Category Archives: Pyöräily

Ei kaikki pinnat kireällä

Ei kaikki pinnat kireällä

nanowrimo_2016_webbadge_winnerSain eilen valmiiksi uuden romaanikäsikirjoituksen ykkösversion. Se on jo toinen tänä vuonna kirjoittamani romaani. Yli kahden vuoden totaalisen kirjoittamattomuuden ja luovan lamaannuksen jälkeen tämä vaikuttaa melkoiselta puserrukselta, mutta eipä tämä oikeastaan ole ensimmäinen kerta. Myös vuonna 2011 kirjoitin kaksi romaanikäsikirjoitusta, silloinkin pitkän lamaannuksen jälkeen. Näitä luovia puuskia tulee ja menee.

Nyt valmistunut romaanikässäri syntyi nanowrimon aikana. Jos joku ei ole vielä kuullut, mikä on nanowrimo, niin lyhyesti sanottuna kyseessä on haaste kirjoittaa vähintään 50 000 sanan romaani 30 päivässä, marraskuun aikana. Minä naputtelin 20 päivässä 55 000 sanaa, ja romaani tottelee työnimeä Ei kaikki pinnat kireällä.

Romaanin tyylilaji on velopunk — en tiedä, onko tällaista genreä vielä olemassa, mutta nyt ainakin on. Minä määrittelen velopunkin vaihtoehtotodellisuudeksi, jonka teknologiaa hallitsee lihasvoiman hyödyntäminen. Polkupyörät, polkuveneet, soutuveneet, poljettavat generaattorit ja muut ihmisen liikuttamat värkit ovat siis velopunkin maailmassa tärkeitä.

Toinen romaania kuvaava tyylilaji voisi olla poliittinen satiiri: Tapahtumat sijoittuvat suunnilleen 1970-luvulle kuvitteelliseen trooppiseen valtioon, joka on aiemmin ollut siirtomaa ja joka itsenäistyi moottorit kieltävän vallankumouksen kautta. Korruptoitunut ja opportunistinen yksipuoluehallitus ei miellytä sen enempää puhdasoppisia vallankumouksellisia kuin moottoreita viidakon kätköissä rakentelevia kapinallisia. Öljyn löytyminen saa vielä Yhdysvallatkin kiinnostumaan maan ihmisoikeustilanteesta ja epädemokraattisuudesta. Kaikki alkaa vähäeleisesti murhatutkimuksesta, mutta pian vauhti kiihtyy ja tilanne räjähtää käsiin.

Nanowrimo on erinomainen tilaisuus tehdä kirjallisia kokeiluja. Vauhdikas seikkailutarina poikkeaa hyvin paljon aiemmin kirjoittamistani tarinoista, ja etenkään syyskuussa valmistuneen edellisen romaanikäsikirjoitukseni kanssa tällä ei ole oikein mitään yhteistä. Niinpä ajattelin, että vauhdin ja satiirin ylläpitämiseksi ja itseni haastamiseksi kokeilen dogmakirjoittamista: laadin itselleni sääntöjä, joita minun on kirjoittamisen aikana noudatettava. Päädyin seuraaviin neljään dogmaan (täsmennän vielä, että jo ennen dogmien laatimista olin jäsentänyt romaanini 25:een lukuun):

1. Joka luvussa on takaa-ajokohtaus.
2. Kirjoittamisen aikana on kuunneltava yakety saxia.
3. Jokainen vähintään kahdessa luvussa esiintyvä henkilö on nainen.
4. Jokaisessa luvussa on oma-aloitteisesti toimiva henkilö sellaisesta väestöryhmästä, johon kuuluvia henkilöitä ei aiemmin tarinassa ole esiintynyt oma-aloitteisena toimijana.

