Category Archives: Politiikka

Eurooppa tarvitsee toivoa, ja sitä meillä on

Eurooppa tarvitsee toivoa, ja sitä meillä on

Viime vuodet ovat olleet poliittisesti vähän turhankin levotonta ja ahdistavaa aikaa. Äärioikeisto nousee ja EU:n rivit rakoilevat, ja synkimmissä tulevaisuudenkuvissa pian eletään ydinsodan raunioittamissa totalitaarisissa kansallisvaltioissa. Välillä tuntuu kuin kaikki toivo olisi jo mennyt.

Mutta tulevaisuudenkuvat ovat onneksi pelkkiä kuvia, ja kuvastoon on mahdollista vaikuttaa. Pimeyden ja toivottomuuden sijaan kannattaa keskittyä miettimään sitä, millaisen tulevaisuuden haluaa. Rakentaa toivoa ja luottamusta siihen, että parempi tulevaisuus on mahdollinen. Olla se vallankumous, jonka haluaa maailmassa nähdä.

DiEM25, Euroopan demokratisointiin ja pelastamiseen tähtäävä liike, on julkistanut tänään, Rooman sopimuksen 60-vuotispäivänä, Euroopan New Deal -ohjelman. Kyseessä on esitys talouden uusjaosta, suunnitelma Euroopan pelastamiseksi. Siinä palautetaan demokratia ja rakennetaan hyvinvointia. Siinä hahmotellaan, kuinka voidaan saavuttaa lisää kaikkea sitä hyvää, mitä pahantahtoiset voimat tällä hetkellä hajottavat eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa.

Euroopan New Deal -ohjelman yhteenveto on myös suomennettu. Lue suomenkielinen yhteenveto ja innostu, ja jos haluat syventyä joihinkin yhteenvedon teemoihin, lue niistä lisää koko ohjelman englanninkielisestä versiosta.

Kärpästen herra, ajankohtainen klassikko

Kärpästen herra, ajankohtainen klassikko

Luin William Goldingin Kärpästen herran joskus kaksikymmentä vuotta sitten lukion äidinkielenkurssilla. Nyt kuitenkin luin uudelleen, koska tämä tuntuu jotenkin ajankohtaiselta. Viime aikoina on nimittäin kovasti keskusteltu siitä, millainen vastuuttoman moraalittomuuden kulttuuri eräissä nettiyhteisöissä vallitsee ja kuinka näissä yhteisöissä vallitsevalla trollauskulttuurilla on ollut suoranaista vaarallista vaikutusta yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Ystäväni arveli, että siinä on pitkälti kyse siitä, että näissä yhteisöissä nuoret toimivat itseohjautuvasti eli ilman aikuisten tuomaa historiallista viitekehystä ja kuria.

Siinä vaiheessa mieleeni palasi Kärpästen herra. Vaikka kirjaa pidetään rikkinäisen yhteiskunnan allegoriana, niin perustasolla — aivan suoranaisen tekstin tasolla ilman minkäänlaisia vertauskuvia — romaanissa ihan yksinkertaisesti kuvataan sitä, kuinka käy nuorisolaumassa, jolla ei ole historiallista perspektiiviä eikä minkäänlaista pelkoa ulkopuolisen tahon antamista rangaistuksista. Kuulostaako tutulta?

Kirjan lopussa tapahtuu pelastus (ja tämä on spoileri, mutta eivätköhän kaikki ole tämän kirjan jo joskus lukeneet), kun vastuulliset aikuiset löytävät lapsilauman ja he pääsevät palaamaan normaaliin kuriin ja järjestykseen. Mutta kuka pelastaisi meidän nykypäivässä ihan oikeasti mellastavat vastuuttomat trollilaumat — ja samalla pelastaisi maailman heiltä?

Ei kaikki pinnat kireällä

Ei kaikki pinnat kireällä

nanowrimo_2016_webbadge_winnerSain eilen valmiiksi uuden romaanikäsikirjoituksen ykkösversion. Se on jo toinen tänä vuonna kirjoittamani romaani. Yli kahden vuoden totaalisen kirjoittamattomuuden ja luovan lamaannuksen jälkeen tämä vaikuttaa melkoiselta puserrukselta, mutta eipä tämä oikeastaan ole ensimmäinen kerta. Myös vuonna 2011 kirjoitin kaksi romaanikäsikirjoitusta, silloinkin pitkän lamaannuksen jälkeen. Näitä luovia puuskia tulee ja menee.

Nyt valmistunut romaanikässäri syntyi nanowrimon aikana. Jos joku ei ole vielä kuullut, mikä on nanowrimo, niin lyhyesti sanottuna kyseessä on haaste kirjoittaa vähintään 50 000 sanan romaani 30 päivässä, marraskuun aikana. Minä naputtelin 20 päivässä 55 000 sanaa, ja romaani tottelee työnimeä Ei kaikki pinnat kireällä.

Romaanin tyylilaji on velopunk — en tiedä, onko tällaista genreä vielä olemassa, mutta nyt ainakin on. Minä määrittelen velopunkin vaihtoehtotodellisuudeksi, jonka teknologiaa hallitsee lihasvoiman hyödyntäminen. Polkupyörät, polkuveneet, soutuveneet, poljettavat generaattorit ja muut ihmisen liikuttamat värkit ovat siis velopunkin maailmassa tärkeitä.

Toinen romaania kuvaava tyylilaji voisi olla poliittinen satiiri: Tapahtumat sijoittuvat suunnilleen 1970-luvulle kuvitteelliseen trooppiseen valtioon, joka on aiemmin ollut siirtomaa ja joka itsenäistyi moottorit kieltävän vallankumouksen kautta. Korruptoitunut ja opportunistinen yksipuoluehallitus ei miellytä sen enempää puhdasoppisia vallankumouksellisia kuin moottoreita viidakon kätköissä rakentelevia kapinallisia. Öljyn löytyminen saa vielä Yhdysvallatkin kiinnostumaan maan ihmisoikeustilanteesta ja epädemokraattisuudesta. Kaikki alkaa vähäeleisesti murhatutkimuksesta, mutta pian vauhti kiihtyy ja tilanne räjähtää käsiin.

