa, että mitään konkreettisia muutoksia käytäntöihin ei katsottu tarpeelliseksi tehdä. En siis tiedä, saisinko edelleenkään käydä rauhassa uimahallissa, jos näyttäisin samalta kuin silloin. Mutta siitä on jo neljä vuotta ja paljon on sinä aikana ehtinyt tapahtua, joten tämänpäiväistä kokeilua ei voi suoraan rinnastaa siihen, mitä aiemmin tapahtui.

2016-05-11 12.42.48Vaan ei muuta kuin matkaan. Pyynikin uimahalli on melkein naapurissa, ja olen kuullut, että halli on viihtyisämpi kuin Kalevan uintikeskus, joten sinne siis. Mutta ovella huomasin, että en ollut muistanut tarkistaa aukioloaikoja: halli aukeaa keskiviikkoisin vasta kello 13. Onneksi en päätynyt oven taakse aamutuimaan, vaan 12.39, joten menin puistonpenkille toviksi katselemaan kenkiäni ja odottamaan hallin avautumista. Kengät muuten ovat vanhat tutut Grünbeinit, mekko ja sukkahousut Indiskan ja nahkatakki kirppikseltä löytynyt merkkilaputon. Aluksi ajattelin, että voisin pukaista vaaleanruskean vakosamettitakin, mutta päädyin lopulta tähän pidempään nahkatakkiin. Kyseisessä vakosamettitakissa kokonaisuus olisikin ollut melko ysäri, kun ensinnäkin mekko on jo hyvin lyhyt (ja kreppikangasta), mutta mainittu takki vieläkin lyhyempi. No, ehkä joku toinen päivä (hmm, kenties huomenna?!).

Mutta se uimahallikäynti, niin, tällä kertaa kaikki sujui vallan mainiosti, toisin sanoen minuun ei kiinnitetty hallissa erityistä huomiota. Ja uiminenkin sujui, kaikkinensa sain räpiköityä jotain koirankaltaista uintia kilometrin verran. Aikaa pulikoimiseen meni noin tunti: uin sata metriä kerrallaan noin viidessä minuutissa ja hengittelin minuutin tai pari ennen seuraavaa satasta. Juuh, ei ole tekniikkani ihan terävimmillään eikä vauhti päätähuimaavaa, mutta enpä minä sinne ajanoton takia mennyt, vaan saadakseni vähän kuntoiltua. Sitä paitsi uidessa on pakko pitää prillejä, ja kun en ole vahvuudellisia uimalaseja hankkinut, niin uidessa on aina pidettävä pää pinnalla.

2016-05-11 14.32.14Pyynikin hallikin on, kuten olin etukäteen kuullut, paikkana Kalevan uintikeskusta miellyttävämpi: ei liian urheilupaikkamainen, mukavasti vanhanaikaisen rakennuksen tunnelmaa. Tosin Kalevan halli on remontoitu sen jälkeen, kun siellä viimeksi kävin, mutta tuskinpa sieltä sitä yleistä hallimaisuutta on pois saatu. Joka tapauksessa näiden hyvien kokemusten jälkeen rohkenen toistekin uimaan. Kuulin muuten, että minulla saattaisi olla mahdollisuus saada erityisuimakortti. Ehkä ihan harkinnan arvoinen juttu.

Olenpas haltioitunut

Olenpas haltioitunut

2015-10-12 16.30.14Männäviikolla huomasin, että Puutarhakadulle on avattu uusi sisäminigolf. Koska syyslomalla tarvitaan kovasti jotain uutta tekemistä, kävimme kokeilemassa tämän Crazy Golfin. Mestan nimikin jo antaa ymmärtää, että ei sinne missään tavan lenkkareissa talsita, joten nämä Irregular Choicen Tipping Pointit olivat ilman muuta valintani pelikengiksi.