Ensimmäinen dogma liittyy suoraan tarinan tyylilajiin. Kun kirjoitetaan *punk-tarinaa, erilaiset vempeleet ja myös niiden käyttäminen ovat tärkeitä tarinaelementtejä. Jotta nämä elementit eivät jäisi pelkäksi pinnalliseksi koristeeksi, niiden on oltava jatkuvasti tapahtumissa mukana. Ja mikäs sen parempi tapa saada erilaisia lihasvoimalla kulkevia vempeleitä tapahtumiin mukaan kuin järjestää jatkuvasti takaa-ajoja. Tämä dogma myös varmistaa sen, että tarina ei junnaa paikallaan, vaan koko ajan tapahtuu jotain.

Toinen dogma on oikeastaan ensimmäisen dogman pari. Kirjoituksen aikana kuunneltava musiikki lyö helposti oman leimansa tekstiin, joten ei ole aivan sama, mitä musiikkia kuuntelee. Takaa-ajomusiikkien ykkönen on Benny Hill Showsta tuttu Yakety Sax. Siitä tulee ilman muuta koominen vaikutelma, mutta satiiriahan minä olin kirjoittamassakin. Kaiken kaikkiaan taisin kässärin kirjoittamisen aikana kuunnella vähän päälle 40 tuntia tätä yhtä ja samaa kappaletta.

Kolmas dogma vaikuttaa äkkiseltään siltä, että nyt on asetettu politiikka tarinan edelle. Myönnän, että valitsin tämän dogman, koska olen vuosikausia törmännyt aina uudelleen ja uudelleen samaan valitukseen siitä, että tarinoissa ei ole kunnollisia naishahmoja tai että naishahmot ovat mukana vain peilaamassa mieshahmoja. Päätin vastata valitukseen kirjoittamalla tarinan, jossa on vain kourallinen mieshahmoja ja hekin pelkästään mitättömissä sivuosissa — ja katsoa, mitä siitä tulee. Itse asiassa tämän dogman noudattaminen oli hyvin helppoa: minä vain kirjoitin sellaisia henkilöitä kuin tarina vaatii, ja monissa tapauksissa heidät tunnistaa naisiksi lähinnä siitä, että heidän mainitaan olevan naisia. Romaanini maailmassa naisjohtoisuus on kuitenkin maailman itsensä kautta hyvin perusteltavissa. Kun koko yhteiskunta (ennen kaikkea siis tehtaat ja liikenne) pyörii lihasvoimalla, voimakkaampien ihmisten eli miesten tehtävänä on polkea energiaa, ja kaikki ajattelua ja johtamista vaativat tehtävät on annettu fyysisesti heikommille naisille. Tämä on vain resurssien tehokasta käyttöä, eikä sukupuolikysymys varsinaisesti nouse romaanin teemaksi.

Neljäs dogma kuulostaa vieläkin poliittisemmalta (mut hei, tää on poliittista satiiria, mitä muuta voisi odottaa?). Jo useamman kuukauden ajan on keskusteltu kulttuurisesta omimisesta ja siitä, kenellä on oikeus kirjoittaa minkäkinlaisia henkilöitä. Hyväksi havaittu linja on, että tärkeintä on kirjoittaa hyviä henkilöitä, ja toissijaista on, millaisia vähemmistöllisiä ominaisuuksia näillä henkilöillä on. Toisaalta erilaisuuden kattava edustuskin on tavoiteltava hyve, mutta itsetarkoitusta siitä ei pidä tehdä. Nytkö minä olen sitten tehnyt siitä itsetarkoituksen? Tavallaan, sillä tämän dogman noudattaminen oli kaikkein vaikeinta. Tarinassa on sentään 25 lukua, ja arvelen päässeeni noin 20:een erilaiseen väestöryhmään (etnisesti erilaisia, vammaisia, sukupuolivähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä jne.), mutta kieltämättä jotkin näistä väestöryhmäleimoista ovat hyvin päälleliimattuja — siis sellaisia, että ne eivät palvele tarinassa mitään tarinallista tarkoitusta — ja saattavat joutaa editointivaiheessa pois. Yhtä kaikki, tarinan maailma on sellainen, että se on tälle dogmalle hyvin suopea, ja olisi itse asiassa huutava vääryys, jos väestön kirjavuus ei tulisi tarinassa esille. Vaikka romaanissa esiintyvä Bataranam on kuvitteellinen valtio, sen jonkinlaisena esikuvana on toiminut Surinam, entinen Hollannin siirtomaa, jonne on vuosisatojen ajan rahdattu ihmisiä joko orjina tai työläisinä ihan kaikista maailmankolkista ja jota pidetään yhtenä maailman etnisesti kirjavimmista maista. Bataranamissa valkoiset ovat harvinainen vähemmistö, joka ei pääse yhtään sen helpommalla kuin muutkaan.