Nanowrimo on erinomainen tilaisuus tehdä kirjallisia kokeiluja. Vauhdikas seikkailutarina poikkeaa hyvin paljon aiemmin kirjoittamistani tarinoista, ja etenkään syyskuussa valmistuneen edellisen romaanikäsikirjoitukseni kanssa tällä ei ole oikein mitään yhteistä. Niinpä ajattelin, että vauhdin ja satiirin ylläpitämiseksi ja itseni haastamiseksi kokeilen dogmakirjoittamista: laadin itselleni sääntöjä, joita minun on kirjoittamisen aikana noudatettava. Päädyin seuraaviin neljään dogmaan (täsmennän vielä, että jo ennen dogmien laatimista olin jäsentänyt romaanini 25:een lukuun):

1. Joka luvussa on takaa-ajokohtaus.
2. Kirjoittamisen aikana on kuunneltava yakety saxia.
3. Jokainen vähintään kahdessa luvussa esiintyvä henkilö on nainen.
4. Jokaisessa luvussa on oma-aloitteisesti toimiva henkilö sellaisesta väestöryhmästä, johon kuuluvia henkilöitä ei aiemmin tarinassa ole esiintynyt oma-aloitteisena toimijana.

Ensimmäinen dogma liittyy suoraan tarinan tyylilajiin. Kun kirjoitetaan *punk-tarinaa, erilaiset vempeleet ja myös niiden käyttäminen ovat tärkeitä tarinaelementtejä. Jotta nämä elementit eivät jäisi pelkäksi pinnalliseksi koristeeksi, niiden on oltava jatkuvasti tapahtumissa mukana. Ja mikäs sen parempi tapa saada erilaisia lihasvoimalla kulkevia vempeleitä tapahtumiin mukaan kuin järjestää jatkuvasti takaa-ajoja. Tämä dogma myös varmistaa sen, että tarina ei junnaa paikallaan, vaan koko ajan tapahtuu jotain.

Toinen dogma on oikeastaan ensimmäisen dogman pari. Kirjoituksen aikana kuunneltava musiikki lyö helposti oman leimansa tekstiin, joten ei ole aivan sama, mitä musiikkia kuuntelee. Takaa-ajomusiikkien ykkönen on Benny Hill Showsta tuttu Yakety Sax. Siitä tulee ilman muuta koominen vaikutelma, mutta satiiriahan minä olin kirjoittamassakin. Kaiken kaikkiaan taisin kässärin kirjoittamisen aikana kuunnella vähän päälle 40 tuntia tätä yhtä ja samaa kappaletta.

Kolmas dogma vaikuttaa äkkiseltään siltä, että nyt on asetettu politiikka tarinan edelle. Myönnän, että valitsin tämän dogman, koska olen vuosikausia törmännyt aina uudelleen ja uudelleen samaan valitukseen siitä, että tarinoissa ei ole kunnollisia naishahmoja tai että naishahmot ovat mukana vain peilaamassa mieshahmoja. Päätin vastata valitukseen kirjoittamalla tarinan, jossa on vain kourallinen mieshahmoja ja hekin pelkästään mitättömissä sivuosissa — ja katsoa, mitä siitä tulee. Itse asiassa tämän dogman noudattaminen oli hyvin helppoa: minä vain kirjoitin sellaisia henkilöitä kuin tarina vaatii, ja monissa tapauksissa heidät tunnistaa naisiksi lähinnä siitä, että heidän mainitaan olevan naisia. Romaanini maailmassa naisjohtoisuus on kuitenkin maailman itsensä kautta hyvin perusteltavissa. Kun koko yhteiskunta (ennen kaikkea siis tehtaat ja liikenne) pyörii lihasvoimalla, voimakkaampien ihmisten eli miesten tehtävänä on polkea energiaa, ja kaikki ajattelua ja johtamista vaativat tehtävät on annettu fyysisesti heikommille naisille. Tämä on vain resurssien tehokasta käyttöä, eikä sukupuolikysymys varsinaisesti nouse romaanin teemaksi.

Neljäs dogma kuulostaa vieläkin poliittisemmalta (mut hei, tää on poliittista satiiria, mitä muuta voisi odottaa?). Jo useamman kuukauden ajan on keskusteltu kulttuurisesta omimisesta ja siitä, kenellä on oikeus kirjoittaa minkäkinlaisia henkilöitä. Hyväksi havaittu linja on, että tärkeintä on kirjoittaa hyviä henkilöitä, ja toissijaista on, millaisia vähemmistöllisiä ominaisuuksia näillä henkilöillä on. Toisaalta erilaisuuden kattava edustuskin on tavoiteltava hyve, mutta itsetarkoitusta siitä ei pidä tehdä. Nytkö minä olen sitten tehnyt siitä itsetarkoituksen? Tavallaan, sillä tämän dogman noudattaminen oli kaikkein vaikeinta. Tarinassa on sentään 25 lukua, ja arvelen päässeeni noin 20:een erilaiseen väestöryhmään (etnisesti erilaisia, vammaisia, sukupuolivähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä jne.), mutta kieltämättä jotkin näistä väestöryhmäleimoista ovat hyvin päälleliimattuja — siis sellaisia, että ne eivät palvele tarinassa mitään tarinallista tarkoitusta — ja saattavat joutaa editointivaiheessa pois. Yhtä kaikki, tarinan maailma on sellainen, että se on tälle dogmalle hyvin suopea, ja olisi itse asiassa huutava vääryys, jos väestön kirjavuus ei tulisi tarinassa esille. Vaikka romaanissa esiintyvä Bataranam on kuvitteellinen valtio, sen jonkinlaisena esikuvana on toiminut Surinam, entinen Hollannin siirtomaa, jonne on vuosisatojen ajan rahdattu ihmisiä joko orjina tai työläisinä ihan kaikista maailmankolkista ja jota pidetään yhtenä maailman etnisesti kirjavimmista maista. Bataranamissa valkoiset ovat harvinainen vähemmistö, joka ei pääse yhtään sen helpommalla kuin muutkaan.