Valinta osoittautuikin oikeaksi. Crazy Golf on sisältä juuri niin räikeä kuin markkinoinnista voi päätellä. Radan kuusitoista reikää (tai no, viisitoista varsinaista reikää ja lopuksi yhden lyönnin limuarvontakone) on rakennettu erilaisiin teemaympäristöihin: musiikkia, retroa, muinaista egyptiä, autokorjaamoa, sukellusvenettä, supersankareita ja niin edelleen. Teemat näkyvät paitsi seinien koristelussa myös reikien esteissä. Kussakin ympäristössä on oma taustamusiikkinsa, mutta toisin kuin voisi olettaa, musiikki ei onneksi pauhaa lainkaan liian kovalla, vaan sulautuu sopivasti taustamaisemaan häiritsemättä peliä.

Liian helpoiksi reikiä ei myöskään voi syyttää. Aika moni esteistä perustuu siihen, että saa yhden lyönnin osumaan juuri oikein, ja jos siinä ei onnistu, niin eipä tule tulosta. Pelasimme suositussääntöjen mukaan eli enintään seitsemän lyöntiä reikää kohden, ja seurueemme parhaan tulos 15 reiällä oli 67 lyöntiä eli 4,47 lyöntiä reikää kohden, huonoimman taasen 92 eli 6,13. Tässä lienee varaa kehittyä. Bonusta muuten siististä ympäristöstä; mukavampaa tämä laji sisällä on kuin ulkona.

Mutta kierros minigolfia tarjoaa vain hetken täytettä siihen tyhjyyteen, joka mieleni on vallannut nyt, kun olen pelannut kaikki kolme Dragon Age -sarjan peliä läpi. Keväällä kerroin jo uppoutumisestani Inquisitioniin, joka on sarjan kolmas peli ja jonka kautta koko sarjaan tutustuin. Koska en saanut tarinasta kyllikseni, tulin aikani kärvisteltyäni hankkineeksi myös Originsin ja II:n ja käytin kappaleen kauneinta syksyä niiden tahkomiseen. Vuonna 2009 julkaistussa Originsissa näkyy jo ajan hammas: grafiikka on toki myöhempiä versioita kökömpää ja ääninäyttelykin enemmän vielä harjoittelua, ja ne tissihaarniskat ja muutenkin miesdominanssi ovat kovin silmiinpistäviä sarjan myöhempien osien edistyksellisemmän representaation rinnalla. Niinpä Origins tuli lähinnä pelattua läpi, mutta nälkä ei kadonnut mihinkään.

Siispä Dragon Age II jouti tulille heti perään. Ja ah! Siinä sitä olikin jo samaa immergoivuutta ja tarinankerronnan nerokkuutta ja monimutkaisuutta kuin mihin Inquisitionissa totuin. Ja kuinka voimauttava fiilis oikeasti voikin tulla siitä, kun omassa possessa on pelkkiä naishahmoja ja niillä räiskitään menemään naispääpahista vastaan.

Yksi Dragon Age -sarjan vahvuuksista on ilman muuta henkilöhahmojen nerokkuus. Päähenkilön apureiksi löytyy hyvin monenlaisista taustoista lähteneitä hahmoja, joilla on kullakin paitsi omat vahvuutensa myös heikkoutensa ja kipeät kohtansa. (Kipeistä kohdista puheen ollen, päähenkilöni Hawke sai jossain vaiheessa peliä postilaatikkoonsa kaiken maailman questien lisäksi myös sikäläistä viagraspämmiä. Kun myöhemmin Varric pyysi keskustelemaan kanssaan aiheesta ”a small problem”, mietin jo, että tässäkö on syy sille, miksi Varricia ei voi pelissä romantisoida — mutta ei sentään! Joka tapauksessa en olisi pitänyt ajatusta lainkaan mahdottomana Dragon Agen maailmassa.) Ja näihin hahmoihin tulee myös kiintyneeksi sitä enemmän, mitä enemmän heidän kanssaan joutuu seikkailemaan ja heidän ongelmiaan ratkomaan. Vaikeiltakaan valinnoilta ei näissä peleissä voi välttyä.