Ja kannattaa myös muistaa, ettei Bataranamissa koskaan ole kaikki pinnat kireällä.

Nanowrimo-tarinoille on tyypillistä se, että ne voivat olla ihan mitä tahansa tuuban ja timantin väliltä. Olen itse tässä vaiheessa huono arvioimaan, kumpaa asteikon päätä lähempänä oma romaanini on, ja odotan jännityksellä esilukijani ensikommentteja. Jos tarinaa ei nyt suoranaisesti tyrmätä, alan etsiä sille kustantajaa. (Jos olet kustantaja ja kiinnostuit tarinasta, niin pyydä toki luettavaksesi.) Sillä olisihan se mukavaa, jos tällainen puuskavuosi johtaisi jossain vaiheessa ihan romaanin julkaisemiseenkin.

Fiinimpää fillarointia

Fiinimpää fillarointia

2016-07-20 13.13.15Uudet pallomekot on nyt sovitettu ja siirretty komeroon odottamaan tosikäyttöä. Ja tänään ensimmäinen niistä pääsikin jo kunnolla ulkoilemaan. Pokémon-metsästys kun on edennyt jo siihen pisteeseen, että ilman varavirtalähdettä ei pärjää — kaksi ja puoli vuotta vanha iPhone tyhjenee jo runsaassa tunnissa, eikä se nyt ole aika eikä mikään, kun metsälle lähdetään — joten varavirtalähdettä oli käytävä ostamaan. Valitettavasti keskustasta ei oikein kunnollista hinta-tehosuhdetta löydä, ja tätä hankintaa varten oli lähdettävä laitakaupungille eli tässä tapauksessa Lielahden Motonetiin. Sieltä tuli hankittua 13 000 mAh:n Waltter-varavirtalähde 34,90 eurolla. Ehkä tuolla jokusen tunnin kerrallaan pärjää.

Mutta eipä nyt minnekään laitakaupungin sekatavarakauppaankaan sovi rytkyissä lähteä. Laura Vitan sandaalit saivat kunnian olla tämän Lady Vintagen mekon ensimmäisenä työparina. Päässä on itäsaksalainen rahastajanlakki, jonka ostin viime kesänä Tallipihan vintagemarkkinoilta (oli tapahtumalla varmaan joku nimikin, Suvi-vintage ehkä), ja kaulaa koristaa Fiskarsin antiikkipäivien yhteydessä hankittu Helmipuoti Helmiäisen perhosriipus.

Ja matkahan taitettiin ilman muuta fillarilla. Samalla pääsin kokeilemaan kuulemaani Pokémon Go -vinkkiä. Kuulemma suitsuke houkuttelee paikalle Pokémoneja parhaimmillaan jopa minuutin välein, jos ehtii minuutin aikana kulkea 200 metriä eli noin 12 km/h. Juoksemaan en rupea, mutta pyörällä tuo ei ole homma eikä mikään. Ja kun matka Lielahden Motonetiin on muuten niin tylsää ja suoraa Paasikiventietä, niin olosuhteet suitsukkeen kokeilemiseksi olivat mitä parhaimmat. Ja kyllä se toimi, uutta saalistettavaa ilmestyi noin minuutin välein, joukossa jopa muutama aiemmin näkemätön Pokémon. Vauhdissa niitä ei tietenkään kannata pyydystää, mutta tyhjällä ja suoralla tiellä on juuri se hyvä puoli, että voi vaivatta pysähtyä parinsadan metrin välein häiritsemättä ketään.