Ja kannattaa myös muistaa, ettei Bataranamissa koskaan ole kaikki pinnat kireällä.

Nanowrimo-tarinoille on tyypillistä se, että ne voivat olla ihan mitä tahansa tuuban ja timantin väliltä. Olen itse tässä vaiheessa huono arvioimaan, kumpaa asteikon päätä lähempänä oma romaanini on, ja odotan jännityksellä esilukijani ensikommentteja. Jos tarinaa ei nyt suoranaisesti tyrmätä, alan etsiä sille kustantajaa. (Jos olet kustantaja ja kiinnostuit tarinasta, niin pyydä toki luettavaksesi.) Sillä olisihan se mukavaa, jos tällainen puuskavuosi johtaisi jossain vaiheessa ihan romaanin julkaisemiseenkin.

Onko keskustan asukaspysäköinnistä ylitarjontaa?

Onko keskustan asukaspysäköinnistä ylitarjontaa?
Uusi autoton asuintalo naapurissamme Satakunnankatu 21:ssä. Ja kattoa ollaan heti korjaamassa.

Uusi autoton asuintalo naapurissamme Satakunnankatu 21:ssä. Ja kattoa ollaan heti korjaamassa.

Satakunnankatu 21:een valmistui vastikään autopaikaton asuintalo, jossa on 37 asuntoa ja kolme liikehuoneistoa. Uutta ja radikaalia ajatusta kauhisteltiin ja vähäteltiin vähän siihen malliin, että ei kai kukaan nyt voi asua talossa, jos ei saa pysäköidä omaa autoaan oman kiinteistön halliin. Breaking news: 1) Monilla ei ole omaa autoa. Erityisen paljon heitä asuu keskustassa. 2) Naapurikiinteistöissä on pysäköintipaikkoja, ehkä oman auton voi tarvittaessa pysäköidä naapurista vuokrattuun ruutuun. 3) Uudessa talossa ei ole tällä hetkellä yhtään asuntoa vapaana. Näkyvät ne autopaikattomat asunnot hyvin kelpaavan, vaikka ovatkin selvästi keskustan vuokra-asuntojen kalleimmassa ryhmässä.

Mietitään tarkemmin tuota kakkoskohtaa. Siinä on oikeastaan jo alkiotasolla ajatus siitä, että asuinalueiden pysäköinti järjestettäisiin kiinteistökohtaisen pysäköinnin sijaan keskitetysti joko erillisissä pysäköintilaitoksissa tai joidenkin tiettyjen asuin- tai liikekiinteistöjen yhteydessä ja pysäköinti hinnoiteltaisiin markkinoilla. Keskusta-alueet olisivat erinomainen paikka aloittaa tällaisen järjestelmän käyttöönotto: Niissä maa on kallista, ja sen myötä myös asunnot ovat kalliita. Tilaa on vähän, ja se olisi syytä käyttää mahdollisimman tehokkaasti. Autottomien kotitalouksien osuus on suuri. Kotitaloudet tarvitsevat pysäköintipaikkaa iltaisin ja öisin ollessaan kotona, yritykset tarvitsevat samoja pysäköintipaikkoja päivisin, kun niiden työntekijät ovat tulleet keskustaan töihin, joten samoja pysäköintipaikkoja voisi ehkä käyttää useaan eri tarpeeseen.

Ja väitän, että jos kaikki pysäköinti (niin pitkäaikainen asukaspysäköinti kuin lyhytaikainen asiointipysäköinti) hinnoiteltaisiin markkinoilla, keskustassa olisi jo tällä hetkellä niin mittavasti ylitarjontaa pysäköinnistä, että juuri mihinkään korttelirakennetta täydentävään uuteen asuintaloon ei tarvitsisi omia pysäköintipaikkoja rakentaa. Esitän väitteeni perusteluksi yhden yksittäistapauksen, mikä ei tietenkään yleisellä tasolla riitä, mutta tämän yksittäistapauksen sijainti ja koko ovat jo itsessään melko edustavia. Yksittäistapaus on valikoitunut sillä perusteella, että satun itse asumaan tässä, joten nämä tiedot ovat helposti käytettävissäni. Kannustan kaikkia muita tekemään vastaavat laskelmat omasta asuinkiinteistöstään, ja näin tapaus kerrallaan saadaan muodostettua jonkinlainen kuva siitä, millainen asukaspysäköinnin tarjonta ja kysyntä Tampereella vallitsee.

Satakunnankatu 22 (eli Kuninkaankatu 5) sijaitsee tuon mainitun uuden autottoman vuokratalon naapurissa. Tämä olisi yksi mahdollinen kiinteistö, josta autottoman talon asukkaat voisivat autopaikan vuokrata. Aivan suoraan tämän kiinteistön naapureina sijaitsee kaksi Finnparkin pysäköintilaitosta, P-Anttila ja Plevna. Lyhytaikaista pysäköintitilaakin siis löytyy läheltä ihan riittämiin. Tässä kiinteistössä on 212 asuntoa, kymmenkunta liikehuoneistoa (kauppoja, ravintoloita, muita palveluyrityksiä) ja ihan mainittavasti myös toimistoja. Pysäköintihallissa on 192 autopaikkaa, maan päällä on vielä 10 paikkaa lisää. Kiinteistö on suuri sekä asukas- että kivijalkaliikekiinteistöksi, ja pysäköintihallikin on huomattavan suuri.