Merrill_PortraitSiinä missä Inquisitionissa sydämeni vei ennen kaikkea Dorian, tevinteriläisen maagisuvun kapinallinen tuhlaajapoika, II:ssa olin aivan myyty, kun Kirkwallin kaduilla, kellareissa ja kaupungin laidalla seikkailin Merrillin, daalilaisen förstin (eli heimonvartijan oppilaan) ja asemastaan huolimatta herkän ja naiivin haltiatytön kanssa. Voi, jos Merrill olisi oikea henkilö, kotilibrariaanillani voisi hyvinkin olla aihetta mustasukkaisuuteen! Katsokaa nyt noita silmiä! Saattaa olla, että tein pelissä joitakin moraaliltaan kyseenalaisia ratkaisujakin, koska Merrill…

Mutta niin loppui sekin Dragon Age II aikanaan, ja niin kovin varhain, koska tulihan sitä aika intensiiviseen tahtiin pelattua. Huoh. Sarjan seuraavasta osasta ei ole vielä mitään tietoa, ehkä sitä joutuu vielä jokusen vuoden odottamaan, jos tulee sittenkään. Siispä pitäisi jotain muuta tähän tyhjään oloon keksiä. Ehkäpä kunnon annos tagliatellea ja kermakastiketta näin aluksi.

Kenkäfriikit pitävät vaaleista

Kenkäfriikit pitävät vaaleista

2015-04-19 21.59.59Nyt jos koskaan on hyvä päivä blogata poliittisesta aiheesta. (Mutta ei hätää, palaan vielä kenkiin myöhemmin kirjoituksessani.) Pirkanmaan Vihreiden vaalivalvojaisissa oli sunnuntaina ilo ylimmillään (ainakin alkuillasta, ennen kuin lopulliset tulokset jytkähtivät), ja Stenkankin kanssa pääsin hyvän kampanjan päätteeksi tällaiseen sädehtivään kuvaan. Vaikka oma ehdokkaani nyt ei aivan eduskuntaan asti yltänyt, niin ei hän huonoille hävinnyt, ja puolueen tulos oli kokonaisuudessaan aidosti riemastuttava.

Vaalit (ja etenkin tuloslaskenta) ovat joka tapauksessa aina kutkuttavan mielenkiintoista seurattavaa. Joskus tyrmistyttää, joskus riemastuttaa, mutta aina niistä syntyy paljon tilastoja. Ja tilastoista minä pidän! Tilastojen lisäksi myös kartat ovat mitä mielenkiintoisinta tutkailtavaa, ja maksimaalisen kutkuttavaa on, kun yhdistää kartta- ja tilastoaineistoja. Kuten minä nyt tällä kertaa Tampereen osalta olen tehnyt. Koko maassa Vihreiden kannatus nousi 1,3 %-yksikköä, Pirkanmaalla 2,0 %-yksikköä ja Tampereella peräti 2,9 %-yksikköä. Tampereella on monia äänestysalueita, joissa Vihreät on nyt suurin puolue.Tampereen äänestysalueet 2Erityisen vahvoilla Vihreät ovat rautatien länsipuolella, Tammelassa, Kalevassa ja Nekalassa. Niin ikään keskustan länsipuolella on vastaava vihervyöhyke. Keskustassa itsessään Vihreät on toiseksi suurin puolue Kokoomuksen jälkeen. Synkimmältä tilanne näyttää Tesomalla. Mutta poliittinen kannatus on alati liikkeessä, ja 2,9 %-yksikön kannatuksen lisäys tarkoittaa, että toisaalla äänestäjiä on saatu lisää paljon enemmän kuin toisaalla. Siitäkin on olemassa kartta.Tampereen äänestysalueet, vihreiden muutosVaikka äänimäärässä Tesoma ja monin osin Hervantakin näyttävät synkiltä, niin kannatuksen kasvun osalta ne ovat valoisampia paikkoja. Ehkä tähän on vaikutusta sillä, että etenkin Vihreiden kovasti ajama raitiotie on entistä lähempänä todellisuutta, ja se hyödyttää ennen kaikkea Hervantaa, ja toisaalta Vihreät on kovasti ajanut lähijunaliikennettä Tesomalle. Kaupungin itäisissä lähiöissä ei ole tällaisia suuria kehityshankkeita vireillä, ja ehkä siksikin siellä kannatus ja kannatuksen kasvu jäivät pieneksi näissä vaaleissa. Sen näkee myös tästä suhteellisen kannatusmuutoksen kartasta.Tampereen äänestysalueet, vihreiden suhteellinen muutos