Samalla huomasin myös, että munienhaudontakilometrejä ei kerry pyöräillessä ihan niin paljon kuin oikeasti tulee ajettua. Niissä lienee jokin nopeuden yläraja, jonka jälkeen haudonta ei etene. Kuuden kilometrin pyöräilystä kertyi muniin alle kolme kilometriä.

Illalla (tai no, yöllä) sitten varavirtalähteen tukemana pidemmälle kävelylle.

Pyhäjärven proto-pinup-ympäriajo

Pyhäjärven proto-pinup-ympäriajo

2016-05-09 17.00.28Pyhäjärven maisemareitti avattiin vuonna 2012, ja ihan alusta asti minulla on ollut suunnitelmissa ajaa se jossain vaiheessa. Eipä vain ole tullut ajettua. No, nyt kun kerran on kesä ja työtilannekin sallii rentoutumisen, niin ajattelin sitten hurauttaa reitin ympäri jo tänään. Tyylilleni uskollisena en pyöräile missään neontrikoissa, vaan ajoasuna oli tänään Indiskan sininen pallomekko ja El Naturalistan lehtisandaalit. Koska pyöräilin yksin, niin ei ollut ketään ottamassa minusta edustavaa kokoasukuvaa blogia varten, mutta voitte tietenkin kuvitella, kuinka viiletin metsäteillä kutakuinkin klassiseen pinup-tyyliin. Tässä itse ottamassani kuvassa pidän jäätelötaukoa Pirkkalassa 20 kilometrin pyöräilyn jälkeen.

Pyhäjärven maisemareitti on kapeimmillaan tällaista metsäpolkua.

Pyhäjärven maisemareitti on kapeimmillaan tällaista metsäpolkua.

Totisesti, maisemareitti on maisemareitti. Pääpiirteissään reitti seuraa Pyhäjärven rantoja, mutta monin paikoin rannassa on rakennuksia tai pusikkoa niin, että järvi ei ole koko ajan näkyvissä. Suuren osan matkasta saa kuitenkin ihailla järvimaisemia, jotka näin poikkeuksellisen aikaisena alkukesänä ovat ihanan virkistävää katseltavaa. Maisemareitti tarkoittaa myös sitä, että pääosin reitti kulkee mutkitellen ja etäällä pyöräilyn pääreiteistä. Välillä ajetaan metsäpolkua, välillä parkkipaikan läpi ja toisinaan jopa maantien reunassa. Tylsimmillään reitti on Rajasalmen ylityksessä ohitustien varressa, kauneimmillaan Pirkkalan rantakaduilla. Missään kohdassa reitti ei kuitenkaan ole niin haastava, että pinup-tyylikkyyttä tarvitsisi kompomitteerata. Matkaan voi myös lähteä vaikka ilman karttaa, jos on etukäteen tutustunut reittikarttaan, sillä koko matka on merkitty sinisillä Pyhä-opastetarroilla, ja eksymisen vaara on vähäinen, jos vain on valppaana.

Ympyräreitin voi aloittaa tietenkin mistä kohtaa tahansa. Minä aloitin ajamalla Kuninkaankatua Nalkalaan ja sieltä Eteläpuiston läpi Pyynikille. Näin reittini päättyi Laukontorille, josta palasin Kuninkaankatua kotiin. Valitsin vastapäivään kiertämisen ennen kaikkea siksi, että kartasta katsottuna myötäpäivään kiertäessä joutuu nousemaan enemmän pahempia ylämäkiä, ja näin sain myös pahimman ylämäen ajettua heti matkan aluksi, niin sitä ei tarvinnut pinnistellä enää loppuvaiheessa viimeisillä voimilla. Kilometrejä mittariin kertyi 33, ajoaikaa kului 2:12 tuntia ja pysähdyksiin (sis. jäätelötauko) kului 14 minuuttia. Keskinopeus 15 km/h ei ole lainkaan huono, kun ottaa huomioon, millaisella varustuksella ja pohjakunnolla matkaan lähdin. Joo, tätäkin piti sitten neljä vuotta jahkailla!