Kävin laskemassa pysäköintihallissa olevien autojen määrän kahtena eri ajankohtana: viime yönä puolenyön aikaan ja tänään kello 13. Yöllä hallissa oli 102 autoa. Tämän verran hallissa on autoja, kun kaikki muut kuin yövuorolaiset ja autolla lomalle lähteneet ovat kotona (huomattakoon, että nyt ei edes ole lomakausi, joten lomailijoiden määrä ei liene kovin suuri). Päivällä hallissa oli 80 autoa. Tässä on varmasti mukana keskustaan (joko tähän kiinteistöön tai naapurikiinteistöihin) töihin tulleiden, muualla asuvien autoja.

Yöllä pysäköintihallin käyttöaste oli 53 % ja päivällä 42 %. Kumpikaan lukema ei ole erityisen korkea, mutta ei myöskään erityisen matala. En tiedä, kuinka suuri osa hallin paikoista on vuokrattu ja kuinka suuri osa vapaana, mutta en usko, että käyttöaste tuosta 53 prosentista kovin paljoa yleensä nousee — sehän on laskettu silloin, kun suurin osa talon asukkaista on kotona. Autottomien kotitalouksien osuus näyttää siis olevan sangen korkea muissakin kuin autopaikattomissa keskustakiinteistöissä. Jos oletetaan, että paikoista noin 60 % on asukkaiden käytössä, naapuritonteille voitaisiin rakentaa 143 autopaikatonta asuntoa lisää ja vuokrata paikat niiden asukkaille, ja vasta tällöin hallin käyttöaste olisi lähellä sataa prosenttia.

Mielenkiintoista olisi myös tietää, mikä vaikutus pysäköintihallipaikan hinnalla on kysyntään. Tässä talossa hallipaikan vuokra on 100 euroa kuukaudessa (tai oli kaksi vuotta sitten, kun tähän muutimme ja asiasta kerrottiin, se on voinut muuttua sen jälkeen). Laitakaupungin lähiöiden autopaikkavuokriin verrattuna hinta kuulostaa korkealta, mutta onko se lähelläkään markkinahintaa? Jos hallin käyttöaste on näin matala kuin on, saattaa olla, että asukaspysäköinnin kysyntä on jopa niin heikkoa, että hintaa pidetään liian korkeana. Onko hinta oikeudenmukainen? Jos lasketaan autopaikan neliövuokra ja verrataan sitä saman kiinteistön vuokra-asuntojen neliövuokraan, niin autopaikan vuokra on suunnilleen kolme neljäsosaa asunnon vuokrasta. Asunnossa voi toki asua ja pysäköintihallissa ei, joten ehkä hintaero on siihen nähden oikeudenmukainen. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hinnoittelemalla pysäköintipaikat oikein voitaisiin välttää tarpeettoman pysäköintikapasiteetin rakentamista asuinkiinteistöihin. Ainakaan uutta asukaspysäköintikapasiteettia ei näille kulmille todellakaan tarvita.

Viisukatsomossakin vakosametissa

Viisukatsomossakin vakosametissa

2016-05-15 12.00.47Tänä vuonna taisin ensimmäistä kertaa ikinä katsoa euroviisufinaalin muualla kuin kotonani. Viisukatsomo löytyi peräti Espoosta asti, ja totisesti on sanottava, että oli niin laimea esityskavalkadi, että ei sitä ilman mahtavaa viisuporukkaa olisi jaksanutkaan oikein hereillä seurata. Tänä vuonna pisteidenlasku olikin paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse esitykset. Uudistus, jossa ensin kerrottiin tuomaripisteet ja vasta lopuksi yleisöpisteet, oli oikein tervetullut. Aiemmin ongelmana on ollut se, että kärki on erottunut jo pisteidenlaskun varhaisvaiheessa, jolloin jännitystä ei ole riittänyt loppuun asti. Mutta nyt tuomariäänten jälkeen mikä tahansa oli vielä mahdollista. Ja voi että, eipä olekaan ikinä niin paljon jännittänyt kuulla ihan viimeistäkin pistelukemaa. Vasta kun kuuli Venäjän yleisöpisteiden alkavan kolmosella, saattoi ruveta riemuitsemaan. (Niin, ei tainnut meidän katsomomme olla ainut, jossa yleinen sentimentti oli ”kuka tahansa, kunhan ei Venäjä.”) Toivottavasti EBU käyttää samaa pisteidenjulkistusjärjestystä jatkossakin!

Niin, ne esitykset… Noh, sanotaan vaikka, että Månsin ja Petran väliesityksenä vetämä ultimaattinen voittajaviisu oli ehdottomasti illan paras numero. Ja se on ihan helkkarin paljon sanottu, sillä siihenhän on saatu tottua, että euroviisujen väliesitykset ovat melko tylsää täytettä varsinaisten esitysten karnevalismin rinnalla. Viime vuosina karnevalismi on ollut pahasti vähenemässä, ja tämä vuosi oli ehkä pohjanoteeraus. Nyt on kuitenkin toivoa, sillä kun kerran on kansanmurhalla ratsastettu voittoon, niin suunta ei voi olla kuin kohti iloisempaa showta.