Kyllähän tällaisessa nousuvireessä on erittäin kutkuttavaa ajatella jo ensi vuoden kunnallisvaaleja. Totisesti, niissä vaaleissa minä asetun ehdolle. Olinhan Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaana jo vuonna 2012, jolloin olin juuri muuttanut Tampereelle, ja sain melko vähällä kampanjoinnilla 32 ääntä. Ensi vuonna tavoite on sitten korkeammalla. Tässä on ehtinyt jo muodostua melko hyvä käsitys siitä, mitkä ovat minulle tärkeimpiä asioita kunnallispolitiikassa. Ykkösenä on ehdottomasti hyvän kaupunkiympäristön luominen: kunnolla urbaania kävelykaupunkia, jossa on laadukas ja kattava joukkoliikenne sekä riittävästi asuntotuotantoa keskustassa ja sen liepeillä.

2015-04-21 16.26.35Mutta vaalikampanja on vasta ensi vuoden juttuja. Sitä ennen pitää laskeutua eduskuntavaalihuumasta tavanomaiseen toimintaan, muun muassa istumaan Tampereen Logistiikka Liikelaitoksen johtokunnan kokouksissa. Tänään kokouksen asialistalla oli karjalanpiirakka, tuhdisti munavoita ja kupillinen kahvia, sekä tietenkin liikelaitoksen talousraportti ja toimitusjohtajan katsaus. Jalassa olivat ne Chie Miharan violetit tähtikuvioiset korkkarit, joilla korkkasin tämän kesän korkkarikauden tuossa jokin aika sitten. Ovat myös ihan kelvolliset pyöräilykengät, huomasin. Tuo Bodenin pallokuvioinen vakosamettihame on muuten yksi niistä, jotka kävivät Lempparissa kaventumassa. Karjalanpiirakka ei valitettavasti näy kunnolla, koska pöydän alla oli pimeää ja valotin kuitenkin sinne, jotta kengät erottuvat, niin pöydän päällinen ylivalottui oikein reilusti.

Heh, tästä tulikin mieleen se, miten naispoliitikkojen ulkonäköä aina kommentoidaan mediassa ja miten somesfäärissä sitten paheksutaan tätä ulkonäön kommentoimista. Koska nyt kuitenkin itsekin esittelen kenkä- ja vaatevalintojani tässä poliittisen toiminnan yhteydessä, niin on vain odotettavaa, että jossain vaiheessa joku muukin kommentoi niitä. Niinpä minun on hyvä varautua tähänkin mahdollisuuteen jo etukäteen. Kunnon vihreän tavoin teen sen nyt vihertekstillä:

> ole naispoliitikko
> kiinnitä huomiota pukeutumiseesi
> media kommentoi pukeutumistasi
> paheksu median toimintaa

 

 

Kengännauhabudjetilla Armeniaan

Kengännauhabudjetilla Armeniaan

2015-03-31 13.45.35Eräs irkkikaveri pyysi, että julkaisen videon, jossa sanon nytten taas lentopalloa itsas sitten. Näin tein, ja kiitokseksi tästä urotyöstä hän lähetti minulle taskulampun, jossa lukee — mitäs muutakaan kuin nytten taas lentopalloa itsas sitten — sekä tuhat Armenian rahaa. Voucherin voinen käyttää vaikka Borjomin ostamiseen sitten joskus, jos sinne tulen lähteneeksi. Ja tosiaan, minä en tiedä, mistä tässä lentopallomeemissä on kyse, mutta kyllä minä hyvän meemin tunnistan, kun sellaisen näen, enkä epäröi sitä sitten meemuilla.