Tampere fiets chic

Tampere fiets chic
Maar deze tekst is in Fins?! Ja klopt, we fietsen ook in Finland. Groetjes naar Haagse fiets chic!

Eilisestä kesäilystä rohkaistuneena iskin tänään vähän isompaa vaihdetta silmään ja pukeuduin hyvin keveään ja kesäiseen Indiskan kukkamekkoon. Jalkaan riittivät aivan mainiosti vanhat tutut Fly Londonin sandaalit. Ja mitä näin kauniina alkukesän päivänä sitten tekisi? No, esimerkiksi pyöräilisi.

2016-05-05 13.41.35Kirjoituksen otsikko on saanut inspiraationsa Haagse fiets chic -kuvablogista, jossa valokuvaaja Kevin McPeake julkaisee Haagin kaduilla kuvattuja arkisia polkupyöräilijöitä. Hollantilaiseen tapaan arkipyöräilijät eivät ole mitään trikoosalamia, vaan pyörien päällä näkee kaikenlaista pukeutumistyyliä — ja kaikenlaista oheistoimintaa. Tällainen hollantilainen suhtautuminen pyöräilyyn vastaa hyvin sitä, miten minäkin pyöräilyn miellän: olennainen osa arkista paikasta toiseen kulkemista kaupungissa, ei mitään varsinaista urheilua tai liikuntaa.

Mutta kun minulla nyt ei ole työmatkoja enkä muutenkaan säännöllisesti käy missään kävelymatkaa kauempana, niin omalla kohdalla nämä pyöräilyä vaativat kulkemiset on useimmiten keksittävä ihan omasta takaa. Tänään päätin polkaista katsomaan, miltä näyttää Hatanpään valtatien uusi pyörätie ja miten Härmälän rakennustyöt etenevät.

Finlaysonin suunnalta keskustorin ja Hämeensillan yli pyöräileminen ei ole mitenkään nopeaa tai miellyttävää, kun pyöräilijöiden on kuljettava jalankulkijoiden seassa ja väylät ovat kapeita. Onneksi asiaan tulee lähivuosina muutoksia, mutta vielä toistaiseksi tämä on aika lailla välttämisen väärti paikka. Sekasorto jatkuu vielä Koskipuiston pysäkkien takana, mutta Verkatehtaankadun risteyksestä alkaa uusi pyörätie, ja järjestelyt ovat heti paljon miellyttävämmät. Mutta vielä on jalankulkijoilla opettelemista, sillä pyöräväylällä tuntuu liikkuvan tällä hetkellä enemmän kävelijöitä kuin pyöräilijöitä.

Hatanpään pyöräväylän keskeneräisyys on myös hyvin konkreettista, kun jo Koskikeskuksen eteläpään kohdalla kävelytie on työmaa-alueena ja pyörätiestä puuttuu vielä asfaltti. Funkis-Ratinan kohdalta puuttuu erillinen pyörätie kokonaan, ja Tampereen valtatien risteyksen paikkeilla on taas työmaajärjestelyjä. Siitä etelään onkin hyvän matkaa melko valmista ja Jokikadun jälkeen jopa sangen laadukkaan oloista väylää, mutta pyöräilyn riemu loppuukin heti Hatanpäänkatuun. Siitä eteenpäin on vanhanmallista sekakelviä. Jos siis tyylin voikin jo kopioida Hollannista, niin pyöräilyn rentoudesta ei vielä samaan tapaan voi Tampereella nauttia.

Niin sanoinko jo, että on kesäistä? Härmälässä oli jo uimareita Pyhäjärvessä. Kiljunnasta päätellen oli viileähköä vettä. Minä en sentään vielä mennyt uutta uimapukuani kokeilemaan, vaikka kyllähän tuossa säässä jo hiki tulee. Eipä muuten tarvitsisi enää lämpötilan pahemmin nousta, muuten menee tukalan puolelle.