Näyttökuva 2016-05-15 kello 17.35.28Vuosi sitten sain peräti aikaiseksi listata euroviisulavan näyttävimmät kengät. Tänä vuonna en oikein jaksa edes yrittää, sillä painopiste oli viime vuottakin vähemmän kengissä. Okei, voidaan mainita vaikka Sandhjan pupu-Parikat tai Israelin esiintyjän mustat ja tähtiä säkenöivät glitterkengät, Saksan animetytön rusettitossut tai Australian laulajan korokkeelle nostamat hopeanhohtoiset piikkikorkkarit (Australian esitys olikin suunnilleen ainut, jossa ihan oikeasti kengät olivat kunnolla esillä). Mutta aika peruskamaahan nämä kaikki kuitenkin olivat. Kenkien sijaan nostan tällä kertaa esille kisojen parhaan hatun. Ja sehän oli tietenkin Georgian Nuuskamuikkusen päässä. Samassa kokoonpanossa esiintyi myös moppitukkainen ja pyöreäaurinkolasinen basisti kuin suoraan ysärin brittipopbändistä. Noin muuten tuosta happoisesta videokikkailusta saattoi joutua epilepsian partaalle, mutta showköyhänä iltana tälläkin pääsi jo kohokohdaksi.

Niin, tuo oma viisukatsomon asuni (tuolla ensimmäisessä kuvassa) sisälsi tällä kertaa sellaisen Per Unan vakosamettihameen, jota en ole tainnut täällä vielä aiemmin esitellä (juu, minulla niitä riittää). Ruskean vakosamettilätsän taasen on valmistanut se sama ystävä, joka on tehnyt myös sen toisen tällä viikolla esittelemäni lätsän. Hyviä kumpikin! Vihreän huivin olen ostanut joskus Mikkelin Carlsonilta. Kengät ovat vanhat El Naturalistat. Kuvauspaikkana on Beanie Kampissa. Sieltä saa mm. tällaisia jännälimuja, tässäkin oli makuna sitruuna lime ja sitruunaruoho.

Neljän vuoden kuiva kausi katkesi

Neljän vuoden kuiva kausi katkesi

2016-05-11 12.39.25Viikko sitten intouduin ostamaan uuden uimapuvun. Aivan heräteostoksesta ei ollut kyse, sillä olin jo vähän miettinyt, että voisin vaikka kokeilla, josko uimahallissa käynti nykyään onnistuisi. Edellisestä uimahallikäynnistäni olikin jo melkein neljä vuotta, ja silloin uinti päättyi siihen, että minut heitettiin hallista ulos ja toivotettiin tervetulleeksi takaisin sitten, kun hoitoni olisivat kutakuinkin päätöksessä. Blogasin tuolloin asiasta (mutta se oli vanhassa blogissa, jonka sisältö on jo siirtynyt autuaampiin bittiavaruuksiin, joten en valitettavasti voi silloisiin kokemuksiin linkata), siitä syntyi jonkin verran julkisuuttakin, ja Tampereen vihreät tekivät valtuustoaloitteen uimahallikävijöiden tasa-arvoisemmasta kohtelusta. Ymmärtääkseni kaupungin vastaus valtuustoaloitteeseen oli sitä tasoa, että mitään konkreettisia muutoksia käytäntöihin ei katsottu tarpeelliseksi tehdä. En siis tiedä, saisinko edelleenkään käydä rauhassa uimahallissa, jos näyttäisin samalta kuin silloin. Mutta siitä on jo neljä vuotta ja paljon on sinä aikana ehtinyt tapahtua, joten tämänpäiväistä kokeilua ei voi suoraan rinnastaa siihen, mitä aiemmin tapahtui.

2016-05-11 12.42.48Vaan ei muuta kuin matkaan. Pyynikin uimahalli on melkein naapurissa, ja olen kuullut, että halli on viihtyisämpi kuin Kalevan uintikeskus, joten sinne siis. Mutta ovella huomasin, että en ollut muistanut tarkistaa aukioloaikoja: halli aukeaa keskiviikkoisin vasta kello 13. Onneksi en päätynyt oven taakse aamutuimaan, vaan 12.39, joten menin puistonpenkille toviksi katselemaan kenkiäni ja odottamaan hallin avautumista. Kengät muuten ovat vanhat tutut Grünbeinit, mekko ja sukkahousut Indiskan ja nahkatakki kirppikseltä löytynyt merkkilaputon. Aluksi ajattelin, että voisin pukaista vaaleanruskean vakosamettitakin, mutta päädyin lopulta tähän pidempään nahkatakkiin. Kyseisessä vakosamettitakissa kokonaisuus olisikin ollut melko ysäri, kun ensinnäkin mekko on jo hyvin lyhyt (ja kreppikangasta), mutta mainittu takki vieläkin lyhyempi. No, ehkä joku toinen päivä (hmm, kenties huomenna?!).

Mutta se uimahallikäynti, niin, tällä kertaa kaikki sujui vallan mainiosti, toisin sanoen minuun ei kiinnitetty hallissa erityistä huomiota. Ja uiminenkin sujui, kaikkinensa sain räpiköityä jotain koirankaltaista uintia kilometrin verran. Aikaa pulikoimiseen meni noin tunti: uin sata metriä kerrallaan noin viidessä minuutissa ja hengittelin minuutin tai pari ennen seuraavaa satasta. Juuh, ei ole tekniikkani ihan terävimmillään eikä vauhti päätähuimaavaa, mutta enpä minä sinne ajanoton takia mennyt, vaan saadakseni vähän kuntoiltua. Sitä paitsi uidessa on pakko pitää prillejä, ja kun en ole vahvuudellisia uimalaseja hankkinut, niin uidessa on aina pidettävä pää pinnalla.

2016-05-11 14.32.14Pyynikin hallikin on, kuten olin etukäteen kuullut, paikkana Kalevan uintikeskusta miellyttävämpi: ei liian urheilupaikkamainen, mukavasti vanhanaikaisen rakennuksen tunnelmaa. Tosin Kalevan halli on remontoitu sen jälkeen, kun siellä viimeksi kävin, mutta tuskinpa sieltä sitä yleistä hallimaisuutta on pois saatu. Joka tapauksessa näiden hyvien kokemusten jälkeen rohkenen toistekin uimaan. Kuulin muuten, että minulla saattaisi olla mahdollisuus saada erityisuimakortti. Ehkä ihan harkinnan arvoinen juttu.