Nuo kengännauhat taasen tilasin eBaysta. Itse asiassa tilasin kolmet samanlaiset, sillä minulla on joku sellainen vamma, että onnistun kuluttamaan kengännauhoja poikki hyvin rivakasti, joten varauduin jo etukäteen siihen, että joudun vielä vaihtamaan nauhat pariin kertaan ennen kuin kyseiset kengät ovat kuluneet loppuun.

2015-03-31 13.02.00Kyseiset kengäthän ovat tällaiset violetit El Naturalistan kävelykengät. Hankin nämä neljä vuotta sitten, ja ovat ilman muuta olleet luottokenkäni kesästä syksyyn. Vasemman jalan kengässä on vielä vertailun vuoksi paikallaan alkuperäinen nauha, ja kyllähän tuo aika käyttökelvottomaksi oli jo päässyt kulumaan. Arvatkaa toki, olinko vaipumassa epätoivon alhoon, kun sain missioksi ostaa uudet violetit kengännauhat. Eihän tavan kengännauhahyllyssä ole tarjolla kuin mustaa, ruskeaa ja valkoista. Fäbärissä kyselin ensin alan harrastajilta ostopaikkoja, mutta vastaukset tuntuivat sisältävän lähinnä kaikenlaisia kikkakolmosia eikä helppoa ostomahdollisuutta. Niinpä turvauduin eBayhin, jossa tarjontaa kyllä on, kunhan sieltä onnistuu valitsemaan oikean. Näin äkkiseltään sanoisin, että onnistuin valinnassani aika hyvin. Tilaamani värisävy on burgundi eikä violetti, mutta se näytti myyntikuvassa sopivammalta kuin saman myyjän violetti (joka taasen oli vähän turhan räikeän oloinen). Alkuperäiset nauhat ovat toki violetimmat, mutta nuo uudet ovat sen verran hyvin kenkien nahan väriset, että uusimista tuskin tajuaa epäillä. Niin ikään uudet nauhat on vahattu kiiltävämmiksi kuin vanhat. Tämän pitäisi vähentää kulumista, mutta voi myös olla, että nauhat pysyvät huonommin kiinni. Aika näyttää, kunhan sää muuttuu kevyemmille kengille suotuisammaksi.

2015-03-31 13.41.37Semmoinen asia muuten vielä, että tänään vietetään transsukupuolisuuden näkyvyyden päivää. Sade Kondelin kirjoitti aiheesta sen verran napakasti, että minun ei tarvitse asiaa hirveästi avata. Mutta koska olen joka tapauksessa jo muutenkin julkisuudessa monta kertaa maininnut itsekin olevani transsukupuolinen, niin kaipa tämäkin päivä on ihan hyvä noteerata. Ja mitä siihen näkyvyyteen tulee, niin tuosta kuvasta käykin aika hyvin ilmi se keskeinen ongelma, joka minun arkeani vaivaa, eli jo eräässäkin blogauksessa mainitsemani bad facial hair day. Ylähuulen tumma karvoitus on tässä kokonaan ihon alla, koska se on täysin sileäksi ajettu ja vieläpä juuri eilen laserepilaatiossa poltettu, mutta eihän tuollaista täysvarjoa millään piiloon meikata. Sillä pitää sitten taas elää siihen asti, kunnes poltetut tyngät ovat putoilleet pois, mutta vaiva toki uusii parin kolmen kuukauden kuluttua. Tämä on tämmöistä jatkuvaa väsytystaistelua, kuten transihmisten oikeuksien eteneminenkin.