Minun osuuskauppani on kaupunkilainen ja eettinen

Minun osuuskauppani on kaupunkilainen ja eettinen

POK_vaalikuva_LuojolaTaru_numeroituKäynnissä olevissa osuuskauppavaaleissa voit äänestää minua Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon — jos siis olet POK:n jäsen. Äänestysohjeet ovat osuuskaupan sivulla. Ehdokasnumeroni on 385.

Minun osuuskauppani on kaupunkilainen. Ruokakaupat ja tavaratalot sijaitsevat siellä missä ihmisetkin: asutuskeskuksissa ja asuinalueilla, kävelymatkan päässä mahdollisimman monen kotoa, kivijaloissa, joukkoliikenteen solmukohdissa, kiinteässä yhteydessä ympäröivään kaupunkiin tai kuntakeskukseen. Minun osuuskauppani tekee parhaansa eheän ja eloisan kaupunkiympäristön hyväksi. Minun osuuskauppani vähentää tarvetta ajaa autolla ostoksille.

Minun osuuskauppani on eettinen. Asiakkaan ei tarvitse pysähtyä miettimään, onko tuotteen valmistuksessa suojeltu ympäristöä, kohdeltu eläimiä hyvin, maksettu työntekijöille oikeudenmukaista palkkaa tai kunnioitettu paikallisten asukkaiden ihmisoikeuksia, sillä minun osuuskaupassani ne tavallisimmatkin tuotteet ovat tällaisia. Kuluttaja voi vaikuttaa valinnoillaan, sanotaan, mutta onhan se perhanan raskasta syynätä joka tuote. Isolla kaupalla on paljon enemmän vaikutusvaltaa, ison kaupan hankintavolyymeilla on merkitystä. Tuottajilta, valmistajilta ja toimittajilta vaaditaan eettisyyttä.

Minun osuuskauppani jakaa hyvää. Sponsori- ja avustusrahoja käytetään maakunnan hyvinvointia lisäävien kulttuuri-, harrastus- ja liikuntaseurojen ja sosiaalialan yhdistysten tukemiseen. Suuret ja tunnetut toimijat saavat rahoitusta helpommin, joten minun osuuskauppani kiinnittää huomionsa sellaisiin toimijoihin, joilla on vähän rahaa ja pieni organisaatio, mutta siitä huolimatta suuri merkitys paikallisen hyvinvoinnin luomisessa.

Osuuskaupat ovat isoja monialayrityksiä, enkä näin noviisina edes osaa kuvitella, mitä kaikkea edustajistossa voi eteen tulla. Mutta näillä suuntaviivoilla käyn haasteita kohti.

Lakkokaf!

Lakkokaf!
Kengät muuten ovat Irregular Choicen ja hame Racing Greenin.

Kengät muuten ovat Irregular Choicen ja hame Racing Greenin.

Tänään ei sitten tehty töitä. Ei siksi, etteikö niitä olisi ollut, vaan koska ammatinharjoittajana minäkin sentään ymmärrän, että tämä hallitus ei minun etujani aja. Siispä läppäri ja sanakirjat pysyivät kiinni. Kirjoitin asiasta jo Facebookissa viime viikolla, ja jostain syystä mainittua kirjoitusta kehuttiin kovasti ja se lähti kiertämään tuhatmäärin. Kopioinpa mainitun kirjoituksen nyt tähän, turhahan samaa asiaa on monta kertaa toistaa.

Hallituksen kuristuspäätökset ovat kirvoittaneet monilta yrittäjiltä sen suuntaisia mielipiteitä, että mitä väliä vaikka palkansaajilta leikataan, eipä meillä yrittäjillä tuollaisia ylellisyyksiä ole ollut tähänkään asti ja silti on hengissä pysytty.

No, juu. Ei minun työ- tai vapaa-aikojani kukaan ulkopuolinen säätele. Saan tehdä viikossa vaikka nolla tuntia tai sata tuntia tai mitä tahansa siltä väliltä, jos niin haluan. Saan tehdä työni aamulla, päivällä, illalla, yöllä, arkena, viikonloppuna, yleisinä pyhäpäivinä, tai olla tekemättä. Saan pitää lomaa milloin haluan ja kuinka pitkään haluan, tai olla pitämättä. Palkkaa tulee sen verran kuin sitä asiakkailta saan laskutettua, ei enempää eikä vähempää.

Tämä on sitä yrittämisen vapautta, ja tämän takia minä yrittäjäksi aikoinani rupesinkin, kun kyllästyin työmarkkinoiden nihkeyteen. Tällä vapaudella on se hinta, että mitään varmaa tai säännöllistä ei työajoissa tai palkkauksessa ole. Vaikka ei ole ylärajaa, niin ei ole alarajaakaan. Jos olisin arvostanut säännöllisyyttä ja varmuutta enemmän kuin vapautta, en olisi yrittäjäksi ruvennut.

Nyt nämä hallituksen leikkaukset ovat kuitenkin tuomassa yrittäjän elämän epävarmuuden myös palkansaajille, mutta paskuuden vastapainoksi ei suinkaan lisätä palkansaajan vapautta, vaan kaikki samat jäykkyydet, jotka ennenkin ovat tukahduttaneet elämänilon palkkatyöstä, jäävät ennalleen. Ajatuskin ahdistaa.

En ymmärrä, miksi minun yrittäjänä pitäisi ilakoida sitä, että muilta viedään pois jotain sellaista, mikä on heidän toimeentulonsa ja selviämisensä kannalta tärkeää. Silti monet yrittäjät ilakoivat juuri tällä. Melkeinpä hävettää myöntää, että olen itsekin yrittäjä, kun kollegat öyhöttävät niin törkeästi. Eivätkö nämä öyhöttäjät oikeasti tajua, että jos kaikki nämä leikkaukset, kurjistukset ja pakkokeinot ajetaan läpi, Suomi on pian sellainen maa, jossa kenelläkään ei ole kivaa, ei edes hyväosaisilla? Ja eikö muka ole hyvin läpinäkyvää, miten hallituksen toimilla tietoisesti ajetaan kaikkia leikkuriin joutuvia toisiaan vastaan — palkansaajat vastaan yrittäjät, työssä olevat ja työttömät, maahanmuuttajat ja monennen polven suomalaiset, lapsiperheet ja lapsettomat — koska hajottamalla kansa sitä on helpompi hallita.

Arvon palkansaajat: En minä voi teitä neuvoa tai taistella teidän puolestanne, ettekä te minun neuvojani tarvitsekaan. Mutta kun ryhdytte yleislakkoon saavutettujen etujen ja järjestäytymisoikeuden puolesta, niin yrittäjänä ymmärrän ja hyväksyn tämän täysin. Ajat ovat nyt sellaiset.

Kirppikseltä löytyneen merkittömän vihreän nahkatakin seuralaisina on Dävin kumisaappaat.

Kirppikseltä löytyneen merkittömän vihreän nahkatakin seuralaisina on Dävin kumisaappaat.

Hyvää syntymäpäivää minulle, rakkain

Hyvää syntymäpäivää minulle, rakkain

pinkkaEn suunnitellut pitäväni blogauksesta neljän viikon taukoa. Mutta kesän hektisessä tapahtumattomuudessa päivät valuivat kuin huomaamatta toistuvien rutiinien parissa, enkä löytänyt sopivaa tunnelmaa ja hetkeä istahtaa päivittämään, millaisia seikkailuita olen kohdannut ja mitä minulla on silloin ollut ylläni.

Sitten tapahtui jotain, mikä sai koko valtakunnan liikkeelle ja minunkaltaiseni ihmiset huolestuneen levottomiksi. Noin puolentoista tuhannen muun ihmisen tavoin lähdin 28.7. osoittamaan mieltä rasismia, fasismia ja natsismia vastaan Tampereen Tullikamarin aukiolle, ja samaan aikaan Helsingissä kymmenkertainen joukko kokoontui saman asian ympärille maan päätapahtumaan. Lähdin liikkeelle, jotta yläkuvan kirjavat krokotiilikengät, keskellä näkyvät punaisella maalilla tuunatut töppöset, alakuvan kiivisukilla ehostetut viininpunaiset purkkarit ja kaikki muut moninaisuutta niin osuvasti kuvastavat jalkineet voisivat vapaasti astella Suomen kaduilla ja teillä.

2015-08-09 15.27.04Valitettavasti huonot uutiset vain jatkuivat, enkä tiedä, koska tämä purkaus saavuttaa lakipisteensä ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Vain parissa viikossa koko maan ilmapiiri oli muuttunut täysin toisenlaiseksi. Yhdestä hallituspuolueesta on kuoriutunut avoimen natsistinen. Kaksi muuta hyväksyvät ihan mitä tahansa, koska vain tässä hallituskokoonpanossa ne saavat läpi Fennovoiman, Talvivaaran ja ”yhteiskuntasopimuksen” kaltaisia kammottavuuksia. Ja se kolmas, niin, sille pahin mahdollinen painajainen on, että minun kaltaisiani edustava puolue pääsisi hallitukseen, ja tämän painajaisen torjumiseksi se on parissa kuukaudessa muuttunut vallanpitäjien kritisoijasta kriitikkoja uhkailevaksi vallankäyttäjäksi, joka taipuu juuri sellaisille mutkille kuin hallituksessa pysyminen vaatii.

Niinpä nyt ensimmäistä kertaa olen alkanut tuntea oloni turvattomaksi kaduilla. Voi olla, että ylireagoin, mutta voi myös olla, että jonakin päivänä tai iltana törmään uusnatsien katupartioon tai joihinkin heidän innokkaisiin hengenheimolaisiinsa. Ja kun maan tilanne muutenkin on mitä on, niin heikoksi on käynyt jopa halu lähteä muuten vain ulos.

2015-08-09 15.18.34Sunnuntaina kuitenkin tuli käytyä ulkona. Oli syntymäpäiväni, ja mikäs sen parempi tapa juhlistaa sitä kuin penkoa kirjakaupan hyllyjä ja käydä kakkukahvilla. Akateemisen poistopöydästä löytyikin hyvin kuvaavasti Timo Soinin Peruspomo 80 prosentin halvennuksessa. Jätin ostamatta. Mango-suklaamoussekakun ja tuplasuklaamoussekakun taas tarjoili Pella’s Cafe. Epäpatrioottina join tietenkin lattea enkä mitään suodatinkahvia.

Ja synttärisankarihan saa käyttää näyttävää hattua. Tämän ihanan kippurakärkisen sulkahatun sain jokin aika sitten lahjaksi mieheltäni. Hattu on saman Strange Hours Atelierin tuotantoa kuin kesäkuussa esittelemäni laho kanto. Haltialookiin sopivat hyvin myös El Naturalistan lehtisandaalit ja vaalea ja keveä kukkahame.

Nähtäväksi jää, mitä nyt alkanut viisivuotiskausi tuo tullessaan.

Elävöittämisen vastustajat yrittäjien asialla?

Elävöittämisen vastustajat yrittäjien asialla?

Tampereen yhdyskuntalautakunta äänesti eilen äänin 6–5 (vastaan kok., kesk., ps. ja 1 sd., puolesta vihr., vas. ja 3 sd.) kumoon Hämeenkadun elävöittämissuunnitelman. Suunnitelmassa Hämeenkadun itäpään neljästä kaistasta kaksi tarpeetonta olisi varattu kevyin järjestelyin jalankulku-, yritys-, kulttuuri- ja oleskelutiloiksi. Tämä olisi oleellisesti parantanut kadun viihtyvyyttä ja lisännyt Kyttälän vetovoimaa.

Yksi huomattava tekijä tässä farssissa on se, että osa yrittäjistä (tiettävästi turkiskauppias Napparin masinoimana) on äänekkäästi vastustanut keskustan elävöittämistä. Viime perjantain keskustelutilaisuudessa eräskin heistä (en nyt muista kuka!) lausui oikein ääneen, että älkää tulko Hämeenkadulle viihtymään. Ihme sakkia. Keräsivät jopa adressin, joka luovutettiin yhdyskuntalautakunnalle. Adressin tekstissä vaaditaan suorastaan Hämeenkadun joukkoliikennekokeilun purkamista ynnä muuta pelkästään henkilöautoliikennettä hyödyntävää, keskustaa taannuttavaa toimintaa.

Lautakunnan pöytäkirjan liitteenä tämä adressi on julkinen, joten voimme tarkastella, missä päin Kyttälää nämä Hämeenkadun elävöittämistä vastustavat yrittäjät toimivat. Olen oheiseen karttaan merkinnyt punaisella pisteellä adressin allekirjoittaneiden yritysten sijainnit. Mainittakoon, että aineisto ei ole täydellinen tai virheetön, sillä se on käsin allekirjoitetusta paperista Lisää kaupunkia Tampereelle -ryhmän keskusteluun laaditun koosteen mukainen. Aineistossa on kuitenkin 47 yritystä, joten yleislinjat hahmottuvat siitäkin riittävän hyvin. Luettelon yrityksistä seitsemän toimipaikka sijaitsee karttarajaukseni ulkopuolella tai en muuten kyennyt sijoittamaan yritystä kartalle. Niinpä nämä 40 yritystä saavat edustaa Hämeenkadun elävöittämistä vastustavaa yrityspopulaatiota.

Olen myös merkinnyt karttaan punaisilla nuolilla ne kadut, joissa Tampereen kaupungin tekemän Hämeenkadun joukkoliikennekokeilun liikennevaikutusselvityksen mukaan autoliikenne on lisääntynyt Hämeenkadun joukkoliikennekokeilun aloittamisen jälkeen.

Kartasta voidaan tehdä muutamia mielenkiintoisia havaintoja:

  • Elävöittämistä vastustavat yrittäjät sijaitsevat pääosin kolmessa ryppäässä: Verkatehtaankadun ympäristössä, Aleksanterinkadun ja Kyttälänkadun nurkassa ja Ojakadun ympäristössä. Hämeenkadun yrittäjistä ani harva on vastustanut Hämeenkadun elävöittämistä.
  • Tällainen ryppäissä sijainti (ja vielä muualla kuin Hämeenkadulla) viittaa siihen, että adressin kanta ei ole systemaattisesti koottu yrittäjiä edustava mielipide, vaan puutteellisella otannalla oman liikkeen naapuriyrityksistä kerätty.
  • Suurin osa Hämeenkadun elävöittämistä vastustavista yrityksistä sijaitsee sellaisten katujen varsilla, joissa autoliikenne on lisääntynyt. Yritysten saavutettavuus autolla on siis parantunut. Mikäli yritysten liikevaihto on tästä huolimatta laskenut, on ehkä syytä miettiä uudestaan omaa kantaa siihen, millä kulkumuodolla tulevat asiakkaat sitä rahaa oikeastaan yritykseen tuovat.
  • Olisiko jopa niin, että Hämeenkadusta kauempana sijaitsevat yritykset ovat kateellisia, kun Hämeenkatu saa kaiken huomion ja Hämeenkadun yrittäjät sitä myöten kaupungilta suoranaista tukea omalle liiketoiminnalleen?

Lisäksi on ilmennyt viitteitä siitä, että adressin allekirjoittaneet yrittäjät eivät ole oikeastaan edes perehtyneet siihen, mitä ovat menneet allekirjoittamaan. Tai kuten eräs yrittäjä itse on asiaa kommentoinut: ”Vastoin kuin nyt pinnalla olevat tunteet antavat ymmärtää ei Yrittäjäjärjestöt tai yrittäjät ole haikailemassa autoja takaisin Hämeenkadulle vaan kaupungilta toivottiin parempaa ja avoimempaa valmistelua.” Adressissa itsessään kuitenkin sanotaan muun muassa näin, ja ihan ensimmäiseksi: ”Vastustan Hämeenkadun nykyisiä liikennejärjestelyjä, jotka otettiin käyttöön heinäkuussa 2014. Haluan että Hämeenkadulla liikennöinti palautetaan ennelleen ja yksityisautoilu sallitaan myös kadun itäpäässä. Parkkipaikat takaisin Hämeenkadulle.” Jos et usko, lue itse.

Että tällainen masinoitu farssi. Nyt tarvittaisiin kahta asiaa. Ensinnä sitä, että kaupunginhallitus ottaa lautakunta-asian uudelleen käsittelyyn ja päättää kokeilun toteuttamisesta. Toiseksi sitä, että kaupunkilaiset itse aktivoituvat ja esimerkiksi järjestävät sissielävöittämistapahtuman, pop up -kauppatoimintaa, esityksiä, kulttuuria, kahviloita ynnä muuta oleskelua ja elämää.

PÄIVITYS 16.09: Karttaan merkitty Vohvelikahvila oli väärä vohvelikahvila. Allekirjoittajana on nimenomaan Kuparitalon Vohvelikahvila. Siispä siirsin kartan pisteen Ojakadulta Tuomiokirkonkadulle ja lisäsin sinne yhden puuttuneen pisteen.